Siirry pääsisältöön

WFPB - Ruokaostokset 65 € - Tammikuu 3 ja 4

Tammikuun loput ruokaostokset parin viikon ajalta, eli kolmas ja neljäs viikko tammikuussa 2026.

Lisätty linkki kylmälaukkuun

Kaksi reissua kauppaan, molemmat pikareissuja niin, että juoksin vain kärryn kanssa kaupan läpi.

Järkevin valinta tässä kuussa olisi ollut Lidl, koska siellä on hedelmät ja vihannekset olleet -30% ja kerkesin Lidlissä tekemäänkin pienen reissun. Pääasiallisesti ostokset silti Prismasta, ihan siitä syystä että kätevin ettei tarvitse pysähdyksiä tehdä, kaikki samasta kaupasta. Lidlissä en ole nähnyt esimerkiksi assistentin tarvitsemia nautarullia, joita saa Prismasta.

Nostelin kouralla tavaraa kärryyn. Valikoimatta liian tarkkaan mitä ostaisin, käytin nyt hyödyksi tottumusta ja kategorioita, eli tärkkelyspitoiset, vihannekset, hedelmät.

Jos jokaista laatua on kärryssä, voi lähteä kaupasta pois. Kassan kautta tottakai. Kilohintaraja oli 2,5 - 3 euroa, eli en alkanut etsimään mitään euron tuotteitakaan. Vaikka mitä pienempi kilohinta, sitä paremmat säästöt.

Muistan jo suunnilleen ulkoa mistä ne halvimmat löytyvät, joten senkään takia en jäänyt liikaa ihmettelemään. Juureksia ei tällä kertaa tarvinnut, porkkanasoseita oli, ja nyt on vielä kaksi kiloa lanttusosetta jäljellä joulun tarjouksista.

Kestokassi ja muovipussi kantovälineenä, ja kaiken on mahduttava niihin. Hyvä olla tällainenkin rajoitin, ettei tule ostettua ihan liikaa ruokaa, ja nähtyä suhteetonta vaivaa ostosten raahaamisessa.

Kauramaidot, mausteet ym jos muistaa, jos jotain jää niin ollaan ilman tai lähikaupasta. Lähikauppaan ei nyt tarvinnut kuitenkaan lähteä ja tammikuu alkaa olla ohitse.



16,91 €

Coop punaiset linssit 3,95 €/kg, 400 gx2 =3,16 €
Coop vihreät linssit 3,95 €/kg, 400 g = 1,58 €
Täysjyväspagetti 0,89 €/500g x 2 = 1,78 €/kg
Tumma Makaroni 1,88 €/kg, 400g, 0,75€x 2= 1,5 €
Bataatti 1,98 €/kg x 1,354 kg = 2,68 €
Peruna 2kg 0,84 €/kg x2pussia = 3,36 €
Xtra  Parboiled riisi Kampanjahinta 2,85 €
3,38 € 1,43 €/kg
Voimassa 22.6. asti

Tärkeimmät ostokset eli tärkkelyspitoiset. Jos  viikoksi haluaa ruokaa 100% varmasti, kannattaa ostaa jotain 4-5 kiloa, jauho-, hiutale- ja jyvämuotoisia, spagettia jne. Tässähän on yli sen, tarkoitus oli että riittää 2 viikkoa ja kotona oli myös valmiina, siksi nämä riittivät hyvin.
Jos ostaa perunaa niin yksi kahden kilon pussi riittää laskennallisesti arviolta päiväksi.

