Siirry pääsisältöön

WFPB - 35 €/vko - Ruokabudjettihaaste - Viikko 2. - Mitä kaapissa? Ruokaostossuunnitelma

Budjettihaaste kesti seitsemän päivää. En lähtenytkään kauppaan heti, ostamaan marjoja ja kaikkea mikä haasteviikolla puuttui.

Aion jatkaa toisen viikon 35 euron viikkobudjettia. Nyt kun aloitan uuden viikon (2.), käytän pesämunana niitä ruokia mitä jäi jäljelle.

Kaapissa on haasteen jäljiltä:

  • 1 dl punaisia linssejä
  • n.700 g jauhoja
  • n. 500 g kaurahiutaleita
  • 1 prk paseerattua tomaattia
  • keräkaali, aukaistu
  • pari kiloa perunoita 
Jääkaapissa mealprepattuna sunnuntaipäiväksi kastiketta, rieskoja, banaanikeksiä muutama.

1kg perunoita keitin viimeisen haastepäivän iltana, ja jätin taas 200 g syrjään uusia rieskoja varten.


Sitä voi ihmetellä, että onpa nyt kallis haaste, eikä mitään erikoistakaan syöty. Puuroa, banaania, pottua lanttua ja porkkanaa.

Mutta: Kun ottaakin huomioon mitä jäi jäljelle, seuraavalla viikolla voi mahtua jo marjojakin. Ostossuunnitelma on tehty, ja esittelen sen tässä postauksessa.

Tämä postaus on jatkoa 35 euron viikkoruokabudjettihaasteelle. Nyt on alkamassa uusi viikko. Yksinasuva, 2000kcal/pv ravinnontarvearvio, mieluiten yli, ei kummempia allergioita, paitsi en mielelläni osta sipulia. ( Se olisi kyllä huippu halpa ja hyvä kasvi, ja suosittelen sitä toki muille kaikin mokomin. )

Selostus ensimmäisen haasteviikon säännöistä ensimmäisessä postauksessa. Tällä viikolla erona: sama 35 euron viikkobudjetti, mutta en erottele kauppareissuja 7 euron pompseiksi. Marketit ovat mukana hintavertailussa. Mausteet eivät edelleenkään kuulu, enkä huomioi etukorttitarjouksia.
Seitsemännen haastepäivän jälkeen tapahtunutta:

Yllätys oli suuri. 
Vaihdoin ostoskorit marketeiksi.

Citymarketista samat viikon ostokset 30,80 (Oli jokin tarjous, tai sitten unohdin tuotteita..ihmeen vähän)
Prismasta 34,08 
K-Marketista 35,99

Hyvin pieniä eroja loppujen lopuksi, vaikka usein tuntuukin että lähikaupoissa on kalliimpaa.

Salen hintoja en alkanut selvittää tarkoin, kun piti joka perunapussikin vaihtaa jos vaihtoi S-kaupan verkkokaupassa Salen ja Prisman kesken. Ja etsiä Sale vielä eri paikkakunnalta, josta löytyy kotiinkuljetus tai nouto.

Selvitystyö kertoi näin silmämääräisesti, että periaatteessa pitäisi olla sama, mistä kauppalajikkeesta tämän 35 euron viikkobudjettihaasteen yrittäisi toteuttaa. Kunhan ei mistään pikku kioskilta sentään.

K-Marketista, K-Supermarketista. Salesta, S-Marketista, Prismasta. Varmaan Lidlistäkin. Ihan mistä vain haluaa, tai mikä on lähin. Tietysti kaikkia tuotteita ei aina saa, ja pitää valita lähin vaihtoehto. Kuten irtosienet vs. tölkkisienet. 

Erot tasaantuvat, kun Pirkka-kaupassa on joskus vaikkapa euron tarjous punajuurista, kun taas Salessa puolestaan on reilusti halvempi bataatin kilohinta.

Sen takia on hyvä voida vaihtaa lennossa ruokasuunnitelmaa.

Voi käydä vaikka kahdessa eri kaupassa, jos ne sattuvat olemaan matkan varrella. 

Ellei marketissa ole parhaillaan juurestarjouksia, samat tuotteet saa sieltä ehkä euron kalliimmalla. Sen voi kompensoida jättämällä banaanitertusta pari kappaletta pois, ja ostamalla vaikka Xtra tai Pirkka riisiä, jasmiiniriisin sijaan. Näkee tarkemmin, kunhan saan seuraavan viikon kauppalistan kunnolla valmiiksi, ja käytyä kaupassakin mutkan.

