Siirry pääsisältöön

WFPB - Ruokaostokset - Marraskuu 1. 45 €

Marraskuun ensimmäiset ruokaostokset. Tarkastellaan valkoista riisiä hetki.

Säästöpohdintoja myös. Keksin uuden säästöhaasteen tai ainakin ajattelutavan, miten laatia ostoslistoja. Tai en tiedä onko mikään säästömietintö varsinaisesti uutta. Tulee uutena vain, jos ei ole vielä tullut ajatelleeksi tietyltä kannalta.

Marraskuun ensimmäisellä viikolla ostokset koostuivat neljästä kategoriasta:

  1. Tärkkelys
  2. Lehtivihreät vihannekset
  3. Hedelmät ja marjat
  4. Mausteet ja muut
Muita viljoja tai tärkkelyspitoisia kuin riisi ei tarvinnut ostaa. Riisin, 12 kg, laitan osittain koirien piikkiin. Reilusti enemmän, kuin yksinasuva normaalisti tarvitsee viikossa. 

Perunoita oli valmiina. 

Rasvapitoisuuttakin tuli, pellavansiementen muodossa. Pähkinät ja siemenet voisivat olla yksi ostoskategoria, mutta laitoin nyt osastoon "Mausteet ja muut". 

Pavut, jos olisin ostanut, kuuluisivat varmaan tärkkelyksiin, tai sitten omaansa eli pavut ja linssit. 

Vihanneksista oli vieläkin juuresämpäreistä porkkanoita, sekä lanttua ja nauriita. 

Kaali on. Punajuuriakin on. Nauriita pari.

1. Tärkkelys:

= 20,23 €


Preah Vihear jasmiiniriisi 2 X 5 kg säkki 8,99 €/kpl, 1,80 €/kg

Lidlistä Golden Sun 2 kg riisi, 2,25 €, 1,13 €/kg

Tavallaan ei kokokasvisruokaa, koska kokojyväähän suositellaan.

Finelin mukaan 12 kg riisiä sisältää 41 068 kcal. Jos kalorimäärän jakaa kahdellatuhannella kalorilla (jonka ajattelen karkeasti arvioiden tarvitsevani päivässä), saa noin 20 päivää. Finelin ruokapäiväkirjassa en löytänyt kaikkia riisilajikkeita, ja valitsin puuroutuvan riisin.

Syömällä pelkkää riisiä tärkkelykseksi kaksitoista kiloa riittäisi tällä laskuopilla noin 20 päivää. 

Riisin sekaan pitäisi laittaa vihanneksia, koska raffinoidusta riisistä puuttuu olennaisia vitamiineja, sanoo myös Wikipedia.

Mielenkiintoista liittyen riisiin: 

Walter Kempner - niminen tiedemies käytti riisidieettiä sairauksien parantamiseen. 

Hänen mielestään riisissä oli kuitenkin liikaa proteiinia tarkoitukseen nähden, ja halusi potilaiden syövän pöytäsokerista osan kaloreista. Hedelmämehujakin dieetillä juotiin. Nutrition Facts.org: "Kempner Rice Diet: Whipping Us Into Shape". En sillä, että riisidieettiä alkaisin nyt kokeilemaan, mutta mielenkiintoista tietoa sinänsä.

Ostamassani kahdessatoista kilossa oli 727,2 g proteiinia, eli saisin noin 36 g päivässä. Teoriassa, jos joutuisi elämään riisillä. Vihanneksissa olisi toki myös.

Nyt ei keittoaikaa tai pohjaan palamista tarvitse murehtia, kun on riisinkeitin. Keittoajan takia ostin ennen riisihiutaleita koirien vatsatauteja varten. 

Halvemmaksi tulee tämä tavallinen riisi. Riisihiutaleet toimivat silti jouluisen riisipuuron tekoon.


2. Lehtivihreät vihannekset:


= 5,04 €

  • Jääsalaatti 0,89 € tarjous Minimanissa
  • Lehtikaali 2,39 € Prismasta
  • Kiinankaali 1,76 € 504 g, 3,49 €/kg, Lidlistä

Kaikki eri kaupoista. Mitä lie seikkailuja on tullut tehtyä.

