Siirry pääsisältöön

WFPB - Kesäkuun ruokia - Hyviä ruokavinkkejä

Kesän kokkailut. Kesäkuussa, ja tämä heinäkuun alku myös, menin näillä.

Ruokakuvien jälkeen esittelen lisävinkit. 

On nimittäin tullut uusia Kokaru-aiheisia sivuja ja juttuja, jotka kasvisruoasta kiinnostuneen kannattaa käydä tsekkaamassa. 


1. Spagettiruoka


Ohjeita: 

Spagetti ja tomaattikastike porkkanoilla

10 minuutin ruoka: spagetti ja vihannekset

Spagettiruoka, sisältää myös perunoita

Ensin porkkanat kiehumaan, perunat pian perässä. Pussi täysjyvärakettispagettia ja tölkki kidneypapuja. Pavut ruokaan nesteineen päivineen. Lopuksi purkillinen tai pari paseerattua tomaattia. Tein viiden litran kattilassa, siihen mahtui koko pussi rakettispagettia.

Mausteeksi vähän oreganoa, cayennepippuria ja en muista laitoinko muuta. Maustekaapista ovat loppu ainakin kuivattu persilja ja mustapippuri, mutta reseptisivuilla on tarkempi mausteohje. 

Ei tämä hirveästi tarvitse, kun makeutta tulee porkkanasta, happamuutta tomaatista, ja pavut tuovat mehevää rakennetta. Ketsuppia päälle, tai ravintohiivaa ja yrttejä. 

Lisäys: Porkkanat voi survimella muusata, tai laittaa raasteena


Salaattina on ollut aina siivu kaalta tai kurkkua, tai vähän raastettua porkkanaa. 

2. Keitto





Niin kauan kuin on jauhoja, voi tehdä joko lätyt tai leivät. Samankaltaisia ravintoarvoltaan, joten ihan fiiliksen mukaan. Tänä kesänä olen valinnut leivät.

Välillä leipien kanssa helppo keitto. 

Tässä oli nyt pelkkää porkkanaa, perunaa ja linssejä. Väriksi ja liemeksi paseerattua tomaattia, mausteeksi vaikkapa ruukkupersiljan loput, tai mitä mausteita sattuu olemaan.



Jos tomaattisäilykkeet ovat loppu, peruna-persiljakeittoon ei niitä oikeastaan tarvita. 


3. Riisi- ja perunaruoka



Tämän sapluunaksi käy Linssit ja riisi - resepti.

Pitäisi joskus tehdä oikein reseptin mukaan, ja lukea ohjeita, mutta heittelen aina kouralla mausteita. Näin jokainen risotto on aina edellistä onnettomampi. 

Mutta siihen on ratkaisu: Kun on maustekastike, esim Sriracha, niin kaikki pelastuu. Rouhittu mustapippuri piristää usein myös. Toinen hyvä konsti on laittaa paseerattua tomaattia kunnolla, eli vaikkapa yhden purkin sijaan kaksi.





Hyvältä näyttää. 

Keittiö on ollut vähällä käytöllä. Jatkuvia kokkausbileitä ei ole käynnissä. Silti koko ajan on jotain syötävää.


Haudutuspataan tai kattilaan ruoka tulemaan, sitten lapioin sen rasioihin, ja köllöttelen seuraavan päivän tekemättä keittiössä mitään.

Jos en ole kotona, on mukana silloin leipää ja banaani.

Vaatii haudutuspatakin hieman silti vaivannäköä. Esimerkiksi porkkanat ja vihreät linssit laitan ensin kiehumaan vähään veteen. Sitä joutuu pikkuisen vahtimaan siinä.

Keitän vedenkeittimessä koko ajan lisää vettä, sitä mukaa kun alan lisätä perunoita ja mausteita.

Sitten viimeisenä riisit, ja taas vettä lisää.

En oppinut sittenkään mitään eri keittoaikoja haudutuspadalle, vaikka kuvittelin kirjoittavani listat seinään paljonko missäkin ruuassa kestää.

Saahan sitä kuvitella, mutta tuntuu helpommalta laittaa vain se ruoka.

Jos haluaisin laittaa kaikki yhdellä kertaa samaan pataan, pitäisi välttää raakoja porkkanoita ja vihreitä linssejä. Mutta ne ovat halpaa ja hyvää ruokaa.

Pakastevihanneksilla, tölkkipavuilla ja nopeakeittoisilla riiseillä saisi ruuat, jotka voi kipata kerralla samaan pataan.


Kesän lyömättömimmät kasvisvinkit ovat, että luomukaali on nyt ollut ihan yhtä halpaa, kuin tavallinenkin.

