Siirry pääsisältöön

WFPB - Mitä evääksi? - Meal preppaus ja eväsratkaisut - Lounasrasiat

Eväsvinkit ja Meal Prep- ideat esittelyssä.

Tein nimittäin löydön: Lounasrasiat.

Tätä postausta ei ole tehty kaupallisessa yhteistyössä minkään tahon kanssa. En mene edes takuuseen, ovatko nämä rasiat pitemmän ajan käytössä hyviä vai eivät. Ostin ne vasta pari viikkoa sitten.

Lisätty 15.8.2025 loppupuolelle kuva ruokien jäähtymisestä jääkaapissa.
Mealpreppaushan tarkoittaa ruuan tekemistä valmiiksi isompi satsi, jotta ei tarvitse koko ajan kokata. Ruuan voi jakaa valmiiksi annoksiinkin, vaikkapa mukaan ottamista varten.

Rasioita on elämässäni mennyt ja tullut, ja yhdestä rasiasetistä jouduin jopa vaatimaan rahat takaisin ja palauttamaan, koska hajosivat joka ikinen normaalikäytössä. 

Siksi ostan nykyään vain Orthexin rasioita, koska ne eivät ole minulla hajonneet vielä normaalikäytössä. 

Sitten voivat hajota, jos pudotan täytenä lattialle tai tippuu jokin painava pata ruokaa kaataessa reunan päälle. Vaatii silti mielestäni paljon enemmän pieleen menemistä, että ne saa halkeamaan.


Rasioiden ostamista pidän aina hieman riskinä. Siksi kokeilen ensin muutamalla, ja haen lisää vasta jos osoittautuvat hyödyllisiksi.

Orthexin lounasrasioita myytiin useammassakin kaupassa, hinta oli 1,25 €/kpl Minimanissa.

1,2 l on ihan sopiva koko mielestäni.  Kiva, että ovat litteitä.


Merkeissä luvataan, että voi laittaa pakastimeen, mikroon, tiskikoneeseen ja elintarvikekäyttöön. Jos olen nuo merkit tulkinnut oikein.

Eväitä rakentelemaan:


Ensimmäinen kokeiluannos. 

Tämän kanssa tarvitsee kaksi rasiaa mukaan, että saa lämmitettyä tuon leivän erikseen. 

Tästä tulee mieleen 

Leivän välissä on kiinankaalia, ja se ei  pysy kivana ja rapsakkana mikrossa käyttämisen jälkeen. 


Se ei olisi huono idea evääksi. Pihvit pavuista, perunasta ja kaurasta. Kylmä salaatti eri rasiaan. 



Tämä kuva kertoo siitä, että en ihan luota tuohon rasian kanteen.

Aikani sitä painelin kiinni eri kohdista. 

Välillä kuului naps, välillä ei. Painelin, painelin ja etsiskelin mistä se on vielä auki. En siis luota, ja varmistukseksi laitan pakastepussin ja pussinsulkijan, ja pidän rasian vaakatasossa.




Tämä rasia on kahvituntia varten tai jälkiruuaksi. Makeaa ja hedelmää.

Mutta tässä nuo naurislastut eivät olleet hyvä idea.

Nauriin kun pilkkoo, se alkaa menemään ajan kanssa kirpeäksi. 

Kasveissahan on usein ainetta, mikä estäisi hyönteisiä puremasta sitä. Tai sen aineen esiastetta, joka lähtee muodostumaan vasta kasvin rikkoontuessa. Ajattelisin, että kirpeys tulee siitä.

Kokonaisia juureksia mukaan, jolloin aine ala muodostua?

En pitänyt nauriiden tuoksustakaan kun aukaisin rasian. Porkkana olisi neutraalimpi. Makuasioita toki, aina. 

Aina kun pilkkoo, nousee myös kylmäsäilytys tärkeämmäksi. 

Salaattirasiassa on sitruunaa, valelin sillä omenat etteivät ne tummu.

