Siirry pääsisältöön

WFPB - Huhtikuun kokkailuita - Ruokavalio - Terveiset blogista 1 v.

Katsotaan mitä muita ruokia olen laitellut, kympin ostoskorikokkailuiden lisäksi. Niitähän jo esittelin kolmessa edellisessä postauksessa.

Lyhyt tarina alkuun:

Jos joku lukija hyppää tähän internetistä, eikä tiedä mistä on kyse, hän voi ihmetellä. Onko tämä niitä ihmedieettejä, joita jaksaa noudattaa kaksi viikkoa ja sitten paino palaa takaisin? 

Monia kysymyksiä voi herätä, kun näkee että kuvissa seikkailevat kaali, porkkana ja kaurapuuro.

Kyse on siis WFPB - ruokavaliosta. Kokonaisia kasviksia, ei lisättyä prosessoitua rasvaa. Mahdollisimman vähän prosessoitua ruokaa muutenkin. Eläinproteiinien nauttiminen minimissä, tai kuten itselläni, että en syö niitä mieluiten ollenkaan. 

Tärkein asia joka tästä tekee ruokavalion on se, että nämä mainitsemani periaatteet estävät ainakin itselläni oikeastaan einesten käytön. Vaikka ostaisi vegaanisia eineksiä, katsopa valmistusaineluettelo. Siellä lukee lähes aina, että rypsiöljy, kookosöljy, tai muu. Ja myös muita, kuten suola, sokeri.

Mitä sillä on sitten väliä? 

Se, mitä itselleni tapahtui jo alle kolmessa viikossa, jopa muutamassa päivässä osa, riitti todistamaan sen, että tästä ei nyt ole enää paluuta entiseen ruokavaliooni. 

Ensin aloin pelkästään vegaaniselle ruokavaliolle. Olo parani.

Sitten sain selville tästä WFPB- ruokavaliosta, tein elämäni vielä hankalammaksi kokkaamista ajatellen, mutta tulokset olivat sen arvoiset. Hankaluudeksi voisi mainita sen, että teen ruuat melkein alusta itse. Hyvänä puolena toisaalta se, että tiskaus ja siivous ovat helpottuneet. Lisäksi rajattu ostoslista helpottaa kauppareissuja, ei tarvitse kaikkea harkita.

Kaikkea olen joutunut toki opiskelemaan senkin jälkeen, kun tein päätöksen. 

En ollut mikään mestarikokki koskaan aiemminkaan. En osannut tehdä sämpylöitä. Vihannekset ja perunat itivät ja pilaantuivat jääkaapin vihanneslokerossa. 

Joskus ennen kotoa poismuuttoa teininä osasin vielä kokata. Äidin opetukset ja köksäntunnit olivat tuoreessa muistissa. Kaikki katosi vuosien varrella, ja piti opetella jokainen perusasiakin uusiksi. 

Lisäksi kaikki ruokalajit mitä osasin tehdä, perustuivat tarkemmin tarkasteltuna liemikuutioihin (sis.palmurasvaa, suolaa ym), voihin, kanamunaan, kermaan tai ruokakermaan ja suolaan. Eipä sitten muuta, kuin opettelemaan. Ja ennen kaikkea, että miten saada arki toimimaan.

Ilmasto, hävikkikysymykset, eläinten kohtalo, tuotanto ja kaikki. Ne olivat mielessäni usein ennenkin, mutta nyt ne ovat korostuneet entisestään ja ajattelen paljon niitäkin asioita, ja kyllä tämä ruokavalio varmasti on melko suotuisa niitäkin ajatellen.


Mitä huhtikuussa ruuaksi:





Hävikkiomenoista tein keitoksen. 

Muffinsseja ja banaanikeksejä on pakastimessa jo riittävästi vähäksi aikaa, joten en päässyt näistä muuten eroon.



Keitokseen sekaan leivontataatelia, rusinoita, kanelia ja vaniljasokeria.




Pellavansiemenrouhetta ja mustikoita. Omenakeitos kävi hyvin nyt puuroon, että sai tuota pellavarouhettakin syötyä. Se olisi muuten hieman kuivaa, eikä järin hyvän makuistakaan.