Eri laatuja sekoittelemalla saa hyvän setin erilaisia ruokia, lohturuokaa makaroneista ja spageteista, joihin voi yhdistää perunoita. Keittoja voi tehdä ja muuseja perunoista. 
Jauhoista saa leipää ilman hiivaakin, sekoittamalla perunamuusiin ja tekemällä rieskoja.
Jauhoista ja hiutaleista voi keittää puuroja, jos jaksaa jauhopuuroja vahtia. Nehän palavat herkästi pohjaan, mutta onneksi on keksitty että kylmälaukkuun voi laittaa kypsymään, sitten on haudutuspadat yms.
Eli koskaan ei joudu pulaan, osa jauhoista kannattaa tehdäkin leiviksi tai lätyiksi heti, niin on ruokaa vaikka tulisi sähkökatko.
Nämä tärkkelyspitoisiksi sanotut ovat tärkeimmät ruuat kokokasvisruokavaliolla, en voi sitä kyllin korostaa ikinä. Osa niistä voi olla ns. proteiininlähteiksi sanottuja, kuten linssejä ja papuja, mutta nekään eivät ole niin tärkeitä kuin iso ruokamassa joka koostuu niistä muista. Proteiinista en ole huolissani yhtään, desi tai pari linssejä keittoon ja se on siinä. 1 dl linssejä sisälsi ainakin viimeksi Finelin mukaan noin about saman verran proteiinia kuin kilo perunaa, sivuhuomiona.
Se mikä sopii kenellekin, onko se peruna vai makaroni, mikä viljalaatu ym. vaihtelee sitten yksilöiden välillä.

Monelle lukijalle tämä on jo tuttu asia, mutta ei sitä tiedä jos uusia lukijoita saapuu paikalle.
Jotka ette ole ehkä kuulleetkaan kokokasvisruokavaliosta vielä.




Kiinankaali 3,77 €/kg x0,533 kg= 2,01 €
Xtra kurkku 1,78 €/kg x 0,270 kg =0,48 €

Vihanneksia. Xtra kurkku oli kotimaista, löytyy halvemmalla hinnalla koska nämä ovat jotain käyriä kurkkuja.
Kiinankaali on hyvä rapea salaatti, tulee halvemmaksi kuin monet muut salaatit ja on ihan arvokas ravintokasvi vaikka onkin vaalean värinen.




= 4,49 €
Ruukkupersilja 1,09 €
Ruukkubasilika 1,25 €
Mandariini 2,15 €/kg

Makua elämään, pakastin heti ruukkuyrtit. Talvella nämä eivät tahdo säilyä edes kotimatkaa kunnolla,
joten en ala näitä elättämään pöydällä, vaan heti pakkaseen.
Lidlistä tuli myös heräteostoksena pussillinen jotain sitruksia, mandariinit, klementtiinit, millä nimellä näitä aina onkaan.


= 7,9 €

Puolukka 6,2 €/kg 2 x 1,24 € =2,48 €
Ruotsalainen mustikka 10,84 €/kg = 5,42 €/500g 



Prismasta 13.1.2026 
6,97 €
  • Banaani 1,39 €/kg 1,460 kg = 2,03 €
  • Päärynä conference 2,08 €/kg x 1,370 kg=2,85 €
  • Sitruuna luomu 3,47 €/kg x 0,182 kg = 0,63 €
  • Appelsiini 0,99 € x 1,505 kg = 1,49 €

Prismasta  13.1.2026 ei kun 24.1.2026 
=8,23 €+ 3 €=11,23

Päärynä 2,19 €/kg x 1,068 kg  = 2,34 €
kurkku 1,78 kg x 0,298 kg = 0,53 €
nauris 0,377 kg x 2,28 €/kg = 0,86 €
Banaani 1,39 €/kg 1,640 kg kg = 2,28 €
omena 2,38 €/kg x 0,933kg = 2,22 €
Keräkaali luomu, unohtui kuvasta 0,628  kg 2,98 €/kg

+
Samat hedelmäostokset hain toissapäivänä eri määrät. Hups, tuli sama kuvakin kahdesti mutta tässä uusi kuva:



9,79 €
Peruna 2kg 0,84 €/kg =1,68 €
Kiinankaali 3,77 €/kg x0,533 kg= 2,01 €
Päärynä conference 2,08 €/kg x 0,854 kg=1,87 €
Banaani 1,39 €/kg 1,444 kg = 1,59 €

Sitruuna luomu 3,47 €/kg x 0,199kg = ,69 €


Kiinankaali 0,358kg x 3,77 €= 1,35 €
Xtra kurkku 1,78 €/kg x 0,337 kg =0,60 €

Tämä on sama kuva, nämä ovat melko samannäköisiä aina.







