Siirry pääsisältöön

Luukku 3 - Vihreät pavut - WFPB

Luukussa 3 on pitkät vihreät pavut.  Resepti ja käyttövinkkejä.


Riisi ja vihreät pavut:

  • Riisi 
  • Pitkät vihreät pavut
  • Maustekastike
  • Tomaattimurska

Keitä riisi pussin ohjeen mukaan. Esimerkiksi uunissa, vuoassa, kansi päällä 200 C: 2,5 dl riisiä, 5 dl vettä.

Keitä kattilassa vihreitä (pakaste)papuja. Ohjeessa voi lukea että vain 10-12 minuuttia, mutta ei haittaa pitempi aika, varsinkaan tässä annoksessa.

Valuta vesi pois pavuista. Laita lautaselle riisi, pavut, ja lorauta maustekastiketta kuten sriracha, laimennettu soijakastike, makea tai tulinen chilikastike. 
Kaada purkista huone- tai jääkaappilämpöistä tomaattimurskaa kastikkeeksi. Valmis!

Saman annoksen voi tehdä myös riisin tilalla kauranjyvät:2 dl kauraa 3,5 dl vettä



Vihreät pavut on usein kiva keittää kypsemmäksi, kuin se pussin ohje. Vaikka keittäessä vitamiineja voi kadotakin. Onneksi voi syödä sitten vaikka tuoresalaatin. Papuja voisi laittaa salaattiinkin.

Makuasiakin, miten haluaa papunsa keittää. Pavuissahan keittäminen on tosi tärkeää, ohjeen mukaan aina. Satokausikalenterin sivuilta katsoin, että pitkiä papuja ei silti keitettäisi kovin kauaa. Varmaan totta, mutta joskus se riippuu ruokalajistakin. 

Palkokasveja kun ovat, niin varsinkin jos ei ole tottunut syömään, kypsempi vihreä papu voi sulaa aluksi paremmin. 



Tämän voisin lukea ruokaostoksissa vihannekseksi, vaikka se on papukin samalla. 

Ruokia, joihin laitan vihreitä papuja:


Kuvassa savutofulaatikon aineksia. Usein laatikkoruuissa riittää kypsytysaika vihreille pavuillekin. 


Makaronilaatikossa menevät, koska eivät maistu mielestäni liian vihannesmaiselta siellä. 


Jos keitän makaronin kanssa kattilassa, laitan vihreät pavut kiehumaan reilusti ennen makaroneja.  Linkki reseptiin: Peruna, makaroni vihreät pavut, helppo startti kasvisruokiin.

Yhteen väliin harmittelin, jos pavut muuttuivat kypsyessään ruskean vihreiksi. Mutta jotenkin vuosien varrella muuttui ajatus.

Keitettyjen perunoiden seassa vihreät pavut ovat piristys. Kuvassa linssikastike bataatilla.




Lisään jossain siinä kohtaa, kun perunat ovat noin 5 minuuttia kiehuneet. Vähän riippuu tilanteesta. Tässä kiva, jos jää vihreyttäkin näkyviin.


Joskus kastikkeeseen. Nopeakeittoinen ruoka, alle 20 minuutissa valmista ja vaikka tölkkilinssejä mukaan.




Yksi mitä en ole muistanutkaan tehdä pitkään aikaan, eikä ole siksi kuvaakaan: Leivän päällä.

Herkuksi hapankorppua tai näkkileipää, tahinia ja pitkiä vihreitä papuja. Tai sämpylän väliin. 
Jee, muutama idea pavuista. Nyt syömään.

Kiitos kun tulit katsomaan luukun! Nähdään huomenna.
Luukku 3
Luukku 4 Kiinankaali
Luukku 5 Pähkinät
Luukku 6 Nauris
Luukku 7 Punajuuri
Luukku 9 Lätyt
Luukku 10 Mausteseos
Luukku 11 Jouluruokia
Luukku 12 Ohra
Luukku 13 Jälkiruoat
Luukku 14 Kaali
Luukku 15 Punakaali
Luukku 16 Juuriselleri
Luukku 17 Palsternakka
Luukku 18 Kyssäkaali
Luukku 19 Porkkana
Luukku 21 15 minuutin ateriat
Luukku 22 Bataatti
Luukku 23 Peruna
Luukku 24 Hedelmät

