Siirry pääsisältöön

WFPB - Viikon ruokaostokset - Kesäkuu 1. - 30 € - Muutto

Ostoksilla jatketaan. 

Aivan eri meininki oli tämän kertainen muutto. Vuoden 2018 muuttoeväät olivat paljon eläinproteiinipainotteisemmat.

Nytkin oli hieman vilunkipeliä ilmassa, vegaaninen suklaa, mutta se oli sellainen valinta. 2018 en ollut sen enempää ruoka-asioita miettinytkään, veuhtasin menemään vain.

Uskaltaisiko laittaa kuvan niistä loppuun? *Ei herkille.*


Vanhan asunnon siivouseväät siis tässä. 5.72 €

Jouduin kaupassa kipaisemaan, koska eväsleipien kanssa sattui sekaannus. Kaupassa kipaiseminen oli yllättävän vaikeaa, koska tekemistä oli niin paljon.

Piti ottaa pellillisestä sämpylöitä loput mukaan, ja jättää kaksi kotiin. Tulikin kaksi mukaan, ja loput jäi pois.

Kaurahiutaletta, kikherneitä, banaaneja. 

Muuttajan vinkit:

  • mieti kylmiä eväitä esim kaura-ateria, tölkkipavut
  • ruokatermari?
  • leipaise illalla tai aamulla tuoreet sämpylät, peltileipätyyliin ilman kohotusta*, (*ilman kohotusta? Korjaus: Ilman vaivaamista.) tosi ihana jos ei tarvitse vanhaa jänkkileipää järsiä, tuore menee ilman levitteitä paremmin alas.
  • näkkileipä?
  • vihanneksia lähikaupasta
  • muista verisuonet (lehtikaali, ruukkupersilja, salaatti, kiinankaali ym)
  • yhden kattilan ruuat
  • kylmälaukku
  • ruokailuvälineet
Jos sinulla on vinkkejä, laita kommentteihin. Tulee hyvä lista.

Voi vaikka ennen muuttoa koota välinesetin ja kylmälaukun erilleen. Itse meinasin joutua syömään kaikki veitsellä. Bataatin halkaiseminen hedelmäveitsellä oli myös erikoinen kokemus.

Tässä olisi ehdottomasti saanut olla ruukkupersilja, joka auttaisi verisuonia ja jaksamista varmasti hyvin. Sisältämällä aineksia jotka muodostuvat pureksimalla. 

Mutta löin verisuonet lyttyyn suklaalla. Tai en tiedä menevätkö ne ihan kirjaimellisesti lyttyyn.


Sitten kun muutto alkoi olla jo valmis, niin oli aika käydä Prismassa. 7.62 €

Kahmin tomaattituotteita kärryyn. Näitä olen hakenut yhtä purkkia kerrallaan, ja nyt riitti. 

Kaappitilaa on.

Haen tänään lisää.


Lisää Prismasta. 12,51 €

Nam. Tuosta Marjex -sekoituksesta on tullut ihan lemppari. Voin suositella, jos tykkäät säästöbudjetilla elellä ja huolettaa marjojen kallis kilohinta. Edullinen, ja sisältää juuri oikeat marjat. 6.65 €. Mitä kirpeämpiä, sen terveellisempiä varmasti.

Ilman säästöbudjettiakin ihan hyvä, koska nyt valitsisin tämän ihan muutenkin, koska olen tottunut.

Pelkkiä mustikoitakin saattaa saada marketista alle kympillä kilo. Mansikoitakin. 
Nyt vilahti ainakin Lidlin tarjous että puolukoita alle kuudella eurolla kilo. Se varmaan meni jo.

Viinimarjat ovat kirpeitä, ei niin sellainen herkkumarja, mutta laitankin nämä miniblenderiin jäisenä ja teen mehua. En suodata kuoria pois, niin saa kuidunkin. 

Ei tulisi ikinä syötyä punaisia viinimarjoja ilman tätä sekoitusta. En yleensä pidä mistään kirpeästä.