Jääsalaatti nahistuu, se alkuviikosta leipien rakenteluun.

Lehtikaalia pitkin viikkoa.

Hyvin säilyvä kiinankaali loppuviikkoa varten. 


3. Hedelmät ja marjat


= 2,69 €

Royal Gala omenat ovat yleensä yli 2 €/kg.

Nyt olikin 1,5 kg pussi Prismasta, Italialaisia, 1,79 €/kg. 

Vahingossa löysin. Hyvä välillä vaellella, ja tutkailla hyllyjen reunoja. 

Porkkanoissakin se halvimman kilohinnan 2 kg säkki on usein aivan jossain reunassa, ja parhaiten esillä on 500 g ja 1 kg pusseja. Viimeksi tosin, heti kun pääsin ajattelemasta, oli nostettu Prismassa ne edulliset porkkanat eteen.





=1,99 €

Puolukat 1,99 € Minimanista, 10 €/kg.


4. Mausteet ja muut:



= 4,84 €

Pellavansiemeniä ja rouhetta. Tätähän suositellaan rasvahappojen, kuitujen ja vaikka minkä saantiin.

Ja jos ei syö vaikka pähkinöitä. 


  • Kokonaisia, 1,89 €/500g 
  • valmiiksi rouhittuja 2,95 /300 g. 
Prismassa olisi tuo rouhe ollut halvempaa.

Siementen kilohintoja harvoin tutkin, kun pussi riittää pitkään. Varmaan pitäisi tutkia.

Kokonaisista kokeilen rouhia itse. Jos ei syö rouhittuna, ei rasvoja saa. Makutesti ei onnistu, rouhin kahvimyllyllä. 


=  9, 89 €

  • Inkivääri, 0,61 €. 0,09 kg. 6,79 €/kg
Voi pakastaa. Kerrankin muistin ostaa. Olisi ollut halvempaa Prismassa kuin Minimanissa, mutta pääasia että sain ostettua.
  • Meira Ketsuppi 1,2kg, 3,19/plo, 2,66 €/kg, Prismasta. 
Kallistunut. Viimeksi oli alle 3 €/pullo.

  • Poppamies Caribbean Hot Sauce, Minimanista, 5,05 €/pullo. 

Tässä ei ollut ainakaan öljyä. Eikä sipulia. Sipuli on hyvä kasvi, mutten sitä halua. Suolaa 0,6 g / 100 g 

Ainesosat Poppamiehen sivulla.

Voin suositella. Maukas kastike. Pienikin pisara tuo tropiikin mieleen, ja lautanen muuttuu satujen merirosvoalukseksi.  Tulisuuteen tottuu pikkuhiljaa. Joskus jouduin ihan laimentamaan vaikka tulisuusaste oli 5/10, nyt menee hyvin.

Siinä olivat ostokset, yhteensä n. 44,68 €.

Säästömietinnöt ja säästöhaasteet:

Nyt meni 45 euroa, mutta eri summia miettiessä 35 voisi myös olla varteenotettava viikkobudjetti. Budjettihan on yksilökohtainen asia, mutta esimerkkibudjettina siis, ja ideointia varten. Säästöhaaste laittaa keksimään myös ruokia tietyilla summilla.

Jos ruokakulut olisivat 35 € viikossa, se tarkoittaisi viittä euroa päivässä. Vitosen päiviä olen tehnyt välillä blogissa, ja ruokaohjeiden yhteydessä miettinyt saako jonkin ruokalajin vitosella.


Kokokasvisruokavalion vitosen ostoslistoissa olen kokenut haasteellisena aina mahduttaa riittävät määrät tuoretta vihannesta vitoseen. Ei siksi, etteivätkö vihannekset pieneen budjettiin mahtuisi ollenkaan. Enemmänkin koska kertaostoksena vitonen on vaikea summa.

Siinä pitäisi jonain päivänä hakea pelkkä vihannes, vaikkapa puolentoista kilon kaali, ja toisena päivänä tärkkelykset. 

