Siirry pääsisältöön

WFPB - Viikon ruokaostokset 60 € - Käsittelemättömät ruishiutaleet - Kesäkurpitsaa

Se on tämä kesä sellaista aikaa, että kaupassa on vaikea kävellä vihanneshyllyjen ohi noukkimatta mukaan jokaista laatua. Sitä vaivalla yrittää pitää järjen päässä. 

Sitruunoitakin hakiessa olin vähällä ostaa nauriita, vaikka minulla oli bataatit ja porkkanat syömättä, ja jääkaappissa ehkä kymmenen neliösenttiä tilaa.

Katsotaan mihin ruokararahat tällä viikolla menivätkään, yhteensä tasan 57,83 €, eli kuusikymppiä. Olipas vallan jännää tällä kertaa, koska en laskenut koko viikolla menoja kauppapoikkeamisten välissä. Kun kävin kaupassa, ostin mitä ostin, ja tungin kuitin rytyssä lompakkoon. 

Ostin reilusti kaikkea. Inspiroivampaa on syödä täyttä jääkaappia tyhjäksi ja elää runsauden pulassa, kuin lähteä joka aamu hakemaan yhtä tai kahta asiaa, jotka puuttuvat.

Tällä kertaa jätin vähemmälle yli 3 € / kilo maksavat kasvikset. 

Sitruunat olivat 3 € kilohinnan rajalla, mutta ovat oikeastaan mauste.

Syynätään sitten ostosten jälkeen uutta löytöäni: esikypsyttämättömiä ruishiutaleita. 


Kauramaitopurkit, kurkku ja pussi perunoita, kahdesta eri kaupasta. Kuvasta unohtui 1 prk soijajogurttia.

Tämän perunapussin jälkeen suivaannuin ja hain Prismasta jäätävän satsin perunaa. 

Kuvassa olevat perunat olivat hyvän näköisiä.

Maku kuitenkaan ei siis miellyttänyt.


Prismassa ei ollut nyt perunasäkkiä. Irtopusseihin Lady Felicia-perunoita.

Perunoita tällä viikolla parisenkymmentä kiloa, noin 15 eurolla.




Porkkanoita ensin jostain, sitten löytyi vielä Minimanista lisää hintaan 2 € / kilo. Bataatit olivat 2,39 € / kilo. 

Bataatti on usein yli 3 € / kilo. Pidän sitä hieman kalliina, ainakin perunaan verrattuna.
Vertasin hintaa nyt porkkanaan, ja raaskin ostaa.


Kesäkurpitsoja viisi kiloa, yhteensä noin kuudella eurolla. Hinta oli alle 1, 5 € / kg.

Tällä hetkellä niitä taitaa saada eurollakin / kilo.




Mansikkakakun leivonta ja muut keksimässykokeilut verottivat sokeripakkaa. 



Mansikkaa, -60% tarjous ilta-alesta. Hivenen hirvitti ostaa, kun mietin kuinkahan muusina nämä jo ovat. 

Lopulta ei mennyt montaa mansikkaa roskiin. Kakkumarjat ja soppamarjat sain halvalla.


Mansikkakakkua varten Oatly vaniljasoosia. Tofun ja soijajogurtin ilta-aleista. Banaania puuroon ja vaikka mihin. Sitruunaa.

Tofun, soijajogurttien, vaniljakastikkeiden ja mansikoiden osuus kaikista ruokaostoksista oli noin 10 €. 

Heti näemmä näin pompsahtaa, kun alkaa viettämään mansikkalomaa.


Testasin mansikkakakun myös ilman vaniljakastiketta. Sokerilta ei vältytty. 

 Komeat reunat kakussa, ylileveän paistinlastan ansiosta.




Paprikajauhetta paistinperunoita varten, sekä provencen maustesekoituksen. 

Käsittelemättömät hiutaleet:



Hiutaleiden ei tarvitse kesken nyt loppua.  K-kaupasta ja Minimanista. Yhteensä 6,57 €.

En pidä kilohintaa pahana, 2,19 €, kun vertaa miten kalliita monet erilaisemmat hiutaleet joskus voivat olla. 



Ulkonäkö oli ihan eri verrattuna niihin tavallisiin, mitä yleensä olen ostanut. Tosi kivoja nämä.





