Siirry pääsisältöön

WFPB - Viikon ruokaostokset 60 €- Marraskuu vko 1. - Verkkokauppatilaus

Marraskuun ensimmäisen viikon ostokset ruokakaupasta tekivät yhteensä 21,50 €. 

Lisäksi tilasin verkkokaupasta noin 40,5 eurolla. Siten meni yhteensä 62 €.


Perunoita ostin  n. 7 eurolla. Sujahti mukaan yksi bataattikin. Yhteensä 6,2 kiloa.

Bataatista tykkään uunijuureksissa. Bataatti, palsternakka tai punajuuri auttavat kokonaisuutta toimimaan.

Punaisen perunapussin hain koirille muusiksi, mutta siitähän riitti meille kaikille.


Olipahan lakkahillo tarjouksessa. Sitä ei usein säästöbudjettiin mahdu. Tai miksei jopa mahtuisikin, jos kaikki muu on usein halvimman kautta. 

Luulin, että varmaan vitosen / purkki, ja siitä puolet, mutta lähtöhinta olikin yli 7 euroa / purkki. Erehdys, kuin tärähdys. Mutta hyvää.


1,5 € / pussi oli tarjouksessa, yhteensä 4,5 €. 

Kahden kilon pusseja, yhteensä siis kuusi kiloa, ja olihan kantaminen. Pari reppuun, loput kassiin.

Ostin vielä kaksi kiloa omenoita, hintaan 1,79 €, alle euron /kilo.

Näin tuli sitten kahdeksan kilon kauppaostokset, ja...


..vielä sitruunat ja pippuripussi = 1,67 €

Sitten Fitnessfirst- verkkokaupan ostoksiin.


Laatikossa oli kimppatilauksena ostokset, joten iso paketti sieltä tuli. Piti hakea tuollaisella kärryllä.

Ensin päästin koiran tarkastamaan lähetyksen. Se ilmaisee heti, jos pakkaus sisältää mitään eläinperäistä, kuten jäniksiä tai jäniksen osia.


Koira poistui paketin luota. Ilme kertoo lähetyksen olevan vegaaninen. Koira ei teeskentele.


Laitamme puoleksi kilon paketit taateleita ja aprikooseja. 

Tilasin kolme 200 gramman pussia ravintohiivaa. Voi sitten laittaa sitä rauhassa mihin haluaa, eikä tarvitse koko ajan olla hakemassa lisää, tai säästelemässä ettei se lopu.

Punaiset linssit tulivat sieltä, ja luomua olivat.

Kahdenlaisia luomurusinoita tilasin, kun niitäkin saa koko ajan olla hakemassa. 

En tiedä sitten, mitä eroa on Thompson - ja Sultana - rusinoilla, joten otin molempia. Tästä lähtien tietää sitten. Molemmat ovat varmaan hyviä.  En vielä avaa pusseja, kun pitää entiset käyttää loppuun.


Tilasin balsamietikkaa ja punaviinietikkaa. Nekin luomua. Nämä eivät ole makeita siirappietikoita, vaan tuimia etikoita. Mutta näitä voi sitten sekoittaa mihin haluaa, ja rakentaa salaatinkastikkeita sinapista ja milloin mistäkin.

Balsamietikoilla oli hyvä vieroittautua silloisesta suolankäytöstä ruokavalion alussa. Keskustelu meni yleensä niin, että hämmästeltiin, miten helppoa tämä sittenkin on, nyt kun on tämä etikka. 

Ja siitä tiesi aina, että vähäsuolainen ruoka oli mautonta, kun haarukat kilahtivat pöydässä ja kädet ojentuivat kohti etikkapulloja melkein saman tien, kun oli maistettu.

Kaikki mikä ei muuten toimi, voi lähteäkin toimimaan lorauksella balsamietikkaa kastikkeeksi.

Näissä en ole sitten tuijottanut mitään kilohintaa yleensä, kunhan nyt ei mitään älyttömiä summia maksa. Etikkaahan laitetaan ehkä se korkillinen aina kerrallaan johonkin.


Haluan yrittää ostaa mahdollisimman puhtaita ja hyviä etikoita, joten luomumerkintä on aina plussaa. Marketistakin saa usein jotain luomua. Nämä olivat alle neljä euroa / pullo.