Siksi mietin, että seitsemän euron ostoslistakokeilut olisivat kivoja. Eli kun kävisi viisi kertaa viikossa kaupassa hakemassa 7 eurolla ruokaa, siitä tulisi vähemmän kävelyä, ja enemmän ostoksia kerralla. Seitsemään euroon mahtuu sekä pääruoka-aineksia, että vihanneksia.

Mitäpä jos ei tarvitsisikaan käydä viittä kertaa? Sitä en tiedä. Jospa ruoka riittää.

Tai kolme kympin päivää, ja yksi vitosen päivä.

Viisi seitsemän euron päivää olisi yhteensä 35 euroa. Eikä niitä oikeasti olisi pakko ostaa eri kauppareissuilla. Jaottelin nyt vain näin, koska jos miettii että kävelisi ja ostaisi 35 eurolla kerralla, tulisi painava ostoskassi.

14 euron kauppareissu olisi varmaan ihan tehtävissä. 


Koneellani on paljon kuvia tallessa ja kaapissa kotivaraa, joten minun ei olisi pakko oikeasti käydä kaikkea ostamassa. Vastuullista kait olisi syödä mitä kaapeissa on, ja ostaa vasta kun tarvitsee.

Viiden seitsemän euron ostoskerran jälkeen riittäisi ruokaa, koska kauppareissultahan tulee aina vähintään kilon pussit jauhoja ja hiutaleitakin. Niitä ei voi ostaa lusikalla pussiin ja punnita.

Jos saan säästöhaasteet aloitettua tässä kohta, katson hinnat lähikaupoista, koska helppohan markettihinnoilla on säästöt rakennella. Marketeista saa irtotavaraa paremmin, ja voi säätää summaa kohdilleen. Haasteellisempaa lienee, kun pitää kävellen hakea kaikki ruuat lähikaupasta. 

Katsotaan saanko tehtyä mitään kiinnostavaa, ja pystyykö vetämään budjettia vielä alemmas. Tai sitten lähteä välillä eri suuntaan, ja tehdä satasen viikko kerralla.

Ruokaideoita pitää kehitellä myös, on muutamat linssi-ideat hyllyllä odottamassa. 

Kiitos kun luit, ja katsotaan taas.

Koottuja WFPB- leipomuksia ja isänpäiväideoita: Isänpäivä - Juhlapäivän tarjoilut, kootut leivonnaiset blogista

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 150 € - Heinäkuu 2, 3 ja 4 - 190 €/kk

Heinäkuun loput ruokaostokset.  Kävin Minimanissa, sekä lähikaupoissa K- ja S. Yhden kukkakaalin ostin Prismasta. Kokeilin nyt systeemiä, että en ostele kilokaupalla kuivatavaraa hyllylle nököttämään valmiiksi kuten yleensä olen tupannut tekemään. En hakenut laatikoittain tomaattimurskaa ja paputölkkejä, hiutaleita enkä mitään.  Osoittautui että systeemi "osta sitä mukaa" on jonkin verran tuhoisa säästöbudjetin kannalta, vaikka tässä heti alkuun oli pari isompaakin kauppareissua Minimanista.  Toinen miten se oli tuhoisa, oli aivotyön kannalta. Kuten aavistelinkin, kädestä suuhun -systeemillä joutuu kannattelemaan päässään asioita mitkä ovat loppu, saattavat olla loppu, en muista kaupassa oliko loppu, yritän tehdä ruokaa, ja jokin olikin loppu.  Epäterveellinen kohta on tuo Vöner -rulla. Pakkohan se oli ostaa, kun oli -30% ja sain siitä seuraavan päivän eväät. Lehtikaalilla ja mustaherukalla parannan kalsiumin saantia,  sport näkkileipä oli assistentille, joten s...

