Siirry pääsisältöön

WFPB - Viikon kokkailut - 35€/vko - Marraskuu, säästöhaaste vko 2 - Mitä ruuista tuli?

Katsotaan mitä ruokia tuli tehtyä. Laitoin kuvien yhteyteen linkkejä ohjeisiin. Kymmenen ruokaa, joista viimeinen on mielestäni paras. 

Olen nyt ollut 35 €/vko ruokabudjettihaasteella, ja nämä ovat toisen haasteviikon ruokia.

Edellinen postaus: Viikon 2 35€/vko budjettihaasteen ruokaostokset. 

Sitä edellinen: Haasteviikon 2 aloitus.

Marraskuun 2. haasteviikon ruokia:

Tein uunissa useamman ruokajutun kerralla. 

1. Perunat uuniin

Hyödynnän aina sen lämmitysajan näihin, vaikka kyllä näihin myös paistoaikaa kuluu. 

Ketsuppihuntu ja mausteita, kylmään uuniin, 200C , aikaa menee uunin kuumuminen ensin, ja kunnes ovat valmiita. Lisää ohjetta: Ranskalaiset ja uuniperunat, kuvitettu analyysi.

2. Hävikkibanaaneista keksit

Banaanikeksejä, makeaa ja mukaan otettavaa. 

Näytin ne 1. haasteviikon päivänä nro 5. Lisäksi resepti tai teko-ohje löytyy myös täältä.

Nyt kävikin niin. että melkein kaikki kaurahiutaleet menivät näihin kekseihin.

Hävikkibanaaneja olikin puoli kiloa, vaikka näyttivät ensin mitättömiltä.

Nyt ei kaurapuuroa ole keitelty, viime sunnuntain jälkeen.

3. Perunarieskat

Perunarieskat, kuten päivänä nro 4. Kaurahiutaleita meni 0,5 dl, mutta voi tehdä myös ilman

Budjettiin ei tarvinnut miettiä kuivahiivaakaan näiden ansiosta.

Hyvä säästövinkki silti: ruokakauppojen valikoimissa on joskus isoja 250 g kuivahiivapaketteja. Tulee paljon halvemmaksi, kuin yksittäispakatut.



Pakkaseenkin heti, niin on loppuviikostakin tuoretta.

4. Marjoja:

Nyt kun ei ole puuroa mihin marjoja laittaisi, osan voi juoda mehuna. Tulee kuituakin, kun ei siivilöi.

5. Riisi


Riisi sopi hyvin punaisen kastikkeen kanssa, jota tein 1. viikon haastepäivänä nro. 6.

Puolukat tai muut marjat ovat hyvä lisä, auttavat riisiä jos ei ole kastiketta tarpeeksi.

6. "Voi"leivän teko:


Ensimmäisellä haasteviikolla (pvä 5.) eivät oikein leivänpäälliset tahtoneet riittää.  Eräs keino pärjätä ilman levitteitä leivän päällä, on laittaa vihanneksia päälle niin paljon, että leipä tuskin näkyy alta.



Sinappi tai ketsuppi ovat myös hyvä apu.

Ennen en tykännyt ketsupeista leivän päällä mutta niin se maku muuttuu, kun vaihtoehdot ovat vähissä. Leivänpäällisideoita onneksi on olemassa, mutta tuleeko tehtyä, se on eri asia.



Kaupan maustekurkussa varmaan suolaakin, mutta kiva lisä se oli nyt.

7. Bataatit uunissa


Bataatit uunissa, 200 C n. 20 min. Tämä on yksi lempiruuistani. Seuraavissa ostoksissakin on varmasti lisää bataattia. 


Herkkuannoksia valmiiksi aina uutta päivää varten. Lehtikaalin lehtiä myös yleensä rasiaan mukaan.

8. Keitto


Tämän piti olla maukas keitto selleristä. Lanttuakin mukana. 

Tästä tuli nyt kuitenkin sellaista, etten voi edes suositella. Liikaa lanttua kenties, vai mikä lie meni sitten pieleen. Perunatkaan eivät olleet jauhoista laatua, ja jäivät ikävän koviksi.

