Siirry pääsisältöön

WFPB - Kesäkurpitsa - Mitä ruokaa kesäkurpitsasta?

Katsotaan mitä ideoita kesäkurpitsasta löytyy. Lopussa ravintoarvoistakin kolme kuvaa.

Nämä ideat ovat helpoimman kautta. Toivottavasti näistä on hyötyä. 

Varsinkin jos kesäkurpitsaa on paljon, voivat resepti-ideat alkaa loppua kesken. Itse siirryn helposti ainakin siihen, että laitan vain paloiksi ja kiehumaan.

Se on helppo ratkaisu.


Ostaminen ja valinta:

Kokeilen ostaessa, ettei ole pehmeä. Pilaantuneen tunnistaa useimmiten aika helposti.

Talvella oli silti kerran lähikaupassa  pehmeitä kesäkurpitsoja. Näyttivät hyvältä, mutta puristaessa aivan kuin pumpulilla täytetty muovinen sukka. Epäilyttävää. 

Ostin, ja laitoin ruokaa. Yllättäen niissä ei ollutkaan mitään vikaa, sitten lopulta. Pääasia tosiaan vaikuttaa olevan, ettei ole pilalla, eikä sisältä ruskea löllö.

Nyt kun nämä on hetki sitten maasta nostettu, ei pitäisi kuitenkaan olla mitään pehmeyttä.

Väristä ei varmaan tarvitse välittää, onko se nyt keltaisvihreää vai vihreäkeltaista. 

Ei tarvitse kuoria, eikä poistaa siemeniä.

Säästövinkki samalla: nyt (elo-syyskuu) oli jo jossain K-Supermarketissakin eurolla kilo kesäkurpitsaa. Prismassa oli halpaa, samoin Lidlissä.

Alle kaksi euroakin kilolta, jotain 1,70 € on mielestäni halpaa. 

Kuvassa muitakin alle 2 euroa, ja alle 3 euroa/kg maksavia. Palsternakkaa, lanttua, naurista, porkkanaa.

Talvella ulkomainen kesäkurpitsa oli usein edullisempaa, kuin kotimainen tuorekurkku, ja voi laittaa leivän päälle. 



Jossain päin nettiä oli ohje, että valitse tietyin mittainen kesäkurpitsa, koska ne ovat parhaimman makuisia.

En usko että on aina täysin totta, olen ostanut n. kilon painoisiakin, joista tuli ihan hyvää ruokaa. 

Jos ottaa suuren, ei tarvitse ottaa montaa. Puolensa ja puolensa.

Kesäkurpitsa uunissa: 



Tämä on helppo ratkaisu, jolla saa melko isonkin määrän laitettua. Paloiksi, ja uuniin. 

Herkkusieniäkin tuolla pilkistää. Ne sopivat kesäkurpitsan kanssa.

Paistoaika varmaan riippuu, millaisia haluaa ja minkälainen uuni. Ehkäpä 30-40 min. 200 C.

Vanhassa uunissani nämä posottivat tunninkin, mutta se uuni veteli viimeisiään.





Paistinperunoiden päälle ketsuppihuntu, johon mausteet tarttuvat. Suolaton grillimauste.



Kesäkurpitsoista lähtee pannulla paistaessa nestettä.  Siksi paistan perunat erikseen.


 

Ellei muuta keksi, niin viipaloi pellille ja paistaa.





Kesäkurpitsoita ja valmiiksi keitettyjä perunoita pellille 200C. Ei tarvitse aina odottaa, että kesäkurpitsat ruskistuisivat tai muuttuisivat näkyvästi. Kun perunoissa näkyi paistumisen merkit, otin uunista. Voi laittaa myös raakoja perunoita, ja kypsyttää uunissa kaikki.




Tässä ei ollut muuta maustetta, kuin ketsuppia.


Leivän päällä: 



Kesäkurpitsa on hyvä vaihtoehto leivänpäälliseksikin. Mikrossa se pehmenee, ja on makeampaa.

Hyviä lämpimiä voileipiä saa, kun rakentelee tomaattimurskasta ja oreganosta.





Kesäkurpitsaa keittoihin:


Kesäkurpitsaa on helppo raastaa.


Keittoihin saa nopeasti vihannesmassaa, ja kesäkurpitsa kypsyy siellä melko huomaamattomaksi elementiksi.