Herättää suurta luottamusta näin mahdollisimman vähän prosessoitua kasviruokaa etsivän näkökulmasta.






Keitän isomman määrän kerralla, ja laitan kunnon tiiviörasiassa jääkaappiin. Jos puuro on tönkissä jäähdyttyään, sen voi vetreyttää kylmällä vedellä.

En osaa puurolta toivoa tämän enempää.





Ruispuuroon tulen joskus ripauttaneeksi vähän suolaakin lautasella, mutta tähän en muistanut laittaa. Hyvää oli. 

Siinäpä ostokset.



Keleistä riippuu mitä reseptejä on tulossa. Helteen sattuessa tulen varmasti miettimään mahdollisimman nopeita ja helppoja ruoka-aiheita blogiin.


Siinä mielessä pitää olla kiitollinen, että kaikenlaisia valmiiksi prosessointejakin on ihmiskunnassa kehitetty. 

Joskushan ei auta muu, kun olosuhteet ovat hankalat. 





Seuraavissa postauksissa ainakin siis vihanneskastiketta, mahdollisesti keittoja, aamiaispeltiä, ideoita nopeille ruuille, sekä säilykevihanneksia jonkin verran. 


Säilykkeissä on suolaa, mutta se on tilanne monesti vaikkapa mökille mennessä. Säilyke ei tarvitse kylmäsäilytystä, ja niitäkin joutuu joskus käyttämään.


Suola vähenee vaihtamalla säilykkeet pakasteisiin.


Hyvät viikonloput! Jos ei kuulu mitään, se johtuu siitä että läppäri on ehkä hajoamassa. Toinen kameroistakin ottaa jo mustia kuvia.  Mainitsen varalta, ettei tule mikään katoamistemppu.


Seuraavat ostokset, heinäkuun satokausi, 1 kk ruokamenot

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 102 € - Maaliskuu 1 ja 2

Maaliskuun parin viikon ruokaostokset, eli noin 50 €/viikko. 35 euroa riittäisi viikoksi tavalliseen ruokaan, nyt tuli esimerkiksi 10 eurolla pelkkää marmeladia kun oli tarjous. Turhia soijajogurtteja ostelin, ja jättikasat perunaa ja banaania. Ruukkuyrttejäkin. Siinä valossa ihan normaalin kuuloinen summa kahdeksi viikoksi. Nykyhinnoilla. Pidin 10 päivän Mary's mini dieettikuurin, se helpotti ostoksia. Toisaalta siksi tuli pikkuisia silppuostoksia paljon, isompien kauppareissujen sijasta. Ei tarvinnut miettiä kuin n. 4 kiloa perunaa per kauppareissu että riittää pariksi päiväksi aina, hedelmiä ja vihanneksia. Hedelmiä jälkiruuaksi, vihanneksia salaatiksi.  Paseerattua tomaattia sitä varten, että saa tehtyä perunoille jotain kastiketta. Kastikkeista jäi pavut pois, koska dieetillä ei syöty kuin perunaa tärkkelykseksi. 18 kiloa perunaa on nyt mennyt, ihmeen vähän, eli 1,8 kiloa perunaa per päivä. 13,42 €  Luomu paseerattu tomaatti 2x0,88€/500g = 1,76 €/kg Borlottipapu 3,61 €/k...

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Maaliskuu 4, 207 €/kk

 (Muokattu , Setämieskastikkeita ei saa enää. ) Loput maaliskuun ruokaostokset. Yhteensä maaliskuussa parisataa euroa, joka on siis yli tavoitteen. Eipä hätää mitään, sillä tässä kuussa tuli myös jatkon kannalta isoja säästöjä. Kuten marmeladit, taatelia pitkäksi aikaa, sekä luomu rusinoitakin pitkälle kevääseen. Ja sen verran tehokkaat ovat ostokset, että ei ole vieläkään kiire kauppaan vaikka on jo huhtikuu alkanut. Syyhyttää toki lähteä katselemaan paljonko pakastevihannekset maksavat, ja keksisikö jotain inspiraatiota huhtikuulle. Vielä on pakkasessa marjoja, euron banaaneita, ja jopa perunaa voi käyttää C-vitamiininlähteenä nyt kun olen oppinut sitäkin syömään myös raakana. Kuiva-aineet eivät ole loppumassa, voi tehdä leipää, keittää puuroja, keittää spagettia, on tomaattisäilykkeitä, ananaskakkukin on vielä tekemättä. Pakkasessa on vaikka mitä. Eli pärjäisin vaikka viikonlopun yli vielä komeasti.    =10.02 € Tumma makaroni 1,85 €/kg x 1,6 kg = 2,96 e Punaiset linssi...

