Siirry pääsisältöön

Luukku 12 - Ohra - WFPB

Luukku 12 ja ohra. 


Tässä postauksessa ensin ohrapuuro kokonaisista jyvistä, sitten muitakin ohralaatuja, ja ohrapuurot jauhoista ja hiutaleista. Lisätty 24.11.2025 ruokaohrana käyttäminen eli voit käyttää ohraa riisin tapaan.

Lisätty, vinkki puuron tekemisestä kylmälaukussa, niin ei pala pohjaan. Kuvat alempana ohrahauhovellin kohdalla. Ensin keittää, kunnes on saanut keittämisestä ja sekoittelusta tarpeekseen. Kylmälaukkuun kattilassa kansi päällä. Omaa en jättänyt ihan yöksi asti. Muutama tunti.

Puuro kokonaisista ohranjyvistä 

Huuhtelin ohraryynit astiassa, n 2,5 dl, lisäsin kylmää vettä ja pesin ohrat, kaadoin veden pois muutaman kerran. 

Ohraryynit likoamaan kylmään veteen päiväksi tai yön yli. Säilytin jääkaapissa sen aikaa. Huomioin liotusvedenkin vesimäärään, koska sitä ei tarvitse kaataa pois. Joidenkin ohjeiden mukaan liotusvesi kaadetaan pois, mutta kun en nähnyt mainintaa heti, käytin liotusveden.

Keitin puuron veteen ensin

  • n. 2,5 dl ohraryynejä
  • n. 1,5  l vettä

Keitin kattilassa ensin pelkässä vedessä jonkin aikaa, sitten laitoin haudutuspataan. Kävin välillä sekoittelemassa, ja lisäsin kiehuvaa vettä tarpeen mukaan.

Kun puuro alkoi olla valmista, ja vesikin oli imeytynyt kokonaan, laitoin vielä alle puoli purkkia kauramaitoa. 

Kattilassa tai haudutuspadassa ei varmaan ole niin tarkkaa, onko nestemäärä pilkulleen oikein. Vettä haihtuu, sitä voi lisätä välillä. Voi lorauttaa kauramaitoa purkista kun puuro on jo valmista, tai vaikka puolessa välissä. 

Kahden litran haudutuspata kävi vähän liian pieneksi tälle määrälle. 


Maistoin ensin pelkällä vedellä keitetyn version, ja sekin toimi kun laittoi kanelia, sokeria, marjoja ja vasta lautasella kauramaitoa. Tosi hyvää puuroa, ja aivan hyvin voi keittää veteenkin, ellei satu kasvimaitoa olemaan, tai ei muuten vain halua miettiä pohjaanpalamisia. Helpomminhan kaikki puurot aina palavat pohjaan tai kuohuvat yli, kun niihin on maito lisätty.  

Kauramaito jossa ei ole lisättyä rasvaa, voi tosin olla melko säyseä siinä suhteessa maidoksi, koska sehän on vähän sama asia kuin laimennettu kaurapuuro.




Täyteläisempää puuroa on ehkä joulupöytää ajatellen versio, missä on kauramaitoakin keitetty sekaan.
Itse ohra ei mielestäni maistu tässä mitenkään voimakkaalle. 
Jos jouluksi miettii puuroa, niin kokonaisista ohraryyneistä/suurimoista tehty versio on tosi hyvä. 





Korpelan ohrasuurimopaketin ohjeessa oli puolitoista litraa nestettä ja 2,5 dl ryynejä. Kypsennysohje oli että 

  • 1 l maitoa
  • 1 1/2 dl kokonaisia ohrasuurimoita
  • 2- 2 1/2 h 175 asteessa. 

Uunissa tehdessä hyvä varmaan mitata näillä ohjeilla. Hyvä mitata sekin vesi, missä liottaa ryynit yön yli, ellei kaada sitä pois.

Lisukkeeksi keittoaika puoli tuntia, vettä laitettiin puoli litraa. Siinä piti myös liottaa ne yön yli, jotta keittoaika lyhenisi.