Isommat palaset ovat myös keitoissa kivoja.



Kastikkeessa:



Tässä kesäkurpitsa-sekametelikastike jasmiiniriisin kanssa. 

Mausteeksi vaikkapa suolatonta currymausteseosta. Tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia. 


Tässä on helppo kastike. Kesäkurpitsan palat isoina, ja purkki paseerattua tomaattia. Mausteena mustapippuri, oregano, basilika, persilja. Ripaus sokeria.

Kesäkurpitsan kanssa peruna-linssi-riisisekoitus.




Kastike tehdään näin: Ensin kesäkurpitsan höyrytys/keittäminen, maustaminen. Vain vähän vettä ensin pohjalle ja kansi päälle, antaa kiehua hetki. 

Kuivattuja punaisia linssejä voi laittaa. Kiehuvat alle vartissa. 

Lisään tomaatin vasta kun näen, että muut ainekset ovat alulla kypsymään.

Mausteeksi mustapippuria, yrttejä kuten persilja, basilika. Vähän oreganoa.

Loraus ketsuppia, ehkä 1/4 tl sokeria. Valmista hetkessä.


Kesäkurpitsa sopii pastan kanssa. Mustapapuja tai muita papuja sekaan.

Kesäkurpitsan maustaminen:


Kesäkurpitsa ei välttämättä tarvitse aina mausteita, mutta siihen voi sopia esimerkiksi Provencen mausteseos, jossa on kuivattuja yrttejä.



On se joskus kiva laittaa vähän jotakin myös paistettujen kesäkurpitsojen päälle.

Koska kyse on kasveista, niin nämähän eivät ole kuin pikaruokaravintolassa että ostat yhden, ja olet maistanut kaikki.

Kannattaa aina maistaa raakana, keitettynä, paistettuna. Heti jos ei maistu hyvältä, niin upottaa sen mausteisiin ja liemiin.







Kesäkurpitsa säilyy hyvin. En ole testannut säilyykö miten kauan huoneenlämmössä.

Asuessani kaukana marketeista, saatoin joskus ostaa yhden jääkaappihyllyn kattoon asti täyteen halpaa kesäkurpitsaa. Hyödynsin euron tarjoukset. Kolmesta kilosta kesäkurpitsaa tulee vihanneksia melkein viikoksi, jos tavoitteena on syödä vähintään puoli kiloa päivässä. Voi mennä nopeampaakin.

Ehdin kaikki näistä laittaa rauhassa ruuaksi, eivätkä pilaantuneet herkästi.

Isoimmat voivat osua takaosaan ja alkaa jäätyä, joten varmaan hyvä aloittaa isoimmista kokkaamaan.




Kesäkurpitsa on niin vähäkalorinen, kuten monet muutkin vihannekset, että sitä ei pääruoaksi ehkä voi ihan ajatella.

Hyvä olla kunnon ruoka vieressä, eli peruna, pasta tai vaikka riisi.

Kuvan annoksessakin on perunaa tosi vähän. Vähintään triplamäärä parempi, tai sitten useita lautasellisia tätä lajia.

Ravintopuoli:

Keräsin Finelin ruokapäiväkirjassa vähän sitä sun tätä pari tuhatta kaloria, ja kesäkurpitsaa kilon verran.

Jokin vitamiini jäi alemmas kuin toinen, mutta kourallinen jotain marjoja tai lehtivirheitä paikkaa ehkä  kulloisenkin tilanteen. B12, D3 ja jodi ovat aina matalalla, otetaan purkista.




Tässä kuvassa siis kahden tuhannen kalorin edestä kasvisraaka-aineita. Esimerkkipäivä, jolloin tekisi esimerkiksi kesäkurpitsakastikkeen, paistaisi uunissa vihannesta. Tekisi vaikkapa Riisi-peruna-linssisekoitelmaa pääruuaksi. 

Kuvassa näkyy, että eri asioissa on ihan hyvin proteiiniakin: n.74 g. 1 dl linssejä,sisälsi 19,5g prot. 
1 kg peruna, uusi,  sisälsi 16,9 g proteiinia.
Kilossa kesäkurpitsaa oli 6,7 g proteiinia. Siitäkin huomaa, miten kevyttä ruokaa, ja vähäkalorista se on.

Proteiinia saa muualtakin, ja sen kannalta näyttäisi olevan sama, jos syökö desin linssejä, tai toisenkin kilon perunaa.

