Siirry pääsisältöön

Luukku 18. - WFPB - Kaali ja riisi - Currymausteella

Tänään on luukussa currymaustettu kastike kaalista ja lantusta. 

Energia tulee enimmäkseen riisistä ja/tai perunamuusista. 

Kivaa tässä ruoassa on erityisesti mielestäni lanttu, joka on lastuina. 

Makukin oli tällä kertaa onnistunut. 

  • kaalta
  • porkkanaa
  • lanttua
  • perunoita
  • täysjyvämakaroneja
  • kypsiä kikherneitä
  • pakasteherneitä

Kootessani aineksia yritin varoa, ettei tule tehtyä kolmen litran kattilaa ihan täyteen. 

Pienet lanttu ja porkkana, tai puolikkaat.

Kaalta sen verran, ettei täytä koko kattilaa.

Kikherneitä alle puoli tölkillistä, pakastin loput. Makaroneja ja pakasteherneitä alle desilitrat. Silti tuli ihan reilu määrä kastiketta. 

Muut ainekset:

  • 1 prk tomaattimurskaa
  • n. 2 tl currymaustetta
  • n. 1/4 tai vähemmän Hot Curry mausteseosta (voi olla aika tulista)
  • n. 1 tl oreganoa
  • n. 1cm raastettua tuoretta inkivääriä, jauhettukin käy
  • n.1 rkl ketsuppia

Jos ei satu olemaan curry- tai hot curry-maustesekoksia käsillä, voisi laittaa juustokuminaa, jauhettua korianteria, chilijauhoa, kurkumaa ja mustapippuria.

Laakerinlehden unohdin ja lisäsin melko myöhässä. Liekö sillä siis merkitystä. Persiljakin taisi unohtua.

Ilman kuminaa tämä pärjää, mutta heittelin nyt sitäkin muutaman jyvän.

Keitin ensin porkkanan ja lantun palasia noin vartin. 

Lisäsin sitten mausteet ja kaalin. Vettä oli sen verran, etteivät kaikki kaalisuikaleet peittyneet.

Annoin pulista raollaan olevan kannen alla, kunnes kaali kutistui.

Lisäsin muut ainekset, ja vettä niin että peittyy. 

Annoin kiehua ja kääntelin välillä n.20 minuuttia. 

Kuvassa vettä on haihtunut pois, ja perunatkin ovat jo kypsiä.

Pidin veden vähäisenä, että jää tilaa tomaattimurskalle


Tomaattimurskan kaadettuani kuumensin vielä kertaalleen.

Valmista.


Sopii hyvin jasmiiniriisin kanssa. Keitin puoli litraa riisiä yli litrassa vettä. Lisään vesimäärää, ettei pala pohjaan helposti.

Pakastemaissia riisin seassa. Marjoina mustaherukat.


Edullista ja hyvää! Mukava kastike, johon saa lanttua ja kaalia kulumaan.

Hyvää päivää ja huomiseen!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 50 €, Elokuu 1 ja 2

Elokuun ruokaostoksia, viikot 1-16.8. 2026 Piti käydä vain Minimanissa ja Lidlissä, mutta erinäisistä käytännön syistä päädyin Prismaan sekä Lidliin, ja päätin ostaa isoimmat ruokaostokset kerralla, ettei tarvitse asiaan saman tien palata. Poikkesin myös K-Supermarketissa, ja Minimanissa. Ainiin, ja Salesta taisin hakea kurkun ja tofun. Olen ilmeisesti käynyt kaikissa mahdollisissa kaupoissa, vaikka yritin pitää asiat yksinkertaisina. Yksinkertaiselta tämä elämä on tuntunut kyllä, eli ei sen puoleen.  Tässä Lidlistä.  Lidlin hedelmiä ja vihanneksia. Kaikki alle 1,5 €/kilo. Oatly luomu kauramaito 1,99 €/purkki, Prismasta = 5,97 € Juon kahvin yleensä mustana. Jos se ehtii jäähtyä, niin paras laittaa kauramaitoa ja sokeria. Luomu Oatly on siitä mielestäni ihmeellistä, että maistan jotenkin kerman ja rasvan.  Voi olla makuharha, koska siinähän ei ole lisättyä öljyä.  Kahvi jos on keitetty suodatinpussin läpi, siitäkin pitäisi olla ylimääräiset rasvat poistuneet. Nykyään ...