Omenakeitosta en voi kehua siten, että se olisi maailman paras ja maittavin puuronkastike.

Lähinnä vain keino saada hyöty irti kuivahtaneistakin omenoista. Tämän voisi muuttaa sekahedelmäsopaksi lisäämällä kuivattuja tai muita hedelmiä lisää.




Tässä kiehuvat aamupuuro ja punakaalista, porkkanasta ja punajuurista keitos. Laitoin siihen 

  • tulista kastiketta, 
  • oreganoa, 
  • punaviinietikkaa, 
  • inkivääriä, 
  • pippuria 
  • kurkumaa.





Näitä kaaliporkkanakeitoksia olen nyt tehnyt monta. 





Pakkasessa on paljon itse leivottua leipää ja sämpylää, mutta hapankorppu on kiva herkku joskus.

Tahini sopii tosi hyvin, mutta en ole nyt ostanut sitä.

Päällä juustonkaltainen vegaaninen kastike, jota teen usein yleiskastikkeksi purkkiin. Se käy perunoihin ja muihin, leivän päälle ja pitsaan.





Ei välttämättä mikään onnistunein pitsa, jonka olen tehnyt.

Mutta mitä opin. Tästä lähtien teen niitä pitsataikinapalleroita valmiiksi pakastimeen, ja nyt tein jo pari. Kun pitsaa alkaa mieli tekemään, niin ei aina haluaisi vaiherikasta urakkaa. Tehdä ensin taikina, antaa sen kohota,
tehdä kaikki kastikkeet ja täytteet, tomaattikastikkeet. Sitten vielä odottaa paistumiset.

Ihan hyvin voisin tehdä nämä useammassa erässä etukäteen.



Lättyjä olen paistellut, mutta sitten paistinpannun pinnoite alkoi hilseilemään. 

Se onkin palvellut hyvin jo vuodesta 2019 tai 2020, joten ilmeisesti ihan odotettavissa oleva asia näille pinnoitetuille pannuille.

Viimeiset lätyt vähään aikaan. Uusi pannu pitää hankkia. Harmittaa, koska eihän se mitään kovin järkevää ole. Että esineet eivät kestä loppuelämää. En ole koskaan pinnoittamattomassa pannussa yrittänyt lättyjä paistaa ilman rasvaa. En muutenkaan tiedä, auttaisiko rasva, kun enemmän se ennen ainakin paloi kiinni.




Innostuin keittämään riisihiutaleista puuroa.

Tuli tosi hyvää, kun keitin ensin veteen, mutta lisäsin loppuvaiheessa soijamaitoa.

Sain maitoisuutta ja kermaisuutta puuroon ilman, että se kuitenkaan palaa herkästi pohjaan.



Spagettia ja kastiketta, sekä pula-ajan juurikassalaatti.

Näitä juuresraasteita muistan aina välillä tehdä. Spagetti on Rainbow- täysjyväpastaa. 

Mielestäni se, ja Lidlin täysjyväpasta ovat parhaita ja edullisimpiakin vaihtoehtoja jos haluaa enemmän kokojyvää.



Ranskalaisia teen usein, ja niin tein huhtikuunkin aikana. 

Leivissäni tai sämpylöissäni eivät kurkut tahdo oikein pysyä, joten keksin liimata ne ketsupilla ja leikata leivän kurkkuviipaleen ympäriltä paloiksi. Cocktail-leipiä.

Cocktail-tikunkin voisi laittaa pystyyn keskelle, niin varmasti pysyisi hetken aikaa kurkku päällä. En ole muistanutkaan miten käteviä ne tikut ovat monessa. Eväsrasioissa varsinkin. Voi ottaa hedelmiä rasiasta.






Vaikka tämä tulikin jo esiteltyä viimeisimmässä kympin viikko - postauksessa, niin pakko laittaa vielä tähän kuva. 

Tämä oli koko huhtikuun lempiruokiani. Täytyy hakea lisää riisiäkin, että saan tehdä lisää.

Vihreitä linssejä ja porkkanaa, jotka esikeitetään. Sen jälkeen riisiä, johon imeytetään vesi ja lopuksi lisätään purkki paseerattua tomaattia, 1- 2rkl tomaattisosetta, ketsuppia tai pikku loraus etikkaa maun mukaan, ehkä ripaus sokeria.