24.11.2024 lisäys: Tee esimerkiksi monipuolinen ruoka näin:

Eri jyviä ja linssejä, joilla on suunnilleen sama keittoaika. Tässä on riisiä, punaisia linssejä, Tyrnävän kokonaisia ohrasuurimoita, soijarouhetta. 

Yhteensä puoli litraa. Nämä tarvitsevat litran vettä. 1:2



Muutama peruna ensin kiehumaan riisinkeittimeen pilkottuna. Litra vettä. Puoli litraa riisi-soijarouhe-punainen linssi-ohranjyvä -sekoitusta. Pieneksi pilkottua bataattia, tai muita vihanneksia. Kaikki omenan ja kurkun pätkät aina tähän.

Tämän voi maustaa, tai sitten voit tehdä erikseen kastikkeen.

Ruoka näytti tältä. Tosi helppo arkipöperö. Ei ole pakko laittaa perunoita, voi koota pelkistä kuiva-aineistakin totta kai. Porkkanat kannattaa esikeittää jos laittaa, ne eivät yleensä valmistu samassa ajassa riisin kanssa. Vihreät linssitkin kannattaa esikeittää. Porkkanan keitinvedet ym. perunan keitinvedet on kätevä käyttää tähän seokseen.

Innostuin ohrasta niin, että hain eri laatuja. Korpelan Myllyn ryyni oli yli 4 euroa kilo Minimanissa. En heti huomannut muita kokonaisia, mutta toisella kertaa löytyikin sitten Tyrnävän kokonaisia ohraryynejä.

Lisäksi oli rikottuja, ja ohramannaa. Kaikki Tyrnävän Myllyn olivat 2,39 €/kg.

Tyrnäväläisissä luki että käsittelemätön. Tyrnäväläisistä muutkin, kuten manna ja rikottu, ovat tuottaneet valkoisia tai ainakin vaaleita puuroja, jotka ovat aika neutraalin makuisia.



Kokonaisia ohrasuurimoita: Vasemmalla Tyrnävän, ja oikealla Korpelan. Minusta nämä ovat aika samanlaisia keskenään.


Vertasin myös Tyrnävän rikottuja, käsittelemättömiä ja Myllyn Paras esikypsytettyjä, rikottuja ohrasuurimoita. Oikealla on Myllyn parhaat, vasemmalla Tyrnävän. 


Myllyn Parhaista esikypsytetyistä rikotuista ohrasuurimoista tein joskus ensimmäisen ohrapuuroni, ja sain sitä kautta aivan eri käsityksen ohrapuurosta. Ei olisi valintani joulupuuroksi. Siitä tuli ihan erin väristä, ja kaikin puolin muutenkin aivan eri puuro. Näitäkin oli saatavilla kokonaisia. 

Myllyn Parasta olen käyttänyt eniten keitoissa, kuten kaalikeitto ja perunakeitot. Risotoissa, Starch Blasterissa.

Ohraryynejä on muitakin, vaikka minkä merkkisiä kuten Elovena. 

Paketin läpi ei voi koskaan tietää, millaisia samat ryynit ovat eri tuotemerkeillä.

Puuro ohrajauhoista, ohravelli


Keitin ohrapuuron, tai velliksikin tätä voi sanoa, Kinnusen Myllyn täysjyväohrajauhoista. Omenasosetta, marjahilloa ja saksanpähkinää koristeeksi.

Ohrajauhot sekoitin ensin kylmään veteen, keitin kattilassa vettä ja lisäsin seoksen sinne kiehumaan.

  • n. 8 dl- 1 l vettä
  • 1 dl ohrajauhoja

Tuli aika löysä, joten enemmän menee vellin suuntaan tällä kertaa. Annoin kiehua miedolla lämmöllä ensin ainakin 20 minuuttia. ja jätin sitten hautumaan välillä sekoittaen.

