Siirry pääsisältöön

WFPB - Lantut - Mitä tehdä lantusta? - Lantturuokia

Lanttu on edullinen ja kevyt ruoka-aine. 

Jotta siitä olisi mahdollisimman paljon hyötyä, sitä pitäisi saada menemään. Muuten lantut jäävät kököttämään jääkaappiin.

Halusin koota nyt tapoja laittaa lantusta ruokaa, mielellään helposti, arjessa. 


Yritämme pärjätä tässä WFPB- säännöillä eli ilman lisättyä rasvaa, vähäsuolaisesti tai suolattomasti, sekä ilman eläinkunnan tuotteita. Kyseisiä aineitahan voi lisätä toki kotona, mikäli tahtoo.

Lantussa on pussin kyljen mukaan vain alle 30 kcal / 100 g, joten kai sitä voisi sanoa aika kevyeksi itsenään.

1. Viipalointi ja kuoriminen



Viipaleet on helppo kuoria vaikkapa hedelmäveitsellä. Kuorimaveitsikin käy varmasti.

Mikäli lanttuja on raskas leikata ja kuoria, vaihtoehtona on heittää ne kattilaan kiehumaan ehkä noin puoleksi tunniksi - 40 minuutiksi. Ne on helppo jäähdyttyään käsitellä pienemmiksi. 

Voi keittää tietysti kokonaankin kypsäksi, ja sen keittoajasta en ole varma. Mainitussa ajassa ne varmasti kyllä jo ainakin pehmenevät käsittelyyn.


Lanttujen keittoaika vaihtelee mielestäni sen mukaan, miten isoja palasia tekee, ja millaisista lantuista pitää.

2. Lanttu wokissa


Keitettyä lanttua voi lisätä vihannesvokkeihin. Silloin varsinkaan ei haittaa, mikäli lanttu ei olisikaan kypsynyt aivan pehmeäksi. 

3. Keitto


Tehdessäni keittoa lantusta, porkkanasta ja perunasta, laitan lantut ja porkkanat mausteiden kera yleensä ensimmäisenä kiehumaan. Lisään myöhemmin vasta perunoita. 

Muuten lantut voivat olla kovia vielä kun perunat hajoavat jo.

4. Makaronin kanssa  




Nämä suikaleet ovat tulossa makaronivuokaan. Keitin lanttuja melkein pehmeiksi ennen makaronien lisäämistä.


Yllättäen makaroni ja lanttu sopivat aika hyvin yhteen. Ainakaan lanttu ei mielestäni makaronia häiritse mitenkään.

Voi maustaa pääkallomuhennoksen tapaan, eli jauhelihamausteilla, tai tehdä enemmän tomaattisen ja yrttisen makaronivuoan uunissa haudutettavaksi. 

5. Raakana


Kannattaa maistaa aina lanttua viipaloidessa. Joskus maku on niin hyvä, että lanttutikkuja voi syödä raakanakin. 

Joskus maku ei kauas heitä pahvisuikaleista. Silloinhan ne kannattaa laittaa vain pataan.




Juuresraasteen päälle sopii erityisen hyvin balsamietikka, ja siitä vielä sellainen makea versio. Se on ilmeisesti nimeltään Balsamico-kastike. Tarkistan aina, ettei se ole kuitenkaan sellainen valmis salaatinkastike, mikä voisi sisältää ruokaöljyä.

Tällainen Terra Creta-niminen pullo minulla oli joskus, ja maistui tosi hyvältä.



Yleensä raastan juureksia ja omenoita vain yhden aterian tarpeisiin kerrallaan. Tässä raaste on makaronilaatikon kanssa.

Mielestäni raasteita on hankala säilyttää raikkaina, ja varsinkin hyvä käsihygienia ja juuresten pesu nousee tärkeäksi. 

Juuresraasteet piristyvät myös puolukoilla ja vaikkapa pähkinöillä ja rusinoilla.

6. Sosekeitto

Lantun ympärille voi kehitellä sosekeittoja. Näiden kokoamisessa on hyvä miettiä värimaailma, ainekset ja mausteet, varsinkin nyt jos ei käytetä kermaa, liemikuutioita tai voita.

