Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella vihreät pavut merkityt tekstit.

Luukku 3 - Vihreät pavut - WFPB

Luukussa 3 on pitkät vihreät pavut.  Resepti ja käyttövinkkejä. Riisi ja vihreät pavut: Riisi  Pitkät vihreät pavut Maustekastike Tomaattimurska Keitä riisi pussin ohjeen mukaan. Esimerkiksi uunissa, vuoassa, kansi päällä 200 C: 2,5 dl riisiä, 5 dl vettä. Keitä kattilassa vihreitä (pakaste)papuja. Ohjeessa voi lukea että vain 10-12 minuuttia, mutta ei haittaa pitempi aika, varsinkaan tässä annoksessa. Valuta vesi pois pavuista. Laita lautaselle riisi, pavut, ja lorauta maustekastiketta kuten sriracha, laimennettu soijakastike, makea tai tulinen chilikastike.  Kaada purkista huone- tai jääkaappilämpöistä tomaattimurskaa kastikkeeksi. Valmis! Saman annoksen voi tehdä myös riisin tilalla kauranjyvät: 2 dl kauraa 3,5 dl vettä Vihreät pavut on usein kiva keittää kypsemmäksi, kuin se pussin ohje. Vaikka keittäessä vitamiineja voi kadotakin. Onneksi voi syödä sitten vaikka tuoresalaatin. Papuja voisi laittaa salaattiinkin. Makuasiakin, miten haluaa papunsa keittää. Pavuissahan keittäminen on

WFPB - Peruna, makaroni ja vihreät pavut - Helppo startti kasvisruokiin

Reilusti ruokaa kolmesta pääraaka-aineesta. Lisäksi vesi ja mausteet.  Mittasin yhden kaikkia, tai jonkin tasamitan saadakseni reseptimäisen ohjeen. Jos sinulla sattuu vaikka olemaan eri vihannesta, tai jokin mauste puuttuu, niin eiköhän siitä ruoka tule. Vettäkin voi lisätä tarpeen mukaan. Ainesten määrät voi puolittaa, jos haluaa tehdä vähemmän. 1 kg perunaa 1,5 l vettä 400 g pussi makaronia 120-150 g vihreitä papuja 1-2 rkl tomaattisosetta 1 rkl suolatonta jauhelihamaustetta 1 tl kuivattua persiljaa 1 tl kuivattua oreganoa 1 tl kuivattua basilikaa 1/2 tl mustapippuria Mausteita tietysti myös maun mukaan. Omaan makuuni jauhelihamauste on melko pippurista jo valmiiksi.  Suolaa en lisännyt ruuanlaitossa. Tuli ihan toimiva ruoka ainakin vasta laitettuna. Kun lämmitin ruokaa myöhemmin, laitoin lurauksen ketsuppia ja ripottelin ravintohiivaa ja mustapippuria. Tästä tuli iso kattilallinen, tai ainakin itselleni riitti koko päiväksi ja ylikin. Riippuu varmaan monesta asiasta, kuten miten nä

WFPB - Mökille ruokaa säilykkeistä - Ilman pilkkomista - Nauriiden keittäminen

Joskus ei syystä tai toisesta pysty pilkkomaan kasviksia. Lisäksi ajattelin tilannetta kesämökillä, jossa monesti pidetään paljon säilykkeitä kaapeissa valmiina.  Kokeillaan siis tehdä ruokaa säilykkeistä, ja ilman pilkkomista vaativia ainesosia.  Tämä minun kuvitteellinen mökkini ei ole täysin alkeellinen, vaan keittomahdollisuuksilla varustettu, joten aivan kaikkia tilanteita ei ole otettu huomioon.  Tehdään ensin makaronista ja säilykkeistä pata. Keitetään uusia, tämän kesän satoa olevia nauriita myös.  Taustalla kiehuu jo kilo kesäperunoita kattilassa. Mökiltä voisi löytyä vaikkapa tällaisia aineksia. Makaroni ja pavut olisivat pääasiallisina energianlähteinä ruuan osalta.  Vihreät pavut ja tomaattimurska olisivat nyt vihanneksina. Mausteeksi voisi löytyä jokin jauhelihamaustesekoitus, tai vaikka nämä: musta- mauste- ja valkopippuri, paprikajauhe ja persilja.  Mausteissahan ei ole kova kantaminen, joten voisi sinne tuoreitakin mausteita viedä. Lehtivihreäksi ajattelin tuota persilj