Siirry pääsisältöön

WFPB - Toukokuun ruokia

Ruokakuvia toukokuulta, joiden inspiroimana voi laatia kesäkuuksikin kokokasvisruokasuunnitelmia ja kauppalistaa. 

Muok., lisätty vaihtoehto lehtikaalille. Lisätty ostoslistaa tofulle. Lounasrasian kuva palsternakkapihvi. Hernekeiton vaiheet. Sitruunamehua tofukokkeliin. Porkkanasta. Punajuurisörsselin mausteet.


Lisätty 5.6.2025 linkkejä raaka-raasteaiheisiin.

1. Paistetut perunat ja keitetyt vihannekset.

Kattilassa voi kiehua mitä vain vihannesta, kuten ruusukaalit. 

Perunat on pesty, paloiteltu, valeltu ketsupilla ja grillimaustettu.

Pellillä on kyydissä myös keitettyjä porkkanoita. Huomasin, että kotimaiset porkkanat olivat loppuneet. Tuossa kesäkuun ensimmäisen päivän tienoilla kun kävin kaupassa. Kauppoihin oli tullut tilalle ainakin italialaisia porkkanoita, jos ei ne maistu voi käyttää mitä vihanneksia vain. 

Tässä kiehuu kilo porkkanoita, ja perunat ovat lähdössä uuniin edellispäivän keitettyjen porkkanoiden ja raakojen omenan palasten kanssa. Porkkanoita pitää keittää jopa puoli tuntia nyt, joten ehtivät hyvin valmiiksi samalla seuraavan päivän vihannessuositusta varten, kun iltapala valmistuu. 

Toukokuussa olen ostanut 8 kiloa porkkanaa, ja aloin miettiä että onko yhdet kolme kiloa lisää unohtunut kuvista. On voinut tulla painovirhepaholainen ruokaostoksiin. Tapahtuu siten, että ostan samannäköiset porkkanat, ajattelen että onhan niistä jo kuva. Täytyy olla tarkempi ensi kerralla, niin ei jää epäilyksiä!

200-220 C noin 20-30 minuuttia. Porkkanoista tulee parempia, jos ne on valmiiksi keitetty ennen paistamista. Peruna saa olla raakaa. Samoin omena.



Ostoslistalla lukee tätä ateriakokonaisuutta varten:

  • porkkanaa (tai vihannesta mitä tahansa)
  • omenaa
  • perunaa
  • ketsuppia
  • mauste, suolatonta grillimaustetta, tms.
  • + sinappi+ketsuppi+kurkkusalaatti
  • mustaherukka (juomaa varten. tai muu marja)

Valmis.

Seuraava annos:


2. Lehtikaalikastike

Nautitaan muusin, pastan, riisin tai kauran kanssa, tai keittona leivän kanssa.

ostoslista;
-papua tölkillinen, huuhdottuna. Tai linssejä.
-1 isohko bataatti
-500g lehtikaalia
-tomaattimurskaa ja paseerattua, n. 3 purkkia.
vettä

Mausteet esimerkiksi, laitoin niitä mitä on. Olisin laittanut mustapippuria mielelläni:

  • 2 tl oregano
  • 2 tl persilja
  • 2 tl basilika
  • 1 tl paprika
  • 1/2 tl kurkuma
  • 1/2 tl inkivääri
  • 1/2 tl hot curry
  • 1/2 tl grillaus- tai jauhelihamauste
  • Tulista jotain, chilikastike, 2 rkl ketsuppi jne

N. 5 l kattilassa hyvä tehdä isompi määrä kerralla, tai 6 l haudutuspadassa. Tomaattimurskaa ei keitetä vaan lisätään lopuksi. * Tai voisi sen keittääkin, varmasti olisi terveellistä mutta kattilassa palaa niin helposti pohjaan.  Ainekset keitetään vähässä vedessä. Bataatin tilalla voi käyttää porkkanaa, mutta silloin voi tarvita lisämakeutusta. Jos tomaattimurska ei ole kaikista maukkainta mallia, niissähän laatu vaihtelee.

Findus, pakastettu lehtikaali, Minimanista edullisemmin kuin Prismasta.

Valitsin lehtikaalin ja koitan viikossa syödä koko kastikkeen. Sen verran jykevät on ravintosisällöt lehtikaalissa, että varmistuu kaikkien aineiden saanti paljon paremmin. Jos tätä soppaa vetää alkuruokana, ja jopa ennen aamupuuroa, niin en tiedä mitä enää sen jälkeen pitäisi olla lisää, ei terveellisemmin voi enää syödä. Paitsi vielä pitäisi toki olla tuoreet lehtikaalit ja 9 eri kasvia suoraan parvekkeelta ja välimeren ilmasto, Okinawan mullasta nostettu bataatti 3 minuuttia sitten raakaraasteena, sieniä ja kuutta eri marjalajia kuten mulperia. Mutta jossain kohtaa tulee varmasti lakipiste, jossa elimistö ei tarvitse enempää.

