Siirry pääsisältöön

WFPB - Peruna, makaroni ja vihreät pavut - Helppo startti kasvisruokiin

Reilusti ruokaa kolmesta pääraaka-aineesta. Lisäksi vesi ja mausteet. 

Mittasin yhden kaikkia, tai jonkin tasamitan saadakseni reseptimäisen ohjeen.

Jos sinulla sattuu vaikka olemaan eri vihannesta, tai jokin mauste puuttuu, niin eiköhän siitä ruoka tule. Vettäkin voi lisätä tarpeen mukaan.

Ainesten määrät voi puolittaa, jos haluaa tehdä vähemmän.




  • 1 kg perunaa
  • 1,5 l vettä
  • 400 g pussi makaronia
  • 120-150 g vihreitä papuja
  • 1-2 rkl tomaattisosetta
  • 1 rkl suolatonta jauhelihamaustetta
  • 1 tl kuivattua persiljaa
  • 1 tl kuivattua oreganoa
  • 1 tl kuivattua basilikaa
  • 1/2 tl mustapippuria
Mausteita tietysti myös maun mukaan. Omaan makuuni jauhelihamauste on melko pippurista jo valmiiksi. 



Suolaa en lisännyt ruuanlaitossa. Tuli ihan toimiva ruoka ainakin vasta laitettuna.

Kun lämmitin ruokaa myöhemmin, laitoin lurauksen ketsuppia ja ripottelin ravintohiivaa ja mustapippuria.

Tästä tuli iso kattilallinen, tai ainakin itselleni riitti koko päiväksi ja ylikin. Riippuu varmaan monesta asiasta, kuten miten nälkä on, ja mitä muuta on tarjolla


Tässä maustekokoelma.  Tomaattisose, rouhittu mustapippuri, oregano, persilja ja basilika.

Jauhelihamauste sisältää sipulia, paprikaa, valkosipulia, basilikaa, mustapippuria, maustepippuria ja valkopippuria.
 

Perunat pesin ja pilkoin. En kuorinut, mutta otin ne isoimmat ruvet aina pois.


Laitoin perunat kylmään veteen ensin ja lisäsin suolatonta jauhelihamaustetta.

Vesi kiehumaan ja ajastusta 10 min.


Makaronit lisäsin, kun perunat olivat kiehuneet ensin kymmenisen minuuttia.



Sitten laitoin vihreät pavut. Noin kourallisen verran. 

Näiden keittoaika oli pussin mukaan 6 minuuttia.  Yritin lisätä loppuvaiheessa. Silti muuttuivat rusehtavaksi, eivätkä pysyneet vihreinä. Mutta ei se mitään. 

Toimivat mielestäni hyvin kypsennettyinä tässä parhaiten. Voi laittaa vaikka yhtäaikaa makaronien kanssa.


Piti välillä laittaa kantta päälle, ja levyä pienemmälle. 

Välillä nostin levyltä pois, koska vettä oli niin tarkasti ja ruoka alkoi jäädä pohjaan kiinni.

Vettä voi lisätä aina, jos sitä haihtuu, tai jos muuten katsoo parhaaksi laittaa enemmän. 

Makaronien keittoaika on noin 10 minuuttia, ja sittenhän ruoka alkaakin olla valmista. Alle puolen tunnin juttu.


Muistutti ihan makaronilaatikkoa jäähdyttyään. 

Irtosi hyvin kattilan pohjasta, kun annoin vetäytyä kannen alla.

Uunissakin tämän olisi varmaan voinut tehdä.




Ravintohiivaa ja pippuria lisäksi. 

Ravintohiivasta tulee juustoista makua. 

Yrttejä lisää, maun mukaan kaikkea. 



Porkkanaraaste oli toimiva idea tuoreeksi lautasen reunalle.



Vaihdoin makaronit rakettispagettiin, ja lisäsin pakasteherneitä ja pinaattia. 

Nyt oli hieman enemmän nestettäkin, eikä ruuasta tullut kuivan näköistä.

Muunneltavissa oleva kokonaisuus siis.

Salaattina rapsakkaa kaalta.


Soijakastikettakaan en lisännyt, vaikka sitä usein käytän makaroniruokiin. Tähän ruokaan voisin laittaa vaikkapa teelusikallisen. 

Tai sitten ketsuppia ruokalusikallinen tai pari. 

Tomaattisose antaa tähän kuitenkin aika paljon makua heti, samoin yrtit.

Hyvää ruokahalua! Kiva, kun tulit lukemaan.

