Siirry pääsisältöön

WFPB - Kolmen kasviksen keitto - Peruna, porkkana ja kikherneet

Runsas keitto kolmesta pääraaka-aineesta. Mausteita ja papuja vaihtamalla saat tehtyä erilaisia versioita. Reseptin jälkeen kuvat ja vinkit keiton tekoon, jotta se onnistuisi aina. 

Miten saa aikaan paksun liemen ilman lisäapukeinoja, joita olisivat yleensä esimerkiksi jauhosuurustus tai kermat? Tärkein apu ovat nyt jauhoiset perunat. 



Kirkas, keltainen liemi, kun ei ole vielä lisätty mitään tomaattia. Kuutioin porkkanat ja perunat aika pieniksi tähän. Kikherneissä hyvänä puolena on kiva rakenne. 

Kikherneet, vihreät linssit, punaiset linssit tai muut pavut sopivat. Mausteeksi käyvät currymauste, garam masala tai kurkuma.

Keitto:

  • 1 porkkana
  • n. 500 - 800 g jauhoisia perunoita
  • 1,5 dl kypsiä kikherneitä
  • vettä niin että peittyy

Mausteet:
  • 1 tl suolatonta currymaustetta
  • 1/4 tai 1/2 tl jauhettua kurkumaa
  • n. 1 rkl kuivattua persiljaa
  • tulista maustekastiketta, chiliä tai mustapippuria, maun mukaan
  • loraus paseerattua tomaattia, ketsuppia ym, halutessa
  • tuoreita yrttejä, jos on

Pieni keitto syntyy näillä raaka-ainemäärillä. Jos tarvitset enemmän keittoa, laita vaikka kaksi porkkanaa, ja kilo perunoita. Tai pari isompaa porkkanaa, ja esim. n. 1,2 kg perunoita. Ja niin edelleen.

Kikherneiden tilalle voit vaihtaa linssit tai muut pavut.

Pilko porkkanat pieniksi kuutioiksi ja laita kiehumaan (linssit myös, jos laitat). Lisää mausteet. Kuutioi perunat pieniksi, ja lisää ne kun porkkanat ovat kiehuneet pehmeämmiksi. 

Tölkkikikherneitä käyttäessä voi pikku keittoon riittää puoli tölkkiä, ja isoon keittoon enemmän.
Laita vettä sen verran, että ainekset peittyvät. Voit keittää vedenkeittimessä tai toisessa kattilassa valmiiksi vettä, jota voi nopeasti lisätä tarvittaessa.

Kuvat ja vinkit:



Porkkanat kiehumaan. Noin 10-15 min. 

Jos käytät kikherneiden tilalla kuivia vihreitä linssejä, niiden kannattaa antaa myös kypsyä ennen perunoiden laittamista.




Mausteetkin voi jo laittaa.

Lisää perunat sitten porkkanoiden (ja linssien) joukkoon ja peitä vedellä. Anna kiehua vielä n. 15-20 minuuttia.
Porkkanoiden kiehuessa käytin aikaa pilkkomalla perunat pieniksi. 

Kun perunatkin alkavat olla valmiit, lisää tarvittaessa loraus paseerattua tomaattia, ketsuppia tai maustekastikkeitta maun mukaan. Valmista! Pitäisi olla aika paksua, koska perunoista irtoaa suurusta.
Jos laittaa linssejä, nekin hajoavat liemeen.

Mausteita:

Muutama tai vaikka yksikin mauste riittää. Punertava keko oli kurpitsamausteseosta. Testasin sitäkin. Ei välttämättä kaikkein paras tähän, mutta ei myöskään hullumpi. 

Sen tilalle voi laittaa currymausteseosta, tai vaikkapa garam masalaa. Saa vähän eri keiton, kun vaihtaa tuon yhden kasan eri mausteeksi. 

Curryssa on jo kurkumaa valmiiksi, mutta pieni lisäys tekee ruoan iloisen keltaiseksi. 

Persiljaa oli vain teelusikallinen, mutta sitä voi laittaa enemmän. 

Tulisen kastikkeen tilalle käy mustapippurirouhe, tai mikä tahansa chili tai muu. 




Vaikka käyttäisi suolaakin ruoanlaitossa, suosittelen suolattomia maustesekoituksia. Saa enemmän makuaineita per teelusikallinen.