Vaihtoehto vielä lehtikaalille, jospa sitä ei aina löydy: Punajuuri-kaalisörsseli, maukasta ja antioksidanttista. Ks. vinkit punajuurista ja kaalista. Kidneypavut tai härkäpavut ihania tässä.

Pilkotaan, keitetään, maustetaan, lisätään tomaattia jos tarvitsee. Keittäminen ja kaikki : https://kasvipohjainenruokavalio.blogspot.com/2021/11/wfpb-punajuuret-mita-punajuurista.html

Mausteita esimerkiksi: oregano, mustapippuri, chili, kaneliripaus, kuminan siemenet, ripaus neilikkaakin jos haluaa. Makeutusta jos tarvitsee. Tällaisen keitoksen kanssa onnistuu joka päivä vihannesten syönti alkuruokana. Loraus jotain maustekastiketta, tai balsamietikkaa. 

Tätä olen pakastanutkin, jos ei jaksa joka viikko keitellä.



Mitä tahansa kasvispihvejä on kiva jos löytyy pakkasesta tai voi tehdäkin helposti, laitoin nyt palsternakkaa että vaihtuu vähän kasvislajike. Ei väliä mistä haluaa tehdä. Vaikka punajuuripihvitkin. Ja jos ei ole, niin ei.

Paistan pihvit aina uunissa kerralla, ne eivät siitä hirveästi muutu koska rasvaa en käytä pannullakaan.

Palsternakkapihvit ja perunamuusi lounasrasiassa. 

Seuraava ruoka:


Ei maailman värikkäin annoskuva, mutta tällainen ateriapalvelun näköinen ratkaisu.

Suomenpata. Tätä en tee liikaa varastoon, koska olen huomannut että kaura alkaa levitä ajan kanssa ja tulee sellainen mitään sanomattomampi sörsseli. Toisaalta, maustamisen taikaa voisi kehittää aina lisää.

Orthexin lounasrasiat ovat tosi käteviä, kun niitä voi pinota monta jääkaappiin. Sitten on sama minkä rasian valitsee, siellä on oikein pätevä ateria koottuna. 

Harmaakantinen on Clas Ohlsonilta. 


4.
On tullut noin 2 litraa aina yhdestä pussillisesta kuivattuja herneitä. En ole sen kummemmin mittonut vesimääriä, lisään raastettua porkkanaa kun keitto on jonkin aikaa kiehunut. Mausteena pelkkää maustepippuria, ja lautasella sitten sinappia, oreganoa ja vaikka Herbamare-suolaa ripaus.

Pari litraa on ollut hyvä määrä ettei ihan ehdi kyllästyä, mutta voisi toki keittää kerrallakin pari pussillista.
Perunan kanssa hyvä kastike.

Ostoslista:
  • maustepippuri
  • herneet
  • porkkanat
  • sinappi
Hernekeiton työvaiheet:
-liotus yön/päivän yli
-liotusveden vaihto jos ei ehdi keittää aamulla/saman päivän aikana
-kiehumaan viiden litran kattilassa, täyteen vettä, liotusvedet mukana tai ei
-annetaan kiehua kunnes jotain tapahtuu, lisätään keittimestä vettä jos haihtuu liikaa
-lisätään reilusti porkkanaraastetta, maustepippuria yms
-annetaan kiehua ainakin 30-40 min lisää, vispataan välillä onko valmista
-kun valmista vispataan vispilällä, jäähdytetään.
Valmista!



5.

Olen tehnyt joka viikko ison puuron ohrasta, esim. 4,5 dl ohraa, 2-3 litraa vettä ensin ja seurailee veden menekkiä. Ohran voi liottaa jääkaapissa muutaman tunnin, se voi vähän nopeuttaa tekoa.

Onko parasta mahdollista puuroa vai ei? Ainakin helppo ratkaisu koko viikoksi. 


Toinen helppo vaihtoehto on laittaa kaurahiutaleet ja kiehuva vesi ruokatermariin, ja puuro tekeytyy itsestään.

Tarvitaan
-kokonaisia ohraryynejä
-marjoja, banaania ym mitä laittaa annokseen
-marjat tai kuivatut hedelmät soppaan

ks. riisipuuro + Sopan tekoa esimerkiksi.
Ohra, kaura kokonaisista jyvistä, ja muut hiutaleet paitsi kaurahiutaleet ovat siitä käteviä, että minusta ne jääkaapissa eivät mene paakkuun. Lämmittäessä viimeistään vetreytyvät siten, ettei ole mitenkään epämukava lämmitettynä syödä. 

