Siirry pääsisältöön

WFPB - Ruokaostokset 63 € - Lokakuu 3

9,5 kiloa vihanneksia ja hedelmiä, 9,6 kg tärkkelyspitoisia ruokatarvikkeita. Loput sekalaisia, ketsuppia, kauramaitoa, tomaattisäilykettä ynnä muuta.

Ennen kauppareissua suunnittelin, kun kokosin ajatuksiani, että ostan mahdollisimman vähän, ja alan vaikka toteuttamaan "tunnin kauppareissut" teemaa eli projekti, että en koko viikolla käyttäisi kauppareissuun aikaa tuntia enempää. Säästämään siis aikaa, sen lisäksi että säästäisin euroja.

Suunnitelma meni siinä pieleen, kun piti sittenkin lähteä hakemaan jotain muutakin, ja kokosin painavan korin Lidlissä. En tiedä miten siinä niin kävi, taisi olla heräteostospäivä. Ei se haitannut, mutta turha siinä vaiheessa enää yrittää teemoja. Oli samalla hyvä hakea 6 kiloa paseerattua tomaattiakin Prismasta.

Ostoksiin meni rahaa siis normaalia enemmän viikossa, aikaakin meni reilusti yli tunti, mutta seuraava kauppareissu oli edessä vasta tänään kun bataatit uhkasivat loppua. 

Muok.lisätty ensilumikuva,

21,03 €

  • Ruukkubasilika 2 purkkia 1,39€x2 =2,78 €
  • Varsiselleri 250 g = 1,99 €
  • Kurkku 0,416 kg x 1,49 €/kg = 0,62€
  • Omena Royal Gala Luomu 2,749kg x 2,99€= 2,16 €
  • Sitruuna luomu 5,99 €/kg x 0,25 kg =1,5 €
  • Banaani 1,094kg x 1,49 kg= 1,63 €
  • Banaani 1,168 kg x 1,49 € = 1,74 €
  • Hokkaidokurpitsa 1,544kg x 2,39 €/kg = 3,69 €
  • Kukkakaali 0,686 kg x 2,99 €/kg = 2,05 €
  • Myskikurpitsa, 0,942kgx2,59 €/kg= 2,44 €
  • Lanttu 0,364kgx1,19 €/kg = 0,43 €

Basilika, selleri, kurkku, kurpitsat ja lanttu Lidlistä.
Omena, sitruuna Prismasta.  

Banaanit Minimanista.

Tavallaan hieman vähemmälläkin olisin pärjännyt, mutta ei se mitään. Oli perjantainakin vielä kaikkea ruokaa, alkuviikosta nämä ostokset hain, ja nyt viime viikonloppuna ei ollut tarvetta sännätä kauppaan. Vitamiinit eivät lopu kesken.


Luomu taatelit 400g , 8,23 €/kg =3,29 €

Tästä paketista onkin karamellit riittäneet kahvin kanssa.

= 13,05 €

  • Bataatti 2,749 kgx1,99 €/kg = 5,47 €
  • peruna 4 kg säkki, 0,9 €/kg, = 3,69 €
  • Luomu täysjyvävehnäjauho 1,95 €/kg
  • Luomu kaurahiutale 850g, 1,28 €/kg = 1,09 €
  • Riisi parboiled 0,85 €/kg
Perunat, riisi ja kaurahiutaleet Lidlistä. Neljän viljan hiutaleita on valmiiksi jo yli 10-15 kiloa, mutta kaurahiutaleita tarvitaan silti. 
Täysjyväjauho ja bataatit Prismasta. 

Bataatit loppuivat tänään vasta. Nämä on haettu 13.10. ja nyt on 25.10.

