Siirry pääsisältöön

WFPB - Ruokaostokset 67 € - Heinäkuu 2

Lisätty pari kuvaa. Lisätty, fytaateista
Viikon ruokaostokset. Kävin kaupoissa eilen perjantaina ja tänään. Ostosten jälkeen katsaus, mitä ruokia pystyi tekemään viime lähikauppareissun ruuista. Viimeksihän kaavailin sitäkin, että mitä kaloreita viikossa tarvitaan. 

Oli mielenkiintoista. Jokainen vihannes meni viimeistä tomaattia myöten, perunat söin, mutta kaurahiutaleita on toinen paketti avaamatta, ruis- ja vehnäjauhoja on molempia 600 g jäljellä. Riisit ja linssit menivät kaikki. Kalorin tarve on siis reilusti yliammuttu niissä ostoksissa, koska niin paljon jäi. Kuitenkin hedelmistä ja vihanneksistakin saa jotain. En vaan koskaan huomioi niitä kauppareissuissa, vaan ajattelen vihannekset kiloittain. yli 6 kg ainakin pitää olla viikoksi, ja varmasti enemmän.

Ensin intoilin lähikaupan 30 euron budjetista, mutta kalpenin sitten iltaa kohti. Koska ostin vain käytännöllisimmät ostokset niin piti ihan miettiä, mitä näistä alan tekemään. Ruis- ja täysjyvävehnäjauhoja ja 2 kg kaurahiutaleita? Kaksi kaurapuuroa päivässä, sillä tehostin että saan kauraa menemään. 

Tein vain niistä 30 € ostoksista ruokia, että saan dataa miten se viikko meni. Ja saa tietää oliko niissä lähikauppaostoksissa mitään järkeä. Marjoja ei ollut ostoksissa, mutta ne oli budjetoitu niin että pari pussia puolukkaa = n. 4 €, ja sitten budjetti muuttuu 35 euron viikoksi. Marjat kannattaa olla pakkasessa, ei lähikaupasta kannata ostaa jos säästää, ellei ole pakko. 


=  12, 7 €
  • Kiinankaali 0,465 kg x 3,59 €/kg = 1,67 €
  • Porkkana 1,99 €/kg
  • Banaani 1,201 kg x 1,49  €/kg = 1,79 €
  • Xtra-tomaatti 2,067 kg x 1,49 €/kg = 3,08  €
  • Xtra-kurkku 1,148 kg x 1,49 €/kg = 1,71 €
  • Luomu varhaiskaali0,823 kg x 2,99 €/kg = 2,46 €
Nämä Prismasta. Lidlissä kävin Prisman jälkeen, ja esimerkiksi porkkanat olisivat olleet halvempia. Banaanit halvempia. Mutta Prismassa oli halpoja tomaatteja ja kurkkuja.

6,7 kg kasviksia yhteensä tässä kuvassa.


=11,2 €
  • Perunat  4kg x = 2 x 1,69 €/kg = 3,28 €
  • Pitkäjyväinen riisi 0,85 €/kg
  • Papusekoitukset, luomu, ilman suolaa 4 x 0,88€ = 3,52 €
  • Luomu sitruunat 0,244 kg x 3,99 €/kg = 0,97 €
  • Suomalainen puolukat 6,45 €/kg 2 x 1,29 = 2,58 €
Nämä ostokset Lidlistä. Sinne oli tullut uusia papuja, osassa oli lisättyä suolaa. Nämä olivat vielä ilman lisättyä suolaa. 

Hain silti Minimanista (alempana) kokonaisia kauranjyviäkin, ettei tarvitse valkoista riisiä koko ajan käyttää. 
Luomusitruunat Lidlissä huomattavasti halvempia kuin Prismassa, jossa ne olivat yli vitosen kilo.

Saattaa olla että teen vielä uuden kauppareissun. En edes muistanut punaisia linssejä ostaa, nekin ovat halvempia Lidlissä. 

644 g kasviksia tässä kuvassa

= 18,31 €

  • Myllyn paras tumma makaroni 5 x 400 g, 0,69 €/pss = 3,45 € Makaroni 1,72 €/kg
  • Meira ketsuppi 1,2 kg 4,19 €
  • Jauhoinen peruna 2 x 1,69 €/2kg = 3,38 €
  • pakastepuolukka 2 x 1,29 €/200g = 2,58 €
  • Luomu cannelinipapu 4 x 0,85 €= 3,40 €
  • Belbake kuivahiiva 6x7g = 0,79 €
  • Belbake leivinjauhe 0,52 €

Vimeksi suunnittelin ostavani kotivaraostoksia, tässä on nyt ne. Ja perunaakin ostin. 

Nyt en ymmärrä. Minun piti elää viikko niillä lähikauppaostoksilla. Olenkin silti ostanut lisää perunoita, koska nämä hain viimeviikolla, 30 euron ostosten jälkeen, ja kaikki muut tässä postauksessa on korjaus: alkavaa viikkoa varten olevia ruokaostoksia. Olen myös syönyt perunat. Koska yhtään perunaa ei ollut eilen enää jääkaapissa. Perjantaista perjantaihin 6 kg perunoita. Ja muuten olen elänyt sillä 30 euron ostoskuormalla + mausteet valmiina. Nämä lisäperunat selittävät miksi ei mennyt edes puolet jauhoista ja hiutaleista. Näin se muisti pätkii, kun kaupassa menee suuntavaisto sekaisin.

