Siirry pääsisältöön

Luukku 5. - WFPB - Bataattikeitto - Leipä - Kirjavinkki

Viidennessä luukussa on bataatti. Siitä on hyvä keittää päivän keitto. 

Keitto kiehuu noin 20-30 minuutissa, tai kunnes kypsää. Tässä luukussa:

  1. Keitto
  2. Peltileipä keiton kanssa
  3. Kirjavinkki
  4. Pakastepinaattien ja maissien vertailua.
1. Keitto

Bataattikeitto:

  • bataattia
  • punaisia linssejä
  • maissia
  • pinaattia
  • vettä

Mausteeksi:

  • 1/4 tl kurkumaa, 
  • 1/4 tl chilijauhetta tai -hiutaleita, 
  • 1/4 tl mustapippuria, 
  • 1/4 tl garam masalaa.
Lisäksi:
  • sitruunanmehua
  • tomaattisosetta

Keitetään ensin linssit ja bataatti. Lopuksi lisätään pinaatti ja maissi omien keittoaikojensa mukaan.

Linssejä voi laittaa vaikkapa 1/2- 1 dl aina bataattia kohden. Pienen bataatin kanssa on riittänyt se puoli desiä.

Maisseja ja pinaatteja laitetaan sopiva määrä.


Mausteita voi laittaa 1/4 tl ensiksi jokaista. Laitan aina melko vähän mausteita tähän keittoon. Garam masalaa ei tarvita varsinkaan paljoa, ettei se ala hallitsemaan. 

Bataatti on niin ihana ja maissit raikkaita, ettei tähän kaipaa hirveästi makujen tunkua.

Tomaattisosetta voi pursottaa keittoon. Ei koko tuubia, mutta väriksi ja mauksi vähän. 

Tästä keitosta mikä on kuvissa, unohdin tomaattisoseen. Makuasia, lisätäkö vai ei.



Sitruuna on tosi hyvä tässä keitossa, eli kun aina lautasella pirskottaa sitruunanmehua. 

Saa C-vitamiinia ja keiton maku korostuu. Sitruunassakin on mahtava aromi.

2. Peltileipä

Keiton kanssa sopii hyvin peltileipä. Täysjyväinen tästä, tai vaaleampi seuraavalla reseptillä:

0,5 litraa lämpöistä vettä
1,5 ruokalusikallista kuivahiivaa, tai yksi valmis pussi kuivahiivaa
1-2 dl kaurahiutaleita
1 - 2 dl grahamjauhoja
hiivaleipävehnäjauhoja

Loraus siirappia tai ripaus sokeria. Suolaa oman maun mukaan.

Loput jauhot hiivaleipävehnäjauhoja, kunnes sopiva löysähkö taikina. Kohotus 20 min, paisto uunissa 200 asteessa noin vartti. 


Jauhoja voi ripotella taikinan päälle, ettei se tartu kohotessaan liinaan tai leivinpaperiin.

Paistoastian pohjalle voi laittaa leivinpaperin ennen taikinan kaatamista, astian reunojen yli ulottuen, niin ei tule yhtään sotkua.

3. Kirjavinkki

Tästä kirjasta bataattikeittoni on saanut inspiraationsa. Eli Cynthia S. Nixonin Helpot ja nopeat kasvisherkut.

Olisi mahtava lahja pukinkonttiin wfpb-syöjälle, mutta valitettavasti en löydä tätä mistään enää ostettavaksi.

Englanniksi löytyi kyllä adlibriksen sivuilta saman tekijän kirjoja.

Kirjastoista voi löytyä. Suomenkielisessä on se hyvä puoli, että reseptit on valmiiksi muutettu tutumpiin mittayksiköihin.

On Cynthia S. Nixonilla paljon reseptejä kotisivullaankin,  jos englanti taittuu, tai saa käännettyä. Sivuilta löytyy juuri samainen bataattiresepti, josta opin tämän keitonkin.

5. Pakastepinaatti ja maissi:

Olipa ehjän ja lehtevän näköiset pinaatit, kun yleensä ne on olleet sellaisia murusia vaan.

