Siirry pääsisältöön

WFPB - Mansikkakakku ja vaniljavaahto - Rasvaton pohja - Vegaaninen

Tässä postauksessa resepti kakkupohjaan, ja paljon kuvia mansikkakakun teosta. 

Muokkaan sen verran, että nyt näyttää siltä ettei soijajogurttia kannata käyttää pohjassa kananmunan korvikkeena tai nesteenä, koska se on liian tehokas hyydyttämään. Pohjassa siis kauramaitoa. Rasvatonta luomu Oatlyä ettei kakku pala kiinni alustaan



Aioin missata kesän mansikkarallin. Viime hetkellä päätin kuitenkin tehdä mansikkakakun.
Kakun päällä on Oatly vispautuvaa vaniljakastiketta. Ks. vegaaniset vaniljakastike- ja kasvikermaideat.




Korvasin kananmunan ruokalusikallisella omenasosetta. Rasvan alle puolella purkillisella Piltti- luumusosetta.

  • 1 rkl omenasosetta
  • 1 dl sokeria (laitoin alle desin, oli niin pieni taikina)
  • 1 dl soijajogurttia ja/tai vettä tai kasvimaitoa
  • ripaus suolaa
  • alle puoli purkkia Piltti-luumua
  • n. 2 dl hiivaleipävehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhoja


Sekoitin ensin kuivat aineet. Tässä vaiheessa voi halutessaan lisätä 1 tl vaniljasokeriakin.


Taikinasta tuli sitkeän tahmea. 19.5.2024 lisähuomautus tähän reseptiin: Taikinan nesteenä kannattaa käyttää kauramaitoa tai muuta. Sain selville nyt vasta, että tuo soijajogurttihan hyytyy ja sitä käytetään piirakantäytteissä! Joten se voi hyytyä taikinassakin. Ei ihme että tuli oudon tiivis kakku.

 Lisäsin vähän vettä ja soijajogurttia (nestettä), jos tarpeen. Sekoitin hyvin. Annoin olla sitkeähköä.

Vehnäjauhossa on sitkoa, joten sitä ei kannata varmaan jäädä liikaa nyt vaivaamaan.


Levittelin taikinalastalla vuokaan.

Tämä taikina mahtui pieneen 21 cm pituiseen pinnoitettuun sydänvuokaan. 

En voidellut vuokaa rasvalla.



Paistoin 180 C -asteisessa uunissa keskitasolla noin 20 - 30 minuuttia. Tarkkailin kakkua milloin se on valmista, koska en ollut varma paistoajasta. 

Irrottelin sen reunoista irti paistolastan avulla. 


Hyvin se irtosi. Vähän jäi reunaa kiinni vuokaan, mutta jokin soveltuvampi työkalu olisi voinut auttaa.

Paistolastani on niin leveä.

Olisi muuten kannattanut tehdä näin:



Piirrä vuokaa sapluunana käyttäen leivinpaperiin sydän, leikkaa ja laita vuoan pohjalle. 

Vältät öljyn ja vähäisenkin kiinnijäämisen.



Käänsin kakun alassuin ja halkaisin. 


Kostutin kakunpuolikkaat omenasoseesta, vedestä ja sitruunamehun pirskauksesta tekemälläni liuoksella.

Kun se oli imeytynyt hetken, levittelin mansikkahilloa vielä päälle.



Vatkasin vaahdoksi Oatly vaniljakastikkeen. Säästin suurimman osan kulhossa. 

Oatlyssa on öljyä lisättynä, jota siis normaalisti välttäisin. Mansikkakakku on minulle kuitenkin harvinainen herkku, joten siksi joustin.



 
Oli helppo vatkata käsin.


Käytin kupissa olevan jogurtin ja Oatly-vaniljakastikkeen seoksen kakun väliin. 

Laitoin myös pelkkää Oatlya väliinkin.



Kakkupohjan rakenne oli melko painava ja tiivis. Maistui oikealta kakulta, ja kostutus toimi hyvin.

Kuitenkin jos nyt tekisin kakun alusta, en ehkä yrittäisi tehdä siitä kaksikerroksista. 