Mustapippurirouhe on paras tulisuuden tuoja. Sillä voi säätää polttavuusastetta. Paprikajauhe ja kurkuma ovat hyviä värin korostamiseen, mutta kurkumassa on tietty maku joka ei välttämättä sovi aina.
Persilja on hyvä yrtti, mutta mitä enemmän yrttejä sitä "rumemman" näköinen sosekeitto tulee, koska yrtti värjäävät sitä aina vihreäksi. Yritit sopivat vihreisiin sosekeittoihin, tai keittoihin joiden värillä ei ole väliä.



Moni sosekeitto-ohje netissä on ihan kiva siihen asti, kunnes tullaan kohtaan, että köntti homejuustoa. Siitä tietää, että voi olla hyvä vähän testailla, miten sen saa toimimaan ilman. 

Mustapippuri on aika varma mauste näissä. Yrttejä voi kokeilla, ja kermaisuutta voi hakea varsinkin linsseistä.

Juustoisuutta voisi saada ravintohiivahiutaleilla. Pähkinätkin tulivat mieleen tässä, ja siemenet koristeeksi.




Balsamietikka on tosi hyvä keitoissa. Tai sinapista ja balsamietikasta tehty kastike päällä. Ripaus suolaa. Vähäinenkin jo maistuu, koska se on keiton päällä.

Suolaton jauhelihamauste sopii hyvin lanttuperunasoseen kanssa. Pinnalle suolaa. Tein valmiista lanttusoseesta:  




7. Keitettynä paloina


Kun en muuta keksi, keitän vain porkkanaa ja lanttua, lisään keittoajan loppupuolella vielä pussin pakastekukkakaalia. Keittämällä saa osan juureksista jääkaapista pois kököttämästä, tai ainakin vaihtamaan muotoa.

Maustan persiljalla, mustapippurilla, hitusella jauhettua korianteria, kurkumaa ja ehkä chilillä.

Joskus tulee jo niin nätin näköistä lisuketta, etten raaskikaan soseuttaa.


8. Uunissa


Pilko perunat, valele ne ohuelti ketsupilla tai tomaattisoseella ja lisää esim. suolatonta grillausmaustetta tai jauhelihamaustetta. Tai mustapippuria, paprikajauhoa, sipulijauhoa tai mitä vain haluat.

Paloittele lantut tikkumallisiksi, ja laita perunoiden kanssa pellille.

Paista 200 C -asteisessa uunissa, kunnes valmiita. Paistoin nämä ylätasolla. Ottivat väriä.
Piti välillä kurkata, ettei perunat pala.


Tai: kuori lanttu, ja halkaise keskeltä. Tee viipaleita, ja nosta uunipellille erottamatta viipaleita. Helppoa ja selkeää, eikä ota väriä alapuolelle helposti.
Nämä tulee usein syötyä suoraan pelliltä. Kilo - kaksi lanttua häviää kuin itsestään.

Perunat ovat raakana paloiteltu, ketsupilla valeltu ja rouhittua mustapippuria päällä.

Laita pelti uuniin ylätasolle, ja väännä 200 C. Laitan aina nämä kylmään uuniin. Ei tarvitse edes muistaa kuumentaa uunia valmiiksi. Siitä hetkestä kun uuni napsahtaa kuumaksi, voi alkaa odotella ja vahtia milloin valmistuvat. 



Uunijuureksethan ovat hyviä myös vuoassa, muiden juuresten kera. Hyvä tapa saada lantut etenemään. 


Pilkkomistyyli on vapaa: joskus siitä, mistä aita on matalin. Tosinaan ihan pieniksi kuutioiksi.


Kaikki kerralla samaan vuokaan, kansi päälle ja 200 C. 40 min - 1 h



Välillä voi kokeilla pistää haarukalla, joko on valmista.




Maustamisella en ole hirveästi päätäni vaivannut uunijuureksien kanssa. Maustan  muun ruuan, tai teen kastikkeen. Juurekset makeutuvat tai karamellisoituvat uunissa ja ovat hyviä ilman mitään.


