Siirry pääsisältöön

WFPB - Kauranjyvät - Riisin tilalle - Villikaura ja Tyrnävän


Kauraryynien ohje lisukkeeksi :  2 dl ryynejä, 3,5 dl vettä

20min.

Riisin tilalle kotimaista vaihtoehtoa. Pidän aina silmät auki,  jos löytyisi jotain kivaa. Huomasin naapuruston Sale-kaupan poistokorissa tuotteen, jota en ole tiennyt olevan olemassakaan, eli Myllärin Villikauran. 

Koska riisille on aina kiva löytää vaihtoehtoja, tartuin pakkauksiin ja ostin ne pois. Kilohinta normaalisti oli n. 4 euroa, Prismassa  3,67 €/kg, 3,49 €/paketti. mutta puoleen hintaan näille jäi hintaa n. 2 €/kg. Tässä postauksessa samalla myös Tyrnävän kauraryyni, joka on vastaava tuote ja edullisempi. 3.11.2023

Lisätty 8.4. Torino täysjyväohra Lisätty 26.10.2025 Kuvia Tyrnävän ohrapusseista.


Onko tuote sitten kokonaan poistumassa, vai vain sieltä Salen valikoimasta? Joka tapauksessa, sillä ei ole väliä, koska osoittautui että nämä ovat melko samanlaisia kauranjyviä, kuin Tyrnävän kauraryynitkin joita minulla sattui olemaan valmiina. Kauranjyviä myydään varmaan monen muunkin merkkisenä. 

Villikaura-nimi tuo mieleen kauran, joka kasvaisi villinä. Paketissa ei kuitenkaan lukenut siitä aiheesta mitään enempää. Vain, että lähipellolla viljelty.


Tässä vasemmalla Villikaura-merkkisiä, ja oikealla Tyrnävän kauraryynejä.

Villikaura-merkkinen oli kyllä lisäksi myös gluteenitonta, joka on toki hyvä ottaa huomioon.

Jos et tarvitse gluteenitonta, niin Prismassa, varmaan paikkakunnasta riippuen, oli tuota Myllärin Pitkäjyväistä kauraakin 2,73 €/kg. Sitä en vielä ehtinyt testata, mutta lisään siitäkin kuvan jos tulee kokeiltua.


Tyrnävän kauraryyni, aika samanlainen siis Villikauran kanssa paitsi ei gluteeniton, jota olen löytänyt Minimanista ja välillä K-Superista. Riippuu varmaan paikkakunnasta missä kaupoissa myydään, mutta voisi tilata suoraankin Tyrnävän verkkokaupasta. Tästä olen puuroa keitellyt usein, ja tänään kokeilin myös riisin korvikkeena. Toimi.


Villikauran keitto-ohje.



Myllärin Villikauran keitto-ohje oli paketissa. Tästäkin oli Instassa moni keittänyt puuroa, mutta tämä ohje on lisukkeelle.

  • 2 dl villikaurajyviä *
  • 3,5 dl vettä

20 minuutin keittoaika.
Höh, piti sitten tuo jyvämäärä kirjoittaa ensin väärin, eli 2 dl on oikea vastaus.



200 C uuni, sinne vuoka kansineen. Vedenkeittimellä vesi ensin kuumaksi, niin lähtee heti kypsymään.

Riisinkeittimeni meni rikki jo aikaa sitten, enkä halua vahtia kattilaa, siksi keitin nyt uunissa. Päivitys 03/2025 ks. uusi resepti johon tuli kauranjyvää riisinkeittimessä.



 Otin pois uunista, kun kaikki vesi näytti olevan jo imeytynyt kauraan.



Hyvää oli. Kastikkeena nyt Punainen kastike, joka sisältää punajuuria.

Kaura lisukkeena vaatii vähän totuttelua, koska ensituntuma oli että "tämä kaura on jäänyt raa-aksi". Siksi että on suutuntuma ja purutuntuma. Minusta tätä ei voi nieleskellä tuosta noin vain, kuten valkoista riisiä. Se voi olla hyväkin asia.

Ei kauheasti pitäisi haitata vaikka olisikin raakaa, koska syön raakoja kaurahiutaleitakin usein


Tein samalla ohjeella myös Tyrnävän kauraryyneistä, ja onnistui ihan yhtä hyvin.
Eli 2 dl ryynejä, 3,5 dl vettä.