 
= 20,89 €

  • Xtra omenasose 720 g, 2,29 €/kg = 1,65 €
  • Paseerattu tomaatti luomu 12 x 1,09 €, 2,18 €/kg = 13,08 €
  • Tomaattipyre 200 g 6,95 €/kg, 1,39 €x2= 2,78 €
  • kaurajuoma luomu 1,69 €/l x 2 = 3,38 €

= 3,97 €

  • Coop ananasmurska täysmehussa 227/140 g, 6,36 €/kg 0,89 €x2 = 1,78 €
  • Coop ananas paloina täysmehussa 567/340 g, 6,44 €/kg = 2,19 €
Nämä ananaskakkua varten. Tilalle tuli nyt muuta herkkua, mutta jos näitä on kaapissa en koskaan joudu pulaan, eli ilman kakkua olemaan. Ananaskakkua on kiva ja raikas käydä syömässä yöllä jääkaapista, jos sattuu heräämään eikä ole mitään.


  • Coop kuivahiiva 6x11g, 18,94 €/kg =1,25 €
Siinäpä ostokset, lisää ostoksia sitten kun taas kuvat valmistuvat. Katsotaan mitä kaikkea tuli:


Melkein 10 kg vihannesta kun on järjestettävänä, on jo huoli minne ne mahtuvat. Jääkaapin ylähyllylle mahtui hyvin. Banaanit, kurkku ja basilikat: ei tarvinnut laittaa jääkaappiin.



Basilikat huuhtelin ja annoin kuivahtaa puhtaan keittiöpyyhkeen päällä, sitten pakastin.
Jätin pussin löysäksi enkä painanut lyttyyn. Eivät ne kokonaan säily ehjinä, mutta se ei haittaa. 

Alahyllyllä on assistentin l. toimistopäällikön oma henkilökohtainen maksamakkara, siitä ei kannata välittää, ei ole kokarua. Sen avulla saa matolääkkeet ja lisäravinteet syötettyä. 

Omenat ovilokerossa. Samoin sitruunat.
Olen huomannut että sitruunat säilyvät hyvinkin pitkiä aikoja pussissa ovessa. 

Sitruunaa kannattaa paloitella pakkaseen. Sitruunan raastaminen jää tarpeettomaksi, kun murskaa jäistä sitruunaa miniblenderissä silloin kun tarvitaan. 



Bataatit ja perunat mahtuivat alalokeroon. Bataatteja voisi pitää pöydälläkin, mutta raakana ne ovat parempia kylmänä mielestäni.


Herkkukipossa on tässä bataattia, banaanikeksiä, banaania, taateleita ja selleriä.
Ensin bataatit, sitten banaanit, banaanikeksit, ja lopuksi taatelit. Jos järjestys vaihtuu, bataatti ei maistu enää miltään.


Tein bataattikeittoa. Tässä on tuore sitruunan mehu hyvä lisä.

Oli jäänyt väriporkkanoitakin, ja ne keitin kerralla kaikki. Paitsi violetin väriset.

Tämä ei ole ajallisesti tehokkainta kokkaamista. Keitän ensin porkkanat, ja niiden keitinvedellä keitän riisit, ohrat, linssit ja muut.
Useinhan valitetaan että kun keitinveteen jää ravinteita. Toisaalta keitinvesien paapominen jääkaapissa on vähän niin ja näin, onnistuuko. Paras keittää heti jotain.


Kokonaisena keitetyt porkkanat murskaksi, ei ole pakko tietää heti minne ne laitetaan. Voi vaikka salaatteihin sekoitella.

Riisin kanssa käytän nyt osaksi Tyrnävän kokonaisia ohrasuurimoita. On jopa parempaa kuin kaura. 



Ruokaohraksi 1 ohraa, 2 vettä.
Huom: Vasemmalla kokonainen, oikealla rikottu. Rikottu näistä on sellainen, mistä tulee eniten ehkä mannapuuroa muistuttava. Ohramannakin on toki erikseen vielä valikoimissa.

Pussit menevät herkästi sekaisin keskenään kun ovat niin samannäköisiä. Ruokaohraksi siis kokonaiset.


Toimistossa on ahkera päällikkö. Singahtaa tarvittaessa auttamaan kokkaamisessakin.
Mitä ahkerampi päällikkö on, sitä vähemmän blogi edistyy. Mikromanagerointi on niin tarkkaa, ostokset tarkistetaan, ruuat tarkistetaan. Silloin lopulta työ voi edistyä jopa hitaammin, kuin jos johdetaan löysin rantein.




