Siirry pääsisältöön

WFPB - Dieetti - Meal prep

Suunnitellessani Mary's Mini-dieetille alkamista, halusin kokeilla meal preppausta rasioihin. Jospa se helpottaisi dieetillä pysymistä. 

Maltan tuskin odottaa, milloin pääsen aloittamaan kunnolla dieetin.

Siihen asti voin harjoitella kaikkea, mikä auttaisi sitä edistämään.


On meal preppausta monesti ennenkin minulle suositeltu, mutta olen pelännyt rasioiden valtaavan keittiöni. 

Eväsratkaisunikin on ollut ruokatermari, tai kylmät eväät. 



Mary's Mini Diet- ohjeissa myös mainittiin valmistautuminen."Cook up a large batch to get you through 3-5 days." 

Varmaan sen takia, ettei olisi nälkäisenä niin herkästi tarvetta poiketa dieetistä. 



Laitoin ketsuppia ja itse tekemääni grillimausteseosta, ja hölskytin rasiassa perunoiden kanssa. 

Jaoin pienempiin 0,5 l rasioihin, ja viipaloin keitettyä porkkanaa päälle.


Yritin numerointisysteemiä, jossa lukee samalla montako rasiaa on yhteensä.

Kun kaikki tai useimmat teipit olisivat jääkaapin ovessa, tietäisin alkaa miettiä lisää ruokaa.


Jos rasiat tyhjentäisi numerojärjestyksessä, tietäisi viidennen kohdalla sen olevan viimeinen.

Tätä en sitten pystynyt testaamaan, varsinkin kun unohdin aina ottaa sen tarran irti. 

Eipä rasioita vielä montaa ollutkaan, joten ei tuo muutenkaan vaikuttanut. Idea vain jostain juolahti päähäni, ja voihan sitä joskus tarvita.  

Nimeämistä en tehnyt, koska jokaiseen rasiaan tulee perunaa. 


Osana mealpreppausta tein mausteseoksen ravintohiivasta, pippureista ja yrteistä. 
Laitoin oreganoa, persiljaa, ja lisäksi joitain mausteita, jotka yleensä uhkaavat unohtua käyttämättä.

Vein sinne, missä ruoka useimmiten tulee syötyä. 

Grillimausteseokseen laitoin eniten paprikajauhetta, toiseksi eniten rouhittua mustapippuria, ja vähiten valko- ja maustepippuria.

Provencen sekoitus sopii uunijuureksille.


Tarkoitus oli kaataa annokset aina lautaselle ja mikroon, mutta innostuin paistamaankin.

Maku oli melkein kuin kerran yksissä hyvissä ravintolaperunoissa. Hento ketsuppihuntu perunoiden pinnalla maustoi yllättävän tehokkaasti, ja auttoi muita mausteita tarttumaan.

Öljyn sijaan pannua lämmittäessä tilkka vettä. Kuivalle pannulle perunat, ja kääntö aina vasta paistopinnan muodostuttua rauhassa.  



Ainakin tulee järjestelmällinen olo, kun on ruokarasiat rivissä. Se jotenkin vaikutti koko päivään.

Rasioiden kautta huomasin helpommaksi hahmottaa, mihin asti ruoka tulee riittämään. 

Voisin harkita isompia rasioita, tai ainakaan en laita vihanneksia samaan perunoiden kanssa. Annoksesta tuppasi jäämään nälkäiseksi.

Annoskokojahan dieetillä ei rajoiteta. 


Luulenpa, että tulen viihtymään tällä dieetillä hyvinkin.


Kokkailin uunijuureksia ja lisää perunoita. 

Ei suolaa, ei öljyä, ei mausteita. Minimaalisesti sotkemista, ja mausteetkin odottavat telkkaripöydällä. 


Aloin jäädä jo koukkuun tähän meal preppaukseen. Laitoin ruuat ensin isoissa rasioissa jääkaappiin, mutta alkoi häiritsemään ja kävin sitten vielä pilkkomassa ja maustamassa perunat.

Joskus voi toki edelleen kotioloissa olla hyvä kaataa ruuat yhdellä hujauksella isoon laariin. Riippuu ruuasta ja tilanteesta, ja miten tykkää tehdä.

Meal preppaus tapahtui nyt dieetin innostamana, vaikkei idea siitä itsessään miksikään muutu. 

Rasiahomma auttaa suunnittelemaan ruokia, ja on inspiroivaa sinänsä. 