Desissä kuivia linssejä on siis vain hieman enemmän proteiinia, kuin kilossa perunoita.

Rasva:



Kesäkurpitsa on kevyttä: vaikka sitä söisi kilon päivässä, ei siitä saa kuin alle 200 kilokaloria. Energiaa pitää siis saada muualtakin. Mutta ei välttämättä öljystä, vaan esimerkiksi pastasta.

Kokeilin mitä tapahtuu, kun lisää kaksi ruokalusikallista öljyä. 279 kcal

Miksi en laittaisi öljyä kun paistan kesäkurpitsoita? Yksi syy on, että öljystä ei mitään proteiiniakaan tule. Jos kesäkurpitsoita söisi paljon ja valelisi öljyllä joka kerta, öljyä voisi helposti päivän aikana olla neljäkin ruokalusikallista, tai miksei koko desilitra. Se  voisi tarkoittaa että tulee viidestäsadasta seitsemään tai kahdeksaansataan kaloriin päivässä lisää öljystä. Joutuisin jättämään ison osan ruuista syömättä sen edestä. Nyt saan syödä paljon enemmän, ilman että ylitän tarpeellisen energiansaantini joka päivä.

Kaloreitahan ei tarvitse laskea tällä ruokavaliolla, mutta tästä huomaa miksi öljyn pois jättäminen saattaa vaikuttaa siihen, että annoskokoja varsinkaan ei tarvitse enää miettiä.

Tässä esimerkkejä miten paljon voi öljystä kertyä:
4rkl öljyä: 558 kcal, 
1 dl 786 kcal.

Voi ottaa lisärasvaksi vaikka pähkinöitä tai pellavansiemenrouhetta (2 rkl), niin rasvat ovat kuituun sitoutuneena, ja tulee varmasti sekä proteiinia että muita aineita samalla.



Vihanneksissa on jonkin verran rasvaa luontaisesti: Ilman lisättyäkin rasvaa tuli vihanneksista rasvaa yli kymmenen grammaa, tämän 2000 kilokalorin esimerkkipäivän aikana. 

Yllättäen kilossa kesäkurpitsaa olikin neljä grammaa rasvaa, ja perunakilossa vain yksi.

Kaikessa on onneksi rasvaa ja proteiinia, nollille ei mene yksikään.

Kiitos kun luit. Ideoita sinkoilee nyt blogeissa ja uutisissa, ja monista niistä on kiva soveltaa.

Maustamismaailma on varmasti laaja mahdollisuuksiltaan. 

En ole vielä(kään) ehtinyt Provencen maustesekoitusta pidemmälle. Mustapippurimylly on käytössä myös, balsamiviinietikkaa unohtamatta. Se viimeistään pelastaa kaiken.
Hups, meinasin unohtaa, kesäkurpitsaa voi myös pakastaa:


Kuutioina pakastin, ja säilyivät jonkin aikaa ihan ok.

Pakkasesta laitan suoraan keittoihin, koska rakenne muuttuu sulatuksen jälkeen.

Katso myös uusin kesäkurpitsareseptini, elokuulta 2025, Kesäkurpitsa-mustikkapiirakka, taikinasta voi tehdä myös muffinit tms.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 150 € - Heinäkuu 2, 3 ja 4 - 190 €/kk

Heinäkuun loput ruokaostokset.  Kävin Minimanissa, sekä lähikaupoissa K- ja S. Yhden kukkakaalin ostin Prismasta. Kokeilin nyt systeemiä, että en ostele kilokaupalla kuivatavaraa hyllylle nököttämään valmiiksi kuten yleensä olen tupannut tekemään. En hakenut laatikoittain tomaattimurskaa ja paputölkkejä, hiutaleita enkä mitään.  Osoittautui että systeemi "osta sitä mukaa" on jonkin verran tuhoisa säästöbudjetin kannalta, vaikka tässä heti alkuun oli pari isompaakin kauppareissua Minimanista.  Toinen miten se oli tuhoisa, oli aivotyön kannalta. Kuten aavistelinkin, kädestä suuhun -systeemillä joutuu kannattelemaan päässään asioita mitkä ovat loppu, saattavat olla loppu, en muista kaupassa oliko loppu, yritän tehdä ruokaa, ja jokin olikin loppu.  Epäterveellinen kohta on tuo Vöner -rulla. Pakkohan se oli ostaa, kun oli -30% ja sain siitä seuraavan päivän eväät. Lehtikaalilla ja mustaherukalla parannan kalsiumin saantia,  sport näkkileipä oli assistentille, joten s...