Nyt vasta huomasin, että Lidlin pakastepinaatteja on kahdenlaisia: hienonnettuja ja lehteviä.

"Chopped" ja "Leaf".

Rainbow ja Pirkka pinaatit ovat yleensä olleet siis Chopped-muodossa, eli hajoavat pieniksi hiutaleiksi veteen.


¨

Tölkkimaisseissa on suolaa ja omanlaisensa maku. Nekin käyvät tähän ihan hyvin.

Hyvää ruokahalua ja kiitos kun luit! Huomenna itsenäisyyspäivä, ja kuudennen päivän luukku.

WFPB Bataatti-kesäkurpitsakeitto. Melkein sama, mutta kesäkurpitsalla.

Kommentit

  1. Keittelin tuota keittoa. Garam masalaa minulla ei ollut, mutta maku oli siltikin hyvä. Tosin suolaa jouduin laittamaan.
    Hyvä kun keitossa ei ole perunoita. Ne eivät minusta oikein kestä uudelleen lämmittämistä. Tätä kun on tarkoitus ottaa kahtena päivänä evääksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, ai kun kiva kuulla että kokeilit keittoa. Ruokabloggarin unelma että reseptiä on kokeiltu. Joo, joskus se on väistämätöntä, että suolaa joutuu ripottelemaan. Nimenomaan, kiva ettei kaikki keitot ole perunasta, saa kokeilla muutakin. Itse huomaisin, että tämä on tosi kevyttä, mutta täyttävää, joten toivottavasti nälkä pysyy poissa. Linssit kyllä tuovat hyvin energiaa tähän keittoon.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 42 € - Huhtikuu 4 - 150 €/kk

Huhtikuun viimeisen viikon ruokaostokset. Alkuviikosta 30 euron ostokset olisivat riittäneet, hain lanttua Prismassa. Lehtikaalin hinnasta havaintoja, pakastettu olikin Minimanissa halvempaa. Jäätelövinkki kesään, ja muutakin, eivät kaikki kokokasvista. Lähikaupoissa kävin käppäilemässä välillä. Niissä iskikin keräilyvimma, kun oli -50% lappuja. Kun olin lähdössä Sale-kaupasta ulos, näin kun siellä oikein otettiin iso rulla keltaista tarraa ja alettiin nostelemaan soijamaitoja hyllyistä. Pitihän siellä sitten käydä vielä uudelleenkin. Vegaanituotteita oli vaikka mitä, ja kuivahiivakin vain 0,99 €/paketti, ja olivat jo minun tuurilla menneet ja pelkkä hintalappu jäljellä. Jos olisin kaikki ostanut ja käynyt joka aamu katsomassa hävikit ja laputetut, olisi kauppalasku varmasti 60 €-100€ tältä viikolta, mutta laitoin pelin poikki koska hukun täällä ruokaan. Laputetut ovat yleensä järkiostoksia, mutta se alkoi näyttää jo täysin loputtomalta rallilta. Kysehän ei ole enää ollut säästöistä, v...

WFPB - Ruokaostokset 18 € - Huhtikuu 3

Pääsiäisviikon ostokset. Pientä ylimääräistä varautumista siihen, jos jokin suklaatunnelma iskee päälle, mutta muuten ihan perus ostoksia. Löytönä misotahna. Kävin tällä viikolla vain lähikaupoissa, Sale ja K-Market. Eilen kiirastorstaina vasta jouduin hakemaan nämä, ruokahan on muuten riittänyt ihan hyvin. Lähikaupan hinnat ovat välillä kalliita verrattuna markettiin, mutta asiaa taas tasoitti hyvä kaalitarjous. Olivat porkkanatkin sentään alle 2 e/kg. Banaanit halpuneet hieman, samalla omenat kallistuneet. Kauramaito löytyi K-Marketista yllättäen, Salessa se on ollut melkein 2 euroa litralta, nyt oli poissa valikoimista. Myyjä tosin kertoi, että kannattaa tehdä S-kaupan sivulla toive, jos jotain puuttuu. Toivoin Oatly vaniljakastiketta, kätevä jos sitä saa yllättäviin omenapiirakka - tai mustikkapiirakka hetkiin helposti haettua. Oli sitä K-Marketissa, en ostanut nyt. = 11,95 € Oatly kauramaito 1,79 €/l Kaurahiutale 0,79 €/kg Peruna  1,05 €/kg, 2 kg = 2,09 € Persilja 1,49 € Kurk...