Kiitos kun luit, palataan taas pian. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 38 € - Heinäkuu 1

Ostokset heinäkuussa 2026, ensimmäinen heinäkuun viikko. Vasta viides päivä, sunnuntai, joten täyttä seitsemän päivän viikkoa ei ole heinäkuuta vielä eletty. Nyt on jo ostoksia silti, joten laitetaan ne riviin. Olen tehnyt havaintoja ja päätelmiä. Kävin lähi-Salessa aikeissa ostaa koko viikon ruokaostokset, ja vähintään 6 purkkia luomu Oatlya, että riittää sitten. Selvisi seuraavaa: Luomu Oatlya ei enää tilata, se on poistunut lähi-Salestani valikoimasta. Tästä huolimatta sitä aiemmin kahdesti luvattiin tilata, ja nyt vasta sain kuulla ettei sitä olekaan tulossa ollenkaan. En uskalla vielä katsoa netistä, onko Oatlyn valmistus loppumassa, vai mistä on kyse? Oletan että se vain loppuu Salesta ja toivon parasta, pelkään pahinta. Mihin päätös minua ohjaa? No, hakemaan Prismasta kauramaidot, koska ne ovat siellä noin 30-50 senttiä halvempia kuin muualla. Siihen tilanne nyt ohjaa, joten mitä teen?  En halua toteuttaa sitä reittiä mihin päätös automaattisesti ja ensimmäisenä mieleen tule...

WFPB - Ruokaostokset 85 € - Kesäkuu 1, 2, ja 3

Kesäkuun ruokaostokset kuun alusta juhannukseen asti. Eli noin kolmen viikon ostokset. Jaettuna kolmella on jotain 26-27 euroa viikossa.  Tavallaan vähän, mutta sain silti toki rahaa kulumaan. Tässä siis ensin ne varsinaiset ruokaostokset, ja eväitä ja ulkonasyömisiähän en laske. En tosin ulkona ravintolassa syönyt, mutta ostelin jotain aina auton etupenkille siinä kun menin ja tulin. Hyvää juhannusta samalla! Kesäkuu alkoi näillä. Säästääkseni kirjoitusenergiaa olen nyt pyrkinyt ottamaan kuitista kuvan, siinä kun näkyy kilohinnat samalla. Samoin näemmä kassan virheitä: Tässä on peritty kahdesti appelsiinit 1,49 €/kg, vaikka toiset olivat mandariineja ja appelsiinit jotain yli 2-3 euron.. En ole vieläkään oppinut tarkistamaan kuittia heti, otan siitä jopa kuvan enkä silti katso mitä siinä lukee. Tämä virhe sattui mahdollisesti olemaan minun edukseni. Lisätietona :/jälkikirjoituksena:  Kirsikkatomaattirasia  2,89 €, 500g..Tarkoittaa että kilohinta alle 7 €. Halvempia siis ...

WFPB - Ruokaostokset 34 € - Kesäkuu 4, 120 €/kk

 Muokattu klo 11.41, korjaus chilikastike-aineksiin. klo14.21 korjattu toimimaton linkki Kesäkuun viimeisen viikon ruokaostokset. Vuosi on 2026. Nämä tämän kesäkuun viikon ostokset olivat varmasti monelta osin ravintoaineiden kannalta puutteelliset. Tuleekohan kalsiummääräkään täyteen?  Kalsiumiahan pitäisi olla appelsiinissa, miksei kaalissakin, ja lisäksi pieninä määrinähän kaikesta kertyy kaikkea. Mustaherukoita on pakkasessa, ja niitä olen syönyt joka päivä varmaan 1 dl. Sekin on niin mieletön ravintoainepommi, että kaikkea luulisi löytyvän. Eiköhän mahdolliset puutokset tule korjattua taas pian. Jodi 150 mikrogrammaa päivässä, D3 ja B12 vitamiinit joka viikko. Pikku Salesta perunaa, omenaa ja appelsiinia 7,15 € Pelotti hieman nuo Valencia- appelsiinit, ovatko ne kenties hyviä vaiko eivät. Uskalsin kuitenkin kokeilla, ja hyvin kävi. Ne olivat hyviä. Ei liian kirpeitä. Hedelmälihaa ympäröivä kalvo oli paikoin melko sitkas. Siihen auttoi kun otti veitsellä tai saksilla pahi...