Tein huomion, että mitä yksinkertaisempaa ruokaa teen nyt, sitä parempi lopputulos. Tähän ei onneksi mennyt liikaa vihanneksia kun laitoin vain puolikkaan sitä, ja palasen tätä. Puoli desiä linssejä. En tee toiste.
 

9. Salaatti


Teen silloin tällöin porkkanaraastetta ja rakennan salaatin. Mutta en joka päivä.

Kyllä se usein menee siihen, että otan lehtikaalia pussista ja syön. Ei näitä jaksa eikä ehdi aina.


10. Makaronilaatikko

Tästä on nyt resepti mukana, ja useampi kuva. Tähän kävin Finelin ruokapäiväkirjassakin hakemassa tietoa.


Ylellä oli uutinen jossa verrattiin eri aineksista tehtyjen makaronilaatikoiden hintaa. Vegaaniseen versioon tuli kasvimaitoa, soijarouhetta ja vegaanista juustoraastetta. Vegaaniversion hinnaksi oli laskettu 4,66 €.

Innostuin kokeilemaan makaronilaatikkoa ilman kasvimaitoa, papuja, soijarouheita tai muita vegaanisia valmisteita. 


Ainekset: 
  • 400g makaroni, tumma.
  • n. 1 l vettä, 
  • 1 porkkana raasteena.

Mausteet: 
  • 1/2 tl mustapippuri, rouhittu
  • 1/4 tl maustepippuri, jauhettu
  • 1/8 valkopippuri, jauhettu
  • 1-2 tl soijakastike, 
  • 1 rkl ketsuppi.
Mausteita aina myös maun mukaan.
Uunissa 200 C n. tunti. Ilman kantta. 



Tästä tuli niin hyvää, että piti tehdä seuraavana päivänä uusi samanlainen. 

Hinta jäi alle euron. Makaronipussi, tumma, maksaa 0,45-0,79 €, ja irtoporkkana n. 0,15-0,20 €. 
0,79 + 0,20 = 0,99. Ja mausteet.

Tietenkään tässä ei ole koko päivän ainoa ruoka, mutta ei paha hinta kokonaisesta makaronilaatikosta. 

Naurissiivuja salaattina.

Nauris on pehmeä, eikä useimmiten haittaa onko se pilkottu kunnolla. Sen verran makeakin, etten kaipaa salaatinkastikkeita.



Makaronilaatikkoon tuli nyt 1453 kcal. Proteiininlähteestähän usein makaronilaatikon yhteydessä puhutaan, joten nyt korostin punaisella myös proteiinin. 54 grammaa makaronista. 0,6 g porkkanasta.

Kilo perunoita voisi olla päivän ruokiin yksi vaihtoehto tämän lisäksi, niistä saisi 753 kcal lisää (sis. 18,8 g proteiinia) ja maksavat myös noin euron. 

Usein laitan makaronilaatikkoon mustapapuja, ja teen italiansalaattia: Makaronilaatikko ja italiansalaatti.
Mustapavuillakin tulee aina tosi hyvää.




Pidän maustepippuria tosi tärkeänä mausteena tässä. Jauhettua käytän yleensä. Sen voisi melkein sisällyttää budjettiinkin vaikka on mauste, koska sitä lähtisin kaupasta hakemaan makaronilaatikkoa varten. Onneksi sattui nyt olemaan. 

Ketsuppi ja soijakastike ovat myös kohtuullisen tärkeitä itselleni, joten niistä toki voisi hintaakin tulla. Soijakastiketta tosin tarvitaan niin vähän, että eiköhän sen voisi korvata suolallakin.

Rasvaamaton astiakin lähti puhtaaksi helposti. Hetken liotin, sitten harjalla pyöräytin, se oli siinä. Leivinpaperillakin vuoan voisi suojata.

Kiitos kun olet mukana seuraamassa haasteen etenemistä.

