Siirry pääsisältöön

WFPB - Ruokaostokset 89 € - Toukokuu 3 j a 4, 169 €/kk

 Loput toukokuun ruokaostokset eli toukokuu 3 ja 4. Oli painovirhepaholainen ensin otsikossa, toivottavasti et ehtinyt hämääntymään.

Osa näistä ostoksista ei ollut ihan tavallisia, vaan hamstrasin lähikaupan tarjouksista tuotteita. Tuli jopa 169 €/kuukaudessa, kun laskin toukokuun ostokset yhteen.

Säilykkeitä nyt hamstrasin lähinnä. Niillähän on monesti kalliimpi kilohinta kuin tuorevihanneksilla, joten kiva että löytyi säästötarjouksia.

Lisäksi kuluja nostatti kauramaidot, ostin 6 purkkia kerralla. 

Toinen yli kymmenen euroa meni pelkkään ruisleipään. Löysin tarjouksesta tosi hyvää luomua ruishapanjuurileipää.

Vaikka nyt tulikin maksamaan kerralla hieman enemmän, niin pitkässä juoksussa säästän kun sain halvalla leivät, pitsatarvikkeet ja hillot.

Käytän näitä säilykkeitä pitsan täytteinä sen takia, että ovat valmiiksi kypsiä eikä tarvitse esikypsyttää. Tuoreet sienet ja muut kasvistäytteet pitää usein paistaa/keittää ensin, muuten ne voivat olla raakoja pitsassa.


80 € + 89 € = 




Maksamakkara on assistentille, siitä ei tarvitse välittää, ei ole kokokasvisruokaa.

18 eurolla ostin Salen tarjoustuotteita. 
Alennusprosentti vaihteli, oli jopa yli 60% alennuksia.
Olen muistaakseni ennenkin maininnut, että vaikka lähikaupassa moni tuote on kalliimpi kuin marketissa, niin usein on näitä että lähikaupassa vaihtuu valikoima ja silloin löytyy poistotuotteita.

Harvoin löydän marketeista näitä. Niissä käy niin paljon porukkaa, että jos jokin tuote on huomattavan suuressa alennuksessa, hylly on minuuteissa tyhjennetty. Lähikaupassa voi jonkin aikaa nämä riittääkin,  niin että ehtii hakea. Kaikki eivät ole kiinnostuneita ja tarjoushaukalle on apajat.



Menin uudelleenkin katselemaan. 14,64 €
Otin lisää tarjoustuotteita. Tartuin tilaisuuteen.
Perunat ja kauramaito olivat näistä normaalihintaisina.

Välillä käy mielessä pitsan teko, ja nyt on täyteainekset valmiina. Varsinkin oliivit ja kaprikset ovat tosi suolaisia, ja siten pitsan päälliseksi tosi piristäviä.

Monihan säikähtää kokokasvisruokavaliosta kuullessaan, että suola jätettäisiin kokonaan pois.
Tämä ei pidä paikkaansa.
Sen voi varmasti jättää kokonaan pois jos kokee sen olevan välttämätöntä, tai jos on syitä,
mutta itse jätän ruoanlaitosta suolan lisäämisen pois. 
Lautasella voi ripotella suolaa, tosin aina ei tunnu siltä että tarvitsisi. Lisäksi teen tällaisia ratkaisuita, että koska haluan kuitenkin pitsasta nauttia ja siihen kuuluu suolaisuuselämys ja sitä rataa, niin laittelen mitä haluan.

Uskon että näin toimimalla yleisin suolamäärä mitä syön päivässä, on 1,5-3 grammaa. Koitan ettei tulisi sitä suositusrajaa täyteen, eli 5 grammaako se oli päivässä?.
Yleensä saan olla varma että voi tulla jonkin leivän mukana, tai maustekastikkeen mukana,
tai kyläpaikassa voisin vaikka ottaa kourallisen suolapähkinöitä jos tarjotaan, tai mitä ikinä,
niin se tavallaan minimi-vähäisyyspyrkimys monesti kariutuu. Veikkaan että varsinkin jos nyt syön ruisleipää ja valmiiksi maustettua tofua, alkaa jo raja paukkua. Ketsuppia keittoon holahtaa, ja lusikallinen kurkkusalaattiakin voi lumpsahtaa paistettujen perunoiden kanssa.

