Siirry pääsisältöön

WFPB - Ruokaostokset - Lokakuu 2. 10 € - e-kirja, tärkkelys, finelivideo

Jaettavana tänään ilmaiseksi:

  • e-kirja,
  • hyödyllinen videolinkki, 
  • linkki hyvään blogikirjoitukseen
Olen haljeta. Olisi paljon sanottavaa, mutta parempi nyt käydä ensin ostosten kimppuun.

Lokakuun toisen viikon ruokaostokset:

Satokausiämpärit jotka ostin syyskuun taitteessa näkyvät nyt tällaisena, ettei kaupasta tarvitse paljoakaan.

Kymppi meni, ei sen enempää. Muovikassillinen tavaraa, ja oli helppo tulla niiden kanssa kotiin. 




= 2,39 €

Syödäänpä sitten lehtikaalta. Jos Dr. Esselstyn sanoo että kuusi kertaa päivässä oma nyrkillinen, niin tämä on kyllä siihen helppo. Menee vain jääkaapille ja repäisee, huuhtaisee vesihanan alla ja syö sillä aikaa, kun ruoka on mikrossa, hellalla tulossa tai kahvi kiehumassa.

Olisihan kaupassa vaikka mitä muutakin tähän soveltuvaa. Rucolaa, kiinankaalia, kukkakaalia ja parsakaalia. 

Isossa kaupassa alkaa herkästi melkein runsauden pula kaatua päälle. Helpointa napata se, mikä ennenkin on hyväksi osoittautunut.



= 3,58 €

 0,90 €/kg, 1,79 € pussi.

Prismassa jos on käyntiä, on pakko aina pari pussia pottua ostaa, vaikka eivät mihinkään kotona mahtuisikaan. Missään muualla ei ole niin luotettavat ja hyvin hoidetut perunahyllyt. En tiedä miten muissa Prismoissa.

Joskus tosin siellä myyjä käy karistamassa irtoperunoita esille, jos ne ovat jääneet piiloon. 

Se kirvelee hieman silmiä kun tietää, miten äkkiä peruna vihertyy altistuessaan valolle. Toisaalta koska väkeä on paljon ostamassa, ne eivät välttämättä ehdi mennä. Ehkäpä he tietävät, mitä tekevät.


= 3,06 €

Banaani 1, 89 €, n. 1,5 kg, 1,29 €/kg tarjouksessa.

Satsuma 1,17 €, 1,89 €/kg


= 0,84 €

Sitruunat.

Siinäpä ne, 9,87 €.

Edelliset lokakuun ruokaostokset tekivät 30 euroa: Lokakuu vko 1. 30 €

Jaettavat:

  • Ekirja: 

Jos tykkäät lukea ja osaat englantia, niin nyt Dr. McDougall on laittanut ilmaistarjouksen ekirjaan The McDougall Program for Women. Toinenkin ilmainen oli, nimeltään Making The Change. Ainakin toinen noista taisi olla vain tämän kuun*, joten tilaa omasi pian. 

*Huom: 1.11. 2022 olikin ilmaiseksi eri kirja: McDougall’s Medicine: A Challenging Second Opinion , Kannattaa tilata siis nyt. Toisen kirjan tarjous meni ohi. Making The Change oli vieläkin 0,00 $

Painoin "Add To Cart". Täytin ne kohdat, joissa oli punainen tähti. Osoitteeksi laitoin jotain että Muumilaakso 9. Eivät he minun osoitteellani tee mitään, koska se on ekirja.

Laitoin tavallisen suomalaisen postinumeron ja kaupungin. Nimi, sähköpostiosoite, maavalikosta Finland. Laitoin oikean emailin ja annoin olla uutiskirjeruksin. Eipä haittaa. Postcode Zip Mumindal.

Sitten kun kaikki kohdat oli täytetty, pääsin painamaan "proceed to checkout", sieltä painoin download ja nyt minulla on kirja auki PDF-tiedostona selaimessa. Pääsen lukemaan.

  • Videolinkki:

Lääkäri Soili Kasanen teki Youtubeenkin luennon Finelin ruokapäiväkirjan käyttämisestä:


Sitten kolmas jaettava:

  • Blogikirjoitus:

Mielekäs miellekartta- nimisessä blogissa kirjoituksia:

Tärkkelyksellä terveeksi osa 1. Miksi tärkkelys?

Tärkkelyksellä terveeksi ja timmiksi, osa 2: Laihdu tärkkelyksellä!

