Siirry pääsisältöön

WFPB - Ruokaostokset - Lokakuu 3. 40 € - Viikon säästöpohdinnat

Lokakuun kolmannella viikolla meni 40 € ruokaostoksiin.

Tässä postauksessa:

Ensin parilla kympillä ostoksia ja niiden selostuksia, eniten vierastarjoilun näkökulmasta. 

Sitten kun ne on käyty läpi, katsotaan loput. Kuvittelin, etten ole paljoa kaupassa kerinnyt edes käymään. Taas on ollut kiireinen viikko muutenkin, joten hyödynnän sitä ideointiin. 

Olen kuitenkin mitä lie lamppua ja pesuaineputelia joutunut välillä hakemaan, ja aina on mukaan tarttunut jotain. Siksi tuntuikin, että eikö näistä ostoksista tule ikinä loppua?

Loppuun kirjoittelin säästömietteitä, säästöpohdintoja.

Toivottavasti löydät parhaat ideat omaan arkeesi näiden joukosta.

Kaikki maailman kasvikset eivät juolahda itsestään selvyytenä päähän joka kerta. Varmasti maailma on täynnä vielä helpompia, nopeampia ja parempia ideoita, mutta eivät ne ole vielä tavoittaneet tätä kansalaista. Tai teen ratkaisuja erinäisistä muista syistä.


S-Marketista = 9,18 €:


= 2,07 

Ananas, 2,07 €. 

Päältä surkean näköisiä. Saatoin pelastaa hävikiltä. Otin riskin, ja onneksi otin. Sisältä ananas oli tosi hyvä. Ei lukenut kuitissa kilohintaa. Edullista varmasti.

Kuvan ananas ei liity tapaukseen. En ehtinyt kuvailemaan, otin kuvakansiosta.

 = 0,94 €

  • Pari päärynää, 0,94 €. 
Kotona oli banaania ja omenaa valmiina.  Sain tehtyä ananaksesta ja näistä kunnon trooppisen hedelmätarjoilun. 


= 2,59 €
  • Luomu aprikoosit 2,59 €/pss, 12,95 /kg. 
Mikään herkku ei mielestäni maistu näiden jälkeen miltään.

Makea panos pöytään, räjäyttää sylkirauhaset kahvin kyytipoikana. Vastaa jotain, mitä ennen ajattelin konvehteista.

Parempi kuin vaikkapa tumma suklaa sikäli, että suklaasta hampaat sotkeentuvat enemmän.

Huomioitavaa, että luomu on makea, ei-luomu on se kirpeämpi. En ostaisi ei-luomua tähän tarkoitukseen.

Vinkki: Toinen konvehti-idea voisi olla makea taateli. Huomasitteko hyvän taatelijutun blogit.fi-sivun kautta, Mielekäs miellekartta-blogi.  Auttaa kyllä herkkutaateliostoksissa! Laatueroja niissäkin, ihan mielettömästi. Testasin joskus laadukkaan rasian, ja kannatti.


= 1,39 €

  • Rusinat 1,98 €-0,59 € = 1,39 €. 

Hamsterinvaistoni eivät heränneet, ja ostin vain yhden paketin -30 %. 

Ilta-alesta olisi saanut -60%. Mutta ei sitä tarjousten perässä voi aina juosta.


= 2,19 €

  • Helmitomaatit 10,95 €/kg

Samantasoinen kilohinta, kuin yleensä mustikoilla tai mansikoilla.

Maailman kätevimmät vihannekset silti, jos on kiire, menossa, vieraita tai ei voi pilkkoa tai odotella mitään. 

Piristävät kaikkea tarjoilua ja salaatteja, naposteluja, mutta ilman yhtään negatiivista ominaisuutta kuten lisätty sokeri, rasva tai suola. Ja ilman käytännöllisiä haittatekijöitä kuten tahmeus, kirpeys ja sotkuisuus.


Sitten K-Supermarketista 10,25 €:



= 3.25 € 

  • Bataatit olivat vain 1,99 €/kg.  1,633 kg = 3,25 €. 

Helpot bataattiranskalaiset jos ei ehdi miettiä mitään.

Jos söisi näitä joka päivä, ikinä enää ei tarvitsisi miettiä mitään. 

Suurimman osan ajasta teen asiat paljon hankalammin, kuin olisi tarpeen. 





= 2,26 €

  • Paprika oli 1,49 €. 

