Siirry pääsisältöön

Luukku 14 - Kaali - WFPB

Luukussa 14 on kaali. Kaali-ideoita ja kaalinkuvia on paljon, ja netistä löytyisi lisää ideoita joka päivä kokeiltavaksi. Joulukalenterin saisi täyteen pelkillä kaaliaiheilla.

Tänään nyt ainakin kaalilaatikkoa ja kaalisalaatteja, ja muitakin vinkkejä.


Kaalilaatikko

n. 0,75 dl tai 1 dl ohrasuurimoita (Myllyn Paras esikypsytetty, rikottu)
n. 1 dl soijarouhetta
300-400 g kaali
n. 2 tl siirappia 
pari porkkanaa
2 tl - 1 rkl kuivattua persiljaa
1/2 tai 1/4 tl jauhettua maustepippuria, tai kokonaisia
1 tl soijakastiketta halutessa

Kaalilaatikossa oli nyt kaksi vaihetta, ensin paistoin ja keitin kattilassa aineksia vähän matkaa, sitten siirsin uuniin jatkamaan.

Keitin siis eri kattilassa ensin ohraryynit vähässä vedessä. Laitoin myös soijarouhetta.

Samaan aikaan paistoin kaalia ja porkkanoita eri kattilassa. Siten, etteivät aivan ruskistuneet, mutta pehmenivät ja muuttuivat läpikuultaviksi. Höyrytin niitä sen lisäksi kannen alla.

Yhdistin sitten kaalit ohran kanssa samaan kattilaan, ja annoin kiehua kunnes vesi oli haihtunut aika vähiin. Maustoin.

Sitten kaadoin lasivuokaan. Paisto kansi päällä, noin 180 C, 40 - 60 min.

En lisännyt enää nestettä tai sekoittanut välillä.



Kaali oli nyt aika pieni, ja 2l vuoka tuli vain puolilleen. Ruoasta tuli kuitenkin niin hyvää, että ensi kerralla teen enemmän.

Kuvia työvaiheista



Ensin tilkka vettä kattilanpohjalle, kunnes kattila on kuuma.
Sitten kaadetaan liika vesi pois, ja kaalit ja porkkanat melkeinpä kuivalle kattilanpohjalle. Alkaa melkoinen sihinä, ja höyryäminen. Sekoitetaan, etteivät ne lähde heti ruskistumaan. Vedenkeittimestä voi kaataa tilkan kuumaa vettä taas sekaan, samalla kun hämmentää.
Sopivassa kohtaa kannattaa laittaa tilkka vettä, ja peittää kannella.

Kannen alla vihannekset vielä höyryttyvät tehokkaasti, ja alkavat makeutua ja kutistua. Sekoitetaan välillä, ja tarkkaillaan pitääkö tilkka vettä taas lisätä. Pienennetään levyn lämpötilaa.
Oli ihan hyvä, etten päästänyt ruskettumaan, koska kaalilaatikko vähän kuitenkin paistuu uunissakin tarpeeksi. 


Sillä aikaa kun pilkoin, paistoin ja höyrytin kaalia, olivat ohraryynit ja soijarouheet kypsyneet. Maustoin, ja lisäsin kaalit sekaan. Keitin kansi auki vielä niin kauan, että tuo vähäinen vesi oli haihtunut vielä vähemmäksi. Sitä oli varmaan noin 1-2 dl pohjalla, kun kaadoin kaikki uunivuokaan.



Paisto 180- asteisessa uunissa noin 40 minuuttia, tai vajaa tunti.
Pidin kannen päällä, ettei kaalilaatikko kuivu liikaa. Irtonestettä siinä ei paljon enää ollutkaan, se 1-2 desiä noin.


Kaalilaatikko oli niin hyvää, että teki mieli soittaa johonkin.

Laitoin soijakastiketta vasta valmiiseen kaalipataan/laatikkoon, n. 1 tl oli jo ihan hyvä. Tätähän oli tosi vähän.