Jos kalliimmalla kappalehinnalla isomman pussin, kuten Xtra riisin kilohinta on halvempi, ja se on 2 kg pussi, saakin ensi viikon riisit samalla.

Jos budjettia haluaa noudattaa supertarkasti, voisi käydä kahdesti kiertämässä kaupassa. Ensin ostaa ne kiinteähintaiset paketit kuten riisit ja tomaattimurskat. Sitten katsoo mitä jäi, ja ostaa hedelmät toisella kierroksella, jolloin voi omenan tai perunan tarkkuudella punnita saadakseen haluamansa summan.



Uudet ostokset -vain kaloripitoisimpien osalta -  laskin Finelissä yhteen kaapissa olevien kanssa. Kilokaloreita pitäisi tulla ylimääräistä. Vaikka siis muutama peruna tai omena jäisi kauppareissulla säästön takia ostamatta, niin kalorien ja jaksamisen puolesta tulee pärjäämään viikon. 

Kalorihan ei tässä haasteessa ole mikä tahansa kalori, vaan sen pitää olla kokokasvisruokaa, vähäisiä kompromisseja tehden. Valitsen valkoisen riisin tai joskus ostan hiivaleipäjauhoja, mutta pullosta en kaada rasvaa, vaikka siitä saisi sekunnissa kaloria niin, että tukkakin suortuu.




Ruuan riittävyydestä en mene tietenkään jokaisen kohdalla takuuseen, että juuri tämä minun ostoslistani olisi se maailman paras. Mutta siksi elänkin tällä nyt itse, jotta voin ainakin omaa kokemusta tarkastella.

Katsotaan mitä suunnittelin:

35 euron ostokset, kategorioittain ja maksimihinta

Tärkkelys 15  €:
  • 7-10 kg perunaa 
  • 1 kg riisiä, mieluiten jasmiini
  • 2-3 pussia tummaa makaronia
  • 1 pussi täysjyväspagettia
  • 3-4 bataattia

Juures, 2,5  €:
  • Porkkanapussi, 1 kg
  • Juureksia, irtona pari kpl, jos ei saa irtona, joku kesäkurpitsa
Vihannes: 7 €:  (kaaliahan on jo puolikas)
  • 2 kpl kiinankaalia
  • 1 kpl lehtikaalia, 150-200 g/pss
  • varsiselleri tai lehtiselleri
  • Vihreät pavut, pakaste
Marjat 2,5 €:
  • 1 tai 2 kpl 200g pss marjoja, 
Hedelmät 3,5 €:
  • 3-5 kpl banaani
  • 4-7 kpl omena
Tomaattisäilykkeet 2,5 €:
  • 1-2 prk paseerattu tomaatti
  • 1-2 prk tomaattimurska 
  • 1 tuubi tomaattisose
Muuta, 1-2 euroa:
  • pari irtosientä, tai 1 tlk purkkisieniä
  • pari sitruunaa
  • maustekurkku, toivottavasti mahtuu
= 35 €

Näitä sain laitettua eilen ostoskoriin, ja sain tulokseksi 34-36 euroa aina, vaihdellen kauppoja ja tuotteitakin. Välillä piti jättää jotain pois, että saa muuta mahtumaan. 

Alkoi näyttää valmiilta. Naftisti saa kaiken 35 eurolla, mutta saatan joutua nipistelemään vihanneksilla punniten erikseen.

En ole vielä kauppaan ehtinyt, enkä varmasti voi jokaisessa kaupassa käydä.
Mutta raportoin sitten, millaiset viikon ruokaostokset on tehtynä.

En tee joka päivä postausta, mutta riippuu miten tämä lähtee etenemään. Ruokaohje välillä, ja mitä tässä nyt ilmenee.



Osa tuotteista on ostettu aikaa sitten kaappiin, ja "ostan" ne itseltäni, ja elän haasteviikolla samoilla elintarvikkeilla.

Pitää perunat ja vihanneksia hakea, mahdollisesti Prismasta se 10 kg Mäläskän 6.99 € perunasäkki kerralla, tai sitten irtoperunoita + pari jauhosta perunapussia. Katson miten saan 35 euroa riittämään. 