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokasuunnitelma elokuu

Tehdäänpä ruokasuunnitelma, että saa vähän ideoita kasaan. Kaupoissa on nyt niin paljon kotimaisia tuoreita vihanneksia ja juureksia, että on mistä valita. Voi iskeä jopa valinnanvaikeus, koska vaihtoehtoja on niin paljon. Itselleni keksin viime kauppareissulla rajoittimen jota olen käyttänyt monesti ennenkin, eli hinta. Päätin että ostan alle 2 € maksavia kasviksia. Jos olisin laittanut alle 3 € hintarajaksi, olisin varmaan kaupassa vieläkin koska en osaisi päättää mitä ostan. Tai alle 4 €. Tässä ruokasuunnitelmassa esiintyy nyt niitä, muttei kannata ihmetellä jos menet kauppaan ja se suosittelemani kasvis onkin yli 3 €/kg. Koska hinta vaihtelee nyt joka päivä. Parsakaali oli eräänä päivänä alle 2 €/kg. Menin parin päivän päästä ja suunnittelin ostavani sitä jääkaapin täyteen, mutta hinta olikin noussut siinä välissä. Nyt kun on syksy ja kaikki kotimainen on tuoretta ja edullista, päätin jättää vähemmälle kaikki ulkomaiset hedelmät yms. En ostanut edes tomaattimurskaa, koska se on use...

WFPB - Ruokaostokset 30 € - Heinäkuu 5, 185 €/kk

Heinäkuun viimeisen viikon ruokaostokset, 30 euroa. 20 siitä on marjoja, elokuuta varten.  Nauriit jäivät ostamatta, koska kävin alkuviikosta Lidlissä, eikä siellä ollut nauriita. Minimanissa olisi voinut ollakin, mutten siellä muistanut . Hain vain marjat ja lähdin saman tien kassan kautta ulos. Tässä postauksessa on ostokset, muutama ruokavinkki, sekä ajatus arjen riittämisestä kaikkeen kokkaamiseen, ja sitten muinaisen rooman kautta säästöpohdintoihin. Assistentin seikkailuja. Lisää kuvia myöhemmin, jos löytyy. Lisätty viktoriaaninen videolinkki = 10,1 € Banaani RFA 1,694 kg x 1,30 € = 2,20 € Kesäperuna 0,85 €/kg 2kg = 1,89 € Chilikastike jalapeno 19,90 €/kg 100 ml = 1,99 € Kurkku suomi 0,332 kg x 1,99 €/kg = 0,66 € Kukkakaali 0,568 kg x 1,99 €/kg = 1,13 € Papusekoitus luomu 0,88 € Maribel mansikkahillo 3,18 €/kg, 245 g = 1,35 € Mansikkahillo ja jalapenokastike ovat nyt ei-ruokaa, muuten ihan kivat kokokasvisostokset. Haaveilin että helteet loppuisivat ja saisin paistaa lättyjä...

WFPB - Ruokaostokset 22 € - Heinäkuu 4

 Nyt oli ensin teemana löytää euron tai alle kilohinnalla kasviksia, ja se oli hieman vaikeaa. Ellei osta vain yhtä tai kahta laatua. Teemasta huolimatta päädyin lopulta Prismaan, ja ostin parsakaalia vaikka se oli 3,59 €/kg. Luomusitruuna unohtui, se pitää vielä hakea jos tulee menoa. Sitä ei saa kovin edullisesti nyt.  Monet vihannekset olivat nyt 1,99 €/kg. Jos se kelpaa hintatavoitteeksi niin alkaa löytyä jotain valikoimaa. 1,49 €/kg on myös helpompi raja kuin euro, löytyy kasviksia. K orjattu hintoja ja lisätty kuva pilkkojista = 7,34 6,92 € Peruna 1,19 €/kg   0,98 € /kg x 2 = 2,38 € 1,96 € Cayennepippuri, 27,80 €/kg, 50g = 1,39 € Porkkana 1,19 €/kg x 3 = 3,57 € Cayennepippurissa säästi Prismaan verrattuna, siellä Meira Cayennepippuri jauhettu 22g, 0,89 € 44,50 €/kg Golden Star merkkinen olisi halvempi muttei ilmeisesti saatavissa kaikissa Prismoissa, 26,80 €/kg. Prismassa siis olisivat olleet porkkanat alle euron, mutta olin jo Lidlissä.  Peruno...

WFPB - Ruokaostokset 37 € - Elokuu 1

Lis ätty: kesäkurpitsa ostoksiin. Oikeampi summa pyöristettynä 39€ =10,85 Prismasta Kaurajuoma 1,69 €/l x 2 = 3,38 € Tomaattimurska 3 x 0,33 €/400g = 0,66 € Punaiset linssit 1,59 € Naurispussi 2,69 €/kg Peruna 3,373 kg x 0,75 €/kg= 2,53 € Nauriit olivat vanhentuneita. Eivät välttämättä heti täysin koska ekat 1 tai 2 olivat ok, mutta viimeistään loppuviikosta kun viimeiset laitoin tästä pussista. Toivottavasti seuraavalla kerralla on parempi onni. S-Marketista 11,35 € Soijavalmiste jogurtti 500 g 2,98 €/kg= 1,49 €  banaani 1,262 kg x 1,49 €/kg = 1,88 € Jalotofu kylmäsavu 300g, 11,63 €/kg = 3,49 € Gold&Green® Härkäpapu-Kaura Tofu Thai 280 g, 14,11 €/kg =  3,59 € Näiden tofujen tarina: Tein ison ruoan haudutuspadassa. Kaikki ainekset sekaisin kerralla.   Se ei ollutkaan oikein hyvää, ja mietin alanko maustamaan vai mitä teen. Pitkä viikko edessä se elokuun eka viikko, kun oli 5 litraa keskinkertaista mautonta pöperöä edessä. Päätin siis ostaa maustettuja tofuja, joita ri...