WFPB - Ruokaostokset 50 €, Elokuu 1 ja 2

Elokuun ruokaostoksia, viikot 1-16.8. 2026 Piti käydä vain Minimanissa ja Lidlissä, mutta erinäisistä käytännön syistä päädyin Prismaan sekä Lidliin, ja päätin ostaa isoimmat ruokaostokset kerralla, ettei tarvitse asiaan saman tien palata. Poikkesin myös K-Supermarketissa, ja Minimanissa. Ainiin, ja Salesta taisin hakea kurkun ja tofun. Olen ilmeisesti käynyt kaikissa mahdollisissa kaupoissa, vaikka yritin pitää asiat yksinkertaisina. Yksinkertaiselta tämä elämä on tuntunut kyllä, eli ei sen puoleen.  Tässä Lidlistä.  Lidlin hedelmiä ja vihanneksia. Kaikki alle 1,5 €/kilo. Oatly luomu kauramaito 1,99 €/purkki, Prismasta = 5,97 € Juon kahvin yleensä mustana. Jos se ehtii jäähtyä, niin paras laittaa kauramaitoa ja sokeria. Luomu Oatly on siitä mielestäni ihmeellistä, että maistan jotenkin kerman ja rasvan.  Voi olla makuharha, koska siinähän ei ole lisättyä öljyä.  Kahvi jos on keitetty suodatinpussin läpi, siitäkin pitäisi olla ylimääräiset rasvat poistuneet. Nykyään ...

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Maaliskuu 4, 207 €/kk

 (Muokattu , Setämieskastikkeita ei saa enää. ) Loput maaliskuun ruokaostokset. Yhteensä maaliskuussa parisataa euroa, joka on siis yli tavoitteen. Eipä hätää mitään, sillä tässä kuussa tuli myös jatkon kannalta isoja säästöjä. Kuten marmeladit, taatelia pitkäksi aikaa, sekä luomu rusinoitakin pitkälle kevääseen. Ja sen verran tehokkaat ovat ostokset, että ei ole vieläkään kiire kauppaan vaikka on jo huhtikuu alkanut. Syyhyttää toki lähteä katselemaan paljonko pakastevihannekset maksavat, ja keksisikö jotain inspiraatiota huhtikuulle. Vielä on pakkasessa marjoja, euron banaaneita, ja jopa perunaa voi käyttää C-vitamiininlähteenä nyt kun olen oppinut sitäkin syömään myös raakana. Kuiva-aineet eivät ole loppumassa, voi tehdä leipää, keittää puuroja, keittää spagettia, on tomaattisäilykkeitä, ananaskakkukin on vielä tekemättä. Pakkasessa on vaikka mitä. Eli pärjäisin vaikka viikonlopun yli vielä komeasti.    =10.02 € Tumma makaroni 1,85 €/kg x 1,6 kg = 2,96 e Punaiset linssi...

WFPB - Ruokaostokset 38 € - Heinäkuu 1

Ostokset heinäkuussa 2026, ensimmäinen heinäkuun viikko. Vasta viides päivä, sunnuntai, joten täyttä seitsemän päivän viikkoa ei ole heinäkuuta vielä eletty. Nyt on jo ostoksia silti, joten laitetaan ne riviin. Olen tehnyt havaintoja ja päätelmiä. Kävin lähi-Salessa aikeissa ostaa koko viikon ruokaostokset, ja vähintään 6 purkkia luomu Oatlya, että riittää sitten. Selvisi seuraavaa: Luomu Oatlya ei enää tilata, se on poistunut lähi-Salestani valikoimasta. Tästä huolimatta sitä aiemmin kahdesti luvattiin tilata, ja nyt vasta sain kuulla ettei sitä olekaan tulossa ollenkaan. En uskalla vielä katsoa netistä, onko Oatlyn valmistus loppumassa, vai mistä on kyse? Oletan että se vain loppuu Salesta ja toivon parasta, pelkään pahinta. Mihin päätös minua ohjaa? No, hakemaan Prismasta kauramaidot, koska ne ovat siellä noin 30-50 senttiä halvempia kuin muualla. Siihen tilanne nyt ohjaa, joten mitä teen?  En halua toteuttaa sitä reittiä mihin päätös automaattisesti ja ensimmäisenä mieleen tule...