Ei kai sitä niin pysty erottamaan laatua, ellei ole ennen maistanut, eikä ole kokemusta etikoista. Yrittää pitää. Kaksi pulloa otin kumpaakin. Kokemuksesta tiedän jo sen verran silti, että kun johonkin näistä jään koukkuun, etikan loppuminen alkaa pelottaa jo puolessa välissä pulloa. 


Testasin heti juuresraasteen päällä. Ehkä hivenen kirpakkaa, kuten asiaan kuuluu, joten tein sinappi-balsamietikkakastikkeen pikaisesti. Käytin makeaa sinappia. Kyllä rupesi lanttu soimaan ja tuli mielenkiintoisemmaksi heti.

Vielä haluan hommata sellaisen makean balsamicon. Sitäkään ei tarvita kuin tippa, ja alkaa tapahtua.

Siinä kaikki täältä tänään. Taidan käydä kohta hakemassa punajuuria lisää, ja uutta viikkoa kohti. Kiitos kun luit, ja hyvää sunnuntaipäivää. 


Marraskuu:

Kommentit

  1. Juuri äsken löysin sun blogin! Itse siirtynyt/siirtymässä WFPB+melkein vegaaniselle ruokavaliolle sairauden puhjettua ja heti huomasi olossa muutoksen parempaan. Ohisyöntejä vielä tulee mut innolla opettelen uusia ruokia, kokkaamisen ilo on nyt löytynyt ja täältä saa siihen vinkkejä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että löysit blogini, ja tervetuloa tekemään toivottavasti hyödyllisiä löytöjä kokkaamiseen. Upeaa, että olosi on jo parantunutkin. Tosi nopeaa sen eron olossa huomasin itsekin aikoinaan, kun aloitin ruokavalion. Aivan mahtava kuulla. Toivottavasti löydät paljon ideoita ja vinkkejä. Itsekin opin jatkuvasti jotain uutta. Kiitos kommentista!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 26 € - Huhtikuu 4 - 136 €/kk

 Huhtikuun 2026 loput ruokaostokset.  = 5,44 € Xra omenat 1 kg = 0,99 € Lidlistä omena 0,99 €/kg x 0,566 € = 0,55 € Luomu sitruuna 2,99 € x 0,228 €/kg = 0,68 .€ Peruna 2 x 2 kg= 4kg, 0,80 €/kg = 3,18 € = 15,46  Vemondo luomu kaurajuoma 1,15 €/l Baresa luomu tomaattipyree 1,29 € tuupi Chilikastike jalopeno 19,9 €/l, 100g 1,99 € Ananasviipaleet 1,19 € Luomu paseerattu tomaatti 2x0,88 €/500g = 1,76 €/kg Peruna 0,88 €/kg 2kg = 1,76 € Punajuuri 1,39 €/kg Porkkana 1,15 €/kg x 1,752kg Punakaali 1,946 kg x 1,59 €/kg = 3,09 € Lehtikaali pakaste 5,58€/kg, 500g = 2,79 € Minimanista lehtikaalia. Aina kun miettii että tuleekohan tarpeeksi ravintoaineita, kannattaa ostaa lehtikaali. Lisähuomio että sanoin kerran blogissa, että lehtikaali ei yleensä maistu ruuissa tai pilaa ruokien makua. No, koitin tehdä kastikkeen missä oli vihanneksena melkein pelkästään lehtikaalia puoli pussia, ja tomaattisosetta. Kyllä se olikin yhtäkkiä jotenkin pahan makuista.  Syötävää, mutta pitäisi ...