= 10,37  €

  • Rainbow paseerattu tomaatti luomu, 2,08 €/kg,  500 gx2 =1,04 €/purkki
  • Kaurajuoma 1,69 €/l x4 = 6,76
  • Coop tomaattipyree 200 g 6,70 €/kg =1,34 €
  • Sokeri 1,09 €/kg
  • Meira Ketsuppi 1,2kg, 3,48 €/kg = 4,17 €
Tomaattipyre tuubi unohtui kuvasta. Järkevintä olisi ostaa sitä, painaa vähemmän ja puoli tuubia vastaa ilmeisesti samaa kuin yksi purkki paseerattua tomaattia. Mutta puolensa ja puolensa aina kaikilla.

Sokeri oli loppu siitä huolimatta, että se ei kuulu tähän ruokavalioon ja näin ollen en sitä käytä.
Yllättävää eikö totta?

No tietenkin laitan sokeria vaikkapa teehen, puuron päälle voin ripotella. Sokeri vain jätetään pois ruoanlaitosta noin yleensä, eikä syödä ruokia joihin on lisätty paljon sokeria.

Moniin kokokasvisruokaleivonnaisiinkin voi tulla puoli desiä, pari ruokalusikallista, tai jotain sen tyylisiä määriä sokeria.
Sokerin voi korvata taatelilla, sokeri ei siis ole pakollinen ostos. Moni on vaihtanut sokerin vaahterasiirappiin, siinä toivossa että se olisi terveellisempää ja näin voikin olla.
Itse pidän vaahterasiirappia niin kalliina ratkaisuna, että jos sokerin on vähentänyt jo minimiin verraten entiseen ruokavalioon, niin ihan sama mitä sokeria laittaa kahviin, teehen ym. 
Jokainen tekee kuten parhaaksi näkee, ja tästä voi ja saa olla eri mieltä mikäli perustelut on ja homma toimii.


Tässä kuva ostoskorista Prismassa. Tankoparsat tulevat assistentille, jos tulee epäilys että on syönyt vierasesineitä lenkillä.

Soijajogurtti unohtui kuvata se maksoi 1,48 €/500g, eli 3 €/kilo.

Tuo leipäpussi mikä näkyy päältä, on evääksi joten sitä en laskenut ruokaostoksiin.

Jotain alle 3 €/ pussi kun oli -40% tarjouksessa, ja tuli joka tapauksessa halvemmaksi ja terveellisemmäksikin, kuin se vitosen maksava leivos kahvilassa, jonka tilalle ostin tuon.

Leipä sisälsi valkoisia vehnäjauhoja, ja varmaan kaikenlaista ei- kokarua, mutta oli sentään vegaaninen, eli ei maitoa, ei kanamunaa.

Toimisto päivystää melkein kaikkina vuorokauden aikoina.
Henkilökunta ei ole aina paikalla, vaan lähtee ulkohommiin, mutta käsittelee aikanaan postauksen sisältämät laskuvirheet, kirjoitusvirheet ja saapuvat kysymykset.



Viimeiset lumipuut varmasti vähään aikaan, kuulin että alkaa pian tuulemaan ja lauhtuu.
Hienon näköistä, paljon pakkasta.

Loikka, se on tärkeä.

Ilmojen halki, nojatuoliin saalista repimään.

Ok, ruokaohjeet ovat tässä tammikuussa olleet hyvin samanlaisia koko ajan.
Juomana vesi ja marjoista tehty jäinen pikamehu.
Herkkuna hedelmät,
salaattina kaali ja soijajogurtti + sinappi+balsamietikkakastike.
Bataatti ja peruna raakana on myös hyvä salaatiksi.