Omenat ja appelsiinit. 4,14. Appelsiinit alle 2 € kilo ja omenat vähän yli.

Appelsiinit olivat Navel Late -nimisiä, ja erittäin makeita. Alkoi jo epäilyttää, voivatko nämä olla edes terveellisiä. Kaipa ne sitten ovat, täytyy uskoa.

Omenat myös. Royal Gala - lajiketta. 

Siinäpä ostokset, laskin että tällä viikolla meni 30,48 €, eli kolmekymppiä.

Ei huono. Nyt ajattelin, että kun on kesä ja kaikkea tuoretta, nostan ruokabudjettia hieman. Tai yritän nostaa. Nyt on mennyt noin 30 euroa viikossa, yli tai alle. 

Jos 40 euroa laittaisi vähän aikaa, niin tulisi syötyä enemmän tuoretta ja vihreää. En tuijottaisi esimerkiksi lehtikaalin hintaa, vaan ostaisin kunnon nipun.

Eilen meinasin lähteä kauppaan hakemaan jotain vihreää mutta ajattelin, että parempi kun käyn kerralla marketissa ja haen kaikki.

Pitää ostaa perunoita, koska talossa on kylmäkellari. Vihdoin ja viimein. Olen siitä haaveillutkin.

Kylmäkellari: 

Onko sinulla kylmäkellari tai säilöntämahdollisuuksia? Kaikki vinkit tervetulleita. Marjoja en varmaan ala tehdä hilloiksi tai mitään, mutta enemmän säilöisin kaikkea perunaa ja porkkanaa.

Saa nähdä tuleeko minusta kauhea hamsteri, kun pääsen nyt suunnittelemaan mitä laittelisi talveksi kylmäkellariin. ( ai miten niin tulee? Taidan olla jo.)

Edellisessäkin taloyhtiössä oli, mutta sitä ei pidetty kylmänä. 

Muutto vm. 2018:

Sitten edellisen muuton kuva, kympin ostokset. Vuodelta 2018. Hain nämä ekana päivänä uudessa asunnossa, kun laitoin jääkaappia vasta päälle ja jotain täytettä sinne piti hakea:


Noin 11 euroa. 

Vihanneksia oli, mutten ollut varmaan katsonut suippopaprikoiden kilohintaa. Sehän voi joskus yllättää. Silloin oli kovasti säästöpaineita, koska muutto oli niellyt, ja silloin oli kolme koiraakin. Oli muutakin menoa. Tuloa vähemmän.

Pakastevihannekset, ihan jees. Tomaatti, kurkku. Uudet perunat.

Ja mitäs nuo muut. Lenkki, kanamunat ja maito.

Mitä erityisesti muistuu näistä mieleen, on että olin nämä ostanut, ja jo seuraavana päivänä piti lähteä uudelleen kauppaan.

Mietin, että mitä ihmettä se oikein vaatii, että saa olla edes pari päivää rauhassa kaupassakäynneiltä.

Mutta sellaiset eväät. Taisin olla suursyömäri, kun en tiedä olisiko joku toinen näillä voinut pärjätä viikonkin. Plus makaronit mitä oli kaapissa. Mene ja tiedä. Pärjäsin hyvällä mäihällä iltaan asti.

Muistojen bulevardi tämä. Ei nyt mitään opetusta varsinaisesti.

Sattui vaan niin somasti, että olin kuvannut ruokia jo silloin. Edelleen yritän ratkoa samaa arvoitusta. En vieläkään käsitä miten ongelmallista oli silloin koko syöminen. Johtuiko ruokavaliosta, vai jostain muusta. 

Toisaalta nuo olivat helppoja ratkaisuja, ja silloin pystyi ostamaan valmisruokaa. Mutta oliko se silti helppoa? Olin lähes paniikissa, kun huomasin ettei taas ole mitään ruokaa ja aurinko porottaa täydeltä taivaalta.

Ja nyt ei ole välttämättä sen helpompaa, olen saattanut vain voimaantua enemmän siitä että on yleissuunnitelma. Ja se tiskaaminen, kun ei ole rasvassa astiat.