Ei tässä mitään linssejäkään enää tarvita, on palkokasvia palkokasvin päälle.

400g kasviksia

7,37 €

  • Pimeäpullo sinappi 300 g, 8,63 €/kg = 2,59 €
  • Kauraryyni 2,39 €/kg x 2 = 4,78 €

Nämä kauraryynit piti ihan Minimanista poiketa hakemassa, koska en niistä muista kaupoista ole näitä vielä löytänyt. Pitäisi varmaan toivomus laittaa, mutta eipä se haittaa joskus poiketa Minimanissakin. 
Sieltäkin voisi joskus raapaista viikon ruokaostokset, varsinkin jos heidän mainoskampanjansa eli Hurjat päivät sattuvat kohdalle ja on paljon vihannestarjouksia.

Helteitä luvassa eli nyt ei mitään kaksi tuntia kiehuvia hernekeittoja, eikä ohrapuuroja kokonaisista jyvistä. Kauraryyneistä tulee riisinkeittimessä esimerkiksi suomenpatatyyppinen ratkaisu. 

Sinapin kilohinta on melkoinen, jos miettii ettei sen tarvitse olla kuin sinappijauhoa, vettä ja sokeria. Etikkaa.
Tätä voisi aivan hyvin tehdä itse koska sinappijauhojakin myydään pusseissa, varmasti tulee  halvemmaksi. *

* Eli sinappijauho voi olla yli 10 euroa kilo, mutta nestehän lisätään. Pääsee varmaan vitoseen tai alle. Per kilo.

= 8,58 €

  • Kauramaitoa 1,79 €/l x 4 = 1,79 €
  • Banaani 0,953 kg x 1,49 €/kg = 1,42 €
Kauramaitoa ja heti syöntikypsiä banaaneita K-Marketista. Söin jo kaikki banaanit, enää yksi banaani jäi illaksi. Hämmästyttävää, en muista olenko milloin viimeksi syönyt melkein kilon banaania samana päivänä. Vai olenko ikinä.

Hellekokkailut:

Käytän helteillä riisinkeitintä ja perunat ja keitot hellalla. Uunissa ei välttämättä kannata tehdä mitään.

Lätyn paisto tauolle, koska siinäkin levy kuumennetaan kuutoselle ja seistään hiessä ja kuumuudessa.

Tuoreet vihannekset voivat olla mitä vaan, sillähän ei ole väliä. Tomaatti, kurkku ja varhaiskaali.

Vielä viimeinen ostoskuva, tänään hain Prismasta:

= 9,63 €

  • Luomurusinat 10,36 €/kg. 2 x 2,59 €/250 g = 5,18 €
  • Xtra tomaatit 2,007 kg x 1,49 €/kg = 2,99 €
  • Paseerattu tomaatti 2 x 500g = 1,46 €/kg
Nyt on siis aivan yhtä halpaa nuo kotimaiset tomaatit, kuin valmis paseerattu tomaatti.
Ongelma vaan että suurin osa tomaateista niin raakoja, että piti silti ostaa paseerattua. Muuten ei etene kokkailut.

Siinä ostokset 67 € laskin, mutta korjaan jos vielä huomaan että jotain meni sekaisin. Tässä tuli nyt ensin yli 6-7 kg vihanneksia, se tuntuu olevan hyvä määrä. Sen lisäksihän otin 3 kg tomaattia (eikun2: paseerattua ei lasketa vihannekseksi) ja kilon banaania vielä, koska huomasin että banaaneita ja tomaatteja ei muuten saa syödä moneen päivään. Eli kypsempiä piti hakea. Täytyy tässä olla taas yli 10 kiloa vihanneksia, senhän voi tarkistaa myöhemmin.
Laskin kasvisten määrän: 9,7 kg 



800 kasviksia päivässä, vähintään. Kokeilin taas esimerkkitilanteen tehdä. Ihan syötävissä koin että oli.


Kuusi ideaa 30 euron lähikauppaostoksista leipineen ja herkkuineen:



1. Keitto jossa on perunaa, porkkanaa, kurkun pätkä ja punaisia linssejä. Aika helppo, joko jauhelihamaustetta tai currymaustetta. Ihan perus.

Keitetyistä perunasta, kaurahiutaleista ja ruisjauhoista rieskat. Tein parit isot pellilliset, enkä läheskään kaikkia ehtinyt kuluttaa. Pakkasesta löytyy.

Tein vaihteeksi kokonaisista keitetyistä perunoista, ja aivan älyttömän hyviä. Voin suositella.
Perunat kun käyttää ensin mikrossa, ja sitten muusaa soijamaidon kera, saa keitetytkin perunat tarpeeksi muusattua.

Teen ensin rieskat, sitten aina banaanikeksit. Koska banaanikekseihin tai kakkusiin mitä nyt ovatkaan, pystyy kaatamaan ylimääräiset jauhot mitä jää tuohon lautaselle. Ja uunikin on valmiiksi kuuma.

Banaanikaurakeksit, tai kakkuset. Rusinat loppuivat kesken mutta sattumina on: Loput rusinat, taatelin palasia, puolukoita, omenanpalasia, ripaus kanelia ja vaniljasokeria. Paisto n. 200 c saattoi olla liikaa lämpöä tai liian kauan, meinasivat mustua.