Valmiiseen keittoon jos löytyy vielä tuoretta persiljaa tai muuta yrttiä, saa taas parempaa makua.

Jos maku jää joskus vajaaksi, sen korvaa hyvin myös runsaampi tulisuus.

Lorauksella paseerattua tomaattia sai vähän punertavaa.





Keitto valmistuu noin puolessa tunnissa. Pilkkominen hoituu nopeaa, jos ei tee paljoa. Nyt en moneksi päiväksi tehnytkään.

Ruokatermarissakin voi ottaa mukaan.






Jos tomaatti parantaa makua, sitä kannattaa laittaa. Toivo ei ole silti menetetty, vaikka se sattuisikin olemaan lopussa. Sen verran syötävää tästä tuli jo ilmankin.

Tomaattisäilykkeillä on niin helppo parantaa ruokien makua, että ne ovat lähes aina ostoslistallani, mutta kiva testata aina miten vähällä pääsisi.
 



Sama keitto, mutta kikherneiden tilalla vihreät linssit. Liemi on keitetty vähiin, joten se on joko keittoa tai pataa.





Linssit ja tomaattia, niin tuli melkein tumman ruskea liemi, vaikka on muuten samat mausteet. Tästä tulee mieleen lihakeitto, ja että jauhelihamausteseoskin voisi toimia. 



Samanlaisia keittoideoita on blogissa jo valmiiksi, mutta tämä on niistä yksinkertaisempi versio.

Keitto ruokatermariin 1 sisältää saman perunasuurustamisidean. Siihen tuli pakastevihanneksia, joten se on vielä nopeampi valmistaa kuin tämä. 

Sitten on myös Currymausteinen keitto joulukalenterissa, johon tuli punaisia linssejä ja pinaattia. 




Vaikka porkkanakin sattuisi olemaan loppu, niin perunoista ja kikherneistä tulee jo hyvä yhdistelmä. Erikoinen yllätys tähän voisi olla muutama kuminansiemen. 



Varmimmin keiton suurustus ja pehmeät kasvispadat onnistuvat nimenomaan näillä jauhoisilla perunalajikkeilla, joita myydään punaisissa pusseissa. Takana lukee yleensä lajike Afra. 

Kiitos kun luit, ja hyvää perjantaita.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 102 € - Maaliskuu 1 ja 2

Maaliskuun parin viikon ruokaostokset, eli noin 50 €/viikko. 35 euroa riittäisi viikoksi tavalliseen ruokaan, nyt tuli esimerkiksi 10 eurolla pelkkää marmeladia kun oli tarjous. Turhia soijajogurtteja ostelin, ja jättikasat perunaa ja banaania. Ruukkuyrttejäkin. Siinä valossa ihan normaalin kuuloinen summa kahdeksi viikoksi. Nykyhinnoilla. Pidin 10 päivän Mary's mini dieettikuurin, se helpotti ostoksia. Toisaalta siksi tuli pikkuisia silppuostoksia paljon, isompien kauppareissujen sijasta. Ei tarvinnut miettiä kuin n. 4 kiloa perunaa per kauppareissu että riittää pariksi päiväksi aina, hedelmiä ja vihanneksia. Hedelmiä jälkiruuaksi, vihanneksia salaatiksi.  Paseerattua tomaattia sitä varten, että saa tehtyä perunoille jotain kastiketta. Kastikkeista jäi pavut pois, koska dieetillä ei syöty kuin perunaa tärkkelykseksi. 18 kiloa perunaa on nyt mennyt, ihmeen vähän, eli 1,8 kiloa perunaa per päivä. 13,42 €  Luomu paseerattu tomaatti 2x0,88€/500g = 1,76 €/kg Borlottipapu 3,61 €/k...