Nyt oli K-Marketissakin perunatarjous, jos haluaa sieltä käydä hakemassa. Voi olla, että joutuukin tyytymään 7 kg perunaan, mutta sen verran perunaa meni viime viikollakin.


Kiitos kun luit, toivottavasti tykkäät seurata haastetta. Kaikkia ihmisiä ei kiinnosta hinnat, mutta vegaaniset WFPB- ideat ja kuvat haasteen sivutuotteena voivat kiinnostaa. Toisia ei kiinnosta ruokaohje, mutta hinnat kiinnostavat. Onhan esimerkiksi Merisää- ohjelmaakin joskus kiva kuunnella, vaikken itse ainakaan siitä mitään koskaan opikaan.

Olisipa tässä mukavia juttuja monelle lukijalle, toivon.

Viime haasteviikon reseptejäkin voi jatkojalostaa mieleisekseen, eikä tämä ole mikään ehdoton ihannebudjetti. Kunhan taas haastelen, säästän samalla toki ruokaostoksissa, ja yritän ratkaista mikä ruuassa maksaa.  

Yksinkertaistuu kummasti ruokasuunnitelmat, ja on jotenkin ihanaa maistaa makuja paremmin. Viime viikolla ei ollut seitsemän hedelmän puuroannos joka kerta, ja herkkuja jatkuvasti.

Muut postaukset, 35 €/vko budjettihaaste: 
Haasteviikon 4 postaukset:

Haasteviikon 3 postaukset:

Kommentit

  1. Onko rasvattomuus ruoassa vaikuttanut miten kehoosi? Tuleeko koskaan mielitekoja esim. juustoihin tai muuhun rasvaiseen herkkuun, mikä nyt itsekullekkin maistuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Ainakin hiukset rasvoittuu vähemmän, iho ei kuki.Yksi finni kerran puolessa vuodessa, kun ennen oli akneiho.

      Iho voi kiiltää jos on meikkivoidetta yms, mutta kosteusvoiteet ovat vähällä unohtua käyttämättä. Pesu kuivattaa joskus. Mutta ei ole liian kuivunutkaan.

      Suurin vaikutus on varmaan, että lähti kymmenen kiloa ylimääräistä painoa heti pois, eikä ole tullut takaisin vaikka miten söisin. Harrastamatta liikuntaakaan sen enempää.

      Muuta, mitä yhdistän rasvattomuuteen, on että migreenit jäi pois. Yhdistän ne rasvaan, koska viimeisen migreenini sain ku olin jo tällä ruokavaliolla, mutta käytin purkin soijakermaa kakussa. Oatlyn kaurakermasta ei ihan tule sitä samaa heti, siinä toki on öljyä. Käytin esim. kesällä mansikkakakussa, kun en tiennyt että voi tehdä pähkinöistä kermaa. Ja aina ei jaksa tehdä monimutkaisestikaan.

      Mielitekoja on: rasvaisiin kuten maapähkinävoi, ja tumma vegaaninen suklaa. Kaakaota pitäisi joskus saada kupillinen, ja sellaisen voin tekaista, jopa sokeria laitan. En tosin nyt tee, kun on tämä haaste. Pähkinät ovat herkkua, ja pidän niitä vain harkitusti kaapissa etten alkaisi syömään niitä liikaa. Vaikka niitä olisi ok syödäkin, koska ne ovat kokokasvisruokaa.
      Tummasuklaalevyn heitän aina jo kaupasta tultua ylähyllylle, että se unohtuisi.Usein laitan hedelmälautasen suklaan kanssa samalla ym, ettei mee kaikki suklaat kerralla. Lähinnä siinäkin kavahdan joskus kun muistan sen, miten ennen särki aina päätä ja hampaat sotkeentuivat.

      Maapähkinävoita jos on, niin kyllä sitä alkaa haluta syödä. Se alkaa vasta sitten unohtua, jos en osta sitä.
      Juustoihin ja muihin ei ole tullut mielitekoja. Aistit sen verran herkistyneet niille, että jos joku paistaa voissa lihaa ym, se ei ole nenälle signaali että aletaan syömään, vaan että hylätään tämä rakennus.

      Olen alkanut maistamaan kermaisuutta ja rasvaa siellä, missä sitä ei perinteisesti ole ollut. Kuten kaurahiutaleissa. Maistan niitä samoja makuja mitä karkeissa, kuten banaanikeksi on mulle pähkinää, toffeeta ym., mutta olen herkistynyt löytämään ne vähäisetkin makuvivahteet. Välillä tämä kovia kokenut makuaistini on tosin vähän turta kahvista ja xylitolpastillista, joten en aina maista sitten mitään, en hyvää enkä pahaa.