Laitoin näitä aina muutaman pakastepussiin, helppo ottaa aamulla pussi mukaan laukkuun niin aina on edes jotain evästä.


Ohje numero 2 ja 1/2. Salaatti: Porkkanaa, kurkkua raasteena, taatelinpalasia. Pellavarouhekin unohtui laittaa. Olisi kiva jotain siemeniä laittaa sekaan. Uskon että lähikaupasta edullisimpia olisivat auringonkukan siemenet. Varmasti löytyy jotain. Mauton salaatti, mutta kun ei tullut ostoksissa omenaa. Raastettu omena on aliarvostettua, mutta eiköhän se pian nouse. Ainakin Ida Redin hinta pinkaisi nousukiitoon. Ennen 0,99 €/kg, nyt yli 2,5 €. Lidlissä oli ainoastaan 1,99 € eilen. Olisi voinut jopa ostaa.

Ohjenuorana paras kauppalista: Tietyn hinnan, esim alle 2 €/kg vihannekset. Tätä kun seuraa, vaihtoehdot vähenee ja tulee ilman kauppalappua toimeen. En ole silti orjallinen, jos jokin maksaa 2,09 € niin voi sen ostaa, jos tykkää. Jos ei ole säästöbudjetilla niin sitten ei toki  onnistu se rajaamistapa. Varhaiskaalista maksoin 2,99 €/kg, koska se on luomua ja lähikaupassa tavallinen on samanhintaista, kuin marketissa luomu. Sama ostaa luomua jos onnistuu.

3. Vuokaruoka uunissa. Tätä tuli tehtyä melkein joka toinen päivä lisää.

Porkkanoita ja perunoita ensin uuniin vartiksi vuoan pohjalla.
Sen jälkeen ulos uunista, ja lisäsin n. 3-4 dl riisin ja linssien sekoitusta. Helppo mitata kun laittaa kippoon tai mitta-astiaan 1 osa linssejä ja riisejä, ja sitten 2 samanlaista mitallista vettä. Mausteeksi 1 rkl jauhelihamaustesekoitusta, lusikallinen misoa, loraus ketsuppia, 1 tl ranskalaista yrttisekoitusta tai muuta. Esim. oreganoa.
Pilkottua tomaattia, kaikki ylikypsät tomaatit. Ja kurkut.

Varottava että muistaa vuoka on kuuma, hyvä etten polttanut sormia kun laitoin takaisin uuniin.

Uunissa noin 200 C niin kauan että vesi on imeytynyt linsseihin ja riisiin. Voi laittaa tilkan ylimääräistä vettä, ettei mene liian kuivaksi. Lautasella tomaattimurskaa, tällä kertaa ei tölkistä vaan jollain pilkkojalla itse hajotetut kotimaiset tomaatit.

Vuokaruoka oli kuivahkoa. Siitä tulee erilaista jos keittää erikseen porkkanat ja perunat, ja riisit keittimessä. Sitten yhdistää niin että peruna-porkkanakeittoa kastikkeena. 

Vaikka vuokaruoka oli kuiva, ei ollut enää kun pari tomaattia silppusi.
Käsikäyttöisellä minuuttimikolla tai sitten Lidlin sähkökäyttöisellä minipilkkojalla.
Kätevää kun osa vihannesten mehusta ei valu leikkuulaudalle.
Omistan monta pientä pilkkojaa, n, 4-5 kpl, mutta en yhtään isoa blenderiä. Pilkkojat voi pestä kaikki koneessa, eikä tarvitse jaksaa huuhtoa. Kesällä tärkeitä, vaikka muuten olenkin ajatellut että ei ole mitään, mihin ei yksi keittiöveitsikin riittäisi.



4. Joka päivä tuli syötyä 30 euron budjettiviikolla parikin puuroannosta. Laitoin aina puolen litran ruokatermariin hiutaleet + kiehuvan veden, ja näin oli ruoka valmiina aina.

Noin 1 dl hiutaleita, ja 2 ja vähän päälle vettä. Ei liian täyteen. Korkki kiinni ja menoksi.


Perunamuusia. Keitetty, muusattu perunat, ja lisätty keitinvesi nesteeksi.


Hyvä yhdistelmä muusi ja vuokaruoka. Vuokaruoka oli vähän väritön, kun en laittanut tarpeeksi tomaattia.


6. Lättyjä ohjeella: 
  • n. 2,5 dl kaurahiutaleita, 
  • 2,5 dl täysjyvävehnäjauhoja, 
  • maun mukaan suolaa. 
  • Soijamaitoa pois vanhenemasta, oli -50% jo keväällä. 
  • Puolikas tai neljäsosa banaania kanamunaksi,
  • 1 tl leivinjauhetta. 
  • 1 rkl omenasiiderietikkaa, tai pieni tilkka tavallista etikkaa. alle 1 tl.

Tarpeeksi nestettä että tulee puuromainen mutta että pystyy kaatamaan. Tässä tein poikkeuksen enkä käyttänyt niitä maitoja mitä ostin, mutta se ei budjettikokeiluun vaikuttanut paljoa yhtään.

1 min ja 20 sek paisto per puoli, levy kuutosella. Mitä pienempiä jaksaisi tehdä, sen parempia.