Yhteensä tammikuussa, jos oikein laskin, on mennyt ruokaan 140-150 €. 
Korjaan, jos löydän virheitä, heti huomasin että 1 kaalinkuva oli hukassa, mutta se on ainakin varmaa, että alle sadan viidenkympin on mennyt, ei ole ainakaan hävinnyt rahaa sen enempää. Aina vähän tulee kirjoitusvirheitä ja muita, jotka voivat aiheuttaa sen että joutuu korjailemaan ostosten hintoja.

Ok, kiitos, palaamme, toivottavasti keksisin pian uusia reseptejä. Hyvä säästökeino ruokakuluissa on  tehdä tuttua ja totuttua ruokaa aina, vaihdella muutamaa ruokaa ettei tule osteltua paljoa eri aineksia. Jos ei halua keksiä uusia mielitekoja, ja laittaa aikaa ja rahaa kauppaan, niin on hyvä suunnata mielenkiinto muualle. Välillä toki menee niinkin kauas mielenkiinto keittiöstä, ettei saa niitä vähiäkään ruokia laitettua ennen kuin pakon edessä. Onneksi on helppo kun on reseptit valmiina tässä blogissa esimerkiksi, jos tykkää, ja mitään reseptiä ei edes tarvita.

Hävikkikin on pientä, kun tietää varmasti että ruoka maistuu ja tulee syötyä.

Nähdään!

Tammikuu 3, 65 €

Kommentit

  1. Tuo soijajogurtti, jonka unohdit kuvata, ja joka oli kuvassa 😉, jos se siis oli tuo Coopin soygurtti, niin sen maku paranee kummasti kun siihen lisää vähän sitruunamehua. (Tämän opin vegaanihaasteen fb-ryhmästä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Et usko mutta juuri mietin että ei ole parasta jogurttia, ja millä alkaisin tuunaamaan. Sitruunaa on, joten sitä siis kokeilen. Kaalisalaattia tehdessä laitan sinappia, sitruunamehu sopisi siihenkin.

      Poista
    2. Kokeilenpa sitruunaa myös kaalisalaattiin. Sitruunalla saa kasvimaitotuotteita muistuttamaan enemmän hapanmaitotuotteita, joille mielestäni on vaikea löytää korvaavuuksia. Pohdinkin että saatan palata maustamattoman luomujugurtin ja piimän käyttäjäksi. Vastaavat kasvimaitotuotteet on pitkälle prosessoituja (ultraprosessoituja?) joten lehmänmaitotuotteet tuntuvat jotenkin paremmilta, varsinkin maun osalta.

      Poista
    3. Kannattaa esim. Kasasen kootut- sivustolta katsoa maitotuotteista mitä on lääkäri laittanut tutkimuksia ym esille ja tehdä päätös sitten toki oman mielen mukaan.
      Minä maistoin kylässä jotain vegaanista hapankermaa ym, itse ajattelin että on hyvää, ja olen niin monta vuotta ollut ilman lehmänmaitotuotteita etten oikein enää voi verratakaan kumpi olisi parempaa, joten alkanut kelpaamaan kaikenlaiset tuotteet. Nämä vaikka ovatkin prosessoitua, ja vegaanisissa korvikkeissa on jopa lisättyä rasvaa mitä vältän, mutta valitsen silti sen kasviskorvikkeen. Itselle perustelen sitä sillä, että pidän maitotuotteiden riskejä suurempina kuin kasvistuotteiden jotka ovat prosessoituja ja voi sisältää myös epäterveellisiä juttuja.
      Toisaalta kasviskermojen osuus mun ruokavaliosta olisi siitä huolimatta niin pieni, että uskallan joskus välillä kokeilla niitä.