Luotankin siihen että koska en ole aloittanut suolan lisäilyä heti aamusta, ruokien sisälle eli siinä keittovaiheessa, on suuri mahdollisuus että useimpina päivinä, eli vaikkapa 90:nä sadasta, suolan saantini ei ylitä suositusta, ja mahdollisesti jopa alittaa suosituksen reilusti.
Sitten kun koittaa se päivä, että on vaikka jokin juhlapäivä ja lähdetään vegaaniselle pitsalle ravintolaan,
tai ostan jonkin vegaanisen eineksen, ei tarvitse kytätä suolaa ja olla siitä ihan niin huolissaan. Koska normi arki on jatkuvasti sitä että liikun tavallaan matalammalla suolapitoisuusalueella ruuissa.

Ikinähän ei voi tietää, mikä on haitallista ja haitatonta kenellekin. Eli mututuntumalla tässä menen. Kukaan ei ole tätä neuvonut, teen mitä itse ajattelen.




K-Marketissa oli hyvät vihannesten hinnat, päätin että nyt en lähde marketteihin.



12,72 €


...ei pitänyt lähteä marketteihin, mutta kävin sitten kuitenkin Lidlissä koska ajoin siitä ohi,
ja muistin että sieltä saa hyviä Teryiaki-tofuja. Samalla kaikkea muutakin, koska mikä jottei.
5 pakettia tofua, yksi jäänyt kuvan ulkopuolelle tai toisen tofun alle. Toivottavasti se ei tippunut?
Kai toin kaikki silti kotiin.



1,78 € x 0,567 kg =1,01
Jauhelihamauste 0,79 €
=1,80 € 

Tämä oli Prismasta.
Apteekista aurinkorasvaa ja koiran ulkoloislääkkeitä hakemassa.



Nämäkin Prismasta.


01,89 €/kg x 0,664 kg = 1,25 €

Sitten leipäostoksia leipomon myymälästä:

Tällainen luomuruisreikäleipä, 1,95 €/kappale. 
5,13 €/kg



Ostin ensin neljä, ja sitten seuraavana päivänä hain vielä muutaman, ne olivat 1 €/kpl kun olivat -50% päiväyksen takia.
En jaksanut enää kuvata ja osan vein tuliaisinakin, ja kotona laitoin suoraan palasiksi, pusseineen päivineen pakkaseen.
Laskut menivät sekaisin, sanotaan vaikka että 12 euroa laittelin ruisleipiin tässä kuussa. 


Miksi juuri tätä leipää? Keksin että miten hyvää tämä on paahdettuna. Ja tuoreenakin totta kai. Päälle Teriyakitofua ja kurkkua.

Vanhat leivät kuivatan/paahdan vähän aina mikrossa, jolloin ne muuttuvat ihan eri leiviksi. Niin hyvää, että meinasin pökrätä. 



Tässä tulee nyt suolaa tavallaan runsaasti, leivässähän on. Lisäksi valmiiksi maustetussa tofussa on suolaa.
Kyllä se siltä heti tuntuikin seuraavana aamuna, mutta tätähän ei tarvitse joka päivä syödä. 
Ja jos tarvitsee, niin sitten tarvitsee. Jodia ei saa, joten sitä otan purkista lisäravinteena.

Leipiin vaan laitetaan suolaa niin runsaasti. Vaihtoehtona on tehdä itse, tai etsiä loputtomiin vähäsuolaista leipää. Nyt ratkaisin näin.