Kakkukerrokset olisivat kovasti halunneet liukua erilleen. 





Mansikat lähtivät laskemaan mäkeä helposti. Laitoin Oatlya ihan kauhakaupalla, joten ei ihmekään.

Mikäpä sen herkullisempaa, kuin rönsyilevä vaahto ja siinä punaiset mansikat.



Kärsivällisempi koristelija saa varmasti vaikka mitä aikaiseksi.



Kaavin loput vaniljavaahdot kulhosta rasiaan, loput kakut eri rasiaan, ja laitoin jääkaappiin yöksi.

Yön aikana vaniljavaahto ei ollut mennyt miksikään. Se oli edelleen kuohkeaa.

Kakun päällä olevat mansikat olivat värjänneet vaahdon.



Koristelin sen uudelleen laittamalla lisää vaahtoa, sekä kermasta puhtaat mansikat vielä lisäksi päälle. Kerrokset lisääntyivät, mutta kakkuhan siitä vain paranee.

Ei kannata siis luopua toivosta, vaikka kakku olisi kamalan näköinen aamulla.

Maku on vain parantunut, kostukkeet imeytyneet kakkuun ja kylmyys raikastanut kakun ja mansikat.


Uudet koristelut päälle ja kahvit kiehumaan taas.

Ps: Kokeilin myös ilman kermaa:


Toimi. Kostutus, hilloa ja sulatettuja pakastemansikoita, joissa sokeria ja perunajauhoja. 

Perunajauho hyydyttämään marjojen nestettä. Tai se oli tarkoitus.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 105 € - Elokuu 3 ja 4 - 155 €/kk

 Elokuu pakettiin, loput ruokaostokset esiteltynä: = 8,99 € Sitruuna, 3,58 €/kg ,  500 g = 1,79 €/pussi Banaani reilun kaupan 1,432 kg x 1,59 €/kg = 2,28 € Luomu sitruuna 5,69 €/kg x 0,262 kg = 1,49 € Ruukkupersilja, unohtui kuvasta, 1,25 € Ananaspalat mehusta, unohtui kuvasta, 0,79 €/purkki Tofu Teriyiaki 1,39 € Tavallaan ensin hurjistuin, että taasenko meni yli 135 euroa ruokaan kuussa, mutta tuli ostettua myös marjoja, sekä laatikot papuja ja tomaattia, sekä kympillä ihan pelkkiä herkkuja. Eli paljon on siihen rahaan saanutkin, vaikka koko ajan tuntuu että kaikki kallistuu. Loppujen lopuksi tästä tuli ihan hyvä kuukausi.  26,44 € Suomalaisia marjoja: Mustikka 2 x 500g = 9,9 €/kg Mustikka 1kg = 8,99 € Puolukka 7,25 €/kg,  2 x 1,45 /200 g = 2,90€ Mustaherukka 7,75 €/kg,  1,55 €/200g x 3 = 4,65 € Marjat ja kaksia eri mustikoita. Huomasin toiset hieman edullisemmat mustikat lisäksi, kun olin jo laittanut koriin toisia. Olin että laitetaanpa mustikoita toisellekin...

WFPB - Ruokaostokset 50 €, Elokuu 1 ja 2

Elokuun ruokaostoksia, viikot 1-16.8. 2026 Piti käydä vain Minimanissa ja Lidlissä, mutta erinäisistä käytännön syistä päädyin Prismaan sekä Lidliin, ja päätin ostaa isoimmat ruokaostokset kerralla, ettei tarvitse asiaan saman tien palata. Poikkesin myös K-Supermarketissa, ja Minimanissa. Ainiin, ja Salesta taisin hakea kurkun ja tofun. Olen ilmeisesti käynyt kaikissa mahdollisissa kaupoissa, vaikka yritin pitää asiat yksinkertaisina. Yksinkertaiselta tämä elämä on tuntunut kyllä, eli ei sen puoleen.  Tässä Lidlistä.  Lidlin hedelmiä ja vihanneksia. Kaikki alle 1,5 €/kilo. Oatly luomu kauramaito 1,99 €/purkki, Prismasta = 5,97 € Juon kahvin yleensä mustana. Jos se ehtii jäähtyä, niin paras laittaa kauramaitoa ja sokeria. Luomu Oatly on siitä mielestäni ihmeellistä, että maistan jotenkin kerman ja rasvan.  Voi olla makuharha, koska siinähän ei ole lisättyä öljyä.  Kahvi jos on keitetty suodatinpussin läpi, siitäkin pitäisi olla ylimääräiset rasvat poistuneet. Nykyään ...