Kommentit

  1. Aika lailla samanlaisista tarvikkeista (ilman perunoita) olin tänään päättänyt tehdä makaronilaatikkoa uunissa. Nesteeksi tosin laitoin kauramaitoa ja tomaattimurskan jämät. Raastoin sekaan inkivääriä ja nyt vähän jännittää, minkälainen makuelämys kohta on tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, hyvä. Enpä ole koskaan testannutkaan inkivääriä makaronin kanssa.

      Poista
    2. Korjaan, olenpahan testannut varmaan joskus, mutten muistanut. En makaronilaatikkoon sinänsä..Johonkin ruokaan, jossa oli kaalta, tomaattimurskaa ym olen tainnut laittaa makaronia ja inkivääriä.

      Poista
    3. Kyllä siitä ihan syötävää tuli, mutta ehkä en toiste laittaisi inkivääriä.

      Poista
    4. Hyvä tietää, ja kiitos kun kerrot. Opitaan samalla näitä niksejä kaikki. Onneksi tuli syötävää kuitenkin.

      Poista
  2. Tiesitkö, että on olemassa kasvisliemijauhetta, joka on tehty ihan vaan vihanneksista, mausteista ja yrteistä? En oo testannut vielä itse, mutta vois tuoda reilusti makua lisää!

    https://www.koro-shop.fi/luomu-kasvisliemijauhe-ilman-lisaettyae-suolaa-400-g

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Olen aavistellut, kun amerikkalaiset välillä näkyvät kaatavan jotain kasviliemijauhetta ruokiinsa..Tuo voisi olla helppo. En ole vielä tiennytkään.

      Kävin sivuilla katsomassa mitä siinä on. Tuli heti mieleen, että jos tuo tehdään kasvisjauheesta, niin voisiko saada liemijauhetta jos jauhaa blenderissä näitä kuivattuja vihanneksia. En tiedä miten isorakenteista nuo on, mutta jos jauhaisi vähän, niin hajoaisi ruokaan nopeaa.

      https://www.s-kaupat.fi/tuote/golden-star-keittomauste-200-g/6434800005684

      Sis Porkkana, palsternakka, purjosipuli, SELLERI, persilja.


      KoRo-Shopissa myytävässä kasviliemijauheessa oli sisältönä 88 % Vihannekset* (sipuli*, porkkana*), 12 % yrtit ja mausteet* (kurkuma*, persilja*, ruohosipuli*, lipstikka*) *luonnonmukainen viljely

      Golden Star oli halvempaa kilohinnalta, mutta toisaalta ei ole sitten luomua, jos sitä haluaa. Aika saman näköistä oli, kuin kasviliemijauheen esittelykuvissa se kasvisliemijauhe.

      Yritin joskus tehdä itse kasvilientä, ja pakastaa sitä, mutta se ei sitten oikein toiminut arjessa.

      Poista
    2. Lisäksi tuo KoRon sivulla oleva voi olla parempi maultaan, jos se on tosi mietitty sitä varten. Edellyttää siis makutestailuja. Hyvä vinkki. Monia lukijoita voi kiinnostaa.

      Poista
    3. Tuo KoRo oli mulle ihan uusi tuttavuus. Mielenkiintoinen, jos vaikka tulisi kerättyä jonkinlaista kotivaraa, niin kuin nykyään suositellaan. Ja miksei muutenkin.
      Taidan laittaa itselleni tähän loppuun nimimerkin, kun nyt on tullut silloin tällöin kommentoitua.
      Terv. PS

      Poista
    4. Aivan, hyvä idea myös kotivaraksi, PS.

      Poista
    5. Hyvä kun mainitsit kotivaran, siitä olen tekemässä lähiaikoina postausta. Tai lähinnä ainakin mitä tuli haalittua markettireissulla ylimääräistä..

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 40 € - Lokakuu 4 - 178 €/kk