WFPB - Ruokaostokset 105 € - Elokuu 3 ja 4 - 155 €/kk

 Elokuu pakettiin, loput ruokaostokset esiteltynä: = 8,99 € Sitruuna, 3,58 €/kg ,  500 g = 1,79 €/pussi Banaani reilun kaupan 1,432 kg x 1,59 €/kg = 2,28 € Luomu sitruuna 5,69 €/kg x 0,262 kg = 1,49 € Ruukkupersilja, unohtui kuvasta, 1,25 € Ananaspalat mehusta, unohtui kuvasta, 0,79 €/purkki Tofu Teriyiaki 1,39 € Tavallaan ensin hurjistuin, että taasenko meni yli 135 euroa ruokaan kuussa, mutta tuli ostettua myös marjoja, sekä laatikot papuja ja tomaattia, sekä kympillä ihan pelkkiä herkkuja. Eli paljon on siihen rahaan saanutkin, vaikka koko ajan tuntuu että kaikki kallistuu. Loppujen lopuksi tästä tuli ihan hyvä kuukausi.  26,44 € Suomalaisia marjoja: Mustikka 2 x 500g = 9,9 €/kg Mustikka 1kg = 8,99 € Puolukka 7,25 €/kg,  2 x 1,45 /200 g = 2,90€ Mustaherukka 7,75 €/kg,  1,55 €/200g x 3 = 4,65 € Marjat ja kaksia eri mustikoita. Huomasin toiset hieman edullisemmat mustikat lisäksi, kun olin jo laittanut koriin toisia. Olin että laitetaanpa mustikoita toisellekin...

WFPB - Ruokaostokset 150 € - Heinäkuu 2, 3 ja 4 - 190 €/kk

Heinäkuun loput ruokaostokset.  Kävin Minimanissa, sekä lähikaupoissa K- ja S. Yhden kukkakaalin ostin Prismasta. Kokeilin nyt systeemiä, että en ostele kilokaupalla kuivatavaraa hyllylle nököttämään valmiiksi kuten yleensä olen tupannut tekemään. En hakenut laatikoittain tomaattimurskaa ja paputölkkejä, hiutaleita enkä mitään.  Osoittautui että systeemi "osta sitä mukaa" on jonkin verran tuhoisa säästöbudjetin kannalta, vaikka tässä heti alkuun oli pari isompaakin kauppareissua Minimanista.  Toinen miten se oli tuhoisa, oli aivotyön kannalta. Kuten aavistelinkin, kädestä suuhun -systeemillä joutuu kannattelemaan päässään asioita mitkä ovat loppu, saattavat olla loppu, en muista kaupassa oliko loppu, yritän tehdä ruokaa, ja jokin olikin loppu.  Epäterveellinen kohta on tuo Vöner -rulla. Pakkohan se oli ostaa, kun oli -30% ja sain siitä seuraavan päivän eväät. Lehtikaalilla ja mustaherukalla parannan kalsiumin saantia,  sport näkkileipä oli assistentille, joten s...

WFPB - Härkäpapujen keittäminen

Keitin härkäpapuja. Katsotaan kuvat pavuista ja työvaiheista. Keitto-ohje oli pussissa, liotettuna 30 minuuttia, ja suoraan pussista 50 min. Karviaisten tilan VOIMA - PAPU. 500 g.  https://karviaistentila.fi/tuotteet/voima-papu-harkapapu-kokonainen-gluteeniton/ Kaadoin siivilään ja tarkastelin, ja pavut vaikuttivat puhtailta. Härkäpavuista tulee mieleen vaikka kaulakoru. Oli pakko ihastella hetki näitä papuja. Jokainen papu oli yksilöllisen näköinen.  Laitoin pavut viiden litran kattilaan, se on isoin kattilani. Liotan ja keitän pavut aina mahdollisimman runsaassa vedessä. Täytinkin kattilan melkein kokonaan kylmällä vedellä. Lisätieto löytyi että pitäisikin liottaa lasi- tai muoviastiassa, koska metallissa kovettuvat puumaisiksi.  https://www.makelanluomutila.fi/shop/product/harkapapu-10-kg-luomu Vaikka olisi mahdollista keittää nämä hetikin, päätin liottaa pavut. Hyvä vinkki on että jos laittaa kellonajan ja päivämäärän milloin on laitettu likoamaan, ei tarvitse olla my...