      Poista
    4. Samahan voi myös jollakin päteä maitotuotteisiin, eli arvioi riskit ja hyödyt vastakkain ja mikä on se lopullinen määrä mitä aikoo nauttia..Se on tätä tasapainon hakemista, mikä sopii kellekin ;)

      Poista
    5. Seuraavaan kaalisalaattiin sitruunaa siis. Joskus laitoin etikkaa, mutta sitruunassahan olisi C-vitamiiniakin lisää samalla

      Poista
    6. Ok, käyn katsomassa Kasasen juttuja. Olen ollut siinä uskossa että hapatetut maitotuotteet eivät ylläpidä ns. hiljaista tulehdusta kropassa kuten ”tavalliset” maitotuotteet, joita en käytä.
      On totta että makuaisti kyllä mukautuu ajan myötä, itselläni esim. karvasten ja kitkerien makujen sietokyky on kohonnut, mm. villivihannesten ansiosta.

      Poista
    7. Kaikkea on, ihan tuttua ajatusta. En ulkoa muista kaikkia syitä mitä maitouotteista sanottiin. Minäkin ennen luulin jopa että ne ovat tietyllä tavalla pakollisia.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 105 € - Elokuu 3 ja 4 - 155 €/kk

 Elokuu pakettiin, loput ruokaostokset esiteltynä: = 8,99 € Sitruuna, 3,58 €/kg ,  500 g = 1,79 €/pussi Banaani reilun kaupan 1,432 kg x 1,59 €/kg = 2,28 € Luomu sitruuna 5,69 €/kg x 0,262 kg = 1,49 € Ruukkupersilja, unohtui kuvasta, 1,25 € Ananaspalat mehusta, unohtui kuvasta, 0,79 €/purkki Tofu Teriyiaki 1,39 € Tavallaan ensin hurjistuin, että taasenko meni yli 135 euroa ruokaan kuussa, mutta tuli ostettua myös marjoja, sekä laatikot papuja ja tomaattia, sekä kympillä ihan pelkkiä herkkuja. Eli paljon on siihen rahaan saanutkin, vaikka koko ajan tuntuu että kaikki kallistuu. Loppujen lopuksi tästä tuli ihan hyvä kuukausi.  26,44 € Suomalaisia marjoja: Mustikka 2 x 500g = 9,9 €/kg Mustikka 1kg = 8,99 € Puolukka 7,25 €/kg,  2 x 1,45 /200 g = 2,90€ Mustaherukka 7,75 €/kg,  1,55 €/200g x 3 = 4,65 € Marjat ja kaksia eri mustikoita. Huomasin toiset hieman edullisemmat mustikat lisäksi, kun olin jo laittanut koriin toisia. Olin että laitetaanpa mustikoita toisellekin...

WFPB - Ruokaostokset 50 €, Elokuu 1 ja 2

Elokuun ruokaostoksia, viikot 1-16.8. 2026 Piti käydä vain Minimanissa ja Lidlissä, mutta erinäisistä käytännön syistä päädyin Prismaan sekä Lidliin, ja päätin ostaa isoimmat ruokaostokset kerralla, ettei tarvitse asiaan saman tien palata. Poikkesin myös K-Supermarketissa, ja Minimanissa. Ainiin, ja Salesta taisin hakea kurkun ja tofun. Olen ilmeisesti käynyt kaikissa mahdollisissa kaupoissa, vaikka yritin pitää asiat yksinkertaisina. Yksinkertaiselta tämä elämä on tuntunut kyllä, eli ei sen puoleen.  Tässä Lidlistä.  Lidlin hedelmiä ja vihanneksia. Kaikki alle 1,5 €/kilo. Oatly luomu kauramaito 1,99 €/purkki, Prismasta = 5,97 € Juon kahvin yleensä mustana. Jos se ehtii jäähtyä, niin paras laittaa kauramaitoa ja sokeria. Luomu Oatly on siitä mielestäni ihmeellistä, että maistan jotenkin kerman ja rasvan.  Voi olla makuharha, koska siinähän ei ole lisättyä öljyä.  Kahvi jos on keitetty suodatinpussin läpi, siitäkin pitäisi olla ylimääräiset rasvat poistuneet. Nykyään ...