6. 
Keitto on aina kätevä ja helppo ratkaisu. Keittoreseptejä on mistä valita, tässä taitaa olla vain perus lanttu, peruna ja porkkana. Mausteena jauhelihamauste tai currymauste. Jauhelihamauste kuten syksyinen keitto. Siihen tuli viljaakin. Seuraavaksi Rosmariini-currykeitto

Jos ei ole kuin perunaa ja porkkanaa, niistä tulee keitto jo. Voi olla jopa parempi ja maukkaampi, kuin sellainen missä on tuhatta eri ainesosaa. Jokainen uusi aine vaatii aina makutasapainoparinsa. 

Tarvitaan
-papuja tai linssejä
-peruna-porkkana 
yrttejä, esim kuivattu persilja, 
pippuri
miso, ketsuppi ym. vähän suolaksi
-tomaatti-paseerattu tai -murska loraus.


7. Tofukokkeli. En usko että on pakko niin tarkasti puristaa nestettä tofusta  mitä tein ohjeessa.

Tarvitaan ostoslistalle:
-tofua
-sinappijauhoa ja/tai
-sinappia
-ketsuppia
-kurkumaa
-ravintohiivaa
pastaa
Muistin juuri, että puristin sitruunanmehuakin viimeksi tofukokkeliin. Suolaksi.


Salaatit ja muut oheisruuat:

8.
Koska en aina montaa erilaista kasvista tuo salaattitarpeiksi, eikä lehtisalaatit ym. säilykään kovin hyvin, olen alkanut lisätä myös raakaa perunaa ja omenaa salaattiannokseen. Ks kommentit perunan solaniinista ja voiko raakaa perunaa syödä. Keväällä varsinkin jos käy harvoin kaupassa, uudet vihannekset eivät vielä ole edullisia, on peruna halpa ja terveellinen.

Tulee lisää vaihtelua. Tässä on perunaa, omenaa, lanttua, porkkanaa, kurkkua.

Lanttu oli viimeksi vähän nuhjuinen sisältä kevättä kohti, tässä nyt oli hyvä lanttu vielä. Porkkanat (ja lanttu) hienolla terällä, muut karkealla.

Perunassahan sanotaan olevan C-vitamiinia, ja keittäessä se vähenee. Ei vähene niin paljon, että keripukki tulisi silläkään välttämättä, mutta jos syö raakaakin perunaa, niin ainakin varmistuu C-vitamiinin saanti.

Välillä ei ole kuin omenaa ja porkkanaa jos ei ehdi kaikkea raastaa, mutta tämäkin on jo hyvä.

Pellavarouhetta, että tulee rasvaa. Rasva voi auttaa saamaan enemmän antioksidantteja salaatista, ja muutenkin kaikki siemenet ja pähkinät ovat kivoja näissä.

9.
Marjoja aina desi pari kertaa päivässä. Miniblenderissä jäiset marjat mehuksi, vettä sekaan tietysti.
Jopa vähän sokeria, jos ei muuten maistu. Tämä on tehokas tapa saada marjoja syötyä, koska itse en näitä oikein muista, eikä jaksa vaatia joka aterialle. 
Meinasi tulla flunssan poikanenkin, niin tehostin marjan kulutusta heti. Loppui aivastelu siihen, en tiedä oliko sattumaa.

Kiva salaattipäivä oli tämä.

10.
Toukokuussa banaanikeksiä herkuksi. Eipä sitä muuta tarvita. Vaniljasokeria laitan 1 tl  ja kanelia ripauksen. Omenan palat ja rusinat, sekä puolukat sattumina. 

Suklaakakun tein, mutta siihen ei ole reseptiä. Mutta otin mallia porkkanakakusta, ja sitten on tortugan rommikakkuresepti josta voi tehdä. 

11.
Teeleivät on banaanikeksistä seuraava vaihtoehto kohti pullakakkua. Aivan mahtava. Musta jälki kertoo leivinpaperissa, että Lidlin aprikoosihillo ei ollut paistonkestävää. Kokeilin eri marmeladeja siis.

En saa tarpeekseni näistä teeleivistä nyt. Kannattaa testata, ks. teeleipäresepti. En laittanut viimeksi sitruunaakaan, ja omena-kanelimarmeladi sopi hyvin. Tämä on ainut missä olen siitä pitänyt, mutta appelsiini on edelleen paras. Lidlin marmeladi taisi olla appelsiini joskus, ja se ei palanut noin pahasti mitä aprikoosi.

