Siirry pääsisältöön

Luukku 23 - Peruna - WFPB

Luukussa 23 on peruna.

Perunalle en suunnitellut ensin luukkua ollenkaan, mutta sitten keksinkin kokeilla kermaperunoita. 

Perunamuusikin on suosittu joulupöydässä, joten tein sille ruskeaa kastiketta. Monia tapoja on suurustaa kastikkeet, mutta tein nyt paahdetuista ohrajauhoista. Paahtamisen voi jättää väliin, ellei tarvitse sitä.



Kokeilin millaisia kermaperunoita tulee ilman kermaa. Vaihtoehtoja kermaisuuden luomiselle on eri suurusteissa. Rasvaisuutta ei tule, mutta moni kermaperunoiden elementti korvaa sen, varsinkin jos ei ole tottunut lisättyä rasvaa kaipaamaan.

Monen kaurakerman ainesosana on ksantaani. Se on suuruste. Sen sijaan, että lähtisin ostamaan ksantaanikumia sekoittaakseni sitä kauramaitoon tai veteen, joihin en onnistu sekoittamaan sitä hyvin ja moni ohje oli että pitäisi käyttää öljyäkin, päätin käyttää suurusteena perunaa itseään.
Nesteenä käytin vettä, ja lisäksi Oatly luomu kauramaitoa. Siinä on valmiina suolaa, 0,1 g/100g. Suolaahan voi lautasella lisätä. Luontaista sokeria sisältää sekä kaurajuoma, että perunat. Sokeriripaus korostaa makua, jos haluaa.


Valitsin Toivoniemen punaisen pussin perunoita, koska ne olivat lähikaupassa hyvän näköisiä. Lisäksi ne ovat jauhoista laatua, joten suurusta tulee keittäessä. Muitakin vaihtoehtoja perunoiksi voi kokeilla. Moni suosittelee keltaisen pussin perunoita kermaperunoiksi.

Kuorin ja viipaloin perunat, ja keitin niitä kattilassa pelkällä vedellä ensin alkuun. Sekoittelin että suurusta lähtee irtoamaan jo. Mukaan laitoin ripaukset maustepippuria, mustapippuria ja valkopippuria. Kermaperunoiden maustamiselle on monia ohjeita ja ideoita, ja varmasti valkosipuliperunat ovat yksi suosituin kermaperunamuoto. Eli maun mukaan, miten on itse tottunut laittamaan.


Uuni lämpesi 200C-asteelle, kaadoin perunat vesineen vuokaan, ja peitin melkein kokonaan kauramaidolla vielä.
Uunissa ilman kantta, tai kansi päälle jos alkaa haihtumaan liikaa tai perunat ottavat liikaa väriä.

Nestettä voi laittaa vähemmänkin. Kansi päällä, tai ilman kantta.

Lämpöä voi laskea 180 asteeseen, ja pidentää paistoaikaa jos haluaa.



Omat perunat menivät vähän liikaakin hajalleen oltuaan uunissa kauan, ja koska olivat lisäksi jauhoista laatua alun perinkin.

Kokeilu osoitti, että jos tarvitsee kermaperunan näköisiä, erittäin hyviä ja maistuvia perunoita, kannattaa tehdä vaikka ei ruokakermoja ja lisättyä rasvaa haluaisikaan perunoihin.



Kermaperunoissa näköisyys oli puoli ruokaa. Maku se vasta hyvä oli, söin heti puoli vuokaa. 


Ruskea kastike

Kypsennä vedessä, paistele myös kuivalla/vähällä nesteellä pannulla maukkaiksi, haluamiasi vihanneksia, sipulia, porkkanaa, kaalia, mille haluat ruskean kastikkeen maistuvan. 
Mausta niillä mausteilla, mitä tarvitaan.
Umamia, sieniä, soijakastiketta, tomaattisosetta, mitä ikinä. Suolaa, sokeria maun mukaan. Pippuria, kuivattua persiljaa.

Käytin suurustamiseen ohrajauhoja.