Näin halvalla paprikaa ei tule aikoihin olemaan. Hamsterivaistot astuivat remmiin ja lapoin pussin täyteen. 1,517 kg=2,26 €.

Käytin ruuissa ja leivän päällä muutaman, ja pakastin loput. Tiesitkö, että paprikaa voi pakastaa ilman esikeittämistä? (Marttojen sivu) Kyllä vain.


= 2,55 €
  • Alpro jogurtin nappasin, koska hyllyn laidassa luki tarjous 1,49 €. 

Silti kuitin mukaan oli peritty 2,55 €.

Tästä taas opimme. Kuitti kannattaa tarkastaa. Ei se aina euron päälle ole, mutta ostin pohjautuen siihen luuloon, että halpaa jogurtiksi. Siksi tunsin oloni ryöstetyksi.

Sattui muuten olemaan hyvää jogurttia.


= 2,19 €

  • Mansikkahillo 2,19 €. 5,48 €/kg
Noniin, eli 20 euroa suunnilleen on tässä kohtaa mennyt. Alkuviikko oli siinä, nyt alkaa loppuviikon ostoshulinat.

Vihdoinkin löysin:

=4,15 €

  • Filos Deluxe balsamietikka
K-Supermarketista.

Luomua. Vaikka tässä nyt näyttäisikin olevan sokeria, tästä puuttuvat kaikki sokerikulöörit, sulfiitit ja muut itseäni epäilyttävät, mitä usein balsamietikoiden valmistusaineluetteloissa lukee. 

Tätä ei paljoa mene joka päivä, niin olisi aivan sama hinnan puolesta laittaa kalliimpaakin.

Paitsi kerran meni koko pullo päivässä, kun huitaisin vahingossa pöydältä säpäleiksi pitkin seiniä.

= 0,46 €

Tarjouksessa, mutta hieman nahistuneita.

Lantusta tulee kurpitsamausteseoksella maustettu pata. 0,89 €/kg, 0,46 €/522 g


=2,68 €

2,09 €/kg, 1280 €/2,68 €

Ei-luomuja, tavallisia irtonauriita. Mutta ei pahoja.




= 4,02 €

  • Perunat n.5,5 kg
Prismasta. Alle 1 €/kg.


= 2,70 €

0,45 € /kpl, 2,25 €/l

Eväsmehuja menemisiin. Hiutaleiden kanssa sekaisin ja saa hotkaistua apetta vaikka kesken minkä tahansa. 

Jos muistaa ottaa lusikan mukaan.


= 2,39 €

Lehtikaali, luomu 150 g. 


= 0,69 €

Jääsalaatti tarjouksessa. Namia leivän päällä.


= 0,69 €

Omenat, Jonagold, n. 1 €/kg


= 2,00 €

Lähin K-kauppani oli kunnostautunut. Euron kilohintaan hävikkihedelmää.

Olisi siellä ollut myrkynvihreitä perunoitakin pussillinen, en tiedä miksi. Syökö niitä joku? 

Jes, siinä oli kaikki.


39,21 €, eli 40 €.


Kuvittelin, etten paljoa ole kaupassa käynyt. Pääasialliset kauppareissut olivatkin ne vierasvaraostokset 20 €. Loput ovat vähän samalla haettu kuin muuta.

Viikon säästöpohdinnat:

Jos ostaa mahdollisimman vähän alkukuussa, ja syö enemmänkin jämiä ja mitä on jo, voi loppukuussa nähdä kokonaistilanteen paremmin. Voi nähdä selkeästi, miten on kannattava toimia seuraavaksi.

Ruokakuluissa saattaa säästää jopa enemmän, kun istuu rahojen päällä mahdollisimman pitkään. Selviää, ettei tarvinnutkaan oikeastaan niin paljoa, kuin mitä olisi ensin mennyt ostamaan.

Kun näkee loppukuussa miten on taas säästänyt, voi herätä erityisen suuri motivaatio kyseenalaistaa lisää kaikkea, mitä muka ensin ajatteli tarvitsevansa.

Esimerkiksi, nyt olen laittanut ensin 30 €, sitten toisella viikolla 10 €, ja nyt 40 €. Yhteensä tässä kuussa on mennyt vasta 80 €.

Jos tavoitteena on alle 200 euron ruokakulut, niin voisin ostaa yli satasella vielä ruokaa tällä tai ensi viikolla,
ja kuukauden tavoite ei ylity.