Haasteviikon 3 postaukset:

Kommentit

  1. Tuo makaronilaatikko on super hyvää. Olen aina ihmetellyt, miksi tähän ruokaan pitäisi lisätä jauhelihaa. Ihan turhaa, pelkkää porkkanaraastetta reilusti, sekin riittää tai voi laittaa muutakin juuresta, mikä estää. On ruokaisaa, eikä tähän kyllästy. Voi pakastaa ja säilyy jääkaapissakin pitkään, kun ei ole sikanautaliha härskiinnyttämässä. Laatikkoruokiinhan on perinteisesti kehoitettu lisäämään rasvaista jauhelihaa. Turhia kaloreita ja pilaa makua.
    Kiitos näistä vinkeistä, pysytään kanavalla.😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, ja puhut täyttä asiaa. Pakastamisesta: Enpä muistanutkaan mainita pakastamisesta mitään. Makaronilaatikkoni tosiaan vahingossa jäätyikin yön aikana, kun vein sen parvekkeelle jäähtymään. Ei se kärsinyt yhtään. En ennen ole uskaltanut pakastaa, mutta nyt tietää senkin. Kiitos vinkistä, että muutkin mahdollisesti saavat tietää. Eikä se aina tahdo ehtiä siitä vuoasta jääkaappiin enää.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 26 € - Huhtikuu 4 - 136 €/kk

 Huhtikuun 2026 loput ruokaostokset.  = 5,44 € Xra omenat 1 kg = 0,99 € Lidlistä omena 0,99 €/kg x 0,566 € = 0,55 € Luomu sitruuna 2,99 € x 0,228 €/kg = 0,68 .€ Peruna 2 x 2 kg= 4kg, 0,80 €/kg = 3,18 € = 15,46  Vemondo luomu kaurajuoma 1,15 €/l Baresa luomu tomaattipyree 1,29 € tuupi Chilikastike jalopeno 19,9 €/l, 100g 1,99 € Ananasviipaleet 1,19 € Luomu paseerattu tomaatti 2x0,88 €/500g = 1,76 €/kg Peruna 0,88 €/kg 2kg = 1,76 € Punajuuri 1,39 €/kg Porkkana 1,15 €/kg x 1,752kg Punakaali 1,946 kg x 1,59 €/kg = 3,09 € Lehtikaali pakaste 5,58€/kg, 500g = 2,79 € Minimanista lehtikaalia. Aina kun miettii että tuleekohan tarpeeksi ravintoaineita, kannattaa ostaa lehtikaali. Lisähuomio että sanoin kerran blogissa, että lehtikaali ei yleensä maistu ruuissa tai pilaa ruokien makua. No, koitin tehdä kastikkeen missä oli vihanneksena melkein pelkästään lehtikaalia puoli pussia, ja tomaattisosetta. Kyllä se olikin yhtäkkiä jotenkin pahan makuista.  Syötävää, mutta pitäisi ...

WFPB - Ruokaostokset 80 € - Toukokuu 1 ja 2

 Toukokuun ruokaostoksia kahden ensimmäisen viikon ajalta, toukokuun viikot 1 ja 2.  Ruukkubasilika 2x 1,45 € = 2,90 € Luomu paseerattu tomaatti 0,88 €x 2 = 1,76 € Luomu borlottipapu 2 x 0,82 € = 1,64 € Banaani 1,79 € x 1,424 kg = 2,55 € Omena 1,09 € x 0,862 kg = 0,94 € Kirsikkatomaatti 2,99 € Kurkku 1,49 € x 0,260 kg = 0,39 € = 13,17 € Lidlistä nämä. Oli onneksi niin vähän jonoa, että ehdin pikaisesti ottaa kuvan. En siis ala kameran kanssa leikkimään, jos näen yhdenkin ihmisen takanani. Harkitsen siirtymistä vanhanaikaiseen systeemiin, jossa levitän ostokset kotona, ja kuvaan vanhalla digikameralla. Nyt olen tehnyt niin, että aina jos on mahdollista, kuvaan ne jo kaupassa tai vaikka ulkona autossa. Jostain syystä ostosblogin pitämisessä kuormittaa eniten, jos ei saa tulla kotiin ja laittaa heti ostoksia kaappiin. Vaikka tavallaan vaivalloisuusastekaan ei hirveästi siitä muutu, miten tekee.  Saa nähdä mikä systeemi tulee olemaan, vai kaikki vuoron perään. Heräteostokset ...

