Siirry pääsisältöön

Luukku 21. - WFPB - Hampurilaisateria

Tervetuloa Strugglen Grillille. Mitä laitetaan?


Ottaisin kaksi hampurilaista kaurapihvillä, sekä lohkoperunat. Juomaksi 0,33 puolukkatuoremehu.

Mitä mausteita?

Sinappi, ketsuppi, kurkkusalaatti. 

Viisi kohtaa:

1. Lohkoperunat


Perunalohkot leivinpaperoidun pellin päälle, ja uuniin. Vinkki: Pyörittele ennen uuniin laittamista ketsupissa ja mausta grillimausteella. Mauste pysyy pottujen päällä.

Samalla voi vääntää nupit 200 C keskilämmölle. Nämä laitoin nyt ylätasolle. Paistetaan kunnes valmiita. En kääntele välillä, uuni vain jäähtyy.

2. Leivät


  • 3 dl lämpöistä vettä
  • 2 tl kuivahiivaa
  • ripaukset suolaa ja sokeria
  • 1 dl grahamjauhoja
  • 1/2 -1 dl kaurahiutaleita
  • loput hiivaleipävehnäjauhoja
Jauhoja sekoitetaan vähin erin ensin vispilällä hiiva+sokeri+suolaveteen, kunnes otetaan lusikka avuksi.
Sillä sekoitetaan loppuun kunnes taikina on löysähköä. Lusikalla pellille könttejä nousemaan.


Annoin kohota (tai levitä) n.20-30 minuuttia lieden päällä, sillä aikaa kun pihvit olivat uunissa. Paistoin sitten 200C-uunissa noin vartin, tai kunnes valmiita.

Tämä on peltileipäideasta lähtöisin, ja taikina on siis löysää. Ne leviävät toisiinsa kiinni, eivätkä nouse pyöreiksi. 

Tiesin, etten saa kuitenkaan tehtyä nyt ilmavia, mutta pyöreiksi kohonneita sämpylöitä. 

Siksi tein niin lituskoita leipiä, ettei niitä ole pakko halkaista. Pääasiana rakenne ja mieto maku.

3. Hampurilaispihvit


Hampurilaispihvit n. 3-4 kpl
  • 1 dl kaurahiutale
  • 1 dl kypsiä muusattuja kidneypapuja 
  • 1 dl perunamuusia
Ainekset sekoitetaan yhteen. Lisätään, jos jostain on puute. Pavut mittasin ensin, muusasin sitten.
Taikinasta pitäisi tulla kohtuullisen vaikeasti sekoitettavaa, ja vaaleaa väriltään. Siitä on helppo rutistella pihvit.

Mausteeksi: 
  • ketsuppia
  • sinappia
  • 0,5 - 1 tl soijakastiketta
  • 1 rkl tomaattisosetta
  • 1/4 tl mustapippuri
  • maustepippuria ripaus, tai 1/8 tl
  • paprikajauhetta 1/8 tl tai väriä tuomaan

180 C uunissa 15-20 minuuttia, tai kunnes valmiita. Kääntö puolessa välissä. 



Mausteita tietysti maun mukaan. Laitoin vain arvioiden, mikä hyvältä näyttää.


Välillä käänsin ja jatkoin tarvittaessa uunissa oloaikaa. Alkoivat viimein pysyä koossa.



Näissä on se vaara, että ensin eivät valmistu, mutta yhtäkkiä kuitenkin kuivahtavat. Kannattaa kääriä paperiin tai pyyhkeeseen, jos joutuu pitämään odottamassa.

Maku ja rakenne muistuttaa einesjauhelihapihvejä, ainakin näillä mausteilla. Kumma kyllä. Sekin on edistysaskel.

Pihvin värillä taida olla merkitystä, kun se peitetään maustekastikkeilla. 

4. Kaalisalaatti


Kaalisalaatin pilkoin miniblenderissä. Sekaan vähän soijajogurttia, sinappia ja limemehua.