Vielä lähikaupasta:



Soijarouheesta tuli makaronilaatikko:



1 raastettu porkkana
400g pussi tummaa makaronia 
1,5 dl soijarouhetta
1, 3 dl vettä
loraus ketsuppia
1 tl soijakastiketta
1/2 tl maustepippurijauhetta

Ainekset vuokaan, sekoitus, ja uunissa 200 C kunnes valmista. Ilman kantta taisin tehdä. En päästänyt ihan kuivaksi kiehumaan, vaan otin pois kun suunnilleen hyytynyt ja makaronit kypsiä. Irtosi hyvin vuokasta vaikka en voidellut vuokaa, lasivuokaan jäi makaronin valkoisia haamukuvia pesun jälkeen, kuvat lähtivät pois etikalla.

Korjattu painovirhepaholainen tästäkin, eli 400 g makaronia oli tarkoitus.


11,94 €

Lähikaupasta, 1,99 €/l 
6 purkkia luomu Oatly kaurajuomaa.  


Tässä esimerkkikuva pitsasta. Olen tehnyt blogiin moneen juttuun pitsaideoita. Tässä on hieman eri täytteet taas, mutta sama asia suunnilleen.
Suosittelen Rainbow säilykepaprikaa, varmaan nykyään Coop.
Pitsaan kannattaa laittaa kaikkia vegaanisia vebab-lastuja, vegaanista metvurstia, ja on vegaanisia juustomurukorvikkeitakin. 
Kaikki ne vaan eivät ole kokokasvisruokaa, mutta pitsahan voi olla useimmille niin tärkeä, että siihen tekee niitä kompromisseja.

Jos tekee kokokasvisruoka-pitsan, johon ei tule eineksiä ollenkaan, niin sehän on sama kuin joka päiväinen ruoka, ei yhtään millään lailla eroa vaikkapa muista leivistä ja kaurapuuroista.
Pitsa nähdään usein epäterveellisenä ruokana, mutta kokokasvisversionahan se ei sitä ole. Ja jos nyt heittäisin muutaman vegaanisen kebab lastunkin sinne, niin ei varmaan maailma kaatuisi.




Tuomi rupesi kukkimaan tässä välissä.


Löydettiin kolo, jossa varmaan asuu myyrä. 
Myyrä ei ollut parhaillaan kotona.

 Jipii, päästiin ostosten loppuun.
Oli niin paljon ostoksia että jatketaanko lisää juttua seuraavalla kerralla?
Toivottavasti on kesä lähtenyt hyvin käyntiin.

Ja arvaa mitä. Kesäkuun ekan viikon ostokset tein jo, ei siinä mitään. Pitää vain järjestää kuvat ja luetteloida ne asianmukaiseen järjestykseen.

Kiva kun kävit, palataan uudelleen.




Kommentit

  1. Joo, valitettava tosiasia on, että se ruisleipä ei olisi niin herkullista ilman suolaa. Mutta siinä on niin paljon muita terveyshyötyä, että kannattaa syödä silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se taitaa olla. En ole koskaan maistanut suolatonta ruisleipää tai tosi vähäsuolaista, alin mitä olen testannut kaupan leivistä suolapitoisuus taisi olla 0,7 tai 0,9 /100g.. Sekin oli vielä hyvää, siitä alemmas en tiedä pääseekö.
      Laitan kotona itse tehtyyn puolen litran vesimääräiseen taikinaan noin puoli teelusikkaa, tai sellaisen mitä kouranpohjalle vähän. Vaaleammassa täysjyvävehnäisessä leivässä se menettelee vielä, ruisleipää en ole koskaan edes yrittänyt.
      Kyllä tuo hapanjuuriruisleipä menee siihen kategoriaan, että ostan vaikka kuinka olisi suolaa.

