Siirry pääsisältöön

WFPB - Ruokasuunnitelma toukokuu - Toukokuun ruokia

 Ruokasuunnitelma toukokuussa. Tätä voi jatkaa kesäkuun puolellakin, jos ruokatarvikkeet soveltuvat.

Maanantai: Oikein makoisa bataattikeitto. Helppo tehdä koska ainekset ovat nopeasti kypsyviä.


Tiistaikaalikastike. Noloa myöntää, mutta kaalinnysä nökötti vielä jääkaapissa. Ei antanut sisu periksi laittaa roskiin.  Ihan kelpo ruoka siitä tuli. 

Vastaava resepti, mutta tietysti ilman kaikkia mausteita on tiedetty jo pula-ajalla. Lounasrasiassa myös paistetut bataatit, riisi ja kikherneitä.


Keskiviikko: Muutama jauhoinen peruna on, paseerattu tomaatti purkki ja niistä tulee Papukeitto, ja siihen vielä leipä. Täysjyvävehnäjauhoja on. Puoli pussia lehtikaalia, siitä saa vihannekset keittoon.


Torstai: Riisi ja pavut, niihin löytyy aineksia. Tomaattimurskaa on monta laatikollista. 
Lidlin luomutomaattimurska ei ole kauhean pahaakaan.


Aamiaiset: Puuroakin voisi välillä keitellä. Siihen mustikoita, ja omenaa. Kauramaitoakin on, jos haluaa tehdä maitoon.
Perjantai: Bataatit, pavut, spagetit ja lehtikaalia. Sama kuin Vitosen päivä - ruokaidea. Suureen nälkään tehokas.


Perjantaihin voisi sopia myös bataattipitsa.


Ketsuppi pääsi kerran tässä loppumaan, enkä jaksanut lähteä kauppaan. Tein sitten itse paseeratusta tomaatista viiden minuutin ketsuppimukaelman. Olen ennenkin kokeillut tehdä, mutta silti oli järkytys, miten mikään omasta mielestä kohtuullinen määrä sokeria, suolaa ja mausteita ei riittänyt. Yritin taatelia ja kaikkea siihen laittaa, että se maistuisi oikealle ketsupille. 

Sai omatekoisesta kelvollisen spagettikastikkeen, vaikka ei se mikään elämys ollut verrattuna kaupan ketsuppiin. Kun on tottunut vahvaan ketsuppiin, niin menisi aikaa siitä irrottautua. Kolmessa viikossa makusilmut kuulemma uudistuvat, ja jos päättäisi että ketsuppia en osta niin voisi oppia olemaan. Motivaatioa?


Viikon pullakahviaskartelut tein jo, eli jaffakeksejä ja sitruunamuffinsseja pakkaseen.

Nuo jaffakeksit kuorrutin vielä nokareella appelsiinimarmeladia. Käytin marmeladin kanssa vielä uunissa, että jos se sulaisi ja leviäisi. Sulatin noin 3-4 palaa tummaa suklaata kuorrutteeksi. 

Viikon vihannekset:

Viikon ruokasuunnitelmaan kuuluisi nyt vaikkapa noin kympillä tai viidellätoista eurolla tuoreita vihanneksia. 

Kymppikin varmaan riittäisi vihannesbudjetiksi, koska seitsemällä eurollakin saa jo viisi puolentoista euron hintaista yrttipuskaa.

Lidlissä ne ovat varmaan sitäkin edullisempia.

Sitten jokin parin euron kaali tai muu. Ehkä viisitoista euroa olisi kivempi budjetti, kun siihen mahtuu vihannesten lisäksi banaaninippu ja omenapussi.

Tuli vain mieleen tällainen säästöidea samalla taas, että vihannekset jos budjetoi, niin ei tunnu säästöbudjetissa niin kalliilta koko vihannekset. Tai riippuu tietysti mitä kaikkea muuta joutuu ostamaan, sitä ei tiedä. Ehtii ehkä noin puoli kiloa tai kilon syödä päivässä. Sehän ei ole läheskään tarkkaa, mitä lajiketta ne edes ovat.