Kaupassa lunttasin tuoteselosteista viimeksi, että monessa majoneesissa on jotain sinappia.

5. Raikas juoma


Puolukkamehun tein jäisistä marjoista.

Vettä lorautin ensin vähän, surautin silpuksi, ja laimensin loppuun mukissa. Jäisistä puolukoista ei tule kovin kirpeääkään ensin. Sokeria voi laittaa, jos haluaa.

Annos on valmis!


Lohkoperunoihin grillimaustetta, ja suolaa jos haluaa.


Tässä näkyy leipien rakenne halkaistuna.

Puolikkaista tuli litteitä, eikä tarvinnut puristaa kasaan purressa. Leipää tuli annokseen vähän, kun olivat niin ohuita. 


Oli hyvin tilaa syödä kaksi purilaista aamupalaksi.

Kurkkusalaatin voi ostaa kaupasta, niissä ei ole öljyä useinkaan. Tein kurkkusalaatin nyt itse miniblenderissä maustekurkusta ja etikkasäilötystä paprikasta. 

WFPB-soveltuva hampurilaisateria olikin vielä kokeilematta. 

Tavallista suolaisempi ateria, mutta puuttuu tästä sentään liha ja rasva - paitsi kasvien oma. 

Kiitos kun luit! PS. Oli hyvää, meinasin unohtaa mainita.
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokasuunnitelma - Syyskuu

Ruokasuunnitelma syyskuun puolella.  Laitetaanpa nyt syyskuulle vielä jotain, mitä ei elokuussa tullut mainittua. Sekään ruokasuunnitelma ei ole vielä vanhentunut, kaikki kasvikset ja ainekset varmasti löytyvät kaupasta.  Nyt olen innoissani selleristä ja lantusta. Punajuuriakin olen alkanut miettiä. Syy miksi suunnitelmat etenevät niin hitaasti on, kun ei ehdi syömään kuin sen viisi kertaa päivässä. Yksi ruoka riittää kauan. Toisaalta suunnitelmaahan ei ole pakko noudattaa joka päivä. Ottaa idean sieltä, toisen täältä. Kaupasta voi hakea mitä sattuu edullisesti olemaan tarjolla. Mietin ensin tarvitaanko tässä mitään suunnitelmia, mutta voihan se olla silti kiva. Maanantaista lähtee,  Kurpitsapata Kaupassa on tarjolla erilaisia kurpitsoja, nyt oli kotimaisiakin ja alle 3 euroa kilo. Viimeksi kun ostin tällaisen hienon hokkaidokurpitsan, paistoin sen ensin kokonaisena uunissa koska en omistanut yhtään puukkoa, millä sen olisi saanut helposti halkaistua. Hokkaidokurpitsan ...

WFPB - Ruokaostokset 80 € - Syyskuu 1 j a 2 - Tuoreostokset

 Tässä listalla on vain suurin osa, hedelmät, vihannekset, perunat.  Kuivakaappiin keräilin myös taas kaikenlaista, mutta niistä lisää toisessa postauksessa. = 8,97 € Paseerattu tomaatti 2 x 0,98 €/500g = 1,96 €/kg Maribel mansikkahillo 1,35 € Vemondo soijajogurtti 2 x 1,25 €/500g = 2,50 €/kg Omena punainen 0,198 gx 2,49 €/kg = 0,49 € Omena vihreä 0,134 g x2,59 €/kg = 0,48 € Alesto pähkinä-hedelmäsekoitus 2,19 € Elokuvaevääksi hain Lidlistä pussin pähkinäsekoitusta.  Ja omenaa. Tein pakasterasiaan omenalohkot, ja pähkinää laitoin pieneen pussiin. En sitten syönyt elokuvissa mitään, mutta hyvä olla mukana. Jos ei olisi, niin varmasti kaduttaisi. = 7,02 € Banaani 1,128 kg x 1,49 €/kg = 1,68 € Omena Juliet luomu 0,555 kg x 3,19 €/kg = 1,77 € Yleisperuna pesty 1,392 kg x 0,79 €/kg = 1,1 € Pakattu kiinankaali 0,417 kgx 3,79€/kg = 1,58 € Porkkana 0,89 €/kg  Jos ei keksi mitään erikoisempaa, niin näistä tulee jo ruoka. Peruna-porkkanakeitto, ja kiinankaali salaattina. Jälki...