WFPB - Ruokaostokset 35 € Lidlistä - Maaliskuu 3

Tässä postauksessa 35 euron ostoskori Lidlistä maaliskuussa 2026. Loput maaliskuun ostokset jäävät seuraavaan postaukseen, koska tämä yksi Lidlin ostoskori oli jo niin pitkä lista etten muita pysty nyt kerralla käsittelemään. = 34,55 Riisi 0,84 €/kgx2 = 1,68 € Ketsuppi 2,95 €/kg  Punainen linssi 3,96€/kg = 1,98 €/500g Luomu paseerattu tomaatti 1,76 €/kg 4x0,88 €/500g = 3,52 € Ananasmurska 2x0,97 €= 1,94 € Vihreät linssit 1,98 €/500g  Ruukkupersilja x 2 = 2,5 € Ruukkubasilika 2x 1,45 € Pikahiutaleet 0,72 €/kg, 500g = 0,36 € Täysjyväspagetti 4 x 500g,1,72 €/kg = 3,44 € Luomu kaurahiutaleet 0,96 €/850g = 1,13 €/kg Rosmariini 0,48 € Tofu teriyaki 1,28 €x 3 = 3,84 € Savutofu 1,74 € Sitruuna luomu 3,39 € x 0,104 kg = 0,35 € 7-8 kg tärkkelyspitoisia eli riisiä, papua, spagettia, viljoja. Tarkoittaa sitä että tässä on noin parin viikon ruoat, kulutuksesta riippuen 12-14 päivää vähintään. Arvioin aina toki yläkanttiin määrät ja tarpeen ostoksilla, mutta se ei haittaa koska mieluummin k...

WFPB - Ruokaostokset - 35€/vko budjettihaaste - Viikko 3

 Kolmannen haasteviikon ruokaostokset 26,43 €. 35 eurosta jäi käyttämättä 8,57 €. Perjantaina vaihtuu neljäs viikko käyntiin.  Täällä blogissa päivitykset tulevat jälkijunassa, koska en ehdi aina heti tekemään postausta. Haasteviikko vaihtuu itselläni täällä kotisohvalla perjantaina. Yleensä ehdin kauppaankin paremmin vasta lauantaina tai sunnuntaina.  Mitä tehdä loppurahoilla? Nyt olisi mahdollisuus taas lisätä vaihtelua. Vaihtoehtoja: a) ostaa papuja ja linssejä b) säästää seuraavalle viikolle c) ostaa jotain kalliimpaa, kuten maustekastikkeita tai herkkuja d) ostaa valmiiksi lisää tärkkelyspitoisia, kuten hiutaleita ja jauhoja Mikä olisi paras vaihtoehto? Riippuu varmasti tavoitteesta. Alun perin tämän säästöhaasteen piti olla viikon kokeilu, seitsemän euron ostoskoreja lähikaupasta. Päätinkin sitten jatkaa, ihan mielenkiinnosta, ja koska ruokaa jäi. Elän siis koko ajan näillä ruuilla mitä olen ostoskoriin ostanut, tai kaapistani ostanut siirtämällä haastehyllylle, enk...