WFPB - Ruokaostokset 89 € - Toukokuu 3 j a 4, 169 €/kk

 Loput toukokuun ruokaostokset eli toukokuu 3 ja 4. Oli painovirhepaholainen ensin otsikossa, toivottavasti et ehtinyt hämääntymään. Osa näistä ostoksista ei ollut ihan tavallisia, vaan hamstrasin lähikaupan tarjouksista tuotteita. Tuli jopa 169 €/kuukaudessa, kun laskin toukokuun ostokset yhteen. Säilykkeitä nyt hamstrasin lähinnä. Niillähän on monesti kalliimpi kilohinta kuin tuorevihanneksilla, joten kiva että löytyi säästötarjouksia. Lisäksi kuluja nostatti kauramaidot, ostin 6 purkkia kerralla.  Toinen yli kymmenen euroa meni pelkkään ruisleipään. Löysin tarjouksesta tosi hyvää luomua ruishapanjuurileipää. Vaikka nyt tulikin maksamaan kerralla hieman enemmän, niin pitkässä juoksussa säästän kun sain halvalla leivät, pitsatarvikkeet ja hillot. Käytän näitä säilykkeitä pitsan täytteinä sen takia, että ovat valmiiksi kypsiä eikä tarvitse esikypsyttää. Tuoreet sienet ja muut kasvistäytteet pitää usein paistaa/keittää ensin, muuten ne voivat olla raakoja pitsassa. 80 € + 89 € ...

WFPB - Ruokaostokset 80 € - Toukokuu 1 ja 2

 Toukokuun ruokaostoksia kahden ensimmäisen viikon ajalta, toukokuun viikot 1 ja 2.  Ruukkubasilika 2x 1,45 € = 2,90 € Luomu paseerattu tomaatti 0,88 €x 2 = 1,76 € Luomu borlottipapu 2 x 0,82 € = 1,64 € Banaani 1,79 € x 1,424 kg = 2,55 € Omena 1,09 € x 0,862 kg = 0,94 € Kirsikkatomaatti 2,99 € Kurkku 1,49 € x 0,260 kg = 0,39 € = 13,17 € Lidlistä nämä. Oli onneksi niin vähän jonoa, että ehdin pikaisesti ottaa kuvan. En siis ala kameran kanssa leikkimään, jos näen yhdenkin ihmisen takanani. Harkitsen siirtymistä vanhanaikaiseen systeemiin, jossa levitän ostokset kotona, ja kuvaan vanhalla digikameralla. Nyt olen tehnyt niin, että aina jos on mahdollista, kuvaan ne jo kaupassa tai vaikka ulkona autossa. Jostain syystä ostosblogin pitämisessä kuormittaa eniten, jos ei saa tulla kotiin ja laittaa heti ostoksia kaappiin. Vaikka tavallaan vaivalloisuusastekaan ei hirveästi siitä muutu, miten tekee.  Saa nähdä mikä systeemi tulee olemaan, vai kaikki vuoron perään. Heräteostokset ...

WFPB - Peruna, makaroni ja vihreät pavut - Helppo startti kasvisruokiin

Reilusti ruokaa kolmesta pääraaka-aineesta. Lisäksi vesi ja mausteet.  Mittasin yhden kaikkia, tai jonkin tasamitan saadakseni reseptimäisen ohjeen. Jos sinulla sattuu vaikka olemaan eri vihannesta, tai jokin mauste puuttuu, niin eiköhän siitä ruoka tule. Vettäkin voi lisätä tarpeen mukaan. Ainesten määrät voi puolittaa, jos haluaa tehdä vähemmän. 1 kg perunaa 1,5 l vettä 400 g pussi makaronia 120-150 g vihreitä papuja 1-2 rkl tomaattisosetta 1 rkl suolatonta jauhelihamaustetta 1 tl kuivattua persiljaa 1 tl kuivattua oreganoa 1 tl kuivattua basilikaa 1/2 tl mustapippuria Mausteita tietysti myös maun mukaan. Omaan makuuni jauhelihamauste on melko pippurista jo valmiiksi.  Suolaa en lisännyt ruuanlaitossa. Tuli ihan toimiva ruoka ainakin vasta laitettuna. Kun lämmitin ruokaa myöhemmin, laitoin lurauksen ketsuppia ja ripottelin ravintohiivaa ja mustapippuria. Tästä tuli iso kattilallinen, tai ainakin itselleni riitti koko päiväksi ja ylikin. Riippuu varmaan monesta asiasta, kuten...