Riisin kanssakin uunijuurekset sopivat. Riisin joukkoon voi keittää punaisia linssejä, kypsiä kikherneitä tölkistä tai pakastimesta, hernemaissipaprikaa, tai pakastemaissia. 

Sen voi maustaa misolla tai laittaa makeaa chilikastiketta päälle. 

Tomaattinen ja basilikainen riisi on joskus kiva, ja pysyy irtonaisena helposti. 

Kiehautettujen lanttupalojen pakastaminenkin varmasti onnistuu, tai voi pakastaa valmiita soseita ja keittoja. Marttojen sivuilla oli ohjeita pakastamiseen.



Lanttulaatikon teen valmiista soseesta, ja lanttulaatikko-ohje löytyy täältä. 





9. Lanttupata



Tee lämmin syksyinen pata, jossa on mausteena kurpitsamaustetta.
Tämän mausteisen kurpitsapadan voit tehdä käyttäen kurpitsan tilalla lanttua.

Tsekkaa uusi lantturesepti, jossa puolet kattilasta täytetään lantulla:


Lanttu-perunakeitto. Aivan totaalisen hyvää keittoa. Tähän voi laittaa herneitä tai hernekeittoa sekaan, linsseilläkin pärjää. Vierellä on litteä leipä jossa on vähempisuolaisesti tehtyä porkkalaa päällä. 


Makoisa lanttu-perunavuoka, paljon lanttua. 

Kiitos. Toivottavasti vinkeistä on hyötyä. Onpahan jotain suunnitelmaa, jonka turvin uskaltaa ostaa reilusti lanttuja tarjouksesta. Moni näistä ideoista käy nauriillekin. Naurisideoita löytyy tuolta lisää.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 105 € - Elokuu 3 ja 4 - 155 €/kk

 Elokuu pakettiin, loput ruokaostokset esiteltynä: = 8,99 € Sitruuna, 3,58 €/kg ,  500 g = 1,79 €/pussi Banaani reilun kaupan 1,432 kg x 1,59 €/kg = 2,28 € Luomu sitruuna 5,69 €/kg x 0,262 kg = 1,49 € Ruukkupersilja, unohtui kuvasta, 1,25 € Ananaspalat mehusta, unohtui kuvasta, 0,79 €/purkki Tofu Teriyiaki 1,39 € Tavallaan ensin hurjistuin, että taasenko meni yli 135 euroa ruokaan kuussa, mutta tuli ostettua myös marjoja, sekä laatikot papuja ja tomaattia, sekä kympillä ihan pelkkiä herkkuja. Eli paljon on siihen rahaan saanutkin, vaikka koko ajan tuntuu että kaikki kallistuu. Loppujen lopuksi tästä tuli ihan hyvä kuukausi.  26,44 € Suomalaisia marjoja: Mustikka 2 x 500g = 9,9 €/kg Mustikka 1kg = 8,99 € Puolukka 7,25 €/kg,  2 x 1,45 /200 g = 2,90€ Mustaherukka 7,75 €/kg,  1,55 €/200g x 3 = 4,65 € Marjat ja kaksia eri mustikoita. Huomasin toiset hieman edullisemmat mustikat lisäksi, kun olin jo laittanut koriin toisia. Olin että laitetaanpa mustikoita toisellekin...

