Tammikuun loput ruokaostokset parin viikon ajalta, eli kolmas ja neljäs viikko tammikuussa 2026.
Lisätty linkki kylmälaukkuun
Kaksi reissua kauppaan, molemmat pikareissuja niin, että juoksin vain kärryn kanssa kaupan läpi.
Järkevin valinta tässä kuussa olisi ollut Lidl, koska siellä on hedelmät ja vihannekset olleet -30% ja kerkesin Lidlissä tekemäänkin pienen reissun. Pääasiallisesti ostokset silti Prismasta, ihan siitä syystä että kätevin ettei tarvitse pysähdyksiä tehdä, kaikki samasta kaupasta. Lidlissä en ole nähnyt esimerkiksi assistentin tarvitsemia nautarullia, joita saa Prismasta.
Nostelin kouralla tavaraa kärryyn. Valikoimatta liian tarkkaan mitä ostaisin, käytin nyt hyödyksi tottumusta ja kategorioita, eli tärkkelyspitoiset, vihannekset, hedelmät.
Jos jokaista laatua on kärryssä, voi lähteä kaupasta pois. Kassan kautta tottakai. Kilohintaraja oli 2,5 - 3 euroa, eli en alkanut etsimään mitään euron tuotteitakaan. Vaikka mitä pienempi kilohinta, sitä paremmat säästöt.
Muistan jo suunnilleen ulkoa mistä ne halvimmat löytyvät, joten senkään takia en jäänyt liikaa ihmettelemään. Juureksia ei tällä kertaa tarvinnut, porkkanasoseita oli, ja nyt on vielä kaksi kiloa lanttusosetta jäljellä joulun tarjouksista.
Kestokassi ja muovipussi kantovälineenä, ja kaiken on mahduttava niihin. Hyvä olla tällainenkin rajoitin, ettei tule ostettua ihan liikaa ruokaa, ja nähtyä suhteetonta vaivaa ostosten raahaamisessa.
Kauramaidot, mausteet ym jos muistaa, jos jotain jää niin ollaan ilman tai lähikaupasta. Lähikauppaan ei nyt tarvinnut kuitenkaan lähteä ja tammikuu alkaa olla ohitse.
Jauhoista saa leipää ilman hiivaakin, sekoittamalla perunamuusiin ja tekemällä rieskoja.
Jauhoista ja hiutaleista voi keittää puuroja, jos jaksaa jauhopuuroja vahtia. Nehän palavat herkästi pohjaan, mutta onneksi on keksitty että kylmälaukkuun voi laittaa kypsymään, sitten on haudutuspadat yms.
Nämä tärkkelyspitoisiksi sanotut ovat tärkeimmät ruuat kokokasvisruokavaliolla, en voi sitä kyllin korostaa ikinä. Osa niistä voi olla ns. proteiininlähteiksi sanottuja, kuten linssejä ja papuja, mutta nekään eivät ole niin tärkeitä kuin iso ruokamassa joka koostuu niistä muista. Proteiinista en ole huolissani yhtään, desi tai pari linssejä keittoon ja se on siinä. 1 dl linssejä sisälsi ainakin viimeksi Finelin mukaan noin about saman verran proteiinia kuin kilo perunaa, sivuhuomiona.
- Banaani 1,39 €/kg 1,460 kg = 2,03 €
- Päärynä conference 2,08 €/kg x 1,370 kg=2,85 €
- Sitruuna luomu 3,47 €/kg x 0,182 kg = 0,63 €
- Appelsiini 0,99 € x 1,505 kg = 1,49 €
9,79 €
Tämä on sama kuva, nämä ovat melko samannäköisiä aina.
- Rainbow paseerattu tomaatti luomu, 2,08 €/kg, 500 gx2 =1,04 €/purkki
- Kaurajuoma 1,69 €/l x4 = 6,76
- Coop tomaattipyree 200 g 6,70 €/kg =1,34 €
- Sokeri 1,09 €/kg
- Meira Ketsuppi 1,2kg, 3,48 €/kg = 4,17 €
Yllättävää eikö totta?
No tietenkin laitan sokeria vaikkapa teehen, puuron päälle voin ripotella. Sokeri vain jätetään pois ruoanlaitosta noin yleensä, eikä syödä ruokia joihin on lisätty paljon sokeria.
Sokerin voi korvata taatelilla, sokeri ei siis ole pakollinen ostos. Moni on vaihtanut sokerin vaahterasiirappiin, siinä toivossa että se olisi terveellisempää ja näin voikin olla.
Jokainen tekee kuten parhaaksi näkee, ja tästä voi ja saa olla eri mieltä mikäli perustelut on ja homma toimii.
Tässä kuva ostoskorista Prismassa. Tankoparsat tulevat assistentille, jos tulee epäilys että on syönyt vierasesineitä lenkillä.
Soijajogurtti unohtui kuvata se maksoi 1,48 €/500g, eli 3 €/kilo.
Tuo leipäpussi mikä näkyy päältä, on evääksi joten sitä en laskenut ruokaostoksiin.