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Maaliskuu 4, 207 €/kk

 (Muokattu , Setämieskastikkeita ei saa enää. ) Loput maaliskuun ruokaostokset. Yhteensä maaliskuussa parisataa euroa, joka on siis yli tavoitteen. Eipä hätää mitään, sillä tässä kuussa tuli myös jatkon kannalta isoja säästöjä. Kuten marmeladit, taatelia pitkäksi aikaa, sekä luomu rusinoitakin pitkälle kevääseen. Ja sen verran tehokkaat ovat ostokset, että ei ole vieläkään kiire kauppaan vaikka on jo huhtikuu alkanut. Syyhyttää toki lähteä katselemaan paljonko pakastevihannekset maksavat, ja keksisikö jotain inspiraatiota huhtikuulle. Vielä on pakkasessa marjoja, euron banaaneita, ja jopa perunaa voi käyttää C-vitamiininlähteenä nyt kun olen oppinut sitäkin syömään myös raakana. Kuiva-aineet eivät ole loppumassa, voi tehdä leipää, keittää puuroja, keittää spagettia, on tomaattisäilykkeitä, ananaskakkukin on vielä tekemättä. Pakkasessa on vaikka mitä. Eli pärjäisin vaikka viikonlopun yli vielä komeasti.    =10.02 € Tumma makaroni 1,85 €/kg x 1,6 kg = 2,96 e Punaiset linssi...

WFPB - Ruokaostokset 50 € - Tammikuu 2

Tässä tammikuun ruokaostoksia. Ostoskorit sekä Lidlistä että Prismasta. Laitoin selostuksia mitä näistä voi nyt tehdä, ja linkin reseptipostaukseen. Reseptit ilman lisättyä rasvaa, ja vähäsuolaisesti ja -sokerisesti, sekä ilman eläinkunnantuotteita, vegaanisia. Lidlistä ensin 32,78 eurolla, Prismaan lähdin koska sieltä saa kaskinauriita. Prismaan meni 11,67 €. Ostoskorivertailu ei nyt kerro kumpi kauppa on halvempi, kävin muuten vain molemmissa. Lidlissä mietin otanko kärryn vai korin, ja päädyin koriin koska se toimii ostosrajoittimena. Jos en jaksa kantaa ostoskoria kassalle, niin sittenhän ruokaa on enemmän, kuin yksi ihminen tarvitsee viikossa? Ajatellen mitä on jo kotona valmiina. Kori tuli niin täyteen, että jouduin pakastevihannekset kantamaan toisessa kädessä. Se on heräteostosten varma merkki. Tärkkelyspitoisia siis on, hiutaletta, spagettia, papua, jyviä ym. Siksi ostin vain 6 kiloa perunaa ja pari pussia pastaa. Niistä ei tule viikon tai kahden viikon kalorit, vaan ne riittä...

WFPB - Ruokaostokset - Elokuu 3 ja 4 - 100 €, n. 190 €/kk

Lisätty  2.9. linkki, uusi kokaru-kirja, löysin tänään. Hups ja haa, Tässä heti kirjalinkki niin ei tarvitse selata alas asti:)   https://www.suomalainen.com/products/kokaru-kokokasvisruoka Uutuus voi löytyä pian kirjastostakin jo, ks. lähimmän kirjastosi saatavuustilanne  https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=kokaru&type=AllFields Tekijät Pauliina Tervo / Ville Miettinen Nyt elokuun loput ruokaostokset, vuosi 2025. Noin 100 € parin viikon ostokset, tässä postauksessa on sekä aloiteltuja talvivarautumisia, että joka päiväistä lanttua ja leipää. Aloin hyvän sään aikana hamstraamaan talvivarastoja, tai ainakin etukenoa että kaikki tarvikkeet eivät lopu yhtä aikaa, kun lumi sataa maahan. Homma vielä jatkuu hyvän matkaa, kunhan ei ala menemään ihan hirveitä summia rahaa. Kertasijoitus on aina mietittävä, koska ruokien kanssa voi sattuakin jotain. Tulee vaikka äkillinen matka, ja sitten olisi tuhansilla euroilla ruokaa tyhjässä talossa? Ei sitä koskaan tied...

WFPB - Ruokaostokset 40 € - Maaliskuu 4 - 137 €/kk

Viikon ruokamenot 40 euroa, yhteensä maaliskuussa (v.2025) 137 euroa. Leipomisia paljon, leipää ja kakkua. Ruokalista tulee olemaan aika tavallinen. Hernekeittoa, perunoita, kaalista ensin salaatit, sitten kaalipata. Peruna 0,85 €/kg, 4 kg =  3,39 €  Perunat olivat Aurum - lajiketta. Lidlistä. Nämä olivat niitä mitkä tosi hyvin säilyvät jääkaapissa keitettynä, ja pakastinkin jonkin ruuan missä oli näitä ja rakenne tuntui pärjäävän. Hyvä peruna sikäli. Piti aika paljon kuoria, mutta se vaihtelee. On näitä samoja perunoita pystynyt syömään kuorimattakin. Kevät alkaa olla. Kymppi kuivattu herne 3,18 €/kg , 500 g=   1,59 € Lidlistä. = 7.32 € Porkkana 1,060 kg x 1,09 €/kg =  1,16 € Kurkku Suomi 0,280 kg x 2,49 € =  0,70 € Keräkaali luomu 1,494 kg x 2,79 €/kg =  4,17 € Punajuuri 1,29 €/kg Alle 2 ja  3 €/kg vihanneksia, yhteensä 3,834 kg jaettuna 800 grammalla eli päivän suositusmäärällä vihannesta, saadaan 4,7925 päivää. Pyöreästi siis 4-5 päivää. Lidli...