Jos näin pitkä rimpsu ostoksia oli 40 €, niin mitä saakaan satasella? Ei ihminen voi syödä niin paljon.

Toki rahan voi käyttää kalliisiin tuotteisiin, erikoisiin superruokiin ja muihin. Nythän olisi siihenkin hyvä tilaisuus, jos miettii kuukauden ruokabudjettia.

Toisaalta säästön voisi käyttää siihen, että ostaa oikein viisaita ns. oikeita ruokia, ja porskuttaa ensi kuuta pitkään käymättä kaupassa.

Samalla tyhjentelee kaappeja niiltä osin, kuin siellä on jotain valmiina. Toisaalta niitä voisi täyttääkin, ajatellen että tulee marraskuu, ja joulukuu. Joulukuussa voi olla pakkasta, ja ei halua käydä kaupassa. Silloin olisi hyvä elää hamsterivaraston turvin.

Joka tapauksessa, mielestäni jos rahantulosykli on sellainen että raha tulee alkukuusta,  niin silloin kannattaa heti perään ostaa mahdollisimman vähän, mikäli tavoittelee totisia säästöjä. Kaikki hankinnat vasta loppukuussa.

Ihan pienistäkin asioista alkaen. Esimerkiksi muutama maustesekoitus, mitä olisin voinut mielelläni hakea. Mutta kun en vain sinnikkäästi lähde ostamaan, niin alkaa löytyä tuolta kaapista kaikkea. 

Grillimausteseoksen sijaan sekoitin paprikaa ja pippuria. Currymausteen sijaan laitoin kurkumaa ja kanelia. Punaisen kastikkeen sijasta cayennepippuria ja yrttejä.

Vanhaa rosmariinia perunoihin.

Joskus kaupassa on silti käytävä, koska muuten ei ole mitään pois syötävääkään. 

Voi myös olla joissain tilanteissa kuormittavaa miettiä, mitä kaikkea ei osta. Ja mitä kaikkea ei tee, ja ei syö, ja ei mieti.

Joskus pääsee vähemmällä, kun vain menee ja ostaa, ja tekee mitä mieleen juolahtaa. Asiat etenevät teit niin tai näin. Kyllä se hieman aina vaihtelee, miten kannattaa tehdä. Ja mikä on mahdollista.

Lokakuu 1. 30 €

Lokakuu 2. 10 € linkit: e-kirja, tärkkelys, fineli-video

Lokakuu 3, 40 € + viikon säästöpohdinnat

Lokakuu 4. 50 €, 134 €/kk

Mitä kotivaraan hankittuna aiemmin: Kotivaraostokset 75 €, elokuu

Kotivaraostokset 65 €, elokuu

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 26 € - Huhtikuu 4 - 136 €/kk

 Huhtikuun 2026 loput ruokaostokset.  = 5,44 € Xra omenat 1 kg = 0,99 € Lidlistä omena 0,99 €/kg x 0,566 € = 0,55 € Luomu sitruuna 2,99 € x 0,228 €/kg = 0,68 .€ Peruna 2 x 2 kg= 4kg, 0,80 €/kg = 3,18 € = 15,46  Vemondo luomu kaurajuoma 1,15 €/l Baresa luomu tomaattipyree 1,29 € tuupi Chilikastike jalopeno 19,9 €/l, 100g 1,99 € Ananasviipaleet 1,19 € Luomu paseerattu tomaatti 2x0,88 €/500g = 1,76 €/kg Peruna 0,88 €/kg 2kg = 1,76 € Punajuuri 1,39 €/kg Porkkana 1,15 €/kg x 1,752kg Punakaali 1,946 kg x 1,59 €/kg = 3,09 € Lehtikaali pakaste 5,58€/kg, 500g = 2,79 € Minimanista lehtikaalia. Aina kun miettii että tuleekohan tarpeeksi ravintoaineita, kannattaa ostaa lehtikaali. Lisähuomio että sanoin kerran blogissa, että lehtikaali ei yleensä maistu ruuissa tai pilaa ruokien makua. No, koitin tehdä kastikkeen missä oli vihanneksena melkein pelkästään lehtikaalia puoli pussia, ja tomaattisosetta. Kyllä se olikin yhtäkkiä jotenkin pahan makuista.  Syötävää, mutta pitäisi ...