Banaanikeksit


Useinhan sanotaan että terveellinen ruoka on kallista, ja olen ymmärtänyt että tuoreiden vihanneksien hinta on siihen enimmäkseen syynä? Ajattelin itsekin ennen ettei näistä ruukkuyrteistä ole mihinkään. Nykyään ne tuntuvat mielestäni edullisilta, koska jätän niin paljon kaikkea muuta ostamatta. Ei niitä tai muita vihanneksiakaan lopulta kovin paljoa tarvita. 


Mikä vain on helpointa ja mukavinta. Esimerkiksi pussi päivässä sekoituksia joissa on porkkanaa, pitää A-vitamiinin puutteen loitolla.



Ruokien seassa soveltuvat pakastevihanneksetkin aivan hyvin. Vitamiinipitoisuus on hyvä, koska pakasteet on tuoreemmista vihanneksista tehty. 

Jos oikein tarkasti katsoo hintaa, niin pakastevihanneksiin verrattuna tuoreet porkkanat ym. ovat usein edullisempia. Silloin kun niitä on saatavilla taas.

Ok, tässäpä viikon suunnitelma. Jos saa aina 5 lounasrasiaa pinoon jääkaappiin, niin koko päivästä selviää hyvin. Selvennän kun joku kysyi: viisi ateriaa suunnilleen päivässä. Yksi aterioista voi olla puuro, niin viides rasia jää seuraavan päivän aamupalaksi.

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 26 € - Huhtikuu 4 - 136 €/kk

 Huhtikuun 2026 loput ruokaostokset.  = 5,44 € Xra omenat 1 kg = 0,99 € Lidlistä omena 0,99 €/kg x 0,566 € = 0,55 € Luomu sitruuna 2,99 € x 0,228 €/kg = 0,68 .€ Peruna 2 x 2 kg= 4kg, 0,80 €/kg = 3,18 € = 15,46  Vemondo luomu kaurajuoma 1,15 €/l Baresa luomu tomaattipyree 1,29 € tuupi Chilikastike jalopeno 19,9 €/l, 100g 1,99 € Ananasviipaleet 1,19 € Luomu paseerattu tomaatti 2x0,88 €/500g = 1,76 €/kg Peruna 0,88 €/kg 2kg = 1,76 € Punajuuri 1,39 €/kg Porkkana 1,15 €/kg x 1,752kg Punakaali 1,946 kg x 1,59 €/kg = 3,09 € Lehtikaali pakaste 5,58€/kg, 500g = 2,79 € Minimanista lehtikaalia. Aina kun miettii että tuleekohan tarpeeksi ravintoaineita, kannattaa ostaa lehtikaali. Lisähuomio että sanoin kerran blogissa, että lehtikaali ei yleensä maistu ruuissa tai pilaa ruokien makua. No, koitin tehdä kastikkeen missä oli vihanneksena melkein pelkästään lehtikaalia puoli pussia, ja tomaattisosetta. Kyllä se olikin yhtäkkiä jotenkin pahan makuista.  Syötävää, mutta pitäisi ...

WFPB - Ruokaostokset 89 € - Toukokuu 3 j a 4, 169 €/kk

 Loput toukokuun ruokaostokset eli toukokuu 3 ja 4. Oli painovirhepaholainen ensin otsikossa, toivottavasti et ehtinyt hämääntymään. Osa näistä ostoksista ei ollut ihan tavallisia, vaan hamstrasin lähikaupan tarjouksista tuotteita. Tuli jopa 169 €/kuukaudessa, kun laskin toukokuun ostokset yhteen. Säilykkeitä nyt hamstrasin lähinnä. Niillähän on monesti kalliimpi kilohinta kuin tuorevihanneksilla, joten kiva että löytyi säästötarjouksia. Lisäksi kuluja nostatti kauramaidot, ostin 6 purkkia kerralla.  Toinen yli kymmenen euroa meni pelkkään ruisleipään. Löysin tarjouksesta tosi hyvää luomua ruishapanjuurileipää. Vaikka nyt tulikin maksamaan kerralla hieman enemmän, niin pitkässä juoksussa säästän kun sain halvalla leivät, pitsatarvikkeet ja hillot. Käytän näitä säilykkeitä pitsan täytteinä sen takia, että ovat valmiiksi kypsiä eikä tarvitse esikypsyttää. Tuoreet sienet ja muut kasvistäytteet pitää usein paistaa/keittää ensin, muuten ne voivat olla raakoja pitsassa. 80 € + 89 € ...