WFPB - Ruokaostokset 50 € - Tammikuu 2

Tässä tammikuun ruokaostoksia. Ostoskorit sekä Lidlistä että Prismasta. Laitoin selostuksia mitä näistä voi nyt tehdä, ja linkin reseptipostaukseen. Reseptit ilman lisättyä rasvaa, ja vähäsuolaisesti ja -sokerisesti, sekä ilman eläinkunnantuotteita, vegaanisia. Lidlistä ensin 32,78 eurolla, Prismaan lähdin koska sieltä saa kaskinauriita. Prismaan meni 11,67 €. Ostoskorivertailu ei nyt kerro kumpi kauppa on halvempi, kävin muuten vain molemmissa. Lidlissä mietin otanko kärryn vai korin, ja päädyin koriin koska se toimii ostosrajoittimena. Jos en jaksa kantaa ostoskoria kassalle, niin sittenhän ruokaa on enemmän, kuin yksi ihminen tarvitsee viikossa? Ajatellen mitä on jo kotona valmiina. Kori tuli niin täyteen, että jouduin pakastevihannekset kantamaan toisessa kädessä. Se on heräteostosten varma merkki. Tärkkelyspitoisia siis on, hiutaletta, spagettia, papua, jyviä ym. Siksi ostin vain 6 kiloa perunaa ja pari pussia pastaa. Niistä ei tule viikon tai kahden viikon kalorit, vaan ne riittä...

WFPB - Ruokaostokset - 35€/vko budjettihaaste - Viikko 3

 Kolmannen haasteviikon ruokaostokset 26,43 €. 35 eurosta jäi käyttämättä 8,57 €. Perjantaina vaihtuu neljäs viikko käyntiin.  Täällä blogissa päivitykset tulevat jälkijunassa, koska en ehdi aina heti tekemään postausta. Haasteviikko vaihtuu itselläni täällä kotisohvalla perjantaina. Yleensä ehdin kauppaankin paremmin vasta lauantaina tai sunnuntaina.  Mitä tehdä loppurahoilla? Nyt olisi mahdollisuus taas lisätä vaihtelua. Vaihtoehtoja: a) ostaa papuja ja linssejä b) säästää seuraavalle viikolle c) ostaa jotain kalliimpaa, kuten maustekastikkeita tai herkkuja d) ostaa valmiiksi lisää tärkkelyspitoisia, kuten hiutaleita ja jauhoja Mikä olisi paras vaihtoehto? Riippuu varmasti tavoitteesta. Alun perin tämän säästöhaasteen piti olla viikon kokeilu, seitsemän euron ostoskoreja lähikaupasta. Päätinkin sitten jatkaa, ihan mielenkiinnosta, ja koska ruokaa jäi. Elän siis koko ajan näillä ruuilla mitä olen ostoskoriin ostanut, tai kaapistani ostanut siirtämällä haastehyllylle, enk...

WFPB - Ruokaostokset 7 € - Lokakuu 4 - 80 €/kk

Ruokaostospostauksen aika.  Katsotaan mitä tuli. Vältin ostelua ja kaupassakäyntiä, että saisin lokakuun ruokakulut alas.  Kaupassa kävelin vaikka minkä herkullisen ohitse. Haksahdin silti kalliiseen pikaruokaan, josta kuvat alempana. Tumma makaroni 1, 13€/ kg 400g,0,45  € X 2 = 0,90 € Omena Suomi 0,386 kg x 2,49  €/kg = 0,96 € Satsuma 0,99 €/kg x 0,564 kg = 0,56 € Ruukkupersilja 1,07 € Ruustinnan salaatti 1,79 € Piti laittaa koti mahdollisimman edustavaan ja sievään kuntoon hetkellisesti, ja siksi laitoin näitä ruukkuihin pöydille. Ostin tulilatvankin. Se maksoi vain alle 3 euroa Lidlissä, näillä pystyi täydentämään sisustusta vielä sitäkin halvemmalla. Salaattipurkin viereen mandariini- ja omena-asetelma. Edullista sisustamista hyötykasveilla. = 1,69  € Kauramaito Prismasta. Varsinaiset ruokaostokset tekivät n. 7  € , huvituksiin 7,90 € eli Picnicissä nautittu patonkisämpylä. En laske ruokakuluihin, mutta pitää tilittää jotta en ensin kerro vain koko...