WFPB - Ruokaostokset 50 € - Tammikuu 2

Tässä tammikuun ruokaostoksia. Ostoskorit sekä Lidlistä että Prismasta. Laitoin selostuksia mitä näistä voi nyt tehdä, ja linkin reseptipostaukseen. Reseptit ilman lisättyä rasvaa, ja vähäsuolaisesti ja -sokerisesti, sekä ilman eläinkunnantuotteita, vegaanisia. Lidlistä ensin 32,78 eurolla, Prismaan lähdin koska sieltä saa kaskinauriita. Prismaan meni 11,67 €. Ostoskorivertailu ei nyt kerro kumpi kauppa on halvempi, kävin muuten vain molemmissa. Lidlissä mietin otanko kärryn vai korin, ja päädyin koriin koska se toimii ostosrajoittimena. Jos en jaksa kantaa ostoskoria kassalle, niin sittenhän ruokaa on enemmän, kuin yksi ihminen tarvitsee viikossa? Ajatellen mitä on jo kotona valmiina. Kori tuli niin täyteen, että jouduin pakastevihannekset kantamaan toisessa kädessä. Se on heräteostosten varma merkki. Tärkkelyspitoisia siis on, hiutaletta, spagettia, papua, jyviä ym. Siksi ostin vain 6 kiloa perunaa ja pari pussia pastaa. Niistä ei tule viikon tai kahden viikon kalorit, vaan ne riittä...

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Maaliskuu 4, 207 €/kk

 (Muokattu , Setämieskastikkeita ei saa enää. ) Loput maaliskuun ruokaostokset. Yhteensä maaliskuussa parisataa euroa, joka on siis yli tavoitteen. Eipä hätää mitään, sillä tässä kuussa tuli myös jatkon kannalta isoja säästöjä. Kuten marmeladit, taatelia pitkäksi aikaa, sekä luomu rusinoitakin pitkälle kevääseen. Ja sen verran tehokkaat ovat ostokset, että ei ole vieläkään kiire kauppaan vaikka on jo huhtikuu alkanut. Syyhyttää toki lähteä katselemaan paljonko pakastevihannekset maksavat, ja keksisikö jotain inspiraatiota huhtikuulle. Vielä on pakkasessa marjoja, euron banaaneita, ja jopa perunaa voi käyttää C-vitamiininlähteenä nyt kun olen oppinut sitäkin syömään myös raakana. Kuiva-aineet eivät ole loppumassa, voi tehdä leipää, keittää puuroja, keittää spagettia, on tomaattisäilykkeitä, ananaskakkukin on vielä tekemättä. Pakkasessa on vaikka mitä. Eli pärjäisin vaikka viikonlopun yli vielä komeasti.    =10.02 € Tumma makaroni 1,85 €/kg x 1,6 kg = 2,96 e Punaiset linssi...

WFPB - Ruokaostokset 7 € - Lokakuu 4 - 80 €/kk

Ruokaostospostauksen aika.  Katsotaan mitä tuli. Vältin ostelua ja kaupassakäyntiä, että saisin lokakuun ruokakulut alas.  Kaupassa kävelin vaikka minkä herkullisen ohitse. Haksahdin silti kalliiseen pikaruokaan, josta kuvat alempana. Tumma makaroni 1, 13€/ kg 400g,0,45  € X 2 = 0,90 € Omena Suomi 0,386 kg x 2,49  €/kg = 0,96 € Satsuma 0,99 €/kg x 0,564 kg = 0,56 € Ruukkupersilja 1,07 € Ruustinnan salaatti 1,79 € Piti laittaa koti mahdollisimman edustavaan ja sievään kuntoon hetkellisesti, ja siksi laitoin näitä ruukkuihin pöydille. Ostin tulilatvankin. Se maksoi vain alle 3 euroa Lidlissä, näillä pystyi täydentämään sisustusta vielä sitäkin halvemmalla. Salaattipurkin viereen mandariini- ja omena-asetelma. Edullista sisustamista hyötykasveilla. = 1,69  € Kauramaito Prismasta. Varsinaiset ruokaostokset tekivät n. 7  € , huvituksiin 7,90 € eli Picnicissä nautittu patonkisämpylä. En laske ruokakuluihin, mutta pitää tilittää jotta en ensin kerro vain koko...

