WFPB - Pippurinen kaalikeitto - keventäjän ykkösvalinta?

Eihän dieetti, tai edes ruokavalio, ole virallinen ilman kaalikeittoa. Sehän on se perinteinen ruoka, millä kerätään nälkää ja illalla on pakko tilata pitsa.

Jos vanhat ennusmerkit pitävät paikkansa, kaalikeittohan pitää nälkää tasan 2 minuuttia, ja sitten alkavat kaapin ovet taas heilua keittiössä.

Tällä kertaa varauduin asiaan tekemällä uunissa tuoreen peltileivän, jonka kanssa kaalikeittoa voi syödä. Leipä sitten auttakoon nälän pitämistä poissa.

Kuvassa on kaalta ja porkkanaa pilkottuina kattilassa ja muut käyttämäni ainekset. Heittelin keittoon runsaasti persiljaa, musta- mauste- ja valkopippuria, sekä lorautin ruokalusikalliset siirappia ja soijakastiketta. 

Annoin kaalin ja porkkanoiden kiehua vedessä ainakin 20 minuuttia, jonka jälkeen lisäsin kuutioimani perunat ja rikotut, esikypsytetyt ohrasuurimot kattilaan. 

Sitten laitoin levyn kolmoselle tai neloselle, lisäilin välillä vettä ja annoin sen olla kiehumassa ainakin tunnin. Kävin välillä kokeilemassa. Jos yhtään hampaissa rouskui kaali tai porkkana, jatkoin keittoaikaa.

Kaali ei ollut mikään tuore enää, joten halusin sen keittyvän hyvin ja lopullisesti, ettei se säteilisi mitään kitkerää makua enää ympäristöönsä. 

Pippuria en mielestäni säästellyt, mutta sitä jouduin kyllä lisäämään lopulta.

Onneksi tämä keitto valmistui lähes itsestään, eikä sitä tarvinnut kovin paljoa vahtia. Pohjaan se ei helposti pala, mikäli nestettä on riittävästi.

Koska keitto porisi sen verran pitkään, ajattelin ettei siinä ole mitään c-vitamiinia enää jäljellä. Palautin sitä ruokaan puristamalla sitruunaa, ja laittamalla pakastepuolukoita annoksen reunalle.

Ensin keitto ei maistunut millekään. Päivän mittaan, kun se sai jäähtyä ja sitä lämmitti uudelleen mikrossa, se olikin todella hyvää! Laitoin sitruunanmehua reilusti keittoon, ja huomasin ettei se tarvitse oikeastaan suolaakaan.

En olisi ihmetellyt yhtään, mikäli olisi joutunut vähän suolaa ripottelemaankin, mutta tällä kertaa onnistui syöminen ilman.

Sitruuna on varmasti jotenkin suolaista, koska sillä pystyy pöytäsuolaa hyvin korvaamaan. Ei aina, mutta hyvin usein.

Sitä en tiedä, onko sillä hirveästi merkitystä ripotteleeko sen vähäisen määrän suolaa, vai pirskotteleeko sitruunaa, mutta toisaalta harvemmin suolassa on c-vitamiinia, joten mielelläni valitsen sitruunan.

Soijakastikkeessa, jota meni keittoon se ruokalusikallinen, oli toki myös hieman suolaa. Lisäksi siinä oli myös makua.