Eilenkin kävin katsomassa K-Supermarketissa, ja siellä sama homma. 

Sekä, että persilja on helppo ja suhteellisen edullinen. Kilohinta sillä voi olla iso jos alkaa sitä miettiä, mutta saa napakkaa vihreyttä jokaiseen lautaseen. Ruoan ei tarvitse olla erityistä, kun tuore yrtti on koristeena. Ja puolukat lisävitamiinina. Ja lähikaupasta jopa löytyi paremmat persiljat, kuin parista marketista.

Hyvin yksinkertaista menoa. Herkkuna Lidlistä ostetut luomuomenat, tosi hyviä. Lisäksi kaakaojauheesta ja Oatlystä tein pari mukillista kaakaojuomaakin. Sokeriakin laitoin tosin.


Enää oli alle pari kiloa perunaa, vihannesten loppuja ja yksi iso porkkana. Riisiä löytyi. Luulin, että on kohta jo sännättävä kauppaan, mutta vielä yksi päivä menee eteenpäin taas.

Valelin vihannekset itse tehdyllä worchestershire-kastikkeella, ja paistoin. Paistoin perunat uunissa samalla ohjeella, kuin kesäinen annos.

Keitin riisinkeittimessä riisiä. 

Peruna-persiljakeitto lopuista kurkuista ja persiljasta. Jos noin viisi ruokaa tarvitsee päivässä, niin hyvin on kasassa. Lisäksihän on puuroa, jos keittää.

20 eurollakin viikossa jo pelkästään näyttää onnistuvan, että koko ajan on mahdollista syödä itsensä ähkyyn. Siihen muutama euro lisää, niin elämästä tulee vielä normaalimpaa. 

Linkit:

Nyt oli avattu uusi sivusto, Kokaru.fi. Siellä on reseptejä kokokasvisruokavaliolle. Kategorioittain jaettu, varmasti helppo löytää mitä etsii.

Toinen ihana sivu on Whole Food Plant Based - Youtube - kanava, Sarailona. Suomenkielinen. Jee!

Kiva juttu, erittäin kiva. 

Kiitos tästä, hyvää perjantaita ja nähdään. Olisi ollut kiva laittaa jokin kukkakuva tähän loppuun..löytyisiköhän.


Löytyihän se! 




Kommentit

  1. Älysin alkaa käyttää paseerattua tomaattia vasta viime aikoina. Se kyllä pelastaa monet ruoat. Olen huono maustamaan, mutta varsinkin keitoista paseerattu tomaatti tekee herkullisia. Tomaattimurska ei mun kokemuksen mukaan ainakaan paranna makua. Kuitua siinä varmaan kuitenkin on enemmän kuin paseeratussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei. Kiitos kommentista.Tuota eroa huomaan ja ihmettelen joskus, tomaattimurskan ja paseeratun välillä. Paseerattu parantaa, ja tomaattimurska usein ei toimikaan. Tomaattimurskaa käytän joskus kastikkeessa, jos ei sitä enää keitä vaan lisää vasta lopuksi. Esim kaalia joskus keitän, maustan currylla, lisään lopuksi tomaattimurskaa. En ole täysin kartalla, milloin ja miksi se toimii, ja miksi ei, ja millä mekanismilla. Paseerattu on ilmeisesti makeampaa ainakin. Tomaattimurskan kanssa jokin ylimääräinen makeutus voisi tasapainottaa.
      Kuitu, niinpä:Ainakin prosessoimattomuudessa voittaa murska. Mitä pienemmäksi on ruoka pilkottu terillä, sitä prosessoidumpaa. Tomaattisäilykkeissä ne varmaan on ainakin kuorittuja, ja siltä osin poistettu kuitua. Ei ollut kuitutietoa S-kaupan sivulla tuotetiedoissa että voisi verrata. Finelissä oli, mutta se ei tunnistanut paseerattua vaan ainoastaan tomaattisoseen tai pyreen.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 105 € - Elokuu 3 ja 4 - 155 €/kk