Lehdet putoavat vauhdilla, viime viikolla löytyi vielä muutama keltainen puu.

https://www.youtube.com/watch?v=VpY2KfcxAY4 Oli uusi juttu Youtubessa jossa Dr. Esselstyn. Laitoin katselulistalle, ja tähän valmiiksi, olin jo unohtanut koko homman.  Englanniksi totta kai, pitää laittaa tekstit. Kuuntelen näitä silloin tällöin, jos tulee vaikka jotain uutta tietoa, tai vähintään palautella mieleen miksi tässä ollaan ruokavaliolla alun perinkin.

Emailiin tuli tänään uutiskirjekin McDougall-programissa ollaan sitä mieltä, että se ripaus suolaa ei ole maata kaatava asia ruokien päällä, vaan auttaa pysymään ruokavaliolla ettei käy elämä liian tylsäksi.
Dr. Esselstyn sattui olemaan ensimmäinen jonka aikoinaan löysin, ja olin ensimmäiset päivät kokonaan ilman suolaa kun sain sen käsityksen. (lis. Enkä muista mistä sain sen käsityksen, oliko se vain yleisesti. )Olihan se hieman järkytys, mutta makuaisti vähän tottui ja opin ainakin käyttämään sitruunanmehua paremmin. Sitten aloin miettiä uusiksi, ja jonkin ajan päästä palautin ketsupinkin ruokalistalle. Pitkään olin ilman ketsuppiakin.

Tämänpäiväinen kelikamera:


Ei näy keltaista nyt.

Meinasi unohtua: luntahan satoi yhtenä päivänä, tiistai 21.10. Suli heti pois.

Kurpitsakakkua testasin, laitoin paistettua kurpitsaa, banaania. Siitä resepti pikapikaa, mutta vielä kokeilin toisenkin kerran. Tämä oli hyvää mielestäni siihen asti, kunnes kävin synttäreillä jossa tarjottiin vegaanista suklaakakkua. Sen jälkeen tulin kotiin ja laitoin pakkaseen kurpitsakakkupalat. 
Kotioloissa olen kyllä n. 97% ajasta tyytyväinen leipomuksiini, mutta onhan maailma onneksi täynnä muitakin mahdollisuuksia. 


Äiti tehnyt.
Kyllä se niin on, että jos on juhlapäivä, niin ellei ole ihan tiukimmasta tiukimmalla ruokavaliolla niin kannattaa ottaa vegaaninen resepti netistä, vähennellä sokeria ja rasvaa vähemmäksi minkä uskaltaa, ja tehdä jotain vaan sieltä.
Kurpitsakakku ja banaanikeksi on sitten taas hyvää, kun unohtuu suklaakakku pois alta.

Kurpitsaa oli niin paljon, että testasin jopa aamupuuroon paistettua hokkaidokurpitsaa. Yllättäen se ei tuonutkaan puuroon makeutta, vaan hieman myös suolaisuutta. Ihan kiva. Tähänkin voisi tottua, ei yhtään paha.

Paistettua hokkaidokurpitsaa hapankorpun kanssa. Tähän tarkoitukseen oli hieman makeanpuoleinen, mutta alustava testi jo osoitti, että tästä voisi jotain kehitellä. Ainakaan ei ollut hapankorppu sitten kuivaa.
Suolaa ja pippuria.


Tein tavallisen spagettiannoksen, siihen mustapippuria ja pakkasesta basilikaa, tomaattisosetta ja ravintohiivaa. Kidneypapuja tölkistä. Mahtava pikaruoka. Tähänkin voi laittaa kurpitsaa, jos sitä on valmiina. 


Välillä lanttuakin. Lanttukeitto, mutta ilman herneitä. Vihreät linssit tilalla. Huomasin että soijarouhe on tosi hyvä lisä keittoon. Ja helppo. Soijarouhetta ei tarvitse liotella ja paistella etukäteen, kaataa vain pussista sekaan. Soijarouhetta voi syödä myös raakana, esimerkiksi soijajogurtin kanssa. Pitää melkein ostaa lisää talvivarastoon.