WFPB - Mary's Mini- dieetti - Kertaus: Mitä ei syödä - Ideat perunasta

Ideoita peruna-Mary's Minin toteuttamiseen. Seitsemän kohtaa, ja ideakuvia.  Ensin kuitenkin lista, mitä dieetillä ei syöty. Kirjoitan listan omin sanoin ja miten olen tulkinnut, ja kannattaa tehdä taustatyötä.   Dr. McDougall.com:ssa  on englanniksi selostus ja ohjeet mitä syödä. Printattava muistilista. Usein kysytyt kysymykset  Q & A  päivitys  1.4.2023 Huomasin juuri hedelmien lähteneen listalta. Eli ei hedelmiä siis? Ok. Hieman mistä dieetissä on kyse: Dr. McDougallin vaimo Mary kehitti dieetin. Kokeilivat ensin yksinkertaistaa ruokavaliota hetkeksi, ja heillä se toimi. Ihmiset olivat kuulemma kyselleet dieetin perään, koska pelkkä WFPB -ruokavalio ei ollut kaikille tarpeeksi. Tähän sitten tämä dieetti, jonka tarkoitus on tehdä syömisestä tylsempää, mutta ei sen huonompaa. Itse koen ettei tämä ole tylsä. Saa vain hermolepoa ruuanlaitosta, kun ei ole kuin yksi pääraaka-aine. 10 päivää, ja voisin tehdä vaikka vain 5 päivää tai 7 päivää. Tämä die...

WFPB - Ruokaostokset 35 € - Helmikuu 3 ja 4

Helmikuun parin viimeisen viikon ostokset ruokakaupasta. = 6 € Oatly Kaurajuoma Luomu 1L 1,68 € x 2 = 3,36 € Xtra kurkku 1,78 €/kg x 0,348 kg = 0,62 € Appelsiini 0,99 €/kg x 2,040 kg = 2,02 € 6,35  € Ketsuppi 2,75 €/kg x 2 = 5,5  Banaanit, hävikkialennuksessa 1,7kg x 0,5 €/kg = 0,85 € Hain vielä toisen samanlaisen ketsuppipullon, kun kävin katsomassa olisiko siellä uutta peittoa. Ei kuvaa. = 6,94 € Luomu paseerattu tomaatti 2 x 0,88 €= 1,76 €/kg Luomu mustapapu 0,72 €/purkki = 1,66 € Riisi 0,84 €/kg Täysjyväspagetti 2x 0,86 €/500g = 1,72 €/kg Luomu kaurahiutale 0,96 €/800g Tämä paseerattu tomaatti sisälsi lisättyä suolaa, tai ainakin kannattaa tarkistaa aina. Nyt ostin mitä vain, koska en alkanut käymään Prismassa enää, ja tämä oli kuitenkin sentään luomua. Prismassa olisi luomu paseerattua tomaattia melkein yhtä edullisesti, jossa ei ole ollut merkintää lisätystä suolasta. Banaani 0,99 €/kg x 3,132 kg = 3,10 = 5,88 € Keräkaali 1,19 €/kgx 1,042kg = 1,24 € Appelsiini 0,99 €x2,7...

WFPB - Ruokaostokset 50 € - Tammikuu 2

Tässä tammikuun ruokaostoksia. Ostoskorit sekä Lidlistä että Prismasta. Laitoin selostuksia mitä näistä voi nyt tehdä, ja linkin reseptipostaukseen. Reseptit ilman lisättyä rasvaa, ja vähäsuolaisesti ja -sokerisesti, sekä ilman eläinkunnantuotteita, vegaanisia. Lidlistä ensin 32,78 eurolla, Prismaan lähdin koska sieltä saa kaskinauriita. Prismaan meni 11,67 €. Ostoskorivertailu ei nyt kerro kumpi kauppa on halvempi, kävin muuten vain molemmissa. Lidlissä mietin otanko kärryn vai korin, ja päädyin koriin koska se toimii ostosrajoittimena. Jos en jaksa kantaa ostoskoria kassalle, niin sittenhän ruokaa on enemmän, kuin yksi ihminen tarvitsee viikossa? Ajatellen mitä on jo kotona valmiina. Kori tuli niin täyteen, että jouduin pakastevihannekset kantamaan toisessa kädessä. Se on heräteostosten varma merkki. Tärkkelyspitoisia siis on, hiutaletta, spagettia, papua, jyviä ym. Siksi ostin vain 6 kiloa perunaa ja pari pussia pastaa. Niistä ei tule viikon tai kahden viikon kalorit, vaan ne riittä...

