Siirry pääsisältöön

WFPB - Ruokasuunnitelma - Tammikuu 2025

Ruokasuunnitelman paikka, että näkee mitä voi tehdä. 

Vihannekset jotka ovat suunnitelman pohjana, eli mitä on tallella aiempien ja viime kauppareissun jälkeen:

4 porkkanaa
1 lanttu + lantun palasia
1 iso nauris
2 bataattia, isoa
2 kiinankaalia
2 juuriselleriä
2 ylimennyttä omenaa
1 soijajogurtti
puoli purkkia vaniljasoijajogurttia 

Postauksen lopussa on vielä se tätä edeltävä  ruokasuunnitelma. 

Raakasalaatiksi ja tuoreeksi vitamiiniksi on kiinankaalia, 2 omenaa, 3 tomaattia ja lanttu, ja pakastemarjoja. 

Perunat ja tärkkelyspitoiset ovat tavallaan kuin juokseva vesi, niiden loppuminen ei tule ruokasuunnitelman esteeksi ja siksi luetteloin vain vihannespuolen. N. 20 perunaa, haen lisää jos loppuvat

K-Marketin digitarjouslehdessä oli kaali euron kilo. Oli myös 1 €/kg tarjous perunoista, en tiedä oliko perunatarjous kaikissa K-Kaupoissa vai vain täällä. Siitä saisi salaatti- ja perunamäärää lisättyä jos noutaisi ne talteen.

1. Maanantai



Palsternakkapihvit. <-- ks. resepti

Raastettua palsternakkaa sekoitetaan muusattuihin palkokasveihin kuten mustapapu. Sidosaineeksi kauraa, perunamuusia, 1-2  rkl pellavarouhetta. Sotkee vain taikinan, muovailee pihvit ja paistaa uunissa. Mausteeksi käy (mauste- ja musta)pippuri, soijakastike, ketsuppi+sinappi, paseerattua tomaattia vähän. Tulee mitä tulee, palsternakasta voisi tehdä muutakin mutta suunnitelma on suunnitelma.
Yksi palsternakka ei riitä enää kunnon palsternakka-perunamuusiin, tavallinen muusi on ok, keitinvesi nesteenä.

2. Tiistai




Näiden kanssa käy samat pihvit myös, jos on jäljellä. 
Jos ei paista kaikkia selleriä, voi tulla pikku keittokin. Kaikki selleriohjeet saman linkin takana.

Jos on soijajogurttia ja omenaa, selleristä tulee myös Waldorfin salaatti. Viimeksi kun tein, keitin ohjeen mukaan 30 sekuntia sellerisuikaleita, nyt keittäisin pitempään. (Paitsi en tee, koska maustamaton soijajogurtti loppui, tein siitä jo italiansalaattia.)


3. Keskiviikko




Kuvassa keittoon soveltuvia aineksia, ilman tofua. Nyt laitan tofun tilalle kikherneet, ja kurkkua ei ole. Suolakurkun sijaan kurkkusalaatti, tai tarvinneeko mitään. Tuoreen persiljan sijasta kuivattua. 

Tosin olen itse jo syönyt monta päivää nauriskeittoa, koska nauriit joita ostin viimeksi olivatkin hyviä vain ruuanlaittoon. Oli kilon pussi tuhottavana. 

Riisinkeittimessä valmistuu helposti höyrytettynäkin, ei tarvitse keittää enää keittoja.



Torstai 


Osa bataatteista uunissa ilman mitään, ja osa kastikkeessa makeuttajana.

Bataattia on kaksi isoa, suurin osa uunissa paistettuna, ilman mitään mausteita. Viereen kaikki ne tavalliset: keitetyt perunat, riisi, spagetti ym. Kikherneet. 

Bataatti-linssikastike, johon saa menemään kiinankaaliakin. 

Bataattia voi kypsentää mikrossakin ja tehdä vaikka piirakan, mutta katson mihin ne riittävät. Paseerattua tomaattia on kuivakaapissa, niitähän ei ollut viime ostoksissa.

Ostin bataattia jo melko kauan sitten, ne pitää käyttää pois. Hyvä koska sattumalta porkkana loppuu, 1 kg ei riittänyt mihinkään. On jotain oranssia ja makeaa ajamassa saman asian, jopa joskus paremmin ja makoisammin.