Mausteeksi Garam masala - maustesekoitusta, suolatonta, ja lisäksi paprikajauhoa ja persiljaa.

Chilikin voisi sopia.


Starch Blastereita eli tärkkelyspannuja olen tehnyt vähän väliä.

On niin helppo ruoka, ja vaihtelua saa mausteista. Teen välillä currymausteella, ja välillä käytän yrttejä kuten basilika, oregano ja persilja. 

Tulista, pippurista ja tomaattista. Salaattina punakaalta.



Pakkasta syön tyhjäksi nyt, ja sieltä löytyivät komeat pula-ajan kahvisarvet, rasvattomiksi muutettuina.

Herkkuna on mennyt myös mämmiä tässä kuussa. Siitä ei ole nyt kuvaa, koska ei siitä tule mitään hyvää kuvaa, ainakaan minun kamerallani.

Lopuksi:

Olen suunnittelemassa muuttoa, joten alkaa operaatio nimeltä kaappien tyhjennys. Samalla yritän pitää ruokakulut pieninä. Tilaan hulppean muuttoauton.

Olin innoissani kympin testailuista, ja ajattelin että olisin voinut jatkaa eri suuruisilla budjettikokeiluilla.

Oikeasti en toki voi ostaa paljoa mitään, kun ruokaa on valmiiksi kaapit täynnä. Joten saa nähdä, mitä saan aikaiseksi. Nyt jo lyö vähän tyhjää, kun kymppitestailuiden jälkeen tuntuu kaikki niin kalliilta. Tuoreet vihannekset varmaan loppuvat, ja niitä osaan sentään ostaa.

Ruokaostospostaushan tässä kohta myös pitää laatia, kun olen seurannut tämän kuun ruokamenoja.

Huomasin, että blogillani tuli vuosi täyteen. Perustin tämän jo ajat sitten, mutta vasta viime vuoden huhtikuussa aloin säännöllisesti päivittää. Katson siis tämän olleen siitä asti käynnissä varsinaisesti.

Jokin juhlajulkaisukin voisi olla paikallaan, jossa esittelen blogin tekoa ja vaikka mitä..koiria, jotka ovat hyvinkin tässä hyödyksi olleet. Ainakin saaneet minut nousemaan penkistä.

Onko toiveita? Mitä voisi juhlajulkaisu käsitellä? Usein kysytyt kysymykset? Niitä tosin ei ole kysytty paljoa. Mitähän sitä keksisi?

Voisin kertoa blogin tekemisestä, mutta vain tietysti tämän blogin. Minulla ei ole harmainta aavistusta, miten tehdään blogi joka menestyy esimerkiksi taloudellisesti tai muuten. Bisnesidea tämä nyt ei ole, enkä ole ajatellut kaupallistaakaan. Olin tosin blogit.fi - sivulla 10 parhaan ruokablogin joukossa, mutta sieltähän tipahdin kymppiseikkailujeni jälkeen. Instatili on pääasiallisesti aika hiljainen. Ehkä kuvat vähän epäsointuvia.


Blogia pitäisi jatkuvasti parantaa. Esimerkiksi indeksisivu voisi olla hyvä tai jokin luettelo koska luulen, että joitakin reseptejä on vaikea hakusanoilla löytää.

Itse olen tämän blogin suuri käyttäjä, koska unohdan omat reseptini jokaisen kokeilukerran jälkeen, ja alan sitten niitä myöhemmin kaipaamaan. Lisäksi välillä en keksi ideoita, mitä tekisin ruuaksi.

Tänne heti selailemaan, niin kohta on jotain pöhisemässä hellalla. 

Otan B12, jodia ja D3- lisäravinteita muistin ja jaksamisen tueksi, ja ne tekevät varmaan voitavansa.



Hyvää torstaita, ja toivottavasti oli kiva pääsiäinenkin!

Kiitos kun tulit lukemaan, ja toivottavasti löydät hakemaasi inspiraatiota, reseptejä, kuvia tai muuta.