WFPB - Ruokaostokset 89 € - Toukokuu 3 j a 4, 169 €/kk

 Loput toukokuun ruokaostokset eli toukokuu 3 ja 4. Oli painovirhepaholainen ensin otsikossa, toivottavasti et ehtinyt hämääntymään. Osa näistä ostoksista ei ollut ihan tavallisia, vaan hamstrasin lähikaupan tarjouksista tuotteita. Tuli jopa 169 €/kuukaudessa, kun laskin toukokuun ostokset yhteen. Säilykkeitä nyt hamstrasin lähinnä. Niillähän on monesti kalliimpi kilohinta kuin tuorevihanneksilla, joten kiva että löytyi säästötarjouksia. Lisäksi kuluja nostatti kauramaidot, ostin 6 purkkia kerralla.  Toinen yli kymmenen euroa meni pelkkään ruisleipään. Löysin tarjouksesta tosi hyvää luomua ruishapanjuurileipää. Vaikka nyt tulikin maksamaan kerralla hieman enemmän, niin pitkässä juoksussa säästän kun sain halvalla leivät, pitsatarvikkeet ja hillot. Käytän näitä säilykkeitä pitsan täytteinä sen takia, että ovat valmiiksi kypsiä eikä tarvitse esikypsyttää. Tuoreet sienet ja muut kasvistäytteet pitää usein paistaa/keittää ensin, muuten ne voivat olla raakoja pitsassa. 80 € + 89 € ...

WFPB - Ruokaostokset 80 € - Toukokuu 1 ja 2

 Toukokuun ruokaostoksia kahden ensimmäisen viikon ajalta, toukokuun viikot 1 ja 2.  Ruukkubasilika 2x 1,45 € = 2,90 € Luomu paseerattu tomaatti 0,88 €x 2 = 1,76 € Luomu borlottipapu 2 x 0,82 € = 1,64 € Banaani 1,79 € x 1,424 kg = 2,55 € Omena 1,09 € x 0,862 kg = 0,94 € Kirsikkatomaatti 2,99 € Kurkku 1,49 € x 0,260 kg = 0,39 € = 13,17 € Lidlistä nämä. Oli onneksi niin vähän jonoa, että ehdin pikaisesti ottaa kuvan. En siis ala kameran kanssa leikkimään, jos näen yhdenkin ihmisen takanani. Harkitsen siirtymistä vanhanaikaiseen systeemiin, jossa levitän ostokset kotona, ja kuvaan vanhalla digikameralla. Nyt olen tehnyt niin, että aina jos on mahdollista, kuvaan ne jo kaupassa tai vaikka ulkona autossa. Jostain syystä ostosblogin pitämisessä kuormittaa eniten, jos ei saa tulla kotiin ja laittaa heti ostoksia kaappiin. Vaikka tavallaan vaivalloisuusastekaan ei hirveästi siitä muutu, miten tekee.  Saa nähdä mikä systeemi tulee olemaan, vai kaikki vuoron perään. Heräteostokset ...

WFPB - Peruna, makaroni ja vihreät pavut - Helppo startti kasvisruokiin

Reilusti ruokaa kolmesta pääraaka-aineesta. Lisäksi vesi ja mausteet.  Mittasin yhden kaikkia, tai jonkin tasamitan saadakseni reseptimäisen ohjeen. Jos sinulla sattuu vaikka olemaan eri vihannesta, tai jokin mauste puuttuu, niin eiköhän siitä ruoka tule. Vettäkin voi lisätä tarpeen mukaan. Ainesten määrät voi puolittaa, jos haluaa tehdä vähemmän. 1 kg perunaa 1,5 l vettä 400 g pussi makaronia 120-150 g vihreitä papuja 1-2 rkl tomaattisosetta 1 rkl suolatonta jauhelihamaustetta 1 tl kuivattua persiljaa 1 tl kuivattua oreganoa 1 tl kuivattua basilikaa 1/2 tl mustapippuria Mausteita tietysti myös maun mukaan. Omaan makuuni jauhelihamauste on melko pippurista jo valmiiksi.  Suolaa en lisännyt ruuanlaitossa. Tuli ihan toimiva ruoka ainakin vasta laitettuna. Kun lämmitin ruokaa myöhemmin, laitoin lurauksen ketsuppia ja ripottelin ravintohiivaa ja mustapippuria. Tästä tuli iso kattilallinen, tai ainakin itselleni riitti koko päiväksi ja ylikin. Riippuu varmaan monesta asiasta, kuten...