Linssi-bataattikastikkeeseen voi käyttää joko vihreitä tai punaisia linssejä, ja muitakin papuja.

Perjantai


Todennäköisesti ruokaa riittää niin, ettei joka päivä tarvitse kokata. Lykätään silti viidenneksi pääruoaksi makaronilaatikko, se on aina niin kiva olla olemassa. Pakastepussillinen porkkanaraastetta on valmiina niin, että ei tarvitse kuin kaataa ainekset vuokaan, jos iskee makaronilaatikkointo. Italiansalaattiahan tein jo. 

Makaronilaatikosta tein kerran säästöversion 0,99 €, mutta nyt oli makaronin hinta noussut. Voi olla että onnistuu silti, koska ei se ollut vasta kuin 0,69 €/400g pussi.




Jälkiruoaksi omenapiirakka tai omenamuffinssit, koska kaksi omenaakin meni yli. Keksit, mitä vaan. Muffinssit joudun tekemään keksimuotoisena. Muffinssipellistäni lähtivät pinnoitteet kesimään. Se joutuu metallinkeräykseen, ja paperiset muffinssimuotit ovat liian rasittavia. En taida laittaa leivinjauhettakaan, kun onnistuvat ilmankin.


Paistoin eilen lättyjä. Tein taikinan hiivaleipäjauhoista ja vedestä, vähän kaurahiutaleita. Paistoin ilman rasvaa, ja aika ohuita pieniä lättyjä. Pienikokoisella paistinpannulla. Hieman vaaleita, mutta aikansa kun paistelin alkoi jo väriäkin näkyä.

Piti vaihteeksi kokeilla näitäkin, vaikka koen että amerikkalaistyyliset pannarit ovat helpompia paistaa. 


Tämä on välkkynyt viimeaikoina mielessä, eli kestikievarin aamiainen 2023 joulukalenterin luukusta 20 eli mysli. Tofua, naurismuusia/muhennosta, perunaa siihen kuului myös, ja lihankorvikkeita, mutta riisuttu versio sisältää soijajogurttia, leivän, mysliä ja lätyt. Kaurapuurokin on hyvä. Jakkihedelmän kanssa en ala enää.

Ruokaideoita voi tsekata lisää edellisistä tammikuun ruokalistoista, kuten tammikuun kokkailut vuonna 2024. Siellä mm. runebergin torttuja. Helmikuussa oli naurista, lanttusoseita ja kyssäkaalia.


Leivän tein eilen, tuli ihan ok. Käytin tällä kertaa muutaman desin hiivaleipäjauhoja, ja tuli niin sitkas taikina ja vieläpä käsin yritin vaivata. Se takertui niin että henkeä salpasi räpiköidessä, miten saan tämän käsistä irti. Mutta lopulta siinä ei käynyt kuinkaan, kun taputtelin jauhoilla ja taistelin vain eroon siitä jollakin konstilla. 

Katsoin Finelistä onko tämä edes hyvä ratkaisu, ja laitoin reseptin sinne. Tein vertailun yleisleipään. Kuvia ei vaikuta laittaa liikaa, koska vertailuni oli vielä hieman epäjohdonmukainen ja paljolti kesken. Tässä oli 2 dl kauraa, vähän ruista ja vehnää + hiivaleipäjauhoja. Ravintoainevertailu oli silti itse tehdyn eduksi. Vielä kun vaihdan hiivaleipäjauhot grahamjauhoiksi, niin alkaa tapahtua varmaan lisää.

Tämä on arvio aineksista. 5 grammaa hiivaa on täysin väärin, kuivahiivapussissa on yleensä 11g. Se vain jäi noin eikä varmaan vaikuta paljoa ravintoon. Voi toki vaikuttaa. Graham- tai täysjyvävehnäjauhoilla vaihtui painokin sitten, meni vertailu vähän sekaisin vielä. Jauhoja en koskaan punnitse omaan leipään, joten tuo määrä voi olla mitä sattuu. 2 dl kauraa on oikein.

Tällainen yleisleipä löytyi vertailuun ensimmäisenä, mutta siellä oli paljon ihan tuotemerkin tarkkuudellakin leipiä mitä voi testata ja katsoa ravintoaineet.


Leipiä Finelissä tosin oli niin montaa sorttia, etteiköhän sieltä olisi jokin melko vastaavakin löytynyt, ja riippuu aina siitäkin mitä osaa leipä näyttelee ruokavaliossa milloinkin. 

