Siirry pääsisältöön

WFPB - 0 euron päivä - 35 euron viikkobudjetti - 4. päivä - Välipäivä 7€ kauppareissuista - Rieskaresepti

Budjettihaasteen neljäs päivä.

Välipäivä kauppareissuista. Kolme käytetty, kaksi jäljellä. 

Tämä postaus on osa 35 euron viikkoruokabudjettihaastetta. 

Selostus haasteen säännöistä ensimmäisessä postauksessa:

Kerron ensin perustilanteen aamulla. Lisäksi kokkailuja, syömisiä, kaloria.

Haasteen sivutuotteena uusi rieskaresepti tekovaihekuvineen. 

Se on hyvä. 

Neljännen haastepäivän ruoka-ainekset, aamulla:



Rahaa on mennyt 21 euroa kolmessa päivässä, ja näitä ruokia on jäljellä.


Nyt on:
  • Kaurahiutaleita
  • Riisiä, puoli pakettia= 500g
  • Linssejä, 3 dl jäljellä
  • Jauhoja, melkein täysi 1kg pussi
  • Banaania, pari kpl
  • Paprika
  • Perunoita, alle 1 kg
  • Lanttua
  • Porkkanaa
  • Tomaattisose
Järjestin haasteruuille kaappiin oman hyllyn.

Pitää mainita, että oikeastihan banaanit eivät voi tuossa olla. Ne alkavat etyleenillä pilaannuttamaan muita kasviksia. Ja jääkaappiin juurekset.


Tehtyä ruokaa:



Kolmannen päivän peruna-porkkana-linssikeitto onnistui. 

Voin siis suositella reseptiä, koska itse ainakin pidin.

Hieman pippurista mutta auttaa siihen ettei ala kaipaamaan heti ketsuppeja.



Meni melkein puolet jo illalla. 

Lisäksi jouduin yöllä syömään kaura-aterian, kun löysin parvekkeelta vajavan kauramaitopurkin. 

Kauramaitoloraus ei onneksi lisää mitään ravitsemuksellisesti ratkaisevaa, haasteen kannalta. Pois se oli juotava, enkä halunnut alkaa keksimään miten kauramaidon saa ujutettua haasteostoksiin.


Pellavarouheesta tulin siihen tulokseen, että sitäkin on kaapissa valmiina. 

Haastepäivän 4. aamu:


Kattilassa puuro. 1 litra vettä, 4 dl kaurahiutaleita.

Lettutaikina sama kuin eilen. n. 100 g banaania kuorineen punnittuna.

Lanttutikkuja, että saa heti vitamiineja.



Tämä voisi olla koko aamupala, jos jaksaa kaiken. Jätin nuo lätyt silti myöhemmäksi.

Säästöteeman mukaisesti, oli jääkaapissa hillopurkki tyhjänä. Huuhtelin purkin pienellä vesimäärällä puuroon. Pellavarouheen sai sillä kätevästi kasteltua.


Kanelia ripaus. Tuli sittenkin ihan mehevän näköinen puuro.



Meal Prep:



Keittoa, lättyjä, puuro, muusi. Lanttu.

Neljännen päivän suurin osa aterioista lienee näillä kuitattu.

Kalorit:

Alkaa olla eri aineksia sekaisin. 

Suunta on kohti paria tuhatta kaloria. Ei tähän enää tarvita kuin viides rasiallinen jotain illalla, niin on päivän ravinto saatuna. Nälkä kertoo, mitä tarvitaan.



En tiedä oliko ihan 800g perunaa, mutta laitoin jotain arvioksi.

Illalla voi kokkailla jotain. Ja alan syömään rieskoja myös. 344 kcal / 100 g jauhoja.

Huomenna ajattelin taas 7 euroa käyttää.

K-Marketissa esimerkiksi olivat punajuuret 1 €/kilo, ainakin kun verkkokauppaa katsoin. Nehän kannattaa hakea. Omenatkin ovat tarjouksessa. En tiedä, onko monissa kaupoissa sama.


Perunarieskat:

Tämä on loistoresepti. Sai pehmeät rieskat. Uskomattoman hyvät.

Lista voi vaikuttaa ensin oudolta, mutta vaihekuvat selventävät asiaa.


Perunarieska-ainekset:

Uuni 200 astetta, n. 15 min.
  • 200 g keitettyä, jääkaappikylmää perunaa, muusataan haarukalla
  • Jauhoja. n. 3-5 dl Osa jauhoista taikinaan, osa muotoilua varten.
  • Suola+sokeri, ripaus, maun mukaan. 
  • 0,5 dl kaurahiutaleita
  • 0,5 dl vettä
Taikina ensin pelkistä grahamjauhoista ja perunoista. 

