Siirry pääsisältöön

WFPB - Ruokaostokset - 35€/vko budjettihaaste - Viikko 3

 Kolmannen haasteviikon ruokaostokset 26,43 €.



35 eurosta jäi käyttämättä 8,57 €.

Perjantaina vaihtuu neljäs viikko käyntiin. 

Täällä blogissa päivitykset tulevat jälkijunassa, koska en ehdi aina heti tekemään postausta. Haasteviikko vaihtuu itselläni täällä kotisohvalla perjantaina. Yleensä ehdin kauppaankin paremmin vasta lauantaina tai sunnuntaina. 

Mitä tehdä loppurahoilla?

Nyt olisi mahdollisuus taas lisätä vaihtelua.

Vaihtoehtoja:

  • a) ostaa papuja ja linssejä
  • b) säästää seuraavalle viikolle
  • c) ostaa jotain kalliimpaa, kuten maustekastikkeita tai herkkuja
  • d) ostaa valmiiksi lisää tärkkelyspitoisia, kuten hiutaleita ja jauhoja

Mikä olisi paras vaihtoehto?

Riippuu varmasti tavoitteesta. Alun perin tämän säästöhaasteen piti olla viikon kokeilu, seitsemän euron ostoskoreja lähikaupasta. Päätinkin sitten jatkaa, ihan mielenkiinnosta, ja koska ruokaa jäi. Elän siis koko ajan näillä ruuilla mitä olen ostoskoriin ostanut, tai kaapistani ostanut siirtämällä haastehyllylle, enkä syö sivussa mitään. 

Ensimmäinen viikko olikin tiukan oloinen, ja jätin esimerkiksi marjat ostamatta. 

Aloin aina miettiä jo seuraavaa viikkoa, ostoksia valitessani.

Toisella viikolla vaihtui hieman säännöt. En rajoittanut ostoksia lähikauppoihin. Huomasin ettei sillä ole hirveästi väliä, mistä ostaa. Lähikaupoissa vaihtelee valikoima rajummin. Voi joutua tekemään kompromisseja jos tätä haastetta haluaa kopioida myöhemmin. 

Vihanneksia ja hedelmiä on mahtunut alusta asti. Tuoreista vitamiineista halusin pitää kiinni. Marjojen mahduttaminenkin olisi varmasti ollut vähän valintakysymys. 2. viikolla ostinkin jo 200 g puolukoita. 

Neljässä viikossa 35 euroa/viikko tekisi neljässä viikossa 140 €.

Siitä pystyisi jatkamaan joko säästämällä mahdollisimman paljon, tai sitten käyttämällä vähintään 35€/vko. Jotenkin veikkaan, että siihen alkaa mahtua mausteita, soijakastikkeita, ja muuta.

Mutta se jää nähtäväksi. 

Haasteviikon 3 ruokaostokset

Kävin Lidlissä, Prismassa ja K-Marketissa.

Tarkoitus ei ollut kiertää montaa kauppaa, mutta Lidl oli matkan varrella, ja K-Marketista yritin saada kypsiä hävikkibanaaneita. Ei ollut tällä kertaa.

Laitan kuvan alle hinnan jonka tuotteista maksoin. Suluissa on hinta, jonka olin ostossuunnitelmassa budjetoinut ko. kategoriaan. Teen vertailua myös lähikauppoihin.

Tärkkelyspitoiset: 

= 11,9 € (14 €)

  • Bataatti 2,118kg x 2,09 €/kg = 4,43 €
  • Lännentila, jauhoinen peruna 1,5 kg x  0,86 €/kg = 1.29 € 
  • Pirkka peruna 1kg, 0,59 €/kg 
  • Makaroni, tumma 400g x 5 pussia,  1,13 €/kg =2,25 €
  • Jasmiiniriisi 1 kg, 1,99 €
  • Kaurahiutale 1 kg, 1,35 €

Lännentilan perunapussin hinta oli noussut jo tässä välissä, nyt se on 1,79 €/pussi. Taisi olla tarjous. Samaan kilohintaan voi löytyä muita vaihtoehtoja.

Kokeilin K-marketista, paljonko vastaavat ostokset tästä kategoriasta olisivat tehneet.