WFPB - Ruokaostokset 110 € - Huhtikuu 1, 2 ja 3

Huhtikuun 2026 ruokaostokset kolmen viikon ajalta. Miten on huhtikuu sujunut ? Söitkö mämmiä pääsiäisenä, tai pääsiäisen jälkeen? Kohtahan se on jo vappukin. Lakaisukoneita odotellaan, niitä on jo näkynyt täälläpäin. Pölyä on niin, että tikahtuu. Onneksi näin jonkun oikein fiksun ja koulutetun henkilön paasauksen, jossa hän sanoi että luomuruoka ja puhdas ilma eivät ole syy eliniän pitenemiseen ihmiskunnassa, vaan tiede. Tiede meidät hengissä pitää, jos mikään. Voi olla niin, tai voi olla olematta. En silti lähde tahallaan nyt tien viereen imuroimaan kaikkea pölyä nenään. Elämän pidentyminen ruokavaliolla ei välttämättä olekaan hallinnassamme, eli ei lisätä vuosia elämään vaan elämää vuosiin. Niin päin. Kokokasvisruokavaliolla 39-vuotiaasta asti, nyt on mittarissa 47 ja kohta alkaa olla se ikä, että suvussa kulkevat sairaudet viimeistään pullahtaisivat pintaan. Saa nähdä miten käy, mutta jatketaan siitä huolimatta. Aivan hyvin voi käydä hyvin tai huonosti, ja motivaatio ei olekaan lopp...

Luukku 8 - Ruis - WFPB

Kahdeksannessa joulukalenteriluukussa ruis, erityisesti ruisjauhot ja ruispuurot. Jälkiruoka ruisjauhoista ja puolukoista, eli ruisjauho-puolukkavaahto. Sokeria maun mukaan. Voinee makeuttaa taateleillakin, jos ne liottaa ja hienontaa.  Herkkuun löytyi ohje äidin vanhasta köksänvihkosta. Kiitos äidille vinkistä. Oli ensimmäistä kertaa tehdessä melko vaikea, kun en tiennyt yhtään miten tämän pitäisi käyttäytyä missäkin vaiheessa. Mutta sain kuin sainkin vaahdon tehtyä.  Tämä resepti vaati koneellisen vispilän, koska joutuu vatkaamaan niin kauan.  Jos ei sähkövatkainta löydy kotoa tai ei muuten hotsita vatkaaminen, niin ehdotan tilalle tavallista ruispuuroa jonka maustaa puolukoilla (tämän ohjeen jälkeen), tai  ruismannapuuroa tai mannapuuroja  yleensä, muutkin kun ruis. Tai nopea puuroherkku on  riisipuuro mikrossa , tai kattilassa, vuoden 2021 joulukalenterissa luukku 7. Ruisjauho-puolukkavaahto Alkuperäinen ohje oli: 4 kkup kiehuvaa vettä, 2 kkup ruisjauho...

WFPB - Ruokaostokset 33 € - Lokakuu 4

 Viikon ruokaostokset, 33 €. = 6,44  Jauhoiset perunat Salesta, 2kg =  2,49 €. 1,24 €/kg Pirkka- perunoita 0,79 €/kg x 5 = 3,95 € Tällä viikolla panostin perunaan, koska on se vaan niin hyvää ja helppo miettiä ruokia. = 2,65 € Golden Sun Riisi Parboiled  0,90 €/kg Golden Sun Riisi,  0,88 €/kg  2 kg = 1,75 €/pss Kyllä täytyy jotain pastaakin hakea lisää, mutta nämä riisit ovat kuitenkin hyviä siihen, että aina on vähintään jotain. Niin halpaa, että sama laittaa pari säkkiä aina.  Lidlin luomu tofu 2 x 1,35€, 6,75 €/kg  = 2,70 € Koiralle ostin 20 % naudanlihaa se oli n. 10 euroa kilo, ja maksalaatikko koiralle maksoi jotain 5-6 €/kg. Jos siis tofun ajattelee "lihan tilalle" koska siinä on paljon proteiinia, niin tämä on ainakin minusta ok hinta, ja vieläpä luomuakin sattuu olemaan. Lisäksi tofusta saa ainakin kalsiumia, ja mitä kaikkea muutakin. (pitääpä kokeilla syökö koira, koska koirakin voisi tarvita lisää kalsiumia.)   4,95 € K-Market...