Ohrajauhoja paahdetaan kuivalla paistinpannulla. Tämän vaiheen voi unohtaa, jos suurustaa paahtamattomilla esim. ohra- tai täysjyvävehnäjauhoilla. Jauhoa ei tarvitse muuttaa paahtamalla ruskeaksi, mutta tuoksusta tietää milloin se on paahtunut.

Jauhot, paahdetut tai paahtamattomat voi lisätä kiehuvaan kastikkeeseen samalla sekoittaen. Apuna voi käyttää siivilää, jotta ripottelu onnistuu tasaisesti. Vispilällä sekoitus samalla.

Kypsennä ja sekoittele jauhojen lisäämisen jälkeen jonkin aikaa, n. 10-20  minuuttia hiljaisella lämmöllä, jotta jauhojen maku häipyy kypsyessä. Lisää vettä tarvittaessa. Valmista. Siivilöidään halutessa.



Jos tarvitaan sileä kastike, suodatetaan siis kastike siivilän läpi ennen tarjoilua. Siivilällä saa myös mahdolliset suurustaessa tulleet paakut pois. Kelmu voi muodostua myös, jos kastike seisoo hellalla. Senkin voi yrittää ensin sekoittaa sekaan lämmittäessä, ja suodattaa lopuksi pois.



Itse olen yllättynyt siitä, miten usein olen onnistunut nykyään suurustamaan ilman paakkuja. Voi olla, että nämä täysjyväjauhot ovat jotenkin helpompia, kuin mitä ennen yritin käyttää eli valkoiset vehnäjauhot. Jauhot oli ennen varminta imeyttää ensin rasvaan, mutta rasva kun jätetään pois ruokavaliosta siitä keinosta ei ole apua.

Maustoin nyt oman paseeratulla tomaatilla, tomaatin voi jättää poiskin. Sitähän ei ruskea kastike kaikissa tarkoituksissa aina tarvitse, riippuu varmaan miten on tottunut ja mihin kastike tulee:

  • 1 porkkana hienoksi raastettuna
  • rasvattomasti paistettua ja kuullotettua valkokaalia
  • 1 dl soijarouhetta
  • kuivattua persiljaa
  • maustepippuria
  • mustapippuria
  • ripaus valkopippuria
  • 1 rkl ketsuppia
  • 2 tl soijakastiketta
  • tomaattisosetta, paseerattua tomaattia ym.

Ruisleipää ja vähäsuolaista, rasvatonta itse tehtyä porkkalaa ja tilliä.
Perunamuusia, jonka nesteenä perunoiden omaa keitinvettä.
Keitettyjä pakasteherneitä. Tuoretta persiljaa. Sileäksi suodatettua ruskeaa kastiketta.
Vegaaninen, öljytön italiansalaatti, sis. täysjyvä rakettispagettia, maustekurkkua, keitettyä raastettua porkkanaa, mausteita maun mukaan, tilkka etikkaa, majoneesina soijajogurtti. Riippuu jogurttimerkistä mitä täytyy lisätä mausteeksi tai jatkeeksi: suolaa, sokeria, etikkaa, kauramaitoa. Ks.Vegekokki - sivustolla on itsetehdylle soijajogurtille ohje.



Sama kastike, mutta suodattamatta. Soijamurukastike.
Vihanneksia, ja1 dl vaaleaa soijarouhetta. Lisätty myös enemmän paseerattua tomaattia.

Kasvislientä voisi käyttää maun lisäämiseen. Teen kasvisliemestä pikaversion siten, että keitän vähässä vedessä kasviksia kuten raastettua porkkanaa, kuivattuja yrttejä, mausteita. Sitten vasta kastike tai keitto niiden päälle, kun ne ovat kypsyneet. Pitempään keitetty kasvis keitinvesineen on tavallaan jo yhtä kuin kasvisliemi. Vaikkakaan ei liene yhtä voimakas, kuin monista eri kasviksista tuntikausia keitetty liemi.