Lehtikaaliin pirskottelin balsamietikkaa. Se levisi rasiassa vähän omenoidenkin päälle. Olen kahden vaiheilla, haittasiko vai ei. 


Mealpreppasin myös eväitä, joita ei tarvitse lämmittää mikrossa.

Omena on hätävarana, mutta jää usein syömättä.

Jokaiseen rasiaan laitoin n. 1 - 1, 5 dl kaurahiutaleita, ja n. 1 rkl rusinoita.

Mehu säilyy avaamattomana, kunnes tulee aika sekoittaa se hiutaleisiin ja syödä. 




Tämä eväslajike riittää itselleni jopa n. pariksi tunniksi pitämään nälkää. Jos on kova nälkä, menee tuo omenakin, tai useimmiten banaani. Nyt ei sattunut olemaan banaania.

Kaurahiutale on kuitenkin ihan energiapitoista ruokaa, eikä katoa sekunnissa olemattomiin.


0,75 l rasian sisälle mahtui omenakin. Lyhytvartinen lusikkakin menisi.


Sekä tuoretta kasvista, että lämminruokaa.

Linssikastike, tai saman näköistä myös kurpitsapata. Perunamuusi, jossa keitinvesi nesteenä.


Kahvillekin suljettava muki. 

Pinkissä rasiassa pilkottavat banaanikeksi, omenaa ja smoothie. 


Jos kahvia ei ehdi aina juomaan ajoissa, siitä kannattaa tehdä jääkahvi.

Nyt täytyy silti kyllä sanoa, että ei ollut hyvä kun sekoitin kohmeista banaania, luomu Oatlya ja kahvia.

Juoma olisi tarvinnut jotain maitomaista lisää, kuten kaurahiutaleita. Ehkä myös mausteeksi minttua, vaniljaa ja kaikkea. Mutta menee jo monimutkaiseksi.

Pirtelö tai Nice Cream pelkästä banaanista ja kasvimaidosta on ollut usein ihan hyvä, mutta kahvin kanssa jokin meni nyt pieleen. Tuli se juotua toki silti.  Ja makuasioita, kuten aina.


Tässä on ateria, johon en luota yhtään.

Eli paljon syömistä, mutta tein virheen kun en syönyt oikeaa ruokaa samalla.

Nälkä hetken päästä niin, että hyvä etten pyörtynyt. 

Olen alkanut arvostaa kunnon aterioita. Mitkään tällaiset välipalat ja snäckit eivät oikein enää riitä ravinnoksi.


Minulla on usein mukana ihan liikaakin evästä, joista osa tulee takaisin kotiin. 

Vähäkalorista ruokaa lähtöjään, joten mistään annoskoosta ei enää muutenkaan pihistellä tässä vaiheessa.

Sitä kun ei koskaan tiedä, millainen päivä on tulossa. Voi joutua kotiin tultuakin syömään eväitä, jos ei jouda kokkailemaan.


Teen melkeinpä joka viikko pakkaseen niput täysjyväistä leipää ja banaanikeksiä. Keksit kaurasta ja banaanista. Ruokaisaa, vaikka makeaa.

Kumpikaan näistä ei säily tuoreena mielestäni kuin pari päivää, joten sama heti pakastaa suurin osa.


Itse en preppaa koko viikoksi kerralla. 

Teen nyt edellisenä päivänä viisi rasiaa seuraavaa päivää varten. Ehkä pariksi päiväksi, kunhan haen lisää rasioita.

Minusta valmiiksi pilkottu kasvis ei säily kovin pitkään hyvänä, ja ruokakin alkaa mietityttää jos se istuu liian pitkään. Ei välttämättä edes pilalle menon takia, vaan se ei muuten houkuta.

Laitan ilmavasti ettei jäähtyminen olisi liian hidasta. Ennen rasioihin laittoa saatan pitää kattilaa kylmässä vedessä ja kylmäkallekin sinne pohjan alle esijäähdyttämään.