Tällä ruokavaliollahan ei tokikaan ole pakko pelkästään säästää ruokamenoissa, siis ruokavalion puolesta, vaan se on ihan omaa lisäystäni. 

Joka tapauksessa, toivottavasti menee hyvin.

Kommentit

  1. Kiva olisi lukea esim. maustamisesta/mausteista. Miten olet ottanut ne haltuun, miten tiedät käyttää juuri tiettyjä mausteita. Itselle mausteet ovat yksi ruoanlaiton vaikein asia, joten on kausia, jolloin lähes ainoa käyttämäni mauste on suolan lisäksi mustapippuri. Tai sitten mätän kattilaan vähän mitä sattuu.
    Terv. PS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! Kiitos kun esitit toiveen, teen kyllä mielelläni juttua mausteista. Voisin esitellä mausteita ja ajatuksia niiden takana, mihin käyttää ja mistä ideat peräisin. Eri ruokia ym. Kiva alkaa miettiä tätä asiaa, alan ensi tilassa ottaa kuvia jo lisää!

      Mausteet ovat moninaisia, kauppojen hyllyille ilmestyy jatkuvasti myös uusia sekoituksia, ja välillä ihmettelen itsekin niitä. Olen ostanut mausteita erilaisten reseptien innoittamana, ja osa uhkaa välillä jäädä käyttämättäkin. Hyvä idea käydä maustekaappia läpi nyt.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Viikon menu - Maaliskuu 1 - Ruokasuunnitelma

Ruokasuunnitelma viikoksi. Kuusi kohtaa ruokaideoita, joista kohdassa 6 on puurot, leivät ja jälkkärit.  1. Riisi ja pavut Ensimmäisenä jotain, mihin voi laittaa basilikaa.  Kun tekee yhdenastian ruoan ,  riisin ja pavut, tai  riisin ja tomaattikastikkeen ja minkä tahansa vastaavan ruoan, jos ruoasta tulee mautonta, voi laittaa tuoreita basilikan lehtiä revittynä, niin ruoka muuttuukin tosi kivaksi elämykseksi. Basilikarisottoa teen joskus arborioriisistäkin. Kiva käyttää koko ruukku, tai miksei kaksikin ruukkua basilikaa. Perunaa kylkeen. Valmiiksi tein jo sekoitusta, missä on kaikenlaisia jyviä ja linssejä. Eniten riisiä. Tätä kun kaataa 1 mitta + 2 vettä, saa yhden astian ruoan valmistuksen haudutuspadassakin helposti aloitettua.  Omaa maustesekoitustakin kannattaa tehdä johonkin pieneen purkkiin. Käy myös pöytämausteena sitten. 2. Palsternakka-perunamuusi ja punajuuri-mustapapupihvit Palsternakasta on ideoita , ja nyt ruokalistalle niistä valikoitui palsternakka-perunamuusi. Pun

WFPB - Ruokaostokset 15 € - Maaliskuu 3

15 euroa. Entisiäkin jäljellä niin hain vain vihanneksia ja hedelmiä. Olen viikkomenussakin vasta puolessa välissä.  Jätin pari euroa varaa perunoille, joita vielä ei mahtunut jääkaappiin. 2-3 eurolla siis perunaa. = 6,86 € Porkkanat 1,29 €/ kg Kartanon salaatti 2 kpl 2 € Persilja 1,19 € Basilika 1,39 € Kurkku 3,29 €/kg x 0,302 kg = 0,99 € Lisäksi jäljellä on vielä nauris, muutama porkkana ja kaalta. Punajuuret keitettynä. = 4,38 € Luomu banaani 1,226 € x 1,95 €/kg = 2,39 € Veriappelsiini 1,5kg 1,33€/kg = 1,99 € Siinäpä ostokset, muuta ei tarvittu. Enkä olisi tarvinnut näitäkään. Tulikin niin kiireinen viikko, että puolet päivästä aina jossain ulkona rieskan ja banaanin turvin, sitten kun ehtii taas syömään niin kuluu vain joku pari rasiaa. Puurokin lykkää aina viikkosuunnitelman seuraavaa ruokaa puolella päivällä. Eilen vasta sain paistettua punajuuripihvit, jotka olivat viikkomenussa . Savutofuakin vielä jäljellä. Viikkomenu tuli sävellettyä tällä kertaa vähän työlääksi. Ei millään

