Siirry pääsisältöön

WFPB - Varhaiskaalikeitto - Miso, sinappi, ravintohiiva, curry, (+ pippuri)

 Varhaiskaali on nyt kesän parhainta satoa, ja on aika laittaa sille resepti. 


Jos sinulla on misoa ja ravintohiivaa, tähän keittoon voi nyt laittaa molempia. 
Mikäli on mahdollisuus noudattaa reseptiä, saat melko varmasti parhaan tuloksenkin. Toisaalta jos jokin aineksista puuttuu, runkoa voi myös hyödyntää ja tehdä oma keitto.

Varhaiskaali-curry-misokeitto

  • Perunoita n. puoli kattilaa
  • Varhaiskaalia sopiva palanen, esim. 1-2 nyrkin kokoista, 
  • 1/2 dl kauran jyviä
  • n. 200 g tai sinnepäin papuja tai 1 dl kuivia punaisia linssejä
  • Tomaattia
  • Kurkkua
  • Omenaa, jos on.

  • Mausteet:
  • Suolaton currymaustesekoitus
  • 1 tl rouhittu mustapippuri, tai maun mukaan
  • sinappi 1-2 rkl, n. 
  • ripaus kurkumaa värin vuoksi lähinnä, jos on
  • 1 dl ravintohiivaa. Tai 3 ruokalusikallista riittää pieneen keittoon.
  • 1-2 rkl misoa jos on

Perunat ja vihannekset pilkotaan kattilaan, jyvät ja pavut kaadetaan sekaan. Kaikki peitetään vedellä ja laitetaan kiehumaan. Keitetään kunnes kypsää. Lopuksi n. 5 minuutiksi kannen alle hautumaan.

Tähän keittoon ehdottomasti makua tuomaan kaikki ylikypsät tomaatit. Jos ei ole, niin loraus tomaattimurskaa käy.

Kurkut myös. Suolakurkunkin tuonne heittäisin, ja vaikka paprikat. Kun laadin tätä reseptiä, kesäporkkanat eivät olleet saapuneet kauppoihin. Joten tämä on resepti johon ei pakollisesti tarvita porkkanaa. 

Puolikas omena sattui olemaan, ja se antaa makeutta jonkin verran. Jos omenaa jää koskaan yli, se kannattaa pakastaa niin on kiva lisätä ruokiin, jotka tarvitsevat vähän pehmeyttä ja makeutta. Ei omena toki mikään kulinaristisen ihmeen tekijä tässä ole, en ainakaan usko. Mutta uskon omenaan yhtenä osana, ja yleisesti.

Mausteet :

 Sinapin lisäksi voi laittaa kaikki tutut kuten ketsuppi, 1 tl soijakastike ym jos ei ole misoa, tai tulisetkin maustekastikkeet.

Perusmaut ovat curryssa ja mustapippurissa. Koska varhaiskaali on sellainen minkä kanssa kävisi  soijakastike, mutta soijakastikkeessa voi olla suolaa jopa yli 16 g/100g, niin valitsin tilalle misotahnan. Keltainen miso voi olla muistaakseni parempaa tähän kuin tämä tumma mitä ostin, mutta tein nyt tällä tummemmalla. 

Katso lisää tietoa misosta, mison hintaa ja johtolankoja tietolähteisiin : Huhtikuun ruokaostokset 3 

Miso antaa umamia ja suolaa yhtä lailla kuin soijakastike, mutta on sallitumpi WFPB-ruokavaliolle kuin soijakastikkeet. Voi se lisätä suolanhimoa. Jos suolaa ei halua käyttää ja haluaa pysyä tästäkin kaukana, niin voi jättää pois. Umamia voi saada muualtakin.

Testasin ensin ilman misoa ja ravintohiivaa, ja kyllä tästä ruoka tuli. Currymauste, tai voi lisätä kaikkea mitä currymauste yleensä sisältää kuten korianteri. Jätin yrtit tästä pois, mutta ainahan niitäkin voi kokeilla.
Herbamare-suolaa ripaus pintaan, niin ihan ok. 

Misot ja ravintohiivat sekaan, ja sekoitus. Sinappiakin voi laittaa lisää, tai pelkkää sinappijauhetta esim 1/4 tl tai mikä riittäisi.