Tässä Tyrnäväläiset kastikkeen kanssa. Ehkä hieman vaaleamman väristä, mutta mielestäni ihan samanlainen. Voin ostaa tätä, koska en tarvitse gluteenittomuutta.




Ravintosisältö Villikaurassa näytti tältä. Kuitua sadassa grammassa 10 g, proteiinia 13g, ja rasvaa 6,9 g


Vertailun vuoksi viiden minuutin kaurahiutaleet: Kuitua sadassa grammassa 10 g, proteiinia 13g, ja rasvaa 6,9 g. Eli täysin samat, kuin villikaurassa. Energiamääräkin sama.



Pikakaurahiutaleet: Kuitua sadassa grammassa 11 g
proteiinia 14 g
rasvaa 7,5 g
Energiaa 362 kcal, eli hieman enemmän kuin edellisissä. 

Mutta, pikahiutale varmaan on tiiviimmin pakkautuvaa, joten sataan grammaan mahtuu enemmän (ravinteita) ? Ei siis varmaan kerro tämä vertailu siitä, mikä näistä on terveellisintä.

Ruokahan on aina enemmän, kuin ainesosiensa summa tai yhden ravintoaineen pitoisuus.
Mutta päättelen tästä sen, että ei tarvitse ravinnon puolesta miettiä, että jokin näistä olisi huonoa tai hyvää kauraa, ja pitäisi mitenkään ehdottomasti ostaa kokonaisia jyviä vaikka ei halua, ja vaikka ne olisivat itselle epäkäytännöllisiä ja jopa kalliita.

Kokokasvisruokavaliolla suositaan mahdollisimman vähän prosessoituja aineksia ruuanlaittoon, ja ainakaan mistään kaurasta ei ole poistettu kuoria niin paljon, kuin valkoisesta riisistä. 

Vaihtoehdoista voi aina valita paremman tai vähemmän paremman väliltä prosessoinnin osalta, tai sitten hyvän ja huonon väliltä. Huono on minusta vasta, jos alkaa olla lisätty jotain huonoa. Se, että on poistettu jotain hyvää, kuten valkoisessa riisissä, ei vielä itselleni ole se isoin juttu. Valkoinen vehnäjauho toisaalta on mielestäni valkoista riisiä ei-toivotumpi, koska se on kuidun karsimisen lisäksi jauhettu. Grahamjauhokin on jauhettu, mutta valkoisesta vehnäjauhosta on tullut se käsitys, ettei sitä suositella oikein missään nykyään, millään ruokavaliolla. En onneksi satu tarvitsemaan sitä muutenkaan. (edit. Paitsi pullaan, siinäkin ehkä hiivaleipäjauho kompromissina.)

Eli käytän valkoista riisiä johonkin, mutta tosi kiva että tuli tartuttua tähän kauranjyvään nyt. Koska enemmän kuin usein, pystyisin sen valkoisen riisin vaihtamaan tähän kotimaiseen vaihtoehtoon.




Tyrnävän kauraryynit ovat siis melko samannäköisiä, ja olen tiennyt aina että näistäkin voisi tehdä riisinkin tapaista, eikä vain puuroa. Tarvittiin kuitenkin nyt tuo Villiriisikaura-paketti, joka sai tekemään tämän kokeilun. Ehkä ohje oli tarpeeksi selkeä.

Vielä yksi vaihtoehto:


N. 2 euroa kilo maksoi viimeksi toinen riisin mahdollinen korvaaja, eli ohra. 
Ohraakin on monenlaista. Rikottu ohrasuurimo, Myllyn Paras, maksoi 2,19 €/kg Prismassa, ja vähän enemmän Salessa. Ohrasuurimot eivät makunsa puolesta ihan joka paikkaan käy. Tämä on siis vain mielipide, makuasioita toki.

Olen käyttänyt keltaisessa paketissa olevia Myllyn Paras -merkkisiä Ruskea risotto - nimiseen reseptiini, ja kaalikeittoon se on ihan paras. Lisäksi Syksyinen keitto, ja perus perunakeitot muutenkin, ovat olleet hyvä käyttökohde. Niihin kaikkiin voi ohran sijaan kokeilla varmaan kauraryynejäkin.  Porkkanalaatikossa ohraryyni meni hyvin.

Myllyn Paras rikotuista esikypsytetyistä ohrasuurimoista olen keittänyt puuroakin. Paremmankin makuisia puuroja kuitenkin on olemassa, joten tulee harvoin keitettyä.