WFPB - Ruokaostokset 80 € - Toukokuu 1 ja 2

 Toukokuun ruokaostoksia kahden ensimmäisen viikon ajalta, toukokuun viikot 1 ja 2.  Ruukkubasilika 2x 1,45 € = 2,90 € Luomu paseerattu tomaatti 0,88 €x 2 = 1,76 € Luomu borlottipapu 2 x 0,82 € = 1,64 € Banaani 1,79 € x 1,424 kg = 2,55 € Omena 1,09 € x 0,862 kg = 0,94 € Kirsikkatomaatti 2,99 € Kurkku 1,49 € x 0,260 kg = 0,39 € = 13,17 € Lidlistä nämä. Oli onneksi niin vähän jonoa, että ehdin pikaisesti ottaa kuvan. En siis ala kameran kanssa leikkimään, jos näen yhdenkin ihmisen takanani. Harkitsen siirtymistä vanhanaikaiseen systeemiin, jossa levitän ostokset kotona, ja kuvaan vanhalla digikameralla. Nyt olen tehnyt niin, että aina jos on mahdollista, kuvaan ne jo kaupassa tai vaikka ulkona autossa. Jostain syystä ostosblogin pitämisessä kuormittaa eniten, jos ei saa tulla kotiin ja laittaa heti ostoksia kaappiin. Vaikka tavallaan vaivalloisuusastekaan ei hirveästi siitä muutu, miten tekee.  Saa nähdä mikä systeemi tulee olemaan, vai kaikki vuoron perään. Heräteostokset ...

WFPB - Peruna, makaroni ja vihreät pavut - Helppo startti kasvisruokiin

Reilusti ruokaa kolmesta pääraaka-aineesta. Lisäksi vesi ja mausteet.  Mittasin yhden kaikkia, tai jonkin tasamitan saadakseni reseptimäisen ohjeen. Jos sinulla sattuu vaikka olemaan eri vihannesta, tai jokin mauste puuttuu, niin eiköhän siitä ruoka tule. Vettäkin voi lisätä tarpeen mukaan. Ainesten määrät voi puolittaa, jos haluaa tehdä vähemmän. 1 kg perunaa 1,5 l vettä 400 g pussi makaronia 120-150 g vihreitä papuja 1-2 rkl tomaattisosetta 1 rkl suolatonta jauhelihamaustetta 1 tl kuivattua persiljaa 1 tl kuivattua oreganoa 1 tl kuivattua basilikaa 1/2 tl mustapippuria Mausteita tietysti myös maun mukaan. Omaan makuuni jauhelihamauste on melko pippurista jo valmiiksi.  Suolaa en lisännyt ruuanlaitossa. Tuli ihan toimiva ruoka ainakin vasta laitettuna. Kun lämmitin ruokaa myöhemmin, laitoin lurauksen ketsuppia ja ripottelin ravintohiivaa ja mustapippuria. Tästä tuli iso kattilallinen, tai ainakin itselleni riitti koko päiväksi ja ylikin. Riippuu varmaan monesta asiasta, kuten...