12.
Leipänä on ollut nyt perunamuusi-ohrarieskat. Ohrajauhoja on piisannut, ja tähän kävisi myös ruisjauhot hyvin. Kaurahiutaleet myös, ja nämä voi tehdä puurostakin.

Ks. ohjeet Kaurapuurorieskat tai, jos on vain kokonaisia keitettyjä perunoita, niistäkin onnistuu. Ks. Perunarieskat 1 tai enemmän kuvia: perunarieskat kokonaisista perunoista.(keitetyt)

Näistäkään en nyt saa tarpeekseni, vaikka voisi hiivallakin leipoa toki jotain. Minusta nämä ovat niin helpot.
Kuvittele tilanne: Puhelin soi. Siellä on äiti tai muu vastaava, kuka kenelläkin, joka sanoo että nyt olisi orvokit Hankkijalla tarjouksessa, ja Rustassa sellainen mattotarjous että lähdetkö kaveriksi hakemaan?
Mennään sitten kahville ja olet kuskina minulle.  Nähdään kolmen vartin päästä!

No kerrankin hauska päivä tiedossa, ei muuta kuin kengät jalkaan. Mutta ensin uuni päälle, rieskataikina sekunnissa valmiiksi, paistoaika 15 minuuttia. Olet puolen tunnin sisällä kengät jalassa ulkona jo, pussissa uunituoreet rieskat. 
Uuninkin muistin laittaa n. 3 kertaa pois päältä, ettei se jää sinne yksin käryämään.
Ei tule yllätysnälkä ikinä, vitamiinin puutos ei iske koska ruukkusalaatin voi hakea Prismasta mennessä.

Kiva kun tulit katsomaan, toivottavasti sait ideoita. 
Ruokakuvia tuli nyt aika monta, koska en ole koko toukokuussa tehnyt ideakoostetta ja halusin muistiin näitä. 
Selaan monesti edellisvuosien ruokakoosteita, kun yritän keksiä mitä söisi. Nämä kertovat myös ehkä sesongista ja mitä voi olla odotettavissa miltäkin vuodenajalta. Lisään vielä kuvia, jos löydän sopivia.

Nähdään kesäkuussa! Terveisiä! 

Jos tarvitset ruokaideoita lisää, katso myös: Toukokuun ruokasuunnitelma 2024

Raaka porkkana, todennäköisimmin jos tulee vatsapuruja raakaraasteissa, se ennemmin kuin peruna on tämä porkkana, jos sitä on samassa : 


Kirjastot.fi-sivulla vastataan kysymykseen raa-asta perunasta Lähinnä sielläkin mainittiin huono sulavuus, ja mahdolliset bakteerit.