Samoista aineksista syntyisi myös kaalikeitto noin 30 - 40 minuutissa. Perunaakin voi laittaa sekaan.
Kaalikeitoilla jostain syystä tulee aina itselläni ainakin vielä pahempi nälkä, ja leipä auttaa vähän siihen ongelmaan. ks. esim. peltileipä

Puolukat ovat yleensä C-vitamiinin lähteeksi laitettu. Sitruuna ei ole kaalikeitossa kovin hyvä mielestäni, ja joskus jopa puolukka on liian kirpeä.
Blenderissä pikamehuksi, niin saa samat puolukat.

Soijarouhetta en ole käyttänyt pitkään aikaan, mutta nyt kävin sitäkin ostamassa kokeilumielessä. 

Tutkin tuoteselosteista, mitä eroa on vaalealla ja tummalla soijarouheella.

Tumman valmistusaineissa luki soijapapu ja sokerikulööri, ja vaaleassa luki vain soijapapu.
Erona on siis, että tumma on värjättyä. Ostin vaaleaa, koska nyt minua ei haittaa, minkä väristä soijarouhe on.

Sokerikulööri on sallittu elintarvikkeissa, mutta ainahan voi jättää poiskin, ellei tarvitse. 

Tumma sopisi vaikkapa, jos tekee lihattoman piirakan. Näkisi ainakin hyvin, minkä verran ja mitä täytettä on laitettu. Ja jos haluaa tehdä jauheliharuoan näköistä. Ks. piirakkaohje pullataikinasta. Tai perunamuusista.



Kokeilin kaalisalaattiakin kuullotetuista, hieman kypsennetyistä kaalista. Vitamiineja voi toki haihtua sillä tavalla, mutta pehmeämpi syödä, auttaa jos kaali on vanhaa. Mustapippurirouhetta.  
Punajuurisäilykettä ja peperonisäilykettä, Rainbow, eivät sisältäneet lisättyä rasvaa tai glukoosi-fruktoosisiirappia.



Hyvä keino pehmentää on tehdä tosi ohutta raastetta, ja laittaa sekaan omenaa. 

Kaalisilppua soijajogurttikastikkeen seassa. Sinappia, vähän jotain hapanta kuten sitruuna tai lime.
Sokeria tai etikkaa aina lisää, sen mukaan kumpi parantaa makua.


Silputtuna  paprikasäilykkeen kanssa, helppo ja nopea. Salaatinkastike valmiina.



Kaali on usein kokonaisena halvempaa, kuin valmiiksi pakattuina lohkoina. 

Iso kaali vie kuitenkin tilaa jääkaapissa, mutta se kannattaakin itse halkaista ja laittaa kelmuun. Joskus löytyy pieniäkin kaalia, ja usein olen löytänyt etenkin luomukaalien joukosta pieniä. Luomukaali on hinnaltaan n. 3 euroa kilo, ollut ainakin, ja ei-luomu on alle 1,5 €/kg yleensä.


Melko hyvin säilyy, ja itselläni tulee jotenkin käytettyäkin nopeampaa, kun olen tehnyt lohkoja valmiiksi. 
Riittää, että saa osankin katkaistua, niin se ei ainakaan lähde pyörimään jääkaapista.



Kaalia ja punajuurta kiehumaan, niin saa aika punaista lisuketta, tai borssikeiton tapaista.



Vaikka punakaali onkin useimmiten näihin paras, niin valkokaalinkin kyllä keitän punajuuren kanssa pois kuljeksimasta.


Keitä pilkottua kaalia, mausta, lisää purkki paseerattua tomaattia.
Suurusta halutessa. Sekaan voi laittaa myös linssejä tai papuja. Ks. helppo kastike kaalista.