WFPB - Ruokaostokset 89 € - Toukokuu 3 j a 4, 169 €/kk

 Loput toukokuun ruokaostokset eli toukokuu 3 ja 4. Oli painovirhepaholainen ensin otsikossa, toivottavasti et ehtinyt hämääntymään. Osa näistä ostoksista ei ollut ihan tavallisia, vaan hamstrasin lähikaupan tarjouksista tuotteita. Tuli jopa 169 €/kuukaudessa, kun laskin toukokuun ostokset yhteen. Säilykkeitä nyt hamstrasin lähinnä. Niillähän on monesti kalliimpi kilohinta kuin tuorevihanneksilla, joten kiva että löytyi säästötarjouksia. Lisäksi kuluja nostatti kauramaidot, ostin 6 purkkia kerralla.  Toinen yli kymmenen euroa meni pelkkään ruisleipään. Löysin tarjouksesta tosi hyvää luomua ruishapanjuurileipää. Vaikka nyt tulikin maksamaan kerralla hieman enemmän, niin pitkässä juoksussa säästän kun sain halvalla leivät, pitsatarvikkeet ja hillot. Käytän näitä säilykkeitä pitsan täytteinä sen takia, että ovat valmiiksi kypsiä eikä tarvitse esikypsyttää. Tuoreet sienet ja muut kasvistäytteet pitää usein paistaa/keittää ensin, muuten ne voivat olla raakoja pitsassa. 80 € + 89 € ...

WFPB - Ruokaostokset 110 € - Huhtikuu 1, 2 ja 3

Huhtikuun 2026 ruokaostokset kolmen viikon ajalta. Miten on huhtikuu sujunut ? Söitkö mämmiä pääsiäisenä, tai pääsiäisen jälkeen? Kohtahan se on jo vappukin. Lakaisukoneita odotellaan, niitä on jo näkynyt täälläpäin. Pölyä on niin, että tikahtuu. Onneksi näin jonkun oikein fiksun ja koulutetun henkilön paasauksen, jossa hän sanoi että luomuruoka ja puhdas ilma eivät ole syy eliniän pitenemiseen ihmiskunnassa, vaan tiede. Tiede meidät hengissä pitää, jos mikään. Voi olla niin, tai voi olla olematta. En silti lähde tahallaan nyt tien viereen imuroimaan kaikkea pölyä nenään. Elämän pidentyminen ruokavaliolla ei välttämättä olekaan hallinnassamme, eli ei lisätä vuosia elämään vaan elämää vuosiin. Niin päin. Kokokasvisruokavaliolla 39-vuotiaasta asti, nyt on mittarissa 47 ja kohta alkaa olla se ikä, että suvussa kulkevat sairaudet viimeistään pullahtaisivat pintaan. Saa nähdä miten käy, mutta jatketaan siitä huolimatta. Aivan hyvin voi käydä hyvin tai huonosti, ja motivaatio ei olekaan lopp...

WFPB - Viikkokokkailut elokuussa I - Retiisi, fenkoli, lehtikaali - Hävikkilaatikko - Viikon ruuat