Sitten kaurahiutaleista tehty velli sekaan. Voisi sekoittaa ehkä yhtä aikaakin, mutta ainakin kaurahiutale ehtii näin hieman imeä vettä.

Taikina kun on paksu vaivattava, lopussa näkee paljonko vettä ja kauraa voi laittaa, vai pitääkö jättää osa pois.



Sekoitin peruna-grahamjauhotaikinan käsin, koska perunat muuten vain paakkuuntuvat.

Ne pitää käsin puristaa sekaisin jauhojen kanssa.

Jauhoja kaadetaan vähin erin, ei heti kaikkia. Perunoiden kosteudesta ja muusta riippuu, paljonko jauhoja voi laittaa. Kun taikina on hyvä, loput jauhot jätetään laittamatta. 

Sitten 0,5 dl kaurahiutaleita desilitran mittaan. Täytin desilitran viivaan asti vedellä, ja sekoitin.

Sotkin seoksen taikinan sekaan.


Taikinan teosta jääneet jauhot, tai pussista lisää, kaadetaan lautaselle.

Otetaan aina köntti taikinaa, ja tehdään se rieskan muotoiseksi jauholautasella.

Sitten pellille leivinpaperin päälle, pistellään reikiä.


Sitten 200 C - asteiseen uuniin noin vartiksi.  

Kätevästi tuli pellillinen rieskoja täyteen.

Melkein kaikki ensin Orthexin 0,5 l rasiaan kaadetut jauhot meni. Osa taikinaan, loput muovailuun.



Pehmoisia ja mukavia rieskoja. Välillä rapeutta reunassa.

Paprika on hyvä päällinen. Voisi kehittää muutakin leivänpäällistä, mutta menivät nyt noinkin.

Kannattaa kokeilla joskus. Helpottaa huomattavasti aina leiväntekoa, kun ei tarvitse monenlaisia aineksia.

Ohrajauhoista ja perunoista teen joskus ilman kaura-vesiseostakin. 

"Kanamunaksi" ei tarvita mitään, perunan lisäksi. Kaurahiutale silti pehmensi rieskoja.

Kiitos kun luit! Tule huomenna taas. Toivottavasti ehdin postauksen päiväksi jo, mutta illalla viimeistään.

Huominen on siis kauppareissupäivä.

7 € kauppareissuista neljäs viidestä.

Kommentit

  1. Tiesitkö muuten, että hummusta voi tehdä ilman öljyä? Siinä käytetään säilyketölkin lientä eli aquafabaa öljyn sijaan! Tuli mieleen noista rieskoista. Esim tässä yksi googlattu resepti:

    https://myplantbasedfamily.com/2019/04/11/oil-free-hummus/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Enpä tiennyt koko asiasta. Linkkaamasi ohje oli vielä ilman tahiniakin, joka voi olla myös hyvä juttu. Tahinia ei aina satu olemaan, tai ei halua sitä käyttää rasvaisuuden takia.

      Olisin varmaan lähtenyt vain muusaamaan kikherneitä. Tuo aquafaban maailma olisi tutustumisen arvoinen muutenkin. Tällaiset vinkit ovat hyviä, aina oppii uutta.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 110 € - Huhtikuu 1, 2 ja 3

Huhtikuun 2026 ruokaostokset kolmen viikon ajalta. Miten on huhtikuu sujunut ? Söitkö mämmiä pääsiäisenä, tai pääsiäisen jälkeen? Kohtahan se on jo vappukin. Lakaisukoneita odotellaan, niitä on jo näkynyt täälläpäin. Pölyä on niin, että tikahtuu. Onneksi näin jonkun oikein fiksun ja koulutetun henkilön paasauksen, jossa hän sanoi että luomuruoka ja puhdas ilma eivät ole syy eliniän pitenemiseen ihmiskunnassa, vaan tiede. Tiede meidät hengissä pitää, jos mikään. Voi olla niin, tai voi olla olematta. En silti lähde tahallaan nyt tien viereen imuroimaan kaikkea pölyä nenään. Elämän pidentyminen ruokavaliolla ei välttämättä olekaan hallinnassamme, eli ei lisätä vuosia elämään vaan elämää vuosiin. Niin päin. Kokokasvisruokavaliolla 39-vuotiaasta asti, nyt on mittarissa 47 ja kohta alkaa olla se ikä, että suvussa kulkevat sairaudet viimeistään pullahtaisivat pintaan. Saa nähdä miten käy, mutta jatketaan siitä huolimatta. Aivan hyvin voi käydä hyvin tai huonosti, ja motivaatio ei olekaan lopp...