 Elokuu pakettiin, loput ruokaostokset esiteltynä: = 8,99 € Sitruuna, 3,58 €/kg ,  500 g = 1,79 €/pussi Banaani reilun kaupan 1,432 kg x 1,59 €/kg = 2,28 € Luomu sitruuna 5,69 €/kg x 0,262 kg = 1,49 € Ruukkupersilja, unohtui kuvasta, 1,25 € Ananaspalat mehusta, unohtui kuvasta, 0,79 €/purkki Tofu Teriyiaki 1,39 € Tavallaan ensin hurjistuin, että taasenko meni yli 135 euroa ruokaan kuussa, mutta tuli ostettua myös marjoja, sekä laatikot papuja ja tomaattia, sekä kympillä ihan pelkkiä herkkuja. Eli paljon on siihen rahaan saanutkin, vaikka koko ajan tuntuu että kaikki kallistuu. Loppujen lopuksi tästä tuli ihan hyvä kuukausi.  26,44 € Suomalaisia marjoja: Mustikka 2 x 500g = 9,9 €/kg Mustikka 1kg = 8,99 € Puolukka 7,25 €/kg,  2 x 1,45 /200 g = 2,90€ Mustaherukka 7,75 €/kg,  1,55 €/200g x 3 = 4,65 € Marjat ja kaksia eri mustikoita. Huomasin toiset hieman edullisemmat mustikat lisäksi, kun olin jo laittanut koriin toisia. Olin että laitetaanpa mustikoita toisellekin...

WFPB - Ruokaostokset 50 €, Elokuu 1 ja 2

Elokuun ruokaostoksia, viikot 1-16.8. 2026 Piti käydä vain Minimanissa ja Lidlissä, mutta erinäisistä käytännön syistä päädyin Prismaan sekä Lidliin, ja päätin ostaa isoimmat ruokaostokset kerralla, ettei tarvitse asiaan saman tien palata. Poikkesin myös K-Supermarketissa, ja Minimanissa. Ainiin, ja Salesta taisin hakea kurkun ja tofun. Olen ilmeisesti käynyt kaikissa mahdollisissa kaupoissa, vaikka yritin pitää asiat yksinkertaisina. Yksinkertaiselta tämä elämä on tuntunut kyllä, eli ei sen puoleen.  Tässä Lidlistä.  Lidlin hedelmiä ja vihanneksia. Kaikki alle 1,5 €/kilo. Oatly luomu kauramaito 1,99 €/purkki, Prismasta = 5,97 € Juon kahvin yleensä mustana. Jos se ehtii jäähtyä, niin paras laittaa kauramaitoa ja sokeria. Luomu Oatly on siitä mielestäni ihmeellistä, että maistan jotenkin kerman ja rasvan.  Voi olla makuharha, koska siinähän ei ole lisättyä öljyä.  Kahvi jos on keitetty suodatinpussin läpi, siitäkin pitäisi olla ylimääräiset rasvat poistuneet. Nykyään ...

WFPB - Ruokaostokset 50 € - Tammikuu 2

Tässä tammikuun ruokaostoksia. Ostoskorit sekä Lidlistä että Prismasta. Laitoin selostuksia mitä näistä voi nyt tehdä, ja linkin reseptipostaukseen. Reseptit ilman lisättyä rasvaa, ja vähäsuolaisesti ja -sokerisesti, sekä ilman eläinkunnantuotteita, vegaanisia. Lidlistä ensin 32,78 eurolla, Prismaan lähdin koska sieltä saa kaskinauriita. Prismaan meni 11,67 €. Ostoskorivertailu ei nyt kerro kumpi kauppa on halvempi, kävin muuten vain molemmissa. Lidlissä mietin otanko kärryn vai korin, ja päädyin koriin koska se toimii ostosrajoittimena. Jos en jaksa kantaa ostoskoria kassalle, niin sittenhän ruokaa on enemmän, kuin yksi ihminen tarvitsee viikossa? Ajatellen mitä on jo kotona valmiina. Kori tuli niin täyteen, että jouduin pakastevihannekset kantamaan toisessa kädessä. Se on heräteostosten varma merkki. Tärkkelyspitoisia siis on, hiutaletta, spagettia, papua, jyviä ym. Siksi ostin vain 6 kiloa perunaa ja pari pussia pastaa. Niistä ei tule viikon tai kahden viikon kalorit, vaan ne riittä...

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Maaliskuu 4, 207 €/kk

 (Muokattu , Setämieskastikkeita ei saa enää. ) Loput maaliskuun ruokaostokset. Yhteensä maaliskuussa parisataa euroa, joka on siis yli tavoitteen. Eipä hätää mitään, sillä tässä kuussa tuli myös jatkon kannalta isoja säästöjä. Kuten marmeladit, taatelia pitkäksi aikaa, sekä luomu rusinoitakin pitkälle kevääseen. Ja sen verran tehokkaat ovat ostokset, että ei ole vieläkään kiire kauppaan vaikka on jo huhtikuu alkanut. Syyhyttää toki lähteä katselemaan paljonko pakastevihannekset maksavat, ja keksisikö jotain inspiraatiota huhtikuulle. Vielä on pakkasessa marjoja, euron banaaneita, ja jopa perunaa voi käyttää C-vitamiininlähteenä nyt kun olen oppinut sitäkin syömään myös raakana. Kuiva-aineet eivät ole loppumassa, voi tehdä leipää, keittää puuroja, keittää spagettia, on tomaattisäilykkeitä, ananaskakkukin on vielä tekemättä. Pakkasessa on vaikka mitä. Eli pärjäisin vaikka viikonlopun yli vielä komeasti.    =10.02 € Tumma makaroni 1,85 €/kg x 1,6 kg = 2,96 e Punaiset linssi...