WFPB - Ruokaostokset 50 €, Elokuu 1 ja 2

Elokuun ruokaostoksia, viikot 1-16.8. 2026 Piti käydä vain Minimanissa ja Lidlissä, mutta erinäisistä käytännön syistä päädyin Prismaan sekä Lidliin, ja päätin ostaa isoimmat ruokaostokset kerralla, ettei tarvitse asiaan saman tien palata. Poikkesin myös K-Supermarketissa, ja Minimanissa. Ainiin, ja Salesta taisin hakea kurkun ja tofun. Olen ilmeisesti käynyt kaikissa mahdollisissa kaupoissa, vaikka yritin pitää asiat yksinkertaisina. Yksinkertaiselta tämä elämä on tuntunut kyllä, eli ei sen puoleen.  Tässä Lidlistä.  Lidlin hedelmiä ja vihanneksia. Kaikki alle 1,5 €/kilo. Oatly luomu kauramaito 1,99 €/purkki, Prismasta = 5,97 € Juon kahvin yleensä mustana. Jos se ehtii jäähtyä, niin paras laittaa kauramaitoa ja sokeria. Luomu Oatly on siitä mielestäni ihmeellistä, että maistan jotenkin kerman ja rasvan.  Voi olla makuharha, koska siinähän ei ole lisättyä öljyä.  Kahvi jos on keitetty suodatinpussin läpi, siitäkin pitäisi olla ylimääräiset rasvat poistuneet. Nykyään ...

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Maaliskuu 4, 207 €/kk

 (Muokattu , Setämieskastikkeita ei saa enää. ) Loput maaliskuun ruokaostokset. Yhteensä maaliskuussa parisataa euroa, joka on siis yli tavoitteen. Eipä hätää mitään, sillä tässä kuussa tuli myös jatkon kannalta isoja säästöjä. Kuten marmeladit, taatelia pitkäksi aikaa, sekä luomu rusinoitakin pitkälle kevääseen. Ja sen verran tehokkaat ovat ostokset, että ei ole vieläkään kiire kauppaan vaikka on jo huhtikuu alkanut. Syyhyttää toki lähteä katselemaan paljonko pakastevihannekset maksavat, ja keksisikö jotain inspiraatiota huhtikuulle. Vielä on pakkasessa marjoja, euron banaaneita, ja jopa perunaa voi käyttää C-vitamiininlähteenä nyt kun olen oppinut sitäkin syömään myös raakana. Kuiva-aineet eivät ole loppumassa, voi tehdä leipää, keittää puuroja, keittää spagettia, on tomaattisäilykkeitä, ananaskakkukin on vielä tekemättä. Pakkasessa on vaikka mitä. Eli pärjäisin vaikka viikonlopun yli vielä komeasti.    =10.02 € Tumma makaroni 1,85 €/kg x 1,6 kg = 2,96 e Punaiset linssi...

WFPB - Ruokaostokset 38 € - Heinäkuu 1

Ostokset heinäkuussa 2026, ensimmäinen heinäkuun viikko. Vasta viides päivä, sunnuntai, joten täyttä seitsemän päivän viikkoa ei ole heinäkuuta vielä eletty. Nyt on jo ostoksia silti, joten laitetaan ne riviin. Olen tehnyt havaintoja ja päätelmiä. Kävin lähi-Salessa aikeissa ostaa koko viikon ruokaostokset, ja vähintään 6 purkkia luomu Oatlya, että riittää sitten. Selvisi seuraavaa: Luomu Oatlya ei enää tilata, se on poistunut lähi-Salestani valikoimasta. Tästä huolimatta sitä aiemmin kahdesti luvattiin tilata, ja nyt vasta sain kuulla ettei sitä olekaan tulossa ollenkaan. En uskalla vielä katsoa netistä, onko Oatlyn valmistus loppumassa, vai mistä on kyse? Oletan että se vain loppuu Salesta ja toivon parasta, pelkään pahinta. Mihin päätös minua ohjaa? No, hakemaan Prismasta kauramaidot, koska ne ovat siellä noin 30-50 senttiä halvempia kuin muualla. Siihen tilanne nyt ohjaa, joten mitä teen?  En halua toteuttaa sitä reittiä mihin päätös automaattisesti ja ensimmäisenä mieleen tule...