      Poista
  2. Hyviä tarjouksia olet löytänyt. Minusta tuntuu että s-kauppojen välillä lähetetään poistoeriä myytäväksi, koska joskus olen ollut huomaavinani, että alessa on tuotteita, joita ei ole aimmin ollut hyllyssä(?) Salessa on (ainakin) kerran käynyt niin että ostin 25% alennuksella tuotteen ja huomasin että se oli kalliimpi kuin Prisman normihinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, sepä mielenkiintoista. Hurja hintakorotus, ettei alennuksessakaan saa halvemmalla kuin Prisman tuote. Ei ainakaan tarjoushaukan näkökulmasta hyvä.
      Viime aikoina en ole käynyt eri Saleissa, tai S-Marketeissa, niin en tiedä paljonko niissä on keskenään eri valikoimat. Esim tästä lähi Salesta on kaikonnut paljon vihanneksia, tai ne ovat yli 2 €/kg suurin osa. Ja vaihtelevatko lie keskenään, tai onko tilattu tuotetta ja mieli muuttui, myydään alennuksella
      Jokin aika sitten näin Salessa niitä punaisia alennusprosenttikylttejä hyllyn reunassa, alan ottaa innoissani tuotetta kunnes huomaan, että se alennusprosentti on vaikka vaan alle 20 % tai jotain..En muista tarkkaan mutta muutaman tuotteen kohdalla kans tulin siihen tulokseen, ettei ihan niin edullinen että hamstrata kannattaa, toki jos tarvitsee nimenomaan sen tuotteen juuri nyt, on iloinen yllätys että on aleprosenttikin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Syyskuun ruokaostokset 120 €

Lupaava otsikko oli ensin, eli 100 euroa syyskuun ostokset . 2026 Tosiasiassa myös eväisiin on mennyt, erilaisiin laukkaamisiin ja olen melko varma, että ainakin kaksi perunapussia jäi puuttumaan.  Eli niistä on unohtunut ottaa kuva. Ja yksi porkkanapussi, 0,99, sen jätin tietoisesti, loppui virta vieteristä.  Lisäsin siksi 20 euroa. Marjoja sain ilmaiseksi muutaman pussin, ja viinimarjoja ja viinirypäleitä on. Siksi marjaostoksia ei tarvinnut tehdä tällä kertaa. Marjaostoksiin voi mennä noin 30 euroa kuussa yleensä. Näillä käynnistin syyskuun ja kuitti meni niin iloisesti hukkaan, etten voi kuin arvailla mitä nämä maksoivat. Bataatit pari euroa kilo, kukkakaalit ja kurkku samaa luokkaa, sitruunapussi vähän päälle euron, kotimaiset omenat taisivat olla sillä kertaa alle 3 euroa kilo? Lanttu vähän päälle 1 €/kg, porkkanat .. Kurpitsa alle 3 euroa kilo. Sanotaan näille hinnaksi 15 euroa, niin päästään eteenpäin. Hain vielä toisenkin kurpitsan myöhemmin, unohtui kuvat joten + 3 €...

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Maaliskuu 4, 207 €/kk

 (Muokattu , Setämieskastikkeita ei saa enää. ) Loput maaliskuun ruokaostokset. Yhteensä maaliskuussa parisataa euroa, joka on siis yli tavoitteen. Eipä hätää mitään, sillä tässä kuussa tuli myös jatkon kannalta isoja säästöjä. Kuten marmeladit, taatelia pitkäksi aikaa, sekä luomu rusinoitakin pitkälle kevääseen. Ja sen verran tehokkaat ovat ostokset, että ei ole vieläkään kiire kauppaan vaikka on jo huhtikuu alkanut. Syyhyttää toki lähteä katselemaan paljonko pakastevihannekset maksavat, ja keksisikö jotain inspiraatiota huhtikuulle. Vielä on pakkasessa marjoja, euron banaaneita, ja jopa perunaa voi käyttää C-vitamiininlähteenä nyt kun olen oppinut sitäkin syömään myös raakana. Kuiva-aineet eivät ole loppumassa, voi tehdä leipää, keittää puuroja, keittää spagettia, on tomaattisäilykkeitä, ananaskakkukin on vielä tekemättä. Pakkasessa on vaikka mitä. Eli pärjäisin vaikka viikonlopun yli vielä komeasti.    =10.02 € Tumma makaroni 1,85 €/kg x 1,6 kg = 2,96 e Punaiset linssi...

