Siirry pääsisältöön

WFPB - Lanttulaatikkorieskat

Mitä tehdä ylijääneestä lanttulaatikosta? Rieskat. 



Lanttulaatikkorieskat:

  • 1-2 dl lanttulaatikkoa
  • 1- 3 dl pikakaurahiutaleita
  • ruisjauhoja
  • 1/8 tl suolaa
  • 1-3 rkl omenasosetta (jos on)
  • tilkka vettä, tarvittaessa
  • pinnalle ruisjauhoja ja kauraleseitä
Sekoita ainekset yhteen. Lisää tilkka vettä jos ainekset eivät sekoitu kunnolla. Taikina saa olla löysähköä, koossapysyvääkin, mutta ei tarvitse olla ihan muovailuvahan kaltaista.
Ota pieni pala taikinaa ja pyörittele se jauhoissa, esim. ruisjauhoissa ja kauraleseissä. Laita taikinapallo  pellille ja litistä. Pistele haarukalla reikiä. Toista, kunnes kaikki taikina on käytetty.

Vinkki: Jos käytät pelkkää keitettyä lanttua lanttulaatikon sijasta, lisää siihen tippa sokeria/siirappia. Lanttu voi tarvita sen pienen makeuden.

Paista 200 C uunissa n. 20 minuuttia.


Määrät sen mukaan, että saa tehtyä soveltuvan taikinan. Pikakaurahiutaleita käytin, mutta varmasti toimivat viiden minuutin hiutaleetkin. Hiutaleet laitoin siksi, että ne mahdollisesti pehmentäisivät ja keventäisivät rieskoja. Voi olla että jauhotkin riittäisivät.

Suolaripaus on hyvä muistaa, jos käyttää. Suolaa en laittanut paljon, alle 1/8 tl mutta maistuivat silti. 

Pienestäkin määrästä, kuten 1-2 dl lanttulaatikkoa voi tehdä pellillisen rieskaa, lisäämällä sopivasti kaurahiutaleita ja ruisjauhoja. Jos lanttulaatikkoa on vaikkapa puoli litraa, voi tulla parikin pellillistä. 

Nesteenä vettä tai vaikka kauramaitoa, mutta vain sen verran että saa taikinan sujumaan. 

Ellei omenasosetta satu olemaan, niin varmaan onnistuvat ilmankin, pelkistä jauhoista ja hiutaleista. Tai voi lisätä vaikka vähän ylijäänyttä kaurapuuroa. Eiköhän siitä leipää tule.


Taikinasta tein sen verran pehmeää, että takertui käsiin ja hädin tuskin pysyi kasassa.

Taikinalautasella pyöräytyksen jälkeen pystyi helpommin käsittelemään. Sai asetella aika hennosti etteivät hajoa.


Pellin olisi voinut täyteenkin tehdä, mutta testasin ensin puolella lanttulaatikkomäärästä, jota oli alle n. 0,5 l.


Vartti uunissa ei ihan riittänyt, mutta 20 minuuttia oli sopiva. Rieskat eivät jääneet liian märäksi vaan kypsyivät siinä ajassa. Piti kuitenkin varoa, etteivät pääse myöskään liikaa kuivahtamaan.  


Tein sitten loputkin laatikot rieskoiksi, ja iso nippu leipää tuli vähästä. Noin 800-900 grammaa. 

Maku oli jännä, makean suolainen. Ei tullut silti ensimmäisenä mieleen lanttu. Aivan tavallista leipää, mutta myös hieman tavallista parempaa.

Varmasti lanttuna voisi käyttää muuten vain keitettyä lanttuakin, eikä sitä ole pakko lanttulaatikoksi asti ensin paistaa.


Paprikaa ja maustekurkkua rieskan kanssa. 
Olin ensin laittamassa muita jauhoja rieskoihin. Onneksi ei ollut kaapissa nyt muita kuin ruisjauhoja, niin tuli kokeiltua. 

Perunamuusi- ja kaurapuurorieskoihin olen mielelläni käyttänyt ohrajauhoja, mutta näihin lanttuversioihin sopivat nyt ruisjauhot tosi hyvin.