Paras muusi tuli Afra perunoista, punaisen pussin, ja rosamundaakin voisi kokeilla. Usein muusi onnistuu hyvin myös keltaisen pussin perunoista. Keitinvettä ei hukata, niin saa eniten makua ja suurusta myös muusiin.

Perunat muusataan mahdollisimman heti, kun ne ovat kypsyneet valmiiksi ja vesi siivilöity eri astiaan siksi aikaa. Vettä lisätään takaisin vähin erin, ja sekoitetaan vispilällä. Vettä vain sen verran, kunnes haluttu koostumus on saavutettu. Loput perunavedestä voi käyttää kastikkeeseen.

Kiva kun tulit katsomaan. Perunasta voisi porista pitempäänkin, mutta eiköhän nähdä huomenna viimeisessä joulukalenteriluukussa. 



Luukku 1  Suippokaali
Luukku 2 Kaurapuurorieskat
Luukku 3 Vihreät pavut
Luukku 4 Kiinankaali
Luukku 5 Pähkinät
Luukku 6 Nauris
Luukku 7 Punajuuri
Luukku 8 Ruis
Luukku 9 Lätyt
Luukku 10 Mausteseos
Luukku 11 Jouluruokia
Luukku 12 Ohra
Luukku 13 Jälkiruoat
Luukku 15 Punakaali
Luukku 16 Juuriselleri
Luukku 17 Palsternakka
Luukku 18 Kyssäkaali
Luukku 19 Porkkana
Luukku 21 15 minuutin ateriat
Luukku 22 Bataatti
Luukku 23 Peruna
Luukku 24 Hedelmät

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 105 € - Elokuu 3 ja 4 - 155 €/kk

 Elokuu pakettiin, loput ruokaostokset esiteltynä: = 8,99 € Sitruuna, 3,58 €/kg ,  500 g = 1,79 €/pussi Banaani reilun kaupan 1,432 kg x 1,59 €/kg = 2,28 € Luomu sitruuna 5,69 €/kg x 0,262 kg = 1,49 € Ruukkupersilja, unohtui kuvasta, 1,25 € Ananaspalat mehusta, unohtui kuvasta, 0,79 €/purkki Tofu Teriyiaki 1,39 € Tavallaan ensin hurjistuin, että taasenko meni yli 135 euroa ruokaan kuussa, mutta tuli ostettua myös marjoja, sekä laatikot papuja ja tomaattia, sekä kympillä ihan pelkkiä herkkuja. Eli paljon on siihen rahaan saanutkin, vaikka koko ajan tuntuu että kaikki kallistuu. Loppujen lopuksi tästä tuli ihan hyvä kuukausi.  26,44 € Suomalaisia marjoja: Mustikka 2 x 500g = 9,9 €/kg Mustikka 1kg = 8,99 € Puolukka 7,25 €/kg,  2 x 1,45 /200 g = 2,90€ Mustaherukka 7,75 €/kg,  1,55 €/200g x 3 = 4,65 € Marjat ja kaksia eri mustikoita. Huomasin toiset hieman edullisemmat mustikat lisäksi, kun olin jo laittanut koriin toisia. Olin että laitetaanpa mustikoita toisellekin...

WFPB - Ruokaostokset 50 €, Elokuu 1 ja 2

Elokuun ruokaostoksia, viikot 1-16.8. 2026 Piti käydä vain Minimanissa ja Lidlissä, mutta erinäisistä käytännön syistä päädyin Prismaan sekä Lidliin, ja päätin ostaa isoimmat ruokaostokset kerralla, ettei tarvitse asiaan saman tien palata. Poikkesin myös K-Supermarketissa, ja Minimanissa. Ainiin, ja Salesta taisin hakea kurkun ja tofun. Olen ilmeisesti käynyt kaikissa mahdollisissa kaupoissa, vaikka yritin pitää asiat yksinkertaisina. Yksinkertaiselta tämä elämä on tuntunut kyllä, eli ei sen puoleen.  Tässä Lidlistä.  Lidlin hedelmiä ja vihanneksia. Kaikki alle 1,5 €/kilo. Oatly luomu kauramaito 1,99 €/purkki, Prismasta = 5,97 € Juon kahvin yleensä mustana. Jos se ehtii jäähtyä, niin paras laittaa kauramaitoa ja sokeria. Luomu Oatly on siitä mielestäni ihmeellistä, että maistan jotenkin kerman ja rasvan.  Voi olla makuharha, koska siinähän ei ole lisättyä öljyä.  Kahvi jos on keitetty suodatinpussin läpi, siitäkin pitäisi olla ylimääräiset rasvat poistuneet. Nykyään ...