WFPB - Ruokaostokset 110 € - Huhtikuu 1, 2 ja 3

Huhtikuun 2026 ruokaostokset kolmen viikon ajalta. Miten on huhtikuu sujunut ? Söitkö mämmiä pääsiäisenä, tai pääsiäisen jälkeen? Kohtahan se on jo vappukin. Lakaisukoneita odotellaan, niitä on jo näkynyt täälläpäin. Pölyä on niin, että tikahtuu. Onneksi näin jonkun oikein fiksun ja koulutetun henkilön paasauksen, jossa hän sanoi että luomuruoka ja puhdas ilma eivät ole syy eliniän pitenemiseen ihmiskunnassa, vaan tiede. Tiede meidät hengissä pitää, jos mikään. Voi olla niin, tai voi olla olematta. En silti lähde tahallaan nyt tien viereen imuroimaan kaikkea pölyä nenään. Elämän pidentyminen ruokavaliolla ei välttämättä olekaan hallinnassamme, eli ei lisätä vuosia elämään vaan elämää vuosiin. Niin päin. Kokokasvisruokavaliolla 39-vuotiaasta asti, nyt on mittarissa 47 ja kohta alkaa olla se ikä, että suvussa kulkevat sairaudet viimeistään pullahtaisivat pintaan. Saa nähdä miten käy, mutta jatketaan siitä huolimatta. Aivan hyvin voi käydä hyvin tai huonosti, ja motivaatio ei olekaan lopp...

Luukku 8 - Ruis - WFPB

Kahdeksannessa joulukalenteriluukussa ruis, erityisesti ruisjauhot ja ruispuurot. Jälkiruoka ruisjauhoista ja puolukoista, eli ruisjauho-puolukkavaahto. Sokeria maun mukaan. Voinee makeuttaa taateleillakin, jos ne liottaa ja hienontaa.  Herkkuun löytyi ohje äidin vanhasta köksänvihkosta. Kiitos äidille vinkistä. Oli ensimmäistä kertaa tehdessä melko vaikea, kun en tiennyt yhtään miten tämän pitäisi käyttäytyä missäkin vaiheessa. Mutta sain kuin sainkin vaahdon tehtyä.  Tämä resepti vaati koneellisen vispilän, koska joutuu vatkaamaan niin kauan.  Jos ei sähkövatkainta löydy kotoa tai ei muuten hotsita vatkaaminen, niin ehdotan tilalle tavallista ruispuuroa jonka maustaa puolukoilla (tämän ohjeen jälkeen), tai  ruismannapuuroa tai mannapuuroja  yleensä, muutkin kun ruis. Tai nopea puuroherkku on  riisipuuro mikrossa , tai kattilassa, vuoden 2021 joulukalenterissa luukku 7. Ruisjauho-puolukkavaahto Alkuperäinen ohje oli: 4 kkup kiehuvaa vettä, 2 kkup ruisjauho...

WFPB - Ruokaostokset 33 € - Lokakuu 4

 Viikon ruokaostokset, 33 €. = 6,44  Jauhoiset perunat Salesta, 2kg =  2,49 €. 1,24 €/kg Pirkka- perunoita 0,79 €/kg x 5 = 3,95 € Tällä viikolla panostin perunaan, koska on se vaan niin hyvää ja helppo miettiä ruokia. = 2,65 € Golden Sun Riisi Parboiled  0,90 €/kg Golden Sun Riisi,  0,88 €/kg  2 kg = 1,75 €/pss Kyllä täytyy jotain pastaakin hakea lisää, mutta nämä riisit ovat kuitenkin hyviä siihen, että aina on vähintään jotain. Niin halpaa, että sama laittaa pari säkkiä aina.  Lidlin luomu tofu 2 x 1,35€, 6,75 €/kg  = 2,70 € Koiralle ostin 20 % naudanlihaa se oli n. 10 euroa kilo, ja maksalaatikko koiralle maksoi jotain 5-6 €/kg. Jos siis tofun ajattelee "lihan tilalle" koska siinä on paljon proteiinia, niin tämä on ainakin minusta ok hinta, ja vieläpä luomuakin sattuu olemaan. Lisäksi tofusta saa ainakin kalsiumia, ja mitä kaikkea muutakin. (pitääpä kokeilla syökö koira, koska koirakin voisi tarvita lisää kalsiumia.)   4,95 € K-Market...