Kauralese ja ruisjauho leivän pinnalla teki näihin luksusvivahteen. Murskatut kaurahiutaleetkin voisivat toimia. 



Kevättä kohti mennään, joten lanttulaatikkosesonki on takana päin.
Lanttusosepötköjä myytiinkin kaupassa alennuksella ja tammikuussa ostin pari kiloa.

Ennen koin, että lanttulaatikon teko kuulostaa vaikealta, enkä uskaltanut melkein aloittaakaan tekemään. Nyt kun olen muutaman kerran tehnyt valmissoseista, pidänkin jo helppona. Valmistelujen määrä on olematon, ja voi käyttää yhtä vuokaa useiden foliovuokien sijaan.
Mietin ensin että lanttulaatikkoon jos kyllästyy, soseet jäävät käyttämättä. Nyt kun on tämä rieskaresepti, uskaltaa tehdä keskellä kevättäkin.

Kiitos kun luit, palaamme pian.

Rieskareseptejä:


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 102 € - Maaliskuu 1 ja 2

Maaliskuun parin viikon ruokaostokset, eli noin 50 €/viikko. 35 euroa riittäisi viikoksi tavalliseen ruokaan, nyt tuli esimerkiksi 10 eurolla pelkkää marmeladia kun oli tarjous. Turhia soijajogurtteja ostelin, ja jättikasat perunaa ja banaania. Ruukkuyrttejäkin. Siinä valossa ihan normaalin kuuloinen summa kahdeksi viikoksi. Nykyhinnoilla. Pidin 10 päivän Mary's mini dieettikuurin, se helpotti ostoksia. Toisaalta siksi tuli pikkuisia silppuostoksia paljon, isompien kauppareissujen sijasta. Ei tarvinnut miettiä kuin n. 4 kiloa perunaa per kauppareissu että riittää pariksi päiväksi aina, hedelmiä ja vihanneksia. Hedelmiä jälkiruuaksi, vihanneksia salaatiksi.  Paseerattua tomaattia sitä varten, että saa tehtyä perunoille jotain kastiketta. Kastikkeista jäi pavut pois, koska dieetillä ei syöty kuin perunaa tärkkelykseksi. 18 kiloa perunaa on nyt mennyt, ihmeen vähän, eli 1,8 kiloa perunaa per päivä. 13,42 €  Luomu paseerattu tomaatti 2x0,88€/500g = 1,76 €/kg Borlottipapu 3,61 €/k...

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Maaliskuu 4, 207 €/kk

 (Muokattu , Setämieskastikkeita ei saa enää. ) Loput maaliskuun ruokaostokset. Yhteensä maaliskuussa parisataa euroa, joka on siis yli tavoitteen. Eipä hätää mitään, sillä tässä kuussa tuli myös jatkon kannalta isoja säästöjä. Kuten marmeladit, taatelia pitkäksi aikaa, sekä luomu rusinoitakin pitkälle kevääseen. Ja sen verran tehokkaat ovat ostokset, että ei ole vieläkään kiire kauppaan vaikka on jo huhtikuu alkanut. Syyhyttää toki lähteä katselemaan paljonko pakastevihannekset maksavat, ja keksisikö jotain inspiraatiota huhtikuulle. Vielä on pakkasessa marjoja, euron banaaneita, ja jopa perunaa voi käyttää C-vitamiininlähteenä nyt kun olen oppinut sitäkin syömään myös raakana. Kuiva-aineet eivät ole loppumassa, voi tehdä leipää, keittää puuroja, keittää spagettia, on tomaattisäilykkeitä, ananaskakkukin on vielä tekemättä. Pakkasessa on vaikka mitä. Eli pärjäisin vaikka viikonlopun yli vielä komeasti.    =10.02 € Tumma makaroni 1,85 €/kg x 1,6 kg = 2,96 e Punaiset linssi...