WFPB - Ruokaostokset 7 € - Lokakuu 4 - 80 €/kk

Ruokaostospostauksen aika.  Katsotaan mitä tuli. Vältin ostelua ja kaupassakäyntiä, että saisin lokakuun ruokakulut alas.  Kaupassa kävelin vaikka minkä herkullisen ohitse. Haksahdin silti kalliiseen pikaruokaan, josta kuvat alempana. Tumma makaroni 1, 13€/ kg 400g,0,45  € X 2 = 0,90 € Omena Suomi 0,386 kg x 2,49  €/kg = 0,96 € Satsuma 0,99 €/kg x 0,564 kg = 0,56 € Ruukkupersilja 1,07 € Ruustinnan salaatti 1,79 € Piti laittaa koti mahdollisimman edustavaan ja sievään kuntoon hetkellisesti, ja siksi laitoin näitä ruukkuihin pöydille. Ostin tulilatvankin. Se maksoi vain alle 3 euroa Lidlissä, näillä pystyi täydentämään sisustusta vielä sitäkin halvemmalla. Salaattipurkin viereen mandariini- ja omena-asetelma. Edullista sisustamista hyötykasveilla. = 1,69  € Kauramaito Prismasta. Varsinaiset ruokaostokset tekivät n. 7  € , huvituksiin 7,90 € eli Picnicissä nautittu patonkisämpylä. En laske ruokakuluihin, mutta pitää tilittää jotta en ensin kerro vain koko...

WFPB - Viikon ruokaostokset - Kesäkuu 1. - 30 € - Muutto

Ostoksilla jatketaan.  Aivan eri meininki oli tämän kertainen muutto. Vuoden 2018 muuttoeväät olivat paljon eläinproteiinipainotteisemmat. Nytkin oli hieman vilunkipeliä ilmassa, vegaaninen suklaa, mutta se oli sellainen valinta. 2018 en ollut sen enempää ruoka-asioita miettinytkään, veuhtasin menemään vain. Uskaltaisiko laittaa kuvan niistä loppuun? *Ei herkille.* Vanhan asunnon siivouseväät siis tässä. 5.72 € Jouduin kaupassa kipaisemaan, koska eväsleipien kanssa sattui sekaannus. Kaupassa kipaiseminen oli yllättävän vaikeaa, koska tekemistä oli niin paljon. Piti ottaa pellillisestä sämpylöitä loput mukaan, ja jättää kaksi kotiin. Tulikin kaksi mukaan, ja loput jäi pois. Kaurahiutaletta, kikherneitä, banaaneja.  Muuttajan vinkit: mieti kylmiä eväitä esim kaura-ateria, tölkkipavut ruokatermari? leipaise illalla tai aamulla tuoreet sämpylät, peltileipätyyliin ilman kohotusta*, (*ilman kohotusta? Korjaus: Ilman vaivaamista.) tosi ihana jos ei tarvitse vanhaa jänkkileipää järsiä...

WFPB - Ruokaostokset - 35€/vko budjettihaaste - Viikko 3

 Kolmannen haasteviikon ruokaostokset 26,43 €. 35 eurosta jäi käyttämättä 8,57 €. Perjantaina vaihtuu neljäs viikko käyntiin.  Täällä blogissa päivitykset tulevat jälkijunassa, koska en ehdi aina heti tekemään postausta. Haasteviikko vaihtuu itselläni täällä kotisohvalla perjantaina. Yleensä ehdin kauppaankin paremmin vasta lauantaina tai sunnuntaina.  Mitä tehdä loppurahoilla? Nyt olisi mahdollisuus taas lisätä vaihtelua. Vaihtoehtoja: a) ostaa papuja ja linssejä b) säästää seuraavalle viikolle c) ostaa jotain kalliimpaa, kuten maustekastikkeita tai herkkuja d) ostaa valmiiksi lisää tärkkelyspitoisia, kuten hiutaleita ja jauhoja Mikä olisi paras vaihtoehto? Riippuu varmasti tavoitteesta. Alun perin tämän säästöhaasteen piti olla viikon kokeilu, seitsemän euron ostoskoreja lähikaupasta. Päätinkin sitten jatkaa, ihan mielenkiinnosta, ja koska ruokaa jäi. Elän siis koko ajan näillä ruuilla mitä olen ostoskoriin ostanut, tai kaapistani ostanut siirtämällä haastehyllylle, enk...