WFPB - Ohrarieskat - Perunamuusista ja kaurahiutaleista

Kesä on, kaikki on tuoretta. Leivänpäällisiä riittää, kurkku on halpaa, salaattia ja tilliä on tarjouksessa silloin tällöin. Jokin helppo leipä tarvitaan, jossa ei ole muita kuin itse valittuja lisäaineita. Näihin ei tarvita maitoa, munia, rasvaa, eikä edes omenasosetta. Muok. 11.7 lisätty vinkki keitettyjen perunoiden muusaamiseen Rieskat olen jo esitellyt monta kertaa, mutta nyt laitoin ihan paperille ylös minkä verran mitäkin tuli. Silti nämä ovat noin-arvioita, koska ei voi tietää millaisia jauhoja ja muuseja kenelläkin on käytössä. Sehän aina vaihtelee paljonko perunamuusissa on nestettäkin. Perunamuusi on nyt pelkkään perunoiden keitinveteen tehty, ja ollut yön jääkaapissa. Ohrarieskat  3 dl ohrajauhoja 1 - 2 dl pikakaurahiutaleita 2 dl perunamuusia 1-2 dl vettä suolaa jos käyttää esim. 1/4 - 1/2 tl Lisäksi jauhoja tai leseitä lautaselle niin, että voi pyörittää taikinanpalan siinä. Paistetaan n. 200-250 asteessa. Leivinpaperi kestää usein sen 220C max. Voit halutessasi lai...

WFPB - 35 €/vko - Ruokabudjettihaaste - Viikko 2. - Mitä kaapissa? Ruokaostossuunnitelma

Budjettihaaste kesti seitsemän päivää. En lähtenytkään kauppaan heti, ostamaan marjoja ja kaikkea mikä haasteviikolla puuttui. Aion jatkaa toisen viikon 35 euron viikkobudjettia. Nyt kun aloitan uuden viikon (2.), käytän pesämunana niitä ruokia mitä jäi jäljelle. Kaapissa on haasteen jäljiltä: 1 dl punaisia linssejä n.700 g jauhoja n. 500 g kaurahiutaleita 1 prk paseerattua tomaattia keräkaali, aukaistu pari kiloa perunoita  Jääkaapissa mealprepattuna sunnuntaipäiväksi kastiketta, rieskoja, banaanikeksiä muutama. 1kg perunoita keitin viimeisen haastepäivän iltana, ja jätin taas 200 g syrjään uusia rieskoja varten. Sitä voi ihmetellä, että onpa nyt kallis haaste, eikä mitään erikoistakaan syöty. Puuroa, banaania, pottua lanttua ja porkkanaa. Mutta: Kun ottaakin huomioon mitä jäi jäljelle, seuraavalla viikolla voi mahtua jo marjojakin. Ostossuunnitelma on tehty, ja esittelen sen tässä postauksessa. Tämä postaus on jatkoa 35 euron viikkoruokabudjettihaasteelle. Nyt on alkamassa uusi v...

WFPB - Viikon ruokaostokset - Kesäkuu 1. - 30 € - Muutto

Ostoksilla jatketaan.  Aivan eri meininki oli tämän kertainen muutto. Vuoden 2018 muuttoeväät olivat paljon eläinproteiinipainotteisemmat. Nytkin oli hieman vilunkipeliä ilmassa, vegaaninen suklaa, mutta se oli sellainen valinta. 2018 en ollut sen enempää ruoka-asioita miettinytkään, veuhtasin menemään vain. Uskaltaisiko laittaa kuvan niistä loppuun? *Ei herkille.* Vanhan asunnon siivouseväät siis tässä. 5.72 € Jouduin kaupassa kipaisemaan, koska eväsleipien kanssa sattui sekaannus. Kaupassa kipaiseminen oli yllättävän vaikeaa, koska tekemistä oli niin paljon. Piti ottaa pellillisestä sämpylöitä loput mukaan, ja jättää kaksi kotiin. Tulikin kaksi mukaan, ja loput jäi pois. Kaurahiutaletta, kikherneitä, banaaneja.  Muuttajan vinkit: mieti kylmiä eväitä esim kaura-ateria, tölkkipavut ruokatermari? leipaise illalla tai aamulla tuoreet sämpylät, peltileipätyyliin ilman kohotusta*, (*ilman kohotusta? Korjaus: Ilman vaivaamista.) tosi ihana jos ei tarvitse vanhaa jänkkileipää järsiä...