Iloinen kaalivokki keltaiseksi currymausteella tai kurkumalla. 
Uunipellillä paistettuna kaalia, kikherneitä ja porkkanaa. Porkkanaa voi keittää ensin kokonaisena n.5 minuuttia, jäähdyttää kylmällä vedellä ja paloitella. Kypsyy sitten uunissa samaan tahtiin kaalin kanssa. 
Mausteeksi Hot Currya ja maustekurkkujen lientä, tai riisiviinietikkaa tai muuta vastaavaa.

Tässä vain murto-osa tietenkin kaikesta kaaliruoasta, mitä voi olla. 

Katseluvinkki: Areenalta löysin tanskalaisen ohjelmasarjan ruoasta ja vihanneksista, Ruokamakasiini jakso 5/10, kausi 2, kaalista kertova jakso. Se ei ole vegaaninen tai kokokasvisruoka-ohjelma, mutta voi sisältää silti paljon mielenkiintoista kaalista. 

Kiitos vierailusta, huomenna 15. luukku.
Luukku 1  Suippokaali
Luukku 2 Kaurapuurorieskat
Luukku 3 Vihreät pavut
Luukku 4 Kiinankaali
Luukku 5 Pähkinät
Luukku 6 Nauris
Luukku 7 Punajuuri
Luukku 8 Ruis
Luukku 9 Lätyt
Luukku 10 Mausteseos
Luukku 11 Jouluruokia
Luukku 12 Ohra
Luukku 13 Jälkiruoat
Luukku 14 Kaali
Luukku 15 Punakaali
Luukku 16 Juuriselleri
Luukku 17 Palsternakka
Luukku 18 Kyssäkaali
Luukku 19 Porkkana
Luukku 21 15 minuutin ateriat
Luukku 22 Bataatti
Luukku 23 Peruna
Luukku 24 Hedelmät

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 65 € - Tammikuu 3 ja 4

Tammikuun loput ruokaostokset parin viikon ajalta, eli kolmas ja neljäs viikko tammikuussa 2026. Lis ätty linkki k ylmälaukkuun Kaksi reissua kauppaan, molemmat pikareissuja niin, että juoksin vain kärryn kanssa kaupan läpi. Järkevin valinta tässä kuussa olisi ollut Lidl, koska siellä on hedelmät ja vihannekset olleet -30% ja kerkesin Lidlissä tekemäänkin pienen reissun. Pääasiallisesti ostokset silti Prismasta, ihan siitä syystä että kätevin ettei tarvitse pysähdyksiä tehdä, kaikki samasta kaupasta. Lidlissä en ole nähnyt esimerkiksi assistentin tarvitsemia nautarullia, joita saa Prismasta. Nostelin kouralla tavaraa kärryyn. Valikoimatta liian tarkkaan mitä ostaisin, käytin nyt hyödyksi tottumusta ja kategorioita, eli tärkkelyspitoiset, vihannekset, hedelmät. Jos jokaista laatua on kärryssä, voi lähteä kaupasta pois. Kassan kautta tottakai. Kilohintaraja oli 2,5 - 3 euroa, eli en alkanut etsimään mitään euron tuotteitakaan. Vaikka mitä pienempi kilohinta, sitä paremmat säästöt. Muista...

WFPB - Ruokaostokset 5 € - Helmikuu 1

 Tällä viikolla en käynyt kaupassa kuin kerran, lisää perunoita ja hedelmiä Salesta. Eilen hain nämä ja nyt ovat jo lopussa, oli niin hyvät omenat ja appelsiinit.  = 4,71 € Omena Ida Red 1,55 € x 0,645 kg = 1,00 € Appelsiini 1,19 € x 1,906 kg = 2,03 € Perunapussi 0,84 €/kg x 2 kg = 1,68 €  Tänään lähti viimeinen pussi lanttusosetta uuniin. Puolet lanttulaatikkorieskoihin , puolet lanttuperunakeittoon . ¨ Tein banaanikeksit , kun oli pakastettua banaania. Pakasteessa oli tilliä, persiljaa, ja puolukkaa. Koristeet keittoon ja samalla vitamiinia. Tulee nyt ruoka edulliseksi, kun lanttusose alle euron kilo, perunat alle euron, banaanit olivat hävikkiä 1 €, omenat ja appelsiinit alle 1,5 €/kg..Oikeastaan kaikki tämän päivän ruuat, aamupuuroa myöten tein alle 1 -2 € aineksista. Mausteet ja marjat toki kalliimpia aina. Assistentti tarkistaa blogin.  Tällä kertaa oli lyhyt lista, eikä ollut montaa virhettä.  Ulkona on nyt satumaiset puut.  Kerran jo pelkäsin e...