WFPB - Ruokaostokset 50 €, Elokuu 1 ja 2

Elokuun ruokaostoksia, viikot 1-16.8. 2026 Piti käydä vain Minimanissa ja Lidlissä, mutta erinäisistä käytännön syistä päädyin Prismaan sekä Lidliin, ja päätin ostaa isoimmat ruokaostokset kerralla, ettei tarvitse asiaan saman tien palata. Poikkesin myös K-Supermarketissa, ja Minimanissa. Ainiin, ja Salesta taisin hakea kurkun ja tofun. Olen ilmeisesti käynyt kaikissa mahdollisissa kaupoissa, vaikka yritin pitää asiat yksinkertaisina. Yksinkertaiselta tämä elämä on tuntunut kyllä, eli ei sen puoleen.  Tässä Lidlistä.  Lidlin hedelmiä ja vihanneksia. Kaikki alle 1,5 €/kilo. Oatly luomu kauramaito 1,99 €/purkki, Prismasta = 5,97 € Juon kahvin yleensä mustana. Jos se ehtii jäähtyä, niin paras laittaa kauramaitoa ja sokeria. Luomu Oatly on siitä mielestäni ihmeellistä, että maistan jotenkin kerman ja rasvan.  Voi olla makuharha, koska siinähän ei ole lisättyä öljyä.  Kahvi jos on keitetty suodatinpussin läpi, siitäkin pitäisi olla ylimääräiset rasvat poistuneet. Nykyään ...

WFPB - Ruokaostokset 50 € - Tammikuu 2

Tässä tammikuun ruokaostoksia. Ostoskorit sekä Lidlistä että Prismasta. Laitoin selostuksia mitä näistä voi nyt tehdä, ja linkin reseptipostaukseen. Reseptit ilman lisättyä rasvaa, ja vähäsuolaisesti ja -sokerisesti, sekä ilman eläinkunnantuotteita, vegaanisia. Lidlistä ensin 32,78 eurolla, Prismaan lähdin koska sieltä saa kaskinauriita. Prismaan meni 11,67 €. Ostoskorivertailu ei nyt kerro kumpi kauppa on halvempi, kävin muuten vain molemmissa. Lidlissä mietin otanko kärryn vai korin, ja päädyin koriin koska se toimii ostosrajoittimena. Jos en jaksa kantaa ostoskoria kassalle, niin sittenhän ruokaa on enemmän, kuin yksi ihminen tarvitsee viikossa? Ajatellen mitä on jo kotona valmiina. Kori tuli niin täyteen, että jouduin pakastevihannekset kantamaan toisessa kädessä. Se on heräteostosten varma merkki. Tärkkelyspitoisia siis on, hiutaletta, spagettia, papua, jyviä ym. Siksi ostin vain 6 kiloa perunaa ja pari pussia pastaa. Niistä ei tule viikon tai kahden viikon kalorit, vaan ne riittä...

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Maaliskuu 4, 207 €/kk

 (Muokattu , Setämieskastikkeita ei saa enää. ) Loput maaliskuun ruokaostokset. Yhteensä maaliskuussa parisataa euroa, joka on siis yli tavoitteen. Eipä hätää mitään, sillä tässä kuussa tuli myös jatkon kannalta isoja säästöjä. Kuten marmeladit, taatelia pitkäksi aikaa, sekä luomu rusinoitakin pitkälle kevääseen. Ja sen verran tehokkaat ovat ostokset, että ei ole vieläkään kiire kauppaan vaikka on jo huhtikuu alkanut. Syyhyttää toki lähteä katselemaan paljonko pakastevihannekset maksavat, ja keksisikö jotain inspiraatiota huhtikuulle. Vielä on pakkasessa marjoja, euron banaaneita, ja jopa perunaa voi käyttää C-vitamiininlähteenä nyt kun olen oppinut sitäkin syömään myös raakana. Kuiva-aineet eivät ole loppumassa, voi tehdä leipää, keittää puuroja, keittää spagettia, on tomaattisäilykkeitä, ananaskakkukin on vielä tekemättä. Pakkasessa on vaikka mitä. Eli pärjäisin vaikka viikonlopun yli vielä komeasti.    =10.02 € Tumma makaroni 1,85 €/kg x 1,6 kg = 2,96 e Punaiset linssi...