WFPB - Ruokaostokset 50 € - Tammikuu 2

Tässä tammikuun ruokaostoksia. Ostoskorit sekä Lidlistä että Prismasta. Laitoin selostuksia mitä näistä voi nyt tehdä, ja linkin reseptipostaukseen. Reseptit ilman lisättyä rasvaa, ja vähäsuolaisesti ja -sokerisesti, sekä ilman eläinkunnantuotteita, vegaanisia. Lidlistä ensin 32,78 eurolla, Prismaan lähdin koska sieltä saa kaskinauriita. Prismaan meni 11,67 €. Ostoskorivertailu ei nyt kerro kumpi kauppa on halvempi, kävin muuten vain molemmissa. Lidlissä mietin otanko kärryn vai korin, ja päädyin koriin koska se toimii ostosrajoittimena. Jos en jaksa kantaa ostoskoria kassalle, niin sittenhän ruokaa on enemmän, kuin yksi ihminen tarvitsee viikossa? Ajatellen mitä on jo kotona valmiina. Kori tuli niin täyteen, että jouduin pakastevihannekset kantamaan toisessa kädessä. Se on heräteostosten varma merkki. Tärkkelyspitoisia siis on, hiutaletta, spagettia, papua, jyviä ym. Siksi ostin vain 6 kiloa perunaa ja pari pussia pastaa. Niistä ei tule viikon tai kahden viikon kalorit, vaan ne riittä...

WFPB - Ruokaostokset - Elokuu 3 ja 4 - 100 €, n. 190 €/kk

Lisätty  2.9. linkki, uusi kokaru-kirja, löysin tänään. Hups ja haa, Tässä heti kirjalinkki niin ei tarvitse selata alas asti:)   https://www.suomalainen.com/products/kokaru-kokokasvisruoka Uutuus voi löytyä pian kirjastostakin jo, ks. lähimmän kirjastosi saatavuustilanne  https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=kokaru&type=AllFields Tekijät Pauliina Tervo / Ville Miettinen Nyt elokuun loput ruokaostokset, vuosi 2025. Noin 100 € parin viikon ostokset, tässä postauksessa on sekä aloiteltuja talvivarautumisia, että joka päiväistä lanttua ja leipää. Aloin hyvän sään aikana hamstraamaan talvivarastoja, tai ainakin etukenoa että kaikki tarvikkeet eivät lopu yhtä aikaa, kun lumi sataa maahan. Homma vielä jatkuu hyvän matkaa, kunhan ei ala menemään ihan hirveitä summia rahaa. Kertasijoitus on aina mietittävä, koska ruokien kanssa voi sattuakin jotain. Tulee vaikka äkillinen matka, ja sitten olisi tuhansilla euroilla ruokaa tyhjässä talossa? Ei sitä koskaan tied...

WFPB - Ruokaostokset 12 € - Tammikuu 3, 126 €/kk

Tässä loput tammikuun 2025 ruokaostokset. Hintapohdintaa ja laskelmia perunasta ja kauramaidosta, mitä ne tulisivat maksamaan vuodessa ja paljonko niitä voisi mennä. Pakolliset vitamiinit ja lisäravinteet piti hankkia, niistäkin kuva. Ruokasuunnitelmaluonnos mitä lopuista voisi tulla, mitä on jäljellä tammikuussa. = 5,27 € Yleisperuna 2 kg, 0,90 €/kg = 1,79 € Jauhoinen peruna 2 kg 0,90 €/kg = 1,79 € = perunat yhteensä 3,58 € Porkkana 2 kg 0,85 €/kg = 1,69 € Perunat olisivat Salessa maksaneet reilusti yli 2 euroa säkki, kilohinta varmaan jopa 1,25 euroa. En muista, enkä ottanut kuvaa kun kävin, mutta jossain Salessa maksoi verkkokaupan mukaan jopa 1,23 €/kg. Eli kaksi kahden kilon säkkiä olisi tullut lähikaupassa maksamaan 4,90 €.  Säästin 4,90 - 3,58 €  = 1,32 € ostamalla Prismasta perunat. Jos käyttäisi vaikka 6 kiloa perunaa viikossa, se olisi vuodessa 312 kiloa. 0,9 kilohinnalla 280,8 € Jos peruna maksaa 1,25 euroa kilo, 6 kg perunaa viikossa vuoden on 390 ...