Välillä piti ottaa kattila pois levyltä, rupesi hyvin äkkiä tekemään pohjaan kelmua. Pitämällä irti levyltä sain estettyä palamisen. Teräskattilassa tein. 

Helpoin tämäkin olisi laittaa haudutuspataan tai vanhanaikaiseen heinälaatikkoon jatkamaan loppuun. Mutta velli tuli valmiiksi, ja vain alle puolen sentin kerros jäi pohjaan kiinni.

Ratkaisu pohjaan palamisen estämiseksi:

Keitä niin kauan kuin jaksat ja viitsit, laita sitten kylmälaukkuun hautumaan loppuun. Ei pala pohjaan.
Ohramannalla kokeilin, ja ei edes valunut pohjalle. Voisi toimia ohrajauhopuurollekin yhtä hyvin. Puuro oli aivan hyvä, ei ollut paakussa yhtään.


Tässä kuva avaamishetkestä. Oli ihan tulikuumaa, muttei enää kiehuvaa. En ehkä yöksi jättäisi, koska puuro tulee valmiiksi aiemminkin. Varsinkin kun tämä oli ohramannapuuro, jonka keittoaika on vain 20 minuuttia.

Huomasin että kylmälaukkuni ei ole kovin tiivis, vaan se alkoi jäähtyäkin. Joten en sen takia halua sen antaa olla puolilämpimänä siellä mitään vuorokautta tai yötä. Kannattaa kokeilla, helpottaa elämää huomattavasti varsinkin jos on vain teräskattiloita, eikä mitään pinnoitettuja pohjaan palamattomia.


Itse tehtyä mustikkasoppaa, ja pakastemustikoita.


Ohrajauhot ovat hyviä rieskassa.

Ohraleipään laitoin ohrajauhoja ja täysjyvävehnäjauhoja.

Ohrahiutalepuuro


Tämän ohje oli, että 1 litra vettä ja 5 dl hiutaleita. Keittoaika ei ollut kuin 3 minuuttia, ja hautumisaika 2 minuuttia. 

Mikrossa 2 dl vettä, n. 1 dl hiutaleita.


Rakenne oli hyvä. Tätä voin kyllä suositella myöskin. Näistä hiutaleista tulee hyvä puuro ruokatermarissa, lisätään vain kuumaa vettä. Mittasuhteen voi joutua hakemaan uusiksi, ettei tule liian paksua. Vaihtelee eri hiutaleiden välillä, mitä ruokatermariin kannattaa laittaa. 

Keitin veteen, ja maku oli siinä jo sen verran onnistunut, että kauramaitoon tekemällä varmaan todella hyvää. Sopivan neutraalia, ja marjoilla, kanelilla, sokeriripauksella ja kauramaitotilkalla tosi mukiin menevä puuro.

Katsoin nyt S-kaupan sivuilta, ja huomasin jännän jutun kilohinnoissa: Nalle-merkkinen ohrahiutale maksaa siellä 3,56 €/kilo, ja Myllärin Luomu Ohrahiutale maksaa 3,30 €/kilo.

Jos olet siis Prismassa ohrahiutaleostoksilla, niin luomuohrahiutale on siellä halvempaa kuin Nalle. 

City-Marketissa verkkokaupan mukaan Myllärin Luomu ja Nalle olivat samanhintaisia: 3,70 €/kg. 

Myllärin luomu ohrahiutalepaketti on 500 g ja Nalleohrapaketti 700g ja siten niissä on eri kappalehinnat.

Lisää puuroja:

Yle Areenalla, Patakakkosen jaksossa puhetta puuroista. Jaakko Kolmonen haastattelee perinneruokajuhlien osallistujia.

Maa- ja kotitalousnaiset, Perinneruokakirja PDF-tiedosto, sisälsi puuro-ohjeitakin. Ei kokokasvisruokaa, tai vegaanista. Keittoaikoja ym. kuitenkin näkee.