WFPB - Ruokaostokset 25 € - Helmikuu 2

Helmikuun toisen viikon ruokaostokset. 10 € Ostokset Salesta, 4 kg perunaa ja appelsiinia ja omenaa. Kurkku. Näistä meni kuitti hukkaan mutta onneksi muistan, että siinä luki 9 ja risat. Kurkku oli yli 3 euroa kilo, appelsiinit ja omenat sama hinta kuin viimeksi eli  1,19 €/kg appelsiinit, 1,55 €/kg omenat,  Perunat 0,84 €/kg x 2 kg = 1,68 € /pussi, x 2 = 5,04 €  6,72 € Paseerattu tomaatti 2x  1,04€/500g = 2,08 €/kg Keräkaali 1,076kg x 1,19 €/kg = 1,28 € Peruna jauhoinen 0,85kg x 2 kg = 1,68 € Korjaan eli 2 pussia = 3,36 € Muovikassi mukana, Prismassa ohimennen.  Purin jälleen kieleni tohjoksi nukkuessa, joten ei ollut hirveästi mielenkiintoa murkinointiin. Sehän vain auttaa näitä säästötoimenpiteitä entistä tehokkaammiksi. Perunamuusia ja kädenlämpöistä kaurapuuroa pystyin korkeintaan syömään monta päivää, nyt alkaa jo olla parempi tilanne. Mutta jokainen aamu on uusi yllätys. Kaalin ostin, koska pakko olla jotain vihannestakin. (korjaan, ei ole pakko jos...

WFPB - Ruokaostokset 46 € - Tammikuu 2

Tässä tammikuun toiset ruokaostokset. = 13,93 € Coop täysjyväspagetti 1,78 €/kg, 4x500 g/0,89 € = 3,56 € Tumma Makaroni 1,88 €/kg, 400g, 0,75€x 4  = 3,00 € Peruna jauhoinen 2 kg ,0,84 €/kg = 1,68 € Xtra riisi 0,85 € Peruna 0,84 €/kg, 2kg = 1,68 € Coop punaiset linssit 3,95 €/kg, 400 g = 1,58 € Coop vihreät linssit 3,95 €/kg, 400 g = 1,58 € Näillä nälkä lähtee. Tärkkelyspitoiset ruuat, noin plus miinus 100 kcal /100g kypsennettyinä peruna n. 75 kcal/100g: Proteiinista paljon puhutaan ja korkean proteiinipitoisuuden omaavat linssit ovat tässä nyt edustettuina. Niitä on vain 800g, linssejä ei voi syödä määräänsä enempää. Tai, en ainakaan ole koskaan kokeillut mitä tapahtuu, jos syö pussillisen päivässä linssejä.  Olen miettinyt että sellainen 1-2 dl linssejä hulautan esim johonkin kastikkeeseen tai makaronilaatikkoon. En laske paljonko saan proteiinia päivässä. Joskus kun tarkistin asiaa pistokokein, se oli noin 70 grammaa yleensä päivässä. Mitä enemmän pelkkää perunaa se saattoi...