WFPB - Suomenpata - Nauris, omena, palsternakka, kaura

Yhden astian ruoka kokonaisista kauranjyvistä ja riisistä. Jompaa kumpaa tai molempia. Vihanneksena naurista, omenaa, ja palsternakkaa. Tein kaksi versiota, nauris-omena ja palsternakka-omena. Tämän voisi varmasti maustaa minkä vain pataruoan mukaan. Meksikonpata, italianpata tai vaikka chili sin carne. Siksi ajattelinkin että nimi voisi olla suomenpata, koska onnistuu kauralla ja kotimaisilla kasviksilla. Vaikka kotimaisuusaste ei täysin 100% olisikaan. Kotimaisuusaste lisääntyy vaihtamalla pavut härkäpapuihin. Ks.  härkäpavut, keittäminen. Ja tässä on osittain samoja ominaisuuksia kuin niillä pussihawaijinpadoilla ja -italianpadoilla, joita löytyi ennen vanhaan minunkin kaapistani. Ne olivat hyvä hätävara kun tarvitsi nopeasti ruokaa kattilallisen. Nyt voisi tehdä tästä hätävararuoan tekemällä tarvittavan maustesekoituksen valmiiksi.  Resepti-ideassa oli neljä lähtökohtaa: nopeus, alle puoli tuntia  kokonaisten kauranjyvien käyttäminen johonkin kasvisten keittoaika on ...

WFPB - Ruokaostokset 105 € - Elokuu 3 ja 4 - 155 €/kk

 Elokuu pakettiin, loput ruokaostokset esiteltynä: = 8,99 € Sitruuna, 3,58 €/kg ,  500 g = 1,79 €/pussi Banaani reilun kaupan 1,432 kg x 1,59 €/kg = 2,28 € Luomu sitruuna 5,69 €/kg x 0,262 kg = 1,49 € Ruukkupersilja, unohtui kuvasta, 1,25 € Ananaspalat mehusta, unohtui kuvasta, 0,79 €/purkki Tofu Teriyiaki 1,39 € Tavallaan ensin hurjistuin, että taasenko meni yli 135 euroa ruokaan kuussa, mutta tuli ostettua myös marjoja, sekä laatikot papuja ja tomaattia, sekä kympillä ihan pelkkiä herkkuja. Eli paljon on siihen rahaan saanutkin, vaikka koko ajan tuntuu että kaikki kallistuu. Loppujen lopuksi tästä tuli ihan hyvä kuukausi.  26,44 € Suomalaisia marjoja: Mustikka 2 x 500g = 9,9 €/kg Mustikka 1kg = 8,99 € Puolukka 7,25 €/kg,  2 x 1,45 /200 g = 2,90€ Mustaherukka 7,75 €/kg,  1,55 €/200g x 3 = 4,65 € Marjat ja kaksia eri mustikoita. Huomasin toiset hieman edullisemmat mustikat lisäksi, kun olin jo laittanut koriin toisia. Olin että laitetaanpa mustikoita toisellekin...