Kiitos kun luit. Palataan taas, katsotaan tuleeko reseptiä vai jatketaanko maustamisvinkit loppuun.

Ihanaa päivää!



Muuttoreseptit:

Kommentit

  1. Tuommoisia Marjamixejä ei olekaan sattunut silmiin. Hyvä vinkki. Pitää tarkkailla pakasteosastoa seuraavalla kauppareissulla.
    Mikähän se on, kun mulla nuo pakasteparsat ei koskaan oikein päädy lautaselle maittavan makuisina? Ovat aina vaan lähinnä sellaista vihreää pakkopullaa. Mitä pitäis tehdä tai millä maustaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakasteparsat, ja varsinkin ne kukkakaalit, totta. Ovat kyllä hieman haastavia. Keitän sellaisiksi, että haarukka menee läpi mutta pitävät värinsä. Tuoreen parsakaalin voi minusta jättää vaikka kuinka raa-aksi tai napakaksi, mutta nämä pakastehommat ovat jotenkin sitkeitä, ellei keitä vähän pehmeäksi.

      Sitten maku: Sitruunaa pirskaus. Siinä on rajansa, paljonko laittaa ettei mene kirpeäksi. Mutta raikastaa se hieman. Pippuria kenties pippurimyllystä? Tuli mieleen.

      Sitten ehdoton on balsamiviinietikka. Käyn etsimässä kohta pari linkkiä tähän perään, mitkä on hyviä merkkejä minusta. Vai joko sinulla on oma merkki mitä käytät?

      Eli balsamiviinietikkaa lusikalla valelee sinne tänne. Se hämää kivasti.

      Ja sekoitus pieneen kippoon tai tyhjään purkkiin, jossa on

      -Sinappia
      -Vaahterasiirappia
      -Balsamiviinietikkaa

      Kaikkia loraukset, ja sitä kaatelee. Jos käyttää valmiiksi makeaa sinappia, esim kotisinappi, niin ei tarvitse laittaa vaahterasiirappia.

      Siihenkin kastikkeeseen laittaa moni (youtubessa ainakin) sitruunaa, mutta itse laitan sitruunaa erikseen: On kiva jos se sinappikastike ei mene liian kirpeäksi.

      ja hummus. Eli kikherneet blenderissä muusiksi, siihen raastaa sitruunankuorta. Ehkä valkosipulia jos tykkää, en tiedä miten soi parsakaalin kanssa:D En ole pitkään aikaan testannut hummusta, mutta varmaan aika hyvä dippi parsakaalille.

      Poista
    2. https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuotehaku/tuote/fontana-balsamiviiniet-250ml-kalam-7316150677843?haku=luomu%20balsamiviinietikka

      Tällaista kuin Fontana, olen paljon käyttänyt. En mene takuuseen onko tämä jotain hienoa vai mitkä näistä on mitäkin. Mutta tässä luki että luomu, joten herätti luottamusta.

      Lisäksi tätä on vähän erilaisia pulloja, muistaakseni kaikki olivat ok.

      Sitten tässä on makea, jolla voisi kaikista pahimmat pakkovihannekset muuttaa mieluisammaksi. Peittää ainakin hyvin sitä pakastemakua. https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuote/terra-creta-tumma-balsamkast-250ml-luo-5200101808436

      Makeaa kuin mikä, pieni pisara jo muistaakseni riitti muuttamaan parsakaalit karamelliksi. Rypälemehua ja balsamiviinietikkaa, jotenkin ilmeisesti tiivistetty mutta ei lisätty sokeria.

      Väriaineita ja öljyä tarkistelen aina näistä puteleista, siksi luomu on varmaan hyvä ettei ole mitään seassa.

      Näitä merkkejä on varmaan miljoona, mutta itse olen näitä ainakin testannut joskus.

      Jotkut etikat osoittautuvat melko väkeviksi, tai on jokin hapan sivumaku, mutta yleensä toimivat viimeistään sinapin ja siirapin kanssa.