Suolan määrä oli aina yksi kynnyskysymys leivissä mitä kokeilin, ja toinen oli rasva. Myös vitamiini- ja kivennäisainearvot omassa parempia. Vähärasvaisiakin valmisleipiä löytyi, eli sama kuin omissa rasva alle 8-10% kaloreista. Pitää vielä jatkaa etsintöjä.

Oman leivän ravintopylväät, montako prosenttia mitäkin.


Kaapeissa muuta:
Pakkasessa on esim: Marjat: mustaviinimarja, mustikka, puolukka herneitä, pinaattia, leipää sämpylöitä, banaanikeksiä, muffinssia, banaaneita
Kuivakaapissa on paljon kaikkea: kuivatut luumut, kauranjyviä, täysjyväspagettia, ohraa, kaurahiutaleita, täysjyvävehnäjauhoja, hiivaleipäjauhoja, ruisjauhoja, kuivahiivaa ym.




Olisin lähtenyt eilen liikkeelle ja voinut poiketa marketissakin, mutta ulkoa kuulin auton moottorin huutamista ja renkaiden sutimista, kun naapuri yritti päästä pihasta.
Maan kamara oli niin jäässä, että hän joutui hakemaan hiekkaa autonsa renkaiden alle. Kuulosti kokonaisuutena värkkäämiseltä, joten päätin jättää reissut väliin. Olihan lauantai, eikä mikään pakko lähteä.

Ulkoilua ei voi nyt silti väistää, olipa pihalla jäätikkö tai ei. 


Kaveri on valmiina lähtöön. 17 kiloa, ja maastopaino voi yllättää jos menee pupu tien yli. Tai orava, talitintti, jäätelöpaperi, kissa tai koira. 

Todennäköisesti tulee käytyä kaupassa vielä tammikuulle. Kaalista saisi lisää salaattitarpeita, edellyttäen ettei ole liian nahistunutta. Tai sen voi laittaa kuten viisiosaisen aamiaissarjan osassa kaali.

Nyt on jo mennyt yli 110 euroa tammikuussa. Jos haluaisin ruokakulut pysymään alle 1500 €/vuosi2025, niin kannattaisi nyt pitää yllä ruokakulusäästöä. Kesälle on kiva jättää enemmän houkutuksia.

Ok, palaamme jälleen.

Tammikuun 2025 alun ruokasuunnitelma näytti tältä:

Maanantai: Hernekeitto + keitetyt perunat

Keskiviikko Lanttu-perunakeitto. 

Torstai: Nauriskeitto


Se oli joulukuun ruokaostoksien yhteydessä. 

Aika samanlainen näiden kanssa oli tammikuun 2023 ruokasuunnitelma. Samoja ruokia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Syyskuun ruokaostokset 120 €

Lupaava otsikko oli ensin, eli 100 euroa syyskuun ostokset . 2026 Tosiasiassa myös eväisiin on mennyt, erilaisiin laukkaamisiin ja olen melko varma, että ainakin kaksi perunapussia jäi puuttumaan.  Eli niistä on unohtunut ottaa kuva. Ja yksi porkkanapussi, 0,99, sen jätin tietoisesti, loppui virta vieteristä.  Lisäsin siksi 20 euroa. Marjoja sain ilmaiseksi muutaman pussin, ja viinimarjoja ja viinirypäleitä on. Siksi marjaostoksia ei tarvinnut tehdä tällä kertaa. Marjaostoksiin voi mennä noin 30 euroa kuussa yleensä. Näillä käynnistin syyskuun ja kuitti meni niin iloisesti hukkaan, etten voi kuin arvailla mitä nämä maksoivat. Bataatit pari euroa kilo, kukkakaalit ja kurkku samaa luokkaa, sitruunapussi vähän päälle euron, kotimaiset omenat taisivat olla sillä kertaa alle 3 euroa kilo? Lanttu vähän päälle 1 €/kg, porkkanat .. Kurpitsa alle 3 euroa kilo. Sanotaan näille hinnaksi 15 euroa, niin päästään eteenpäin. Hain vielä toisenkin kurpitsan myöhemmin, unohtui kuvat joten + 3 €...