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Joulukuu 1 ja 2

 Joulukuun ensimmäisen parin viikon ruokaostokset. 16,74 €  15,74 € Lanttu 0,5 €/kg, 0,99€/2 kg  Porkkana 0,5 €/kg, 0,99€/2 kg  Porkkana 0,5 €/kg, 0,99€/2 kg  Punajuuri 0,5 €/kg, 0,99€/2 kg  Pikakaurahiutale 0,74€/kg 0,37 €/500g Kaurajuoma luomu 1,69 €/l x 2 = 3,38 € Luomu täysjyvävehnäjauho 2,95 € korjaan 1,95 € Soijarouhe 6,98 €/kg, 500g = 3,39 € Meriläisen ruislimppu 3,90 €/kg,690 g = 2,69 € Prismasta nämä. Kahden kilon pussit lanttua, porkkanaa, punajuuria, ja pakkaseen ruislimpun.  Soijarouhe on kevyt ja kätevä, en tiedä luokitellaanko soijarouhe kokokasvisruoaksi. Mitään pahaa ei pitäisi olla lisätty, kokonaiset soijapavut varmasti olisivat kokokasvisruokaa eikä tämä. Vaaleassa soijarouheessa ei ole väriainetta sokerikulööri, jota on ruskeassa. Ruisleipähän on ultraprosessoiduksikin sanottua, mutta tässä oli nyt hapanjuurileipä ilman mitään ylimääräisiä ainesosia. Ruis, vesi, suola. Sport-näkkileipä on assistentille herkkupalaksi jonka päälle sa...

WFPB - Ruokaostokset 67 € - Heinäkuu 2

Lisätty pari kuvaa. Lisätty, fytaateista Viikon ruokaostokset. Kävin kaupoissa eilen perjantaina ja tänään. Ostosten jälkeen katsaus, mitä ruokia pystyi tekemään viime lähikauppareissun ruuista. Viimeksihän kaavailin sitäkin, että mitä kaloreita viikossa tarvitaan.  Oli mielenkiintoista. Jokainen vihannes meni viimeistä tomaattia myöten, perunat söin, mutta kaurahiutaleita on toinen paketti avaamatta, ruis- ja vehnäjauhoja on molempia 600 g jäljellä. Riisit ja linssit menivät kaikki. Kalorin tarve on siis reilusti yliammuttu niissä ostoksissa, koska niin paljon jäi. Kuitenkin hedelmistä ja vihanneksistakin saa jotain. En vaan koskaan huomioi niitä kauppareissuissa, vaan ajattelen vihannekset kiloittain. yli 6 kg ainakin pitää olla viikoksi, ja varmasti enemmän. Ensin intoilin lähikaupan 30 euron budjetista, mutta kalpenin sitten iltaa kohti. Koska ostin vain käytännöllisimmät ostokset niin piti ihan miettiä, mitä näistä alan tekemään. Ruis- ja täysjyvävehnäjauhoja ja 2 kg kaurahiut...

WFPB - Marraskuun ruokia 2

Ruokasuunnitelma laadittuna marraskuussa, toimiva myös joulukuussa. Lisätty loppuun ruokalinkki, ja tähänkin , jossa on inkivääriä käytetty. 1. Maanantai, hernekeitto Hernekeitto, vegaanisesti ja vähäsuolaisesti .  Ruokajuomana vesi, tai jäisistä marjoista Lidlin tai muun miniblenderissä tehty suodattamaton mehu. Hernekeiton kanssa sopivat keitetyt tai paistetut perunat. Hedelmä tai salaatti jälkiruuaksi.  Tiistai, makaronilaatikko Makaronilaatikkoon testasin viimeksi punaisia linssejä, hyvin toimi. Soijarouhe on hyvä, tai pavut. Makaronilaatikosta on 3 ideaa: Makaronilaatikko vegaanisesti ja vähäsuolaisesti.  mustapavuilla Makaronilaatikko 0,99 €, porkkanaraasteella Makaronilaatikko mustapavuilla, porkkanalla + italiansalaatti Keitetyt punajuuret .  Keskiviikko, kastike ja perunat, spagetti Perunat ja kastike. Kastike: Porkkanaa Punaisia kuivattuja linssejä Paseerattua tomaattia, tai tomaattimurskaa. +(ainiin, ja vettä tietysti missä keitetään ensin porkkanat ja lin...