Marjat puolukkatuoremehun muodossa, Lidlin minipilkkojassa vesitilkan kanssa tehty.
Vihannesta, ja jos on jotain hilloa letun päälle.

Nämä ovat hyviä joskus vähän aikaa. Banaania ei tarvita kuin pieni pätkä. Varmasti onnistuu ilmankin. Seuraava satsi minkä tein, laitoin pelkkää vettä nesteeksi.
Ei aina maistu lätyt. Kalorien ja ravintosisällön puolesta on melkein sama tekeekö näitä lättyjä vai esimerkiksi Litteät leivät, joihin tulee samoja jauhoja ja hiutaleita.
Hienoja päiviä ollut:



Koiranputket kukkivat, alkavat nyt mennä jo ohitse.



Kukkaterapiaa. Hyväntuoksuisimmat kukat puutarhoissa: Syreenit ja valkoinen ruusu.

Jaiks.


Cityjänikset ovat kansoittaneet monet paikat. 

Toimiston laitoin päiväksi kiinni, näin helteellä on työturvallisuusasia, ettei liikaa työskennellä. Apulainen on ahkera silti, mukana kokkaamisessa. 


Sukkaterapiaa. Mikä on täydellisempää kuin vetää puhtaat sukat pyykkinarulta, ja laittaa niiden viereen nukkumaan? Vettäkin on. Ulkona 30 C helle, ei siellä pitkään oltu.

Ok, lisäilen tähän jos löydän jotain mitä 30 euron ruuista tuli, kaikki kuvat eivät ole vielä siirtyneet kortilta.
Näemme taas.



Ps. Tässä vielä ruisjauhoista paras jälkkäri: Tarvitaan myös puolukkaa

Ruis-puolukkavaahto. Parasta kauramaidon kanssa. Olisin tehnyt, mutta ei ollut niin pakollista. Se pitkä vispaaminen on siinä kynnyksenä, ettei viitsi aloittaa tekemään.

Fytaatit.

Mikäli on uskominen Dr. Gregerin videoon, ja miksipä ei olisi.
Mineraaliravintoaineiden imeytyminen tehostuu valkosipulilla ja sipulilla jopa 50% https://nutritionfacts.org/video/new-mineral-absorption-enhancers-found/

Nutrition Facts -sivuston hakutulokset sanalla Phytates: https://nutritionfacts.org/?s=phytates

Vegan Micin mukaansatempaavan tyylinen video, tietolähteet mainittuna löytyy aiheesta https://www.youtube.com/watch?v=7HbsyF-xBkc

Lopussa videollaan Dr.Greger sanoo kivan jutun, joka soveltuu: Jos et pidä sipulista ja valkosipulista, syö enemmän ruokaa. Sanoi jopa että yhden annoksen sijaan esim riisiä, syö puolitoista. Ja näin teen. Olen suursyömäri, joten kumoan mahdollisesti lektiinienfytaattien imeytymistä estäviä vaikutuksia syömällä enemmän.
Eri ruuanvalmistustavat auttavat imeytymistä: Keittäminen, hapattaminen, fermentointi, hiivalla leivän kohotus ja muut, liottaminen, papujen liotus ja keitto on lektiinien poistoon, sehän on näitä kasvien aineita joilla ne yrittävät estää syödyksi tulonsa. Fytaatit ovat kasvisten tapa suojautua, ja sitoa aineita itseensä, ihminen jalostaa kasviksia paremmin sulaviksi.

Tämä kypsentämisvinkki luki ihan googlessa kun hain. Siihen on varmaan uskominen, ja vaikka ei olisikaan niin näin on tehtävä. Ihminen ei saa pelkästä kypsentämättömästä ravinnosta edes tarpeeksi kaloreita, saati sitten mineraaleja ja ravintoaineita. Lis: Tai siis sekä raaka että kypsentämätön on tärkeää, esimerkiksi folaatin ja C-vitamiinin saanti. 

Jos syöttelen Fineliin vaikka päivän syötyjä ruokia, niin yleensä monet mineraalit ovat yli 100%:ssa päivän saantisuosituksista. Syynä voi olla esimerkiksi se, että otan puhtaasta rasvasta tulevia kaloreita vain noin 7% päivän energiasta. Ilman lisättyä rasvaa suurin osa kaikesta mitä syön, on ravintoainetäysiä kaloreita. Tosin, olisivat pähkinät ja avokadotkin ravintoainetäysiä, mutta voisi tulla nopeampaa täyteen päivän ruokamäärä, jos lisäisin paljon pähkinöitä ja siemeniä. Tulisivatko ravintoainetarpeet täytetyksi, jos joutuisi vähentämään syömistä?
 Jonkin verran tulee käytettyä puhdistettua sokeria joka ei välttämättä ole hyvä juttu. Se on tyhjää kaloria ilman ravintoaineita. Finelistä en katso sokerin määriä, koska kasviksista tulee se mikä tulee, ja jos laitan puoli teelusikkaa sokeria kahviin niin mitäpä opiskelemista siinä enää on. Ei siitä opi mitään.
Jos yrittää Finelissä koota ruokapäivää lihoista, rasvasta, maidosta ja vain vähistä kasvikunnan tuotteista, niin ilmenee kenties toisten ravintoaineiden ja mineraalien alisaantia, samalla kun toiset ravintoaineet kohoavat? Tasapainoa oli vaikea saavuttaa entisellä ruokavaliolla, näin koin, ja aina törmäsin tarpeeseen hankkia purkista. Nyt kokokasviruokavaliolla otan Jodin, D3:n ja B12-vitamiinin purkista.
Tämän näkee jos kikkailee.
Kun läimäsee vaikka kilon perunoita Fineliin, nousee jo raudankin saanti 38%.