K-Market, 30.11.2022:

  • Bataatti 4 kpl,= 5,78 €
  • Pirkka jauhoinen peruna, perunapussit tarjouksessa 0,59 €/kg. Sama ottaa 3 kpl = 1,77 €
  • Myllyn paras makaroni 2kpl 1kg pusseja,2,35 €/kg = 4,70 € 
  • Pirkka jasmiiniriisi 1kg = 2,99 €
  • Pirkka kaurahiutale = 1,65 €
=16,89 €

Tekemällä muutoksia summan sai laskemaan. Vaihdoin jasmiiniriisin K-menu pitkäjyväiseksi ja vähensin kaksi bataattia pois, summa oli enää 12,30 €

Suunnitelmassa on ylimääräistä tavallaan kalorien puolesta, joten ei haittaa ruuan riittävyyden puolesta nuo vaihdot. Makaroniakin voisi vähentää, K-Marketissa sai tummaa kilon pusseina.



Finelin ruokapäiväkirjan mukaan 17 844 kcal.  Jakamalla sen 2000 kcal per päivä, nämä voisivat riittää jopa 8 päivää. 

Juurekset:



= 4,67 € (2,5-5 €)

  • Porkkana 1 kg = 0,89 €
  • Nauris 1 kg = 2,29 €
  • Lanttu, irto 0,284g x 1,55 €/kg  = 0,44 €
  • Punajuuri, irto 0,702 x 1,49 €/kg = 1,05 €
Yhteensä noin kolme kiloa.

K-Marketissa oli nyt tarjouksia: Lanttu, punajuuri ja porkkana olivat 1,29 €/kg.

Juurekset saisi sieltä alle neljällä eurolla. Nauriit vain pitää vaihtaa lantuiksi. Juurekset myydään kilon pussissa.

Vihannekset, lehtivihannekset:

= 3,66 € (5-7 €)
  • Kiinankaali irto 0,404 g x 3.49€/kg = 1,41 €
  • Punakaali luomu irto 0,754 kg x 2,99 €/kg = 2,25 €
Kiinankaali Lidlistä, punakaali Prismasta.

Nämä tekisivät K-Marketin verkkokaupassa 4,24 €. Punnitsemalla kaupassa pienemmät voisi nämäkin silti saada lähelle samaan hintaan. 

Luomukaalin lähes kolmen euron kilohinnalla, koska alkuperäisessä ostossuunnitelmassa oli lehtikaalipussi, noin 2,20-3 €.  Punakaali painoi n. 800 grammaa, kappalehinnaksi jäi se sama.

Kaaliksi normaalia kalliimpi. Jos mieltää salaatiksi, muuttuu edulliseksi. Lehtikaali voi maksaa yli 10 euroa/kilo. Ruukkusalaatti yli 5 euroa/kilo, lajikkeesta riippuen yli 30 euroa/kilo.

Marjat:


= 2,38 € (2,5 €)

  • Mustaherukka 200 g, 6,95 €/kg = 1,39 €
  • Puolukka 200 g, 4,95 €/kg = 0,99 €

Kotimaisia marjoja, koska niitä ei tarvitse keittää. Prismasta nämä.

Puolukkapussilla K-Marketissa hintaa 1,65€. Mustaherukalla sama. 

Yksikin 200 g marjapussi voi riittää. Siitä tulee 5 dl marjoja, eli aika moneen aamupuuroon.

Hedelmät:
= 3,82 € (5 €)

Omenat 1,5 kg, 1,79€/kg, = 2,69 € 

Banaanit 1,138 kg x 0,99 €/kg =1,13 €

K-Marketissa maksoi banaanikilo 1,79 €, ja K-Menu omenapussin sai 2,49 €:lla. Kilohintaa 1,25 €

Siinäpä ostokset. Toivottavasti muistin kaikki oikein, ja ei kauheita kirjoitusvirheitä ole.

Maksoin näistä 26,43 €. Lidlissä porkkanat alle euron kilo, banaanit alle euron kilo. Kannatti poiketa siellä. 

Vertailu lähikauppoihin: K-Marketin ostoskoriin laitoin nyt samat, mainituin muutoksin.= 28,08 €

Salessa kokeilin, siellä tuli yli 30 €. Juureksethan siellä eivät olleet tarjouksessa. Alle 30 € pääsin poistamalla pari bataattia. 