      Poista
    3. Tuota Terra Cretaa sai ainakin ruohonjuuresta ja näistä kaikista luontais?kaupoista, mitä niitä nyt on. Jos ei ihan marketista ala löytyä. Itse en ole vielä löytänyt, en ole tosin muistanut hakeakaan.

      Poista
    4. Luomu punaviinietikka, se oli kans mikä kävi parsakaalien kanssa. En tiedä ovatko ne kaikki makeita. Varmasti voisi kokeilla omenasiideriviinietikkaakin.

      Poista
    5. Kiitos kysymyksestä, tästä voi olla hyötyä muillekin! kirjoitusintokin päällä :D

      Poista
    6. Pitääkin ottaa taas kokeiluun balsamiviinietikka. Olen sitä joskus käyttänyt oikeastaan ajattelematta, että mihin kaikkeen sitä voisi lorautella tai sekoitella.

      Poista
    7. Pitääkin katsoa löytyykö etikoita seuraavalla kauppareissulla. Minun mielestä K-kaupoissa on ollut aina parhaat etikka-apajat, mutta valikoimathan muuttuu. Ja aina voi tilata netistäkin, itse tilasin Aspall-merkkistä. En tiedä oliko hyvää, mutta ainakin luomua.

      Poista
  2. Puhuin tuolla että sämpylät ilman kohotusta..Siis tarkoitin ilman vaivaamista. Huoh. Into ennen ajatusta...;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 150 € - Heinäkuu 2, 3 ja 4 - 190 €/kk

Heinäkuun loput ruokaostokset.  Kävin Minimanissa, sekä lähikaupoissa K- ja S. Yhden kukkakaalin ostin Prismasta. Kokeilin nyt systeemiä, että en ostele kilokaupalla kuivatavaraa hyllylle nököttämään valmiiksi kuten yleensä olen tupannut tekemään. En hakenut laatikoittain tomaattimurskaa ja paputölkkejä, hiutaleita enkä mitään.  Osoittautui että systeemi "osta sitä mukaa" on jonkin verran tuhoisa säästöbudjetin kannalta, vaikka tässä heti alkuun oli pari isompaakin kauppareissua Minimanista.  Toinen miten se oli tuhoisa, oli aivotyön kannalta. Kuten aavistelinkin, kädestä suuhun -systeemillä joutuu kannattelemaan päässään asioita mitkä ovat loppu, saattavat olla loppu, en muista kaupassa oliko loppu, yritän tehdä ruokaa, ja jokin olikin loppu.  Epäterveellinen kohta on tuo Vöner -rulla. Pakkohan se oli ostaa, kun oli -30% ja sain siitä seuraavan päivän eväät. Lehtikaalilla ja mustaherukalla parannan kalsiumin saantia,  sport näkkileipä oli assistentille, joten s...

WFPB - Ruokaostokset 38 € - Heinäkuu 1

Ostokset heinäkuussa 2026, ensimmäinen heinäkuun viikko. Vasta viides päivä, sunnuntai, joten täyttä seitsemän päivän viikkoa ei ole heinäkuuta vielä eletty. Nyt on jo ostoksia silti, joten laitetaan ne riviin. Olen tehnyt havaintoja ja päätelmiä. Kävin lähi-Salessa aikeissa ostaa koko viikon ruokaostokset, ja vähintään 6 purkkia luomu Oatlya, että riittää sitten. Selvisi seuraavaa: Luomu Oatlya ei enää tilata, se on poistunut lähi-Salestani valikoimasta. Tästä huolimatta sitä aiemmin kahdesti luvattiin tilata, ja nyt vasta sain kuulla ettei sitä olekaan tulossa ollenkaan. En uskalla vielä katsoa netistä, onko Oatlyn valmistus loppumassa, vai mistä on kyse? Oletan että se vain loppuu Salesta ja toivon parasta, pelkään pahinta. Mihin päätös minua ohjaa? No, hakemaan Prismasta kauramaidot, koska ne ovat siellä noin 30-50 senttiä halvempia kuin muualla. Siihen tilanne nyt ohjaa, joten mitä teen?  En halua toteuttaa sitä reittiä mihin päätös automaattisesti ja ensimmäisenä mieleen tule...