Ja se että siinä on vasta kilo pelkkää perunaa, ja ollaan jo taulukossa pitkällä. Kun siihen lisää kaikkea muutakin, voi nuo prosentit näyttää yli kahta sataa. Kalsium on vaikein saavutettava, mutten ole huolissani siitä. Siksi ostan niitä lehtikaalipusseja välillä 500g, ja mustaherukkaa. Tofua kannattaisi varmasti lisätä ruokavalioon.

Jos ravintoaineiden ylimäärä on niin hyvä, että vaikka osa jäisi imeytymättä, imeytyy silti tarpeeksi? Ollaanko tilanteessa jossa niistä fytaattien imeytymistä vähentävistä vaikutuksista ei tarvitse olla huolissaan ?
Lisäksi on näitä: Raudan imeytymiseen auttaa C-vitamiini, ja eri ruokalajien nauttiminen samalla aterialla auttaa, että toinen toisesta imeytyy paremmin.

Toisia ravintoaineita elimistö myös osaa ottaa tarvitsemansa määrän, ja osan hylkää. = Kykenee jättämään ylimääräiset ottamatta vastaan.
Esimerkiksi raudan suhteen kasvisraudan saantia elimistö kykeni säätelemään, mutta hemiraudan eli eläinperäisen raudan saantia ei. Eli ylimääräistä eläinperäistä jos tulee, ja A-vitamiinia, niin se on kuormittavaa. hemirauta saattoi olla kuormittavaa tekipä niin tai näin. A-vitamiinin esiastetta saa olla ylimäärä, se tulee kasveista.

Toisaalta, olipa huolissaan tai ei, niin jos vaihtoehtona on että joutuisi syömään vaikkapa hemirautaa lihassa kasvisraudan sijasta, niin lisähaittavaikutuksia olisi niin paljon. 
Jos vaihtaisi eläinperäiseen ruokavalioon, voisi käydä niin että folaattiakaan esimerkiksi ei tulisi tarpeeksi, sehän olisi vaikea tilanne. Eli vaikka fytaateista sanottaisiin mitä, niin vaihtoehdot ovat ruokavalion suhteen vähissä koska a) eläinkunnan tuotteet eivät ole vaihtoehto enää tässä vaiheessa
ja b) kasvisten ja eläinten välimuoto olisi ainoastaan sienet (tai hyönteiset?), ja niistä ei tule kaloria. c) rasvan lisääminen ei auta. Ei jää muuta syötävää kuin kokokasvisruoka.

Kasasen kootut luentodioissa on fytaatit dioissa 42-46. https://drive.google.com/file/d/1Y6R50pukCVnmZVTapBITOwaP3THPeDP1/view

Hyvä luento muutenkin, tässä koko luento videona https://www.youtube.com/watch?v=8-U3nIWRZLk


Tässä yksi vitosen ruoka https://kasvipohjainenruokavalio.blogspot.com/2022/10/wfpb-bataattiranskalaiset-spagetti-ja.html

Seleeni oli se, mikä yleensä nousee kun laittaisi kiinankaalia lisää. Tässäkin taas kun yhdistelisi eri ruokia. Seleeni nousisi. Ja syö kaikkea sekä kypsennettynä, että osan vihanneksista raakana. Kunnollinen määrä marjoja, niin E vitamiini olisi täynnä. Marjat puuttuivat tästä.









Kommentit

  1. Hei, ei suoraan tähän sun postaukseen liittyen, vaan kun just luin HSn artikkelin fytaateista niin ajattelin pallottaa tänne. Luultavasti sulle tuttua, kun varmaan perehdyt kovastikin ravintoarvoasioihin, mutta mulle oli uutta tietoa. En näemmä voi liittää tähän kuvia lehdestä (HS 12.07.2025) eli lyhyesti, sanoma oli että fytaatit, joita on kasviksissa paljon, jarruttaa raudan, sinkin, magnesiumin ja kalsiumin imeytymistä, ja että voi seurata ongelmaa vegaaneille.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Hei kiitos vinkistä ja fytaattien nostamisesta esille. Olen joskus perehtynyt fytaatteihin, ensin eniten siitä näkökulmasta että "miten minun nyt käy, vai käykö mitenkään.:) Ainakaan selvittelyt eivät saaneet minua ruokavaliossa tekemään muutoksia, mutten tarkkaan muista kaikkia seikkoja nyt. Nimenomaan yhteydessä että toisissa medialähteissä painotetaan fytaattien yhtä puolta, toisissa toista puolta, ja selvittelin aikoinaan ovatko ne asia mihin kannattaisi kiinnittää huomiota. Nostosi on sikäli varmasti monia ihmisiä kiinnostava juttu, että moni on varmaan törmännyt samaan ja ihmettelee kuinka siinä mahtaa käydä, kun syö sitten pelkkiä kasvikunnan tuotteita eli saa sitä fytaattia oikein fytaatin päälle! Fytaatit ovat kasvikunnan versio siitä mitä sanotaan lihapuolella fosfori-nimellä, ja sitä ei saisi tulla liikaa varsinkin jos on joku tila tai sairaus, mikä aiheuttaa että fosforin määrää pitäisi tarkkailla. Mutta, kasvikunnassa se fosfori on fytaattia, ja siitä ei tarvinnut olla huolissaan. Oli jopa hyödyllistä monella tavalla.
      Hyppäsin nyt kaninkoloon ja aloin hakemaan tuosta asiasta, täytyy tulla laittamaan linkkejä tämän postauksen loppuun aina nyt ajan salliessa miten tämä päivä menee. Kiitos hyvästä aiheen nostosta, katson löydänkö hesarin artikkelia mistä mainitsit, jos on maksumuurin takana niin en ole tilannut lehteä, mutta jotakin kautta löytyy varmasti sama tieto. Kiitos sinulle, palaan tähän asiaan.