Annoksiin jakaminen ja lounasrasiat ovat käteviä kotonakin, vaikka ei olisi mihinkään lähdössäkään.

Jos miettii, että normaalisti kastike olisi yhdessä rasiassa, perunat toisessa, riisi kolmannessa, salaatti pussissa, kurkku pussissa, omena lokerossa.

Tekemällä sen sijaan valmiiksi muutamia kokonaisuuksia, ei tarvitse siinä jääkaapilla puljata aina pitkiä aikoja.

Näkee myös hyvin, kauaksiko ruoka riittää ja milloin sitä pitää alkaa tekemään lisää.

Kiitos kun luit! Katsotaan miten rasiat lähtevät toimimaan arjessa. Lisää ruokaideoita pitää kehitellä, mitä kaikkea rasioihin voisi tulla. Makaronia, risottoja ja erilaisia hedelmäsekoituksia, rajattomasti.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Syyskuun ruokaostokset 120 €

Lupaava otsikko oli ensin, eli 100 euroa syyskuun ostokset . 2026 Tosiasiassa myös eväisiin on mennyt, erilaisiin laukkaamisiin ja olen melko varma, että ainakin kaksi perunapussia jäi puuttumaan.  Eli niistä on unohtunut ottaa kuva. Ja yksi porkkanapussi, 0,99, sen jätin tietoisesti, loppui virta vieteristä.  Lisäsin siksi 20 euroa. Marjoja sain ilmaiseksi muutaman pussin, ja viinimarjoja ja viinirypäleitä on. Siksi marjaostoksia ei tarvinnut tehdä tällä kertaa. Marjaostoksiin voi mennä noin 30 euroa kuussa yleensä. Näillä käynnistin syyskuun ja kuitti meni niin iloisesti hukkaan, etten voi kuin arvailla mitä nämä maksoivat. Bataatit pari euroa kilo, kukkakaalit ja kurkku samaa luokkaa, sitruunapussi vähän päälle euron, kotimaiset omenat taisivat olla sillä kertaa alle 3 euroa kilo? Lanttu vähän päälle 1 €/kg, porkkanat .. Kurpitsa alle 3 euroa kilo. Sanotaan näille hinnaksi 15 euroa, niin päästään eteenpäin. Hain vielä toisenkin kurpitsan myöhemmin, unohtui kuvat joten + 3 €...

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Maaliskuu 4, 207 €/kk

 (Muokattu , Setämieskastikkeita ei saa enää. ) Loput maaliskuun ruokaostokset. Yhteensä maaliskuussa parisataa euroa, joka on siis yli tavoitteen. Eipä hätää mitään, sillä tässä kuussa tuli myös jatkon kannalta isoja säästöjä. Kuten marmeladit, taatelia pitkäksi aikaa, sekä luomu rusinoitakin pitkälle kevääseen. Ja sen verran tehokkaat ovat ostokset, että ei ole vieläkään kiire kauppaan vaikka on jo huhtikuu alkanut. Syyhyttää toki lähteä katselemaan paljonko pakastevihannekset maksavat, ja keksisikö jotain inspiraatiota huhtikuulle. Vielä on pakkasessa marjoja, euron banaaneita, ja jopa perunaa voi käyttää C-vitamiininlähteenä nyt kun olen oppinut sitäkin syömään myös raakana. Kuiva-aineet eivät ole loppumassa, voi tehdä leipää, keittää puuroja, keittää spagettia, on tomaattisäilykkeitä, ananaskakkukin on vielä tekemättä. Pakkasessa on vaikka mitä. Eli pärjäisin vaikka viikonlopun yli vielä komeasti.    =10.02 € Tumma makaroni 1,85 €/kg x 1,6 kg = 2,96 e Punaiset linssi...