Jos ryynit kiinnostavat, niin tein taannoin vertailua parin eri kokonaisen kauranjyvän välillä, kaurojen ravintosisältöjä ja maininta ohrastakin. 

Kauraryyneistä tehty uunipuuro löytyy täältä.  

Ruispuuroa on luukussa 8

Korpelan ohramannaa ja muita mannapuuroideoita on kokeilin v. -21 joulukalenterissa luukussa 14.

Kiitos kun luit, nähdään luukussa 13 huomenna.


Luukku 1  Suippokaali
Luukku 2 Kaurapuurorieskat
Luukku 3 Vihreät pavut
Luukku 4 Kiinankaali
Luukku 5 Pähkinät
Luukku 6 Nauris
Luukku 7 Punajuuri
Luukku 8 Ruis
Luukku 9 Lätyt
Luukku 10 Mausteseos
Luukku 11 Jouluruokia
Luukku 12 Ohra
Luukku 13 Jälkiruoat
Luukku 14 Kaali
Luukku 15 Punakaali
Luukku 16 Juuriselleri
Luukku 17 Palsternakka
Luukku 18 Kyssäkaali
Luukku 19 Porkkana
Luukku 21 15 minuutin ateriat
Luukku 22 Bataatti
Luukku 23 Peruna
Luukku 24 Hedelmät


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 60 € - Joulukuu 3

Tässä postauksessa ostoksia joulukuussa, ja jouluksi. Pohdintaa leivän sokeripitoisuudesta ja eineksistä, vähän ruokien hintoja ja ulkona syötiin taas eväitä. Kelikamera ja assistentti, hyvät joulut. Tämä ei ole tekoälyn tuottama tiivistelmä. Ei sillä että se olisi oikein tai väärin, kunhan en ole vain joutanut perehtymään. On niin kiire tehdä kaikki itse, vaikka tekoälykin olisi keksitty. = 7,86 € Kaurajuoma luomu 1,99 € Yleisperuna harjattu 1,716 x 1,09 €/kg = 1,87 € Porkkana 2x 1kg = 2, 00 € Lanttu 1 kg x 2 = 2,00 € Ensin lähikaupan ostokset, 16.12. 2025 Salesta. Valintaperusteet: Ristikukkaiset, A-vitamiinin esiaste, kaikki on katettuna. Puhumattakaan, että kasvikset ovat aina enemmän, kuin tieteellisesti mitattujen ravintoaineidensa summa. Ihan kiva määrä kannettavaa, ja taas ei muuta kuin perusasioita. Kävin ensin jo auton vieressä miettimässä, lähtisikö ihan Prismaan asti, mutta päätin jättää väliin ja onneksi Salesta löytyi euron tarjouksia.  Ei tullut sen kalliimmaksi tav...

WFPB - Ruokaostokset 29 € - Tammikuu 1

Tammikuun ensimmäiset ruokaostokset 29 € = 12,65 € Mandariini 1kg = 2,19 € Banaani 1,39 kg x 1,128kg =1,57 kg Omena kotimainen, Zari 1kg = 2,49 € Päärynä 1,79 €/kg x 1,702 kg = 3,05 € Veriappelsiini 1,93 €/kg x 1,5 kg = 2,89 € Banaani 0,309 €0,46 € Noin 6,5 kiloa hedelmiä.  Lidlissä oli hedelmätarjouksia. Päärynät Prismasta, sain siellä herätteen niillle. Päärynä jotenkin ärsyttää minua, mutta nyt se on kiva. Tarpeeksi makea, muuta ei tarvita makeannälkään. Persimoni olisi myös hyvä, mutta unohdin koko persimonien olemassaolon jostain syystä kaupassa. Olisin ihan mielelläni ostanut persimonejakin. Hedelmäostokseni ovat usein aika perus banaani-omenalinjaa.  Vaikka olisin mielelläni jopa fennovegaani, eli aina kotimaisen kannalla, ja marjat voisivat korvata hedelmiäkin. Niin nyt keskitalvella varsinkin ulkomaan hedelmätkin tekevät tehtävänsä hyvin. Komeita asetelmia pöydälle, en tiedä kuormittaako ilmastoa? Hedelmät vai kukat enemmän? Ainakin hedelmät syödään pois kor...