WFPB - Härkäpapujen keittäminen

Keitin härkäpapuja. Katsotaan kuvat pavuista ja työvaiheista. Keitto-ohje oli pussissa, liotettuna 30 minuuttia, ja suoraan pussista 50 min. Karviaisten tilan VOIMA - PAPU. 500 g.  https://karviaistentila.fi/tuotteet/voima-papu-harkapapu-kokonainen-gluteeniton/ Kaadoin siivilään ja tarkastelin, ja pavut vaikuttivat puhtailta. Härkäpavuista tulee mieleen vaikka kaulakoru. Oli pakko ihastella hetki näitä papuja. Jokainen papu oli yksilöllisen näköinen.  Laitoin pavut viiden litran kattilaan, se on isoin kattilani. Liotan ja keitän pavut aina mahdollisimman runsaassa vedessä. Täytinkin kattilan melkein kokonaan kylmällä vedellä. Lisätieto löytyi että pitäisikin liottaa lasi- tai muoviastiassa, koska metallissa kovettuvat puumaisiksi.  https://www.makelanluomutila.fi/shop/product/harkapapu-10-kg-luomu Vaikka olisi mahdollista keittää nämä hetikin, päätin liottaa pavut. Hyvä vinkki on että jos laittaa kellonajan ja päivämäärän milloin on laitettu likoamaan, ei tarvitse olla my...

WFPB - 35 €/vko - Ruokabudjettihaaste - Viikko 2. - Mitä kaapissa? Ruokaostossuunnitelma

Budjettihaaste kesti seitsemän päivää. En lähtenytkään kauppaan heti, ostamaan marjoja ja kaikkea mikä haasteviikolla puuttui. Aion jatkaa toisen viikon 35 euron viikkobudjettia. Nyt kun aloitan uuden viikon (2.), käytän pesämunana niitä ruokia mitä jäi jäljelle. Kaapissa on haasteen jäljiltä: 1 dl punaisia linssejä n.700 g jauhoja n. 500 g kaurahiutaleita 1 prk paseerattua tomaattia keräkaali, aukaistu pari kiloa perunoita  Jääkaapissa mealprepattuna sunnuntaipäiväksi kastiketta, rieskoja, banaanikeksiä muutama. 1kg perunoita keitin viimeisen haastepäivän iltana, ja jätin taas 200 g syrjään uusia rieskoja varten. Sitä voi ihmetellä, että onpa nyt kallis haaste, eikä mitään erikoistakaan syöty. Puuroa, banaania, pottua lanttua ja porkkanaa. Mutta: Kun ottaakin huomioon mitä jäi jäljelle, seuraavalla viikolla voi mahtua jo marjojakin. Ostossuunnitelma on tehty, ja esittelen sen tässä postauksessa. Tämä postaus on jatkoa 35 euron viikkoruokabudjettihaasteelle. Nyt on alkamassa uusi v...

WFPB - Ruokaostokset 110 € - Huhtikuu 1, 2 ja 3

Huhtikuun 2026 ruokaostokset kolmen viikon ajalta. Miten on huhtikuu sujunut ? Söitkö mämmiä pääsiäisenä, tai pääsiäisen jälkeen? Kohtahan se on jo vappukin. Lakaisukoneita odotellaan, niitä on jo näkynyt täälläpäin. Pölyä on niin, että tikahtuu. Onneksi näin jonkun oikein fiksun ja koulutetun henkilön paasauksen, jossa hän sanoi että luomuruoka ja puhdas ilma eivät ole syy eliniän pitenemiseen ihmiskunnassa, vaan tiede. Tiede meidät hengissä pitää, jos mikään. Voi olla niin, tai voi olla olematta. En silti lähde tahallaan nyt tien viereen imuroimaan kaikkea pölyä nenään. Elämän pidentyminen ruokavaliolla ei välttämättä olekaan hallinnassamme, eli ei lisätä vuosia elämään vaan elämää vuosiin. Niin päin. Kokokasvisruokavaliolla 39-vuotiaasta asti, nyt on mittarissa 47 ja kohta alkaa olla se ikä, että suvussa kulkevat sairaudet viimeistään pullahtaisivat pintaan. Saa nähdä miten käy, mutta jatketaan siitä huolimatta. Aivan hyvin voi käydä hyvin tai huonosti, ja motivaatio ei olekaan lopp...