WFPB - Ruokaostokset 110 € - Huhtikuu 1, 2 ja 3

Huhtikuun 2026 ruokaostokset kolmen viikon ajalta. Miten on huhtikuu sujunut ? Söitkö mämmiä pääsiäisenä, tai pääsiäisen jälkeen? Kohtahan se on jo vappukin. Lakaisukoneita odotellaan, niitä on jo näkynyt täälläpäin. Pölyä on niin, että tikahtuu. Onneksi näin jonkun oikein fiksun ja koulutetun henkilön paasauksen, jossa hän sanoi että luomuruoka ja puhdas ilma eivät ole syy eliniän pitenemiseen ihmiskunnassa, vaan tiede. Tiede meidät hengissä pitää, jos mikään. Voi olla niin, tai voi olla olematta. En silti lähde tahallaan nyt tien viereen imuroimaan kaikkea pölyä nenään. Elämän pidentyminen ruokavaliolla ei välttämättä olekaan hallinnassamme, eli ei lisätä vuosia elämään vaan elämää vuosiin. Niin päin. Kokokasvisruokavaliolla 39-vuotiaasta asti, nyt on mittarissa 47 ja kohta alkaa olla se ikä, että suvussa kulkevat sairaudet viimeistään pullahtaisivat pintaan. Saa nähdä miten käy, mutta jatketaan siitä huolimatta. Aivan hyvin voi käydä hyvin tai huonosti, ja motivaatio ei olekaan lopp...

Luukku 8 - Ruis - WFPB

Kahdeksannessa joulukalenteriluukussa ruis, erityisesti ruisjauhot ja ruispuurot. Jälkiruoka ruisjauhoista ja puolukoista, eli ruisjauho-puolukkavaahto. Sokeria maun mukaan. Voinee makeuttaa taateleillakin, jos ne liottaa ja hienontaa.  Herkkuun löytyi ohje äidin vanhasta köksänvihkosta. Kiitos äidille vinkistä. Oli ensimmäistä kertaa tehdessä melko vaikea, kun en tiennyt yhtään miten tämän pitäisi käyttäytyä missäkin vaiheessa. Mutta sain kuin sainkin vaahdon tehtyä.  Tämä resepti vaati koneellisen vispilän, koska joutuu vatkaamaan niin kauan.  Jos ei sähkövatkainta löydy kotoa tai ei muuten hotsita vatkaaminen, niin ehdotan tilalle tavallista ruispuuroa jonka maustaa puolukoilla (tämän ohjeen jälkeen), tai  ruismannapuuroa tai mannapuuroja  yleensä, muutkin kun ruis. Tai nopea puuroherkku on  riisipuuro mikrossa , tai kattilassa, vuoden 2021 joulukalenterissa luukku 7. Ruisjauho-puolukkavaahto Alkuperäinen ohje oli: 4 kkup kiehuvaa vettä, 2 kkup ruisjauho...

WFPB - Ruokaostokset 33 € - Lokakuu 4

 Viikon ruokaostokset, 33 €. = 6,44  Jauhoiset perunat Salesta, 2kg =  2,49 €. 1,24 €/kg Pirkka- perunoita 0,79 €/kg x 5 = 3,95 € Tällä viikolla panostin perunaan, koska on se vaan niin hyvää ja helppo miettiä ruokia. = 2,65 € Golden Sun Riisi Parboiled  0,90 €/kg Golden Sun Riisi,  0,88 €/kg  2 kg = 1,75 €/pss Kyllä täytyy jotain pastaakin hakea lisää, mutta nämä riisit ovat kuitenkin hyviä siihen, että aina on vähintään jotain. Niin halpaa, että sama laittaa pari säkkiä aina.  Lidlin luomu tofu 2 x 1,35€, 6,75 €/kg  = 2,70 € Koiralle ostin 20 % naudanlihaa se oli n. 10 euroa kilo, ja maksalaatikko koiralle maksoi jotain 5-6 €/kg. Jos siis tofun ajattelee "lihan tilalle" koska siinä on paljon proteiinia, niin tämä on ainakin minusta ok hinta, ja vieläpä luomuakin sattuu olemaan. Lisäksi tofusta saa ainakin kalsiumia, ja mitä kaikkea muutakin. (pitääpä kokeilla syökö koira, koska koirakin voisi tarvita lisää kalsiumia.)   4,95 € K-Market...