WFPB - Ohrarieskat - Perunamuusista ja kaurahiutaleista

Kesä on, kaikki on tuoretta. Leivänpäällisiä riittää, kurkku on halpaa, salaattia ja tilliä on tarjouksessa silloin tällöin. Jokin helppo leipä tarvitaan, jossa ei ole muita kuin itse valittuja lisäaineita. Näihin ei tarvita maitoa, munia, rasvaa, eikä edes omenasosetta. Muok. 11.7 lisätty vinkki keitettyjen perunoiden muusaamiseen Rieskat olen jo esitellyt monta kertaa, mutta nyt laitoin ihan paperille ylös minkä verran mitäkin tuli. Silti nämä ovat noin-arvioita, koska ei voi tietää millaisia jauhoja ja muuseja kenelläkin on käytössä. Sehän aina vaihtelee paljonko perunamuusissa on nestettäkin. Perunamuusi on nyt pelkkään perunoiden keitinveteen tehty, ja ollut yön jääkaapissa. Ohrarieskat  3 dl ohrajauhoja 1 - 2 dl pikakaurahiutaleita 2 dl perunamuusia 1-2 dl vettä suolaa jos käyttää esim. 1/4 - 1/2 tl Lisäksi jauhoja tai leseitä lautaselle niin, että voi pyörittää taikinanpalan siinä. Paistetaan n. 200-250 asteessa. Leivinpaperi kestää usein sen 220C max. Voit halutessasi lai...

WFPB - Ruokaostokset 48 € - Elokuu 2

= 18,17 € Prisma Kesäkurpitsa 2,192 kg x 0,99 €/kg = 2,17€ Kesäperuna pesty 1,741 kg x 0,85e/kg = 1,48 € Xtra tomaatti Suomi 1,794 kg x 1,89 €/kg = 3,39 € Xtra kurkku Suomi 0,656 kg x 1,89€/kg = 1,24 € Sitruuna luomu 0,184kg x 5,99€/kg = 1,10 € Lidl Mansikka 12,48 €/kg, 400g = 4,99 € Porkkana 0,79 €/kg Kiinankaali 0,490kg x 3,49 €/kg = 1,71€ Banaani RFA 1,096 kg x 1,19 €/kg = 1,30 € Nämä ehdin ennen viime viikonloppua hakea, ja sen jälkeen en ole kaupassa käynyt. Ehdin täydentää vihannes-ja hedelmäpuolen ennen sortumista flunssaan. Onneksi näistä ei kaikki mennyt jääkaappiin, koska sehän olisi ollut aivan tukossa. Kesäkurpitsat, kaalit, sitruuna ja mansikat jääkaappiin. (perunat ja porkkanat kuuluisi jääkaappiin mutta keitin heti) Päivän perunat olivat tällä kertaa valmiiksi pestyt. Huomasin että voimani ovat hiipumassa, eikä  kannattanut yrittää perunoita pestä. Illalla sitten tajusin, että olen tulossa kipeäksi eli flunssaan. Erikoisen hyvä ostoskattaus sitä silmällä pitäen, että...

WFPB - Ruokaostokset 67 € - Heinäkuu 2

Lisätty pari kuvaa. Lisätty, fytaateista Viikon ruokaostokset. Kävin kaupoissa eilen perjantaina ja tänään. Ostosten jälkeen katsaus, mitä ruokia pystyi tekemään viime lähikauppareissun ruuista. Viimeksihän kaavailin sitäkin, että mitä kaloreita viikossa tarvitaan.  Oli mielenkiintoista. Jokainen vihannes meni viimeistä tomaattia myöten, perunat söin, mutta kaurahiutaleita on toinen paketti avaamatta, ruis- ja vehnäjauhoja on molempia 600 g jäljellä. Riisit ja linssit menivät kaikki. Kalorin tarve on siis reilusti yliammuttu niissä ostoksissa, koska niin paljon jäi. Kuitenkin hedelmistä ja vihanneksistakin saa jotain. En vaan koskaan huomioi niitä kauppareissuissa, vaan ajattelen vihannekset kiloittain. yli 6 kg ainakin pitää olla viikoksi, ja varmasti enemmän. Ensin intoilin lähikaupan 30 euron budjetista, mutta kalpenin sitten iltaa kohti. Koska ostin vain käytännöllisimmät ostokset niin piti ihan miettiä, mitä näistä alan tekemään. Ruis- ja täysjyvävehnäjauhoja ja 2 kg kaurahiut...