Pullat - Rasvattomat, vegaaniset, vaivaamatta - WFPB

  Pullat ilman rasvaa, vegaanisesti ja vaivaamatta. Resepti, ohjeet ja kuvia tekovaiheista. Postauksen lopussa vinkit laskiaispullien tekoon ja terveellisempään kermavaahtovaihtoehtoon. Nämä tehdään siis ilman vaivaamista ja pyörittelemistä. Pullataikinapalanen työstetään piilottamalla taikinaa pullan alle taittelemalla ilmassa, käsissä. Ei siis pöytää vasten pyörittämällä, kuten usein olen nähnyt työstettävän. Pullat onnistuivat täydellisesti. Kunniaa en nyt ota. Koska tämän reseptin kehittely ylitti tämän hetkiset leipomistaitoni, joiden suhteen ollaan muutenkin menty pitkälti äärirajoilla, pyysin avuksi blogiin vierailijan: Äiti tuli leipomaan nämä pullat. Kiitos tuhannesti. Olisimmekin muuten saaneet odottaa seuraavaan alkupamaukseen asti pullareseptiä. Varsinkin reseptiä jolla saa kuohkeat, pehmeät, oikeat pullat. Tästä tuli 11 kpl pientä pullaa. Voit myös tehdä isompia pullia muutaman.  Ruokavalion kannalta: Pulliin laitettiin nyt hiivaleipävehnäjauhoja, vaikka tavallin...

WFPB - Ruokaostokset 29 € - Tammikuu 1

Tammikuun ensimmäiset ruokaostokset 29 € = 12,65 € Mandariini 1kg = 2,19 € Banaani 1,39 kg x 1,128kg =1,57 kg Omena kotimainen, Zari 1kg = 2,49 € Päärynä 1,79 €/kg x 1,702 kg = 3,05 € Veriappelsiini 1,93 €/kg x 1,5 kg = 2,89 € Banaani 0,309 €0,46 € Noin 6,5 kiloa hedelmiä.  Lidlissä oli hedelmätarjouksia. Päärynät Prismasta, sain siellä herätteen niillle. Päärynä jotenkin ärsyttää minua, mutta nyt se on kiva. Tarpeeksi makea, muuta ei tarvita makeannälkään. Persimoni olisi myös hyvä, mutta unohdin koko persimonien olemassaolon jostain syystä kaupassa. Olisin ihan mielelläni ostanut persimonejakin. Hedelmäostokseni ovat usein aika perus banaani-omenalinjaa.  Vaikka olisin mielelläni jopa fennovegaani, eli aina kotimaisen kannalla, ja marjat voisivat korvata hedelmiäkin. Niin nyt keskitalvella varsinkin ulkomaan hedelmätkin tekevät tehtävänsä hyvin. Komeita asetelmia pöydälle, en tiedä kuormittaako ilmastoa? Hedelmät vai kukat enemmän? Ainakin hedelmät syödään pois kor...

WFPB - Ruokaostokset 50 € - Tammikuu 2

Tässä tammikuun ruokaostoksia. Ostoskorit sekä Lidlistä että Prismasta. Laitoin selostuksia mitä näistä voi nyt tehdä, ja linkin reseptipostaukseen. Reseptit ilman lisättyä rasvaa, ja vähäsuolaisesti ja -sokerisesti, sekä ilman eläinkunnantuotteita, vegaanisia. Lidlistä ensin 32,78 eurolla, Prismaan lähdin koska sieltä saa kaskinauriita. Prismaan meni 11,67 €. Ostoskorivertailu ei nyt kerro kumpi kauppa on halvempi, kävin muuten vain molemmissa. Lidlissä mietin otanko kärryn vai korin, ja päädyin koriin koska se toimii ostosrajoittimena. Jos en jaksa kantaa ostoskoria kassalle, niin sittenhän ruokaa on enemmän, kuin yksi ihminen tarvitsee viikossa? Ajatellen mitä on jo kotona valmiina. Kori tuli niin täyteen, että jouduin pakastevihannekset kantamaan toisessa kädessä. Se on heräteostosten varma merkki. Tärkkelyspitoisia siis on, hiutaletta, spagettia, papua, jyviä ym. Siksi ostin vain 6 kiloa perunaa ja pari pussia pastaa. Niistä ei tule viikon tai kahden viikon kalorit, vaan ne riittä...