Luukku 1 - Suippokaali - WFPB

Joulukalenteri 2023. Meininki on se, että laitan luukkuun aina kasvisruokiin tai ruokaostoksiin liittyvän reseptin, ruokaidean kuvan tai muun. Kiva kuitenkin hengailla blogin parissa päivittäinen hetki, toivottavasti näistä tulee välillä hyviäkin ideoita.  Kirjasuosituksia, video- tai ohjelmasuosituksia laitan, jos satun törmäämään johonkin jännään, että hei tuo olisi kiva laittaa. Liittyen jotenkin blogin aihepiiriin. Kuten tämän päiväinen on ruokakaupassakäynteihin liittyvä radio-ohjelma. Vuonna 2022 julkaistu ohjelma Miten meitä houkutellaan?  Miten siis järjestellään kaikkia tavaroita kaupassa, että saa ihmisen ostamaan kaikkea. Ja onko se huono vai hyvä asia. Vieraana käyttäytymistaloustieteen tuntija Markus Kanerva. Päivän ruokana on  Suippokaali paistettuna: Suippokaalissa on vähän avoimemmat lehden välit, kuin tavallisessa keräkaalissa. Lisämerkintä: Suippokaalia on punaisenakin. Tuli mieleen laittaa poikki ja käyttää suippo osa raikkaaseen salattiin. Isompi osa ...

WFPB - Ruokaostokset 12 € - Tammikuu 3, 126 €/kk

Tässä loput tammikuun 2025 ruokaostokset. Hintapohdintaa ja laskelmia perunasta ja kauramaidosta, mitä ne tulisivat maksamaan vuodessa ja paljonko niitä voisi mennä. Pakolliset vitamiinit ja lisäravinteet piti hankkia, niistäkin kuva. Ruokasuunnitelmaluonnos mitä lopuista voisi tulla, mitä on jäljellä tammikuussa. = 5,27 € Yleisperuna 2 kg, 0,90 €/kg = 1,79 € Jauhoinen peruna 2 kg 0,90 €/kg = 1,79 € = perunat yhteensä 3,58 € Porkkana 2 kg 0,85 €/kg = 1,69 € Perunat olisivat Salessa maksaneet reilusti yli 2 euroa säkki, kilohinta varmaan jopa 1,25 euroa. En muista, enkä ottanut kuvaa kun kävin, mutta jossain Salessa maksoi verkkokaupan mukaan jopa 1,23 €/kg. Eli kaksi kahden kilon säkkiä olisi tullut lähikaupassa maksamaan 4,90 €.  Säästin 4,90 - 3,58 €  = 1,32 € ostamalla Prismasta perunat. Jos käyttäisi vaikka 6 kiloa perunaa viikossa, se olisi vuodessa 312 kiloa. 0,9 kilohinnalla 280,8 € Jos peruna maksaa 1,25 euroa kilo, 6 kg perunaa viikossa vuoden on 390 ...