Nämä ovat hyviä tuotteita mitä ostan säännöllisesti. Ruokaohraksi 1 ohraa, 2 vettä. Ohjetta en hakenut mistään, testasin riisinkeittimessä riisin kanssa ja tuntui toimivan.

Huom: Vasemmalla kokonainen, oikealla rikottu. Rikotusta teen vain puuroa tämän tuotemerkin osalta ainakin. Rikottu näistä on sellainen, mistä tulee eniten ehkä mannapuuroa muistuttava. 



Ohramanna pitää mainita, se on ihan eri asia, kuin lisukkeeksi sopivat ryynit. Siitä tulee aivan mahtava, maistuva valkoinen puuro. Pussit menevät herkästi sekaisin keskenään kun ovat niin samannäköisiä. Ruokaohraksi siis kokonaiset.

Tosiaan eri merkkisistä ohratuotteista tulee erilaista, ohrasta ei koskaan tiedä ennen kuin kokeilee.

Hyvä puuro Tyrnävän rikotuista ohrasuurimoistakin, ihan erilaisia kuin Myllyn Parhaan. Suosittelen Tyrnävän kokonaisia suurimoita, jos etsii riisipuuronkin tilalle jotain. 


Ks. myös millaista puuroa tuli kokonaisista ohranjyvistä, ohrajauhoista ja ohrahiutaleista.

Huhtikuussa 2025 löysin uuden tuotteen mitä ennen en ollut testannut:


Torino täysjyväohra, sattui olemaan alennuksessa -30% tarralla.


Keitto-ohje, 6 dl vettä ja 4 dl Torino-ohraa.

Ruokaostoksissa huhtikuu 1  kuva Torino-ohraruoasta jonka laitoin ja hintatietoja.

Ok, Kiitos kun luit, toivottavasti sait ideoita riisin tilalle, jos et ole jo näitä samoja ehtinyt kokeilemaan.

Jatketaan tästä perjantaipäivää, ja lisään tänne vielä kuvat jos kokeilen muitakin vastaavia tuotteita.

Katso riisin tilalle myös:

Hirssi: 100g sis Energiaa 350 kcal Rasvaa 5 g Proteiinia 11 g

Kommentit

  1. Äh, tuo kaura on tosi ankea lisuke, tulee ihan mieleen kuin lintulyhdettä söisi. Hämmentävää, että kuituja on vain saman verran kuin kaurahiutaleissa. Tuota ohraakin olen joskus kokeillut, toimii hiukan paremmin kuin kaura.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentista. Hauskan mielleyhtymän pistit, enpä tullut ajatelleeksi.
      Aivan, hyvä ylläri olikin ne kaurojen ravintosisällöt. Luulin itsekin ennen, että vähintään pikakaurahiutale olisi toisia vähäisempi arvoiltaan, mutta ei.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Maaliskuu 4, 207 €/kk

 (Muokattu , Setämieskastikkeita ei saa enää. ) Loput maaliskuun ruokaostokset. Yhteensä maaliskuussa parisataa euroa, joka on siis yli tavoitteen. Eipä hätää mitään, sillä tässä kuussa tuli myös jatkon kannalta isoja säästöjä. Kuten marmeladit, taatelia pitkäksi aikaa, sekä luomu rusinoitakin pitkälle kevääseen. Ja sen verran tehokkaat ovat ostokset, että ei ole vieläkään kiire kauppaan vaikka on jo huhtikuu alkanut. Syyhyttää toki lähteä katselemaan paljonko pakastevihannekset maksavat, ja keksisikö jotain inspiraatiota huhtikuulle. Vielä on pakkasessa marjoja, euron banaaneita, ja jopa perunaa voi käyttää C-vitamiininlähteenä nyt kun olen oppinut sitäkin syömään myös raakana. Kuiva-aineet eivät ole loppumassa, voi tehdä leipää, keittää puuroja, keittää spagettia, on tomaattisäilykkeitä, ananaskakkukin on vielä tekemättä. Pakkasessa on vaikka mitä. Eli pärjäisin vaikka viikonlopun yli vielä komeasti.    =10.02 € Tumma makaroni 1,85 €/kg x 1,6 kg = 2,96 e Punaiset linssi...