WFPB - Ruokaostokset 35 € - Maaliskuu 4 - 95 €/kk

 35 euron ruokaostokset, Lidlistä ja Prismasta. Molempiin kauppoihin meni yli 15 euroa ja risat. = 7,25 € Yleisperuna 0,40 €/kg x 5 = 1,99 € Yleisperuna 0,80 €/kg x 2 = 1,59 € Bataatti 1,420 kg x 2,59 €/kg = 3,68 € = 2,7 € Luomu tofu natural 1, 35 x 2 , 6,75 €/kg = 10,92 € Punajuuri 1 kg = 1,29 € Nauris = 0,297 kg x 2,19 €/kg = 0,65 € Persilja 1,19€ x 3 =  3,57 € Kurkku 0,294 kg  x 2,79 € = 0,82 € Suippokaali 1,283 € x 2,29 €/kg = 3,49  Palsternakka 0,582 kg x 1,89 €/kg = 1,10 € Palsternakkaa perunamuusiin. = 3,49 € Lehtikaali 0,5 kg x 6,98 €/kg  = 7,5 € Luomu banaani 0,908 kg x 1,95 €/kg = 1,77 € Banaani 0,266  €x 1,55 € = 0,41 € Omena 0,604 kg x 1,09 € = 0,66 e Verigreippi 0,600 kg x 1,39 € = 0,63 € Appelsiini 0,954 kg x 1,39 €/kg = 1,33 € Mandariinipussi 1 kg x 2,70 €  = 2,44 € Grillausmauste ei lisättyä suolaa 0,35 kg x 24,29 €/kg = 0,85 € Mustapippurirouhe  0,65 kg x 24,46 €/kg = 1,59 € Siinä olivat ostokset maaliskuun viimeistä viikkoa varten. Mandariinipussissa on nyt jäljell

WFPB - Riisi ja pavut - Punainen suippokaali, vihannekset

Vanha hyvä "rice and beans" tai suomeksi riisi ja pavut, joka on helppo ja yksinkertainen ruoka. Riisin ja pavut voisi tehdä monellakin tavalla, ja eri kulttuureissa on sille omat historiansa ja perinteensä. Tämä on yksinkertaistettu ruokaidea siitä. Kun seisoin miettimässä mitä laitan ruoaksi, joku olisi voinut luulla että kehitteillä on erityisen mullistava ruokaresepti.  Saattaa olla että olikin. Tämän aikaansaaminen oli niinkin lujan aprikoinnin takana, ja halusin laittaa tämän siksi ylös ja kertoa eteenpäin. Koko ajan mietin, mitä laitan suippokaalin kantaosasta, ja mitä tulisi porkkanoista. Kun homma ei edennyt muistin viimein, että näinhän se kaali vaihtaa hiippakuntaa vartissa.  Vihannekset voi keittää, höyryttää tai vokata paistinpannulla. Tai paistaa uunissa. Nyt laitoin höyryttymään.  Puuroutuva riisi kuten jasmiiniriisi voi olla hyvä pestä ennen keittämistä, jolloin se ei vaahtoa niin paljon. Käytin riisinkeitintä, ja ne voi keittää kattilassakin. Riisit voi keitt