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Maaliskuu 4, 207 €/kk

 (Muokattu , Setämieskastikkeita ei saa enää. ) Loput maaliskuun ruokaostokset. Yhteensä maaliskuussa parisataa euroa, joka on siis yli tavoitteen. Eipä hätää mitään, sillä tässä kuussa tuli myös jatkon kannalta isoja säästöjä. Kuten marmeladit, taatelia pitkäksi aikaa, sekä luomu rusinoitakin pitkälle kevääseen. Ja sen verran tehokkaat ovat ostokset, että ei ole vieläkään kiire kauppaan vaikka on jo huhtikuu alkanut. Syyhyttää toki lähteä katselemaan paljonko pakastevihannekset maksavat, ja keksisikö jotain inspiraatiota huhtikuulle. Vielä on pakkasessa marjoja, euron banaaneita, ja jopa perunaa voi käyttää C-vitamiininlähteenä nyt kun olen oppinut sitäkin syömään myös raakana. Kuiva-aineet eivät ole loppumassa, voi tehdä leipää, keittää puuroja, keittää spagettia, on tomaattisäilykkeitä, ananaskakkukin on vielä tekemättä. Pakkasessa on vaikka mitä. Eli pärjäisin vaikka viikonlopun yli vielä komeasti.    =10.02 € Tumma makaroni 1,85 €/kg x 1,6 kg = 2,96 e Punaiset linssi...

WFPB - Ruokaostokset 35 € Lidlistä - Maaliskuu 3

Tässä postauksessa 35 euron ostoskori Lidlistä maaliskuussa 2026. Loput maaliskuun ostokset jäävät seuraavaan postaukseen, koska tämä yksi Lidlin ostoskori oli jo niin pitkä lista etten muita pysty nyt kerralla käsittelemään. = 34,55 Riisi 0,84 €/kgx2 = 1,68 € Ketsuppi 2,95 €/kg  Punainen linssi 3,96€/kg = 1,98 €/500g Luomu paseerattu tomaatti 1,76 €/kg 4x0,88 €/500g = 3,52 € Ananasmurska 2x0,97 €= 1,94 € Vihreät linssit 1,98 €/500g  Ruukkupersilja x 2 = 2,5 € Ruukkubasilika 2x 1,45 € Pikahiutaleet 0,72 €/kg, 500g = 0,36 € Täysjyväspagetti 4 x 500g,1,72 €/kg = 3,44 € Luomu kaurahiutaleet 0,96 €/850g = 1,13 €/kg Rosmariini 0,48 € Tofu teriyaki 1,28 €x 3 = 3,84 € Savutofu 1,74 € Sitruuna luomu 3,39 € x 0,104 kg = 0,35 € 7-8 kg tärkkelyspitoisia eli riisiä, papua, spagettia, viljoja. Tarkoittaa sitä että tässä on noin parin viikon ruoat, kulutuksesta riippuen 12-14 päivää vähintään. Arvioin aina toki yläkanttiin määrät ja tarpeen ostoksilla, mutta se ei haittaa koska mieluummin k...

WFPB - Ruokaostokset 35 € - Helmikuu 3 ja 4

Helmikuun parin viimeisen viikon ostokset ruokakaupasta. = 6 € Oatly Kaurajuoma Luomu 1L 1,68 € x 2 = 3,36 € Xtra kurkku 1,78 €/kg x 0,348 kg = 0,62 € Appelsiini 0,99 €/kg x 2,040 kg = 2,02 € 6,35  € Ketsuppi 2,75 €/kg x 2 = 5,5  Banaanit, hävikkialennuksessa 1,7kg x 0,5 €/kg = 0,85 € Hain vielä toisen samanlaisen ketsuppipullon, kun kävin katsomassa olisiko siellä uutta peittoa. Ei kuvaa. = 6,94 € Luomu paseerattu tomaatti 2 x 0,88 €= 1,76 €/kg Luomu mustapapu 0,72 €/purkki = 1,66 € Riisi 0,84 €/kg Täysjyväspagetti 2x 0,86 €/500g = 1,72 €/kg Luomu kaurahiutale 0,96 €/800g Tämä paseerattu tomaatti sisälsi lisättyä suolaa, tai ainakin kannattaa tarkistaa aina. Nyt ostin mitä vain, koska en alkanut käymään Prismassa enää, ja tämä oli kuitenkin sentään luomua. Prismassa olisi luomu paseerattua tomaattia melkein yhtä edullisesti, jossa ei ole ollut merkintää lisätystä suolasta. Banaani 0,99 €/kg x 3,132 kg = 3,10 = 5,88 € Keräkaali 1,19 €/kgx 1,042kg = 1,24 € Appelsiini 0,99 €x2,7...