WFPB - Viikkokokkailut elokuussa I - Retiisi, fenkoli, lehtikaali - Hävikkilaatikko - Viikon ruuat

Viime ostosviikolla ei tarvinnut ostaa perunaa tai bataattia, koska niitä oli tarpeeksi jäljellä. Viikon kokkailut sujuivat vaihtelevasti. Ei kaikin puolin idyllistä. Riippuu katsantokannasta. Toivottavasti saat ideoita itsellesi. Kasvit ovat aina mielestäni kauniita. Ruokaostospostauksilla on suurempi pointti, jos näyttää mitä ruuista edes tuli.  Suunnitelma viikolle oli syödä tähtiateriaksi nimeämääni yhdistelmää, bataatti+peruna+wokvihannes+srirachakastike.  Tämä on tosi tasapainoinen annos, ja ravintoarvot nähtyäni finelin sivulla meinasin lentää taas selälleni. Laitan niistä vähän loppuun. Ilman reseptiä kun kokkaa, niin hävikkikin on usein pientä ja elämä huoletonta. Vokkivihannesten tilalla olisi kesäkurpitsaa, naurista ja porkkanaa.  Kastikkeesta taas: ketsupissa on usein suolaa noin 2 g/100 grammaa, ja tässä jotain 9g/100g.  Kaupat ovat täynnä öljyä sisältämättömiä maustekastikkeita, jossa joissain ei ole suolaa ollenkaan, tai liikutaan paljon alle viiden g...

WFPB - Ruokaostokset 40 € - Elokuu vko 3.

 Ruokaostoksien esittelyt alkaen vihanneksista.  Sitten katsotaan mitä viime viikon jälkeen on tapahtunut. Persilja, 1,35 €,  selleri 2,19 € lähikaupoista. Kiinankaali 2,89 € / kilo lidlistä. Kuuden euron setti tässä. Pakastealtaasta vihreät pavut, maissit, pari hernepussia ja pinaattia. Noin 3 €. Porkkanaa, bataattia, punajuuria ja palsternakkaa. Yhteensä n. 7-8 € Hedelmänä omenat, Jonagold. 1,5 € 2 kg pussit olivat 0,89 € /kpl.  Perunan kilohinnaksi jäi alle 45 senttiä.   Edullista ruokaa jo. yhteensä 3.56 € Lidlistä sai riisiä 1,39 € kahden kilon säkeissä.  Riisin kilohinnaksi jäi 0,69 €.  Riisi oli italialaista alkuperää.  Spagetit olivat halpoja, 0,69 € pussi, kilohinta siis 1,38 €.  Yht. 4,55€ Erilaisia tölkkipapuja ja paketti kuivattuja, punaisia linssejä. Yhteensä n.6-7 euroa. Maustamisiin n.5 euroa.  Lidlistä löytyi edullinen appelsiinimarmeladi 1,05 €.  Aamun n. 3€ ostokset lähikaupasta. Yhteensä sain laskettua kuitei...

WFPB - Ruokaostokset 30 € - Marraskuu 4

Ostoskeikka 4, 30 €.  Marraskuussa meni yhteensä 100 euroa ruokaan. Tässä postauksessa ensin ostoksia, sitten surullisempi asia.  Mietin joulukalenterin tekemistä. Nyt on blogissa ollut sen verran vähemmän kävijöitä, että kiinnostus on selkeässä laskussa. Joulukalenteria tehdessä voisi silti tulla hyviä ideoita. = 3,38 € 4 kg Jauhoiset perunat Lidlistä 0,85 €/kg = 1,58 € Kikherneet 0,79 €/380g nesteineen 2,08 €/kg. Valutettuna 230 g, kilohinta pelkät herneet 3,43 €. Ei lisättyä suolaa.  Vertailua: Prismassa Foodinin kuivat kikherneet 500 g pussi oli 2,95 €/kpl, josta tuli viimeksi noin kilo keitettynä.  3,43 € - 2,95 € = 0,48 €. Sen verran säästäisi keittämällä itse. Ei pelkkää säästämistä:  Keittäminen n. tunti ja pakastepussit päälle, sen jälkeen pakkasessa säilyttäminen. Pakkasesta annostelu on toisaalta vaivatonta. Eikä tule uutta pahvitetraa joka kerta roskaksi.  = 1,99 € Porkkanat 2 kg. = 6,98 €/kg 1 kg Pakastettua lehtikaalia 3,49 € /500g  = 4,...