WFPB - Ruokaostokset 26 € - Huhtikuu 4 - 136 €/kk

 Huhtikuun 2026 loput ruokaostokset.  = 5,44 € Xra omenat 1 kg = 0,99 € Lidlistä omena 0,99 €/kg x 0,566 € = 0,55 € Luomu sitruuna 2,99 € x 0,228 €/kg = 0,68 .€ Peruna 2 x 2 kg= 4kg, 0,80 €/kg = 3,18 € = 15,46  Vemondo luomu kaurajuoma 1,15 €/l Baresa luomu tomaattipyree 1,29 € tuupi Chilikastike jalopeno 19,9 €/l, 100g 1,99 € Ananasviipaleet 1,19 € Luomu paseerattu tomaatti 2x0,88 €/500g = 1,76 €/kg Peruna 0,88 €/kg 2kg = 1,76 € Punajuuri 1,39 €/kg Porkkana 1,15 €/kg x 1,752kg Punakaali 1,946 kg x 1,59 €/kg = 3,09 € Lehtikaali pakaste 5,58€/kg, 500g = 2,79 € Minimanista lehtikaalia. Aina kun miettii että tuleekohan tarpeeksi ravintoaineita, kannattaa ostaa lehtikaali. Lisähuomio että sanoin kerran blogissa, että lehtikaali ei yleensä maistu ruuissa tai pilaa ruokien makua. No, koitin tehdä kastikkeen missä oli vihanneksena melkein pelkästään lehtikaalia puoli pussia, ja tomaattisosetta. Kyllä se olikin yhtäkkiä jotenkin pahan makuista.  Syötävää, mutta pitäisi ...

WFPB - CousCous vihanneksilla

Tänään aikataulut muuttuivat, ja lisäksi alkuperäinen suunnitelma rusentui, kun laitoin perunankuorimaveitsen vahingossa tiskikoneeseen pesuun. En halunnut millään hedelmäveitsellä kuoria perunoita, joten ei auttanut kuin ottaa varasuunnitelma käyttöön.  Joten ei muuta kuin hommiin ja tehdään couscousista ruokaa. Tämän pitäisi olla alle vartissa valmista. Ensin kokosin lautaselle vihannekset, joita ruokaan tulee.  Tällä kertaa löysin pakastimesta papuja, herneitä, maissia ja paprikaa. Huomasin sitten vasta, kun olin keräillyt ne lautaselle, että olisihan minulla ollut suoraan herne-maissi-paprikapussikin siellä pakastimessa.  Kurkkupätkä oli menossa vanhaksi, joten raastoin sen joukkoon, että pääsee siitäkin eroon. Jonkin couscous-paketin kyljessä oli kerran resepti, jossa laitettiin kurkkua. Tomaattisosetta laitoin hieman myös. Sitruunasta puristin vähän mehua ruokaan. Ananaspalat olivat mustuneet, joten heitin nekin sekaan. En pilkkonut niitä koska ajattelin, ...

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Maaliskuu 4, 207 €/kk

 (Muokattu , Setämieskastikkeita ei saa enää. ) Loput maaliskuun ruokaostokset. Yhteensä maaliskuussa parisataa euroa, joka on siis yli tavoitteen. Eipä hätää mitään, sillä tässä kuussa tuli myös jatkon kannalta isoja säästöjä. Kuten marmeladit, taatelia pitkäksi aikaa, sekä luomu rusinoitakin pitkälle kevääseen. Ja sen verran tehokkaat ovat ostokset, että ei ole vieläkään kiire kauppaan vaikka on jo huhtikuu alkanut. Syyhyttää toki lähteä katselemaan paljonko pakastevihannekset maksavat, ja keksisikö jotain inspiraatiota huhtikuulle. Vielä on pakkasessa marjoja, euron banaaneita, ja jopa perunaa voi käyttää C-vitamiininlähteenä nyt kun olen oppinut sitäkin syömään myös raakana. Kuiva-aineet eivät ole loppumassa, voi tehdä leipää, keittää puuroja, keittää spagettia, on tomaattisäilykkeitä, ananaskakkukin on vielä tekemättä. Pakkasessa on vaikka mitä. Eli pärjäisin vaikka viikonlopun yli vielä komeasti.    =10.02 € Tumma makaroni 1,85 €/kg x 1,6 kg = 2,96 e Punaiset linssi...