Lätyt hiivaleipäjauhoista ja kauramaidosta, ilman rasvaa. Näitä voi paistella vaikka joka aamu, jos ei puuro maita. Aina kun tarvitaan jotain hyvää. Nyt kun oli kurpitsakakkua, lätyt jäivät. Jos et halua odottaa kurpitsakakkureseptiä, katso ihmeessä porkkanakakku.
Se on jopa parempi, melkein samoja mausteitakin. Tuosta vaihtelin porkkanan tilalle kurpitsaa, käytin uunissa paahdettua. Ok.



Siinä oli paljon ideoita. Viikon tärpit ruokakaupassa:

  • Kotimaista kukkakaalia on vielä, ja oli kohtuuhintaistakin. Prismassa n. 2, K-Marketissakin alle 3.
  • Kurkku oli monessa paikkaa yllättävän edullista, jopa alle 2 €/kg.
  • Kurpitsaa oli edelleen, taisi olla K-Supermarketissa jopa pari euroa kilo, tarjous. Muissakin kaupoissa oli vielä alle 3 €/kg. Kotimainen myskikurpitsa näytti olevan väistymässä, ja oli pääasiassa portugalilaista, kannattaa katsoa jos kotimaista haluaa. 
  • Kotimaisia omenoita oli Prismassa, n. 3 €
  • Kannattaa katsoa luomuvaihtoehdot monista kasviksista jos käy automarketissa, on välillä mielenkiintoista onko luomu kalliimpaa, ja miten hinta vertautuu eri tuotteisiin. Välillä se on huomattavasti kalliimpaa, välillä vain n. 3 €/kg.

Tehdään tilaa seuraaville ostoksille, syödään entiset pois. Katsotaan seuraavassa postauksessa se kurpitsakakku, ja sitten varmaan täytyy tehdä lokakuun ruoat. Kiva muistella seuraavankin vuoden lokakuussa, mikä olikaan ajankohtaista.

Hei hei, ja kiitos kun tulit katsomaan. 

Edelliset ostokset:

Lokakuu 3, 63 €

Nyt on mennyt lokakuussa yhteensä 74 + 63 € = 137 €. 
Taitaa mennä kuukausibudjetti yli 150 €, mutta tuli paljon ruokatarvikkeita mitkä riittävät pitkään.



Kommentit

  1. Hyvä muistutus soijarouheesta, usenin se jää nököttämään kaappiin liian pitkään. Täytyypä kokeilla heittää seuraavaan vihanneskeittoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista tuli perille. Näin on, ja itse olen ollut pitkään ilman soiharouhetta kokonaan. Nyt kun ostin sitä, olen käyttänyt niin tiuhaan että pitää kohta hakea lisää. Kerrankin niin päin, yleensä se tosiaan unohtuu muiden papujen ja linssien tieltä ja jää käyttämättä pitkäksi aikaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 40 € - Lokakuu 4 - 178 €/kk

Lokakuun loput ruokaostokset, ja viisi ruokaideaa lokakuussa. Mitkä ruuat olivat lokakuun parhaat? =16,89 € Kukkakaali 2,99 €/kg x0,699kg= 2,09 € Basilika 1,49 € Banaani 1,49 € x1,617kg  = 2,41 € Verigreippi luomu 2,69 €/kg x0,599 kg= 1,61 € Kurkku Suomi 1,69 €x 0,32kg= 0,54 € Lanttu Luomu 2,79 €/kg x0,584kg =1,63 € Punajuuri 1,09 €/kg x 0,248kg= 0,27 € Peruna 0,79 € x 2,696kg  =2,13 € Bataatti 1,99€/kg x 2,372kg = 4,72 € = 13,89 Myllykivi kaurahiutale 850 g, 1,24 €/kg= 1,05 € Tumma siirappi 2,92 €/kg, 750g = 2,19 € Myskikurpitsa kg 1,817 kg x 2,59 €/kg = 4,7 € Hokkaidokurpitsa 1,661 kg kg x2,39 €/kg = 3,96 € Luomu omena 1,99 €/kg Oatly Kauramaito Luomu 4x1,79 €/l = 7,16 € Nämä K-Marketista. Prismassa olisi ollut 10 senttiä halvempi litrahinta, mutta lähikaupaksi tämä oli jo aika hyvä diili ettei tarvitse kauempaa hakea. =2-3€ Irtoporkkana 1,09 €/kg  = 0,20 € Irtonauris 2,25 €/kg = 0,5 € Varsiselleri 7,56 €/kg=  1,89 € Näistä kuitti hukassa mutta suunnillee...