WFPB - Ruokaostokset 7 € - Lokakuu 4 - 80 €/kk

Ruokaostospostauksen aika.  Katsotaan mitä tuli. Vältin ostelua ja kaupassakäyntiä, että saisin lokakuun ruokakulut alas.  Kaupassa kävelin vaikka minkä herkullisen ohitse. Haksahdin silti kalliiseen pikaruokaan, josta kuvat alempana. Tumma makaroni 1, 13€/ kg 400g,0,45  € X 2 = 0,90 € Omena Suomi 0,386 kg x 2,49  €/kg = 0,96 € Satsuma 0,99 €/kg x 0,564 kg = 0,56 € Ruukkupersilja 1,07 € Ruustinnan salaatti 1,79 € Piti laittaa koti mahdollisimman edustavaan ja sievään kuntoon hetkellisesti, ja siksi laitoin näitä ruukkuihin pöydille. Ostin tulilatvankin. Se maksoi vain alle 3 euroa Lidlissä, näillä pystyi täydentämään sisustusta vielä sitäkin halvemmalla. Salaattipurkin viereen mandariini- ja omena-asetelma. Edullista sisustamista hyötykasveilla. = 1,69  € Kauramaito Prismasta. Varsinaiset ruokaostokset tekivät n. 7  € , huvituksiin 7,90 € eli Picnicissä nautittu patonkisämpylä. En laske ruokakuluihin, mutta pitää tilittää jotta en ensin kerro vain koko...

WFPB - Viikon ruokaostokset - Kesäkuu 1. - 30 € - Muutto

Ostoksilla jatketaan.  Aivan eri meininki oli tämän kertainen muutto. Vuoden 2018 muuttoeväät olivat paljon eläinproteiinipainotteisemmat. Nytkin oli hieman vilunkipeliä ilmassa, vegaaninen suklaa, mutta se oli sellainen valinta. 2018 en ollut sen enempää ruoka-asioita miettinytkään, veuhtasin menemään vain. Uskaltaisiko laittaa kuvan niistä loppuun? *Ei herkille.* Vanhan asunnon siivouseväät siis tässä. 5.72 € Jouduin kaupassa kipaisemaan, koska eväsleipien kanssa sattui sekaannus. Kaupassa kipaiseminen oli yllättävän vaikeaa, koska tekemistä oli niin paljon. Piti ottaa pellillisestä sämpylöitä loput mukaan, ja jättää kaksi kotiin. Tulikin kaksi mukaan, ja loput jäi pois. Kaurahiutaletta, kikherneitä, banaaneja.  Muuttajan vinkit: mieti kylmiä eväitä esim kaura-ateria, tölkkipavut ruokatermari? leipaise illalla tai aamulla tuoreet sämpylät, peltileipätyyliin ilman kohotusta*, (*ilman kohotusta? Korjaus: Ilman vaivaamista.) tosi ihana jos ei tarvitse vanhaa jänkkileipää järsiä...

Luukku 1 - Suippokaali - WFPB

Joulukalenteri 2023. Meininki on se, että laitan luukkuun aina kasvisruokiin tai ruokaostoksiin liittyvän reseptin, ruokaidean kuvan tai muun. Kiva kuitenkin hengailla blogin parissa päivittäinen hetki, toivottavasti näistä tulee välillä hyviäkin ideoita.  Kirjasuosituksia, video- tai ohjelmasuosituksia laitan, jos satun törmäämään johonkin jännään, että hei tuo olisi kiva laittaa. Liittyen jotenkin blogin aihepiiriin. Kuten tämän päiväinen on ruokakaupassakäynteihin liittyvä radio-ohjelma. Vuonna 2022 julkaistu ohjelma Miten meitä houkutellaan?  Miten siis järjestellään kaikkia tavaroita kaupassa, että saa ihmisen ostamaan kaikkea. Ja onko se huono vai hyvä asia. Vieraana käyttäytymistaloustieteen tuntija Markus Kanerva. Päivän ruokana on  Suippokaali paistettuna: Suippokaalissa on vähän avoimemmat lehden välit, kuin tavallisessa keräkaalissa. Lisämerkintä: Suippokaalia on punaisenakin. Tuli mieleen laittaa poikki ja käyttää suippo osa raikkaaseen salattiin. Isompi osa ...