WFPB - Ruokaostokset 35 € Lidlistä - Maaliskuu 3

Tässä postauksessa 35 euron ostoskori Lidlistä maaliskuussa 2026. Loput maaliskuun ostokset jäävät seuraavaan postaukseen, koska tämä yksi Lidlin ostoskori oli jo niin pitkä lista etten muita pysty nyt kerralla käsittelemään. = 34,55 Riisi 0,84 €/kgx2 = 1,68 € Ketsuppi 2,95 €/kg  Punainen linssi 3,96€/kg = 1,98 €/500g Luomu paseerattu tomaatti 1,76 €/kg 4x0,88 €/500g = 3,52 € Ananasmurska 2x0,97 €= 1,94 € Vihreät linssit 1,98 €/500g  Ruukkupersilja x 2 = 2,5 € Ruukkubasilika 2x 1,45 € Pikahiutaleet 0,72 €/kg, 500g = 0,36 € Täysjyväspagetti 4 x 500g,1,72 €/kg = 3,44 € Luomu kaurahiutaleet 0,96 €/850g = 1,13 €/kg Rosmariini 0,48 € Tofu teriyaki 1,28 €x 3 = 3,84 € Savutofu 1,74 € Sitruuna luomu 3,39 € x 0,104 kg = 0,35 € 7-8 kg tärkkelyspitoisia eli riisiä, papua, spagettia, viljoja. Tarkoittaa sitä että tässä on noin parin viikon ruoat, kulutuksesta riippuen 12-14 päivää vähintään. Arvioin aina toki yläkanttiin määrät ja tarpeen ostoksilla, mutta se ei haittaa koska mieluummin k...

WFPB - Ruokaostokset 110 € - Huhtikuu 1, 2 ja 3

Huhtikuun 2026 ruokaostokset kolmen viikon ajalta. Miten on huhtikuu sujunut ? Söitkö mämmiä pääsiäisenä, tai pääsiäisen jälkeen? Kohtahan se on jo vappukin. Lakaisukoneita odotellaan, niitä on jo näkynyt täälläpäin. Pölyä on niin, että tikahtuu. Onneksi näin jonkun oikein fiksun ja koulutetun henkilön paasauksen, jossa hän sanoi että luomuruoka ja puhdas ilma eivät ole syy eliniän pitenemiseen ihmiskunnassa, vaan tiede. Tiede meidät hengissä pitää, jos mikään. Voi olla niin, tai voi olla olematta. En silti lähde tahallaan nyt tien viereen imuroimaan kaikkea pölyä nenään. Elämän pidentyminen ruokavaliolla ei välttämättä olekaan hallinnassamme, eli ei lisätä vuosia elämään vaan elämää vuosiin. Niin päin. Kokokasvisruokavaliolla 39-vuotiaasta asti, nyt on mittarissa 47 ja kohta alkaa olla se ikä, että suvussa kulkevat sairaudet viimeistään pullahtaisivat pintaan. Saa nähdä miten käy, mutta jatketaan siitä huolimatta. Aivan hyvin voi käydä hyvin tai huonosti, ja motivaatio ei olekaan lopp...

WFPB - Ruokaostokset 50 € - Tammikuu 2

Tässä tammikuun ruokaostoksia. Ostoskorit sekä Lidlistä että Prismasta. Laitoin selostuksia mitä näistä voi nyt tehdä, ja linkin reseptipostaukseen. Reseptit ilman lisättyä rasvaa, ja vähäsuolaisesti ja -sokerisesti, sekä ilman eläinkunnantuotteita, vegaanisia. Lidlistä ensin 32,78 eurolla, Prismaan lähdin koska sieltä saa kaskinauriita. Prismaan meni 11,67 €. Ostoskorivertailu ei nyt kerro kumpi kauppa on halvempi, kävin muuten vain molemmissa. Lidlissä mietin otanko kärryn vai korin, ja päädyin koriin koska se toimii ostosrajoittimena. Jos en jaksa kantaa ostoskoria kassalle, niin sittenhän ruokaa on enemmän, kuin yksi ihminen tarvitsee viikossa? Ajatellen mitä on jo kotona valmiina. Kori tuli niin täyteen, että jouduin pakastevihannekset kantamaan toisessa kädessä. Se on heräteostosten varma merkki. Tärkkelyspitoisia siis on, hiutaletta, spagettia, papua, jyviä ym. Siksi ostin vain 6 kiloa perunaa ja pari pussia pastaa. Niistä ei tule viikon tai kahden viikon kalorit, vaan ne riittä...