Erot lähikauppa vs. marketti ovat tiukassa budjetissa ensin merkittävän oloisia, mutta niitä voi kompensoida hiukan. Toisaalta erot eivät ole myöskään niin isoja, että lähtisin kovin kauas. Eivätkä vaikuta nälkään ainakaan heti. 35 eurolla kuitenkin näyttäisi saavan jokaista laatua.

Kiva, kun olet seuraamassa haastetta. Neljäs viikko edessä, perjantaina vaihtuu.

Muut postaukset, 35 €/vko budjettihaaste: 

Viikko 4 


Viikko 3:

2. Viikko 3. Ruokaostokset

viikko 2:

Haasteviikon 1 postaukset:

Joulukuu alkaa:

Miten blogi viettää joulukuuta? Jatkan tätä 35 € budjettihaastetta ainakin jonkin matkaa. 

Jos sinua kiinnostaa jokin erityinen seikka tässä budjetissa, voit kertoa kommenteissa. Voit ehkä kommentoimalla vaikuttaa siihenkin, mikä painottuu seuraavaksi. On useita vaihtoehtoja, miten voisi tätä ratkaista. Palaan mahdollisesti takaisin lähikauppoihin.

8,57 € jäljellä, ja seuraava viikko 35 €. Yhteensä on 41,57 €, kunnes tulee neljä viikko täyteen. 

Ostaisitko koko rahalla, vai säästäisitkö ensi viikkoa varten kahdeksan euroa? Pitäisikö ostaa papuja vai marjoja? Tuleeko vihanneksia tarpeeksi? Persimoneja? Kaikkia eri hedelmiä?

Joulukalenteri:

Viime joulukuussa 2021 tein joulukalenterin tänne blogiin. Päivitin joka päivä 24. päivään saakka luukkuja. 

Ruokaideoita, vinkkejä, ideoita. Alkaen perunasta ja kaurapuurosta, päätyen joulutorttuihin ja pasteijoihin asti. 


Tämän blogin ahkerana vakiokäyttäjänä etsin vieläkin luukkujen joukosta reseptejä ja maustamisohjeita harva se päivä. Viimeksi hain makaronilaatikon mausteita, ja nyt mietin mitenkäs se yksi maustekastike tehtiinkään. Omat suositukset: Italiansalaatti oli onnistunut, ja samoin tortut. En voi vieläkään lakata hämmästelemästä, miten nekin onnistuivat. Hampurilaisateria on myös suosikkini. Ja pitsa. 

Toivottavasti löydät omaan arkeesi sopivat ideat. Kiitos kun luit, ja hyvää alkavaa joulukuuta!

Kommentit

  1. En varsinaisesti kuulu blogisi kohderyhmään, mutta jäi taas ihmetyttämään saako noista Finellin mukaan tarpeeksi proteiiinia? Sitä ei taida olla noista kuin jonkin verran kaurahiutaleissa. Myös kalsiumin määrä jää varmaan kauas tavoittesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Proteiinista aina kun laitan näitä Fineliin, tuppaa tulemaan reippaasti yli 50 g/päivä, vaikka millä perunalla ja porkkanallakin, ja yleensä n. 70 g. Vähänkin kun on linssiä tai papua varsinkin ja täysjyvätuotteita, pompsahtaa heti.

      Itse en harrasta tarpeeksi varmaan liikuntaa, joka ei ole hyvä asia. Käytän koiria lenkillä vaan. Mutta siis kaikki energiankäyttöni on varmaan sen suhteen minimissä. Lisäproteiinintarvetta en usko olevan, mutta liikkumattomuus ei auta luustoa myöskään.

      Jos tässä joku jää alas, luulen kans että se on tuo mainitsemasi kalsium. Jopa silti, vaikka tarve voi olla vähäisempi kokokasvisruokavalion kokonaisuuden huomioiden. Jos laittaisin ihan kaikki vihanneksia myöten Finelin ruokapäiväkirjaan, sen varmaan näkisi. Näistä ostoksista hyviä kalsiuminlähteitä ovat ainakin mustaherukat. Mutta tuskin tulee mitään 800 mg päivässä. Voisi lisätä kyllä joitain vihanneksia nyt ihan sillä mielin seuraaviin ostoksiin!