Jotain alle 3 €/ pussi kun oli -40% tarjouksessa, ja tuli joka tapauksessa halvemmaksi ja terveellisemmäksikin, kuin se vitosen maksava leivos kahvilassa, jonka tilalle ostin tuon.
Leipä sisälsi valkoisia vehnäjauhoja, ja varmaan kaikenlaista ei- kokarua, mutta oli sentään vegaaninen, eli ei maitoa, ei kanamunaa.
Toimisto päivystää melkein kaikkina vuorokauden aikoina.Korjaan, jos löydän virheitä, heti huomasin että 1 kaalinkuva oli hukassa, mutta se on ainakin varmaa, että alle sadan viidenkympin on mennyt, ei ole ainakaan hävinnyt rahaa sen enempää. Aina vähän tulee kirjoitusvirheitä ja muita, jotka voivat aiheuttaa sen että joutuu korjailemaan ostosten hintoja.
Ok, kiitos, palaamme, toivottavasti keksisin pian uusia reseptejä. Hyvä säästökeino ruokakuluissa on tehdä tuttua ja totuttua ruokaa aina, vaihdella muutamaa ruokaa ettei tule osteltua paljoa eri aineksia. Jos ei halua keksiä uusia mielitekoja, ja laittaa aikaa ja rahaa kauppaan, niin on hyvä suunnata mielenkiinto muualle. Välillä toki menee niinkin kauas mielenkiinto keittiöstä, ettei saa niitä vähiäkään ruokia laitettua ennen kuin pakon edessä. Onneksi on helppo kun on reseptit valmiina tässä blogissa esimerkiksi, jos tykkää, ja mitään reseptiä ei edes tarvita.


















Tuo soijajogurtti, jonka unohdit kuvata, ja joka oli kuvassa 😉, jos se siis oli tuo Coopin soygurtti, niin sen maku paranee kummasti kun siihen lisää vähän sitruunamehua. (Tämän opin vegaanihaasteen fb-ryhmästä)
VastaaPoistaKiitos vinkistä! Et usko mutta juuri mietin että ei ole parasta jogurttia, ja millä alkaisin tuunaamaan. Sitruunaa on, joten sitä siis kokeilen. Kaalisalaattia tehdessä laitan sinappia, sitruunamehu sopisi siihenkin.
PoistaKokeilenpa sitruunaa myös kaalisalaattiin. Sitruunalla saa kasvimaitotuotteita muistuttamaan enemmän hapanmaitotuotteita, joille mielestäni on vaikea löytää korvaavuuksia. Pohdinkin että saatan palata maustamattoman luomujugurtin ja piimän käyttäjäksi. Vastaavat kasvimaitotuotteet on pitkälle prosessoituja (ultraprosessoituja?) joten lehmänmaitotuotteet tuntuvat jotenkin paremmilta, varsinkin maun osalta.
PoistaKannattaa esim. Kasasen kootut- sivustolta katsoa maitotuotteista mitä on lääkäri laittanut tutkimuksia ym esille ja tehdä päätös sitten toki oman mielen mukaan.
PoistaMinä maistoin kylässä jotain vegaanista hapankermaa ym, itse ajattelin että on hyvää, ja olen niin monta vuotta ollut ilman lehmänmaitotuotteita etten oikein enää voi verratakaan kumpi olisi parempaa, joten alkanut kelpaamaan kaikenlaiset tuotteet. Nämä vaikka ovatkin prosessoitua, ja vegaanisissa korvikkeissa on jopa lisättyä rasvaa mitä vältän, mutta valitsen silti sen kasviskorvikkeen. Itselle perustelen sitä sillä, että pidän maitotuotteiden riskejä suurempina kuin kasvistuotteiden jotka ovat prosessoituja ja voi sisältää myös epäterveellisiä juttuja.
Toisaalta kasviskermojen osuus mun ruokavaliosta olisi siitä huolimatta niin pieni, että uskallan joskus välillä kokeilla niitä.
Samahan voi myös jollakin päteä maitotuotteisiin, eli arvioi riskit ja hyödyt vastakkain ja mikä on se lopullinen määrä mitä aikoo nauttia..Se on tätä tasapainon hakemista, mikä sopii kellekin ;)
PoistaSeuraavaan kaalisalaattiin sitruunaa siis. Joskus laitoin etikkaa, mutta sitruunassahan olisi C-vitamiiniakin lisää samalla
PoistaOk, käyn katsomassa Kasasen juttuja. Olen ollut siinä uskossa että hapatetut maitotuotteet eivät ylläpidä ns. hiljaista tulehdusta kropassa kuten ”tavalliset” maitotuotteet, joita en käytä.
PoistaOn totta että makuaisti kyllä mukautuu ajan myötä, itselläni esim. karvasten ja kitkerien makujen sietokyky on kohonnut, mm. villivihannesten ansiosta.
Kaikkea on, ihan tuttua ajatusta. En ulkoa muista kaikkia syitä mitä maitouotteista sanottiin. Minäkin ennen luulin jopa että ne ovat tietyllä tavalla pakollisia.
Poista