Siirry pääsisältöön

WFPB - Kilo vihanneksia päivässä - Paistettuna, kastikkeena tai raakana

Halusin kokeilla koota päivän vihannekset alle 2 euroa / kilo maksavista kasviksista. Sehän tarkoittaa, että kilo vihanneksia päivässä ei pystyisi maksamaan yli kahta euroa. Näin pysyisi kärryillä ja voisi tehdä noudatettavissa olevan, mutta tarpeeksi joustavan suunnitelman, mitä ostaa ruokakaupasta ja paljonko kauppaan menee rahaa.

Tällä hetkellä kotimaisista vihanneksista löytyi lähikaupoista ja marketeista kurkku, tomaatti ja kaali, (ellen missannut jotain) jotka maksoivat alle 2 / euroa kilo. Tomaattikin oli joissakin kaupoissa 2, 29 e. 

Päätin löysätä kriteeriä ja ottaa myös alle 3 euroa / kilo maksavat vihannekset ja ulkomaiset pakastevihannekset mukaan kuvioon, jotta tulisi vaihtelua ja väriä vihannesvalikoimaan. 

Tarvittaessa jos haluaa säädellä menoja, voi ottaa tiukemman linjan. Varsinkin mikäli kasvikset halpenevat kesän aikana lisää.

Hankittuani vihanneksia tarpeeksi, aloin punnita niitä saadakseni kilon vihanneksia koottua.

En punninnut vihanneksia grammalleen, vaan vähän vain suuntaa antavasti. Laskin puhelimen laskimella luvut yhteen, kunnes sain noin 1000 grammaa vihannesta.
Pakastevihanneksista ulkomaiset parsakaalit ja paprikasuikaleet maksoivat molemmat alle 3 euroa / kilolta. 

Paprikasuikalepussi jossa oli 450 grammaa maksoi Prismassa 0,75 euroa / pss. 

Parsakaalipusseja löytyi K-marketista hintaan 1,29 euroa / 450 g. 

Prismassakin on parsakaalia.
Omena ei ole vihannes, mutta uskon että se on tarpeeksi vähäkalorinen ja terveellinen ollakseen mukana tässä lajitelmassa.

Omenoiden hinta oli vain noin 1,30 euroa / kilo. Halvimmillaan K-marketissa oli K-menu merkkisiä omenoita hintaan 1,15 e / kilo.
Jätin osan vihanneksista suuremmiksi. Kaalit laitoin melko ohuiksi, jotta ne kypsyvät nopeasti.
Laitoin myös soijakastikkeen ja öljyttömän chilikastikkeen mukaan maustevalikoimaan, vaikka niissä onkin lisättyä suolaa ja sokeria.  

Yhtenä syynä suolan ja sokerin välttelyyn tällä ruokavaliolla on se, että suola ja sokeri saa ruuan maistumaan paremmalta kuin se onkaan, jolloin sitä tulee syötyä enemmän. 

Vihannesten kohdallahan ei tarvitse ajatella hirveästi, että niitä tulisi syötyä liikaa, vaan enemmänkin ettei tule syötyä niitä tarpeeksi. 

Silti liikasyöminen ei ole se ainoa syy vältellä lisättyä suolaa ja sokeria, joten maistoin ennen lisäämistä, menisikö ilmankin. 
Laitoin kaalit ensin paistumaan, koska mikään muu ei oikein edes mahtunut ensin pannulle.
Paisteltuani ja höyryteltyäni kaalta ensin tilkassa vettä, kaali kutistui ja myös muut ainekset mahtuivat.
Halusin myös, etteivät kaikki vihannekset paistu täysin pehmeiksi, vaan että esimerkiksi osa parsakaalin kukinnoista jäisi vähän vihreämmiksi.

Hyvää oli. Paitsi että laitoin paistokseeni liikaa oreganoa. Yhden annoksen syötyäni totesin, että voisi tämä parempaakin toki olla. Mustaviinimarjat olivat jäisenä toimivia lisukkeena, mutta sulettuaan alkoivat olla melko karvaita.