WFPB - Peruna, makaroni ja vihreät pavut - Helppo startti kasvisruokiin

Reilusti ruokaa kolmesta pääraaka-aineesta. Lisäksi vesi ja mausteet.  Mittasin yhden kaikkia, tai jonkin tasamitan saadakseni reseptimäisen ohjeen. Jos sinulla sattuu vaikka olemaan eri vihannesta, tai jokin mauste puuttuu, niin eiköhän siitä ruoka tule. Vettäkin voi lisätä tarpeen mukaan. Ainesten määrät voi puolittaa, jos haluaa tehdä vähemmän. 1 kg perunaa 1,5 l vettä 400 g pussi makaronia 120-150 g vihreitä papuja 1-2 rkl tomaattisosetta 1 rkl suolatonta jauhelihamaustetta 1 tl kuivattua persiljaa 1 tl kuivattua oreganoa 1 tl kuivattua basilikaa 1/2 tl mustapippuria Mausteita tietysti myös maun mukaan. Omaan makuuni jauhelihamauste on melko pippurista jo valmiiksi.  Suolaa en lisännyt ruuanlaitossa. Tuli ihan toimiva ruoka ainakin vasta laitettuna. Kun lämmitin ruokaa myöhemmin, laitoin lurauksen ketsuppia ja ripottelin ravintohiivaa ja mustapippuria. Tästä tuli iso kattilallinen, tai ainakin itselleni riitti koko päiväksi ja ylikin. Riippuu varmaan monesta asiasta, kuten...

WFPB - Ruokaostokset 65 € - Tammikuu 3 ja 4

Tammikuun loput ruokaostokset parin viikon ajalta, eli kolmas ja neljäs viikko tammikuussa 2026. Lis ätty linkki k ylmälaukkuun Kaksi reissua kauppaan, molemmat pikareissuja niin, että juoksin vain kärryn kanssa kaupan läpi. Järkevin valinta tässä kuussa olisi ollut Lidl, koska siellä on hedelmät ja vihannekset olleet -30% ja kerkesin Lidlissä tekemäänkin pienen reissun. Pääasiallisesti ostokset silti Prismasta, ihan siitä syystä että kätevin ettei tarvitse pysähdyksiä tehdä, kaikki samasta kaupasta. Lidlissä en ole nähnyt esimerkiksi assistentin tarvitsemia nautarullia, joita saa Prismasta. Nostelin kouralla tavaraa kärryyn. Valikoimatta liian tarkkaan mitä ostaisin, käytin nyt hyödyksi tottumusta ja kategorioita, eli tärkkelyspitoiset, vihannekset, hedelmät. Jos jokaista laatua on kärryssä, voi lähteä kaupasta pois. Kassan kautta tottakai. Kilohintaraja oli 2,5 - 3 euroa, eli en alkanut etsimään mitään euron tuotteitakaan. Vaikka mitä pienempi kilohinta, sitä paremmat säästöt. Muista...

WFPB - Ruokaostokset 55 € - Huhtikuu 1

Ruokaostokset, huhtikuun ensimmäinen viikko. Löytyi kotimainen riisinkorvike. Marjaostoksia ja hintavertailua. Salaattilajike Caesar-salaatti. Joitakin ruokaideoita viikon varrelta, ja mitä näistä ruuista voisi tulla. Lisätty 8.4. Banaanin hyödyntämiseen liittyviä linkkejä loppuun. = 7,58 € + 1,.. Baresa luomu tomaattimurska 500 g 2x 0,93 € = 1,86 €/kg Ruukkupersilja 1,25 € Palsternakka 0,224 kg x 2,29 €/kg = 0,51 € Kurkku 0,292 kg x 3,69 €/kg = 1,08 € Banaani reilun kaupan 0,872 kg x 1,79 €/kg = 1,56 € Banaani luomu reilunkaupan 0,630 kg x 2,09 € = 1,32 € Kurkku yli 3 €/kg, mutta ostin. Lisäys: Unohtui merkitä ruukkusalaatti, varmaan jotain 1,49 tai 1,69 € tms.  = 6,72 € Mantelijuoma, ale -50 % 3,29 €-1,65 € = 1,64 €/l x 3 =  4,92 € Persilja  1,49 € Banaani 0,156 kg x 1,99 €/kg  = 0,31 € 3,20 € Hävikkiä K-Marketista chilejä,  banaania,  paprikaa,  miniluumutomaatteja,  päärynää,  veriappelsiineja. = 2,86 € Hävikkivihannesta 4 pussia Cae...