WFPB - Ruokaostokset 50 € - Tammikuu 2

Tässä tammikuun ruokaostoksia. Ostoskorit sekä Lidlistä että Prismasta. Laitoin selostuksia mitä näistä voi nyt tehdä, ja linkin reseptipostaukseen. Reseptit ilman lisättyä rasvaa, ja vähäsuolaisesti ja -sokerisesti, sekä ilman eläinkunnantuotteita, vegaanisia. Lidlistä ensin 32,78 eurolla, Prismaan lähdin koska sieltä saa kaskinauriita. Prismaan meni 11,67 €. Ostoskorivertailu ei nyt kerro kumpi kauppa on halvempi, kävin muuten vain molemmissa. Lidlissä mietin otanko kärryn vai korin, ja päädyin koriin koska se toimii ostosrajoittimena. Jos en jaksa kantaa ostoskoria kassalle, niin sittenhän ruokaa on enemmän, kuin yksi ihminen tarvitsee viikossa? Ajatellen mitä on jo kotona valmiina. Kori tuli niin täyteen, että jouduin pakastevihannekset kantamaan toisessa kädessä. Se on heräteostosten varma merkki. Tärkkelyspitoisia siis on, hiutaletta, spagettia, papua, jyviä ym. Siksi ostin vain 6 kiloa perunaa ja pari pussia pastaa. Niistä ei tule viikon tai kahden viikon kalorit, vaan ne riittä...

WFPB - Ruokaostokset 7 € - Lokakuu 4 - 80 €/kk

Ruokaostospostauksen aika.  Katsotaan mitä tuli. Vältin ostelua ja kaupassakäyntiä, että saisin lokakuun ruokakulut alas.  Kaupassa kävelin vaikka minkä herkullisen ohitse. Haksahdin silti kalliiseen pikaruokaan, josta kuvat alempana. Tumma makaroni 1, 13€/ kg 400g,0,45  € X 2 = 0,90 € Omena Suomi 0,386 kg x 2,49  €/kg = 0,96 € Satsuma 0,99 €/kg x 0,564 kg = 0,56 € Ruukkupersilja 1,07 € Ruustinnan salaatti 1,79 € Piti laittaa koti mahdollisimman edustavaan ja sievään kuntoon hetkellisesti, ja siksi laitoin näitä ruukkuihin pöydille. Ostin tulilatvankin. Se maksoi vain alle 3 euroa Lidlissä, näillä pystyi täydentämään sisustusta vielä sitäkin halvemmalla. Salaattipurkin viereen mandariini- ja omena-asetelma. Edullista sisustamista hyötykasveilla. = 1,69  € Kauramaito Prismasta. Varsinaiset ruokaostokset tekivät n. 7  € , huvituksiin 7,90 € eli Picnicissä nautittu patonkisämpylä. En laske ruokakuluihin, mutta pitää tilittää jotta en ensin kerro vain koko...