WFPB - Ruokaostokset 60 € - Syyskuu 3 ja 4

Kuiva-aineita kaapin täytteeksi. Talveen varustautuminen. Ei ole niin paljoa, etteikö joutuisi kauppaan vielä monta kertaa. Olo on silti jo kotoisa ja mukava, pystyy kokkaamaan täyden aterian vaikka hakemalla tuoreraaka-aineiksi vain pari vihannesta ja perunaa lähikaupasta.  = 10,24 € Täysjyväspagetti 0,95 /500g x 2 = 1,90 €/kg Tumma makaroni1,88 €/kg, 400gx2 = 1,5 € Coop vihreät linssit 400 g 3,98 €/kg = 1,59 € Coop punaiset linssit 400 g, 3,98 €/kg =1,59 € Meira Curry ei lisättyä suolaa 25g 26,00 €/kg =0,65 € Meira Kurkuma 24g 37,08 €/kg = 0,89 € Coop paseerattu tomaatti 0,73€,500 gx2=1,46 €/kg  Xtra tomaattimurska 0,83 €/kg, 400 g x 2 0,33 € = 0,66 € Prismasta kympin pussillinen.  = 32,31 € Tyrnävän Hiivaleipävehnäjauho 1,6  €/kg , 2 kg =  3,19 € Ohraryyni kokonainen 2,39 €/kg Tyrvävän kauraryyni 2,39 €/kg Kaurahiutale x 2 0,98 €/kg =  1,96 € Pikakaurahiutale 2x0,37 €/500g = 0,74 €/kg Myllärin täysjyväohrajauho 1,99 €/kg  Meira ketsuppi 1,2 l...

WFPB - Ruokaostokset - Elokuu 3 ja 4 - 100 €, n. 190 €/kk

Lisätty  2.9. linkki, uusi kokaru-kirja, löysin tänään. Hups ja haa, Tässä heti kirjalinkki niin ei tarvitse selata alas asti:)   https://www.suomalainen.com/products/kokaru-kokokasvisruoka Uutuus voi löytyä pian kirjastostakin jo, ks. lähimmän kirjastosi saatavuustilanne  https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=kokaru&type=AllFields Tekijät Pauliina Tervo / Ville Miettinen Nyt elokuun loput ruokaostokset, vuosi 2025. Noin 100 € parin viikon ostokset, tässä postauksessa on sekä aloiteltuja talvivarautumisia, että joka päiväistä lanttua ja leipää. Aloin hyvän sään aikana hamstraamaan talvivarastoja, tai ainakin etukenoa että kaikki tarvikkeet eivät lopu yhtä aikaa, kun lumi sataa maahan. Homma vielä jatkuu hyvän matkaa, kunhan ei ala menemään ihan hirveitä summia rahaa. Kertasijoitus on aina mietittävä, koska ruokien kanssa voi sattuakin jotain. Tulee vaikka äkillinen matka, ja sitten olisi tuhansilla euroilla ruokaa tyhjässä talossa? Ei sitä koskaan tied...