      Nyt kun kysyit, tuotahan on hyvä selvitellä. Ei haittaa, oletko kohderyhmää. Moni miettii varmasti samoja asioita, ja varsinkin itse mietin aika ajoin. Kirjoitin vasta jutunkin kalsiumista, siinä lehtikaali vaikutti olevan melko helppo ratkaisu. https://kasvipohjainenruokavalio.blogspot.com/2022/08/wfpb-lehtikaali-kalsiumin-saanti.html

      Ja ihminenhän ei ole mitä syö, vaan myös mitä imeyttää. Voin saada vaikka kuinka vähän kalsiumia.
      Lääkäri Soili Kasasen PDF, siellä viimeinen dia erityisesti:

      https://asiakas.kotisivukone.com/files/kasasenkootut.kotisivukone.com/WFPBD_eli_KOKARU_mukana_kalsium.pdf

      Kertoo hyvät kalsiumin lähteet tällä ruokavaliolla, ja kaikessahan on vähän kaikkea. Kalsiumin tarve tai se suositus kokokasviruokavaliossa on 625 mg. Onneksi vähemmän, kuin se 800 mg mikä Finelissä näkyy. Suosittelen että ruokavalioa harkitsevat perehtyy varsinkin tuohon PDF.n

      Poista
    2. Huomenta: Syötin nyt Fineliin kaikki tämän sivun ostokset. Viikkonäkymään tuli, että proteiinia tulee 626,3 g. Jos sen jakaa seitsemällä päivällä, saa 89,5 g proteiinia, jos jakaa kahdeksalla päivällä, saa 78,3 g päivässä.

      Kalsiumin suhteen yllätyin, koska sitä Fineli laskee näistä tulevan jopa yli 50% suosituksesta, viikossa. Niinkin paljon, vaikka ei edes lisää mitään kalsiumin lähteinä mainostettuja ruokia.
      Tästä on erittäin helppo nyt nostaa kalsiumin saantia ihan pikkujutuilla. Toki Finelin arvioima viikkosaanti toteutuu vain, jos syön nämä viikossa.
      Mutta tuskin tulee syötyä kaikkia. Mutta: Näin ollen en saa onneksi tuota melkein 90 grammaa proteiiniakaan päivässä. En tekisi sillä määrällä varmaan mitään muutenkaan.

      Kalsium jää tosiaan jälkeen molemmista tavoitteista, sekä kokokasvisruokavalion 625mg:sta että yleisestä suosituksesta 800mg, mutta oli se silti paljon enemmän kuin mitä edes kuvittelin illalla sen jälkeen, kun kysymyksesi luin: 3316,5 mg

      Poista
    3. Lanttu unohtui. Lisäsin vielä 200 grammaa lanttua, kalsium nousi 61%:n. 3400,4 mg

      Poista
    4. Näissä ostoksissa ensimmäisenä varmaan kannattaisi vaihtaa valkoinen riisi johonkin täysjyvään, kauraan, bataatteihin, porkkanoihin ja perunoihin. Kilosta valkoista riisiä tulee yli 3400 kcal, ja siihen kalorimäärään voisi sisältyä paljon enemmän ravinteita.

      Poista
    5. Mietin syötkö jotain kaura- tai soijatuotteita, vai syötkö pelkästään näitä ostamiasi? Usein maito- tai korvaavia tuotteita syömättömälle lääkärissä suositellaan kalsiumtabletteja. Miksi näin, jos kalsiumia saa pelkistä kasviksista? Vai onko syy noissa imeytymisongelmissa? Hyvä kuitenkin, jos Finelli näyttää ruokavaliolle vihreätä valoa.

      Poista
    6. Kyllä, syön nyt tämän säästöhaasteen aikana vain näitä, mitä olen ostanut. Lisäksi kuivakaapista käytän mausteita kuten pippurit, ketsuppi, ja lisään pellavansiemenrouhetta puuroon 1-2 rkl.

      Normaalisti syön enimmäkseen tällaista samaa ruokaa, mutta en ole vain 35 € rajoituksella. Ja harvoin käytän mitään tuotteita saadakseni ravintoa, mutta esim. kasvimaidoista on apua jos haluaa joskus leipoa, tai muuten haluaa jotain kivaa. Mutten siis kalsimun takia ym. B12 on tärkeä, ja sitä otan lisäravinteena purkista. Helpompi niin, kuin juoda kasvimaitoa johon sitä olisi lisätty.