WFPB - Ruokaostokset 35 € Lidlistä - Maaliskuu 3

Tässä postauksessa 35 euron ostoskori Lidlistä maaliskuussa 2026. Loput maaliskuun ostokset jäävät seuraavaan postaukseen, koska tämä yksi Lidlin ostoskori oli jo niin pitkä lista etten muita pysty nyt kerralla käsittelemään. = 34,55 Riisi 0,84 €/kgx2 = 1,68 € Ketsuppi 2,95 €/kg  Punainen linssi 3,96€/kg = 1,98 €/500g Luomu paseerattu tomaatti 1,76 €/kg 4x0,88 €/500g = 3,52 € Ananasmurska 2x0,97 €= 1,94 € Vihreät linssit 1,98 €/500g  Ruukkupersilja x 2 = 2,5 € Ruukkubasilika 2x 1,45 € Pikahiutaleet 0,72 €/kg, 500g = 0,36 € Täysjyväspagetti 4 x 500g,1,72 €/kg = 3,44 € Luomu kaurahiutaleet 0,96 €/850g = 1,13 €/kg Rosmariini 0,48 € Tofu teriyaki 1,28 €x 3 = 3,84 € Savutofu 1,74 € Sitruuna luomu 3,39 € x 0,104 kg = 0,35 € 7-8 kg tärkkelyspitoisia eli riisiä, papua, spagettia, viljoja. Tarkoittaa sitä että tässä on noin parin viikon ruoat, kulutuksesta riippuen 12-14 päivää vähintään. Arvioin aina toki yläkanttiin määrät ja tarpeen ostoksilla, mutta se ei haittaa koska mieluummin k...

WFPB - Ruokaostokset 35 € - Helmikuu 3 ja 4

Helmikuun parin viimeisen viikon ostokset ruokakaupasta. = 6 € Oatly Kaurajuoma Luomu 1L 1,68 € x 2 = 3,36 € Xtra kurkku 1,78 €/kg x 0,348 kg = 0,62 € Appelsiini 0,99 €/kg x 2,040 kg = 2,02 € 6,35  € Ketsuppi 2,75 €/kg x 2 = 5,5  Banaanit, hävikkialennuksessa 1,7kg x 0,5 €/kg = 0,85 € Hain vielä toisen samanlaisen ketsuppipullon, kun kävin katsomassa olisiko siellä uutta peittoa. Ei kuvaa. = 6,94 € Luomu paseerattu tomaatti 2 x 0,88 €= 1,76 €/kg Luomu mustapapu 0,72 €/purkki = 1,66 € Riisi 0,84 €/kg Täysjyväspagetti 2x 0,86 €/500g = 1,72 €/kg Luomu kaurahiutale 0,96 €/800g Tämä paseerattu tomaatti sisälsi lisättyä suolaa, tai ainakin kannattaa tarkistaa aina. Nyt ostin mitä vain, koska en alkanut käymään Prismassa enää, ja tämä oli kuitenkin sentään luomua. Prismassa olisi luomu paseerattua tomaattia melkein yhtä edullisesti, jossa ei ole ollut merkintää lisätystä suolasta. Banaani 0,99 €/kg x 3,132 kg = 3,10 = 5,88 € Keräkaali 1,19 €/kgx 1,042kg = 1,24 € Appelsiini 0,99 €x2,7...

WFPB - Ruokaostokset - 35€/vko budjettihaaste - Viikko 3

 Kolmannen haasteviikon ruokaostokset 26,43 €. 35 eurosta jäi käyttämättä 8,57 €. Perjantaina vaihtuu neljäs viikko käyntiin.  Täällä blogissa päivitykset tulevat jälkijunassa, koska en ehdi aina heti tekemään postausta. Haasteviikko vaihtuu itselläni täällä kotisohvalla perjantaina. Yleensä ehdin kauppaankin paremmin vasta lauantaina tai sunnuntaina.  Mitä tehdä loppurahoilla? Nyt olisi mahdollisuus taas lisätä vaihtelua. Vaihtoehtoja: a) ostaa papuja ja linssejä b) säästää seuraavalle viikolle c) ostaa jotain kalliimpaa, kuten maustekastikkeita tai herkkuja d) ostaa valmiiksi lisää tärkkelyspitoisia, kuten hiutaleita ja jauhoja Mikä olisi paras vaihtoehto? Riippuu varmasti tavoitteesta. Alun perin tämän säästöhaasteen piti olla viikon kokeilu, seitsemän euron ostoskoreja lähikaupasta. Päätinkin sitten jatkaa, ihan mielenkiinnosta, ja koska ruokaa jäi. Elän siis koko ajan näillä ruuilla mitä olen ostoskoriin ostanut, tai kaapistani ostanut siirtämällä haastehyllylle, enk...