Perunan solaniini 

Kommentit

  1. Mistä lie lapsuudessa tarttunut mukaan tieto että raaka peruna ei ole terveellistä, onkohan siinä yhtään mitään perää? Mietin voiko siinä olla raakana vielä samoja myrkkyjä kuin vihreässä perunassa ja perunaniduissa, ja nykytiedon mukaan kai ihan pieniä varhaisperunoitakin olisi välteltävä koska arvatenkin niissä on konsentroituna tuota samaa ainetta, solaniinia, ja ehkä sitä sitten tulee popsittua suhteettoman paljon, tiedä häntä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sama ajatus oli minullakin ensin, eli ei koskaan ennen ole käynyt mielen vieressäkään syödä raakaa perunaa.
      Mutta, kun aloin selvitellä niin se perunan solaniini liittyy seuraaviin:
      -Peruna on vaurioitunut
      -ollut valossa tai säilytetty lämpimässä
      -alkanut itää
      -pehmennyt
      Ja olikohan niitä muitakin, mutta se solaniini kun kerran erittyy kuoressa, se ei edes lähde keittämällä. Sillä onko peruna keitetty vai raaka, ei ole vaikutusta solaniinin määrään. Eikä solaniini lähde perunasta pois keittämällä, jos se kerran siihen on muodostunut. Ja solaniinin määristäkin on erilaista tietoa, jossain luki että vaikka sitä solaniinia vähän olisikin, niin siihen että muodostuu oireita aikuisella ihmisellä, voi olla vieläkin pitkä matka vaikka yksittäinen itu tulisi joskus syötyä. Itselläni on pari kertaa tullut ihan hirveät oireet ja tällöin oli : Perunat olleet yön yli pöydällä pussissa, ja keitin ne aamulla. Toisella kerralla ne maistuivat kitkerälle, mutta luulin vaan omaksi harhakuvitelmaksi ja söin menemään, kunnes alkoi oireet. Olin tosi pahoin voiva silloin, ja toki siihenkään en saa mistään varmistusta oliko kyseessä solaniini vai joku muu ruokamyrkytys. Se kuitenkin oli niin äkillinen ja selkeä, että olen melko varma. Takaisin raakaan perunaan: Eli se on mahdollista, että jos vatsa ei ole tottunut perunaan raakana, kasviksethan voivat olla suoliston bakteeriston kannalta aivan eri asia raakana ja kypsennettynä, silloin voi tulla jotain mahan puruja. Kannattaakin minusta raastaa ensin vain puolikas peruna tai kolmasosa, ja jatkaa sitä nostaen perunan määrää kunnes huomaa tuleeko oireita. Ja varmistaa että peruna on tietysti myös hyvä kuntoinen, ja puhdas. Jos pelkää jotain multa-varastointipöpöjä, niin ehkä kiehauttaminenkin voi tulla kyseeseen. Esimerkiksi porkkanat on keväisin tällaiseen erityisen suuri riski, eli ne pussissa kehittävät jotain maastobakteriaa kunnes se eskaloituu, raaka-raasteissa on aina se riski. Varsinkin punajuuristahan raakana varoittaa ruokavirastokin.
      Mutta puhtaita, tuoreita, ja jos haluaa kuoriakin ym, niin voi testata sopiiko vatsalle. Ja itsekin teen vaikka raasteen jossa on se yksi raaka peruna seassa, ja syön sen heti. Mitä basilleja siinä ikinä onkaan, ne kertautuvat jos laittaa säilytykseen ja jääkaappiin sen raakaraasteen, tai pöydälle pitkäksi aikaa.
      Se että perunaa on salaatissa vain vähän, mahdollistaa että vaikka olisi solaniinia se ei ala vaikuttaa. Ja vitamiinin kannaltakin on turha syödä erityisen isoja annoksia, koska ylimääräinen vesiliukoinen vitamiini kuten C tulee vain läpi sitä mukaa, jos sitä syö liikaa. Jos peruna on aika tehokasta C-vitamiinin lähdettä, niin yksi perunahan on jo oikein hyvä määrä.
      Kiitos hyvästä kysymyksestä, todennäköisesti et ole ainut joka miettii samaa. Laitan vielä jotain linkkejä postauksenloppuun jos löydän näistä mitä sanoin, ruokavirasto yms.

      Poista
    2. Lisättävä tähän vielä, että tosiaan perunaa kun leikkaa ja se siis vaurioituu, niin olen päätellyt että solaniinin kehitys kiihtyy välittömästi. Siksi jos pilkon perunoita, keitän ne heti, ja raakaraasteenkin syön heti, koska jos se saa oleskella liian kauan, peruna elävänä mukulana alkaa laittamaan solaniinia sitä mukaa. Eli siitäkin voi joskus johtua solaniinin saanti, jos pilkkoo vaikka keittoon valmiiksi perunat ja niissä on kuorikin mukana, ja keittää vasta myöhemmin. Toki jos jollain on tästä kokemusta, että pilkkoo valmiiksi perunoita eikä ole tullut mitään, niin en tiedä. Itse pyrin keittämään perunat heti kun ne näkevät päivänvalon jääkaapista, tuon ne kotiin aina valolta suojattuna ym ettei ne pääse kesälläkään näkemään aurinkoa automatkalla kotiin tms.

      Poista
  2. Kiitos vastauksista ja linkeistä. Täytyypä terästäytyä tuon porkkanan puhdistamisen suhteen, olin kyllä jotain asiasta ollut kuulevinani, mutta en ottanut opiksi, kunnes nyt 🤭

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, :) Todella, en muista missä vaiheessa sain selville porkkanasta tuon bakteerivaaran, mutta en olisi minäkään uskonut kun aina mieltänyt että porkkanat voisi aina syödä kuorineen totta kai.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 26 € - Huhtikuu 4 - 136 €/kk

 Huhtikuun 2026 loput ruokaostokset.  = 5,44 € Xra omenat 1 kg = 0,99 € Lidlistä omena 0,99 €/kg x 0,566 € = 0,55 € Luomu sitruuna 2,99 € x 0,228 €/kg = 0,68 .€ Peruna 2 x 2 kg= 4kg, 0,80 €/kg = 3,18 € = 15,46  Vemondo luomu kaurajuoma 1,15 €/l Baresa luomu tomaattipyree 1,29 € tuupi Chilikastike jalopeno 19,9 €/l, 100g 1,99 € Ananasviipaleet 1,19 € Luomu paseerattu tomaatti 2x0,88 €/500g = 1,76 €/kg Peruna 0,88 €/kg 2kg = 1,76 € Punajuuri 1,39 €/kg Porkkana 1,15 €/kg x 1,752kg Punakaali 1,946 kg x 1,59 €/kg = 3,09 € Lehtikaali pakaste 5,58€/kg, 500g = 2,79 € Minimanista lehtikaalia. Aina kun miettii että tuleekohan tarpeeksi ravintoaineita, kannattaa ostaa lehtikaali. Lisähuomio että sanoin kerran blogissa, että lehtikaali ei yleensä maistu ruuissa tai pilaa ruokien makua. No, koitin tehdä kastikkeen missä oli vihanneksena melkein pelkästään lehtikaalia puoli pussia, ja tomaattisosetta. Kyllä se olikin yhtäkkiä jotenkin pahan makuista.  Syötävää, mutta pitäisi ...