WFPB - Ohrarieskat - Perunamuusista ja kaurahiutaleista

Kesä on, kaikki on tuoretta. Leivänpäällisiä riittää, kurkku on halpaa, salaattia ja tilliä on tarjouksessa silloin tällöin. Jokin helppo leipä tarvitaan, jossa ei ole muita kuin itse valittuja lisäaineita. Näihin ei tarvita maitoa, munia, rasvaa, eikä edes omenasosetta. Muok. 11.7 lisätty vinkki keitettyjen perunoiden muusaamiseen Rieskat olen jo esitellyt monta kertaa, mutta nyt laitoin ihan paperille ylös minkä verran mitäkin tuli. Silti nämä ovat noin-arvioita, koska ei voi tietää millaisia jauhoja ja muuseja kenelläkin on käytössä. Sehän aina vaihtelee paljonko perunamuusissa on nestettäkin. Perunamuusi on nyt pelkkään perunoiden keitinveteen tehty, ja ollut yön jääkaapissa. Ohrarieskat  3 dl ohrajauhoja 1 - 2 dl pikakaurahiutaleita 2 dl perunamuusia 1-2 dl vettä suolaa jos käyttää esim. 1/4 - 1/2 tl Lisäksi jauhoja tai leseitä lautaselle niin, että voi pyörittää taikinanpalan siinä. Paistetaan n. 200-250 asteessa. Leivinpaperi kestää usein sen 220C max. Voit halutessasi lai...

Luukku 1 - Suippokaali - WFPB

Joulukalenteri 2023. Meininki on se, että laitan luukkuun aina kasvisruokiin tai ruokaostoksiin liittyvän reseptin, ruokaidean kuvan tai muun. Kiva kuitenkin hengailla blogin parissa päivittäinen hetki, toivottavasti näistä tulee välillä hyviäkin ideoita.  Kirjasuosituksia, video- tai ohjelmasuosituksia laitan, jos satun törmäämään johonkin jännään, että hei tuo olisi kiva laittaa. Liittyen jotenkin blogin aihepiiriin. Kuten tämän päiväinen on ruokakaupassakäynteihin liittyvä radio-ohjelma. Vuonna 2022 julkaistu ohjelma Miten meitä houkutellaan?  Miten siis järjestellään kaikkia tavaroita kaupassa, että saa ihmisen ostamaan kaikkea. Ja onko se huono vai hyvä asia. Vieraana käyttäytymistaloustieteen tuntija Markus Kanerva. Päivän ruokana on  Suippokaali paistettuna: Suippokaalissa on vähän avoimemmat lehden välit, kuin tavallisessa keräkaalissa. Lisämerkintä: Suippokaalia on punaisenakin. Tuli mieleen laittaa poikki ja käyttää suippo osa raikkaaseen salattiin. Isompi osa ...

WFPB - Kesäkurpitsa-mustikkapiirakka - Muffinit

Mustikkapiirakka tai muffinit kesäkurpitsalla. Tämän voi leipoa kakuksi, tai tehdä useita kakkusia muffinssivuokaan. Täyspainoinen ateria samalla makean leivonnaisen muodossa, eli sisältää tärkkelyspitoista, vihannesta, marjaa ja kuitua. Mitä kaikkea täysravinnolta nyt edellytetäänkin. Vielä jokin tuore hedelmä tai vihannes lisäksi, on paketti valmis. Ihanaa aina jos on mukaankin otettavaksi sellaista pullaa, mikä maistuu vaikkei ole kuorrutteita. Niin paljon taatelia, rusinoita, mustikkaa ja kesäkurpitsaa ettei tule kuivaa kakusta. Lisätty vaniljakastikevinkki. Tähän tulee useita kasviksia: Banaania pari kappaletta, mustikoita 1,5 dl, taatelia n. 70 g  Rusinoita 0,5 dl . Kesäkurpitsaa 2,5 dl. Sanon nämä tähän alkuun heti, jotta niihin voi varautua, tai miettiä jos haluaa korvata. Taatelit voi laittaa likoamaan aiemmin, niin on helppo aloittaa leipomaan. Tosi nopeaa ne likoavat silti jos laittaa tilkkaan kiehuvaa vettä. Pikku blenderillä voi silputa. Tai banaanien kanssa sauvaseko...