      Poista
    2. Laitan linkkejä ja esim. Kasasen kootut sivustolla varmasti on nimenomaan kokokasvisnäkökulma fytaatteihin, ja etenkin tutkimustietoon perustuen kuten aina. Lehdistä ynnä muista medioista ei voi kopioida moniakaan artikkeleita suoraan blogiin, koska tekijänoikeudet suojaa niitä. Eli jos jokin on maksumuurin takana sitä ei saa kuin tilaajat ja artikkeleita en saa julkaista muualla vaikka pääsisin esim. kaverin luona näkemään jonkun tilanneen kautta mitä artikkelissa lukee. NutritionFacts.org antoi monta hakutulosta Phytates, ja siellä on se hyvä puoli että linkit tutkimuksiin ja viitteet on aina löydettävissä. Se että asiasta kiinnostunut pääsee jatkotutkimuksia tekemään lisää aina läpinäkyvyyttä hyvin https://nutritionfacts.org/?s=phytates , jatkan etsintöjä

      Poista
    3. Niin ja tottakai Kasasen kootut-sivulla on aina myös lähteet ja linkit löydettävissä, ja läpinäkyvyys on. Sitten yksi hyvä on Vegan Mic, hänellä on kans runsas läpinäkyvyys ja onhan näitä. Ravitsemustiedettä

      Poista
  2. Kiitos fytaatti-selvityksistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ja toivottavasti on mielenkiintoista :) Kiitos vielä aiheen nostosta

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokasuunnitelma elokuu

Tehdäänpä ruokasuunnitelma, että saa vähän ideoita kasaan. Kaupoissa on nyt niin paljon kotimaisia tuoreita vihanneksia ja juureksia, että on mistä valita. Voi iskeä jopa valinnanvaikeus, koska vaihtoehtoja on niin paljon. Itselleni keksin viime kauppareissulla rajoittimen jota olen käyttänyt monesti ennenkin, eli hinta. Päätin että ostan alle 2 € maksavia kasviksia. Jos olisin laittanut alle 3 € hintarajaksi, olisin varmaan kaupassa vieläkin koska en osaisi päättää mitä ostan. Tai alle 4 €. Tässä ruokasuunnitelmassa esiintyy nyt niitä, muttei kannata ihmetellä jos menet kauppaan ja se suosittelemani kasvis onkin yli 3 €/kg. Koska hinta vaihtelee nyt joka päivä. Parsakaali oli eräänä päivänä alle 2 €/kg. Menin parin päivän päästä ja suunnittelin ostavani sitä jääkaapin täyteen, mutta hinta olikin noussut siinä välissä. Nyt kun on syksy ja kaikki kotimainen on tuoretta ja edullista, päätin jättää vähemmälle kaikki ulkomaiset hedelmät yms. En ostanut edes tomaattimurskaa, koska se on use...

WFPB - Ruokaostokset 30 € - Heinäkuu 5, 185 €/kk

Heinäkuun viimeisen viikon ruokaostokset, 30 euroa. 20 siitä on marjoja, elokuuta varten.  Nauriit jäivät ostamatta, koska kävin alkuviikosta Lidlissä, eikä siellä ollut nauriita. Minimanissa olisi voinut ollakin, mutten siellä muistanut . Hain vain marjat ja lähdin saman tien kassan kautta ulos. Tässä postauksessa on ostokset, muutama ruokavinkki, sekä ajatus arjen riittämisestä kaikkeen kokkaamiseen, ja sitten muinaisen rooman kautta säästöpohdintoihin. Assistentin seikkailuja. Lisää kuvia myöhemmin, jos löytyy. Lisätty viktoriaaninen videolinkki = 10,1 € Banaani RFA 1,694 kg x 1,30 € = 2,20 € Kesäperuna 0,85 €/kg 2kg = 1,89 € Chilikastike jalapeno 19,90 €/kg 100 ml = 1,99 € Kurkku suomi 0,332 kg x 1,99 €/kg = 0,66 € Kukkakaali 0,568 kg x 1,99 €/kg = 1,13 € Papusekoitus luomu 0,88 € Maribel mansikkahillo 3,18 €/kg, 245 g = 1,35 € Mansikkahillo ja jalapenokastike ovat nyt ei-ruokaa, muuten ihan kivat kokokasvisostokset. Haaveilin että helteet loppuisivat ja saisin paistaa lättyjä...