WFPB - Ruokaostokset 89 € - Toukokuu 3 j a 4, 169 €/kk

 Loput toukokuun ruokaostokset eli toukokuu 3 ja 4. Oli painovirhepaholainen ensin otsikossa, toivottavasti et ehtinyt hämääntymään. Osa näistä ostoksista ei ollut ihan tavallisia, vaan hamstrasin lähikaupan tarjouksista tuotteita. Tuli jopa 169 €/kuukaudessa, kun laskin toukokuun ostokset yhteen. Säilykkeitä nyt hamstrasin lähinnä. Niillähän on monesti kalliimpi kilohinta kuin tuorevihanneksilla, joten kiva että löytyi säästötarjouksia. Lisäksi kuluja nostatti kauramaidot, ostin 6 purkkia kerralla.  Toinen yli kymmenen euroa meni pelkkään ruisleipään. Löysin tarjouksesta tosi hyvää luomua ruishapanjuurileipää. Vaikka nyt tulikin maksamaan kerralla hieman enemmän, niin pitkässä juoksussa säästän kun sain halvalla leivät, pitsatarvikkeet ja hillot. Käytän näitä säilykkeitä pitsan täytteinä sen takia, että ovat valmiiksi kypsiä eikä tarvitse esikypsyttää. Tuoreet sienet ja muut kasvistäytteet pitää usein paistaa/keittää ensin, muuten ne voivat olla raakoja pitsassa. 80 € + 89 € ...

WFPB - Ruokaostokset 80 € - Toukokuu 1 ja 2

 Toukokuun ruokaostoksia kahden ensimmäisen viikon ajalta, toukokuun viikot 1 ja 2.  Ruukkubasilika 2x 1,45 € = 2,90 € Luomu paseerattu tomaatti 0,88 €x 2 = 1,76 € Luomu borlottipapu 2 x 0,82 € = 1,64 € Banaani 1,79 € x 1,424 kg = 2,55 € Omena 1,09 € x 0,862 kg = 0,94 € Kirsikkatomaatti 2,99 € Kurkku 1,49 € x 0,260 kg = 0,39 € = 13,17 € Lidlistä nämä. Oli onneksi niin vähän jonoa, että ehdin pikaisesti ottaa kuvan. En siis ala kameran kanssa leikkimään, jos näen yhdenkin ihmisen takanani. Harkitsen siirtymistä vanhanaikaiseen systeemiin, jossa levitän ostokset kotona, ja kuvaan vanhalla digikameralla. Nyt olen tehnyt niin, että aina jos on mahdollista, kuvaan ne jo kaupassa tai vaikka ulkona autossa. Jostain syystä ostosblogin pitämisessä kuormittaa eniten, jos ei saa tulla kotiin ja laittaa heti ostoksia kaappiin. Vaikka tavallaan vaivalloisuusastekaan ei hirveästi siitä muutu, miten tekee.  Saa nähdä mikä systeemi tulee olemaan, vai kaikki vuoron perään. Heräteostokset ...

WFPB - Peruna, makaroni ja vihreät pavut - Helppo startti kasvisruokiin

Reilusti ruokaa kolmesta pääraaka-aineesta. Lisäksi vesi ja mausteet.  Mittasin yhden kaikkia, tai jonkin tasamitan saadakseni reseptimäisen ohjeen. Jos sinulla sattuu vaikka olemaan eri vihannesta, tai jokin mauste puuttuu, niin eiköhän siitä ruoka tule. Vettäkin voi lisätä tarpeen mukaan. Ainesten määrät voi puolittaa, jos haluaa tehdä vähemmän. 1 kg perunaa 1,5 l vettä 400 g pussi makaronia 120-150 g vihreitä papuja 1-2 rkl tomaattisosetta 1 rkl suolatonta jauhelihamaustetta 1 tl kuivattua persiljaa 1 tl kuivattua oreganoa 1 tl kuivattua basilikaa 1/2 tl mustapippuria Mausteita tietysti myös maun mukaan. Omaan makuuni jauhelihamauste on melko pippurista jo valmiiksi.  Suolaa en lisännyt ruuanlaitossa. Tuli ihan toimiva ruoka ainakin vasta laitettuna. Kun lämmitin ruokaa myöhemmin, laitoin lurauksen ketsuppia ja ripottelin ravintohiivaa ja mustapippuria. Tästä tuli iso kattilallinen, tai ainakin itselleni riitti koko päiväksi ja ylikin. Riippuu varmaan monesta asiasta, kuten...