Lokakuun loput ruokaostokset, ja viisi ruokaideaa lokakuussa. Mitkä ruuat olivat lokakuun parhaat? =16,89 € Kukkakaali 2,99 €/kg x0,699kg= 2,09 € Basilika 1,49 € Banaani 1,49 € x1,617kg  = 2,41 € Verigreippi luomu 2,69 €/kg x0,599 kg= 1,61 € Kurkku Suomi 1,69 €x 0,32kg= 0,54 € Lanttu Luomu 2,79 €/kg x0,584kg =1,63 € Punajuuri 1,09 €/kg x 0,248kg= 0,27 € Peruna 0,79 € x 2,696kg  =2,13 € Bataatti 1,99€/kg x 2,372kg = 4,72 € = 13,89 Myllykivi kaurahiutale 850 g, 1,24 €/kg= 1,05 € Tumma siirappi 2,92 €/kg, 750g = 2,19 € Myskikurpitsa kg 1,817 kg x 2,59 €/kg = 4,7 € Hokkaidokurpitsa 1,661 kg kg x2,39 €/kg = 3,96 € Luomu omena 1,99 €/kg Oatly Kauramaito Luomu 4x1,79 €/l = 7,16 € Nämä K-Marketista. Prismassa olisi ollut 10 senttiä halvempi litrahinta, mutta lähikaupaksi tämä oli jo aika hyvä diili ettei tarvitse kauempaa hakea. =2-3€ Irtoporkkana 1,09 €/kg  = 0,20 € Irtonauris 2,25 €/kg = 0,5 € Varsiselleri 7,56 €/kg=  1,89 € Näistä kuitti hukassa mutta suunnillee...

WFPB - Ruokaostokset 50 € - Marraskuu 1 - Tunnin kauppareissu

Kauppareissu. Kokeilin tunnin sääntöä, eli olisin vaan tunnin poissa kotoa kauppareissun takia. Kokeiluni monetkaan puolet eivät ole vertailukelpoisia, koska jokaisellahan on oman pituisensa kotimatka kauppaan ja kaupasta. Siksi mittasin aikaa vain siitä alkaen kun lähdin kaupan pihasta sisälle kauppaan. Osoittautui että kotimatkakaan kestänyt kuin minuutteja, joten sama laittaa nekin siihen syssyyn. Eli noin tunti. Kävin ensin Lidlissä, mutta koska aikaa jäi niin poikkesin myös Prismassa. Lidlissä olin ihan pata jumissa, että mitä olen edes ostamassa. Yllättäen kun laitoin aikarajan, huolimatta siitä että ainahan elämässä on aikarajoja, meni heti pasmat sekaisin kaupassa. Aikaraja teki omituiseksi menon. Sama tapahtui joskus kun tein hintarajan tai viikkobudjetin, ja opettelin noudattamaan, niin yhtäkkiä hetkellisesti en osannut melkeinpä mitään. Huomasin silti, ettei siellä kaupassa ehkä ikinä mene tämän kauempaa. Kyse on vain siitä ettei tule tarkasti koskaan mitattua itse kaupparei...

WFPB - Kurpitsat paistettuna - Hokkaidokurpitsa ja myskikurpitsa

Paistetut kurpitsat. 200 C noin 20 minuuttia. Paistoaikaa voi mennä jopa 40 minuuttia, jos jättää siivut paksuiksi. Tai miksei vaikka tunti.  Kun haarukka menee läpi kunnolla, ja kurpitsa näyttää muutenkin hyvältä, on aika ottaa jäähtymään. Tässä postauksessa käydään työvaiheita läpi kuvin ja kirjoituksin. Paistettuani sekä myskikurpitsaa että hokkaidokurpitsaa huomasin, että kuoriminen ei ollut välttämätöntä.  Tältä näytti paistettu hokkaidokurpitsa. Hokkaidokurpitsan kuori oli raakana niin kova, ettei veitsi meinannut mennä siitä läpi vaan luiskahteli. Uunissa kuori tiivistyi silti ohueksi, eikä siitä ollut mitään haittaa enää. Pilkoin siis vain kurpitsan, enkä kuorinut. Pilkkominenkaan ei aina ollut helppoa. Ellei ison kurpitsan pilkkominen onnistu, tai jos pilkkominen on liian riskialtista veitsen livetessä, silloin voi ottaa käyttöön pitemmän kaavan tie ajallisesti, eli  kurpitsan paistaminen kokonaisena uunissa  niin kypsäksi, että sen pystyy pilkkomaan.  ...

WFPB - Ruokaostokset 63 € - Lokakuu 3

9,5 kiloa vihanneksia ja hedelmiä, 9,6 kg tärkkelyspitoisia ruokatarvikkeita. Loput sekalaisia, ketsuppia, kauramaitoa, tomaattisäilykettä ynnä muuta. Ennen kauppareissua suunnittelin, kun kokosin ajatuksiani, että ostan mahdollisimman vähän, ja alan vaikka toteuttamaan "tunnin kauppareissut" teemaa eli projekti, että en koko viikolla käyttäisi kauppareissuun aikaa tuntia enempää. Säästämään siis aikaa, sen lisäksi että säästäisin euroja. Suunnitelma meni siinä pieleen, kun piti sittenkin lähteä hakemaan jotain muutakin, ja kokosin painavan korin Lidlissä. En tiedä miten siinä niin kävi, taisi olla heräteostospäivä. Ei se haitannut, mutta turha siinä vaiheessa enää yrittää teemoja. Oli samalla hyvä hakea 6 kiloa paseerattua tomaattiakin Prismasta. Ostoksiin meni rahaa siis normaalia enemmän viikossa, aikaakin meni reilusti yli tunti, mutta seuraava kauppareissu oli edessä vasta tänään kun bataatit uhkasivat loppua.  Muok.lisätty ensilumikuva, 21,03 € Ruukkubasilika 2 purkkia ...