Luukku 1 - Suippokaali - WFPB

Joulukalenteri 2023. Meininki on se, että laitan luukkuun aina kasvisruokiin tai ruokaostoksiin liittyvän reseptin, ruokaidean kuvan tai muun. Kiva kuitenkin hengailla blogin parissa päivittäinen hetki, toivottavasti näistä tulee välillä hyviäkin ideoita.  Kirjasuosituksia, video- tai ohjelmasuosituksia laitan, jos satun törmäämään johonkin jännään, että hei tuo olisi kiva laittaa. Liittyen jotenkin blogin aihepiiriin. Kuten tämän päiväinen on ruokakaupassakäynteihin liittyvä radio-ohjelma. Vuonna 2022 julkaistu ohjelma Miten meitä houkutellaan?  Miten siis järjestellään kaikkia tavaroita kaupassa, että saa ihmisen ostamaan kaikkea. Ja onko se huono vai hyvä asia. Vieraana käyttäytymistaloustieteen tuntija Markus Kanerva. Päivän ruokana on  Suippokaali paistettuna: Suippokaalissa on vähän avoimemmat lehden välit, kuin tavallisessa keräkaalissa. Lisämerkintä: Suippokaalia on punaisenakin. Tuli mieleen laittaa poikki ja käyttää suippo osa raikkaaseen salattiin. Isompi osa ...

WFPB - Lanttu-perunakeitto - Paljon lanttua ja herneet

Miten saa lanttua kulumaan, jos ei ole tekemässä lanttulaatikkoa? Mieluiten resepti johon menee kunnollinen määrä kerrankin, eikä vain pientä palasta. Entä mihin voisi käyttää Split Peas - nimistä hernetuotetta, eli halkaistuja, kuivattuja herneitä? Jos ei keitä hernekeittoa. Ostin kerran Lidlistä ja olen siitä asti ihmetellyt, mitä niillä tekee. Eivät ole silti pakollisia tässä keitossa. Kiva keitto tai muhennos syntyy kun on tasapaino nesteen, vihannesten, perunoiden ja palkokasvien välillä.  Keittoajaltaan tämä keitto ei ole kaikista nopein, mutta jonkin verran pystyy vaikuttamaan raaka-aineiden valinnalla: Halkaistujen herneiden keittoaika on jopa 40 minuuttia. Nopeuttaaksesi prosessia voit niiden sijasta käyttää vihreitä tai punaisia linssejä, tai laittaa vain tölkistä kypsiä papuja. Valmista hernekeittoa voi myös laittaa sekaan.  Lantut saavat kiehua porkkanoiden kera ensin n. 10-15 minuuttia, jopa 20 minuuttia ennen, kuin lisätään perunat. Etteivät lantun palat jää raa-...

WFPB - Ruokaostokset 12 € - Tammikuu 3, 126 €/kk

Tässä loput tammikuun 2025 ruokaostokset. Hintapohdintaa ja laskelmia perunasta ja kauramaidosta, mitä ne tulisivat maksamaan vuodessa ja paljonko niitä voisi mennä. Pakolliset vitamiinit ja lisäravinteet piti hankkia, niistäkin kuva. Ruokasuunnitelmaluonnos mitä lopuista voisi tulla, mitä on jäljellä tammikuussa. = 5,27 € Yleisperuna 2 kg, 0,90 €/kg = 1,79 € Jauhoinen peruna 2 kg 0,90 €/kg = 1,79 € = perunat yhteensä 3,58 € Porkkana 2 kg 0,85 €/kg = 1,69 € Perunat olisivat Salessa maksaneet reilusti yli 2 euroa säkki, kilohinta varmaan jopa 1,25 euroa. En muista, enkä ottanut kuvaa kun kävin, mutta jossain Salessa maksoi verkkokaupan mukaan jopa 1,23 €/kg. Eli kaksi kahden kilon säkkiä olisi tullut lähikaupassa maksamaan 4,90 €.  Säästin 4,90 - 3,58 €  = 1,32 € ostamalla Prismasta perunat. Jos käyttäisi vaikka 6 kiloa perunaa viikossa, se olisi vuodessa 312 kiloa. 0,9 kilohinnalla 280,8 € Jos peruna maksaa 1,25 euroa kilo, 6 kg perunaa viikossa vuoden on 390 ...

