Siirry pääsisältöön

WFPB - Keitto -Rosmariini ja curry

Keltainen keitto syksyyn, talveen tai mihin vuodenaikaan hyvänsä. Helppo koota kuivakaapin aineksista ja perus perunoista ja porkkanoista. 


Laitoin reseptiä ylös koska tähän keittoon tulikin riisiä, ja mausteeksi rosmariinia. Kumpaakaan ainesta en ole keitoissa useinkaan käyttänyt. Perus pohja on vanha tuttu, eli peruna, porkkana ja linssit. 

Peruna-porkkana-rosmariini-currykeitto:

  • 1-2 porkkanaa
  • n. litra perunoita, jauhoisia esim Afra.
  • 0,5 dl punaisia kuivattuja linssejä
  • 0,5 dl riisiä
  • n.1-1,5 l vettä
  • 1/2 tl suolaton currymauste
  • 1/4 - 1/2 tl rouhittu mustapippuri
  • 1/2 tl kuivattu rosmariini
  • Tarvittaessa: Maun mukaan loraukset suolaisia maustekastikkeita kuten ketsuppi, sinappi, soijakastike tai ripottelu suolaa. Tai esim. Herbamare suolaa pintaan tms. ja/tai loraus tomaattisosetta tai paseerattua tomaattia.
Kuori ja pilko ensin porkkanat. Laita kiehumaan. Mausta. Keitä porkkanoita reilusti vaikka 10-15 minuuttia, tai kunnes alkavat jo pehmetä hyvin. Kuori tarvittaessa, ja pilko perunat. 
Lisää kattilaan perunat, riisit, ja linssit. Lisää vettä, niin että kaikki peittyy. Anna kiehua n. 15-20 minuuttia vielä, testaa sitten ovatko perunat kypsiä. Jos ovat, laita vetäytymään kannen alle hetkeksi ja keitto on valmis. Maista tarvitseeko lisätä mitään, esim maustekastikkeita.

Mustapippurimäärä eli puoli teelusikallista oli tähän reilu, mielestäni meni tulisen polttavaankin suuntaan. Sitä voi laittaa vähemmän, tai maun mukaan.

Riisi oli tavallista pitkäjyväistä parboiled.

Kuvia työvaiheista:

Aineksien tarkalla määrällä ei lopulta ole väliä, kunhan on kattilan kokoon nähden sopiva määrä keittoa aina.

Tästä keittomäärästä syö yksi henkilö hyvin kerran tai pari kertaa. Kaksi henkilöä saa leivän kanssa lounaan. Ehkä jotain jää rasiaan laitettavaksi, ehkä ei.

Kohtuullisen pieni keitto, ja isolle porukalle voi joutua tekemään enemmän. Muutamasta perunasta ei montaa kilokaloria tule, mutta onneksi on linssit ja riisi. Ja leipää.

Ensimmäisenä kuoritaan ja pilkotaan porkkana. Porkkanoiden kuorimisesta voi olla montaa mieltä, mutta joskus ne kuoret ovat kirpeitä ja simppelissä keitossa voivat osallistua liikaa makuun. Kuori vaikuttaa kyllä ohuelta yleensä porkkanoissa. Kuorin nyt kuitenkin.


Perunoissa on sama juttu. Sanotaan, että perunoista saa enemmän rautaa ja ravintoa, jos jättää kuoret. Jos tämä asia arveluttaa suuntaan tai toiseen, niin voi tehdä kompromissin ja kuoria huonosti. Näin kuoria ei ole keitossa häiritsevässä määrin, mutta voi ajatella siihen jäävän rautaa tai muita ravintoaineita. Kuorta jää siis mielenrauhan edistämiseksi.

Tämä kuorimistyyli sopii myös muihin ongelmatilanteisiin, kuten kiireeseen ja siihen, etteivät nämäkään kuoret lopulta paksuja ole, joten liian tarkka työ vain kuormittaisi turhaan. Kyllähän ne kunnolla kuoriessa menevät tosi pumpulisiksi ja keittohan on kuin samettia kokonaan ilman kuoria. Se voi olla merkittävä hyöty jollekin, joten maun mukaan.


Porkkanat kiehumaan. Syksyn porkkanoista kuulee ja olen itsekin ollut sitä mieltä, että ne kypsyvät niin nopeaa ettei pitkä esikeittäminen ole tarpeen. Viime aikoina on tuntunut, ettei se pidäkään oikein paikkaansa, ja tekee mieli keittää ne keittoja varten pehmeiksi. Puoliraa-at porkkanat ovat joskus kivoja, tai edes vähän napakat, mutta keitoissa on kiva jos ovat kypsiä. Makuasia taas.