WFPB - 35 €/vko - Ruokabudjettihaaste - Viikko 2. - Mitä kaapissa? Ruokaostossuunnitelma

Budjettihaaste kesti seitsemän päivää. En lähtenytkään kauppaan heti, ostamaan marjoja ja kaikkea mikä haasteviikolla puuttui. Aion jatkaa toisen viikon 35 euron viikkobudjettia. Nyt kun aloitan uuden viikon (2.), käytän pesämunana niitä ruokia mitä jäi jäljelle. Kaapissa on haasteen jäljiltä: 1 dl punaisia linssejä n.700 g jauhoja n. 500 g kaurahiutaleita 1 prk paseerattua tomaattia keräkaali, aukaistu pari kiloa perunoita  Jääkaapissa mealprepattuna sunnuntaipäiväksi kastiketta, rieskoja, banaanikeksiä muutama. 1kg perunoita keitin viimeisen haastepäivän iltana, ja jätin taas 200 g syrjään uusia rieskoja varten. Sitä voi ihmetellä, että onpa nyt kallis haaste, eikä mitään erikoistakaan syöty. Puuroa, banaania, pottua lanttua ja porkkanaa. Mutta: Kun ottaakin huomioon mitä jäi jäljelle, seuraavalla viikolla voi mahtua jo marjojakin. Ostossuunnitelma on tehty, ja esittelen sen tässä postauksessa. Tämä postaus on jatkoa 35 euron viikkoruokabudjettihaasteelle. Nyt on alkamassa uusi v...

WFPB - Ruokaostokset 102 € - Maaliskuu 1 ja 2

Maaliskuun parin viikon ruokaostokset, eli noin 50 €/viikko. 35 euroa riittäisi viikoksi tavalliseen ruokaan, nyt tuli esimerkiksi 10 eurolla pelkkää marmeladia kun oli tarjous. Turhia soijajogurtteja ostelin, ja jättikasat perunaa ja banaania. Ruukkuyrttejäkin. Siinä valossa ihan normaalin kuuloinen summa kahdeksi viikoksi. Nykyhinnoilla. Pidin 10 päivän Mary's mini dieettikuurin, se helpotti ostoksia. Toisaalta siksi tuli pikkuisia silppuostoksia paljon, isompien kauppareissujen sijasta. Ei tarvinnut miettiä kuin n. 4 kiloa perunaa per kauppareissu että riittää pariksi päiväksi aina, hedelmiä ja vihanneksia. Hedelmiä jälkiruuaksi, vihanneksia salaatiksi.  Paseerattua tomaattia sitä varten, että saa tehtyä perunoille jotain kastiketta. Kastikkeista jäi pavut pois, koska dieetillä ei syöty kuin perunaa tärkkelykseksi. 18 kiloa perunaa on nyt mennyt, ihmeen vähän, eli 1,8 kiloa perunaa per päivä. 13,42 €  Luomu paseerattu tomaatti 2x0,88€/500g = 1,76 €/kg Borlottipapu 3,61 €/k...

WFPB - Peruna, makaroni ja vihreät pavut - Helppo startti kasvisruokiin

Reilusti ruokaa kolmesta pääraaka-aineesta. Lisäksi vesi ja mausteet.  Mittasin yhden kaikkia, tai jonkin tasamitan saadakseni reseptimäisen ohjeen. Jos sinulla sattuu vaikka olemaan eri vihannesta, tai jokin mauste puuttuu, niin eiköhän siitä ruoka tule. Vettäkin voi lisätä tarpeen mukaan. Ainesten määrät voi puolittaa, jos haluaa tehdä vähemmän. 1 kg perunaa 1,5 l vettä 400 g pussi makaronia 120-150 g vihreitä papuja 1-2 rkl tomaattisosetta 1 rkl suolatonta jauhelihamaustetta 1 tl kuivattua persiljaa 1 tl kuivattua oreganoa 1 tl kuivattua basilikaa 1/2 tl mustapippuria Mausteita tietysti myös maun mukaan. Omaan makuuni jauhelihamauste on melko pippurista jo valmiiksi.  Suolaa en lisännyt ruuanlaitossa. Tuli ihan toimiva ruoka ainakin vasta laitettuna. Kun lämmitin ruokaa myöhemmin, laitoin lurauksen ketsuppia ja ripottelin ravintohiivaa ja mustapippuria. Tästä tuli iso kattilallinen, tai ainakin itselleni riitti koko päiväksi ja ylikin. Riippuu varmaan monesta asiasta, kuten...