WFPB - Ruokaostokset - 35€/vko budjettihaaste - Viikko 3

 Kolmannen haasteviikon ruokaostokset 26,43 €. 35 eurosta jäi käyttämättä 8,57 €. Perjantaina vaihtuu neljäs viikko käyntiin.  Täällä blogissa päivitykset tulevat jälkijunassa, koska en ehdi aina heti tekemään postausta. Haasteviikko vaihtuu itselläni täällä kotisohvalla perjantaina. Yleensä ehdin kauppaankin paremmin vasta lauantaina tai sunnuntaina.  Mitä tehdä loppurahoilla? Nyt olisi mahdollisuus taas lisätä vaihtelua. Vaihtoehtoja: a) ostaa papuja ja linssejä b) säästää seuraavalle viikolle c) ostaa jotain kalliimpaa, kuten maustekastikkeita tai herkkuja d) ostaa valmiiksi lisää tärkkelyspitoisia, kuten hiutaleita ja jauhoja Mikä olisi paras vaihtoehto? Riippuu varmasti tavoitteesta. Alun perin tämän säästöhaasteen piti olla viikon kokeilu, seitsemän euron ostoskoreja lähikaupasta. Päätinkin sitten jatkaa, ihan mielenkiinnosta, ja koska ruokaa jäi. Elän siis koko ajan näillä ruuilla mitä olen ostoskoriin ostanut, tai kaapistani ostanut siirtämällä haastehyllylle, enk...

WFPB - Ruokaostokset 50 € - Tammikuu 2

Tässä tammikuun ruokaostoksia. Ostoskorit sekä Lidlistä että Prismasta. Laitoin selostuksia mitä näistä voi nyt tehdä, ja linkin reseptipostaukseen. Reseptit ilman lisättyä rasvaa, ja vähäsuolaisesti ja -sokerisesti, sekä ilman eläinkunnantuotteita, vegaanisia. Lidlistä ensin 32,78 eurolla, Prismaan lähdin koska sieltä saa kaskinauriita. Prismaan meni 11,67 €. Ostoskorivertailu ei nyt kerro kumpi kauppa on halvempi, kävin muuten vain molemmissa. Lidlissä mietin otanko kärryn vai korin, ja päädyin koriin koska se toimii ostosrajoittimena. Jos en jaksa kantaa ostoskoria kassalle, niin sittenhän ruokaa on enemmän, kuin yksi ihminen tarvitsee viikossa? Ajatellen mitä on jo kotona valmiina. Kori tuli niin täyteen, että jouduin pakastevihannekset kantamaan toisessa kädessä. Se on heräteostosten varma merkki. Tärkkelyspitoisia siis on, hiutaletta, spagettia, papua, jyviä ym. Siksi ostin vain 6 kiloa perunaa ja pari pussia pastaa. Niistä ei tule viikon tai kahden viikon kalorit, vaan ne riittä...

WFPB - Ohrarieskat - Perunamuusista ja kaurahiutaleista

Kesä on, kaikki on tuoretta. Leivänpäällisiä riittää, kurkku on halpaa, salaattia ja tilliä on tarjouksessa silloin tällöin. Jokin helppo leipä tarvitaan, jossa ei ole muita kuin itse valittuja lisäaineita. Näihin ei tarvita maitoa, munia, rasvaa, eikä edes omenasosetta. Muok. 11.7 lisätty vinkki keitettyjen perunoiden muusaamiseen Rieskat olen jo esitellyt monta kertaa, mutta nyt laitoin ihan paperille ylös minkä verran mitäkin tuli. Silti nämä ovat noin-arvioita, koska ei voi tietää millaisia jauhoja ja muuseja kenelläkin on käytössä. Sehän aina vaihtelee paljonko perunamuusissa on nestettäkin. Perunamuusi on nyt pelkkään perunoiden keitinveteen tehty, ja ollut yön jääkaapissa. Ohrarieskat  3 dl ohrajauhoja 1 - 2 dl pikakaurahiutaleita 2 dl perunamuusia 1-2 dl vettä suolaa jos käyttää esim. 1/4 - 1/2 tl Lisäksi jauhoja tai leseitä lautaselle niin, että voi pyörittää taikinanpalan siinä. Paistetaan n. 200-250 asteessa. Leivinpaperi kestää usein sen 220C max. Voit halutessasi lai...