WFPB - Ruokaostokset 105 € - Elokuu 3 ja 4 - 155 €/kk

 Elokuu pakettiin, loput ruokaostokset esiteltynä: = 8,99 € Sitruuna, 3,58 €/kg ,  500 g = 1,79 €/pussi Banaani reilun kaupan 1,432 kg x 1,59 €/kg = 2,28 € Luomu sitruuna 5,69 €/kg x 0,262 kg = 1,49 € Ruukkupersilja, unohtui kuvasta, 1,25 € Ananaspalat mehusta, unohtui kuvasta, 0,79 €/purkki Tofu Teriyiaki 1,39 € Tavallaan ensin hurjistuin, että taasenko meni yli 135 euroa ruokaan kuussa, mutta tuli ostettua myös marjoja, sekä laatikot papuja ja tomaattia, sekä kympillä ihan pelkkiä herkkuja. Eli paljon on siihen rahaan saanutkin, vaikka koko ajan tuntuu että kaikki kallistuu. Loppujen lopuksi tästä tuli ihan hyvä kuukausi.  26,44 € Suomalaisia marjoja: Mustikka 2 x 500g = 9,9 €/kg Mustikka 1kg = 8,99 € Puolukka 7,25 €/kg,  2 x 1,45 /200 g = 2,90€ Mustaherukka 7,75 €/kg,  1,55 €/200g x 3 = 4,65 € Marjat ja kaksia eri mustikoita. Huomasin toiset hieman edullisemmat mustikat lisäksi, kun olin jo laittanut koriin toisia. Olin että laitetaanpa mustikoita toisellekin...

WFPB - Ruokaostokset 50 € - Tammikuu 2

Tässä tammikuun ruokaostoksia. Ostoskorit sekä Lidlistä että Prismasta. Laitoin selostuksia mitä näistä voi nyt tehdä, ja linkin reseptipostaukseen. Reseptit ilman lisättyä rasvaa, ja vähäsuolaisesti ja -sokerisesti, sekä ilman eläinkunnantuotteita, vegaanisia. Lidlistä ensin 32,78 eurolla, Prismaan lähdin koska sieltä saa kaskinauriita. Prismaan meni 11,67 €. Ostoskorivertailu ei nyt kerro kumpi kauppa on halvempi, kävin muuten vain molemmissa. Lidlissä mietin otanko kärryn vai korin, ja päädyin koriin koska se toimii ostosrajoittimena. Jos en jaksa kantaa ostoskoria kassalle, niin sittenhän ruokaa on enemmän, kuin yksi ihminen tarvitsee viikossa? Ajatellen mitä on jo kotona valmiina. Kori tuli niin täyteen, että jouduin pakastevihannekset kantamaan toisessa kädessä. Se on heräteostosten varma merkki. Tärkkelyspitoisia siis on, hiutaletta, spagettia, papua, jyviä ym. Siksi ostin vain 6 kiloa perunaa ja pari pussia pastaa. Niistä ei tule viikon tai kahden viikon kalorit, vaan ne riittä...

WFPB - Ruokaostokset 12 € - Tammikuu 3, 126 €/kk

Tässä loput tammikuun 2025 ruokaostokset. Hintapohdintaa ja laskelmia perunasta ja kauramaidosta, mitä ne tulisivat maksamaan vuodessa ja paljonko niitä voisi mennä. Pakolliset vitamiinit ja lisäravinteet piti hankkia, niistäkin kuva. Ruokasuunnitelmaluonnos mitä lopuista voisi tulla, mitä on jäljellä tammikuussa. = 5,27 € Yleisperuna 2 kg, 0,90 €/kg = 1,79 € Jauhoinen peruna 2 kg 0,90 €/kg = 1,79 € = perunat yhteensä 3,58 € Porkkana 2 kg 0,85 €/kg = 1,69 € Perunat olisivat Salessa maksaneet reilusti yli 2 euroa säkki, kilohinta varmaan jopa 1,25 euroa. En muista, enkä ottanut kuvaa kun kävin, mutta jossain Salessa maksoi verkkokaupan mukaan jopa 1,23 €/kg. Eli kaksi kahden kilon säkkiä olisi tullut lähikaupassa maksamaan 4,90 €.  Säästin 4,90 - 3,58 €  = 1,32 € ostamalla Prismasta perunat. Jos käyttäisi vaikka 6 kiloa perunaa viikossa, se olisi vuodessa 312 kiloa. 0,9 kilohinnalla 280,8 € Jos peruna maksaa 1,25 euroa kilo, 6 kg perunaa viikossa vuoden on 390 ...