Luukku 1 - Suippokaali - WFPB

Joulukalenteri 2023. Meininki on se, että laitan luukkuun aina kasvisruokiin tai ruokaostoksiin liittyvän reseptin, ruokaidean kuvan tai muun. Kiva kuitenkin hengailla blogin parissa päivittäinen hetki, toivottavasti näistä tulee välillä hyviäkin ideoita.  Kirjasuosituksia, video- tai ohjelmasuosituksia laitan, jos satun törmäämään johonkin jännään, että hei tuo olisi kiva laittaa. Liittyen jotenkin blogin aihepiiriin. Kuten tämän päiväinen on ruokakaupassakäynteihin liittyvä radio-ohjelma. Vuonna 2022 julkaistu ohjelma Miten meitä houkutellaan?  Miten siis järjestellään kaikkia tavaroita kaupassa, että saa ihmisen ostamaan kaikkea. Ja onko se huono vai hyvä asia. Vieraana käyttäytymistaloustieteen tuntija Markus Kanerva. Päivän ruokana on  Suippokaali paistettuna: Suippokaalissa on vähän avoimemmat lehden välit, kuin tavallisessa keräkaalissa. Lisämerkintä: Suippokaalia on punaisenakin. Tuli mieleen laittaa poikki ja käyttää suippo osa raikkaaseen salattiin. Isompi osa ...

WFPB - Lanttu-perunakeitto - Paljon lanttua ja herneet

Miten saa lanttua kulumaan, jos ei ole tekemässä lanttulaatikkoa? Mieluiten resepti johon menee kunnollinen määrä kerrankin, eikä vain pientä palasta. Entä mihin voisi käyttää Split Peas - nimistä hernetuotetta, eli halkaistuja, kuivattuja herneitä? Jos ei keitä hernekeittoa. Ostin kerran Lidlistä ja olen siitä asti ihmetellyt, mitä niillä tekee. Eivät ole silti pakollisia tässä keitossa. Kiva keitto tai muhennos syntyy kun on tasapaino nesteen, vihannesten, perunoiden ja palkokasvien välillä.  Keittoajaltaan tämä keitto ei ole kaikista nopein, mutta jonkin verran pystyy vaikuttamaan raaka-aineiden valinnalla: Halkaistujen herneiden keittoaika on jopa 40 minuuttia. Nopeuttaaksesi prosessia voit niiden sijasta käyttää vihreitä tai punaisia linssejä, tai laittaa vain tölkistä kypsiä papuja. Valmista hernekeittoa voi myös laittaa sekaan.  Lantut saavat kiehua porkkanoiden kera ensin n. 10-15 minuuttia, jopa 20 minuuttia ennen, kuin lisätään perunat. Etteivät lantun palat jää raa-...

WFPB - Ruokaostokset 12 € - Tammikuu 3, 126 €/kk

Tässä loput tammikuun 2025 ruokaostokset. Hintapohdintaa ja laskelmia perunasta ja kauramaidosta, mitä ne tulisivat maksamaan vuodessa ja paljonko niitä voisi mennä. Pakolliset vitamiinit ja lisäravinteet piti hankkia, niistäkin kuva. Ruokasuunnitelmaluonnos mitä lopuista voisi tulla, mitä on jäljellä tammikuussa. = 5,27 € Yleisperuna 2 kg, 0,90 €/kg = 1,79 € Jauhoinen peruna 2 kg 0,90 €/kg = 1,79 € = perunat yhteensä 3,58 € Porkkana 2 kg 0,85 €/kg = 1,69 € Perunat olisivat Salessa maksaneet reilusti yli 2 euroa säkki, kilohinta varmaan jopa 1,25 euroa. En muista, enkä ottanut kuvaa kun kävin, mutta jossain Salessa maksoi verkkokaupan mukaan jopa 1,23 €/kg. Eli kaksi kahden kilon säkkiä olisi tullut lähikaupassa maksamaan 4,90 €.  Säästin 4,90 - 3,58 €  = 1,32 € ostamalla Prismasta perunat. Jos käyttäisi vaikka 6 kiloa perunaa viikossa, se olisi vuodessa 312 kiloa. 0,9 kilohinnalla 280,8 € Jos peruna maksaa 1,25 euroa kilo, 6 kg perunaa viikossa vuoden on 390 ...