Miso on tehokas suolapilkahdus keitossa. Se on huonosti sekoittuva, joten jos haluaa tasaisen sekoituksen se kannattaisi ensin liottaa tilkkaan kuumaa vettä/keittolientä. Tai laittaa keittoon jo alussa. Lisäsin lopuksi, koska sitten tietää ellei sitä vaikkapa tarvitakaan.

Jos misoa joutuu sekoittelemaan valmiissa keitossa, kaikki perunat hajoavat samalla. 

Voi sitä laittaa vaikka lautasellakin.



Härkäpapujen tilalla tai yhtä aikaa voi käyttää punaisia linssejä, jotka kiehuvat nopeasti. 

Jyvinä on nyt kauranjyvät ruokaisuuden lisäämiseksi. Jos ei ole kauranjyviä, ne voi jättää pois tai laittaa tilalle ohranjyviä. Ellei ole niitäkään, niin riisiä voi laittaa puoli desiä. Ellei ole mitään jyviä, tämä keitto menee ilman jyviäkin.


Mitään estettä ei ole, miksei varhaiskaalin tilalla toimisi myös kiinankaali, suippokaali, kyssäkaali tai mikä vain vaalea uusi kaali. Tummistakin toki lehtikaalia voi aina lisätä joka paikkaan. 


Koska varhaiskaali on niin hyvää salaatissa, se voi mennä kokonaan raakanakin perheessä. (tai kesäkaali. Kumpi on oikea nimi?)

Jos taas yksin tai pienemmällä porukalla on iso varhaiskaali kulutettavana, on sitäkin mahdollisempaa että siitä jää se kantaosa mietittäväksi. On kiva laittaa se pian johonkin, ja hakea salaatiksi uusi kaali. 

Monihan tekee kaalista erilaisia wokkeja, ja se on todella hyvä idea. Uunissakin voi paistaa. 

Toisaalta yhden kattilan keitto jossa laitetaan kaikki samaan kattilaan, ja selataan puhelinta tai tehdään tärkeitä piirustuksia ja suunnitelmia sillä aikaa 20 -30 minuuttia, on vähemmän vaivalloinen ja suosittelen niihin hetkiin, kun asioiden on edistyttävä ja ihmisellä on vain 0- 2 kättä, maksimissaan 3. Tai apulaisia. 

Kiva kun tulit vierailulle, toivottavasti keitto maistuu. Muita kaalireseptejä tähän loppuun blogin linkkeinä, mitä voisi varhaiskaalista vielä tehdä:






Kommentit

  1. Olen huomannut että uskot omenaan, noin yleisestikin 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😂😂 Usko on vankka siihen iloiseen pieneen hedelmään :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Maaliskuu 4, 207 €/kk

 (Muokattu , Setämieskastikkeita ei saa enää. ) Loput maaliskuun ruokaostokset. Yhteensä maaliskuussa parisataa euroa, joka on siis yli tavoitteen. Eipä hätää mitään, sillä tässä kuussa tuli myös jatkon kannalta isoja säästöjä. Kuten marmeladit, taatelia pitkäksi aikaa, sekä luomu rusinoitakin pitkälle kevääseen. Ja sen verran tehokkaat ovat ostokset, että ei ole vieläkään kiire kauppaan vaikka on jo huhtikuu alkanut. Syyhyttää toki lähteä katselemaan paljonko pakastevihannekset maksavat, ja keksisikö jotain inspiraatiota huhtikuulle. Vielä on pakkasessa marjoja, euron banaaneita, ja jopa perunaa voi käyttää C-vitamiininlähteenä nyt kun olen oppinut sitäkin syömään myös raakana. Kuiva-aineet eivät ole loppumassa, voi tehdä leipää, keittää puuroja, keittää spagettia, on tomaattisäilykkeitä, ananaskakkukin on vielä tekemättä. Pakkasessa on vaikka mitä. Eli pärjäisin vaikka viikonlopun yli vielä komeasti.    =10.02 € Tumma makaroni 1,85 €/kg x 1,6 kg = 2,96 e Punaiset linssi...