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Maaliskuu 4, 207 €/kk

 (Muokattu , Setämieskastikkeita ei saa enää. ) Loput maaliskuun ruokaostokset. Yhteensä maaliskuussa parisataa euroa, joka on siis yli tavoitteen. Eipä hätää mitään, sillä tässä kuussa tuli myös jatkon kannalta isoja säästöjä. Kuten marmeladit, taatelia pitkäksi aikaa, sekä luomu rusinoitakin pitkälle kevääseen. Ja sen verran tehokkaat ovat ostokset, että ei ole vieläkään kiire kauppaan vaikka on jo huhtikuu alkanut. Syyhyttää toki lähteä katselemaan paljonko pakastevihannekset maksavat, ja keksisikö jotain inspiraatiota huhtikuulle. Vielä on pakkasessa marjoja, euron banaaneita, ja jopa perunaa voi käyttää C-vitamiininlähteenä nyt kun olen oppinut sitäkin syömään myös raakana. Kuiva-aineet eivät ole loppumassa, voi tehdä leipää, keittää puuroja, keittää spagettia, on tomaattisäilykkeitä, ananaskakkukin on vielä tekemättä. Pakkasessa on vaikka mitä. Eli pärjäisin vaikka viikonlopun yli vielä komeasti.    =10.02 € Tumma makaroni 1,85 €/kg x 1,6 kg = 2,96 e Punaiset linssi...

WFPB - Ruokaostokset 50 € - Tammikuu 2

Tässä tammikuun ruokaostoksia. Ostoskorit sekä Lidlistä että Prismasta. Laitoin selostuksia mitä näistä voi nyt tehdä, ja linkin reseptipostaukseen. Reseptit ilman lisättyä rasvaa, ja vähäsuolaisesti ja -sokerisesti, sekä ilman eläinkunnantuotteita, vegaanisia. Lidlistä ensin 32,78 eurolla, Prismaan lähdin koska sieltä saa kaskinauriita. Prismaan meni 11,67 €. Ostoskorivertailu ei nyt kerro kumpi kauppa on halvempi, kävin muuten vain molemmissa. Lidlissä mietin otanko kärryn vai korin, ja päädyin koriin koska se toimii ostosrajoittimena. Jos en jaksa kantaa ostoskoria kassalle, niin sittenhän ruokaa on enemmän, kuin yksi ihminen tarvitsee viikossa? Ajatellen mitä on jo kotona valmiina. Kori tuli niin täyteen, että jouduin pakastevihannekset kantamaan toisessa kädessä. Se on heräteostosten varma merkki. Tärkkelyspitoisia siis on, hiutaletta, spagettia, papua, jyviä ym. Siksi ostin vain 6 kiloa perunaa ja pari pussia pastaa. Niistä ei tule viikon tai kahden viikon kalorit, vaan ne riittä...

WFPB - Ruokaostokset 105 € - Elokuu 3 ja 4 - 155 €/kk

 Elokuu pakettiin, loput ruokaostokset esiteltynä: = 8,99 € Sitruuna, 3,58 €/kg ,  500 g = 1,79 €/pussi Banaani reilun kaupan 1,432 kg x 1,59 €/kg = 2,28 € Luomu sitruuna 5,69 €/kg x 0,262 kg = 1,49 € Ruukkupersilja, unohtui kuvasta, 1,25 € Ananaspalat mehusta, unohtui kuvasta, 0,79 €/purkki Tofu Teriyiaki 1,39 € Tavallaan ensin hurjistuin, että taasenko meni yli 135 euroa ruokaan kuussa, mutta tuli ostettua myös marjoja, sekä laatikot papuja ja tomaattia, sekä kympillä ihan pelkkiä herkkuja. Eli paljon on siihen rahaan saanutkin, vaikka koko ajan tuntuu että kaikki kallistuu. Loppujen lopuksi tästä tuli ihan hyvä kuukausi.  26,44 € Suomalaisia marjoja: Mustikka 2 x 500g = 9,9 €/kg Mustikka 1kg = 8,99 € Puolukka 7,25 €/kg,  2 x 1,45 /200 g = 2,90€ Mustaherukka 7,75 €/kg,  1,55 €/200g x 3 = 4,65 € Marjat ja kaksia eri mustikoita. Huomasin toiset hieman edullisemmat mustikat lisäksi, kun olin jo laittanut koriin toisia. Olin että laitetaanpa mustikoita toisellekin...