WFPB - Ruokaostokset 46 € - Tammikuu 2

Tässä tammikuun toiset ruokaostokset. = 13,93 € Coop täysjyväspagetti 1,78 €/kg, 4x500 g/0,89 € = 3,56 € Tumma Makaroni 1,88 €/kg, 400g, 0,75€x 4  = 3,00 € Peruna jauhoinen 2 kg ,0,84 €/kg = 1,68 € Xtra riisi 0,85 € Peruna 0,84 €/kg, 2kg = 1,68 € Coop punaiset linssit 3,95 €/kg, 400 g = 1,58 € Coop vihreät linssit 3,95 €/kg, 400 g = 1,58 € Näillä nälkä lähtee. Tärkkelyspitoiset ruuat, noin plus miinus 100 kcal /100g kypsennettyinä peruna n. 75 kcal/100g: Proteiinista paljon puhutaan ja korkean proteiinipitoisuuden omaavat linssit ovat tässä nyt edustettuina. Niitä on vain 800g, linssejä ei voi syödä määräänsä enempää. Tai, en ainakaan ole koskaan kokeillut mitä tapahtuu, jos syö pussillisen päivässä linssejä.  Olen miettinyt että sellainen 1-2 dl linssejä hulautan esim johonkin kastikkeeseen tai makaronilaatikkoon. En laske paljonko saan proteiinia päivässä. Joskus kun tarkistin asiaa pistokokein, se oli noin 70 grammaa yleensä päivässä. Mitä enemmän pelkkää perunaa se saattoi...

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Joulukuu 1 ja 2

 Joulukuun ensimmäisen parin viikon ruokaostokset. 16,74 €  15,74 € Lanttu 0,5 €/kg, 0,99€/2 kg  Porkkana 0,5 €/kg, 0,99€/2 kg  Porkkana 0,5 €/kg, 0,99€/2 kg  Punajuuri 0,5 €/kg, 0,99€/2 kg  Pikakaurahiutale 0,74€/kg 0,37 €/500g Kaurajuoma luomu 1,69 €/l x 2 = 3,38 € Luomu täysjyvävehnäjauho 2,95 € korjaan 1,95 € Soijarouhe 6,98 €/kg, 500g = 3,39 € Meriläisen ruislimppu 3,90 €/kg,690 g = 2,69 € Prismasta nämä. Kahden kilon pussit lanttua, porkkanaa, punajuuria, ja pakkaseen ruislimpun.  Soijarouhe on kevyt ja kätevä, en tiedä luokitellaanko soijarouhe kokokasvisruoaksi. Mitään pahaa ei pitäisi olla lisätty, kokonaiset soijapavut varmasti olisivat kokokasvisruokaa eikä tämä. Vaaleassa soijarouheessa ei ole väriainetta sokerikulööri, jota on ruskeassa. Ruisleipähän on ultraprosessoiduksikin sanottua, mutta tässä oli nyt hapanjuurileipä ilman mitään ylimääräisiä ainesosia. Ruis, vesi, suola. Sport-näkkileipä on assistentille herkkupalaksi jonka päälle sa...