WFPB - Ruokaostokset 35 € Lidlistä - Maaliskuu 3

Tässä postauksessa 35 euron ostoskori Lidlistä maaliskuussa 2026. Loput maaliskuun ostokset jäävät seuraavaan postaukseen, koska tämä yksi Lidlin ostoskori oli jo niin pitkä lista etten muita pysty nyt kerralla käsittelemään. = 34,55 Riisi 0,84 €/kgx2 = 1,68 € Ketsuppi 2,95 €/kg  Punainen linssi 3,96€/kg = 1,98 €/500g Luomu paseerattu tomaatti 1,76 €/kg 4x0,88 €/500g = 3,52 € Ananasmurska 2x0,97 €= 1,94 € Vihreät linssit 1,98 €/500g  Ruukkupersilja x 2 = 2,5 € Ruukkubasilika 2x 1,45 € Pikahiutaleet 0,72 €/kg, 500g = 0,36 € Täysjyväspagetti 4 x 500g,1,72 €/kg = 3,44 € Luomu kaurahiutaleet 0,96 €/850g = 1,13 €/kg Rosmariini 0,48 € Tofu teriyaki 1,28 €x 3 = 3,84 € Savutofu 1,74 € Sitruuna luomu 3,39 € x 0,104 kg = 0,35 € 7-8 kg tärkkelyspitoisia eli riisiä, papua, spagettia, viljoja. Tarkoittaa sitä että tässä on noin parin viikon ruoat, kulutuksesta riippuen 12-14 päivää vähintään. Arvioin aina toki yläkanttiin määrät ja tarpeen ostoksilla, mutta se ei haittaa koska mieluummin k...

WFPB - Ruokaostokset 102 € - Maaliskuu 1 ja 2

Maaliskuun parin viikon ruokaostokset, eli noin 50 €/viikko. 35 euroa riittäisi viikoksi tavalliseen ruokaan, nyt tuli esimerkiksi 10 eurolla pelkkää marmeladia kun oli tarjous. Turhia soijajogurtteja ostelin, ja jättikasat perunaa ja banaania. Ruukkuyrttejäkin. Siinä valossa ihan normaalin kuuloinen summa kahdeksi viikoksi. Nykyhinnoilla. Pidin 10 päivän Mary's mini dieettikuurin, se helpotti ostoksia. Toisaalta siksi tuli pikkuisia silppuostoksia paljon, isompien kauppareissujen sijasta. Ei tarvinnut miettiä kuin n. 4 kiloa perunaa per kauppareissu että riittää pariksi päiväksi aina, hedelmiä ja vihanneksia. Hedelmiä jälkiruuaksi, vihanneksia salaatiksi.  Paseerattua tomaattia sitä varten, että saa tehtyä perunoille jotain kastiketta. Kastikkeista jäi pavut pois, koska dieetillä ei syöty kuin perunaa tärkkelykseksi. 18 kiloa perunaa on nyt mennyt, ihmeen vähän, eli 1,8 kiloa perunaa per päivä. 13,42 €  Luomu paseerattu tomaatti 2x0,88€/500g = 1,76 €/kg Borlottipapu 3,61 €/k...

WFPB - Ruokaostokset 50 € - Tammikuu 2

Tässä tammikuun ruokaostoksia. Ostoskorit sekä Lidlistä että Prismasta. Laitoin selostuksia mitä näistä voi nyt tehdä, ja linkin reseptipostaukseen. Reseptit ilman lisättyä rasvaa, ja vähäsuolaisesti ja -sokerisesti, sekä ilman eläinkunnantuotteita, vegaanisia. Lidlistä ensin 32,78 eurolla, Prismaan lähdin koska sieltä saa kaskinauriita. Prismaan meni 11,67 €. Ostoskorivertailu ei nyt kerro kumpi kauppa on halvempi, kävin muuten vain molemmissa. Lidlissä mietin otanko kärryn vai korin, ja päädyin koriin koska se toimii ostosrajoittimena. Jos en jaksa kantaa ostoskoria kassalle, niin sittenhän ruokaa on enemmän, kuin yksi ihminen tarvitsee viikossa? Ajatellen mitä on jo kotona valmiina. Kori tuli niin täyteen, että jouduin pakastevihannekset kantamaan toisessa kädessä. Se on heräteostosten varma merkki. Tärkkelyspitoisia siis on, hiutaletta, spagettia, papua, jyviä ym. Siksi ostin vain 6 kiloa perunaa ja pari pussia pastaa. Niistä ei tule viikon tai kahden viikon kalorit, vaan ne riittä...