      Rasvaa tulee kuitenkin, se vaan on sitä kasvien omaa rasvaa joka on sitoutunut kuituun, eikä ole niin negatiivisia vaikutuksia. Kaurasta katsoin vasta, että puolesta paketillisesta tulee n. 36 g rasvaa. Se tulee vain hitaasti tietenkin.

      Poista
  2. Onpa hienoa, että pidät tällaista blogia ja jaat vinkkejäsi! (eri anonyymi, kuin kysymyksen esittäjä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta, kannustavasta kommentista, onpa kiva kuulla:) Kaunista iltaa !

      Poista
  3. Kävin laskemassa, että noista viikon ruoista saat vain 106,1g rasvaa :o Se on kyllä ehdottomasti liian vähän, riittää ehkä kahden päivän tarpeisiin jos siihenkään... Miten nuo tyypit, joilta oot vinkit ottanut, perustelevat sen, että rasvaa ei tarvita juuri ollenkaan? t. ravitsemustieteilijä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perustelevat tutkimustiedolla.
      Ideoita tulee tutkimuksille mm.pitkäikäisten kansojen ruokavalioista. Ihmisryhmien, joiden keskuudessa esiintyi hyvin vähän tai ei ollenkaan länsimaissa tyypillisesti esiintyviä elintapasairauksia, mutta joita ei geeniperimäkään suojannut siinä vaiheessa, kun muuttivat dieettinsä kohti länsimaista ruokavaliota. 10% rasvaa ruuasta on se mikä näissä tutkimuksissa toistuu. Blue Zones -sivusto joka erikoistuu näihin pitkäikäisiin kansoihin sijoittaa rasvan 20% kieppeille. Ainakin nyt kun katsoin. Kaikki niistä kansoista eivät ole täysin vegaaneita, vai oliko jopa ollenkaan. Mutta lihan osuus tosi minimissä.

      Yritin etsiä jotain hyvää sivustoa, missä asia olisi pähkinänkuoressa selitetty ja lähdeviitteineen, täsmällisesti juuri rasvan osalta, mutta eihän niitä sekunnissa löydä tietenkään tarpeeksi. Ja kun pitäisi lukea ne läpikin ennen suosittelua:D. Mutta ravitsemustieteilijänä varmasti osaat suunnistaa tiedon lähteille päästyäsi ensin alkuun,miksei varmasti moni muukin. Ja tämä kommenttikenttähän pysyy tässä, ja voi lisätä linkkejä ja kysymyksiä lisääkin.
      Tässä esimerkiksi parhaimmistoa, kun on onnistuttu reversoimaan vaikeita tautitapauksia, sydäntaudin osalta, Caldwell B. Esselstyn Jr. MD:n työtä:

      Resolving the Coronary Artery Disease Epidemic Through Plant-Based Nutrition
      Caldwell B. Esselstyn Jr. MD https://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1520-037X.2001.00538.x

      A plant-based diet and coronary artery disease: a mandate for effective therapy
      Caldwell B Esselstyn
      https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5466936/

      The Nutritional Reversal of Cardiovascular Disease - Fact or Fiction? Three Case
      Reports/Caldwell Esselstyn and Mladen Golubic/Exp Clin Cardiol Vol 20 Issue7 pages 1901-1908
      / 2014http://www.dresselstyn.com/Esselstyn_Three-case-reports_Exp-Clin-Cardiol-July-2014.pdf

      Syön pellavansiemenrouhetta suunnilleen päivittäin 1-2 rkl, jonka myös Dr.Esselstyn sallii potilailleen.


      En alun perin kiinnittänyt rasvan määrään finelissä erityistä huomiota. Aloin kolmisen vuotta sitten syödä ensisijaisesti Dr. Caldwell B. Esslestynin suosittelemaa ruokavaliota. Yleensä kun tarkistan ravinnosta saamani rasvat pistokokeena, ne asettuvat Finelin mukaan sinne 10% kieppeille. Eli 10% ruuan kaloreista tulee rasvoista. Välillä 7%, välillä 12 %. Sitä rataa.