WFPB - Ruokaostokset - 35€/vko budjettihaaste - Viikko 3

 Kolmannen haasteviikon ruokaostokset 26,43 €. 35 eurosta jäi käyttämättä 8,57 €. Perjantaina vaihtuu neljäs viikko käyntiin.  Täällä blogissa päivitykset tulevat jälkijunassa, koska en ehdi aina heti tekemään postausta. Haasteviikko vaihtuu itselläni täällä kotisohvalla perjantaina. Yleensä ehdin kauppaankin paremmin vasta lauantaina tai sunnuntaina.  Mitä tehdä loppurahoilla? Nyt olisi mahdollisuus taas lisätä vaihtelua. Vaihtoehtoja: a) ostaa papuja ja linssejä b) säästää seuraavalle viikolle c) ostaa jotain kalliimpaa, kuten maustekastikkeita tai herkkuja d) ostaa valmiiksi lisää tärkkelyspitoisia, kuten hiutaleita ja jauhoja Mikä olisi paras vaihtoehto? Riippuu varmasti tavoitteesta. Alun perin tämän säästöhaasteen piti olla viikon kokeilu, seitsemän euron ostoskoreja lähikaupasta. Päätinkin sitten jatkaa, ihan mielenkiinnosta, ja koska ruokaa jäi. Elän siis koko ajan näillä ruuilla mitä olen ostoskoriin ostanut, tai kaapistani ostanut siirtämällä haastehyllylle, enk...

WFPB - Ruokaostokset 55 € - Huhtikuu 1

Ruokaostokset, huhtikuun ensimmäinen viikko. Löytyi kotimainen riisinkorvike. Marjaostoksia ja hintavertailua. Salaattilajike Caesar-salaatti. Joitakin ruokaideoita viikon varrelta, ja mitä näistä ruuista voisi tulla. Lisätty 8.4. Banaanin hyödyntämiseen liittyviä linkkejä loppuun. = 7,58 € + 1,.. Baresa luomu tomaattimurska 500 g 2x 0,93 € = 1,86 €/kg Ruukkupersilja 1,25 € Palsternakka 0,224 kg x 2,29 €/kg = 0,51 € Kurkku 0,292 kg x 3,69 €/kg = 1,08 € Banaani reilun kaupan 0,872 kg x 1,79 €/kg = 1,56 € Banaani luomu reilunkaupan 0,630 kg x 2,09 € = 1,32 € Kurkku yli 3 €/kg, mutta ostin. Lisäys: Unohtui merkitä ruukkusalaatti, varmaan jotain 1,49 tai 1,69 € tms.  = 6,72 € Mantelijuoma, ale -50 % 3,29 €-1,65 € = 1,64 €/l x 3 =  4,92 € Persilja  1,49 € Banaani 0,156 kg x 1,99 €/kg  = 0,31 € 3,20 € Hävikkiä K-Marketista chilejä,  banaania,  paprikaa,  miniluumutomaatteja,  päärynää,  veriappelsiineja. = 2,86 € Hävikkivihannesta 4 pussia Cae...

WFPB - Härkäpapujen keittäminen

Keitin härkäpapuja. Katsotaan kuvat pavuista ja työvaiheista. Keitto-ohje oli pussissa, liotettuna 30 minuuttia, ja suoraan pussista 50 min. Karviaisten tilan VOIMA - PAPU. 500 g.  https://karviaistentila.fi/tuotteet/voima-papu-harkapapu-kokonainen-gluteeniton/ Kaadoin siivilään ja tarkastelin, ja pavut vaikuttivat puhtailta. Härkäpavuista tulee mieleen vaikka kaulakoru. Oli pakko ihastella hetki näitä papuja. Jokainen papu oli yksilöllisen näköinen.  Laitoin pavut viiden litran kattilaan, se on isoin kattilani. Liotan ja keitän pavut aina mahdollisimman runsaassa vedessä. Täytinkin kattilan melkein kokonaan kylmällä vedellä. Lisätieto löytyi että pitäisikin liottaa lasi- tai muoviastiassa, koska metallissa kovettuvat puumaisiksi.  https://www.makelanluomutila.fi/shop/product/harkapapu-10-kg-luomu Vaikka olisi mahdollista keittää nämä hetikin, päätin liottaa pavut. Hyvä vinkki on että jos laittaa kellonajan ja päivämäärän milloin on laitettu likoamaan, ei tarvitse olla my...