WFPB - Ruokaostokset 50 € - Marraskuu 1 - Tunnin kauppareissu

Kauppareissu. Kokeilin tunnin sääntöä, eli olisin vaan tunnin poissa kotoa kauppareissun takia. Kokeiluni monetkaan puolet eivät ole vertailukelpoisia, koska jokaisellahan on oman pituisensa kotimatka kauppaan ja kaupasta. Siksi mittasin aikaa vain siitä alkaen kun lähdin kaupan pihasta sisälle kauppaan. Osoittautui että kotimatkakaan kestänyt kuin minuutteja, joten sama laittaa nekin siihen syssyyn. Eli noin tunti. Kävin ensin Lidlissä, mutta koska aikaa jäi niin poikkesin myös Prismassa. Lidlissä olin ihan pata jumissa, että mitä olen edes ostamassa. Yllättäen kun laitoin aikarajan, huolimatta siitä että ainahan elämässä on aikarajoja, meni heti pasmat sekaisin kaupassa. Aikaraja teki omituiseksi menon. Sama tapahtui joskus kun tein hintarajan tai viikkobudjetin, ja opettelin noudattamaan, niin yhtäkkiä hetkellisesti en osannut melkeinpä mitään. Huomasin silti, ettei siellä kaupassa ehkä ikinä mene tämän kauempaa. Kyse on vain siitä ettei tule tarkasti koskaan mitattua itse kaupparei...

WFPB - Kurpitsat paistettuna - Hokkaidokurpitsa ja myskikurpitsa

Paistetut kurpitsat. 200 C noin 20 minuuttia. Paistoaikaa voi mennä jopa 40 minuuttia, jos jättää siivut paksuiksi. Tai miksei vaikka tunti.  Kun haarukka menee läpi kunnolla, ja kurpitsa näyttää muutenkin hyvältä, on aika ottaa jäähtymään. Tässä postauksessa käydään työvaiheita läpi kuvin ja kirjoituksin. Paistettuani sekä myskikurpitsaa että hokkaidokurpitsaa huomasin, että kuoriminen ei ollut välttämätöntä.  Tältä näytti paistettu hokkaidokurpitsa. Hokkaidokurpitsan kuori oli raakana niin kova, ettei veitsi meinannut mennä siitä läpi vaan luiskahteli. Uunissa kuori tiivistyi silti ohueksi, eikä siitä ollut mitään haittaa enää. Pilkoin siis vain kurpitsan, enkä kuorinut. Pilkkominenkaan ei aina ollut helppoa. Ellei ison kurpitsan pilkkominen onnistu, tai jos pilkkominen on liian riskialtista veitsen livetessä, silloin voi ottaa käyttöön pitemmän kaavan tie ajallisesti, eli  kurpitsan paistaminen kokonaisena uunissa  niin kypsäksi, että sen pystyy pilkkomaan.  ...