      Poista
    7. parempi etten yritä arvailla, mitä lääkäri silloin ajattelee. Katsoitko Spotlight- ohjelman ruokavaliosta? Laitan kohta linkin. Lääkäreiden koulutuksessa ei hirveästi sitä ravitsemusta painoteta. Mielestäni on loogista ja varmaa, että ihmisen on jotenkin voitava saada kasveista tarvitsemansa, koska ei ole aina ollut apteekkeja joista voi ostaa nätin muovikassillisen laatikoihin pakattua kalsiumia. Kysymys vaan kuuluu miten? Toki mietin, miten olisin aikoinaan reagoinut, jos lääkäri olisi ojentanut kauppalapun, että hae ensi töikseksi 4 kiloa lanttua ja 5 pussia lehtikaalia kaupasta, ja alat niitä pureskella. Ehkä pilleri on varmin saada perille. Se että löysin tämän ruokavalion , sekin oli puhdas sattuma vaikka tästä on tiedetty jo pitkään, 70 luvulta asti on eräätkin lääkärit luennoineet tätä. Ihmisellä on silti oikeus tietää, ja siksi näitä pitää selvittää.

      Poista
    8. Tässä polku, jonka voi kopioida selaimeen. Tai jos löytyy, voit hakea googlesta spotlight ohjelma ruokavaliosta

      https://areena.yle.fi/1-50677544

      Poista
  2. Soili Kasasen kootut mielestäni parasta tietoa mitä tällä hetkellä saan ilman mitään kaupallisia kytkentöjä ruoasta ja sen vaikutuksesta terveyteen - ja sairauteen .. Hän on lääkäri ja sitä kautta näköala ravitsemuksen vaikutuksiin. Pistää miettimään, mitä pistää suuhunsa.
    Kannattaa myös etsiä tietoa siitä, ketkä ja minkä alan " asiantuntijat" siellä istuvat päättämässä eri ravintosuosituksista ja ruokalautasmalleista.

    Olen ollut vereluovuttajana vuosia, jo ennen kokokasviruokavaliolle siirtymistä. Eikä katkosta luovuttajana ole tullut, päin vastoin veriarvoni ovat parantuneet. Näitä mietteitä halusin kertoa, kun olen taas varaamassa aikaa verenluovutukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Juuri näin, hienoa että veret on kunnossa. Eiköhän sieltä tulisi palautetta, jos olisit heikossa hapessa. Kyllä tämä vain pelittää. Samaa mieltä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 80 € - Syyskuu 1 j a 2 - Tuoreostokset

 Tässä listalla on vain suurin osa, hedelmät, vihannekset, perunat.  Kuivakaappiin keräilin myös taas kaikenlaista, mutta niistä lisää toisessa postauksessa. = 8,97 € Paseerattu tomaatti 2 x 0,98 €/500g = 1,96 €/kg Maribel mansikkahillo 1,35 € Vemondo soijajogurtti 2 x 1,25 €/500g = 2,50 €/kg Omena punainen 0,198 gx 2,49 €/kg = 0,49 € Omena vihreä 0,134 g x2,59 €/kg = 0,48 € Alesto pähkinä-hedelmäsekoitus 2,19 € Elokuvaevääksi hain Lidlistä pussin pähkinäsekoitusta.  Ja omenaa. Tein pakasterasiaan omenalohkot, ja pähkinää laitoin pieneen pussiin. En sitten syönyt elokuvissa mitään, mutta hyvä olla mukana. Jos ei olisi, niin varmasti kaduttaisi. = 7,02 € Banaani 1,128 kg x 1,49 €/kg = 1,68 € Omena Juliet luomu 0,555 kg x 3,19 €/kg = 1,77 € Yleisperuna pesty 1,392 kg x 0,79 €/kg = 1,1 € Pakattu kiinankaali 0,417 kgx 3,79€/kg = 1,58 € Porkkana 0,89 €/kg  Jos ei keksi mitään erikoisempaa, niin näistä tulee jo ruoka. Peruna-porkkanakeitto, ja kiinankaali salaattina. Jälki...