WFPB - Ruokaostokset 50 € - Tammikuu 2

Tässä tammikuun ruokaostoksia. Ostoskorit sekä Lidlistä että Prismasta. Laitoin selostuksia mitä näistä voi nyt tehdä, ja linkin reseptipostaukseen. Reseptit ilman lisättyä rasvaa, ja vähäsuolaisesti ja -sokerisesti, sekä ilman eläinkunnantuotteita, vegaanisia. Lidlistä ensin 32,78 eurolla, Prismaan lähdin koska sieltä saa kaskinauriita. Prismaan meni 11,67 €. Ostoskorivertailu ei nyt kerro kumpi kauppa on halvempi, kävin muuten vain molemmissa. Lidlissä mietin otanko kärryn vai korin, ja päädyin koriin koska se toimii ostosrajoittimena. Jos en jaksa kantaa ostoskoria kassalle, niin sittenhän ruokaa on enemmän, kuin yksi ihminen tarvitsee viikossa? Ajatellen mitä on jo kotona valmiina. Kori tuli niin täyteen, että jouduin pakastevihannekset kantamaan toisessa kädessä. Se on heräteostosten varma merkki. Tärkkelyspitoisia siis on, hiutaletta, spagettia, papua, jyviä ym. Siksi ostin vain 6 kiloa perunaa ja pari pussia pastaa. Niistä ei tule viikon tai kahden viikon kalorit, vaan ne riittä...

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Maaliskuu 4, 207 €/kk

 (Muokattu , Setämieskastikkeita ei saa enää. ) Loput maaliskuun ruokaostokset. Yhteensä maaliskuussa parisataa euroa, joka on siis yli tavoitteen. Eipä hätää mitään, sillä tässä kuussa tuli myös jatkon kannalta isoja säästöjä. Kuten marmeladit, taatelia pitkäksi aikaa, sekä luomu rusinoitakin pitkälle kevääseen. Ja sen verran tehokkaat ovat ostokset, että ei ole vieläkään kiire kauppaan vaikka on jo huhtikuu alkanut. Syyhyttää toki lähteä katselemaan paljonko pakastevihannekset maksavat, ja keksisikö jotain inspiraatiota huhtikuulle. Vielä on pakkasessa marjoja, euron banaaneita, ja jopa perunaa voi käyttää C-vitamiininlähteenä nyt kun olen oppinut sitäkin syömään myös raakana. Kuiva-aineet eivät ole loppumassa, voi tehdä leipää, keittää puuroja, keittää spagettia, on tomaattisäilykkeitä, ananaskakkukin on vielä tekemättä. Pakkasessa on vaikka mitä. Eli pärjäisin vaikka viikonlopun yli vielä komeasti.    =10.02 € Tumma makaroni 1,85 €/kg x 1,6 kg = 2,96 e Punaiset linssi...