WFPB - Lanttuperunasose - Keitto

Tämän lanttuperunasosekeiton tein valmiista lanttusoseesta. Itse keittämällä pitää kuoria ja paloitella lantut, ja keittää niitä kunnes ne ovat aivan kypsiä. Sitten soseuttaa. Muusata ehkä ilman vettä ensin, ja lisätä vettä takaisin. Kaupan valmiit soseet ovat se valmistuote mihin turvaudun, vaikka yleensä teenkin mielelläni alusta asti monet ruuat.  Maksavat noin 4 euroa kilo yleensä, ja joulun mentyä tarjouksesta usein puoleen hintaan tai jopa eurolla. Tänään 2.12.2023 S-kaupassa oli 3,49 €/kg. Ks. myös  rieskat , jotka voi tehdä ylijääneestä lanttusoseesta tai lanttulaatikosta. Lanttulaatikko uunissa löytyy täältä . Lanttuperunasose: Kaadoin lanttusoseet kattilaan. Lisäsin vettä sen verran, että sose notkistui helpoksi sekoittaa. Ellei vettä lisää, sose alkaa kiehuessaan räiskyä ja pulputtaa. On hyvä olla haihtumisvaraakin. Loraus siirappia ja ripaus mustapippuria. Annoin lanttusoseen kiehua miedolla lämmöllä. Sekoitin välillä. En ottanut mitään tarkkaa kellonaikaa ylös. V...

WFPB - Porkkana - perunasosekeitto

Maittava ruoka erittäin helposti, porkkana-perunasosekeitto. Tai perunaporkkanasosekeitto, ihan kummin päin haluaa sen sanoa. Voi sanoa myös porkkana-perunasose, jos laittaa vähemmän nestettä. Tässä postauksessa tehdään tämä keitto tai sose, ja on yksi joululahjavinkkikin mikä tuli mieleen, ja eri versioita tästä keitosta. Lisäksi koska tämä oli edullinen resepti, katsotaan kuinka tämä soveltuu Aamiainen lähikaupasta-sarjaankin.  Laitoin porkkanoita ja perunoita noin puolet ja puolet. Tarkalla peruna-porkkanasuhteella ei liene merkitystä, vaan laita niin paljon kuin sattuu kumpiakin olemaan. Ainekset: Porkkanaa Perunaa Punaisia kuivattuja linssejä. vettä Porkkanat voi kuoria, ottaa päät pois, ja paloitella suurpiirteisesti. En käyttänyt pilkkomiseen paljoa  aikaa tai vaivaa. Kannattaa laittaa porkkanat ensin, keittää vähän aikaa, ja lisätä sitten linssit ja perunat. Koska voi olla, että porkkanat tarvitsevat pitemmän keittoajan kuin perunat. Ainekset on hyvä keittää hyvin, mut...

WFPB - Ruokaostokset - Elokuu 3 ja 4 - 100 €, n. 190 €/kk

Lisätty  2.9. linkki, uusi kokaru-kirja, löysin tänään. Hups ja haa, Tässä heti kirjalinkki niin ei tarvitse selata alas asti:)   https://www.suomalainen.com/products/kokaru-kokokasvisruoka Uutuus voi löytyä pian kirjastostakin jo, ks. lähimmän kirjastosi saatavuustilanne  https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=kokaru&type=AllFields Tekijät Pauliina Tervo / Ville Miettinen Nyt elokuun loput ruokaostokset, vuosi 2025. Noin 100 € parin viikon ostokset, tässä postauksessa on sekä aloiteltuja talvivarautumisia, että joka päiväistä lanttua ja leipää. Aloin hyvän sään aikana hamstraamaan talvivarastoja, tai ainakin etukenoa että kaikki tarvikkeet eivät lopu yhtä aikaa, kun lumi sataa maahan. Homma vielä jatkuu hyvän matkaa, kunhan ei ala menemään ihan hirveitä summia rahaa. Kertasijoitus on aina mietittävä, koska ruokien kanssa voi sattuakin jotain. Tulee vaikka äkillinen matka, ja sitten olisi tuhansilla euroilla ruokaa tyhjässä talossa? Ei sitä koskaan tied...