WFPB - Ruokaostokset 12 € - Tammikuu 3, 126 €/kk

Tässä loput tammikuun 2025 ruokaostokset. Hintapohdintaa ja laskelmia perunasta ja kauramaidosta, mitä ne tulisivat maksamaan vuodessa ja paljonko niitä voisi mennä. Pakolliset vitamiinit ja lisäravinteet piti hankkia, niistäkin kuva. Ruokasuunnitelmaluonnos mitä lopuista voisi tulla, mitä on jäljellä tammikuussa. = 5,27 € Yleisperuna 2 kg, 0,90 €/kg = 1,79 € Jauhoinen peruna 2 kg 0,90 €/kg = 1,79 € = perunat yhteensä 3,58 € Porkkana 2 kg 0,85 €/kg = 1,69 € Perunat olisivat Salessa maksaneet reilusti yli 2 euroa säkki, kilohinta varmaan jopa 1,25 euroa. En muista, enkä ottanut kuvaa kun kävin, mutta jossain Salessa maksoi verkkokaupan mukaan jopa 1,23 €/kg. Eli kaksi kahden kilon säkkiä olisi tullut lähikaupassa maksamaan 4,90 €.  Säästin 4,90 - 3,58 €  = 1,32 € ostamalla Prismasta perunat. Jos käyttäisi vaikka 6 kiloa perunaa viikossa, se olisi vuodessa 312 kiloa. 0,9 kilohinnalla 280,8 € Jos peruna maksaa 1,25 euroa kilo, 6 kg perunaa viikossa vuoden on 390 ...

WFPB - Ruokaostokset - Elokuu 3 ja 4 - 100 €, n. 190 €/kk

Lisätty  2.9. linkki, uusi kokaru-kirja, löysin tänään. Hups ja haa, Tässä heti kirjalinkki niin ei tarvitse selata alas asti:)   https://www.suomalainen.com/products/kokaru-kokokasvisruoka Uutuus voi löytyä pian kirjastostakin jo, ks. lähimmän kirjastosi saatavuustilanne  https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=kokaru&type=AllFields Tekijät Pauliina Tervo / Ville Miettinen Nyt elokuun loput ruokaostokset, vuosi 2025. Noin 100 € parin viikon ostokset, tässä postauksessa on sekä aloiteltuja talvivarautumisia, että joka päiväistä lanttua ja leipää. Aloin hyvän sään aikana hamstraamaan talvivarastoja, tai ainakin etukenoa että kaikki tarvikkeet eivät lopu yhtä aikaa, kun lumi sataa maahan. Homma vielä jatkuu hyvän matkaa, kunhan ei ala menemään ihan hirveitä summia rahaa. Kertasijoitus on aina mietittävä, koska ruokien kanssa voi sattuakin jotain. Tulee vaikka äkillinen matka, ja sitten olisi tuhansilla euroilla ruokaa tyhjässä talossa? Ei sitä koskaan tied...

WFPB - Viikon ruokaostokset - Kesäkuu 1. - 30 € - Muutto

Ostoksilla jatketaan.  Aivan eri meininki oli tämän kertainen muutto. Vuoden 2018 muuttoeväät olivat paljon eläinproteiinipainotteisemmat. Nytkin oli hieman vilunkipeliä ilmassa, vegaaninen suklaa, mutta se oli sellainen valinta. 2018 en ollut sen enempää ruoka-asioita miettinytkään, veuhtasin menemään vain. Uskaltaisiko laittaa kuvan niistä loppuun? *Ei herkille.* Vanhan asunnon siivouseväät siis tässä. 5.72 € Jouduin kaupassa kipaisemaan, koska eväsleipien kanssa sattui sekaannus. Kaupassa kipaiseminen oli yllättävän vaikeaa, koska tekemistä oli niin paljon. Piti ottaa pellillisestä sämpylöitä loput mukaan, ja jättää kaksi kotiin. Tulikin kaksi mukaan, ja loput jäi pois. Kaurahiutaletta, kikherneitä, banaaneja.  Muuttajan vinkit: mieti kylmiä eväitä esim kaura-ateria, tölkkipavut ruokatermari? leipaise illalla tai aamulla tuoreet sämpylät, peltileipätyyliin ilman kohotusta*, (*ilman kohotusta? Korjaus: Ilman vaivaamista.) tosi ihana jos ei tarvitse vanhaa jänkkileipää järsiä...