WFPB - Härkäpapujen keittäminen

Keitin härkäpapuja. Katsotaan kuvat pavuista ja työvaiheista. Keitto-ohje oli pussissa, liotettuna 30 minuuttia, ja suoraan pussista 50 min. Karviaisten tilan VOIMA - PAPU. 500 g.  https://karviaistentila.fi/tuotteet/voima-papu-harkapapu-kokonainen-gluteeniton/ Kaadoin siivilään ja tarkastelin, ja pavut vaikuttivat puhtailta. Härkäpavuista tulee mieleen vaikka kaulakoru. Oli pakko ihastella hetki näitä papuja. Jokainen papu oli yksilöllisen näköinen.  Laitoin pavut viiden litran kattilaan, se on isoin kattilani. Liotan ja keitän pavut aina mahdollisimman runsaassa vedessä. Täytinkin kattilan melkein kokonaan kylmällä vedellä. Lisätieto löytyi että pitäisikin liottaa lasi- tai muoviastiassa, koska metallissa kovettuvat puumaisiksi.  https://www.makelanluomutila.fi/shop/product/harkapapu-10-kg-luomu Vaikka olisi mahdollista keittää nämä hetikin, päätin liottaa pavut. Hyvä vinkki on että jos laittaa kellonajan ja päivämäärän milloin on laitettu likoamaan, ei tarvitse olla my...

WFPB - 35 €/vko - Ruokabudjettihaaste - Viikko 2. - Mitä kaapissa? Ruokaostossuunnitelma

Budjettihaaste kesti seitsemän päivää. En lähtenytkään kauppaan heti, ostamaan marjoja ja kaikkea mikä haasteviikolla puuttui. Aion jatkaa toisen viikon 35 euron viikkobudjettia. Nyt kun aloitan uuden viikon (2.), käytän pesämunana niitä ruokia mitä jäi jäljelle. Kaapissa on haasteen jäljiltä: 1 dl punaisia linssejä n.700 g jauhoja n. 500 g kaurahiutaleita 1 prk paseerattua tomaattia keräkaali, aukaistu pari kiloa perunoita  Jääkaapissa mealprepattuna sunnuntaipäiväksi kastiketta, rieskoja, banaanikeksiä muutama. 1kg perunoita keitin viimeisen haastepäivän iltana, ja jätin taas 200 g syrjään uusia rieskoja varten. Sitä voi ihmetellä, että onpa nyt kallis haaste, eikä mitään erikoistakaan syöty. Puuroa, banaania, pottua lanttua ja porkkanaa. Mutta: Kun ottaakin huomioon mitä jäi jäljelle, seuraavalla viikolla voi mahtua jo marjojakin. Ostossuunnitelma on tehty, ja esittelen sen tässä postauksessa. Tämä postaus on jatkoa 35 euron viikkoruokabudjettihaasteelle. Nyt on alkamassa uusi v...

WFPB - Ruokaostokset 110 € - Huhtikuu 1, 2 ja 3

Huhtikuun 2026 ruokaostokset kolmen viikon ajalta. Miten on huhtikuu sujunut ? Söitkö mämmiä pääsiäisenä, tai pääsiäisen jälkeen? Kohtahan se on jo vappukin. Lakaisukoneita odotellaan, niitä on jo näkynyt täälläpäin. Pölyä on niin, että tikahtuu. Onneksi näin jonkun oikein fiksun ja koulutetun henkilön paasauksen, jossa hän sanoi että luomuruoka ja puhdas ilma eivät ole syy eliniän pitenemiseen ihmiskunnassa, vaan tiede. Tiede meidät hengissä pitää, jos mikään. Voi olla niin, tai voi olla olematta. En silti lähde tahallaan nyt tien viereen imuroimaan kaikkea pölyä nenään. Elämän pidentyminen ruokavaliolla ei välttämättä olekaan hallinnassamme, eli ei lisätä vuosia elämään vaan elämää vuosiin. Niin päin. Kokokasvisruokavaliolla 39-vuotiaasta asti, nyt on mittarissa 47 ja kohta alkaa olla se ikä, että suvussa kulkevat sairaudet viimeistään pullahtaisivat pintaan. Saa nähdä miten käy, mutta jatketaan siitä huolimatta. Aivan hyvin voi käydä hyvin tai huonosti, ja motivaatio ei olekaan lopp...