WFPB - Ruokaostokset 7 € - Lokakuu 4 - 80 €/kk

Ruokaostospostauksen aika.  Katsotaan mitä tuli. Vältin ostelua ja kaupassakäyntiä, että saisin lokakuun ruokakulut alas.  Kaupassa kävelin vaikka minkä herkullisen ohitse. Haksahdin silti kalliiseen pikaruokaan, josta kuvat alempana. Tumma makaroni 1, 13€/ kg 400g,0,45  € X 2 = 0,90 € Omena Suomi 0,386 kg x 2,49  €/kg = 0,96 € Satsuma 0,99 €/kg x 0,564 kg = 0,56 € Ruukkupersilja 1,07 € Ruustinnan salaatti 1,79 € Piti laittaa koti mahdollisimman edustavaan ja sievään kuntoon hetkellisesti, ja siksi laitoin näitä ruukkuihin pöydille. Ostin tulilatvankin. Se maksoi vain alle 3 euroa Lidlissä, näillä pystyi täydentämään sisustusta vielä sitäkin halvemmalla. Salaattipurkin viereen mandariini- ja omena-asetelma. Edullista sisustamista hyötykasveilla. = 1,69  € Kauramaito Prismasta. Varsinaiset ruokaostokset tekivät n. 7  € , huvituksiin 7,90 € eli Picnicissä nautittu patonkisämpylä. En laske ruokakuluihin, mutta pitää tilittää jotta en ensin kerro vain koko...

Luukku 1 - Suippokaali - WFPB

Joulukalenteri 2023. Meininki on se, että laitan luukkuun aina kasvisruokiin tai ruokaostoksiin liittyvän reseptin, ruokaidean kuvan tai muun. Kiva kuitenkin hengailla blogin parissa päivittäinen hetki, toivottavasti näistä tulee välillä hyviäkin ideoita.  Kirjasuosituksia, video- tai ohjelmasuosituksia laitan, jos satun törmäämään johonkin jännään, että hei tuo olisi kiva laittaa. Liittyen jotenkin blogin aihepiiriin. Kuten tämän päiväinen on ruokakaupassakäynteihin liittyvä radio-ohjelma. Vuonna 2022 julkaistu ohjelma Miten meitä houkutellaan?  Miten siis järjestellään kaikkia tavaroita kaupassa, että saa ihmisen ostamaan kaikkea. Ja onko se huono vai hyvä asia. Vieraana käyttäytymistaloustieteen tuntija Markus Kanerva. Päivän ruokana on  Suippokaali paistettuna: Suippokaalissa on vähän avoimemmat lehden välit, kuin tavallisessa keräkaalissa. Lisämerkintä: Suippokaalia on punaisenakin. Tuli mieleen laittaa poikki ja käyttää suippo osa raikkaaseen salattiin. Isompi osa ...

WFPB - Ruokaostokset 12 € - Tammikuu 3, 126 €/kk

Tässä loput tammikuun 2025 ruokaostokset. Hintapohdintaa ja laskelmia perunasta ja kauramaidosta, mitä ne tulisivat maksamaan vuodessa ja paljonko niitä voisi mennä. Pakolliset vitamiinit ja lisäravinteet piti hankkia, niistäkin kuva. Ruokasuunnitelmaluonnos mitä lopuista voisi tulla, mitä on jäljellä tammikuussa. = 5,27 € Yleisperuna 2 kg, 0,90 €/kg = 1,79 € Jauhoinen peruna 2 kg 0,90 €/kg = 1,79 € = perunat yhteensä 3,58 € Porkkana 2 kg 0,85 €/kg = 1,69 € Perunat olisivat Salessa maksaneet reilusti yli 2 euroa säkki, kilohinta varmaan jopa 1,25 euroa. En muista, enkä ottanut kuvaa kun kävin, mutta jossain Salessa maksoi verkkokaupan mukaan jopa 1,23 €/kg. Eli kaksi kahden kilon säkkiä olisi tullut lähikaupassa maksamaan 4,90 €.  Säästin 4,90 - 3,58 €  = 1,32 € ostamalla Prismasta perunat. Jos käyttäisi vaikka 6 kiloa perunaa viikossa, se olisi vuodessa 312 kiloa. 0,9 kilohinnalla 280,8 € Jos peruna maksaa 1,25 euroa kilo, 6 kg perunaa viikossa vuoden on 390 ...