WFPB - Kurpitsakakku

  On paistettuna iso kurpitsa ja ruokaa on, mutta ei mitään kivaa kahvin kanssa.  Siinä on jo tilanne, milloin pikainen kurpitsakakun teko voisi olla paikallaan. Erikoisuutena tässä on että laitoin paljon rusinoita sekaan, ettei käy liian tylsäksi. Tähän sopisi älyttömän hyvin jokin kuorrute, joten sellaisen jos pystyy säveltämään on kakusta enemmän iloa. Itse kokeilin soijajogurtista ja agar-agarista tehdä, siitä ei tullut mitään mutta kertoi jo sen, että kuorrute sopisi. Mausteeksi laitoin ns. kurpitsamausteita jotka osoittautuivat vähän sellaisiksi, että muistuttivat piparkakun makua. Ainekset:  yht, n. 250 g banaania ja kurpitsaa.  25-50 g taatelia n. 1 tl vaniljasokeria, makeutusta maun mukaan n. 30-40 g rusinoita 2-3 dl kaurahiutaleita 1 dl täysjyvävehnäjauho 1-2 tl leivinjauhetta 1 rkl pellavarouhetta "kananmunaksi" 1-2 dl kauramaitoa tai vettä, tai jogurttia, jotain nestettä tarpeen mukaan. Rusinatkin voi turvottaa, mutta ei samassa nesteessä kuin taatelit. K...

WFPB - Lehtiselleri-perunasosekeitto

Selleri-perunasosekeitto, tai peruna-sellerisosekeitto. Varsiselleri, eli lehtiselleri. Vain kaksi asiaa ostoslistalla: Varsiselleri ja peruna.  Tähän sosekeittoon saa käytettyä koko varsisellerin loppuun. Perunoita muutama, että on n. puoli kattilaa selleriä, puoli kattilaa perunaa.  Halutessasi voit lisätä punaisia linssejä, mutta ne eivät ole pakollisia. Niillä voi lisätä energian määrää ja ruokaisuutta. Mausteena on mustapippuri.  Selleri-perunasosekeitto: Selleriä Perunoita Vettä, niin että peittyy Keitetään kypsiksi. Maustetaan mustapippurirouheella. Annetaan jäähtyä, ja sitten soseutetaan sauvasekoittimella. Valmista! Lämmitetään tarjoiluun. Varmuuden vuoksi voi keittää sellereitä ensin vähän aikaa. Jos epäilee ettei selleri muuten pehmene tarpeeksi. Perunat kypsyvät n. 15-20 minuutissa, riippuu myös miten pieniksi pilkkoo. Linssit voi lisätä missä vaiheessa tahansa alussa, punaisten linssien keittoaika ei ole kuin alle vartti, joskus jopa sitäkin lyhyempi. Linssit...

Luukku 12 - Ohra - WFPB

Luukku 12 ja ohra.  Tässä postauksessa ensin ohrapuuro kokonaisista jyvistä, sitten muitakin ohralaatuja, ja ohrapuurot jauhoista ja hiutaleista. Puuro kokonaisista ohranjyvistä  Huuhtelin ohraryynit astiassa, n 2,5 dl, lisäsin kylmää vettä ja pesin ohrat, kaadoin veden pois muutaman kerran.  Ohraryynit likoamaan kylmään veteen päiväksi tai yön yli. Säilytin jääkaapissa sen aikaa. Huomioin liotusvedenkin vesimäärään, koska sitä ei tarvitse kaataa pois. Joidenkin ohjeiden mukaan liotusvesi kaadetaan pois, mutta kun en nähnyt mainintaa heti, käytin liotusveden. Keitin puuron veteen ensin n. 2,5 dl ohraryynejä n. 1,5  l vettä Keitin kattilassa ensin pelkässä vedessä jonkin aikaa, sitten laitoin haudutuspataan. Kävin välillä sekoittelemassa, ja lisäsin kiehuvaa vettä tarpeen mukaan. Kun puuro alkoi olla valmista, ja vesikin oli imeytynyt kokonaan, laitoin vielä alle puoli purkkia kauramaitoa.  Kattilassa tai haudutuspadassa ei varmaan ole niin tarkkaa, onko nestemää...