WFPB - Ruokaostokset - Elokuu 3 ja 4 - 100 €, n. 190 €/kk

Lisätty  2.9. linkki, uusi kokaru-kirja, löysin tänään. Hups ja haa, Tässä heti kirjalinkki niin ei tarvitse selata alas asti:)   https://www.suomalainen.com/products/kokaru-kokokasvisruoka Uutuus voi löytyä pian kirjastostakin jo, ks. lähimmän kirjastosi saatavuustilanne  https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=kokaru&type=AllFields Tekijät Pauliina Tervo / Ville Miettinen Nyt elokuun loput ruokaostokset, vuosi 2025. Noin 100 € parin viikon ostokset, tässä postauksessa on sekä aloiteltuja talvivarautumisia, että joka päiväistä lanttua ja leipää. Aloin hyvän sään aikana hamstraamaan talvivarastoja, tai ainakin etukenoa että kaikki tarvikkeet eivät lopu yhtä aikaa, kun lumi sataa maahan. Homma vielä jatkuu hyvän matkaa, kunhan ei ala menemään ihan hirveitä summia rahaa. Kertasijoitus on aina mietittävä, koska ruokien kanssa voi sattuakin jotain. Tulee vaikka äkillinen matka, ja sitten olisi tuhansilla euroilla ruokaa tyhjässä talossa? Ei sitä koskaan tied...

WFPB - Viikon ruokaostokset - Kesäkuu 1. - 30 € - Muutto

Ostoksilla jatketaan.  Aivan eri meininki oli tämän kertainen muutto. Vuoden 2018 muuttoeväät olivat paljon eläinproteiinipainotteisemmat. Nytkin oli hieman vilunkipeliä ilmassa, vegaaninen suklaa, mutta se oli sellainen valinta. 2018 en ollut sen enempää ruoka-asioita miettinytkään, veuhtasin menemään vain. Uskaltaisiko laittaa kuvan niistä loppuun? *Ei herkille.* Vanhan asunnon siivouseväät siis tässä. 5.72 € Jouduin kaupassa kipaisemaan, koska eväsleipien kanssa sattui sekaannus. Kaupassa kipaiseminen oli yllättävän vaikeaa, koska tekemistä oli niin paljon. Piti ottaa pellillisestä sämpylöitä loput mukaan, ja jättää kaksi kotiin. Tulikin kaksi mukaan, ja loput jäi pois. Kaurahiutaletta, kikherneitä, banaaneja.  Muuttajan vinkit: mieti kylmiä eväitä esim kaura-ateria, tölkkipavut ruokatermari? leipaise illalla tai aamulla tuoreet sämpylät, peltileipätyyliin ilman kohotusta*, (*ilman kohotusta? Korjaus: Ilman vaivaamista.) tosi ihana jos ei tarvitse vanhaa jänkkileipää järsiä...