WFPB - Viikkokokkailut elokuussa I - Retiisi, fenkoli, lehtikaali - Hävikkilaatikko - Viikon ruuat

Viime ostosviikolla ei tarvinnut ostaa perunaa tai bataattia, koska niitä oli tarpeeksi jäljellä. Viikon kokkailut sujuivat vaihtelevasti. Ei kaikin puolin idyllistä. Riippuu katsantokannasta. Toivottavasti saat ideoita itsellesi. Kasvit ovat aina mielestäni kauniita. Ruokaostospostauksilla on suurempi pointti, jos näyttää mitä ruuista edes tuli.  Suunnitelma viikolle oli syödä tähtiateriaksi nimeämääni yhdistelmää, bataatti+peruna+wokvihannes+srirachakastike.  Tämä on tosi tasapainoinen annos, ja ravintoarvot nähtyäni finelin sivulla meinasin lentää taas selälleni. Laitan niistä vähän loppuun. Ilman reseptiä kun kokkaa, niin hävikkikin on usein pientä ja elämä huoletonta. Vokkivihannesten tilalla olisi kesäkurpitsaa, naurista ja porkkanaa.  Kastikkeesta taas: ketsupissa on usein suolaa noin 2 g/100 grammaa, ja tässä jotain 9g/100g.  Kaupat ovat täynnä öljyä sisältämättömiä maustekastikkeita, jossa joissain ei ole suolaa ollenkaan, tai liikutaan paljon alle viiden g...

WFPB - Ruokaostokset 40 € - Elokuu vko 3.

 Ruokaostoksien esittelyt alkaen vihanneksista.  Sitten katsotaan mitä viime viikon jälkeen on tapahtunut. Persilja, 1,35 €,  selleri 2,19 € lähikaupoista. Kiinankaali 2,89 € / kilo lidlistä. Kuuden euron setti tässä. Pakastealtaasta vihreät pavut, maissit, pari hernepussia ja pinaattia. Noin 3 €. Porkkanaa, bataattia, punajuuria ja palsternakkaa. Yhteensä n. 7-8 € Hedelmänä omenat, Jonagold. 1,5 € 2 kg pussit olivat 0,89 € /kpl.  Perunan kilohinnaksi jäi alle 45 senttiä.   Edullista ruokaa jo. yhteensä 3.56 € Lidlistä sai riisiä 1,39 € kahden kilon säkeissä.  Riisin kilohinnaksi jäi 0,69 €.  Riisi oli italialaista alkuperää.  Spagetit olivat halpoja, 0,69 € pussi, kilohinta siis 1,38 €.  Yht. 4,55€ Erilaisia tölkkipapuja ja paketti kuivattuja, punaisia linssejä. Yhteensä n.6-7 euroa. Maustamisiin n.5 euroa.  Lidlistä löytyi edullinen appelsiinimarmeladi 1,05 €.  Aamun n. 3€ ostokset lähikaupasta. Yhteensä sain laskettua kuitei...

WFPB - Ruokaostokset 30 € - Marraskuu 4

Ostoskeikka 4, 30 €.  Marraskuussa meni yhteensä 100 euroa ruokaan. Tässä postauksessa ensin ostoksia, sitten surullisempi asia.  Mietin joulukalenterin tekemistä. Nyt on blogissa ollut sen verran vähemmän kävijöitä, että kiinnostus on selkeässä laskussa. Joulukalenteria tehdessä voisi silti tulla hyviä ideoita. = 3,38 € 4 kg Jauhoiset perunat Lidlistä 0,85 €/kg = 1,58 € Kikherneet 0,79 €/380g nesteineen 2,08 €/kg. Valutettuna 230 g, kilohinta pelkät herneet 3,43 €. Ei lisättyä suolaa.  Vertailua: Prismassa Foodinin kuivat kikherneet 500 g pussi oli 2,95 €/kpl, josta tuli viimeksi noin kilo keitettynä.  3,43 € - 2,95 € = 0,48 €. Sen verran säästäisi keittämällä itse. Ei pelkkää säästämistä:  Keittäminen n. tunti ja pakastepussit päälle, sen jälkeen pakkasessa säilyttäminen. Pakkasesta annostelu on toisaalta vaivatonta. Eikä tule uutta pahvitetraa joka kerta roskaksi.  = 1,99 € Porkkanat 2 kg. = 6,98 €/kg 1 kg Pakastettua lehtikaalia 3,49 € /500g  = 4,...