WFPB - Ruokaostokset - Elokuu 3 ja 4 - 100 €, n. 190 €/kk

Lisätty  2.9. linkki, uusi kokaru-kirja, löysin tänään. Hups ja haa, Tässä heti kirjalinkki niin ei tarvitse selata alas asti:)   https://www.suomalainen.com/products/kokaru-kokokasvisruoka Uutuus voi löytyä pian kirjastostakin jo, ks. lähimmän kirjastosi saatavuustilanne  https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=kokaru&type=AllFields Tekijät Pauliina Tervo / Ville Miettinen Nyt elokuun loput ruokaostokset, vuosi 2025. Noin 100 € parin viikon ostokset, tässä postauksessa on sekä aloiteltuja talvivarautumisia, että joka päiväistä lanttua ja leipää. Aloin hyvän sään aikana hamstraamaan talvivarastoja, tai ainakin etukenoa että kaikki tarvikkeet eivät lopu yhtä aikaa, kun lumi sataa maahan. Homma vielä jatkuu hyvän matkaa, kunhan ei ala menemään ihan hirveitä summia rahaa. Kertasijoitus on aina mietittävä, koska ruokien kanssa voi sattuakin jotain. Tulee vaikka äkillinen matka, ja sitten olisi tuhansilla euroilla ruokaa tyhjässä talossa? Ei sitä koskaan tied...

WFPB - Kesäkurpitsa-mustikkapiirakka - Muffinit

Mustikkapiirakka tai muffinit kesäkurpitsalla. Tämän voi leipoa kakuksi, tai tehdä useita kakkusia muffinssivuokaan. Täyspainoinen ateria samalla makean leivonnaisen muodossa, eli sisältää tärkkelyspitoista, vihannesta, marjaa ja kuitua. Mitä kaikkea täysravinnolta nyt edellytetäänkin. Vielä jokin tuore hedelmä tai vihannes lisäksi, on paketti valmis. Ihanaa aina jos on mukaankin otettavaksi sellaista pullaa, mikä maistuu vaikkei ole kuorrutteita. Niin paljon taatelia, rusinoita, mustikkaa ja kesäkurpitsaa ettei tule kuivaa kakusta. Lisätty vaniljakastikevinkki. Tähän tulee useita kasviksia: Banaania pari kappaletta, mustikoita 1,5 dl, taatelia n. 70 g  Rusinoita 0,5 dl . Kesäkurpitsaa 2,5 dl. Sanon nämä tähän alkuun heti, jotta niihin voi varautua, tai miettiä jos haluaa korvata. Taatelit voi laittaa likoamaan aiemmin, niin on helppo aloittaa leipomaan. Tosi nopeaa ne likoavat silti jos laittaa tilkkaan kiehuvaa vettä. Pikku blenderillä voi silputa. Tai banaanien kanssa sauvaseko...

WFPB - Peruna, makaroni ja vihreät pavut - Helppo startti kasvisruokiin

Reilusti ruokaa kolmesta pääraaka-aineesta. Lisäksi vesi ja mausteet.  Mittasin yhden kaikkia, tai jonkin tasamitan saadakseni reseptimäisen ohjeen. Jos sinulla sattuu vaikka olemaan eri vihannesta, tai jokin mauste puuttuu, niin eiköhän siitä ruoka tule. Vettäkin voi lisätä tarpeen mukaan. Ainesten määrät voi puolittaa, jos haluaa tehdä vähemmän. 1 kg perunaa 1,5 l vettä 400 g pussi makaronia 120-150 g vihreitä papuja 1-2 rkl tomaattisosetta 1 rkl suolatonta jauhelihamaustetta 1 tl kuivattua persiljaa 1 tl kuivattua oreganoa 1 tl kuivattua basilikaa 1/2 tl mustapippuria Mausteita tietysti myös maun mukaan. Omaan makuuni jauhelihamauste on melko pippurista jo valmiiksi.  Suolaa en lisännyt ruuanlaitossa. Tuli ihan toimiva ruoka ainakin vasta laitettuna. Kun lämmitin ruokaa myöhemmin, laitoin lurauksen ketsuppia ja ripottelin ravintohiivaa ja mustapippuria. Tästä tuli iso kattilallinen, tai ainakin itselleni riitti koko päiväksi ja ylikin. Riippuu varmaan monesta asiasta, kuten...