      Pellavansiemenrouhe on rasvapitoista. Se ei ole ostoksissa, koska se on vakio kuivakaappiaine, kuten mausteetkin. Mutta en tiedä kuinka merkittävä se pellavansiemenrouhe on, jos syö kunnolla muuten. Siihenkin varmaan pitäisi hakea linkkejä. Esim NutritionFacts.org on sivusto, josta löytyy laidasta laitaan näitä tietoiskuja, Flax Seed Meal on pellavansiemenrouhe, ja hyvä puoli on että tosiaan lähteet on mainittu jotta voi käydä tarkistamassa itse, mikäli ko. tutkimus on netissä julkaistu tai on pääsy muuten.

      Poista
    2. Niin, ja kiitos kommentista ja kysymyksestä. Toivottavasti vastauksestani saat jotain irti. Tämä on laaja aihe, ja lisään vielä että kaikki kokokasvisruokavaliolla olevat ja sitä suosittelevat eivät välttämättä tähtää erityisesti 10% rasvaan, tai sen alle. Moni syö esimerkiksi pähkinöitä ja muita rasvapitoisia kasviksia minua enemmän, ja varmaan saavat normaalin suosituksen mukaisen, eli yli 25% rasvaa päivässä. Eli jos rasvan saanti huolettaa, niin pääasia lienee että se on kokonaisista kasveista tulevaa rasvaa, kuten pähkinöitä, avokadoja ym. Rasva on sitoutunut kuituun vielä. Pääasia on kaiketi välttää silloinkin sitä asiayhteydestään irroitettua pullotettua rasvaa. Ja välttää eläinrasvaa, ja kovia rasvoja kuten palmurasva, kookosrasva. Kannattaa lukea tai muuten tutustua (youtubessakin luentoja) esim. The China Study, kirjoittajat T. Colin Campbell PhD and Thomas M. Campbell II, MD. Liittyen ruokavalioon.

      Poista
  4. Tässä vielä viimeinen uudelleen se yksi linkki, kun se osuu nyt tekstiin eikä erotu:

    http://www.dresselstyn.com/Esselstyn_Three-case-reports_Exp-Clin-Cardiol-July-2014.pdf

    The Nutritional Reversal of Cardiovascular Disease - Fact or Fiction? Three Case
    Reports/Caldwell Esselstyn and Mladen Golubic/Exp Clin Cardiol Vol 20 Issue7 pages 1901-1908
    / 2014

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Viikon menu - Maaliskuu 1 - Ruokasuunnitelma

Ruokasuunnitelma viikoksi. Kuusi kohtaa ruokaideoita, joista kohdassa 6 on puurot, leivät ja jälkkärit.  1. Riisi ja pavut Ensimmäisenä jotain, mihin voi laittaa basilikaa.  Kun tekee yhdenastian ruoan ,  riisin ja pavut, tai  riisin ja tomaattikastikkeen ja minkä tahansa vastaavan ruoan, jos ruoasta tulee mautonta, voi laittaa tuoreita basilikan lehtiä revittynä, niin ruoka muuttuukin tosi kivaksi elämykseksi. Basilikarisottoa teen joskus arborioriisistäkin. Kiva käyttää koko ruukku, tai miksei kaksikin ruukkua basilikaa. Perunaa kylkeen. Valmiiksi tein jo sekoitusta, missä on kaikenlaisia jyviä ja linssejä. Eniten riisiä. Tätä kun kaataa 1 mitta + 2 vettä, saa yhden astian ruoan valmistuksen haudutuspadassakin helposti aloitettua.  Omaa maustesekoitustakin kannattaa tehdä johonkin pieneen purkkiin. Käy myös pöytämausteena sitten. 2. Palsternakka-perunamuusi ja punajuuri-mustapapupihvit Palsternakasta on ideoita , ja nyt ruokalistalle niistä valikoitui palsternakka-perunamuusi. Pun