WFPB - Ruokaostokset - 35€/vko budjettihaaste - Viikko 3

 Kolmannen haasteviikon ruokaostokset 26,43 €. 35 eurosta jäi käyttämättä 8,57 €. Perjantaina vaihtuu neljäs viikko käyntiin.  Täällä blogissa päivitykset tulevat jälkijunassa, koska en ehdi aina heti tekemään postausta. Haasteviikko vaihtuu itselläni täällä kotisohvalla perjantaina. Yleensä ehdin kauppaankin paremmin vasta lauantaina tai sunnuntaina.  Mitä tehdä loppurahoilla? Nyt olisi mahdollisuus taas lisätä vaihtelua. Vaihtoehtoja: a) ostaa papuja ja linssejä b) säästää seuraavalle viikolle c) ostaa jotain kalliimpaa, kuten maustekastikkeita tai herkkuja d) ostaa valmiiksi lisää tärkkelyspitoisia, kuten hiutaleita ja jauhoja Mikä olisi paras vaihtoehto? Riippuu varmasti tavoitteesta. Alun perin tämän säästöhaasteen piti olla viikon kokeilu, seitsemän euron ostoskoreja lähikaupasta. Päätinkin sitten jatkaa, ihan mielenkiinnosta, ja koska ruokaa jäi. Elän siis koko ajan näillä ruuilla mitä olen ostoskoriin ostanut, tai kaapistani ostanut siirtämällä haastehyllylle, enk...

WFPB - Kaalikastike

  Kaali-tomaattikastike Kaalia pilkottuna 1 tl -1 rkl paprikajauhoa  1 - 3 rkl persiljaa 1/4 tl inkiväärijauhoa mustapippuria 1/4 tl kurkumaa ketsuppia 1 rkl, tai ripaus sokeria, halutessa soijakastiketta 1 tl Vettä niin, että peittyy 1 purkki paseerattua tomaattia, tai reilusti tomaattisosetta  Keitä kaalinpalat kypsäksi, vettä niin että peittyvät. Mausta. Lisää lopuksi purkki paseerattua tomaattia, tai tomaattisosetta. Kuumenna vielä. Suurusta halutessasi jauhoilla. Hyvää keitettyjen perunoiden kanssa! Haettu 14.12.23 10€ :n ruoista

WFPB - Ohrarieskat - Perunamuusista ja kaurahiutaleista

Kesä on, kaikki on tuoretta. Leivänpäällisiä riittää, kurkku on halpaa, salaattia ja tilliä on tarjouksessa silloin tällöin. Jokin helppo leipä tarvitaan, jossa ei ole muita kuin itse valittuja lisäaineita. Näihin ei tarvita maitoa, munia, rasvaa, eikä edes omenasosetta. Muok. 11.7 lisätty vinkki keitettyjen perunoiden muusaamiseen Rieskat olen jo esitellyt monta kertaa, mutta nyt laitoin ihan paperille ylös minkä verran mitäkin tuli. Silti nämä ovat noin-arvioita, koska ei voi tietää millaisia jauhoja ja muuseja kenelläkin on käytössä. Sehän aina vaihtelee paljonko perunamuusissa on nestettäkin. Perunamuusi on nyt pelkkään perunoiden keitinveteen tehty, ja ollut yön jääkaapissa. Ohrarieskat  3 dl ohrajauhoja 1 - 2 dl pikakaurahiutaleita 2 dl perunamuusia 1-2 dl vettä suolaa jos käyttää esim. 1/4 - 1/2 tl Lisäksi jauhoja tai leseitä lautaselle niin, että voi pyörittää taikinanpalan siinä. Paistetaan n. 200-250 asteessa. Leivinpaperi kestää usein sen 220C max. Voit halutessasi lai...