WFPB - Ruokaostokset - Elokuu 3 ja 4 - 100 €, n. 190 €/kk

Lisätty  2.9. linkki, uusi kokaru-kirja, löysin tänään. Hups ja haa, Tässä heti kirjalinkki niin ei tarvitse selata alas asti:)   https://www.suomalainen.com/products/kokaru-kokokasvisruoka Uutuus voi löytyä pian kirjastostakin jo, ks. lähimmän kirjastosi saatavuustilanne  https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=kokaru&type=AllFields Tekijät Pauliina Tervo / Ville Miettinen Nyt elokuun loput ruokaostokset, vuosi 2025. Noin 100 € parin viikon ostokset, tässä postauksessa on sekä aloiteltuja talvivarautumisia, että joka päiväistä lanttua ja leipää. Aloin hyvän sään aikana hamstraamaan talvivarastoja, tai ainakin etukenoa että kaikki tarvikkeet eivät lopu yhtä aikaa, kun lumi sataa maahan. Homma vielä jatkuu hyvän matkaa, kunhan ei ala menemään ihan hirveitä summia rahaa. Kertasijoitus on aina mietittävä, koska ruokien kanssa voi sattuakin jotain. Tulee vaikka äkillinen matka, ja sitten olisi tuhansilla euroilla ruokaa tyhjässä talossa? Ei sitä koskaan tied...

WFPB - Härkäpapujen keittäminen

Keitin härkäpapuja. Katsotaan kuvat pavuista ja työvaiheista. Keitto-ohje oli pussissa, liotettuna 30 minuuttia, ja suoraan pussista 50 min. Karviaisten tilan VOIMA - PAPU. 500 g.  https://karviaistentila.fi/tuotteet/voima-papu-harkapapu-kokonainen-gluteeniton/ Kaadoin siivilään ja tarkastelin, ja pavut vaikuttivat puhtailta. Härkäpavuista tulee mieleen vaikka kaulakoru. Oli pakko ihastella hetki näitä papuja. Jokainen papu oli yksilöllisen näköinen.  Laitoin pavut viiden litran kattilaan, se on isoin kattilani. Liotan ja keitän pavut aina mahdollisimman runsaassa vedessä. Täytinkin kattilan melkein kokonaan kylmällä vedellä. Lisätieto löytyi että pitäisikin liottaa lasi- tai muoviastiassa, koska metallissa kovettuvat puumaisiksi.  https://www.makelanluomutila.fi/shop/product/harkapapu-10-kg-luomu Vaikka olisi mahdollista keittää nämä hetikin, päätin liottaa pavut. Hyvä vinkki on että jos laittaa kellonajan ja päivämäärän milloin on laitettu likoamaan, ei tarvitse olla my...

WFPB - Ruokaostokset 12 € - Tammikuu 3, 126 €/kk

Tässä loput tammikuun 2025 ruokaostokset. Hintapohdintaa ja laskelmia perunasta ja kauramaidosta, mitä ne tulisivat maksamaan vuodessa ja paljonko niitä voisi mennä. Pakolliset vitamiinit ja lisäravinteet piti hankkia, niistäkin kuva. Ruokasuunnitelmaluonnos mitä lopuista voisi tulla, mitä on jäljellä tammikuussa. = 5,27 € Yleisperuna 2 kg, 0,90 €/kg = 1,79 € Jauhoinen peruna 2 kg 0,90 €/kg = 1,79 € = perunat yhteensä 3,58 € Porkkana 2 kg 0,85 €/kg = 1,69 € Perunat olisivat Salessa maksaneet reilusti yli 2 euroa säkki, kilohinta varmaan jopa 1,25 euroa. En muista, enkä ottanut kuvaa kun kävin, mutta jossain Salessa maksoi verkkokaupan mukaan jopa 1,23 €/kg. Eli kaksi kahden kilon säkkiä olisi tullut lähikaupassa maksamaan 4,90 €.  Säästin 4,90 - 3,58 €  = 1,32 € ostamalla Prismasta perunat. Jos käyttäisi vaikka 6 kiloa perunaa viikossa, se olisi vuodessa 312 kiloa. 0,9 kilohinnalla 280,8 € Jos peruna maksaa 1,25 euroa kilo, 6 kg perunaa viikossa vuoden on 390 ...