WFPB - Ruokaostokset 15 € - Maaliskuu 3

15 euroa. Entisiäkin jäljellä niin hain vain vihanneksia ja hedelmiä. Olen viikkomenussakin vasta puolessa välissä.  Jätin pari euroa varaa perunoille, joita vielä ei mahtunut jääkaappiin. 2-3 eurolla siis perunaa. = 6,86 € Porkkanat 1,29 €/ kg Kartanon salaatti 2 kpl 2 € Persilja 1,19 € Basilika 1,39 € Kurkku 3,29 €/kg x 0,302 kg = 0,99 € Lisäksi jäljellä on vielä nauris, muutama porkkana ja kaalta. Punajuuret keitettynä. = 4,38 € Luomu banaani 1,226 € x 1,95 €/kg = 2,39 € Veriappelsiini 1,5kg 1,33€/kg = 1,99 € Siinäpä ostokset, muuta ei tarvittu. Enkä olisi tarvinnut näitäkään. Tulikin niin kiireinen viikko, että puolet päivästä aina jossain ulkona rieskan ja banaanin turvin, sitten kun ehtii taas syömään niin kuluu vain joku pari rasiaa. Puurokin lykkää aina viikkosuunnitelman seuraavaa ruokaa puolella päivällä. Eilen vasta sain paistettua punajuuripihvit, jotka olivat viikkomenussa . Savutofuakin vielä jäljellä. Viikkomenu tuli sävellettyä tällä kertaa vähän työlääksi. Ei millään

WFPB - Ruokaostokset 35 € - Maaliskuu 4 - 95 €/kk

 35 euron ruokaostokset, Lidlistä ja Prismasta. Molempiin kauppoihin meni yli 15 euroa ja risat. = 7,25 € Yleisperuna 0,40 €/kg x 5 = 1,99 € Yleisperuna 0,80 €/kg x 2 = 1,59 € Bataatti 1,420 kg x 2,59 €/kg = 3,68 € = 2,7 € Luomu tofu natural 1, 35 x 2 , 6,75 €/kg = 10,92 € Punajuuri 1 kg = 1,29 € Nauris = 0,297 kg x 2,19 €/kg = 0,65 € Persilja 1,19€ x 3 =  3,57 € Kurkku 0,294 kg  x 2,79 € = 0,82 € Suippokaali 1,283 € x 2,29 €/kg = 3,49  Palsternakka 0,582 kg x 1,89 €/kg = 1,10 € Palsternakkaa perunamuusiin. = 3,49 € Lehtikaali 0,5 kg x 6,98 €/kg  = 7,5 € Luomu banaani 0,908 kg x 1,95 €/kg = 1,77 € Banaani 0,266  €x 1,55 € = 0,41 € Omena 0,604 kg x 1,09 € = 0,66 e Verigreippi 0,600 kg x 1,39 € = 0,63 € Appelsiini 0,954 kg x 1,39 €/kg = 1,33 € Mandariinipussi 1 kg x 2,70 €  = 2,44 € Grillausmauste ei lisättyä suolaa 0,35 kg x 24,29 €/kg = 0,85 € Mustapippurirouhe  0,65 kg x 24,46 €/kg = 1,59 € Siinä olivat ostokset maaliskuun viimeistä viikkoa varten. Mandariinipussissa on nyt jäljell

WFPB - Riisi ja pavut - Punainen suippokaali, vihannekset

Vanha hyvä "rice and beans" tai suomeksi riisi ja pavut, joka on helppo ja yksinkertainen ruoka. Riisin ja pavut voisi tehdä monellakin tavalla, ja eri kulttuureissa on sille omat historiansa ja perinteensä. Tämä on yksinkertaistettu ruokaidea siitä. Kun seisoin miettimässä mitä laitan ruoaksi, joku olisi voinut luulla että kehitteillä on erityisen mullistava ruokaresepti.  Saattaa olla että olikin. Tämän aikaansaaminen oli niinkin lujan aprikoinnin takana, ja halusin laittaa tämän siksi ylös ja kertoa eteenpäin. Koko ajan mietin, mitä laitan suippokaalin kantaosasta, ja mitä tulisi porkkanoista. Kun homma ei edennyt muistin viimein, että näinhän se kaali vaihtaa hiippakuntaa vartissa.  Vihannekset voi keittää, höyryttää tai vokata paistinpannulla. Tai paistaa uunissa. Nyt laitoin höyryttymään.  Puuroutuva riisi kuten jasmiiniriisi voi olla hyvä pestä ennen keittämistä, jolloin se ei vaahtoa niin paljon. Käytin riisinkeitintä, ja ne voi keittää kattilassakin. Riisit voi keitt