WFPB - Ruokaostokset 50 € - Tammikuu 2

Tässä tammikuun ruokaostoksia. Ostoskorit sekä Lidlistä että Prismasta. Laitoin selostuksia mitä näistä voi nyt tehdä, ja linkin reseptipostaukseen. Reseptit ilman lisättyä rasvaa, ja vähäsuolaisesti ja -sokerisesti, sekä ilman eläinkunnantuotteita, vegaanisia. Lidlistä ensin 32,78 eurolla, Prismaan lähdin koska sieltä saa kaskinauriita. Prismaan meni 11,67 €. Ostoskorivertailu ei nyt kerro kumpi kauppa on halvempi, kävin muuten vain molemmissa. Lidlissä mietin otanko kärryn vai korin, ja päädyin koriin koska se toimii ostosrajoittimena. Jos en jaksa kantaa ostoskoria kassalle, niin sittenhän ruokaa on enemmän, kuin yksi ihminen tarvitsee viikossa? Ajatellen mitä on jo kotona valmiina. Kori tuli niin täyteen, että jouduin pakastevihannekset kantamaan toisessa kädessä. Se on heräteostosten varma merkki. Tärkkelyspitoisia siis on, hiutaletta, spagettia, papua, jyviä ym. Siksi ostin vain 6 kiloa perunaa ja pari pussia pastaa. Niistä ei tule viikon tai kahden viikon kalorit, vaan ne riittä...

WFPB - Mary's Mini- dieetti - Kertaus: Mitä ei syödä - Ideat perunasta

Ideoita peruna-Mary's Minin toteuttamiseen. Seitsemän kohtaa, ja ideakuvia.  Ensin kuitenkin lista, mitä dieetillä ei syöty. Kirjoitan listan omin sanoin ja miten olen tulkinnut, ja kannattaa tehdä taustatyötä.   Dr. McDougall.com:ssa  on englanniksi selostus ja ohjeet mitä syödä. Printattava muistilista. Usein kysytyt kysymykset  Q & A  päivitys  1.4.2023 Huomasin juuri hedelmien lähteneen listalta. Eli ei hedelmiä siis? Ok. Hieman mistä dieetissä on kyse: Dr. McDougallin vaimo Mary kehitti dieetin. Kokeilivat ensin yksinkertaistaa ruokavaliota hetkeksi, ja heillä se toimi. Ihmiset olivat kuulemma kyselleet dieetin perään, koska pelkkä WFPB -ruokavalio ei ollut kaikille tarpeeksi. Tähän sitten tämä dieetti, jonka tarkoitus on tehdä syömisestä tylsempää, mutta ei sen huonompaa. Itse koen ettei tämä ole tylsä. Saa vain hermolepoa ruuanlaitosta, kun ei ole kuin yksi pääraaka-aine. 10 päivää, ja voisin tehdä vaikka vain 5 päivää tai 7 päivää. Tämä die...