Lautaselle lorauttamani soijakastikekaan ei oikein parantanut makua. Enemmän toimi punainen chilikastike, jota lisäsin pannullakin.
Päätin siis jatkojalostaa vihanneksista kastiketta. Lisäsin purkillisen tomaattia ja ripauksen sokeria. Sokeriahan monesti tomaattiruokiin laitetaan, ja tässä tilanteessa oli kyse ruuan maun pelastamisesta.
Kastike toimi erittäin hyvin perunoiden kanssa. 

Jos olen syönyt kaikki kastikkeet huomiseen mennessä, tiedän syöneeni kilon vihanneksia päivässä.

En toki välttämättä rajoita vihannesten syömistä, vaikka jostain syystä niitä menisikin yli kilo.

Hyvä keino saada raakaakin vihannesta syötyä, on popsia raakoja vihannespaloja paistumista odotellessa. Kokatessahan voi käydä hetkittäin aika pitkäksi.

Porkkanoita minun pitää myös muistaa syödä, koska niitä on jääkaapissa, mutta ne luen enemmän samaan sarjaan perunoiden kanssa. Monesti kyllä vokkaan porkkanoita yhtä lailla kaalin kanssa, mutta tällaista tällä kertaa.


Viimeksi kun tein tämän samantyylisen vihannespaistoksen, laitoin herkkusieniä mukaan. 

Hinnaltaan herkkusienet ovat isoissa marketeissa joskus alle 5 euroa / kilo, ja marketissa 7-15 euroa / kilo. Siksi herkkusienet tulevat kalliimmaksi sitten, jos ei niitä pääse marketista hakemaan. 

Paistetut herkkusienet antavat paljon makua, joten edellisessä vokissa en tarvinnut paljoa mitään mausteita tai kastikkeita lisäksi.

Idea tähän koko hommaan tuli sekä viimeisimmän ostosmatkani jälkeisistä kilohintamietinnöistä, että siitä kun katselin Cheff AJ:n videoita. 

Hän esitteli jollain niistä syövänsä (vähintään ?) "2 pounds of vegetables" eli kaksi paunaa vihanneksia päivässä. Googletin mitä on "2 pounds" ja se tarkoitti kiloiksi muutettuna noin 900 grammaa. 

Innostuin, että siinäpä hyvä lähtökohta, millä systeemillä lähestyä vihanneksia, ja pyöristin sen Suomen oloihin sopivaksi eli kiloksi.

Cheff AJ puhuu paljon kaloritiheydestä, ja tämä liittyy siihen. Se on yksi systeemi lähestyä aterioiden  koostamista. Riippuu omasta tavoitteesta ja tilanteesta varmasti, miten sellainen resonoi ja sopiiko se  omaan arkeen. Itse yhdistelin sen nyt budjettimietintöihin samalla.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 150 € - Heinäkuu 2, 3 ja 4 - 190 €/kk

Heinäkuun loput ruokaostokset.  Kävin Minimanissa, sekä lähikaupoissa K- ja S. Yhden kukkakaalin ostin Prismasta. Kokeilin nyt systeemiä, että en ostele kilokaupalla kuivatavaraa hyllylle nököttämään valmiiksi kuten yleensä olen tupannut tekemään. En hakenut laatikoittain tomaattimurskaa ja paputölkkejä, hiutaleita enkä mitään.  Osoittautui että systeemi "osta sitä mukaa" on jonkin verran tuhoisa säästöbudjetin kannalta, vaikka tässä heti alkuun oli pari isompaakin kauppareissua Minimanista.  Toinen miten se oli tuhoisa, oli aivotyön kannalta. Kuten aavistelinkin, kädestä suuhun -systeemillä joutuu kannattelemaan päässään asioita mitkä ovat loppu, saattavat olla loppu, en muista kaupassa oliko loppu, yritän tehdä ruokaa, ja jokin olikin loppu.  Epäterveellinen kohta on tuo Vöner -rulla. Pakkohan se oli ostaa, kun oli -30% ja sain siitä seuraavan päivän eväät. Lehtikaalilla ja mustaherukalla parannan kalsiumin saantia,  sport näkkileipä oli assistentille, joten s...