WFPB - Ruokaostokset - 35€/vko budjettihaaste - Viikko 3

 Kolmannen haasteviikon ruokaostokset 26,43 €. 35 eurosta jäi käyttämättä 8,57 €. Perjantaina vaihtuu neljäs viikko käyntiin.  Täällä blogissa päivitykset tulevat jälkijunassa, koska en ehdi aina heti tekemään postausta. Haasteviikko vaihtuu itselläni täällä kotisohvalla perjantaina. Yleensä ehdin kauppaankin paremmin vasta lauantaina tai sunnuntaina.  Mitä tehdä loppurahoilla? Nyt olisi mahdollisuus taas lisätä vaihtelua. Vaihtoehtoja: a) ostaa papuja ja linssejä b) säästää seuraavalle viikolle c) ostaa jotain kalliimpaa, kuten maustekastikkeita tai herkkuja d) ostaa valmiiksi lisää tärkkelyspitoisia, kuten hiutaleita ja jauhoja Mikä olisi paras vaihtoehto? Riippuu varmasti tavoitteesta. Alun perin tämän säästöhaasteen piti olla viikon kokeilu, seitsemän euron ostoskoreja lähikaupasta. Päätinkin sitten jatkaa, ihan mielenkiinnosta, ja koska ruokaa jäi. Elän siis koko ajan näillä ruuilla mitä olen ostoskoriin ostanut, tai kaapistani ostanut siirtämällä haastehyllylle, enk...

WFPB - Ruokaostokset 55 € - Huhtikuu 1

Ruokaostokset, huhtikuun ensimmäinen viikko. Löytyi kotimainen riisinkorvike. Marjaostoksia ja hintavertailua. Salaattilajike Caesar-salaatti. Joitakin ruokaideoita viikon varrelta, ja mitä näistä ruuista voisi tulla. Lisätty 8.4. Banaanin hyödyntämiseen liittyviä linkkejä loppuun. = 7,58 € + 1,.. Baresa luomu tomaattimurska 500 g 2x 0,93 € = 1,86 €/kg Ruukkupersilja 1,25 € Palsternakka 0,224 kg x 2,29 €/kg = 0,51 € Kurkku 0,292 kg x 3,69 €/kg = 1,08 € Banaani reilun kaupan 0,872 kg x 1,79 €/kg = 1,56 € Banaani luomu reilunkaupan 0,630 kg x 2,09 € = 1,32 € Kurkku yli 3 €/kg, mutta ostin. Lisäys: Unohtui merkitä ruukkusalaatti, varmaan jotain 1,49 tai 1,69 € tms.  = 6,72 € Mantelijuoma, ale -50 % 3,29 €-1,65 € = 1,64 €/l x 3 =  4,92 € Persilja  1,49 € Banaani 0,156 kg x 1,99 €/kg  = 0,31 € 3,20 € Hävikkiä K-Marketista chilejä,  banaania,  paprikaa,  miniluumutomaatteja,  päärynää,  veriappelsiineja. = 2,86 € Hävikkivihannesta 4 pussia Cae...

WFPB - Lanttu-perunakeitto - Paljon lanttua ja herneet

Miten saa lanttua kulumaan, jos ei ole tekemässä lanttulaatikkoa? Mieluiten resepti johon menee kunnollinen määrä kerrankin, eikä vain pientä palasta. Entä mihin voisi käyttää Split Peas - nimistä hernetuotetta, eli halkaistuja, kuivattuja herneitä? Jos ei keitä hernekeittoa. Ostin kerran Lidlistä ja olen siitä asti ihmetellyt, mitä niillä tekee. Eivät ole silti pakollisia tässä keitossa. Kiva keitto tai muhennos syntyy kun on tasapaino nesteen, vihannesten, perunoiden ja palkokasvien välillä.  Keittoajaltaan tämä keitto ei ole kaikista nopein, mutta jonkin verran pystyy vaikuttamaan raaka-aineiden valinnalla: Halkaistujen herneiden keittoaika on jopa 40 minuuttia. Nopeuttaaksesi prosessia voit niiden sijasta käyttää vihreitä tai punaisia linssejä, tai laittaa vain tölkistä kypsiä papuja. Valmista hernekeittoa voi myös laittaa sekaan.  Lantut saavat kiehua porkkanoiden kera ensin n. 10-15 minuuttia, jopa 20 minuuttia ennen, kuin lisätään perunat. Etteivät lantun palat jää raa-...