WFPB - Ruokaostokset 25 € - Maaliskuu 2

  Maaliskuun toiset ruokaostokset 25 €. Ensi viikkoa varten, ja uutta viikkomenua suunnitellessa. = 2 € Perunat haen vasta, kun jääkaappiin taas mahtuu. Liimaan ne jo tähän niin on 25 euron ostokset. = 4,2 € Tofu ja savutofu 1,35 €/200g, 6,75 €/kg = 2,7 € Mustapavut ja kikherneet 0,75 € 380 g, 200g, nesteineen 1,97 €/kg = 1,5 € = 8,6 € Persilja 1,19 € Basilika 1,39 € Ruustinnan salaatti 1,79 € Porkkana1,29 €/kg x 472 € = 0,61 € Palsternakka 2,29 €/kg x 0,386 € = 0,88 € Punajuuri 1 kg 1,29 € Nauris 2,19 €/kg x 0,662 kg = 1,45 € Kaikki muut Lidlistä, paitsi nauriit Prismasta = 2,05 € Omena 0,608 x 1,09 €/kg = 0,66 Banaani0,99 €/kg x 1,406 kg = 1,39 € Lidlistä = 0,79 € Puolukka 3,95 €/kg Prismasta  = 1,79 € Luomu Oatly kaurajuoma Prismasta. = 5,82 € Maustekurkku 3,09 €/kg x 0,304 kg = 0,94 €  Maapähkinävoi 8,50 €/kg =  2,89 € Kurkkusalaatti 5,53 €/kg = 1,99 € Järki hoi. Kävelin kurkkujen ohi ja mietin, että olisipa hyvää mutta kyllä kurkku kallista on, 3 euroa kilo tai ylikin. Sitten hain

WFPB - Ruokaostokset 20 € - Maaliskuu 1

  Maaliskuun ensimmäiset ruokaostokset 20 euroa. Paljon perunaa ja riittävästi vihanneksia. = 3,98 € 10 kg perunaa, 0,40 €/kg = 4 €  Fontane-perunoita, toisessa pussissa oli Gala-perunoita. = 1,43 € Keräkaali 1,462 kg x 0,98 €/kg  = 5,09 € Kurkku 0,330 kg X 2,79 €/kg = 0,92 € Ruustinnan salaatti 1,79 € Ruukkupersilja 2 X 1,19 € = 2,38 € = 2,02 € Banaani 1,29 €/kg 1,172 kg = 1,51 € Luomu sitruuna 0,171 kg x 2,99 €/kg = 0,51 € Sitruuna unohtui kuvasta. Tarjousbanaani Lidlistä ja sitruuna Prismasta. Luomusitruunasta tulee sitruunamuffinit , omenasoseen tilalla banaania. = 2,18 € Omenoiden sijaan ostinkin hävikkilaatikon. 0,65 €/kg. Viinirypäleet olivat vielä syötäviä, mutta olivat menossa pilalle ja pakastin loput. Paprikassa pieni kuhmu, kuhmu pois ja loput pakasteeseen. Tilliä piti myös pakastaa, koska sitä olikin niin paljon. = 0,79 € Pakastepuolukka 3,95 €/kg.  Viimeksi oli 4,20/kg. Ruuan hinta on lähtenyt laskemaan monissa tuotteissa. = 4,09 € 3,41 €/kg, 1,2 kg ketsuppia Ketsuppipull

WFPB - Savutofulaatikko

Laatikko tai kiusaus savutofusta ja perunasta. Nesteenä voi käyttää pelkkää vettä. Kauramaitokin on kiva, jos haluaa valkoista kermaperunan näköistä. Tästä tuli vähän simppeliä, kun en laittanut mitään mausteita. Ainekset pilkotaan vuokaan, peitetään nesteellä.  Savutofulaatikko 2 l vuokaan 100 g savutofua perunaa vettä kauramaitoa, halutessa Pilko perunat ja savutofu vuokaan, peitä nesteellä. Paista uunissa n. 200 C kunnes valmistuu.  Keltaisen tai punaisen pussin perunoita.  Tästä määrästä ei montaa ateriaa tullut, mutta muuten melko täyttävää. Puolitan tofun per laatikko vain sen takia, että saan vähennettyä suolan määrää. Makuasioita, miten haluaa laittaa. Tässä oli nyt suolaa 1,7 g/ 100g. Lidlistä ostettu. Vedellä peittoon suurin piirtein. Olisi voinut enemmänkin antaa pinnan ruskettua, mutta otin nyt pois vain ajoissa. Jos haluaisi kermaisemman näköistä, voisi keittää perunoita ensin hetki kattilassa samalla hämmentäen, ja kaataa sitten vasta vuokaan vesineen, ja paistumaan. Hämm