WFPB - Kurpitsat - Kurpitsapata - Hokkaidokurpitsa

Kurpitsateemalla lokakuista torstaita viettämään.  Ostin läjän kurpitsoita 1 €/ kilo tarjouksesta, joten nythän olikin hyvä testailla, mitä ruokia näistä voisikaan laitella.  Tänään on luvassa hokkaidokurpitsan pilkkominen sekä kurpitsapadan ja siihen sopivan maustesekoituksen valmistus.  Jos kurpitsa on niin iso että sitä on vaikea pilkkoa, suosittelen paistamaan sen kokonaisena uunissa ensin. Anna jäähtyä, ja pilko sitten, ohjeet:  Kurpitsan paahtaminen uunissa kokonaisena Seuraava ruokaidea sopii myskikurpitsoillekin yhtä hyvin. Hokkaidokurpitsa (vas.) oli itselleni uusi tuttavuus. Isompi hokkaidokurpitsa oli 3,460 kiloa painava. Pienempi oli 1,75 kiloa. Hokkaidokurpitsan pilkkominen: Terävä veitsi olisi oikein suositeltava väline.  Sain pienemmän kurpitsan halkaistua veitsellä. Hieman nyrhimiseksi se meni.  Piti käyttää sekä voimaa että tekniikkaa, jotta sen sai halkaistua.  Pilkoin ensin lohkoiksi kurpitsan ja lähdin leikkelemään niitä kuoria pois...

WFPB - Punajuuret - Mitä punajuurista? - Punajuurien keittäminen, pakastaminen ja käyttö

Eilen bongasin tarjouksen, että saisi halvalla punajuuria. Myös muut juurekset olivat tarjouksessa. Kokoan nyt tähän postaukseen kuvia ja mainintoja, joista voi myöhemminkin palauttaa mieleen ideoita punajuuriin liittyen.  Hyviä reseptilistoja on muuallakin, mutta tässä erikoistumme nyt siihen, että ollaan myös WFPB-maailmassa. Tässä tapauksessa se tarkoittaa, että vältetään rasvaa ja eläintuotteita ja vähennetään suolaakin.  Suolaa, öljyä, kermaa ja voita pystyy lisäämään aina, joten ei varmaan haittaa, jos joku ei ole samalla ruokavaliolla.  Ja käytän itsekin mm. sinappia jossa voi olla suolaa, kun teen punajuurille kastiketta. Resepti punajuurien kastikkeeseen voi mennä vaikka niin, että Dijon-sinappia, balsamiviinietikkaa tai ehkä punaviinietikkaa (jota en ole testannut), sitruunamehua ja jotain makeutusta, kuten vaahterasiirappia. Nyt käytän tuota koti-sinappia, jossa on makeutta valmiiksi. Puolet ja puolet balsamietikkaa ja sinappia. Sinappien valmistusaineluettelo ...

WFPB - Lidlissä ostoksilla, 40 € - Viikon ruokaostokset

Lidlistä noin viikoksi ruokaa. Ostoskoria kerätessäni pidin teemana ruokia, jotka voi tehdä ilman pilkkomista. Siksi ostin tölkkipapuja ja pakastevihanneksia. Jos lisätyn suolan vähentäminen kiinnostaa ja et vielä tiennyt: Lidlistä löytyy hyvä valikoima tölkkipapuja ilman lisättyä suolaa.  Lidlissä oli vastikään vegaanituotteet paljon esillä, ainakin tammikuussa veganuaryn ja vegaanihaasteen aikaan. Hyvä on varmaan katsastaa myös tällainen WFPB-viikkokin, ihan omatoimisesti. Tämä voi mahdollisesti auttaa suunnittelemaan kauppareissuja jos aloittelet kokokasvisruokavaliota, tai etsit kasvistuotteista inspiraatiota noin muuten.  Tuli muuten aika luomuhenkiset ostokset tällä kertaa, Lidlissä se tuntui jotenkin helpolta aina valita. Ja mahtui budjettiinkin, jonka ajattelin olevan siinä 35-40 euroa. En ostanut mausteita tai mitään erikoisempia lisukkeita.  = 4,79 € Nämä kaikki pavut olivat ilman lisättyä suolaa, ja kaikki muut luomua paitsi kidneypavut. 380 g/prk nesteineen ja...