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Maaliskuu 4, 207 €/kk

 (Muokattu , Setämieskastikkeita ei saa enää. ) Loput maaliskuun ruokaostokset. Yhteensä maaliskuussa parisataa euroa, joka on siis yli tavoitteen. Eipä hätää mitään, sillä tässä kuussa tuli myös jatkon kannalta isoja säästöjä. Kuten marmeladit, taatelia pitkäksi aikaa, sekä luomu rusinoitakin pitkälle kevääseen. Ja sen verran tehokkaat ovat ostokset, että ei ole vieläkään kiire kauppaan vaikka on jo huhtikuu alkanut. Syyhyttää toki lähteä katselemaan paljonko pakastevihannekset maksavat, ja keksisikö jotain inspiraatiota huhtikuulle. Vielä on pakkasessa marjoja, euron banaaneita, ja jopa perunaa voi käyttää C-vitamiininlähteenä nyt kun olen oppinut sitäkin syömään myös raakana. Kuiva-aineet eivät ole loppumassa, voi tehdä leipää, keittää puuroja, keittää spagettia, on tomaattisäilykkeitä, ananaskakkukin on vielä tekemättä. Pakkasessa on vaikka mitä. Eli pärjäisin vaikka viikonlopun yli vielä komeasti.    =10.02 € Tumma makaroni 1,85 €/kg x 1,6 kg = 2,96 e Punaiset linssi...

WFPB - Ruokaostokset 34 € - Kesäkuu 4, 120 €/kk

 Muokattu klo 11.41, korjaus chilikastike-aineksiin. klo14.21 korjattu toimimaton linkki Kesäkuun viimeisen viikon ruokaostokset. Vuosi on 2026. Nämä tämän kesäkuun viikon ostokset olivat varmasti monelta osin ravintoaineiden kannalta puutteelliset. Tuleekohan kalsiummääräkään täyteen?  Kalsiumiahan pitäisi olla appelsiinissa, miksei kaalissakin, ja lisäksi pieninä määrinähän kaikesta kertyy kaikkea. Mustaherukoita on pakkasessa, ja niitä olen syönyt joka päivä varmaan 1 dl. Sekin on niin mieletön ravintoainepommi, että kaikkea luulisi löytyvän. Eiköhän mahdolliset puutokset tule korjattua taas pian. Jodi 150 mikrogrammaa päivässä, D3 ja B12 vitamiinit joka viikko. Pikku Salesta perunaa, omenaa ja appelsiinia 7,15 € Pelotti hieman nuo Valencia- appelsiinit, ovatko ne kenties hyviä vaiko eivät. Uskalsin kuitenkin kokeilla, ja hyvin kävi. Ne olivat hyviä. Ei liian kirpeitä. Hedelmälihaa ympäröivä kalvo oli paikoin melko sitkas. Siihen auttoi kun otti veitsellä tai saksilla pahi...

WFPB - Ruokaostokset - 35€/vko budjettihaaste - Viikko 3

 Kolmannen haasteviikon ruokaostokset 26,43 €. 35 eurosta jäi käyttämättä 8,57 €. Perjantaina vaihtuu neljäs viikko käyntiin.  Täällä blogissa päivitykset tulevat jälkijunassa, koska en ehdi aina heti tekemään postausta. Haasteviikko vaihtuu itselläni täällä kotisohvalla perjantaina. Yleensä ehdin kauppaankin paremmin vasta lauantaina tai sunnuntaina.  Mitä tehdä loppurahoilla? Nyt olisi mahdollisuus taas lisätä vaihtelua. Vaihtoehtoja: a) ostaa papuja ja linssejä b) säästää seuraavalle viikolle c) ostaa jotain kalliimpaa, kuten maustekastikkeita tai herkkuja d) ostaa valmiiksi lisää tärkkelyspitoisia, kuten hiutaleita ja jauhoja Mikä olisi paras vaihtoehto? Riippuu varmasti tavoitteesta. Alun perin tämän säästöhaasteen piti olla viikon kokeilu, seitsemän euron ostoskoreja lähikaupasta. Päätinkin sitten jatkaa, ihan mielenkiinnosta, ja koska ruokaa jäi. Elän siis koko ajan näillä ruuilla mitä olen ostoskoriin ostanut, tai kaapistani ostanut siirtämällä haastehyllylle, enk...