WFPB - Viikon ruokaostokset - Kesäkuu 1. - 30 € - Muutto

Ostoksilla jatketaan.  Aivan eri meininki oli tämän kertainen muutto. Vuoden 2018 muuttoeväät olivat paljon eläinproteiinipainotteisemmat. Nytkin oli hieman vilunkipeliä ilmassa, vegaaninen suklaa, mutta se oli sellainen valinta. 2018 en ollut sen enempää ruoka-asioita miettinytkään, veuhtasin menemään vain. Uskaltaisiko laittaa kuvan niistä loppuun? *Ei herkille.* Vanhan asunnon siivouseväät siis tässä. 5.72 € Jouduin kaupassa kipaisemaan, koska eväsleipien kanssa sattui sekaannus. Kaupassa kipaiseminen oli yllättävän vaikeaa, koska tekemistä oli niin paljon. Piti ottaa pellillisestä sämpylöitä loput mukaan, ja jättää kaksi kotiin. Tulikin kaksi mukaan, ja loput jäi pois. Kaurahiutaletta, kikherneitä, banaaneja.  Muuttajan vinkit: mieti kylmiä eväitä esim kaura-ateria, tölkkipavut ruokatermari? leipaise illalla tai aamulla tuoreet sämpylät, peltileipätyyliin ilman kohotusta*, (*ilman kohotusta? Korjaus: Ilman vaivaamista.) tosi ihana jos ei tarvitse vanhaa jänkkileipää järsiä...

WFPB - Ruokaostokset - Elokuu 3 ja 4 - 100 €, n. 190 €/kk

Lisätty  2.9. linkki, uusi kokaru-kirja, löysin tänään. Hups ja haa, Tässä heti kirjalinkki niin ei tarvitse selata alas asti:)   https://www.suomalainen.com/products/kokaru-kokokasvisruoka Uutuus voi löytyä pian kirjastostakin jo, ks. lähimmän kirjastosi saatavuustilanne  https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=kokaru&type=AllFields Tekijät Pauliina Tervo / Ville Miettinen Nyt elokuun loput ruokaostokset, vuosi 2025. Noin 100 € parin viikon ostokset, tässä postauksessa on sekä aloiteltuja talvivarautumisia, että joka päiväistä lanttua ja leipää. Aloin hyvän sään aikana hamstraamaan talvivarastoja, tai ainakin etukenoa että kaikki tarvikkeet eivät lopu yhtä aikaa, kun lumi sataa maahan. Homma vielä jatkuu hyvän matkaa, kunhan ei ala menemään ihan hirveitä summia rahaa. Kertasijoitus on aina mietittävä, koska ruokien kanssa voi sattuakin jotain. Tulee vaikka äkillinen matka, ja sitten olisi tuhansilla euroilla ruokaa tyhjässä talossa? Ei sitä koskaan tied...

WFPB - Perunalaatikko - Ruskeat pavut

Ainekset: Perunoita Ruskeita papuja, kypsiä Vettä Mausteet: Maustepippuri, n. 1/2 - 1 rkl Mustapippuri, 1/2 - 1 tl Persilja, 1 rkl Tilli, 1 tl Työvaiheet: Puhdista perunat, kuori tarvittaessa. Viipaloi perunat. Laita perunat ja pavut vuokaan. Mausta. Kaada vettä päälle. Paista ilman kantta, 200-asteisessa uunissa keskitasolla, kunnes valmista. Noin 40 min - 1 h.  Kuvia työvaiheista Nämä perunat olivat Gala- lajiketta. Kokeilin myös jauhoisista Afra- perunoista. Molemmista tuli hyvä perunalaatikko. Muovisessa pussissa myytäviä perunoita kannattaa haistaa ensin. Jos niissä on homeen haju tai muu epämiellyttävä haju, ne kannattaa pestä ja kuoria tätä ruokaa varten. Jos perunat tuoksuvat neutraalille, niitä ei tarvitse kuoria ellet halua. Poista vain selkeimmät huonot kohdat.  Käytin kokonaisia maustepippureita, koska annostelu tuntui helpommalta niillä.  Kun näkee että joka puolella on pippureita, tietää ettei ruoka ainakaan jää maustamattomaksi. Maustepippuria ei tule myösk...