WFPB - Ruokaostokset 30 € - Lähikaupasta viikoksi ruokaa - Heinäkuu 1

Onnistui ostaa alle 30 eurolla viikon ruuat lähikaupasta. Kävin sekä Salessa että K-Marketissa, ja ihan pikkuinen poikkeama tuli kurkkujen kohdalla kun tapahtui K-Kaupassa asioidessa virhe. Mutta hinnan kannalta ei väliä, molemmista kaupoista olisi saanut kurkutkin alle 2  €/kg jos en olisi sekoillut. Tule katsomaan mitä ostin. Kannattaa ottaa kuppi kahvia tai teetä, ja nauttia lähikauppakierroksesta värikuvina. Sekä numeroina. muok. lisätty rusinakuva. + makaronin rasvatieto  Lisätty kaurahiutalekuva ja kaurajauhokuva, tarjoukset. lisätty leseitä. Puolukkaa 28,96 € K-Marketista: Pirkka grahamjauho luomu = 1,69 €/kg Pirkka ruisjauho = 1,39 €/kg Oatly kaurajuoma luomu 1,79 €/l x 3 =  5,37 € Pirkka tomaatti Suomi 3,04 kg x 1€/kg = 3,04 € K-Menu pitkäjyväinen riisi 0,99 €/kg Kesäporkkana 1,99 €/kg Banaani Pirkka 1,063 kg x 1,89 €/kg = 2,01 € K-Menu peruna 2kg,  1,05 €/kg = 2,09 € Pirkka kurkku 3 kpl 1,19 €/kpl,3,97 €/kg = 3,57  € Palautin Pirkka kurkut, kun hu...

Luukku 1 - Suippokaali - WFPB

Joulukalenteri 2023. Meininki on se, että laitan luukkuun aina kasvisruokiin tai ruokaostoksiin liittyvän reseptin, ruokaidean kuvan tai muun. Kiva kuitenkin hengailla blogin parissa päivittäinen hetki, toivottavasti näistä tulee välillä hyviäkin ideoita.  Kirjasuosituksia, video- tai ohjelmasuosituksia laitan, jos satun törmäämään johonkin jännään, että hei tuo olisi kiva laittaa. Liittyen jotenkin blogin aihepiiriin. Kuten tämän päiväinen on ruokakaupassakäynteihin liittyvä radio-ohjelma. Vuonna 2022 julkaistu ohjelma Miten meitä houkutellaan?  Miten siis järjestellään kaikkia tavaroita kaupassa, että saa ihmisen ostamaan kaikkea. Ja onko se huono vai hyvä asia. Vieraana käyttäytymistaloustieteen tuntija Markus Kanerva. Päivän ruokana on  Suippokaali paistettuna: Suippokaalissa on vähän avoimemmat lehden välit, kuin tavallisessa keräkaalissa. Lisämerkintä: Suippokaalia on punaisenakin. Tuli mieleen laittaa poikki ja käyttää suippo osa raikkaaseen salattiin. Isompi osa ...

WFPB - Ruokaostokset - 35€/vko budjettihaaste - Viikko 3

 Kolmannen haasteviikon ruokaostokset 26,43 €. 35 eurosta jäi käyttämättä 8,57 €. Perjantaina vaihtuu neljäs viikko käyntiin.  Täällä blogissa päivitykset tulevat jälkijunassa, koska en ehdi aina heti tekemään postausta. Haasteviikko vaihtuu itselläni täällä kotisohvalla perjantaina. Yleensä ehdin kauppaankin paremmin vasta lauantaina tai sunnuntaina.  Mitä tehdä loppurahoilla? Nyt olisi mahdollisuus taas lisätä vaihtelua. Vaihtoehtoja: a) ostaa papuja ja linssejä b) säästää seuraavalle viikolle c) ostaa jotain kalliimpaa, kuten maustekastikkeita tai herkkuja d) ostaa valmiiksi lisää tärkkelyspitoisia, kuten hiutaleita ja jauhoja Mikä olisi paras vaihtoehto? Riippuu varmasti tavoitteesta. Alun perin tämän säästöhaasteen piti olla viikon kokeilu, seitsemän euron ostoskoreja lähikaupasta. Päätinkin sitten jatkaa, ihan mielenkiinnosta, ja koska ruokaa jäi. Elän siis koko ajan näillä ruuilla mitä olen ostoskoriin ostanut, tai kaapistani ostanut siirtämällä haastehyllylle, enk...