WFPB - Ruokaostokset 22 € - Heinäkuu 4

 Nyt oli ensin teemana löytää euron tai alle kilohinnalla kasviksia, ja se oli hieman vaikeaa. Ellei osta vain yhtä tai kahta laatua. Teemasta huolimatta päädyin lopulta Prismaan, ja ostin parsakaalia vaikka se oli 3,59 €/kg. Luomusitruuna unohtui, se pitää vielä hakea jos tulee menoa. Sitä ei saa kovin edullisesti nyt.  Monet vihannekset olivat nyt 1,99 €/kg. Jos se kelpaa hintatavoitteeksi niin alkaa löytyä jotain valikoimaa. 1,49 €/kg on myös helpompi raja kuin euro, löytyy kasviksia. K orjattu hintoja ja lisätty kuva pilkkojista = 7,34 6,92 € Peruna 1,19 €/kg   0,98 € /kg x 2 = 2,38 € 1,96 € Cayennepippuri, 27,80 €/kg, 50g = 1,39 € Porkkana 1,19 €/kg x 3 = 3,57 € Cayennepippurissa säästi Prismaan verrattuna, siellä Meira Cayennepippuri jauhettu 22g, 0,89 € 44,50 €/kg Golden Star merkkinen olisi halvempi muttei ilmeisesti saatavissa kaikissa Prismoissa, 26,80 €/kg. Prismassa siis olisivat olleet porkkanat alle euron, mutta olin jo Lidlissä.  Peruno...

WFPB - Ruokaostokset 37 € - Elokuu 1

Lis ätty: kesäkurpitsa ostoksiin. Oikeampi summa pyöristettynä 39€ =10,85 Prismasta Kaurajuoma 1,69 €/l x 2 = 3,38 € Tomaattimurska 3 x 0,33 €/400g = 0,66 € Punaiset linssit 1,59 € Naurispussi 2,69 €/kg Peruna 3,373 kg x 0,75 €/kg= 2,53 € Nauriit olivat vanhentuneita. Eivät välttämättä heti täysin koska ekat 1 tai 2 olivat ok, mutta viimeistään loppuviikosta kun viimeiset laitoin tästä pussista. Toivottavasti seuraavalla kerralla on parempi onni. S-Marketista 11,35 € Soijavalmiste jogurtti 500 g 2,98 €/kg= 1,49 €  banaani 1,262 kg x 1,49 €/kg = 1,88 € Jalotofu kylmäsavu 300g, 11,63 €/kg = 3,49 € Gold&Green® Härkäpapu-Kaura Tofu Thai 280 g, 14,11 €/kg =  3,59 € Näiden tofujen tarina: Tein ison ruoan haudutuspadassa. Kaikki ainekset sekaisin kerralla.   Se ei ollutkaan oikein hyvää, ja mietin alanko maustamaan vai mitä teen. Pitkä viikko edessä se elokuun eka viikko, kun oli 5 litraa keskinkertaista mautonta pöperöä edessä. Päätin siis ostaa maustettuja tofuja, joita ri...

WFPB - Ohrarieskat - Perunamuusista ja kaurahiutaleista

Kesä on, kaikki on tuoretta. Leivänpäällisiä riittää, kurkku on halpaa, salaattia ja tilliä on tarjouksessa silloin tällöin. Jokin helppo leipä tarvitaan, jossa ei ole muita kuin itse valittuja lisäaineita. Näihin ei tarvita maitoa, munia, rasvaa, eikä edes omenasosetta. Muok. 11.7 lisätty vinkki keitettyjen perunoiden muusaamiseen Rieskat olen jo esitellyt monta kertaa, mutta nyt laitoin ihan paperille ylös minkä verran mitäkin tuli. Silti nämä ovat noin-arvioita, koska ei voi tietää millaisia jauhoja ja muuseja kenelläkin on käytössä. Sehän aina vaihtelee paljonko perunamuusissa on nestettäkin. Perunamuusi on nyt pelkkään perunoiden keitinveteen tehty, ja ollut yön jääkaapissa. Ohrarieskat  3 dl ohrajauhoja 1 - 2 dl pikakaurahiutaleita 2 dl perunamuusia 1-2 dl vettä suolaa jos käyttää esim. 1/4 - 1/2 tl Lisäksi jauhoja tai leseitä lautaselle niin, että voi pyörittää taikinanpalan siinä. Paistetaan n. 200-250 asteessa. Leivinpaperi kestää usein sen 220C max. Voit halutessasi lai...