WFPB - Suomenpata - Nauris, omena, palsternakka, kaura

Yhden astian ruoka kokonaisista kauranjyvistä ja riisistä. Jompaa kumpaa tai molempia. Vihanneksena naurista, omenaa, ja palsternakkaa. Tein kaksi versiota, nauris-omena ja palsternakka-omena. Tämän voisi varmasti maustaa minkä vain pataruoan mukaan. Meksikonpata, italianpata tai vaikka chili sin carne. Siksi ajattelinkin että nimi voisi olla suomenpata, koska onnistuu kauralla ja kotimaisilla kasviksilla. Vaikka kotimaisuusaste ei täysin 100% olisikaan. Kotimaisuusaste lisääntyy vaihtamalla pavut härkäpapuihin. Ks.  härkäpavut, keittäminen. Ja tässä on osittain samoja ominaisuuksia kuin niillä pussihawaijinpadoilla ja -italianpadoilla, joita löytyi ennen vanhaan minunkin kaapistani. Ne olivat hyvä hätävara kun tarvitsi nopeasti ruokaa kattilallisen. Nyt voisi tehdä tästä hätävararuoan tekemällä tarvittavan maustesekoituksen valmiiksi.  Resepti-ideassa oli neljä lähtökohtaa: nopeus, alle puoli tuntia  kokonaisten kauranjyvien käyttäminen johonkin kasvisten keittoaika on ...

WFPB - 35 €/vko - Ruokabudjettihaaste - Viikko 2. - Mitä kaapissa? Ruokaostossuunnitelma

Budjettihaaste kesti seitsemän päivää. En lähtenytkään kauppaan heti, ostamaan marjoja ja kaikkea mikä haasteviikolla puuttui. Aion jatkaa toisen viikon 35 euron viikkobudjettia. Nyt kun aloitan uuden viikon (2.), käytän pesämunana niitä ruokia mitä jäi jäljelle. Kaapissa on haasteen jäljiltä: 1 dl punaisia linssejä n.700 g jauhoja n. 500 g kaurahiutaleita 1 prk paseerattua tomaattia keräkaali, aukaistu pari kiloa perunoita  Jääkaapissa mealprepattuna sunnuntaipäiväksi kastiketta, rieskoja, banaanikeksiä muutama. 1kg perunoita keitin viimeisen haastepäivän iltana, ja jätin taas 200 g syrjään uusia rieskoja varten. Sitä voi ihmetellä, että onpa nyt kallis haaste, eikä mitään erikoistakaan syöty. Puuroa, banaania, pottua lanttua ja porkkanaa. Mutta: Kun ottaakin huomioon mitä jäi jäljelle, seuraavalla viikolla voi mahtua jo marjojakin. Ostossuunnitelma on tehty, ja esittelen sen tässä postauksessa. Tämä postaus on jatkoa 35 euron viikkoruokabudjettihaasteelle. Nyt on alkamassa uusi v...

WFPB - Lanttu-perunakeitto - Paljon lanttua ja herneet

Miten saa lanttua kulumaan, jos ei ole tekemässä lanttulaatikkoa? Mieluiten resepti johon menee kunnollinen määrä kerrankin, eikä vain pientä palasta. Entä mihin voisi käyttää Split Peas - nimistä hernetuotetta, eli halkaistuja, kuivattuja herneitä? Jos ei keitä hernekeittoa. Ostin kerran Lidlistä ja olen siitä asti ihmetellyt, mitä niillä tekee. Eivät ole silti pakollisia tässä keitossa. Kiva keitto tai muhennos syntyy kun on tasapaino nesteen, vihannesten, perunoiden ja palkokasvien välillä.  Keittoajaltaan tämä keitto ei ole kaikista nopein, mutta jonkin verran pystyy vaikuttamaan raaka-aineiden valinnalla: Halkaistujen herneiden keittoaika on jopa 40 minuuttia. Nopeuttaaksesi prosessia voit niiden sijasta käyttää vihreitä tai punaisia linssejä, tai laittaa vain tölkistä kypsiä papuja. Valmista hernekeittoa voi myös laittaa sekaan.  Lantut saavat kiehua porkkanoiden kera ensin n. 10-15 minuuttia, jopa 20 minuuttia ennen, kuin lisätään perunat. Etteivät lantun palat jää raa-...