WFPB - Kurpitsakakku

  On paistettuna iso kurpitsa ja ruokaa on, mutta ei mitään kivaa kahvin kanssa.  Siinä on jo tilanne, milloin pikainen kurpitsakakun teko voisi olla paikallaan. Erikoisuutena tässä on että laitoin paljon rusinoita sekaan, ettei käy liian tylsäksi. Tähän sopisi älyttömän hyvin jokin kuorrute, joten sellaisen jos pystyy säveltämään on kakusta enemmän iloa. Itse kokeilin soijajogurtista ja agar-agarista tehdä, siitä ei tullut mitään mutta kertoi jo sen, että kuorrute sopisi. Mausteeksi laitoin ns. kurpitsamausteita jotka osoittautuivat vähän sellaisiksi, että muistuttivat piparkakun makua. Ainekset:  yht, n. 250 g banaania ja kurpitsaa.  25-50 g taatelia n. 1 tl vaniljasokeria, makeutusta maun mukaan n. 30-40 g rusinoita 2-3 dl kaurahiutaleita 1 dl täysjyvävehnäjauho 1-2 tl leivinjauhetta 1 rkl pellavarouhetta "kananmunaksi" 1-2 dl kauramaitoa tai vettä, tai jogurttia, jotain nestettä tarpeen mukaan. Rusinatkin voi turvottaa, mutta ei samassa nesteessä kuin taatelit. K...

WFPB - Marraskuun ruokia

Marraskuun teemaruuat. Viime ostoksissa teemana oli tunnin kauppareissu viikoksi. Oli marraskuun 1. Mitä ruokia?  Kolmella pääruokalajilla voi pärjätä, ideoitahan riittää muttei kaikkia ehdi viikossa tekemään.  Väliruokiakin tarvitaan välillä kuten pikku keittoja, koska pitää ajoittain päästä puolikkaista vihanneksista eroon.  Ruokaideat, osittain samoja kuin lokakuussa , myös sellerikeittoa lisää jos sattuu löytymään kotimaista varsiselleriä vielä. 1. Lanttu ja porkkana, ja peruna Jos ostosten joukossa on edullista lanttua, porkkanaa ja perunaa, on kiva tehdä lanttu-perunavuokaa . Lantut ja porkkanat siinä esikeitetään vähän aikaa, mutta sen jälkeen tämä valmistuu itsestään uunivuoassa. Syvällisen maukas vanhanaikaisen tyylinen suomalainen kotiruoka.  Reseptissä käytin härkäpapurouhetta mutta ellei sitä satu olemaan, voi laittaa linssejä ja soijarouhetta.  Toinen idea lantusta: Tänä iltana teen tämän lantusta ja perunasta. Paitsi  italiansalaatti aineksi...

Luukku 12 - Ohra - WFPB

Luukku 12 ja ohra.  Tässä postauksessa ensin ohrapuuro kokonaisista jyvistä, sitten muitakin ohralaatuja, ja ohrapuurot jauhoista ja hiutaleista. Puuro kokonaisista ohranjyvistä  Huuhtelin ohraryynit astiassa, n 2,5 dl, lisäsin kylmää vettä ja pesin ohrat, kaadoin veden pois muutaman kerran.  Ohraryynit likoamaan kylmään veteen päiväksi tai yön yli. Säilytin jääkaapissa sen aikaa. Huomioin liotusvedenkin vesimäärään, koska sitä ei tarvitse kaataa pois. Joidenkin ohjeiden mukaan liotusvesi kaadetaan pois, mutta kun en nähnyt mainintaa heti, käytin liotusveden. Keitin puuron veteen ensin n. 2,5 dl ohraryynejä n. 1,5  l vettä Keitin kattilassa ensin pelkässä vedessä jonkin aikaa, sitten laitoin haudutuspataan. Kävin välillä sekoittelemassa, ja lisäsin kiehuvaa vettä tarpeen mukaan. Kun puuro alkoi olla valmista, ja vesikin oli imeytynyt kokonaan, laitoin vielä alle puoli purkkia kauramaitoa.  Kattilassa tai haudutuspadassa ei varmaan ole niin tarkkaa, onko nestemää...