WFPB - Ruokaostokset 38 € - Helmikuu 2

Tässä postauksessa ovat viikon hevi-ostokset. Hain myös kestokassikaupalla kuivakaappitavaraa, ja niistä pitää tehdä eri postaus.  Tällä viikolla olen hilannut kotiin 1,5 kg marjoja,  12,3 kg perunaa 3,82 kg juureksia ja vihanneksia 4,5 kg hedelmiä Yhteensä yli 22 kiloa perunaa ja kasviksia. Siitä se n.12 kg oli perunaa ja loput 9,8 kg marjaa, hedelmää, juuresta ja vihannesta. = 12,67€ Porkkana 2 kg 0,95 €/kg 1,89 € Appelsiini Navel 1,636 kg x 0,99 = 1,62 € Omena Suomi 0,806 kg x 2,79 €/kg = 2,25 € Kaali 0,84 kg x 1,25 €/kg = 1,05 € Banaani luomu 1,244 kg x 2,09 €/kg = 2,6 € Lanttu 0,984 kg x 1,29 €/kg = 1,27 € Yleisperuna harjattu 2,653 kg x 0,75 €/kg = 1,99 € Kävin Prismassa ja ostin kuvassa olevat tuotteet, sekä marjoja. Ne laitoin heti pakkaseen. Tässä on yhteensä 10, 163 kiloa Prisman heviosastolta. Pyöristetysti 10 kg kauppakassi . ~3,8 kg vihanneksia ja juureksia porkkana, kaali ja lanttu  ~3,6 kg hedelmiä   2,653 kg perunoita  Kaikki muut paitsi ap...

WFPB - Viikon ruokaostokset - Kesäkuu 1. - 30 € - Muutto

Ostoksilla jatketaan.  Aivan eri meininki oli tämän kertainen muutto. Vuoden 2018 muuttoeväät olivat paljon eläinproteiinipainotteisemmat. Nytkin oli hieman vilunkipeliä ilmassa, vegaaninen suklaa, mutta se oli sellainen valinta. 2018 en ollut sen enempää ruoka-asioita miettinytkään, veuhtasin menemään vain. Uskaltaisiko laittaa kuvan niistä loppuun? *Ei herkille.* Vanhan asunnon siivouseväät siis tässä. 5.72 € Jouduin kaupassa kipaisemaan, koska eväsleipien kanssa sattui sekaannus. Kaupassa kipaiseminen oli yllättävän vaikeaa, koska tekemistä oli niin paljon. Piti ottaa pellillisestä sämpylöitä loput mukaan, ja jättää kaksi kotiin. Tulikin kaksi mukaan, ja loput jäi pois. Kaurahiutaletta, kikherneitä, banaaneja.  Muuttajan vinkit: mieti kylmiä eväitä esim kaura-ateria, tölkkipavut ruokatermari? leipaise illalla tai aamulla tuoreet sämpylät, peltileipätyyliin ilman kohotusta*, (*ilman kohotusta? Korjaus: Ilman vaivaamista.) tosi ihana jos ei tarvitse vanhaa jänkkileipää järsiä...

WFPB - Ruokaostokset 55 € - Huhtikuu 1

Ruokaostokset, huhtikuun ensimmäinen viikko. Löytyi kotimainen riisinkorvike. Marjaostoksia ja hintavertailua. Salaattilajike Caesar-salaatti. Joitakin ruokaideoita viikon varrelta, ja mitä näistä ruuista voisi tulla. Lisätty 8.4. Banaanin hyödyntämiseen liittyviä linkkejä loppuun. = 7,58 € + 1,.. Baresa luomu tomaattimurska 500 g 2x 0,93 € = 1,86 €/kg Ruukkupersilja 1,25 € Palsternakka 0,224 kg x 2,29 €/kg = 0,51 € Kurkku 0,292 kg x 3,69 €/kg = 1,08 € Banaani reilun kaupan 0,872 kg x 1,79 €/kg = 1,56 € Banaani luomu reilunkaupan 0,630 kg x 2,09 € = 1,32 € Kurkku yli 3 €/kg, mutta ostin. Lisäys: Unohtui merkitä ruukkusalaatti, varmaan jotain 1,49 tai 1,69 € tms.  = 6,72 € Mantelijuoma, ale -50 % 3,29 €-1,65 € = 1,64 €/l x 3 =  4,92 € Persilja  1,49 € Banaani 0,156 kg x 1,99 €/kg  = 0,31 € 3,20 € Hävikkiä K-Marketista chilejä,  banaania,  paprikaa,  miniluumutomaatteja,  päärynää,  veriappelsiineja. = 2,86 € Hävikkivihannesta 4 pussia Cae...