WFPB - Ruokaostokset 50 €, Elokuu 1 ja 2

Elokuun ruokaostoksia, viikot 1-16.8. 2026 Piti käydä vain Minimanissa ja Lidlissä, mutta erinäisistä käytännön syistä päädyin Prismaan sekä Lidliin, ja päätin ostaa isoimmat ruokaostokset kerralla, ettei tarvitse asiaan saman tien palata. Poikkesin myös K-Supermarketissa, ja Minimanissa. Ainiin, ja Salesta taisin hakea kurkun ja tofun. Olen ilmeisesti käynyt kaikissa mahdollisissa kaupoissa, vaikka yritin pitää asiat yksinkertaisina. Yksinkertaiselta tämä elämä on tuntunut kyllä, eli ei sen puoleen.  Tässä Lidlistä.  Lidlin hedelmiä ja vihanneksia. Kaikki alle 1,5 €/kilo. Oatly luomu kauramaito 1,99 €/purkki, Prismasta = 5,97 € Juon kahvin yleensä mustana. Jos se ehtii jäähtyä, niin paras laittaa kauramaitoa ja sokeria. Luomu Oatly on siitä mielestäni ihmeellistä, että maistan jotenkin kerman ja rasvan.  Voi olla makuharha, koska siinähän ei ole lisättyä öljyä.  Kahvi jos on keitetty suodatinpussin läpi, siitäkin pitäisi olla ylimääräiset rasvat poistuneet. Nykyään ...

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Maaliskuu 4, 207 €/kk

 (Muokattu , Setämieskastikkeita ei saa enää. ) Loput maaliskuun ruokaostokset. Yhteensä maaliskuussa parisataa euroa, joka on siis yli tavoitteen. Eipä hätää mitään, sillä tässä kuussa tuli myös jatkon kannalta isoja säästöjä. Kuten marmeladit, taatelia pitkäksi aikaa, sekä luomu rusinoitakin pitkälle kevääseen. Ja sen verran tehokkaat ovat ostokset, että ei ole vieläkään kiire kauppaan vaikka on jo huhtikuu alkanut. Syyhyttää toki lähteä katselemaan paljonko pakastevihannekset maksavat, ja keksisikö jotain inspiraatiota huhtikuulle. Vielä on pakkasessa marjoja, euron banaaneita, ja jopa perunaa voi käyttää C-vitamiininlähteenä nyt kun olen oppinut sitäkin syömään myös raakana. Kuiva-aineet eivät ole loppumassa, voi tehdä leipää, keittää puuroja, keittää spagettia, on tomaattisäilykkeitä, ananaskakkukin on vielä tekemättä. Pakkasessa on vaikka mitä. Eli pärjäisin vaikka viikonlopun yli vielä komeasti.    =10.02 € Tumma makaroni 1,85 €/kg x 1,6 kg = 2,96 e Punaiset linssi...

WFPB - Ruokaostokset 38 € - Heinäkuu 1

Ostokset heinäkuussa 2026, ensimmäinen heinäkuun viikko. Vasta viides päivä, sunnuntai, joten täyttä seitsemän päivän viikkoa ei ole heinäkuuta vielä eletty. Nyt on jo ostoksia silti, joten laitetaan ne riviin. Olen tehnyt havaintoja ja päätelmiä. Kävin lähi-Salessa aikeissa ostaa koko viikon ruokaostokset, ja vähintään 6 purkkia luomu Oatlya, että riittää sitten. Selvisi seuraavaa: Luomu Oatlya ei enää tilata, se on poistunut lähi-Salestani valikoimasta. Tästä huolimatta sitä aiemmin kahdesti luvattiin tilata, ja nyt vasta sain kuulla ettei sitä olekaan tulossa ollenkaan. En uskalla vielä katsoa netistä, onko Oatlyn valmistus loppumassa, vai mistä on kyse? Oletan että se vain loppuu Salesta ja toivon parasta, pelkään pahinta. Mihin päätös minua ohjaa? No, hakemaan Prismasta kauramaidot, koska ne ovat siellä noin 30-50 senttiä halvempia kuin muualla. Siihen tilanne nyt ohjaa, joten mitä teen?  En halua toteuttaa sitä reittiä mihin päätös automaattisesti ja ensimmäisenä mieleen tule...