WFPB - Ruokaostokset 110 € - Huhtikuu 1, 2 ja 3

Huhtikuun 2026 ruokaostokset kolmen viikon ajalta. Miten on huhtikuu sujunut ? Söitkö mämmiä pääsiäisenä, tai pääsiäisen jälkeen? Kohtahan se on jo vappukin. Lakaisukoneita odotellaan, niitä on jo näkynyt täälläpäin. Pölyä on niin, että tikahtuu. Onneksi näin jonkun oikein fiksun ja koulutetun henkilön paasauksen, jossa hän sanoi että luomuruoka ja puhdas ilma eivät ole syy eliniän pitenemiseen ihmiskunnassa, vaan tiede. Tiede meidät hengissä pitää, jos mikään. Voi olla niin, tai voi olla olematta. En silti lähde tahallaan nyt tien viereen imuroimaan kaikkea pölyä nenään. Elämän pidentyminen ruokavaliolla ei välttämättä olekaan hallinnassamme, eli ei lisätä vuosia elämään vaan elämää vuosiin. Niin päin. Kokokasvisruokavaliolla 39-vuotiaasta asti, nyt on mittarissa 47 ja kohta alkaa olla se ikä, että suvussa kulkevat sairaudet viimeistään pullahtaisivat pintaan. Saa nähdä miten käy, mutta jatketaan siitä huolimatta. Aivan hyvin voi käydä hyvin tai huonosti, ja motivaatio ei olekaan lopp...

Luukku 8 - Ruis - WFPB

Kahdeksannessa joulukalenteriluukussa ruis, erityisesti ruisjauhot ja ruispuurot. Jälkiruoka ruisjauhoista ja puolukoista, eli ruisjauho-puolukkavaahto. Sokeria maun mukaan. Voinee makeuttaa taateleillakin, jos ne liottaa ja hienontaa.  Herkkuun löytyi ohje äidin vanhasta köksänvihkosta. Kiitos äidille vinkistä. Oli ensimmäistä kertaa tehdessä melko vaikea, kun en tiennyt yhtään miten tämän pitäisi käyttäytyä missäkin vaiheessa. Mutta sain kuin sainkin vaahdon tehtyä.  Tämä resepti vaati koneellisen vispilän, koska joutuu vatkaamaan niin kauan.  Jos ei sähkövatkainta löydy kotoa tai ei muuten hotsita vatkaaminen, niin ehdotan tilalle tavallista ruispuuroa jonka maustaa puolukoilla (tämän ohjeen jälkeen), tai  ruismannapuuroa tai mannapuuroja  yleensä, muutkin kun ruis. Tai nopea puuroherkku on  riisipuuro mikrossa , tai kattilassa, vuoden 2021 joulukalenterissa luukku 7. Ruisjauho-puolukkavaahto Alkuperäinen ohje oli: 4 kkup kiehuvaa vettä, 2 kkup ruisjauho...

WFPB - Ruokaostokset 33 € - Lokakuu 4

 Viikon ruokaostokset, 33 €. = 6,44  Jauhoiset perunat Salesta, 2kg =  2,49 €. 1,24 €/kg Pirkka- perunoita 0,79 €/kg x 5 = 3,95 € Tällä viikolla panostin perunaan, koska on se vaan niin hyvää ja helppo miettiä ruokia. = 2,65 € Golden Sun Riisi Parboiled  0,90 €/kg Golden Sun Riisi,  0,88 €/kg  2 kg = 1,75 €/pss Kyllä täytyy jotain pastaakin hakea lisää, mutta nämä riisit ovat kuitenkin hyviä siihen, että aina on vähintään jotain. Niin halpaa, että sama laittaa pari säkkiä aina.  Lidlin luomu tofu 2 x 1,35€, 6,75 €/kg  = 2,70 € Koiralle ostin 20 % naudanlihaa se oli n. 10 euroa kilo, ja maksalaatikko koiralle maksoi jotain 5-6 €/kg. Jos siis tofun ajattelee "lihan tilalle" koska siinä on paljon proteiinia, niin tämä on ainakin minusta ok hinta, ja vieläpä luomuakin sattuu olemaan. Lisäksi tofusta saa ainakin kalsiumia, ja mitä kaikkea muutakin. (pitääpä kokeilla syökö koira, koska koirakin voisi tarvita lisää kalsiumia.)   4,95 € K-Market...