WFPB - Peruna, makaroni ja vihreät pavut - Helppo startti kasvisruokiin

Reilusti ruokaa kolmesta pääraaka-aineesta. Lisäksi vesi ja mausteet.  Mittasin yhden kaikkia, tai jonkin tasamitan saadakseni reseptimäisen ohjeen. Jos sinulla sattuu vaikka olemaan eri vihannesta, tai jokin mauste puuttuu, niin eiköhän siitä ruoka tule. Vettäkin voi lisätä tarpeen mukaan. Ainesten määrät voi puolittaa, jos haluaa tehdä vähemmän. 1 kg perunaa 1,5 l vettä 400 g pussi makaronia 120-150 g vihreitä papuja 1-2 rkl tomaattisosetta 1 rkl suolatonta jauhelihamaustetta 1 tl kuivattua persiljaa 1 tl kuivattua oreganoa 1 tl kuivattua basilikaa 1/2 tl mustapippuria Mausteita tietysti myös maun mukaan. Omaan makuuni jauhelihamauste on melko pippurista jo valmiiksi.  Suolaa en lisännyt ruuanlaitossa. Tuli ihan toimiva ruoka ainakin vasta laitettuna. Kun lämmitin ruokaa myöhemmin, laitoin lurauksen ketsuppia ja ripottelin ravintohiivaa ja mustapippuria. Tästä tuli iso kattilallinen, tai ainakin itselleni riitti koko päiväksi ja ylikin. Riippuu varmaan monesta asiasta, kuten...

WFPB - Ruokaostokset 65 € - Tammikuu 3 ja 4

Tammikuun loput ruokaostokset parin viikon ajalta, eli kolmas ja neljäs viikko tammikuussa 2026. Lis ätty linkki k ylmälaukkuun Kaksi reissua kauppaan, molemmat pikareissuja niin, että juoksin vain kärryn kanssa kaupan läpi. Järkevin valinta tässä kuussa olisi ollut Lidl, koska siellä on hedelmät ja vihannekset olleet -30% ja kerkesin Lidlissä tekemäänkin pienen reissun. Pääasiallisesti ostokset silti Prismasta, ihan siitä syystä että kätevin ettei tarvitse pysähdyksiä tehdä, kaikki samasta kaupasta. Lidlissä en ole nähnyt esimerkiksi assistentin tarvitsemia nautarullia, joita saa Prismasta. Nostelin kouralla tavaraa kärryyn. Valikoimatta liian tarkkaan mitä ostaisin, käytin nyt hyödyksi tottumusta ja kategorioita, eli tärkkelyspitoiset, vihannekset, hedelmät. Jos jokaista laatua on kärryssä, voi lähteä kaupasta pois. Kassan kautta tottakai. Kilohintaraja oli 2,5 - 3 euroa, eli en alkanut etsimään mitään euron tuotteitakaan. Vaikka mitä pienempi kilohinta, sitä paremmat säästöt. Muista...

WFPB - Suomenpata - Nauris, omena, palsternakka, kaura

Yhden astian ruoka kokonaisista kauranjyvistä ja riisistä. Jompaa kumpaa tai molempia. Vihanneksena naurista, omenaa, ja palsternakkaa. Tein kaksi versiota, nauris-omena ja palsternakka-omena. Tämän voisi varmasti maustaa minkä vain pataruoan mukaan. Meksikonpata, italianpata tai vaikka chili sin carne. Siksi ajattelinkin että nimi voisi olla suomenpata, koska onnistuu kauralla ja kotimaisilla kasviksilla. Vaikka kotimaisuusaste ei täysin 100% olisikaan. Kotimaisuusaste lisääntyy vaihtamalla pavut härkäpapuihin. Ks.  härkäpavut, keittäminen. Ja tässä on osittain samoja ominaisuuksia kuin niillä pussihawaijinpadoilla ja -italianpadoilla, joita löytyi ennen vanhaan minunkin kaapistani. Ne olivat hyvä hätävara kun tarvitsi nopeasti ruokaa kattilallisen. Nyt voisi tehdä tästä hätävararuoan tekemällä tarvittavan maustesekoituksen valmiiksi.  Resepti-ideassa oli neljä lähtökohtaa: nopeus, alle puoli tuntia  kokonaisten kauranjyvien käyttäminen johonkin kasvisten keittoaika on ...