WFPB - Ruokaostokset - Elokuu 3 ja 4 - 100 €, n. 190 €/kk

Lisätty  2.9. linkki, uusi kokaru-kirja, löysin tänään. Hups ja haa, Tässä heti kirjalinkki niin ei tarvitse selata alas asti:)   https://www.suomalainen.com/products/kokaru-kokokasvisruoka Uutuus voi löytyä pian kirjastostakin jo, ks. lähimmän kirjastosi saatavuustilanne  https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=kokaru&type=AllFields Tekijät Pauliina Tervo / Ville Miettinen Nyt elokuun loput ruokaostokset, vuosi 2025. Noin 100 € parin viikon ostokset, tässä postauksessa on sekä aloiteltuja talvivarautumisia, että joka päiväistä lanttua ja leipää. Aloin hyvän sään aikana hamstraamaan talvivarastoja, tai ainakin etukenoa että kaikki tarvikkeet eivät lopu yhtä aikaa, kun lumi sataa maahan. Homma vielä jatkuu hyvän matkaa, kunhan ei ala menemään ihan hirveitä summia rahaa. Kertasijoitus on aina mietittävä, koska ruokien kanssa voi sattuakin jotain. Tulee vaikka äkillinen matka, ja sitten olisi tuhansilla euroilla ruokaa tyhjässä talossa? Ei sitä koskaan tied...

WFPB - 35 €/vko - Ruokabudjettihaaste - Viikko 2. - Mitä kaapissa? Ruokaostossuunnitelma

Budjettihaaste kesti seitsemän päivää. En lähtenytkään kauppaan heti, ostamaan marjoja ja kaikkea mikä haasteviikolla puuttui. Aion jatkaa toisen viikon 35 euron viikkobudjettia. Nyt kun aloitan uuden viikon (2.), käytän pesämunana niitä ruokia mitä jäi jäljelle. Kaapissa on haasteen jäljiltä: 1 dl punaisia linssejä n.700 g jauhoja n. 500 g kaurahiutaleita 1 prk paseerattua tomaattia keräkaali, aukaistu pari kiloa perunoita  Jääkaapissa mealprepattuna sunnuntaipäiväksi kastiketta, rieskoja, banaanikeksiä muutama. 1kg perunoita keitin viimeisen haastepäivän iltana, ja jätin taas 200 g syrjään uusia rieskoja varten. Sitä voi ihmetellä, että onpa nyt kallis haaste, eikä mitään erikoistakaan syöty. Puuroa, banaania, pottua lanttua ja porkkanaa. Mutta: Kun ottaakin huomioon mitä jäi jäljelle, seuraavalla viikolla voi mahtua jo marjojakin. Ostossuunnitelma on tehty, ja esittelen sen tässä postauksessa. Tämä postaus on jatkoa 35 euron viikkoruokabudjettihaasteelle. Nyt on alkamassa uusi v...