WFPB - Kylmä kaura-ateria - Omena raastettuna - Kylmä ruoka

Omenan raastamisesta ei puhuta tarpeeksi. Raastaminen nostaa ilon omenan syömisestä seuraavalle tasolle. Raastaminen karkealla terällä yhdistää sen, mikä tekee omenamehusta pidetyn juoman, sekä kuitupitoisen hedelmän hyödyt. Omenan raastaminen ei ole kaikista mukavin tehtävä, mutta lopputulos palkitsee. Hieman käsitin tätä jo pula-ajan salaatin kohdalla, sekä kaura-aterioiden  1 ja 2 kanssa, mutta nyt vasta alkaa kokonaan hahmottua, mihin kaikkeen omenaa kannattaa raastaa. Tässä ensimmäinen idea. Ja miten suurista määristä omenaa pääseekään tällä tavalla eroon, ja ne saa nautittua kyllästymättä pois. Heitä hyvästit puolikkaille omenoille, jotka jäävät aamupalalta ylitse, ja joiden pinta tummuu iltaan mennessä. Niitä ei enää ilmesty. Ella Kitunen, Kodin kasvisruoka, v. 1965. Idean sain tähän omenan raastamiseen nyt sivulta 356, resepti 780. Omena ja "kylmä kaurapuuro". Olisi idean voinut saada muualtakin, yleisin kikka on käyttää raastettu omena piirakkamateriaalina. Tuohon ...

WFPB - Mämmiä ja kasvimaitoa - Mikä kasvimaito sopii mämmin kanssa?

Sunnuntai-illan herkkuhetki lähti käyntiin, kun kaupassa kävin katselemassa, mitä löytyisi. Huomasin siellä mämmit. Tutkailin mämmin valmistusaineluetteloa, enkä löytänyt mitään hälyttävää, huomioiden että herkusta on kyse. Sokerin määrä ehkä korkeintaan voisi olla miinuksena, koska oli tähän siirappia lisätty. En tosin opiskellut valmistusaineluettelon sokerimäärää liian tarkasti. Olin jo päättänyt syödä mämmin joka tapauksessa. Ostin kolme eri kasvimaitoa. Näistä olen mämmin kanssa testannut aiemmin tuota keskimmäistä. Luomu maustamatonta soijajuomaa, Pirkka.  Tämä luomu soijamaito muistuttaa mielestäni eniten mämmin kanssa sitä, mitä entisellä ruokavaliolla oli kerma. Luomu kaurajuoma on ihan ok. Voi olla hyvä vaihtoehto, jos ei saa olla soijaa. Nostin sokeripurkinkin varalta pöytään. Osoittautui, että vaikka tuo luomu-soijamaito ei ollut makeutettua, se ei tarvinnut mitään ainakaan nyt. Toimi aivan hyvin mämmin kanssa. Oikeanpuolimmainen Alpro toimi ehkä hivenen paremmin. Melke...