Linssejä ja riisiä laitoin yhteensä noin 1 dl. Voi laittaa pelkkiä linssejä 1 dl, tai riisiä 1/2 dl.
Voi tästä tehdä jonkinlaisen pataruuan tai risotonkin, jos haluaa, laittamalla enemmän niitä. Riisien keittoaika on joka tapauksessa 15-20 minuuttia kuten perunoillakin, ja linssitkin kypsyvät perunoiden kanssa yhtä aikaa. 
Vihreitä linssejähän voisi esikeittää porkkanoiden kanssa. Samoin jos haluaa vaihtaa riisin kokojyväohraan tai kauraan, ne voi laittaa jo porkkanoiden kanssa.
Jos on tavoitteena keittää keitto, pitää olla viljoissa kitsas ettei ruoka ala muistuttaa puuroa.


Vettä ensin niin, että kaikki peittyy. Voi sitä joutua lisäämäänkin samalla, kun sekoittelee välillä keittoa.

Nyt en sitten paljoa lisännyt vettä. Ripsautin kurkumaa vähän lisäksi, että menee keltaisemmaksi. Currymaustekin kellastuttaa jo kyllä hyvin, eli kurkumaa ei välttämättä tarvita.

Keitto ja ylijääneestä puurosta tehdyt kaurapuurorieskat. Käytin ruisjauhoja. Ohrajauhoilla tulee joskus aika kovia. Rieskataikinasta tein pehmeän, niin eivät kovettuneet liikaa. Leipäideoista löytyy myös vaikkapa limppumallinen leipä, tai peltileipä.


Tämä keitto on aika lempeä tuttavuus. Vähät eri mausteet takaavat, että se käy jokaiseen makuun ja lautasella voi tuunata mieleisekseen.
Ehkä tuo rosmariini voi olla jonkun mielestä vähän erikoinen. Päädyin siihen maustekaappia tyhjentäessä ja aloin vain lisätä ruokiin, ja totesin ettei hullumpaa lopulta. Rosmariinin voi huoletta vaihtaa vaikka mihin tahansa muuhun, mistä pitää. Tai laittaa vaikka pelkkää currymaustetta. 



Rosmariini on yleensä jäänyt minulla käyttämättä, ja sitä kuitenkin on aina pitänyt ostaa. Taisi olla viimeksi punajuuripihvejä varten, koska niihinhän se sopii.

Tämä on aurinkoisen näköinen ruoka pimeän syksyn ja nyt talven vastapainoksi. Keltainen ruoka valmiina kevääksikin.
Tänäänhän satoi luntakin ulkona. 

Kiva jos maistuu, palataan pian taas.


Kommentit

  1. Ootko nyt ihan varma et teit keittoa, muhennokselta enemmän näyttää. Jommin kummin kuitenkin varmaan ihan maukasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vettä olisi voinut vähän lisätä toki. Riisit ja linssit tarvitsevat vettä ja äkkiä imaisevat liemen. Molemmat tarvitsevat yhtä mittaa kohti kaksi mittaa vettä. En alkanut kuitenkaan lisäämään sen takia, kun näytti olevan muuten ok ruoka.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 60 € - Lokakuu 1

 Lokakuu alkaa olla jo lopuillaan. Laitan tähän ensin vain ensimmäiset ostokset mitä olen ehtinyt käsitellä, jää tilaa ruokaideoille.  Lokakuun loput ruokaostoskuvat ovat vielä kuvakansioissa tallessa. Odottamassa ruotimistaan. Tässä siis ostoksia lokakuulta 2026: Ostokset Lidlistä. Tässäpä kuittikin.  Samaan kuittiin kuuluivat nämä, eli vihannekset ja hedelmät.  Ja nämä: Kaksi Alproa, neljällä eurolla kaksi purkkia. Vaniljasokeria Minimanista.  Toisessa vanilliinia seassa, toisessa käsittääkseni pelkkää aitoa vaniljaa. Aromikkaita ja ihania, siihen asti että korkit unohtuvat auki. Jonka jälkeen nämä kait ovat vain sokeria, joissa on muisto vaniljasta tai vanilja-aromista. Joskus tuo vanilliini on kaakaossa kiva, joissakin leipomuksissa ottaa nenään se keinotekoinen vanilliini, toisinaan siis pitää käyttää pelkkää aitoa. Seuraavaksi taas Lidlistä ostoksia, ja nauriit Prismasta.  Oho: Tästä kuitista unohtui vähentää noin 5-6 euroa maksanut ei-ruokaostos, jok...