WFPB - Ruokaostokset 48 € - Elokuu 2

= 18,17 € Prisma Kesäkurpitsa 2,192 kg x 0,99 €/kg = 2,17€ Kesäperuna pesty 1,741 kg x 0,85e/kg = 1,48 € Xtra tomaatti Suomi 1,794 kg x 1,89 €/kg = 3,39 € Xtra kurkku Suomi 0,656 kg x 1,89€/kg = 1,24 € Sitruuna luomu 0,184kg x 5,99€/kg = 1,10 € Lidl Mansikka 12,48 €/kg, 400g = 4,99 € Porkkana 0,79 €/kg Kiinankaali 0,490kg x 3,49 €/kg = 1,71€ Banaani RFA 1,096 kg x 1,19 €/kg = 1,30 € Nämä ehdin ennen viime viikonloppua hakea, ja sen jälkeen en ole kaupassa käynyt. Ehdin täydentää vihannes-ja hedelmäpuolen ennen sortumista flunssaan. Onneksi näistä ei kaikki mennyt jääkaappiin, koska sehän olisi ollut aivan tukossa. Kesäkurpitsat, kaalit, sitruuna ja mansikat jääkaappiin. (perunat ja porkkanat kuuluisi jääkaappiin mutta keitin heti) Päivän perunat olivat tällä kertaa valmiiksi pestyt. Huomasin että voimani ovat hiipumassa, eikä  kannattanut yrittää perunoita pestä. Illalla sitten tajusin, että olen tulossa kipeäksi eli flunssaan. Erikoisen hyvä ostoskattaus sitä silmällä pitäen, että...

Luukku 1 - Suippokaali - WFPB

Joulukalenteri 2023. Meininki on se, että laitan luukkuun aina kasvisruokiin tai ruokaostoksiin liittyvän reseptin, ruokaidean kuvan tai muun. Kiva kuitenkin hengailla blogin parissa päivittäinen hetki, toivottavasti näistä tulee välillä hyviäkin ideoita.  Kirjasuosituksia, video- tai ohjelmasuosituksia laitan, jos satun törmäämään johonkin jännään, että hei tuo olisi kiva laittaa. Liittyen jotenkin blogin aihepiiriin. Kuten tämän päiväinen on ruokakaupassakäynteihin liittyvä radio-ohjelma. Vuonna 2022 julkaistu ohjelma Miten meitä houkutellaan?  Miten siis järjestellään kaikkia tavaroita kaupassa, että saa ihmisen ostamaan kaikkea. Ja onko se huono vai hyvä asia. Vieraana käyttäytymistaloustieteen tuntija Markus Kanerva. Päivän ruokana on  Suippokaali paistettuna: Suippokaalissa on vähän avoimemmat lehden välit, kuin tavallisessa keräkaalissa. Lisämerkintä: Suippokaalia on punaisenakin. Tuli mieleen laittaa poikki ja käyttää suippo osa raikkaaseen salattiin. Isompi osa ...

WFPB - Ruokaostokset 30 € - Lähikaupasta viikoksi ruokaa - Heinäkuu 1

Onnistui ostaa alle 30 eurolla viikon ruuat lähikaupasta. Kävin sekä Salessa että K-Marketissa, ja ihan pikkuinen poikkeama tuli kurkkujen kohdalla kun tapahtui K-Kaupassa asioidessa virhe. Mutta hinnan kannalta ei väliä, molemmista kaupoista olisi saanut kurkutkin alle 2  €/kg jos en olisi sekoillut. Tule katsomaan mitä ostin. Kannattaa ottaa kuppi kahvia tai teetä, ja nauttia lähikauppakierroksesta värikuvina. Sekä numeroina. muok. lisätty rusinakuva. + makaronin rasvatieto  Lisätty kaurahiutalekuva ja kaurajauhokuva, tarjoukset. lisätty leseitä. Puolukkaa 28,96 € K-Marketista: Pirkka grahamjauho luomu = 1,69 €/kg Pirkka ruisjauho = 1,39 €/kg Oatly kaurajuoma luomu 1,79 €/l x 3 =  5,37 € Pirkka tomaatti Suomi 3,04 kg x 1€/kg = 3,04 € K-Menu pitkäjyväinen riisi 0,99 €/kg Kesäporkkana 1,99 €/kg Banaani Pirkka 1,063 kg x 1,89 €/kg = 2,01 € K-Menu peruna 2kg,  1,05 €/kg = 2,09 € Pirkka kurkku 3 kpl 1,19 €/kpl,3,97 €/kg = 3,57  € Palautin Pirkka kurkut, kun hu...

WFPB - Ruokaostokset - 35€/vko budjettihaaste - Viikko 3

 Kolmannen haasteviikon ruokaostokset 26,43 €. 35 eurosta jäi käyttämättä 8,57 €. Perjantaina vaihtuu neljäs viikko käyntiin.  Täällä blogissa päivitykset tulevat jälkijunassa, koska en ehdi aina heti tekemään postausta. Haasteviikko vaihtuu itselläni täällä kotisohvalla perjantaina. Yleensä ehdin kauppaankin paremmin vasta lauantaina tai sunnuntaina.  Mitä tehdä loppurahoilla? Nyt olisi mahdollisuus taas lisätä vaihtelua. Vaihtoehtoja: a) ostaa papuja ja linssejä b) säästää seuraavalle viikolle c) ostaa jotain kalliimpaa, kuten maustekastikkeita tai herkkuja d) ostaa valmiiksi lisää tärkkelyspitoisia, kuten hiutaleita ja jauhoja Mikä olisi paras vaihtoehto? Riippuu varmasti tavoitteesta. Alun perin tämän säästöhaasteen piti olla viikon kokeilu, seitsemän euron ostoskoreja lähikaupasta. Päätinkin sitten jatkaa, ihan mielenkiinnosta, ja koska ruokaa jäi. Elän siis koko ajan näillä ruuilla mitä olen ostoskoriin ostanut, tai kaapistani ostanut siirtämällä haastehyllylle, enk...