WFPB - Lanttu-perunakeitto - Paljon lanttua ja herneet

Miten saa lanttua kulumaan, jos ei ole tekemässä lanttulaatikkoa? Mieluiten resepti johon menee kunnollinen määrä kerrankin, eikä vain pientä palasta. Entä mihin voisi käyttää Split Peas - nimistä hernetuotetta, eli halkaistuja, kuivattuja herneitä? Jos ei keitä hernekeittoa. Ostin kerran Lidlistä ja olen siitä asti ihmetellyt, mitä niillä tekee. Eivät ole silti pakollisia tässä keitossa. Kiva keitto tai muhennos syntyy kun on tasapaino nesteen, vihannesten, perunoiden ja palkokasvien välillä.  Keittoajaltaan tämä keitto ei ole kaikista nopein, mutta jonkin verran pystyy vaikuttamaan raaka-aineiden valinnalla: Halkaistujen herneiden keittoaika on jopa 40 minuuttia. Nopeuttaaksesi prosessia voit niiden sijasta käyttää vihreitä tai punaisia linssejä, tai laittaa vain tölkistä kypsiä papuja. Valmista hernekeittoa voi myös laittaa sekaan.  Lantut saavat kiehua porkkanoiden kera ensin n. 10-15 minuuttia, jopa 20 minuuttia ennen, kuin lisätään perunat. Etteivät lantun palat jää raa-...

WFPB - Ruokaostokset - Elokuu 3 ja 4 - 100 €, n. 190 €/kk

Lisätty  2.9. linkki, uusi kokaru-kirja, löysin tänään. Hups ja haa, Tässä heti kirjalinkki niin ei tarvitse selata alas asti:)   https://www.suomalainen.com/products/kokaru-kokokasvisruoka Uutuus voi löytyä pian kirjastostakin jo, ks. lähimmän kirjastosi saatavuustilanne  https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=kokaru&type=AllFields Tekijät Pauliina Tervo / Ville Miettinen Nyt elokuun loput ruokaostokset, vuosi 2025. Noin 100 € parin viikon ostokset, tässä postauksessa on sekä aloiteltuja talvivarautumisia, että joka päiväistä lanttua ja leipää. Aloin hyvän sään aikana hamstraamaan talvivarastoja, tai ainakin etukenoa että kaikki tarvikkeet eivät lopu yhtä aikaa, kun lumi sataa maahan. Homma vielä jatkuu hyvän matkaa, kunhan ei ala menemään ihan hirveitä summia rahaa. Kertasijoitus on aina mietittävä, koska ruokien kanssa voi sattuakin jotain. Tulee vaikka äkillinen matka, ja sitten olisi tuhansilla euroilla ruokaa tyhjässä talossa? Ei sitä koskaan tied...

WFPB - Kesäkurpitsa-mustikkapiirakka - Muffinit

Mustikkapiirakka tai muffinit kesäkurpitsalla. Tämän voi leipoa kakuksi, tai tehdä useita kakkusia muffinssivuokaan. Täyspainoinen ateria samalla makean leivonnaisen muodossa, eli sisältää tärkkelyspitoista, vihannesta, marjaa ja kuitua. Mitä kaikkea täysravinnolta nyt edellytetäänkin. Vielä jokin tuore hedelmä tai vihannes lisäksi, on paketti valmis. Ihanaa aina jos on mukaankin otettavaksi sellaista pullaa, mikä maistuu vaikkei ole kuorrutteita. Niin paljon taatelia, rusinoita, mustikkaa ja kesäkurpitsaa ettei tule kuivaa kakusta. Lisätty vaniljakastikevinkki. Tähän tulee useita kasviksia: Banaania pari kappaletta, mustikoita 1,5 dl, taatelia n. 70 g  Rusinoita 0,5 dl . Kesäkurpitsaa 2,5 dl. Sanon nämä tähän alkuun heti, jotta niihin voi varautua, tai miettiä jos haluaa korvata. Taatelit voi laittaa likoamaan aiemmin, niin on helppo aloittaa leipomaan. Tosi nopeaa ne likoavat silti jos laittaa tilkkaan kiehuvaa vettä. Pikku blenderillä voi silputa. Tai banaanien kanssa sauvaseko...