Viime ostosviikolla ei tarvinnut ostaa perunaa tai bataattia, koska niitä oli tarpeeksi jäljellä. Viikon kokkailut sujuivat vaihtelevasti. Ei kaikin puolin idyllistä. Riippuu katsantokannasta. Toivottavasti saat ideoita itsellesi. Kasvit ovat aina mielestäni kauniita. Ruokaostospostauksilla on suurempi pointti, jos näyttää mitä ruuista edes tuli.  Suunnitelma viikolle oli syödä tähtiateriaksi nimeämääni yhdistelmää, bataatti+peruna+wokvihannes+srirachakastike.  Tämä on tosi tasapainoinen annos, ja ravintoarvot nähtyäni finelin sivulla meinasin lentää taas selälleni. Laitan niistä vähän loppuun. Ilman reseptiä kun kokkaa, niin hävikkikin on usein pientä ja elämä huoletonta. Vokkivihannesten tilalla olisi kesäkurpitsaa, naurista ja porkkanaa.  Kastikkeesta taas: ketsupissa on usein suolaa noin 2 g/100 grammaa, ja tässä jotain 9g/100g.  Kaupat ovat täynnä öljyä sisältämättömiä maustekastikkeita, jossa joissain ei ole suolaa ollenkaan, tai liikutaan paljon alle viiden g...

Luukku 8 - Ruis - WFPB

Kahdeksannessa joulukalenteriluukussa ruis, erityisesti ruisjauhot ja ruispuurot. Jälkiruoka ruisjauhoista ja puolukoista, eli ruisjauho-puolukkavaahto. Sokeria maun mukaan. Voinee makeuttaa taateleillakin, jos ne liottaa ja hienontaa.  Herkkuun löytyi ohje äidin vanhasta köksänvihkosta. Kiitos äidille vinkistä. Oli ensimmäistä kertaa tehdessä melko vaikea, kun en tiennyt yhtään miten tämän pitäisi käyttäytyä missäkin vaiheessa. Mutta sain kuin sainkin vaahdon tehtyä.  Tämä resepti vaati koneellisen vispilän, koska joutuu vatkaamaan niin kauan.  Jos ei sähkövatkainta löydy kotoa tai ei muuten hotsita vatkaaminen, niin ehdotan tilalle tavallista ruispuuroa jonka maustaa puolukoilla (tämän ohjeen jälkeen), tai  ruismannapuuroa tai mannapuuroja  yleensä, muutkin kun ruis. Tai nopea puuroherkku on  riisipuuro mikrossa , tai kattilassa, vuoden 2021 joulukalenterissa luukku 7. Ruisjauho-puolukkavaahto Alkuperäinen ohje oli: 4 kkup kiehuvaa vettä, 2 kkup ruisjauho...

Luukku 3 - Vihreät pavut - WFPB

Luukussa 3 on pitkät vihreät pavut.  Resepti ja käyttövinkkejä. Riisi ja vihreät pavut: Riisi  Pitkät vihreät pavut Maustekastike Tomaattimurska Keitä riisi pussin ohjeen mukaan. Esimerkiksi uunissa, vuoassa, kansi päällä 200 C: 2,5 dl riisiä, 5 dl vettä. Keitä kattilassa vihreitä (pakaste)papuja. Ohjeessa voi lukea että vain 10-12 minuuttia, mutta ei haittaa pitempi aika, varsinkaan tässä annoksessa. Valuta vesi pois pavuista. Laita lautaselle riisi, pavut, ja lorauta maustekastiketta kuten sriracha, laimennettu soijakastike, makea tai tulinen chilikastike.  Kaada purkista huone- tai jääkaappilämpöistä tomaattimurskaa kastikkeeksi. Valmis! Saman annoksen voi tehdä myös riisin tilalla kauranjyvät: 2 dl kauraa 3,5 dl vettä Vihreät pavut on usein kiva keittää kypsemmäksi, kuin se pussin ohje. Vaikka keittäessä vitamiineja voi kadotakin. Onneksi voi syödä sitten vaikka tuoresalaatin. Papuja voisi laittaa salaattiinkin. Makuasiakin, miten haluaa papunsa keittää. Pavuissahan k...