WFPB - Mary's Mini- dieetti - Kertaus: Mitä ei syödä - Ideat perunasta

Ideoita peruna-Mary's Minin toteuttamiseen. Seitsemän kohtaa, ja ideakuvia.  Ensin kuitenkin lista, mitä dieetillä ei syöty. Kirjoitan listan omin sanoin ja miten olen tulkinnut, ja kannattaa tehdä taustatyötä.   Dr. McDougall.com:ssa  on englanniksi selostus ja ohjeet mitä syödä. Printattava muistilista. Usein kysytyt kysymykset  Q & A  päivitys  1.4.2023 Huomasin juuri hedelmien lähteneen listalta. Eli ei hedelmiä siis? Ok. Hieman mistä dieetissä on kyse: Dr. McDougallin vaimo Mary kehitti dieetin. Kokeilivat ensin yksinkertaistaa ruokavaliota hetkeksi, ja heillä se toimi. Ihmiset olivat kuulemma kyselleet dieetin perään, koska pelkkä WFPB -ruokavalio ei ollut kaikille tarpeeksi. Tähän sitten tämä dieetti, jonka tarkoitus on tehdä syömisestä tylsempää, mutta ei sen huonompaa. Itse koen ettei tämä ole tylsä. Saa vain hermolepoa ruuanlaitosta, kun ei ole kuin yksi pääraaka-aine. 10 päivää, ja voisin tehdä vaikka vain 5 päivää tai 7 päivää. Tämä die...

WFPB - Ruokaostokset 25 € - Helmikuu 2

Helmikuun toisen viikon ruokaostokset. 10 € Ostokset Salesta, 4 kg perunaa ja appelsiinia ja omenaa. Kurkku. Näistä meni kuitti hukkaan mutta onneksi muistan, että siinä luki 9 ja risat. Kurkku oli yli 3 euroa kilo, appelsiinit ja omenat sama hinta kuin viimeksi eli  1,19 €/kg appelsiinit, 1,55 €/kg omenat,  Perunat 0,84 €/kg x 2 kg = 1,68 € /pussi, x 2 = 5,04 €  6,72 € Paseerattu tomaatti 2x  1,04€/500g = 2,08 €/kg Keräkaali 1,076kg x 1,19 €/kg = 1,28 € Peruna jauhoinen 0,85kg x 2 kg = 1,68 € Korjaan eli 2 pussia = 3,36 € Muovikassi mukana, Prismassa ohimennen.  Purin jälleen kieleni tohjoksi nukkuessa, joten ei ollut hirveästi mielenkiintoa murkinointiin. Sehän vain auttaa näitä säästötoimenpiteitä entistä tehokkaammiksi. Perunamuusia ja kädenlämpöistä kaurapuuroa pystyin korkeintaan syömään monta päivää, nyt alkaa jo olla parempi tilanne. Mutta jokainen aamu on uusi yllätys. Kaalin ostin, koska pakko olla jotain vihannestakin. (korjaan, ei ole pakko jos...

WFPB - 35 €/vko - Ruokabudjettihaaste - Viikko 2. - Mitä kaapissa? Ruokaostossuunnitelma

Budjettihaaste kesti seitsemän päivää. En lähtenytkään kauppaan heti, ostamaan marjoja ja kaikkea mikä haasteviikolla puuttui. Aion jatkaa toisen viikon 35 euron viikkobudjettia. Nyt kun aloitan uuden viikon (2.), käytän pesämunana niitä ruokia mitä jäi jäljelle. Kaapissa on haasteen jäljiltä: 1 dl punaisia linssejä n.700 g jauhoja n. 500 g kaurahiutaleita 1 prk paseerattua tomaattia keräkaali, aukaistu pari kiloa perunoita  Jääkaapissa mealprepattuna sunnuntaipäiväksi kastiketta, rieskoja, banaanikeksiä muutama. 1kg perunoita keitin viimeisen haastepäivän iltana, ja jätin taas 200 g syrjään uusia rieskoja varten. Sitä voi ihmetellä, että onpa nyt kallis haaste, eikä mitään erikoistakaan syöty. Puuroa, banaania, pottua lanttua ja porkkanaa. Mutta: Kun ottaakin huomioon mitä jäi jäljelle, seuraavalla viikolla voi mahtua jo marjojakin. Ostossuunnitelma on tehty, ja esittelen sen tässä postauksessa. Tämä postaus on jatkoa 35 euron viikkoruokabudjettihaasteelle. Nyt on alkamassa uusi v...