WFPB - 35 €/vko - Ruokabudjettihaaste - Viikko 2. - Mitä kaapissa? Ruokaostossuunnitelma

Budjettihaaste kesti seitsemän päivää. En lähtenytkään kauppaan heti, ostamaan marjoja ja kaikkea mikä haasteviikolla puuttui. Aion jatkaa toisen viikon 35 euron viikkobudjettia. Nyt kun aloitan uuden viikon (2.), käytän pesämunana niitä ruokia mitä jäi jäljelle. Kaapissa on haasteen jäljiltä: 1 dl punaisia linssejä n.700 g jauhoja n. 500 g kaurahiutaleita 1 prk paseerattua tomaattia keräkaali, aukaistu pari kiloa perunoita  Jääkaapissa mealprepattuna sunnuntaipäiväksi kastiketta, rieskoja, banaanikeksiä muutama. 1kg perunoita keitin viimeisen haastepäivän iltana, ja jätin taas 200 g syrjään uusia rieskoja varten. Sitä voi ihmetellä, että onpa nyt kallis haaste, eikä mitään erikoistakaan syöty. Puuroa, banaania, pottua lanttua ja porkkanaa. Mutta: Kun ottaakin huomioon mitä jäi jäljelle, seuraavalla viikolla voi mahtua jo marjojakin. Ostossuunnitelma on tehty, ja esittelen sen tässä postauksessa. Tämä postaus on jatkoa 35 euron viikkoruokabudjettihaasteelle. Nyt on alkamassa uusi v...

WFPB - Ruokaostokset - 35€/vko budjettihaaste - Viikko 3

 Kolmannen haasteviikon ruokaostokset 26,43 €. 35 eurosta jäi käyttämättä 8,57 €. Perjantaina vaihtuu neljäs viikko käyntiin.  Täällä blogissa päivitykset tulevat jälkijunassa, koska en ehdi aina heti tekemään postausta. Haasteviikko vaihtuu itselläni täällä kotisohvalla perjantaina. Yleensä ehdin kauppaankin paremmin vasta lauantaina tai sunnuntaina.  Mitä tehdä loppurahoilla? Nyt olisi mahdollisuus taas lisätä vaihtelua. Vaihtoehtoja: a) ostaa papuja ja linssejä b) säästää seuraavalle viikolle c) ostaa jotain kalliimpaa, kuten maustekastikkeita tai herkkuja d) ostaa valmiiksi lisää tärkkelyspitoisia, kuten hiutaleita ja jauhoja Mikä olisi paras vaihtoehto? Riippuu varmasti tavoitteesta. Alun perin tämän säästöhaasteen piti olla viikon kokeilu, seitsemän euron ostoskoreja lähikaupasta. Päätinkin sitten jatkaa, ihan mielenkiinnosta, ja koska ruokaa jäi. Elän siis koko ajan näillä ruuilla mitä olen ostoskoriin ostanut, tai kaapistani ostanut siirtämällä haastehyllylle, enk...

WFPB - Peruna, makaroni ja vihreät pavut - Helppo startti kasvisruokiin

Reilusti ruokaa kolmesta pääraaka-aineesta. Lisäksi vesi ja mausteet.  Mittasin yhden kaikkia, tai jonkin tasamitan saadakseni reseptimäisen ohjeen. Jos sinulla sattuu vaikka olemaan eri vihannesta, tai jokin mauste puuttuu, niin eiköhän siitä ruoka tule. Vettäkin voi lisätä tarpeen mukaan. Ainesten määrät voi puolittaa, jos haluaa tehdä vähemmän. 1 kg perunaa 1,5 l vettä 400 g pussi makaronia 120-150 g vihreitä papuja 1-2 rkl tomaattisosetta 1 rkl suolatonta jauhelihamaustetta 1 tl kuivattua persiljaa 1 tl kuivattua oreganoa 1 tl kuivattua basilikaa 1/2 tl mustapippuria Mausteita tietysti myös maun mukaan. Omaan makuuni jauhelihamauste on melko pippurista jo valmiiksi.  Suolaa en lisännyt ruuanlaitossa. Tuli ihan toimiva ruoka ainakin vasta laitettuna. Kun lämmitin ruokaa myöhemmin, laitoin lurauksen ketsuppia ja ripottelin ravintohiivaa ja mustapippuria. Tästä tuli iso kattilallinen, tai ainakin itselleni riitti koko päiväksi ja ylikin. Riippuu varmaan monesta asiasta, kuten...