WFPB - Nauriskeitto

Nauriskeitto, tofulla tai ilman. Maustekurkkua ja ripaus maustepippuria, juustoisuus ravintohiivasta ja teelusikan kärjellinen sinappijauhetta tuntuvat sopivan nauriin kanssa yhteen.  Kokeilin keiton mausteena myös maustekurkkua ja kurkkusalaattia, ja siksi katsoin lopuksi miten paljon suolaa ne sisältävät, kurkkusalaatit sun muut. Niitähän ei ole pakko käyttää, mutta jos käyttää. Ensin keitto. Nauriskeitto Perunaa Naurista Porkkanaa 0,5 dl kokonaisia kauranjyviä Maustekurkkua ja/tai tuoretta kurkkua Tuoretta yrttiä halutessa, esim persilja tai tilli Tofua ja/tai kikherneitä, pakasteherneitä Mausteet  1/8 - 1/4 tl tl jauhettua maustepippuria 1/4 tl sinappijauhetta 1 rkl sinappia 2 rkl ravintohiiva 1 tl oregano 1 rkl persilja säilykejalopenoja, halutessa, tai esim. pakasteherneitä vettä, ja kauramaitoa halutessa Keiton kanssa sopii kurkkusalaatti. Siinä ja maustekurkussa on lisättyä suolaa usein, mutta tilalle voi vaihtaa myös tuorekurkun tai jättää pois. Pilko porkkanat ja laita kauran

WFPB - Perunalaatikko - Ruskeat pavut

Ainekset: Perunoita Ruskeita papuja, kypsiä Vettä Mausteet: Maustepippuri, n. 1/2 - 1 rkl Mustapippuri, 1/2 - 1 tl Persilja, 1 rkl Tilli, 1 tl Työvaiheet: Puhdista perunat, kuori tarvittaessa. Viipaloi perunat. Laita perunat ja pavut vuokaan. Mausta. Kaada vettä päälle. Paista ilman kantta, 200-asteisessa uunissa keskitasolla, kunnes valmista. Noin 40 min - 1 h.  Kuvia työvaiheista Nämä perunat olivat Gala- lajiketta. Kokeilin myös jauhoisista Afra- perunoista. Molemmista tuli hyvä perunalaatikko. Muovisessa pussissa myytäviä perunoita kannattaa haistaa ensin. Jos niissä on homeen haju tai muu epämiellyttävä haju, ne kannattaa pestä ja kuoria tätä ruokaa varten. Jos perunat tuoksuvat neutraalille, niitä ei tarvitse kuoria ellet halua. Poista vain selkeimmät huonot kohdat.  Käytin kokonaisia maustepippureita, koska annostelu tuntui helpommalta niillä.  Kun näkee että joka puolella on pippureita, tietää ettei ruoka ainakaan jää maustamattomaksi. Maustepippuria ei tule myöskään vahingossa

WFPB - Viikon ruokaostokset 5 € - Helmikuu 4 - 100 €/kk

Perunoiden ja porkkanoiden avulla menee ensi viikkokin hyvin, ja voi vaikka jatkaa samaa menua.  Ruokasuunnitelma oli sen verran tehokas, että olen vasta nyt kohdassa 5. Loikkasin kohdan 4 yli, ja sekin on siis vielä tekemättä. Haudutuspataan laitoin silti sekametelisopan ensin. = 5,18 € 5 kg perunoita 0,40 €/kg =   1,99 € 2 kg porkkanoita, 0,95€/kg =  1,89 € Banaania 0,99 €/kg =  1,30 € Peruna ja porkkana sattuivat olemaan Prismassa halpoja, ja banaanitarjous löytyi K-Marketista. Nyt voi tehdä  porkkalaakin . Tuoreista jäljellä vieläkin punainen suippokaali, säilynyt tosi hyvin, ja kun se loppuu voi tehdä porkkanaraastetta. Pakkasessa on ennen joulua ostettua hävikkipaprikaa rieskan päälliseksi.  Viimeksi 5 kg pussissa oli Afra-perunoita. Nyt ne olivat Fontana-lajiketta.  Fontana-perunoista onnistui muusi hyvin. Sitä myöten toimii myös keitoissa ja padoissa. Muusissa keitinvesi nesteenä, jauhettua maustepippuria ja puolukoita koristeena. Uunissakin tuli todella hyviä. Loraus ketsupp