WFPB - Ruokaostokset 55 € - Huhtikuu 1

Ruokaostokset, huhtikuun ensimmäinen viikko. Löytyi kotimainen riisinkorvike. Marjaostoksia ja hintavertailua. Salaattilajike Caesar-salaatti. Joitakin ruokaideoita viikon varrelta, ja mitä näistä ruuista voisi tulla. Lisätty 8.4. Banaanin hyödyntämiseen liittyviä linkkejä loppuun. = 7,58 € + 1,.. Baresa luomu tomaattimurska 500 g 2x 0,93 € = 1,86 €/kg Ruukkupersilja 1,25 € Palsternakka 0,224 kg x 2,29 €/kg = 0,51 € Kurkku 0,292 kg x 3,69 €/kg = 1,08 € Banaani reilun kaupan 0,872 kg x 1,79 €/kg = 1,56 € Banaani luomu reilunkaupan 0,630 kg x 2,09 € = 1,32 € Kurkku yli 3 €/kg, mutta ostin. Lisäys: Unohtui merkitä ruukkusalaatti, varmaan jotain 1,49 tai 1,69 € tms.  = 6,72 € Mantelijuoma, ale -50 % 3,29 €-1,65 € = 1,64 €/l x 3 =  4,92 € Persilja  1,49 € Banaani 0,156 kg x 1,99 €/kg  = 0,31 € 3,20 € Hävikkiä K-Marketista chilejä,  banaania,  paprikaa,  miniluumutomaatteja,  päärynää,  veriappelsiineja. = 2,86 € Hävikkivihannesta 4 pussia Cae...

Vihreät linssit bataatin kanssa

Etsin Youtubesta ensin vinkkiä, mitä tehdä bataatista ja vihreistä linsseistä. Mutta en  löytänyt oikein mitään reseptiä, joka olisi ollut suoraan mieleeni. Tein siis oman. 2 desiä vihreitä linssejä ja 2-3 porkkanaa pilkottuna, sekä 2-3 perunaa pilkottuna kuutioiksi. Ne kiehumaan veteen ensin. Bataatti pilkotaan sillä välin kuorineen. Noin vartin kiehumisen jälkeen lisätään bataattipalaset sekaan. 1-2 bataattia.  Ei mitään sääntöä tähän, ihan sen mukaan että mahtuu kattilaan.  Vihreille linsseille kannattaa antaa kiehumisessa etumatkaa, että ne ehtivät pehmetä.  Kun alkaa olla kypsää, lisätään lehtikaalia sekä purkillinen paseerattua tomaattia.  Mausteet: Kanelia ripaus, vähän juustokuminaa, currymaustetta ainakin 1 rkl, puoli teelusikkaa mustapippuria tai maun mukaan. Sitten  1 rkl ketsuppia, 1 rkl soijakastiketta 1rkl oreganoa Curry ja mustapippuri ovat mielestäni tässä silti melko varmoja, eli en usko että ruoka menee niillä pilalle.  Tuli omaan mak...

Joulutortut - WFPB

Lyhyt ja helppo resepti: Keitetyistä, jääkaapissa olleista perunoista. Kuorin ja muusasin. Hiivaleipävehnäjauhoja. Valkoisiin saattaisi onnistua vielä paremmin. Luumumarmeladia väliin. Joulutortut: Ohjeen mukaan 200 grammaa perunaa, 1 tl ruokasoodaa ( tai 2 tl leivinjauhetta ), 4 tl etikkaa ja loput jauhoja. Suola- ja sokeriripaukset. Perunat pitää olla hyvin muusattu, oletan. Taikinaa pitää käsinkin puristella, että löytää sieltä kaikki mahdolliset paakut. Taikinan kaulitsin suunnilleen saman paksuiseksi, kuin valmistaikinalevyt. Jämäpaloista aina uusi kaulinta, kun sai pari ehjää neliötä tehtyä. Katso linkin postauksesta lisää kuvia ja tarina joulutorttujen teosta, on söpöt koiratkin  https://kasvipohjainenruokavalio.blogspot.com/2021/06/wfpb-joulutortut-pula-ajan-ohjeella.html Noin 200C -asteisessa uunissa. Piti varoa, etteivät sakarat tummu liikaa.  Se, mitä tapahtui joskus kun nämä epäonnistuivat, oli että taikina lähti jääkaappisäilytyksessä jotenkin erkanemaan takaisin ...