WFPB - Syyskuun ruokaostokset 120 €

Lupaava otsikko oli ensin, eli 100 euroa syyskuun ostokset . 2026 Tosiasiassa myös eväisiin on mennyt, erilaisiin laukkaamisiin ja olen melko varma, että ainakin kaksi perunapussia jäi puuttumaan.  Eli niistä on unohtunut ottaa kuva. Ja yksi porkkanapussi, 0,99, sen jätin tietoisesti, loppui virta vieteristä.  Lisäsin siksi 20 euroa. Marjoja sain ilmaiseksi muutaman pussin, ja viinimarjoja ja viinirypäleitä on. Siksi marjaostoksia ei tarvinnut tehdä tällä kertaa. Marjaostoksiin voi mennä noin 30 euroa kuussa yleensä. Näillä käynnistin syyskuun ja kuitti meni niin iloisesti hukkaan, etten voi kuin arvailla mitä nämä maksoivat. Bataatit pari euroa kilo, kukkakaalit ja kurkku samaa luokkaa, sitruunapussi vähän päälle euron, kotimaiset omenat taisivat olla sillä kertaa alle 3 euroa kilo? Lanttu vähän päälle 1 €/kg, porkkanat .. Kurpitsa alle 3 euroa kilo. Sanotaan näille hinnaksi 15 euroa, niin päästään eteenpäin. Hain vielä toisenkin kurpitsan myöhemmin, unohtui kuvat joten + 3 €...

WFPB - Ruokaostokset 38 € - Helmikuu 2

Tässä postauksessa ovat viikon hevi-ostokset. Hain myös kestokassikaupalla kuivakaappitavaraa, ja niistä pitää tehdä eri postaus.  Tällä viikolla olen hilannut kotiin 1,5 kg marjoja,  12,3 kg perunaa 3,82 kg juureksia ja vihanneksia 4,5 kg hedelmiä Yhteensä yli 22 kiloa perunaa ja kasviksia. Siitä se n.12 kg oli perunaa ja loput 9,8 kg marjaa, hedelmää, juuresta ja vihannesta. = 12,67€ Porkkana 2 kg 0,95 €/kg 1,89 € Appelsiini Navel 1,636 kg x 0,99 = 1,62 € Omena Suomi 0,806 kg x 2,79 €/kg = 2,25 € Kaali 0,84 kg x 1,25 €/kg = 1,05 € Banaani luomu 1,244 kg x 2,09 €/kg = 2,6 € Lanttu 0,984 kg x 1,29 €/kg = 1,27 € Yleisperuna harjattu 2,653 kg x 0,75 €/kg = 1,99 € Kävin Prismassa ja ostin kuvassa olevat tuotteet, sekä marjoja. Ne laitoin heti pakkaseen. Tässä on yhteensä 10, 163 kiloa Prisman heviosastolta. Pyöristetysti 10 kg kauppakassi . ~3,8 kg vihanneksia ja juureksia porkkana, kaali ja lanttu  ~3,6 kg hedelmiä   2,653 kg perunoita  Kaikki muut paitsi ap...

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Maaliskuu 4, 207 €/kk

 (Muokattu , Setämieskastikkeita ei saa enää. ) Loput maaliskuun ruokaostokset. Yhteensä maaliskuussa parisataa euroa, joka on siis yli tavoitteen. Eipä hätää mitään, sillä tässä kuussa tuli myös jatkon kannalta isoja säästöjä. Kuten marmeladit, taatelia pitkäksi aikaa, sekä luomu rusinoitakin pitkälle kevääseen. Ja sen verran tehokkaat ovat ostokset, että ei ole vieläkään kiire kauppaan vaikka on jo huhtikuu alkanut. Syyhyttää toki lähteä katselemaan paljonko pakastevihannekset maksavat, ja keksisikö jotain inspiraatiota huhtikuulle. Vielä on pakkasessa marjoja, euron banaaneita, ja jopa perunaa voi käyttää C-vitamiininlähteenä nyt kun olen oppinut sitäkin syömään myös raakana. Kuiva-aineet eivät ole loppumassa, voi tehdä leipää, keittää puuroja, keittää spagettia, on tomaattisäilykkeitä, ananaskakkukin on vielä tekemättä. Pakkasessa on vaikka mitä. Eli pärjäisin vaikka viikonlopun yli vielä komeasti.    =10.02 € Tumma makaroni 1,85 €/kg x 1,6 kg = 2,96 e Punaiset linssi...