WFPB - Ruokaostokset - 35€/vko budjettihaaste - Viikko 3

 Kolmannen haasteviikon ruokaostokset 26,43 €. 35 eurosta jäi käyttämättä 8,57 €. Perjantaina vaihtuu neljäs viikko käyntiin.  Täällä blogissa päivitykset tulevat jälkijunassa, koska en ehdi aina heti tekemään postausta. Haasteviikko vaihtuu itselläni täällä kotisohvalla perjantaina. Yleensä ehdin kauppaankin paremmin vasta lauantaina tai sunnuntaina.  Mitä tehdä loppurahoilla? Nyt olisi mahdollisuus taas lisätä vaihtelua. Vaihtoehtoja: a) ostaa papuja ja linssejä b) säästää seuraavalle viikolle c) ostaa jotain kalliimpaa, kuten maustekastikkeita tai herkkuja d) ostaa valmiiksi lisää tärkkelyspitoisia, kuten hiutaleita ja jauhoja Mikä olisi paras vaihtoehto? Riippuu varmasti tavoitteesta. Alun perin tämän säästöhaasteen piti olla viikon kokeilu, seitsemän euron ostoskoreja lähikaupasta. Päätinkin sitten jatkaa, ihan mielenkiinnosta, ja koska ruokaa jäi. Elän siis koko ajan näillä ruuilla mitä olen ostoskoriin ostanut, tai kaapistani ostanut siirtämällä haastehyllylle, enk...

WFPB - Ruokaostokset 55 € - Huhtikuu 1

Ruokaostokset, huhtikuun ensimmäinen viikko. Löytyi kotimainen riisinkorvike. Marjaostoksia ja hintavertailua. Salaattilajike Caesar-salaatti. Joitakin ruokaideoita viikon varrelta, ja mitä näistä ruuista voisi tulla. Lisätty 8.4. Banaanin hyödyntämiseen liittyviä linkkejä loppuun. = 7,58 € + 1,.. Baresa luomu tomaattimurska 500 g 2x 0,93 € = 1,86 €/kg Ruukkupersilja 1,25 € Palsternakka 0,224 kg x 2,29 €/kg = 0,51 € Kurkku 0,292 kg x 3,69 €/kg = 1,08 € Banaani reilun kaupan 0,872 kg x 1,79 €/kg = 1,56 € Banaani luomu reilunkaupan 0,630 kg x 2,09 € = 1,32 € Kurkku yli 3 €/kg, mutta ostin. Lisäys: Unohtui merkitä ruukkusalaatti, varmaan jotain 1,49 tai 1,69 € tms.  = 6,72 € Mantelijuoma, ale -50 % 3,29 €-1,65 € = 1,64 €/l x 3 =  4,92 € Persilja  1,49 € Banaani 0,156 kg x 1,99 €/kg  = 0,31 € 3,20 € Hävikkiä K-Marketista chilejä,  banaania,  paprikaa,  miniluumutomaatteja,  päärynää,  veriappelsiineja. = 2,86 € Hävikkivihannesta 4 pussia Cae...

WFPB - Lanttu-perunakeitto - Paljon lanttua ja herneet

Miten saa lanttua kulumaan, jos ei ole tekemässä lanttulaatikkoa? Mieluiten resepti johon menee kunnollinen määrä kerrankin, eikä vain pientä palasta. Entä mihin voisi käyttää Split Peas - nimistä hernetuotetta, eli halkaistuja, kuivattuja herneitä? Jos ei keitä hernekeittoa. Ostin kerran Lidlistä ja olen siitä asti ihmetellyt, mitä niillä tekee. Eivät ole silti pakollisia tässä keitossa. Kiva keitto tai muhennos syntyy kun on tasapaino nesteen, vihannesten, perunoiden ja palkokasvien välillä.  Keittoajaltaan tämä keitto ei ole kaikista nopein, mutta jonkin verran pystyy vaikuttamaan raaka-aineiden valinnalla: Halkaistujen herneiden keittoaika on jopa 40 minuuttia. Nopeuttaaksesi prosessia voit niiden sijasta käyttää vihreitä tai punaisia linssejä, tai laittaa vain tölkistä kypsiä papuja. Valmista hernekeittoa voi myös laittaa sekaan.  Lantut saavat kiehua porkkanoiden kera ensin n. 10-15 minuuttia, jopa 20 minuuttia ennen, kuin lisätään perunat. Etteivät lantun palat jää raa-...