WFPB - Ruokaostokset 74 € - Lokakuu 1 ja 2

Parin viikon ruokaostokset lokakuussa 2025.  Monta pientä kauppakäyntiä johtuen erinäköisistä menoista. Elin ennalta suunnittelematonta elämää. Pohjasuunnitelma kauppareissuille on aina, eli tärkkelyspitoisia, ja vihanneksia. Suunnilleen kaksi asiaa ostoslistalla.  Oli ilmestynyt uusi kynän kuva bloggeriin, sitä painamalla jotkut sanoista muuttuivat linkeiksi. Pitää tarkistaa vielä mitä linkkien takana on. Otan pois niitä jos eivät palvele, ja lisään parempia. Lisäys: Jep, poistin linkit, ei olleet hyviä. 10,03 € Prismasta: Basilika 1,49 € Peruna 1,304 kg x 0,79 €/kg =1,03 € Bataatti 1,422kg x 1,99€/kg =2,83 € Omena Royal Gala luomu 2,99 €/kg x 0,719 kg = 2,15 € Kurkku Suomi 0,276 kg x 2,79 €/kg = 0,77 € Banaani 1,181 kg x 1,49 €/kg = 1,76 € Mansikkahillo 5,29  Minimanista.  Olisi kannattanut ostaa Prismasta  Siellä se olisi maksanut :€3,99 € 4,16 €/kg Joskus pitää ostaa sieltä, missä sattuu muistamaan. Muuten jää ilman. Lisätyn sokerin käyttö pitää minimoida, ...

WFPB - Ohrarieskat - Perunamuusista ja kaurahiutaleista

Kesä on, kaikki on tuoretta. Leivänpäällisiä riittää, kurkku on halpaa, salaattia ja tilliä on tarjouksessa silloin tällöin. Jokin helppo leipä tarvitaan, jossa ei ole muita kuin itse valittuja lisäaineita. Näihin ei tarvita maitoa, munia, rasvaa, eikä edes omenasosetta. Muok. 11.7 lisätty vinkki keitettyjen perunoiden muusaamiseen Rieskat olen jo esitellyt monta kertaa, mutta nyt laitoin ihan paperille ylös minkä verran mitäkin tuli. Silti nämä ovat noin-arvioita, koska ei voi tietää millaisia jauhoja ja muuseja kenelläkin on käytössä. Sehän aina vaihtelee paljonko perunamuusissa on nestettäkin. Perunamuusi on nyt pelkkään perunoiden keitinveteen tehty, ja ollut yön jääkaapissa. Ohrarieskat  3 dl ohrajauhoja 1 - 2 dl pikakaurahiutaleita 2 dl perunamuusia 1-2 dl vettä suolaa jos käyttää esim. 1/4 - 1/2 tl Lisäksi jauhoja tai leseitä lautaselle niin, että voi pyörittää taikinanpalan siinä. Paistetaan n. 200-250 asteessa. Leivinpaperi kestää usein sen 220C max. Voit halutessasi lai...

WFPB - Ohrapuuro - Havainnot ja lisukevinkit - Veteen keitettynä, kattilassa

Ohrapakettini oli jo loppusuoralla. Kesällähän on hyvä käyttää vajavat paketit kuivakaapista pois, koska helteellä ne ruoat eivät siellä ainakaan parane. Ties vaikka tulisi tuholaisiakin.  Tein kaksi puuroa. Ensimmäisen version tein laittamalla suurimot kiehuvaan veteen. Toisessa versiossa lisäsin suurimot kylmään veteen.  Halusin tietää, onko sillä mitään eroa.  Katso myös puuro joulupuuroksi kokonaisista ohranjyvistä , ja muita ohralaatuja. Ohrapuurosta on kaksi koulukuntaa. Ainakin velipoika oli jossain vaiheessa sitä mieltä, että se on ehdottomasti parempi keittää kasvimaitoon.  Omasta mielestäni ohra maistuu voimakkaalta ja siksi kasvimaito menee sekä värin, että maun puolesta siinä hukkaan. Kasvimaitotilkalla voi kyllä jäähdytellä puuroa. Tässä suurimot on kaadettu kiehuvaan veteen. Vettä oli litra ja ohrasuurimoita 2 desilitraa. Pakkauksessa oli kaksi ohjetta: ohje lisukkeeksi ja ohje puuroksi. En noudattanut kumpaakaan. Lisään kaikissa puuroissa aina ve...