WFPB - Ruokaostokset 25 € - Maaliskuu 2

  Maaliskuun toiset ruokaostokset 25 €. Ensi viikkoa varten, ja uutta viikkomenua suunnitellessa. = 2 € Perunat haen vasta, kun jääkaappiin taas mahtuu. Liimaan ne jo tähän niin on 25 euron ostokset. = 4,2 € Tofu ja savutofu 1,35 €/200g, 6,75 €/kg = 2,7 € Mustapavut ja kikherneet 0,75 € 380 g, 200g, nesteineen 1,97 €/kg = 1,5 € = 8,6 € Persilja 1,19 € Basilika 1,39 € Ruustinnan salaatti 1,79 € Porkkana1,29 €/kg x 472 € = 0,61 € Palsternakka 2,29 €/kg x 0,386 € = 0,88 € Punajuuri 1 kg 1,29 € Nauris 2,19 €/kg x 0,662 kg = 1,45 € Kaikki muut Lidlistä, paitsi nauriit Prismasta = 2,05 € Omena 0,608 x 1,09 €/kg = 0,66 Banaani0,99 €/kg x 1,406 kg = 1,39 € Lidlistä = 0,79 € Puolukka 3,95 €/kg Prismasta  = 1,79 € Luomu Oatly kaurajuoma Prismasta. = 5,82 € Maustekurkku 3,09 €/kg x 0,304 kg = 0,94 €  Maapähkinävoi 8,50 €/kg =  2,89 € Kurkkusalaatti 5,53 €/kg = 1,99 € Järki hoi. Kävelin kurkkujen ohi ja mietin, että olisipa hyvää mutta kyllä kurkku kallista on, 3 euroa kilo tai ylikin. Sitten hain

WFPB - Ruokaostokset 20 € - Maaliskuu 1

  Maaliskuun ensimmäiset ruokaostokset 20 euroa. Paljon perunaa ja riittävästi vihanneksia. = 3,98 € 10 kg perunaa, 0,40 €/kg = 4 €  Fontane-perunoita, toisessa pussissa oli Gala-perunoita. = 1,43 € Keräkaali 1,462 kg x 0,98 €/kg  = 5,09 € Kurkku 0,330 kg X 2,79 €/kg = 0,92 € Ruustinnan salaatti 1,79 € Ruukkupersilja 2 X 1,19 € = 2,38 € = 2,02 € Banaani 1,29 €/kg 1,172 kg = 1,51 € Luomu sitruuna 0,171 kg x 2,99 €/kg = 0,51 € Sitruuna unohtui kuvasta. Tarjousbanaani Lidlistä ja sitruuna Prismasta. Luomusitruunasta tulee sitruunamuffinit , omenasoseen tilalla banaania. = 2,18 € Omenoiden sijaan ostinkin hävikkilaatikon. 0,65 €/kg. Viinirypäleet olivat vielä syötäviä, mutta olivat menossa pilalle ja pakastin loput. Paprikassa pieni kuhmu, kuhmu pois ja loput pakasteeseen. Tilliä piti myös pakastaa, koska sitä olikin niin paljon. = 0,79 € Pakastepuolukka 3,95 €/kg.  Viimeksi oli 4,20/kg. Ruuan hinta on lähtenyt laskemaan monissa tuotteissa. = 4,09 € 3,41 €/kg, 1,2 kg ketsuppia Ketsuppipull

WFPB - Savutofulaatikko

Laatikko tai kiusaus savutofusta ja perunasta. Nesteenä voi käyttää pelkkää vettä. Kauramaitokin on kiva, jos haluaa valkoista kermaperunan näköistä. Tästä tuli vähän simppeliä, kun en laittanut mitään mausteita. Ainekset pilkotaan vuokaan, peitetään nesteellä.  Savutofulaatikko 2 l vuokaan 100 g savutofua perunaa vettä kauramaitoa, halutessa Pilko perunat ja savutofu vuokaan, peitä nesteellä. Paista uunissa n. 200 C kunnes valmistuu.  Keltaisen tai punaisen pussin perunoita.  Tästä määrästä ei montaa ateriaa tullut, mutta muuten melko täyttävää. Puolitan tofun per laatikko vain sen takia, että saan vähennettyä suolan määrää. Makuasioita, miten haluaa laittaa. Tässä oli nyt suolaa 1,7 g/ 100g. Lidlistä ostettu. Vedellä peittoon suurin piirtein. Olisi voinut enemmänkin antaa pinnan ruskettua, mutta otin nyt pois vain ajoissa. Jos haluaisi kermaisemman näköistä, voisi keittää perunoita ensin hetki kattilassa samalla hämmentäen, ja kaataa sitten vasta vuokaan vesineen, ja paistumaan. Hämm