WFPB - Ruokaostokset 12 € - Tammikuu 3, 126 €/kk

Tässä loput tammikuun 2025 ruokaostokset. Hintapohdintaa ja laskelmia perunasta ja kauramaidosta, mitä ne tulisivat maksamaan vuodessa ja paljonko niitä voisi mennä. Pakolliset vitamiinit ja lisäravinteet piti hankkia, niistäkin kuva. Ruokasuunnitelmaluonnos mitä lopuista voisi tulla, mitä on jäljellä tammikuussa. = 5,27 € Yleisperuna 2 kg, 0,90 €/kg = 1,79 € Jauhoinen peruna 2 kg 0,90 €/kg = 1,79 € = perunat yhteensä 3,58 € Porkkana 2 kg 0,85 €/kg = 1,69 € Perunat olisivat Salessa maksaneet reilusti yli 2 euroa säkki, kilohinta varmaan jopa 1,25 euroa. En muista, enkä ottanut kuvaa kun kävin, mutta jossain Salessa maksoi verkkokaupan mukaan jopa 1,23 €/kg. Eli kaksi kahden kilon säkkiä olisi tullut lähikaupassa maksamaan 4,90 €.  Säästin 4,90 - 3,58 €  = 1,32 € ostamalla Prismasta perunat. Jos käyttäisi vaikka 6 kiloa perunaa viikossa, se olisi vuodessa 312 kiloa. 0,9 kilohinnalla 280,8 € Jos peruna maksaa 1,25 euroa kilo, 6 kg perunaa viikossa vuoden on 390 ...

WFPB - Ruokaostokset - 35€/vko budjettihaaste - Viikko 3

 Kolmannen haasteviikon ruokaostokset 26,43 €. 35 eurosta jäi käyttämättä 8,57 €. Perjantaina vaihtuu neljäs viikko käyntiin.  Täällä blogissa päivitykset tulevat jälkijunassa, koska en ehdi aina heti tekemään postausta. Haasteviikko vaihtuu itselläni täällä kotisohvalla perjantaina. Yleensä ehdin kauppaankin paremmin vasta lauantaina tai sunnuntaina.  Mitä tehdä loppurahoilla? Nyt olisi mahdollisuus taas lisätä vaihtelua. Vaihtoehtoja: a) ostaa papuja ja linssejä b) säästää seuraavalle viikolle c) ostaa jotain kalliimpaa, kuten maustekastikkeita tai herkkuja d) ostaa valmiiksi lisää tärkkelyspitoisia, kuten hiutaleita ja jauhoja Mikä olisi paras vaihtoehto? Riippuu varmasti tavoitteesta. Alun perin tämän säästöhaasteen piti olla viikon kokeilu, seitsemän euron ostoskoreja lähikaupasta. Päätinkin sitten jatkaa, ihan mielenkiinnosta, ja koska ruokaa jäi. Elän siis koko ajan näillä ruuilla mitä olen ostoskoriin ostanut, tai kaapistani ostanut siirtämällä haastehyllylle, enk...

WFPB - Lanttu-perunakeitto - Paljon lanttua ja herneet

Miten saa lanttua kulumaan, jos ei ole tekemässä lanttulaatikkoa? Mieluiten resepti johon menee kunnollinen määrä kerrankin, eikä vain pientä palasta. Entä mihin voisi käyttää Split Peas - nimistä hernetuotetta, eli halkaistuja, kuivattuja herneitä? Jos ei keitä hernekeittoa. Ostin kerran Lidlistä ja olen siitä asti ihmetellyt, mitä niillä tekee. Eivät ole silti pakollisia tässä keitossa. Kiva keitto tai muhennos syntyy kun on tasapaino nesteen, vihannesten, perunoiden ja palkokasvien välillä.  Keittoajaltaan tämä keitto ei ole kaikista nopein, mutta jonkin verran pystyy vaikuttamaan raaka-aineiden valinnalla: Halkaistujen herneiden keittoaika on jopa 40 minuuttia. Nopeuttaaksesi prosessia voit niiden sijasta käyttää vihreitä tai punaisia linssejä, tai laittaa vain tölkistä kypsiä papuja. Valmista hernekeittoa voi myös laittaa sekaan.  Lantut saavat kiehua porkkanoiden kera ensin n. 10-15 minuuttia, jopa 20 minuuttia ennen, kuin lisätään perunat. Etteivät lantun palat jää raa-...