WFPB - Viikkokokkailut elokuussa I - Retiisi, fenkoli, lehtikaali - Hävikkilaatikko - Viikon ruuat

Viime ostosviikolla ei tarvinnut ostaa perunaa tai bataattia, koska niitä oli tarpeeksi jäljellä. Viikon kokkailut sujuivat vaihtelevasti. Ei kaikin puolin idyllistä. Riippuu katsantokannasta. Toivottavasti saat ideoita itsellesi. Kasvit ovat aina mielestäni kauniita. Ruokaostospostauksilla on suurempi pointti, jos näyttää mitä ruuista edes tuli.  Suunnitelma viikolle oli syödä tähtiateriaksi nimeämääni yhdistelmää, bataatti+peruna+wokvihannes+srirachakastike.  Tämä on tosi tasapainoinen annos, ja ravintoarvot nähtyäni finelin sivulla meinasin lentää taas selälleni. Laitan niistä vähän loppuun. Ilman reseptiä kun kokkaa, niin hävikkikin on usein pientä ja elämä huoletonta. Vokkivihannesten tilalla olisi kesäkurpitsaa, naurista ja porkkanaa.  Kastikkeesta taas: ketsupissa on usein suolaa noin 2 g/100 grammaa, ja tässä jotain 9g/100g.  Kaupat ovat täynnä öljyä sisältämättömiä maustekastikkeita, jossa joissain ei ole suolaa ollenkaan, tai liikutaan paljon alle viiden g...

WFPB - Ruokaostokset 40 € - Elokuu vko 3.

 Ruokaostoksien esittelyt alkaen vihanneksista.  Sitten katsotaan mitä viime viikon jälkeen on tapahtunut. Persilja, 1,35 €,  selleri 2,19 € lähikaupoista. Kiinankaali 2,89 € / kilo lidlistä. Kuuden euron setti tässä. Pakastealtaasta vihreät pavut, maissit, pari hernepussia ja pinaattia. Noin 3 €. Porkkanaa, bataattia, punajuuria ja palsternakkaa. Yhteensä n. 7-8 € Hedelmänä omenat, Jonagold. 1,5 € 2 kg pussit olivat 0,89 € /kpl.  Perunan kilohinnaksi jäi alle 45 senttiä.   Edullista ruokaa jo. yhteensä 3.56 € Lidlistä sai riisiä 1,39 € kahden kilon säkeissä.  Riisin kilohinnaksi jäi 0,69 €.  Riisi oli italialaista alkuperää.  Spagetit olivat halpoja, 0,69 € pussi, kilohinta siis 1,38 €.  Yht. 4,55€ Erilaisia tölkkipapuja ja paketti kuivattuja, punaisia linssejä. Yhteensä n.6-7 euroa. Maustamisiin n.5 euroa.  Lidlistä löytyi edullinen appelsiinimarmeladi 1,05 €.  Aamun n. 3€ ostokset lähikaupasta. Yhteensä sain laskettua kuitei...

WFPB - Ruokaostokset 30 € - Marraskuu 4

Ostoskeikka 4, 30 €.  Marraskuussa meni yhteensä 100 euroa ruokaan. Tässä postauksessa ensin ostoksia, sitten surullisempi asia.  Mietin joulukalenterin tekemistä. Nyt on blogissa ollut sen verran vähemmän kävijöitä, että kiinnostus on selkeässä laskussa. Joulukalenteria tehdessä voisi silti tulla hyviä ideoita. = 3,38 € 4 kg Jauhoiset perunat Lidlistä 0,85 €/kg = 1,58 € Kikherneet 0,79 €/380g nesteineen 2,08 €/kg. Valutettuna 230 g, kilohinta pelkät herneet 3,43 €. Ei lisättyä suolaa.  Vertailua: Prismassa Foodinin kuivat kikherneet 500 g pussi oli 2,95 €/kpl, josta tuli viimeksi noin kilo keitettynä.  3,43 € - 2,95 € = 0,48 €. Sen verran säästäisi keittämällä itse. Ei pelkkää säästämistä:  Keittäminen n. tunti ja pakastepussit päälle, sen jälkeen pakkasessa säilyttäminen. Pakkasesta annostelu on toisaalta vaivatonta. Eikä tule uutta pahvitetraa joka kerta roskaksi.  = 1,99 € Porkkanat 2 kg. = 6,98 €/kg 1 kg Pakastettua lehtikaalia 3,49 € /500g  = 4,...