WFPB - Viikkokokkailut elokuussa I - Retiisi, fenkoli, lehtikaali - Hävikkilaatikko - Viikon ruuat

Viime ostosviikolla ei tarvinnut ostaa perunaa tai bataattia, koska niitä oli tarpeeksi jäljellä. Viikon kokkailut sujuivat vaihtelevasti. Ei kaikin puolin idyllistä. Riippuu katsantokannasta. Toivottavasti saat ideoita itsellesi. Kasvit ovat aina mielestäni kauniita. Ruokaostospostauksilla on suurempi pointti, jos näyttää mitä ruuista edes tuli.  Suunnitelma viikolle oli syödä tähtiateriaksi nimeämääni yhdistelmää, bataatti+peruna+wokvihannes+srirachakastike.  Tämä on tosi tasapainoinen annos, ja ravintoarvot nähtyäni finelin sivulla meinasin lentää taas selälleni. Laitan niistä vähän loppuun. Ilman reseptiä kun kokkaa, niin hävikkikin on usein pientä ja elämä huoletonta. Vokkivihannesten tilalla olisi kesäkurpitsaa, naurista ja porkkanaa.  Kastikkeesta taas: ketsupissa on usein suolaa noin 2 g/100 grammaa, ja tässä jotain 9g/100g.  Kaupat ovat täynnä öljyä sisältämättömiä maustekastikkeita, jossa joissain ei ole suolaa ollenkaan, tai liikutaan paljon alle viiden g...

WFPB - Ruokaostokset 40 € - Elokuu vko 3.

 Ruokaostoksien esittelyt alkaen vihanneksista.  Sitten katsotaan mitä viime viikon jälkeen on tapahtunut. Persilja, 1,35 €,  selleri 2,19 € lähikaupoista. Kiinankaali 2,89 € / kilo lidlistä. Kuuden euron setti tässä. Pakastealtaasta vihreät pavut, maissit, pari hernepussia ja pinaattia. Noin 3 €. Porkkanaa, bataattia, punajuuria ja palsternakkaa. Yhteensä n. 7-8 € Hedelmänä omenat, Jonagold. 1,5 € 2 kg pussit olivat 0,89 € /kpl.  Perunan kilohinnaksi jäi alle 45 senttiä.   Edullista ruokaa jo. yhteensä 3.56 € Lidlistä sai riisiä 1,39 € kahden kilon säkeissä.  Riisin kilohinnaksi jäi 0,69 €.  Riisi oli italialaista alkuperää.  Spagetit olivat halpoja, 0,69 € pussi, kilohinta siis 1,38 €.  Yht. 4,55€ Erilaisia tölkkipapuja ja paketti kuivattuja, punaisia linssejä. Yhteensä n.6-7 euroa. Maustamisiin n.5 euroa.  Lidlistä löytyi edullinen appelsiinimarmeladi 1,05 €.  Aamun n. 3€ ostokset lähikaupasta. Yhteensä sain laskettua kuitei...

WFPB - Ruokaostokset 30 € - Marraskuu 4

Ostoskeikka 4, 30 €.  Marraskuussa meni yhteensä 100 euroa ruokaan. Tässä postauksessa ensin ostoksia, sitten surullisempi asia.  Mietin joulukalenterin tekemistä. Nyt on blogissa ollut sen verran vähemmän kävijöitä, että kiinnostus on selkeässä laskussa. Joulukalenteria tehdessä voisi silti tulla hyviä ideoita. = 3,38 € 4 kg Jauhoiset perunat Lidlistä 0,85 €/kg = 1,58 € Kikherneet 0,79 €/380g nesteineen 2,08 €/kg. Valutettuna 230 g, kilohinta pelkät herneet 3,43 €. Ei lisättyä suolaa.  Vertailua: Prismassa Foodinin kuivat kikherneet 500 g pussi oli 2,95 €/kpl, josta tuli viimeksi noin kilo keitettynä.  3,43 € - 2,95 € = 0,48 €. Sen verran säästäisi keittämällä itse. Ei pelkkää säästämistä:  Keittäminen n. tunti ja pakastepussit päälle, sen jälkeen pakkasessa säilyttäminen. Pakkasesta annostelu on toisaalta vaivatonta. Eikä tule uutta pahvitetraa joka kerta roskaksi.  = 1,99 € Porkkanat 2 kg. = 6,98 €/kg 1 kg Pakastettua lehtikaalia 3,49 € /500g  = 4,...