WFPB - Viikon ruokaostokset - Kesäkuu 1. - 30 € - Muutto

Ostoksilla jatketaan.  Aivan eri meininki oli tämän kertainen muutto. Vuoden 2018 muuttoeväät olivat paljon eläinproteiinipainotteisemmat. Nytkin oli hieman vilunkipeliä ilmassa, vegaaninen suklaa, mutta se oli sellainen valinta. 2018 en ollut sen enempää ruoka-asioita miettinytkään, veuhtasin menemään vain. Uskaltaisiko laittaa kuvan niistä loppuun? *Ei herkille.* Vanhan asunnon siivouseväät siis tässä. 5.72 € Jouduin kaupassa kipaisemaan, koska eväsleipien kanssa sattui sekaannus. Kaupassa kipaiseminen oli yllättävän vaikeaa, koska tekemistä oli niin paljon. Piti ottaa pellillisestä sämpylöitä loput mukaan, ja jättää kaksi kotiin. Tulikin kaksi mukaan, ja loput jäi pois. Kaurahiutaletta, kikherneitä, banaaneja.  Muuttajan vinkit: mieti kylmiä eväitä esim kaura-ateria, tölkkipavut ruokatermari? leipaise illalla tai aamulla tuoreet sämpylät, peltileipätyyliin ilman kohotusta*, (*ilman kohotusta? Korjaus: Ilman vaivaamista.) tosi ihana jos ei tarvitse vanhaa jänkkileipää järsiä...

WFPB - Ohrarieskat - Perunamuusista ja kaurahiutaleista

Kesä on, kaikki on tuoretta. Leivänpäällisiä riittää, kurkku on halpaa, salaattia ja tilliä on tarjouksessa silloin tällöin. Jokin helppo leipä tarvitaan, jossa ei ole muita kuin itse valittuja lisäaineita. Näihin ei tarvita maitoa, munia, rasvaa, eikä edes omenasosetta. Muok. 11.7 lisätty vinkki keitettyjen perunoiden muusaamiseen Rieskat olen jo esitellyt monta kertaa, mutta nyt laitoin ihan paperille ylös minkä verran mitäkin tuli. Silti nämä ovat noin-arvioita, koska ei voi tietää millaisia jauhoja ja muuseja kenelläkin on käytössä. Sehän aina vaihtelee paljonko perunamuusissa on nestettäkin. Perunamuusi on nyt pelkkään perunoiden keitinveteen tehty, ja ollut yön jääkaapissa. Ohrarieskat  3 dl ohrajauhoja 1 - 2 dl pikakaurahiutaleita 2 dl perunamuusia 1-2 dl vettä suolaa jos käyttää esim. 1/4 - 1/2 tl Lisäksi jauhoja tai leseitä lautaselle niin, että voi pyörittää taikinanpalan siinä. Paistetaan n. 200-250 asteessa. Leivinpaperi kestää usein sen 220C max. Voit halutessasi lai...

WFPB - Ruokaostokset - Elokuu 3 ja 4 - 100 €, n. 190 €/kk

Lisätty  2.9. linkki, uusi kokaru-kirja, löysin tänään. Hups ja haa, Tässä heti kirjalinkki niin ei tarvitse selata alas asti:)   https://www.suomalainen.com/products/kokaru-kokokasvisruoka Uutuus voi löytyä pian kirjastostakin jo, ks. lähimmän kirjastosi saatavuustilanne  https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=kokaru&type=AllFields Tekijät Pauliina Tervo / Ville Miettinen Nyt elokuun loput ruokaostokset, vuosi 2025. Noin 100 € parin viikon ostokset, tässä postauksessa on sekä aloiteltuja talvivarautumisia, että joka päiväistä lanttua ja leipää. Aloin hyvän sään aikana hamstraamaan talvivarastoja, tai ainakin etukenoa että kaikki tarvikkeet eivät lopu yhtä aikaa, kun lumi sataa maahan. Homma vielä jatkuu hyvän matkaa, kunhan ei ala menemään ihan hirveitä summia rahaa. Kertasijoitus on aina mietittävä, koska ruokien kanssa voi sattuakin jotain. Tulee vaikka äkillinen matka, ja sitten olisi tuhansilla euroilla ruokaa tyhjässä talossa? Ei sitä koskaan tied...