WFPB- Ruokaostokset 25 € - Marraskuu 4 - 163 €/kk

Marraskuun loput ruokaostokset 24,52 €.  Marraskuussa 163 €/kk Lahjavinkkikin pukinkonttiin, joululimppua, kelikameraa, ja niin edelleen. Budjetti ylittyi jälleen, mutta sopi odottaakin. Tässä kuussa keskityin muun muassa paljonko aikaa menee kauppareissuihin, ja säästötavoite otti siinä(kin) hieman osumaa. Katsotaan ostokset siitä huolimatta: Banaani 0,905 kg x 1,79 e/kg = 1,62 € Bataatti 1, 356kg x 2,39 €/kg=3,24 € Sitruuna 0,215 kg x 3,49 €= 0,75 € Yleisperuna 1,495 kg x 1,09 € = 1,63 € Kaurajuoma luomu 1,99 €/l x 2 = 3,98 € =11,22 Kaikki hyvin tähän asti, eli 150 €/kk-budjetti olisi pitänyt vielä. Ei siinä vielä kaikki: silloin lähdin laittamaan kenkiä jalkaan saman tien, kun sain tietää että K-Marketissa ovat persimonit 1,69 €/kg. Budjetista viis, nehän kypsyvät pöydällä ensin, joten ei niitä pääse kuitenkaan syömään heti. Apua, mikähän tämä on. Olin unohtanut tällaisen ostoskeikan välistä.  Sanotaan että 5 euroa, pari kiloa perunaa, 1,99 € kauramaito, banaani. Kuitti huk...

WFPB - Ohrarieskat - Perunamuusista ja kaurahiutaleista

Kesä on, kaikki on tuoretta. Leivänpäällisiä riittää, kurkku on halpaa, salaattia ja tilliä on tarjouksessa silloin tällöin. Jokin helppo leipä tarvitaan, jossa ei ole muita kuin itse valittuja lisäaineita. Näihin ei tarvita maitoa, munia, rasvaa, eikä edes omenasosetta. Muok. 11.7 lisätty vinkki keitettyjen perunoiden muusaamiseen Rieskat olen jo esitellyt monta kertaa, mutta nyt laitoin ihan paperille ylös minkä verran mitäkin tuli. Silti nämä ovat noin-arvioita, koska ei voi tietää millaisia jauhoja ja muuseja kenelläkin on käytössä. Sehän aina vaihtelee paljonko perunamuusissa on nestettäkin. Perunamuusi on nyt pelkkään perunoiden keitinveteen tehty, ja ollut yön jääkaapissa. Ohrarieskat  3 dl ohrajauhoja 1 - 2 dl pikakaurahiutaleita 2 dl perunamuusia 1-2 dl vettä suolaa jos käyttää esim. 1/4 - 1/2 tl Lisäksi jauhoja tai leseitä lautaselle niin, että voi pyörittää taikinanpalan siinä. Paistetaan n. 200-250 asteessa. Leivinpaperi kestää usein sen 220C max. Voit halutessasi lai...

Luukku 16 - Juuriselleri - WFPB

 Luukku 16 aukenee: Juuriselleri Selleriä en olekaan kokeillut paljoa ollenkaan. Aukko sivistyksessä. Taisin ostaa vuosia sitten tällaisen mukula- tai juurisellerin, ja paistella sitä. En muista mitä sain aikaiseksi, ja sen jälkeen unohtunut koko mukulaselleri.  Varsiselleriä on välillä ollut. Juuriselleri ja mukulaselleri on sama asia. Erikseen on vielä varsi-ja lehtiselleri, ne ovat keskenään sama asia, pitkä varsi. Nyt juurisellereitä oli Lidlissä esillä 2,99 €/kg, ja siitä innostuin kokeilemaan. Oli niitä Prismassakin taannoin, ja kävi jo melkein ostoskorissakin, silloin oli jotain muuta niin jätin toiseen kertaan. Etsin netistä mitä tälle kannattaisi oikein tehdä, ja alkoi sitten hahmottua. Tein uunissa, salaatiksi ja keittämällä. Selleri kannattaa pestä ja harjata juuresharjalla. Jos haluaa pestä oikein tarkasti, koko sellerimukula kannattaa laittaa veteen likoamaan joksikin aikaa, että multa alkaa irrota helpommin, ja rapsutella sitten tarkemmin. Ne rypyläisimmät juurio...