WFPB - Härkäpapujen keittäminen

Keitin härkäpapuja. Katsotaan kuvat pavuista ja työvaiheista. Keitto-ohje oli pussissa, liotettuna 30 minuuttia, ja suoraan pussista 50 min. Karviaisten tilan VOIMA - PAPU. 500 g.  https://karviaistentila.fi/tuotteet/voima-papu-harkapapu-kokonainen-gluteeniton/ Kaadoin siivilään ja tarkastelin, ja pavut vaikuttivat puhtailta. Härkäpavuista tulee mieleen vaikka kaulakoru. Oli pakko ihastella hetki näitä papuja. Jokainen papu oli yksilöllisen näköinen.  Laitoin pavut viiden litran kattilaan, se on isoin kattilani. Liotan ja keitän pavut aina mahdollisimman runsaassa vedessä. Täytinkin kattilan melkein kokonaan kylmällä vedellä. Lisätieto löytyi että pitäisikin liottaa lasi- tai muoviastiassa, koska metallissa kovettuvat puumaisiksi.  https://www.makelanluomutila.fi/shop/product/harkapapu-10-kg-luomu Vaikka olisi mahdollista keittää nämä hetikin, päätin liottaa pavut. Hyvä vinkki on että jos laittaa kellonajan ja päivämäärän milloin on laitettu likoamaan, ei tarvitse olla my...

WFPB - 35 €/vko - Ruokabudjettihaaste - Viikko 2. - Mitä kaapissa? Ruokaostossuunnitelma

Budjettihaaste kesti seitsemän päivää. En lähtenytkään kauppaan heti, ostamaan marjoja ja kaikkea mikä haasteviikolla puuttui. Aion jatkaa toisen viikon 35 euron viikkobudjettia. Nyt kun aloitan uuden viikon (2.), käytän pesämunana niitä ruokia mitä jäi jäljelle. Kaapissa on haasteen jäljiltä: 1 dl punaisia linssejä n.700 g jauhoja n. 500 g kaurahiutaleita 1 prk paseerattua tomaattia keräkaali, aukaistu pari kiloa perunoita  Jääkaapissa mealprepattuna sunnuntaipäiväksi kastiketta, rieskoja, banaanikeksiä muutama. 1kg perunoita keitin viimeisen haastepäivän iltana, ja jätin taas 200 g syrjään uusia rieskoja varten. Sitä voi ihmetellä, että onpa nyt kallis haaste, eikä mitään erikoistakaan syöty. Puuroa, banaania, pottua lanttua ja porkkanaa. Mutta: Kun ottaakin huomioon mitä jäi jäljelle, seuraavalla viikolla voi mahtua jo marjojakin. Ostossuunnitelma on tehty, ja esittelen sen tässä postauksessa. Tämä postaus on jatkoa 35 euron viikkoruokabudjettihaasteelle. Nyt on alkamassa uusi v...

WFPB - Ruokaostokset 22 € - Marraskuu 1 - Riisinkeitin, haudutuspata, lihaton piirakka

Marraskuun ensimmäisen viikon ruokaostokset, 22 €. Kotivaraostokset  70 € laitoin viime kuun puolelle, ja sinne tuli kuukauden ruokakuluiksi 135 €.   = 3,95 € 0,79 €/kg perunoita, 5 kg. Pirkka K-Marketista. Nyt maanantaina uusi tarjous  1€/kg. Normaali hinta 1,39 €/kg. 12.11. asti voimassa eurolla muutakin heviä.  Hintavertailuksi halvin peruna Prismassa harjattu 0,75 €/kg, ja pesty 0,89 €/kg. Keltaiset perunat  uuniperunoiksi  tai keitettynä, ja punaisista tuli  muusia   ja  keittoja . Tämä oli tarjous, ja edellisiä oli jäljellä kun hain, saman väriset pussit, ei tarvinnut kuvata uusiksi. = 4,96 Punajuuri 0,99 €/kg Lanttu 0,99 €/kg Porkkana 2kg x 2, 0,75  €/kg = 2,98 € Minimanissa törmäsin alle euron porkkanoihin. K-Marketissa punajuuret ja lantut.  = 2,70 € Hävikistä banaanit ja salaatti, ja uusina Shampion- omenoita, 1,39 €/kg, nekin saisi nyt alle euron. = 3,80 € Paseerattu tomaatti 1,90 €/kg, 4 x 500g  = 1,70 € Suolaton ja...