WFPB - Peruna, makaroni ja vihreät pavut - Helppo startti kasvisruokiin

Reilusti ruokaa kolmesta pääraaka-aineesta. Lisäksi vesi ja mausteet.  Mittasin yhden kaikkia, tai jonkin tasamitan saadakseni reseptimäisen ohjeen. Jos sinulla sattuu vaikka olemaan eri vihannesta, tai jokin mauste puuttuu, niin eiköhän siitä ruoka tule. Vettäkin voi lisätä tarpeen mukaan. Ainesten määrät voi puolittaa, jos haluaa tehdä vähemmän. 1 kg perunaa 1,5 l vettä 400 g pussi makaronia 120-150 g vihreitä papuja 1-2 rkl tomaattisosetta 1 rkl suolatonta jauhelihamaustetta 1 tl kuivattua persiljaa 1 tl kuivattua oreganoa 1 tl kuivattua basilikaa 1/2 tl mustapippuria Mausteita tietysti myös maun mukaan. Omaan makuuni jauhelihamauste on melko pippurista jo valmiiksi.  Suolaa en lisännyt ruuanlaitossa. Tuli ihan toimiva ruoka ainakin vasta laitettuna. Kun lämmitin ruokaa myöhemmin, laitoin lurauksen ketsuppia ja ripottelin ravintohiivaa ja mustapippuria. Tästä tuli iso kattilallinen, tai ainakin itselleni riitti koko päiväksi ja ylikin. Riippuu varmaan monesta asiasta, kuten...

WFPB - Suomenpata - Nauris, omena, palsternakka, kaura

Yhden astian ruoka kokonaisista kauranjyvistä ja riisistä. Jompaa kumpaa tai molempia. Vihanneksena naurista, omenaa, ja palsternakkaa. Tein kaksi versiota, nauris-omena ja palsternakka-omena. Tämän voisi varmasti maustaa minkä vain pataruoan mukaan. Meksikonpata, italianpata tai vaikka chili sin carne. Siksi ajattelinkin että nimi voisi olla suomenpata, koska onnistuu kauralla ja kotimaisilla kasviksilla. Vaikka kotimaisuusaste ei täysin 100% olisikaan. Kotimaisuusaste lisääntyy vaihtamalla pavut härkäpapuihin. Ks.  härkäpavut, keittäminen. Ja tässä on osittain samoja ominaisuuksia kuin niillä pussihawaijinpadoilla ja -italianpadoilla, joita löytyi ennen vanhaan minunkin kaapistani. Ne olivat hyvä hätävara kun tarvitsi nopeasti ruokaa kattilallisen. Nyt voisi tehdä tästä hätävararuoan tekemällä tarvittavan maustesekoituksen valmiiksi.  Resepti-ideassa oli neljä lähtökohtaa: nopeus, alle puoli tuntia  kokonaisten kauranjyvien käyttäminen johonkin kasvisten keittoaika on ...

WFPB - Ruokaostokset 65 € - Tammikuu 3 ja 4

Tammikuun loput ruokaostokset parin viikon ajalta, eli kolmas ja neljäs viikko tammikuussa 2026. Lis ätty linkki k ylmälaukkuun Kaksi reissua kauppaan, molemmat pikareissuja niin, että juoksin vain kärryn kanssa kaupan läpi. Järkevin valinta tässä kuussa olisi ollut Lidl, koska siellä on hedelmät ja vihannekset olleet -30% ja kerkesin Lidlissä tekemäänkin pienen reissun. Pääasiallisesti ostokset silti Prismasta, ihan siitä syystä että kätevin ettei tarvitse pysähdyksiä tehdä, kaikki samasta kaupasta. Lidlissä en ole nähnyt esimerkiksi assistentin tarvitsemia nautarullia, joita saa Prismasta. Nostelin kouralla tavaraa kärryyn. Valikoimatta liian tarkkaan mitä ostaisin, käytin nyt hyödyksi tottumusta ja kategorioita, eli tärkkelyspitoiset, vihannekset, hedelmät. Jos jokaista laatua on kärryssä, voi lähteä kaupasta pois. Kassan kautta tottakai. Kilohintaraja oli 2,5 - 3 euroa, eli en alkanut etsimään mitään euron tuotteitakaan. Vaikka mitä pienempi kilohinta, sitä paremmat säästöt. Muista...