WFPB - Lehtiselleri-perunasosekeitto

Selleri-perunasosekeitto, tai peruna-sellerisosekeitto. Varsiselleri, eli lehtiselleri. Vain kaksi asiaa ostoslistalla: Varsiselleri ja peruna.  Tähän sosekeittoon saa käytettyä koko varsisellerin loppuun. Perunoita muutama, että on n. puoli kattilaa selleriä, puoli kattilaa perunaa.  Halutessasi voit lisätä punaisia linssejä, mutta ne eivät ole pakollisia. Niillä voi lisätä energian määrää ja ruokaisuutta. Mausteena on mustapippuri.  Selleri-perunasosekeitto: Selleriä Perunoita Vettä, niin että peittyy Keitetään kypsiksi. Maustetaan mustapippurirouheella. Annetaan jäähtyä, ja sitten soseutetaan sauvasekoittimella. Valmista! Lämmitetään tarjoiluun. Varmuuden vuoksi voi keittää sellereitä ensin vähän aikaa. Jos epäilee ettei selleri muuten pehmene tarpeeksi. Perunat kypsyvät n. 15-20 minuutissa, riippuu myös miten pieniksi pilkkoo. Linssit voi lisätä missä vaiheessa tahansa alussa, punaisten linssien keittoaika ei ole kuin alle vartti, joskus jopa sitäkin lyhyempi. Linssit...

WFPB - Ohrarieskat - Perunamuusista ja kaurahiutaleista

Kesä on, kaikki on tuoretta. Leivänpäällisiä riittää, kurkku on halpaa, salaattia ja tilliä on tarjouksessa silloin tällöin. Jokin helppo leipä tarvitaan, jossa ei ole muita kuin itse valittuja lisäaineita. Näihin ei tarvita maitoa, munia, rasvaa, eikä edes omenasosetta. Muok. 11.7 lisätty vinkki keitettyjen perunoiden muusaamiseen Rieskat olen jo esitellyt monta kertaa, mutta nyt laitoin ihan paperille ylös minkä verran mitäkin tuli. Silti nämä ovat noin-arvioita, koska ei voi tietää millaisia jauhoja ja muuseja kenelläkin on käytössä. Sehän aina vaihtelee paljonko perunamuusissa on nestettäkin. Perunamuusi on nyt pelkkään perunoiden keitinveteen tehty, ja ollut yön jääkaapissa. Ohrarieskat  3 dl ohrajauhoja 1 - 2 dl pikakaurahiutaleita 2 dl perunamuusia 1-2 dl vettä suolaa jos käyttää esim. 1/4 - 1/2 tl Lisäksi jauhoja tai leseitä lautaselle niin, että voi pyörittää taikinanpalan siinä. Paistetaan n. 200-250 asteessa. Leivinpaperi kestää usein sen 220C max. Voit halutessasi lai...

WFPB - Ruokaostokset 74 € - Lokakuu 1 ja 2

Parin viikon ruokaostokset lokakuussa 2025.  Monta pientä kauppakäyntiä johtuen erinäköisistä menoista. Elin ennalta suunnittelematonta elämää. Pohjasuunnitelma kauppareissuille on aina, eli tärkkelyspitoisia, ja vihanneksia. Suunnilleen kaksi asiaa ostoslistalla.  Oli ilmestynyt uusi kynän kuva bloggeriin, sitä painamalla jotkut sanoista muuttuivat linkeiksi. Pitää tarkistaa vielä mitä linkkien takana on. Otan pois niitä jos eivät palvele, ja lisään parempia. Lisäys: Jep, poistin linkit, ei olleet hyviä. 10,03 € Prismasta: Basilika 1,49 € Peruna 1,304 kg x 0,79 €/kg =1,03 € Bataatti 1,422kg x 1,99€/kg =2,83 € Omena Royal Gala luomu 2,99 €/kg x 0,719 kg = 2,15 € Kurkku Suomi 0,276 kg x 2,79 €/kg = 0,77 € Banaani 1,181 kg x 1,49 €/kg = 1,76 € Mansikkahillo 5,29  Minimanista.  Olisi kannattanut ostaa Prismasta  Siellä se olisi maksanut :€3,99 € 4,16 €/kg Joskus pitää ostaa sieltä, missä sattuu muistamaan. Muuten jää ilman. Lisätyn sokerin käyttö pitää minimoida, ...