WFPB - Ruokaostokset 60 € - Syyskuu 3 ja 4

Kuiva-aineita kaapin täytteeksi. Talveen varustautuminen. Ei ole niin paljoa, etteikö joutuisi kauppaan vielä monta kertaa. Olo on silti jo kotoisa ja mukava, pystyy kokkaamaan täyden aterian vaikka hakemalla tuoreraaka-aineiksi vain pari vihannesta ja perunaa lähikaupasta.  = 10,24 € Täysjyväspagetti 0,95 /500g x 2 = 1,90 €/kg Tumma makaroni1,88 €/kg, 400gx2 = 1,5 € Coop vihreät linssit 400 g 3,98 €/kg = 1,59 € Coop punaiset linssit 400 g, 3,98 €/kg =1,59 € Meira Curry ei lisättyä suolaa 25g 26,00 €/kg =0,65 € Meira Kurkuma 24g 37,08 €/kg = 0,89 € Coop paseerattu tomaatti 0,73€,500 gx2=1,46 €/kg  Xtra tomaattimurska 0,83 €/kg, 400 g x 2 0,33 € = 0,66 € Prismasta kympin pussillinen.  = 32,31 € Tyrnävän Hiivaleipävehnäjauho 1,6  €/kg , 2 kg =  3,19 € Ohraryyni kokonainen 2,39 €/kg Tyrvävän kauraryyni 2,39 €/kg Kaurahiutale x 2 0,98 €/kg =  1,96 € Pikakaurahiutale 2x0,37 €/500g = 0,74 €/kg Myllärin täysjyväohrajauho 1,99 €/kg  Meira ketsuppi 1,2 l...

WFPB - Ruokaostokset 74 € - Lokakuu 1 ja 2

Parin viikon ruokaostokset lokakuussa 2025.  Monta pientä kauppakäyntiä johtuen erinäköisistä menoista. Elin ennalta suunnittelematonta elämää. Pohjasuunnitelma kauppareissuille on aina, eli tärkkelyspitoisia, ja vihanneksia. Suunnilleen kaksi asiaa ostoslistalla.  Oli ilmestynyt uusi kynän kuva bloggeriin, sitä painamalla jotkut sanoista muuttuivat linkeiksi. Pitää tarkistaa vielä mitä linkkien takana on. Otan pois niitä jos eivät palvele, ja lisään parempia. Lisäys: Jep, poistin linkit, ei olleet hyviä. 10,03 € Prismasta: Basilika 1,49 € Peruna 1,304 kg x 0,79 €/kg =1,03 € Bataatti 1,422kg x 1,99€/kg =2,83 € Omena Royal Gala luomu 2,99 €/kg x 0,719 kg = 2,15 € Kurkku Suomi 0,276 kg x 2,79 €/kg = 0,77 € Banaani 1,181 kg x 1,49 €/kg = 1,76 € Mansikkahillo 5,29  Minimanista.  Olisi kannattanut ostaa Prismasta  Siellä se olisi maksanut :€3,99 € 4,16 €/kg Joskus pitää ostaa sieltä, missä sattuu muistamaan. Muuten jää ilman. Lisätyn sokerin käyttö pitää minimoida, ...

WFPB - Vegaaninen kedgeree

Kedgeree-niminen ruoka siis. Kalaruoka alun perin, ja kala tästä tulee vegaanisenakin versiona mieleen, vaikka laitoin tofua.  Kedgeree oli uusinta huutoa Victorian ajan Englannissa, ja nyt tehdään nykyversio.  Kedgeree-ohjeita löytyy yllättävän paljon, jos alkaa hakemaan. Oman versioni tein ennen, kuin hain tästä enempää tietoa. Täysin pelkästään yhden videon perusteella koitin nyt veganisoida, jonka löysin netistä vuosia sitten kun en ollut vielä kokokasvisruokavaliolla. Jos  haluat katsoa millainen ohje se oli, niin videolinkki on tässä: Laitan myös postauksen loppuun saman linkin, niin voit halutessasi lukea ensin.   Oikeastaan tämä ei ole monimutkainen, ja tätä voisi ihan hyvin sanoa riisipadaksi tai risotoksi. Mutta lähtökohta siis oli tämä kedgeree, ja siitä poiki sitten resepti. Voit tehdä riisillä, joko valkoisella tai täysjyvällä pelkästään, tai lisätä kauraa. Pelkkää kauraa en kokeillut, ja ohrakin on vielä testaamatta. Voit laittaa punaisia linssejä, tai ...