WFPB - Hirssi

Keitin hirssiä riisinkeittimessä. Hirssipussissa luki keittoaika, 25 minuuttia. Sanottiin myös, että hirssi sopii liotettuna tuorepuuroihin ja raakaleivontaan.  1 osaa hirssiä, 3 osaa vettä. Riisinkeittimessä se kiehui tavallisesti, kuten riisikin. Ensimmäinen satsi alkoi kovasti räiskyttää vettä höyrynpäästäjästä. Jouduin aukaisemaan riisinkeittimen kannen kesken kaiken, ja tarkistamaan mitä siellä oikein tapahtuu. Hirssistä tuli ihan hyvä. Toisella keittokerralla (siis keitin uudet hirssit) pesin hirssin ensin, samoin kuten usein riisinkin pesen ennen riisinkeittimeen laittamista. Eli laitoin vettä astiaan ja sekoittelin, ja kaadoin vedet pois.  Toistin, jos vielä vaahtosi paljon, tai tuli harmaata pölyä veteen. Viimeinen huuhtelu kuumalla vedellä, vedenkeittimestä. Lisäsin ohjeen mukaan 3 osaa vettä.  Luultavasti koska huuhteluvettä jäi astianpohjalle, ja lisäsin vielä ohjeen mukaan lisää, hirssistä tuli nyt vetistä valmiina.  Se puolestaan aiheutti että huomasin ...

WFPB - Suomenpata - Nauris, omena, palsternakka, kaura

Yhden astian ruoka kokonaisista kauranjyvistä ja riisistä. Jompaa kumpaa tai molempia. Vihanneksena naurista, omenaa, ja palsternakkaa. Tein kaksi versiota, nauris-omena ja palsternakka-omena. Tämän voisi varmasti maustaa minkä vain pataruoan mukaan. Meksikonpata, italianpata tai vaikka chili sin carne. Siksi ajattelinkin että nimi voisi olla suomenpata, koska onnistuu kauralla ja kotimaisilla kasviksilla. Vaikka kotimaisuusaste ei täysin 100% olisikaan. Kotimaisuusaste lisääntyy vaihtamalla pavut härkäpapuihin. Ks.  härkäpavut, keittäminen. Ja tässä on osittain samoja ominaisuuksia kuin niillä pussihawaijinpadoilla ja -italianpadoilla, joita löytyi ennen vanhaan minunkin kaapistani. Ne olivat hyvä hätävara kun tarvitsi nopeasti ruokaa kattilallisen. Nyt voisi tehdä tästä hätävararuoan tekemällä tarvittavan maustesekoituksen valmiiksi.  Resepti-ideassa oli neljä lähtökohtaa: nopeus, alle puoli tuntia  kokonaisten kauranjyvien käyttäminen johonkin kasvisten keittoaika on ...

WFPB - Perunalaatikko - Ruskeat pavut

Ainekset: Perunoita Ruskeita papuja, kypsiä Vettä Mausteet: Maustepippuri, n. 1/2 - 1 rkl Mustapippuri, 1/2 - 1 tl Persilja, 1 rkl Tilli, 1 tl Työvaiheet: Puhdista perunat, kuori tarvittaessa. Viipaloi perunat. Laita perunat ja pavut vuokaan. Mausta. Kaada vettä päälle. Paista ilman kantta, 200-asteisessa uunissa keskitasolla, kunnes valmista. Noin 40 min - 1 h.  Kuvia työvaiheista Nämä perunat olivat Gala- lajiketta. Kokeilin myös jauhoisista Afra- perunoista. Molemmista tuli hyvä perunalaatikko. Muovisessa pussissa myytäviä perunoita kannattaa haistaa ensin. Jos niissä on homeen haju tai muu epämiellyttävä haju, ne kannattaa pestä ja kuoria tätä ruokaa varten. Jos perunat tuoksuvat neutraalille, niitä ei tarvitse kuoria ellet halua. Poista vain selkeimmät huonot kohdat.  Käytin kokonaisia maustepippureita, koska annostelu tuntui helpommalta niillä.  Kun näkee että joka puolella on pippureita, tietää ettei ruoka ainakaan jää maustamattomaksi. Maustepippuria ei tule myösk...