WFPB - Ruokaostokset 30 € - Marraskuu 4

Ostoskeikka 4, 30 €.  Marraskuussa meni yhteensä 100 euroa ruokaan. Tässä postauksessa ensin ostoksia, sitten surullisempi asia.  Mietin joulukalenterin tekemistä. Nyt on blogissa ollut sen verran vähemmän kävijöitä, että kiinnostus on selkeässä laskussa. Joulukalenteria tehdessä voisi silti tulla hyviä ideoita. = 3,38 € 4 kg Jauhoiset perunat Lidlistä 0,85 €/kg = 1,58 € Kikherneet 0,79 €/380g nesteineen 2,08 €/kg. Valutettuna 230 g, kilohinta pelkät herneet 3,43 €. Ei lisättyä suolaa.  Vertailua: Prismassa Foodinin kuivat kikherneet 500 g pussi oli 2,95 €/kpl, josta tuli viimeksi noin kilo keitettynä.  3,43 € - 2,95 € = 0,48 €. Sen verran säästäisi keittämällä itse. Ei pelkkää säästämistä:  Keittäminen n. tunti ja pakastepussit päälle, sen jälkeen pakkasessa säilyttäminen. Pakkasesta annostelu on toisaalta vaivatonta. Eikä tule uutta pahvitetraa joka kerta roskaksi.  = 1,99 € Porkkanat 2 kg. = 6,98 €/kg 1 kg Pakastettua lehtikaalia 3,49 € /500g  = 4,...

WFPB - Peruna, makaroni ja vihreät pavut - Helppo startti kasvisruokiin

Reilusti ruokaa kolmesta pääraaka-aineesta. Lisäksi vesi ja mausteet.  Mittasin yhden kaikkia, tai jonkin tasamitan saadakseni reseptimäisen ohjeen. Jos sinulla sattuu vaikka olemaan eri vihannesta, tai jokin mauste puuttuu, niin eiköhän siitä ruoka tule. Vettäkin voi lisätä tarpeen mukaan. Ainesten määrät voi puolittaa, jos haluaa tehdä vähemmän. 1 kg perunaa 1,5 l vettä 400 g pussi makaronia 120-150 g vihreitä papuja 1-2 rkl tomaattisosetta 1 rkl suolatonta jauhelihamaustetta 1 tl kuivattua persiljaa 1 tl kuivattua oreganoa 1 tl kuivattua basilikaa 1/2 tl mustapippuria Mausteita tietysti myös maun mukaan. Omaan makuuni jauhelihamauste on melko pippurista jo valmiiksi.  Suolaa en lisännyt ruuanlaitossa. Tuli ihan toimiva ruoka ainakin vasta laitettuna. Kun lämmitin ruokaa myöhemmin, laitoin lurauksen ketsuppia ja ripottelin ravintohiivaa ja mustapippuria. Tästä tuli iso kattilallinen, tai ainakin itselleni riitti koko päiväksi ja ylikin. Riippuu varmaan monesta asiasta, kuten...

WFPB - Ruokaostokset 40 € - Elokuu vko 3.

 Ruokaostoksien esittelyt alkaen vihanneksista.  Sitten katsotaan mitä viime viikon jälkeen on tapahtunut. Persilja, 1,35 €,  selleri 2,19 € lähikaupoista. Kiinankaali 2,89 € / kilo lidlistä. Kuuden euron setti tässä. Pakastealtaasta vihreät pavut, maissit, pari hernepussia ja pinaattia. Noin 3 €. Porkkanaa, bataattia, punajuuria ja palsternakkaa. Yhteensä n. 7-8 € Hedelmänä omenat, Jonagold. 1,5 € 2 kg pussit olivat 0,89 € /kpl.  Perunan kilohinnaksi jäi alle 45 senttiä.   Edullista ruokaa jo. yhteensä 3.56 € Lidlistä sai riisiä 1,39 € kahden kilon säkeissä.  Riisin kilohinnaksi jäi 0,69 €.  Riisi oli italialaista alkuperää.  Spagetit olivat halpoja, 0,69 € pussi, kilohinta siis 1,38 €.  Yht. 4,55€ Erilaisia tölkkipapuja ja paketti kuivattuja, punaisia linssejä. Yhteensä n.6-7 euroa. Maustamisiin n.5 euroa.  Lidlistä löytyi edullinen appelsiinimarmeladi 1,05 €.  Aamun n. 3€ ostokset lähikaupasta. Yhteensä sain laskettua kuitei...