WFPB - Lehtiselleri-perunasosekeitto

Selleri-perunasosekeitto, tai peruna-sellerisosekeitto. Varsiselleri, eli lehtiselleri. Vain kaksi asiaa ostoslistalla: Varsiselleri ja peruna.  Tähän sosekeittoon saa käytettyä koko varsisellerin loppuun. Perunoita muutama, että on n. puoli kattilaa selleriä, puoli kattilaa perunaa.  Halutessasi voit lisätä punaisia linssejä, mutta ne eivät ole pakollisia. Niillä voi lisätä energian määrää ja ruokaisuutta. Mausteena on mustapippuri.  Selleri-perunasosekeitto: Selleriä Perunoita Vettä, niin että peittyy Keitetään kypsiksi. Maustetaan mustapippurirouheella. Annetaan jäähtyä, ja sitten soseutetaan sauvasekoittimella. Valmista! Lämmitetään tarjoiluun. Varmuuden vuoksi voi keittää sellereitä ensin vähän aikaa. Jos epäilee ettei selleri muuten pehmene tarpeeksi. Perunat kypsyvät n. 15-20 minuutissa, riippuu myös miten pieniksi pilkkoo. Linssit voi lisätä missä vaiheessa tahansa alussa, punaisten linssien keittoaika ei ole kuin alle vartti, joskus jopa sitäkin lyhyempi. Linssit...

WFPB - Kurpitsat paistettuna - Hokkaidokurpitsa ja myskikurpitsa

Paistetut kurpitsat. 200 C noin 20 minuuttia. Paistoaikaa voi mennä jopa 40 minuuttia, jos jättää siivut paksuiksi. Tai miksei vaikka tunti.  Kun haarukka menee läpi kunnolla, ja kurpitsa näyttää muutenkin hyvältä, on aika ottaa jäähtymään. Tässä postauksessa käydään työvaiheita läpi kuvin ja kirjoituksin. Paistettuani sekä myskikurpitsaa että hokkaidokurpitsaa huomasin, että kuoriminen ei ollut välttämätöntä.  Tältä näytti paistettu hokkaidokurpitsa. Hokkaidokurpitsan kuori oli raakana niin kova, ettei veitsi meinannut mennä siitä läpi vaan luiskahteli. Uunissa kuori tiivistyi silti ohueksi, eikä siitä ollut mitään haittaa enää. Pilkoin siis vain kurpitsan, enkä kuorinut. Pilkkominenkaan ei aina ollut helppoa. Ellei ison kurpitsan pilkkominen onnistu, tai jos pilkkominen on liian riskialtista veitsen livetessä, silloin voi ottaa käyttöön pitemmän kaavan tie ajallisesti, eli  kurpitsan paistaminen kokonaisena uunissa  niin kypsäksi, että sen pystyy pilkkomaan.  ...

WFPB - Ruokasuunnitelma - Syyskuu

Ruokasuunnitelma syyskuun puolella.  Laitetaanpa nyt syyskuulle vielä jotain, mitä ei elokuussa tullut mainittua. Sekään ruokasuunnitelma ei ole vielä vanhentunut, kaikki kasvikset ja ainekset varmasti löytyvät kaupasta.  Nyt olen innoissani selleristä ja lantusta. Punajuuriakin olen alkanut miettiä. Syy miksi suunnitelmat etenevät niin hitaasti on, kun ei ehdi syömään kuin sen viisi kertaa päivässä. Yksi ruoka riittää kauan. Toisaalta suunnitelmaahan ei ole pakko noudattaa joka päivä. Ottaa idean sieltä, toisen täältä. Kaupasta voi hakea mitä sattuu edullisesti olemaan tarjolla. Mietin ensin tarvitaanko tässä mitään suunnitelmia, mutta voihan se olla silti kiva. Maanantaista lähtee,  Kurpitsapata Kaupassa on tarjolla erilaisia kurpitsoja, nyt oli kotimaisiakin ja alle 3 euroa kilo. Viimeksi kun ostin tällaisen hienon hokkaidokurpitsan, paistoin sen ensin kokonaisena uunissa koska en omistanut yhtään puukkoa, millä sen olisi saanut helposti halkaistua. Hokkaidokurpitsan ...