WFPB - Härkäpapujen keittäminen

Keitin härkäpapuja. Katsotaan kuvat pavuista ja työvaiheista. Keitto-ohje oli pussissa, liotettuna 30 minuuttia, ja suoraan pussista 50 min. Karviaisten tilan VOIMA - PAPU. 500 g.  https://karviaistentila.fi/tuotteet/voima-papu-harkapapu-kokonainen-gluteeniton/ Kaadoin siivilään ja tarkastelin, ja pavut vaikuttivat puhtailta. Härkäpavuista tulee mieleen vaikka kaulakoru. Oli pakko ihastella hetki näitä papuja. Jokainen papu oli yksilöllisen näköinen.  Laitoin pavut viiden litran kattilaan, se on isoin kattilani. Liotan ja keitän pavut aina mahdollisimman runsaassa vedessä. Täytinkin kattilan melkein kokonaan kylmällä vedellä. Lisätieto löytyi että pitäisikin liottaa lasi- tai muoviastiassa, koska metallissa kovettuvat puumaisiksi.  https://www.makelanluomutila.fi/shop/product/harkapapu-10-kg-luomu Vaikka olisi mahdollista keittää nämä hetikin, päätin liottaa pavut. Hyvä vinkki on että jos laittaa kellonajan ja päivämäärän milloin on laitettu likoamaan, ei tarvitse olla my...

WFPB - Ruokaostokset 38 € - Helmikuu 2

Tässä postauksessa ovat viikon hevi-ostokset. Hain myös kestokassikaupalla kuivakaappitavaraa, ja niistä pitää tehdä eri postaus.  Tällä viikolla olen hilannut kotiin 1,5 kg marjoja,  12,3 kg perunaa 3,82 kg juureksia ja vihanneksia 4,5 kg hedelmiä Yhteensä yli 22 kiloa perunaa ja kasviksia. Siitä se n.12 kg oli perunaa ja loput 9,8 kg marjaa, hedelmää, juuresta ja vihannesta. = 12,67€ Porkkana 2 kg 0,95 €/kg 1,89 € Appelsiini Navel 1,636 kg x 0,99 = 1,62 € Omena Suomi 0,806 kg x 2,79 €/kg = 2,25 € Kaali 0,84 kg x 1,25 €/kg = 1,05 € Banaani luomu 1,244 kg x 2,09 €/kg = 2,6 € Lanttu 0,984 kg x 1,29 €/kg = 1,27 € Yleisperuna harjattu 2,653 kg x 0,75 €/kg = 1,99 € Kävin Prismassa ja ostin kuvassa olevat tuotteet, sekä marjoja. Ne laitoin heti pakkaseen. Tässä on yhteensä 10, 163 kiloa Prisman heviosastolta. Pyöristetysti 10 kg kauppakassi . ~3,8 kg vihanneksia ja juureksia porkkana, kaali ja lanttu  ~3,6 kg hedelmiä   2,653 kg perunoita  Kaikki muut paitsi ap...

WFPB - Ruokaostokset 12 € - Tammikuu 3, 126 €/kk

Tässä loput tammikuun 2025 ruokaostokset. Hintapohdintaa ja laskelmia perunasta ja kauramaidosta, mitä ne tulisivat maksamaan vuodessa ja paljonko niitä voisi mennä. Pakolliset vitamiinit ja lisäravinteet piti hankkia, niistäkin kuva. Ruokasuunnitelmaluonnos mitä lopuista voisi tulla, mitä on jäljellä tammikuussa. = 5,27 € Yleisperuna 2 kg, 0,90 €/kg = 1,79 € Jauhoinen peruna 2 kg 0,90 €/kg = 1,79 € = perunat yhteensä 3,58 € Porkkana 2 kg 0,85 €/kg = 1,69 € Perunat olisivat Salessa maksaneet reilusti yli 2 euroa säkki, kilohinta varmaan jopa 1,25 euroa. En muista, enkä ottanut kuvaa kun kävin, mutta jossain Salessa maksoi verkkokaupan mukaan jopa 1,23 €/kg. Eli kaksi kahden kilon säkkiä olisi tullut lähikaupassa maksamaan 4,90 €.  Säästin 4,90 - 3,58 €  = 1,32 € ostamalla Prismasta perunat. Jos käyttäisi vaikka 6 kiloa perunaa viikossa, se olisi vuodessa 312 kiloa. 0,9 kilohinnalla 280,8 € Jos peruna maksaa 1,25 euroa kilo, 6 kg perunaa viikossa vuoden on 390 ...