WFPB - Ruokaostokset 50 € - Tammikuu 2

Tässä tammikuun ruokaostoksia. Ostoskorit sekä Lidlistä että Prismasta. Laitoin selostuksia mitä näistä voi nyt tehdä, ja linkin reseptipostaukseen. Reseptit ilman lisättyä rasvaa, ja vähäsuolaisesti ja -sokerisesti, sekä ilman eläinkunnantuotteita, vegaanisia. Lidlistä ensin 32,78 eurolla, Prismaan lähdin koska sieltä saa kaskinauriita. Prismaan meni 11,67 €. Ostoskorivertailu ei nyt kerro kumpi kauppa on halvempi, kävin muuten vain molemmissa. Lidlissä mietin otanko kärryn vai korin, ja päädyin koriin koska se toimii ostosrajoittimena. Jos en jaksa kantaa ostoskoria kassalle, niin sittenhän ruokaa on enemmän, kuin yksi ihminen tarvitsee viikossa? Ajatellen mitä on jo kotona valmiina. Kori tuli niin täyteen, että jouduin pakastevihannekset kantamaan toisessa kädessä. Se on heräteostosten varma merkki. Tärkkelyspitoisia siis on, hiutaletta, spagettia, papua, jyviä ym. Siksi ostin vain 6 kiloa perunaa ja pari pussia pastaa. Niistä ei tule viikon tai kahden viikon kalorit, vaan ne riittä...

WFPB - Härkäpapujen keittäminen

Keitin härkäpapuja. Katsotaan kuvat pavuista ja työvaiheista. Keitto-ohje oli pussissa, liotettuna 30 minuuttia, ja suoraan pussista 50 min. Karviaisten tilan VOIMA - PAPU. 500 g.  https://karviaistentila.fi/tuotteet/voima-papu-harkapapu-kokonainen-gluteeniton/ Kaadoin siivilään ja tarkastelin, ja pavut vaikuttivat puhtailta. Härkäpavuista tulee mieleen vaikka kaulakoru. Oli pakko ihastella hetki näitä papuja. Jokainen papu oli yksilöllisen näköinen.  Laitoin pavut viiden litran kattilaan, se on isoin kattilani. Liotan ja keitän pavut aina mahdollisimman runsaassa vedessä. Täytinkin kattilan melkein kokonaan kylmällä vedellä. Lisätieto löytyi että pitäisikin liottaa lasi- tai muoviastiassa, koska metallissa kovettuvat puumaisiksi.  https://www.makelanluomutila.fi/shop/product/harkapapu-10-kg-luomu Vaikka olisi mahdollista keittää nämä hetikin, päätin liottaa pavut. Hyvä vinkki on että jos laittaa kellonajan ja päivämäärän milloin on laitettu likoamaan, ei tarvitse olla my...

WFPB - Ruokaostokset 105 € - Elokuu 3 ja 4 - 155 €/kk

 Elokuu pakettiin, loput ruokaostokset esiteltynä: = 8,99 € Sitruuna, 3,58 €/kg ,  500 g = 1,79 €/pussi Banaani reilun kaupan 1,432 kg x 1,59 €/kg = 2,28 € Luomu sitruuna 5,69 €/kg x 0,262 kg = 1,49 € Ruukkupersilja, unohtui kuvasta, 1,25 € Ananaspalat mehusta, unohtui kuvasta, 0,79 €/purkki Tofu Teriyiaki 1,39 € Tavallaan ensin hurjistuin, että taasenko meni yli 135 euroa ruokaan kuussa, mutta tuli ostettua myös marjoja, sekä laatikot papuja ja tomaattia, sekä kympillä ihan pelkkiä herkkuja. Eli paljon on siihen rahaan saanutkin, vaikka koko ajan tuntuu että kaikki kallistuu. Loppujen lopuksi tästä tuli ihan hyvä kuukausi.  26,44 € Suomalaisia marjoja: Mustikka 2 x 500g = 9,9 €/kg Mustikka 1kg = 8,99 € Puolukka 7,25 €/kg,  2 x 1,45 /200 g = 2,90€ Mustaherukka 7,75 €/kg,  1,55 €/200g x 3 = 4,65 € Marjat ja kaksia eri mustikoita. Huomasin toiset hieman edullisemmat mustikat lisäksi, kun olin jo laittanut koriin toisia. Olin että laitetaanpa mustikoita toisellekin...