WFPB - Ohrarieskat - Perunamuusista ja kaurahiutaleista

Kesä on, kaikki on tuoretta. Leivänpäällisiä riittää, kurkku on halpaa, salaattia ja tilliä on tarjouksessa silloin tällöin. Jokin helppo leipä tarvitaan, jossa ei ole muita kuin itse valittuja lisäaineita. Näihin ei tarvita maitoa, munia, rasvaa, eikä edes omenasosetta. Muok. 11.7 lisätty vinkki keitettyjen perunoiden muusaamiseen Rieskat olen jo esitellyt monta kertaa, mutta nyt laitoin ihan paperille ylös minkä verran mitäkin tuli. Silti nämä ovat noin-arvioita, koska ei voi tietää millaisia jauhoja ja muuseja kenelläkin on käytössä. Sehän aina vaihtelee paljonko perunamuusissa on nestettäkin. Perunamuusi on nyt pelkkään perunoiden keitinveteen tehty, ja ollut yön jääkaapissa. Ohrarieskat  3 dl ohrajauhoja 1 - 2 dl pikakaurahiutaleita 2 dl perunamuusia 1-2 dl vettä suolaa jos käyttää esim. 1/4 - 1/2 tl Lisäksi jauhoja tai leseitä lautaselle niin, että voi pyörittää taikinanpalan siinä. Paistetaan n. 200-250 asteessa. Leivinpaperi kestää usein sen 220C max. Voit halutessasi lai...

WFPB - Ruokaostokset 25 € - Helmikuu 2

Helmikuun toisen viikon ruokaostokset. 10 € Ostokset Salesta, 4 kg perunaa ja appelsiinia ja omenaa. Kurkku. Näistä meni kuitti hukkaan mutta onneksi muistan, että siinä luki 9 ja risat. Kurkku oli yli 3 euroa kilo, appelsiinit ja omenat sama hinta kuin viimeksi eli  1,19 €/kg appelsiinit, 1,55 €/kg omenat,  Perunat 0,84 €/kg x 2 kg = 1,68 € /pussi, x 2 = 5,04 €  6,72 € Paseerattu tomaatti 2x  1,04€/500g = 2,08 €/kg Keräkaali 1,076kg x 1,19 €/kg = 1,28 € Peruna jauhoinen 0,85kg x 2 kg = 1,68 € Korjaan eli 2 pussia = 3,36 € Muovikassi mukana, Prismassa ohimennen.  Purin jälleen kieleni tohjoksi nukkuessa, joten ei ollut hirveästi mielenkiintoa murkinointiin. Sehän vain auttaa näitä säästötoimenpiteitä entistä tehokkaammiksi. Perunamuusia ja kädenlämpöistä kaurapuuroa pystyin korkeintaan syömään monta päivää, nyt alkaa jo olla parempi tilanne. Mutta jokainen aamu on uusi yllätys. Kaalin ostin, koska pakko olla jotain vihannestakin. (korjaan, ei ole pakko jos...

WFPB - 35 €/vko - Ruokabudjettihaaste - Viikko 2. - Mitä kaapissa? Ruokaostossuunnitelma

Budjettihaaste kesti seitsemän päivää. En lähtenytkään kauppaan heti, ostamaan marjoja ja kaikkea mikä haasteviikolla puuttui. Aion jatkaa toisen viikon 35 euron viikkobudjettia. Nyt kun aloitan uuden viikon (2.), käytän pesämunana niitä ruokia mitä jäi jäljelle. Kaapissa on haasteen jäljiltä: 1 dl punaisia linssejä n.700 g jauhoja n. 500 g kaurahiutaleita 1 prk paseerattua tomaattia keräkaali, aukaistu pari kiloa perunoita  Jääkaapissa mealprepattuna sunnuntaipäiväksi kastiketta, rieskoja, banaanikeksiä muutama. 1kg perunoita keitin viimeisen haastepäivän iltana, ja jätin taas 200 g syrjään uusia rieskoja varten. Sitä voi ihmetellä, että onpa nyt kallis haaste, eikä mitään erikoistakaan syöty. Puuroa, banaania, pottua lanttua ja porkkanaa. Mutta: Kun ottaakin huomioon mitä jäi jäljelle, seuraavalla viikolla voi mahtua jo marjojakin. Ostossuunnitelma on tehty, ja esittelen sen tässä postauksessa. Tämä postaus on jatkoa 35 euron viikkoruokabudjettihaasteelle. Nyt on alkamassa uusi v...