WFPB - Punajuuret - Mitä punajuurista? - Punajuurien keittäminen, pakastaminen ja käyttö

Eilen bongasin tarjouksen, että saisi halvalla punajuuria. Myös muut juurekset olivat tarjouksessa. Kokoan nyt tähän postaukseen kuvia ja mainintoja, joista voi myöhemminkin palauttaa mieleen ideoita punajuuriin liittyen.  Hyviä reseptilistoja on muuallakin, mutta tässä erikoistumme nyt siihen, että ollaan myös WFPB-maailmassa. Tässä tapauksessa se tarkoittaa, että vältetään rasvaa ja eläintuotteita ja vähennetään suolaakin.  Suolaa, öljyä, kermaa ja voita pystyy lisäämään aina, joten ei varmaan haittaa, jos joku ei ole samalla ruokavaliolla.  Ja käytän itsekin mm. sinappia jossa voi olla suolaa, kun teen punajuurille kastiketta. Resepti punajuurien kastikkeeseen voi mennä vaikka niin, että Dijon-sinappia, balsamiviinietikkaa tai ehkä punaviinietikkaa (jota en ole testannut), sitruunamehua ja jotain makeutusta, kuten vaahterasiirappia. Nyt käytän tuota koti-sinappia, jossa on makeutta valmiiksi. Puolet ja puolet balsamietikkaa ja sinappia. Sinappien valmistusaineluettelo ...

Luukku 12 - Ohra - WFPB

Luukku 12 ja ohra.  Tässä postauksessa ensin ohrapuuro kokonaisista jyvistä, sitten muitakin ohralaatuja, ja ohrapuurot jauhoista ja hiutaleista. Puuro kokonaisista ohranjyvistä  Huuhtelin ohraryynit astiassa, n 2,5 dl, lisäsin kylmää vettä ja pesin ohrat, kaadoin veden pois muutaman kerran.  Ohraryynit likoamaan kylmään veteen päiväksi tai yön yli. Säilytin jääkaapissa sen aikaa. Huomioin liotusvedenkin vesimäärään, koska sitä ei tarvitse kaataa pois. Joidenkin ohjeiden mukaan liotusvesi kaadetaan pois, mutta kun en nähnyt mainintaa heti, käytin liotusveden. Keitin puuron veteen ensin n. 2,5 dl ohraryynejä n. 1,5  l vettä Keitin kattilassa ensin pelkässä vedessä jonkin aikaa, sitten laitoin haudutuspataan. Kävin välillä sekoittelemassa, ja lisäsin kiehuvaa vettä tarpeen mukaan. Kun puuro alkoi olla valmista, ja vesikin oli imeytynyt kokonaan, laitoin vielä alle puoli purkkia kauramaitoa.  Kattilassa tai haudutuspadassa ei varmaan ole niin tarkkaa, onko nestemää...

WFPB - Ohrarieskat - Perunamuusista ja kaurahiutaleista

Kesä on, kaikki on tuoretta. Leivänpäällisiä riittää, kurkku on halpaa, salaattia ja tilliä on tarjouksessa silloin tällöin. Jokin helppo leipä tarvitaan, jossa ei ole muita kuin itse valittuja lisäaineita. Näihin ei tarvita maitoa, munia, rasvaa, eikä edes omenasosetta. Muok. 11.7 lisätty vinkki keitettyjen perunoiden muusaamiseen Rieskat olen jo esitellyt monta kertaa, mutta nyt laitoin ihan paperille ylös minkä verran mitäkin tuli. Silti nämä ovat noin-arvioita, koska ei voi tietää millaisia jauhoja ja muuseja kenelläkin on käytössä. Sehän aina vaihtelee paljonko perunamuusissa on nestettäkin. Perunamuusi on nyt pelkkään perunoiden keitinveteen tehty, ja ollut yön jääkaapissa. Ohrarieskat  3 dl ohrajauhoja 1 - 2 dl pikakaurahiutaleita 2 dl perunamuusia 1-2 dl vettä suolaa jos käyttää esim. 1/4 - 1/2 tl Lisäksi jauhoja tai leseitä lautaselle niin, että voi pyörittää taikinanpalan siinä. Paistetaan n. 200-250 asteessa. Leivinpaperi kestää usein sen 220C max. Voit halutessasi lai...