WFPB - Suomenpata - Nauris, omena, palsternakka, kaura

Yhden astian ruoka kokonaisista kauranjyvistä ja riisistä. Jompaa kumpaa tai molempia. Vihanneksena naurista, omenaa, ja palsternakkaa. Tein kaksi versiota, nauris-omena ja palsternakka-omena. Tämän voisi varmasti maustaa minkä vain pataruoan mukaan. Meksikonpata, italianpata tai vaikka chili sin carne. Siksi ajattelinkin että nimi voisi olla suomenpata, koska onnistuu kauralla ja kotimaisilla kasviksilla. Vaikka kotimaisuusaste ei täysin 100% olisikaan. Kotimaisuusaste lisääntyy vaihtamalla pavut härkäpapuihin. Ks.  härkäpavut, keittäminen. Ja tässä on osittain samoja ominaisuuksia kuin niillä pussihawaijinpadoilla ja -italianpadoilla, joita löytyi ennen vanhaan minunkin kaapistani. Ne olivat hyvä hätävara kun tarvitsi nopeasti ruokaa kattilallisen. Nyt voisi tehdä tästä hätävararuoan tekemällä tarvittavan maustesekoituksen valmiiksi.  Resepti-ideassa oli neljä lähtökohtaa: nopeus, alle puoli tuntia  kokonaisten kauranjyvien käyttäminen johonkin kasvisten keittoaika on ...

WFPB - Ruokaostokset 12 € - Tammikuu 3, 126 €/kk

Tässä loput tammikuun 2025 ruokaostokset. Hintapohdintaa ja laskelmia perunasta ja kauramaidosta, mitä ne tulisivat maksamaan vuodessa ja paljonko niitä voisi mennä. Pakolliset vitamiinit ja lisäravinteet piti hankkia, niistäkin kuva. Ruokasuunnitelmaluonnos mitä lopuista voisi tulla, mitä on jäljellä tammikuussa. = 5,27 € Yleisperuna 2 kg, 0,90 €/kg = 1,79 € Jauhoinen peruna 2 kg 0,90 €/kg = 1,79 € = perunat yhteensä 3,58 € Porkkana 2 kg 0,85 €/kg = 1,69 € Perunat olisivat Salessa maksaneet reilusti yli 2 euroa säkki, kilohinta varmaan jopa 1,25 euroa. En muista, enkä ottanut kuvaa kun kävin, mutta jossain Salessa maksoi verkkokaupan mukaan jopa 1,23 €/kg. Eli kaksi kahden kilon säkkiä olisi tullut lähikaupassa maksamaan 4,90 €.  Säästin 4,90 - 3,58 €  = 1,32 € ostamalla Prismasta perunat. Jos käyttäisi vaikka 6 kiloa perunaa viikossa, se olisi vuodessa 312 kiloa. 0,9 kilohinnalla 280,8 € Jos peruna maksaa 1,25 euroa kilo, 6 kg perunaa viikossa vuoden on 390 ...

WFPB - Kurpitsat paistettuna - Hokkaidokurpitsa ja myskikurpitsa

Paistetut kurpitsat. 200 C noin 20 minuuttia. Paistoaikaa voi mennä jopa 40 minuuttia, jos jättää siivut paksuiksi. Tai miksei vaikka tunti.  Kun haarukka menee läpi kunnolla, ja kurpitsa näyttää muutenkin hyvältä, on aika ottaa jäähtymään. Tässä postauksessa käydään työvaiheita läpi kuvin ja kirjoituksin. Paistettuani sekä myskikurpitsaa että hokkaidokurpitsaa huomasin, että kuoriminen ei ollut välttämätöntä.  Tältä näytti paistettu hokkaidokurpitsa. Hokkaidokurpitsan kuori oli raakana niin kova, ettei veitsi meinannut mennä siitä läpi vaan luiskahteli. Uunissa kuori tiivistyi silti ohueksi, eikä siitä ollut mitään haittaa enää. Pilkoin siis vain kurpitsan, enkä kuorinut. Pilkkominenkaan ei aina ollut helppoa. Ellei ison kurpitsan pilkkominen onnistu, tai jos pilkkominen on liian riskialtista veitsen livetessä, silloin voi ottaa käyttöön pitemmän kaavan tie ajallisesti, eli  kurpitsan paistaminen kokonaisena uunissa  niin kypsäksi, että sen pystyy pilkkomaan.  ...