WFPB - Lanttu-perunakeitto - Paljon lanttua ja herneet

Miten saa lanttua kulumaan, jos ei ole tekemässä lanttulaatikkoa? Mieluiten resepti johon menee kunnollinen määrä kerrankin, eikä vain pientä palasta. Entä mihin voisi käyttää Split Peas - nimistä hernetuotetta, eli halkaistuja, kuivattuja herneitä? Jos ei keitä hernekeittoa. Ostin kerran Lidlistä ja olen siitä asti ihmetellyt, mitä niillä tekee. Eivät ole silti pakollisia tässä keitossa. Kiva keitto tai muhennos syntyy kun on tasapaino nesteen, vihannesten, perunoiden ja palkokasvien välillä.  Keittoajaltaan tämä keitto ei ole kaikista nopein, mutta jonkin verran pystyy vaikuttamaan raaka-aineiden valinnalla: Halkaistujen herneiden keittoaika on jopa 40 minuuttia. Nopeuttaaksesi prosessia voit niiden sijasta käyttää vihreitä tai punaisia linssejä, tai laittaa vain tölkistä kypsiä papuja. Valmista hernekeittoa voi myös laittaa sekaan.  Lantut saavat kiehua porkkanoiden kera ensin n. 10-15 minuuttia, jopa 20 minuuttia ennen, kuin lisätään perunat. Etteivät lantun palat jää raa-...

WFPB - Ruokaostokset - Elokuu 3 ja 4 - 100 €, n. 190 €/kk

Lisätty  2.9. linkki, uusi kokaru-kirja, löysin tänään. Hups ja haa, Tässä heti kirjalinkki niin ei tarvitse selata alas asti:)   https://www.suomalainen.com/products/kokaru-kokokasvisruoka Uutuus voi löytyä pian kirjastostakin jo, ks. lähimmän kirjastosi saatavuustilanne  https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=kokaru&type=AllFields Tekijät Pauliina Tervo / Ville Miettinen Nyt elokuun loput ruokaostokset, vuosi 2025. Noin 100 € parin viikon ostokset, tässä postauksessa on sekä aloiteltuja talvivarautumisia, että joka päiväistä lanttua ja leipää. Aloin hyvän sään aikana hamstraamaan talvivarastoja, tai ainakin etukenoa että kaikki tarvikkeet eivät lopu yhtä aikaa, kun lumi sataa maahan. Homma vielä jatkuu hyvän matkaa, kunhan ei ala menemään ihan hirveitä summia rahaa. Kertasijoitus on aina mietittävä, koska ruokien kanssa voi sattuakin jotain. Tulee vaikka äkillinen matka, ja sitten olisi tuhansilla euroilla ruokaa tyhjässä talossa? Ei sitä koskaan tied...

WFPB - Kesäkurpitsa-mustikkapiirakka - Muffinit

Mustikkapiirakka tai muffinit kesäkurpitsalla. Tämän voi leipoa kakuksi, tai tehdä useita kakkusia muffinssivuokaan. Täyspainoinen ateria samalla makean leivonnaisen muodossa, eli sisältää tärkkelyspitoista, vihannesta, marjaa ja kuitua. Mitä kaikkea täysravinnolta nyt edellytetäänkin. Vielä jokin tuore hedelmä tai vihannes lisäksi, on paketti valmis. Ihanaa aina jos on mukaankin otettavaksi sellaista pullaa, mikä maistuu vaikkei ole kuorrutteita. Niin paljon taatelia, rusinoita, mustikkaa ja kesäkurpitsaa ettei tule kuivaa kakusta. Lisätty vaniljakastikevinkki. Tähän tulee useita kasviksia: Banaania pari kappaletta, mustikoita 1,5 dl, taatelia n. 70 g  Rusinoita 0,5 dl . Kesäkurpitsaa 2,5 dl. Sanon nämä tähän alkuun heti, jotta niihin voi varautua, tai miettiä jos haluaa korvata. Taatelit voi laittaa likoamaan aiemmin, niin on helppo aloittaa leipomaan. Tosi nopeaa ne likoavat silti jos laittaa tilkkaan kiehuvaa vettä. Pikku blenderillä voi silputa. Tai banaanien kanssa sauvaseko...