WFPB - Nauriskeitto

Nauriskeitto, tofulla tai ilman. Maustekurkkua ja ripaus maustepippuria, juustoisuus ravintohiivasta ja teelusikan kärjellinen sinappijauhetta tuntuvat sopivan nauriin kanssa yhteen.  Kokeilin keiton mausteena myös maustekurkkua ja kurkkusalaattia, ja siksi katsoin lopuksi miten paljon suolaa ne sisältävät, kurkkusalaatit sun muut. Niitähän ei ole pakko käyttää, mutta jos käyttää. Ensin keitto. Nauriskeitto Perunaa Naurista Porkkanaa 0,5 dl kokonaisia kauranjyviä Maustekurkkua ja/tai tuoretta kurkkua Tuoretta yrttiä halutessa, esim persilja tai tilli Tofua ja/tai kikherneitä, pakasteherneitä Mausteet  1/8 - 1/4 tl tl jauhettua maustepippuria 1/4 tl sinappijauhetta 1 rkl sinappia 2 rkl ravintohiiva 1 tl oregano 1 rkl persilja säilykejalopenoja, halutessa, tai esim. pakasteherneitä vettä, ja kauramaitoa halutessa Keiton kanssa sopii kurkkusalaatti. Siinä ja maustekurkussa on lisättyä suolaa usein, mutta tilalle voi vaihtaa myös tuorekurkun tai jättää pois. Pilko porkkanat ja laita kauran

WFPB - Perunalaatikko - Ruskeat pavut

Ainekset: Perunoita Ruskeita papuja, kypsiä Vettä Mausteet: Maustepippuri, n. 1/2 - 1 rkl Mustapippuri, 1/2 - 1 tl Persilja, 1 rkl Tilli, 1 tl Työvaiheet: Puhdista perunat, kuori tarvittaessa. Viipaloi perunat. Laita perunat ja pavut vuokaan. Mausta. Kaada vettä päälle. Paista ilman kantta, 200-asteisessa uunissa keskitasolla, kunnes valmista. Noin 40 min - 1 h.  Kuvia työvaiheista Nämä perunat olivat Gala- lajiketta. Kokeilin myös jauhoisista Afra- perunoista. Molemmista tuli hyvä perunalaatikko. Muovisessa pussissa myytäviä perunoita kannattaa haistaa ensin. Jos niissä on homeen haju tai muu epämiellyttävä haju, ne kannattaa pestä ja kuoria tätä ruokaa varten. Jos perunat tuoksuvat neutraalille, niitä ei tarvitse kuoria ellet halua. Poista vain selkeimmät huonot kohdat.  Käytin kokonaisia maustepippureita, koska annostelu tuntui helpommalta niillä.  Kun näkee että joka puolella on pippureita, tietää ettei ruoka ainakaan jää maustamattomaksi. Maustepippuria ei tule myöskään vahingossa

WFPB - Viikon ruokaostokset 5 € - Helmikuu 4 - 100 €/kk

Perunoiden ja porkkanoiden avulla menee ensi viikkokin hyvin, ja voi vaikka jatkaa samaa menua.  Ruokasuunnitelma oli sen verran tehokas, että olen vasta nyt kohdassa 5. Loikkasin kohdan 4 yli, ja sekin on siis vielä tekemättä. Haudutuspataan laitoin silti sekametelisopan ensin. = 5,18 € 5 kg perunoita 0,40 €/kg =   1,99 € 2 kg porkkanoita, 0,95€/kg =  1,89 € Banaania 0,99 €/kg =  1,30 € Peruna ja porkkana sattuivat olemaan Prismassa halpoja, ja banaanitarjous löytyi K-Marketista. Nyt voi tehdä  porkkalaakin . Tuoreista jäljellä vieläkin punainen suippokaali, säilynyt tosi hyvin, ja kun se loppuu voi tehdä porkkanaraastetta. Pakkasessa on ennen joulua ostettua hävikkipaprikaa rieskan päälliseksi.  Viimeksi 5 kg pussissa oli Afra-perunoita. Nyt ne olivat Fontana-lajiketta.  Fontana-perunoista onnistui muusi hyvin. Sitä myöten toimii myös keitoissa ja padoissa. Muusissa keitinvesi nesteenä, jauhettua maustepippuria ja puolukoita koristeena. Uunissakin tuli todella hyviä. Loraus ketsupp