Tärkkelyksellä terveeksi ja timmiksi, osa 3: Ateriasuunnittelua

25 kiloa laihemmaksi tärkkelyksellä

Löysin blogit.fi- sivuston kautta ensin. Blogikirjoituksia joissa oli kattavasti käsitelty tärkkelyspitoista ruokavaliota. Kuvattu ruokavalio on periaatteessa se, mitä itse yritän noudattaa. Olen kuunnellut  tuntikausia muiden muassa Dr. McDougallin luentoja netissä, samalla kun siivoan, tiskaan tai laitan ruokaa. Välillä ihan penkissä istuen, ja samalla googlettaen luennoilla mainittuja asioita. 

Sama kasvipohjainen ruokavalio, tai WFPB - ruokavalio se silti on, mistä koko ajan on kyse. Eri lääkäreillä on erilaisia painotuksia, ja Mielekäs miellekartan blogiartikkeleissa esitellään Dr. McDougallin kirja, The Starch Solution.

Itse en ole lukenut McDougallin kirjoja. Olen lukenut Dr. Esselstynin kirjan Prevent and Reverse Heart Disease. En ole ehtinyt noita kaikkia artikkeleitakaan lukemaan sanasta sanaan. 

Parhaillaan on yöpöydällä työn alla Colin T. Campbell The China study. Löysin kirpputorilta.

Tiedon hakemisesta:

Kirjat ovat hyviä, jos on ihminen joka oppii parhaiten lukemalla. Toiset oppivat paremmin videoista, tai vaikka molemmista. Jokaisella on omat tapansa. Itse aloitin ruokavalion opiskelun katsomalla Youtubesta lääkäreiden luentoja, Dr. Klaper, Dr. Esselstyn, Dr. Greger, ja sain sitä kautta selville mitä alan syömään. Onneksi ko. lääkärit luennoivat hyvin anteliaasti, eivätkä panttaa tietoa siinä toivossa, että joku sitten tilaisi ja ostaisi jotain. 

Se joka haluaa, saa varmasti ostaakin jotain, ja pääsee joissain tapauksissa vaikka täyshoitoon, muttei ole siis pakko. Eikä minulla ostamista vastaan ole mitään, kunhan tietää mikä on varmasti sitten hyvä. Ei sitä luottokortin numeroa kannata näppäillä jokaiseen luukkuun, mikä netistä aukeaa.

Silti, jos en olisi osannut englantia ja ei olisi nettiä, koen että ruokavaliolle pääsy olisi aluksi ollut mahdoton tehtävä. Vähän väliä jouduin etsimään vastauksia johonkin, mitä syödä, miten välttää se ja tämä puutos. Alkutaipaleella piti ihmetellä ihan jokaista asiaa erikseen. Olin myös huolissani ja etsin puutoksien merkkejä. 

Tämä nyt on karrikoitu esimerkki, mutta tyyliin jos kynsi halkesi, aloin heti miettiä saanko tarpeeksi kalsiumia. Jopa siis huolestua. Se on niin tuttua. Ihan kuin ei entisellä ruokavaliollani olisi ollut vielä enemmän aihetta huoleen, nyt kun miettii mitä söin silloin. 

Nyt kuitenkin kun olen löytänyt Soili Kasasen jutut, uskaltaisin luvata että englantia osaamattomallakin (tai englantia jaksamattomalla) on mahdollisuus hankkia tietoa tästä kokokasvisruokavaliosta.

Jos joku tulee sinulle myymään tällaista ihmedieettiä kuin WFPB, ei tarvitse ostaa ellei halua. Kaikki on löydettävissä jotakin kautta. Enkä voi kyllin siitä kiittää jokaista, joka jakaa asiantuntemusta ja kokemusta. Itse en ole ravitsemusneuvoja enkä ala toisten terveydestä ottamaan vastuuta, mutta siksi laitan mielelläni linkkejä mistä voi hakea (tutkittua) tietoa.

Kiitos kun luit, ja hyvää päivää! Jatkamme pian.

Lokakuu 1. 30 €

Lokakuu 2. 10 €

Lokakuu 3, 40 €

Lokakuu 4. 50 €, 134 €/kk

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 105 € - Elokuu 3 ja 4 - 155 €/kk

 Elokuu pakettiin, loput ruokaostokset esiteltynä: = 8,99 € Sitruuna, 3,58 €/kg ,  500 g = 1,79 €/pussi Banaani reilun kaupan 1,432 kg x 1,59 €/kg = 2,28 € Luomu sitruuna 5,69 €/kg x 0,262 kg = 1,49 € Ruukkupersilja, unohtui kuvasta, 1,25 € Ananaspalat mehusta, unohtui kuvasta, 0,79 €/purkki Tofu Teriyiaki 1,39 € Tavallaan ensin hurjistuin, että taasenko meni yli 135 euroa ruokaan kuussa, mutta tuli ostettua myös marjoja, sekä laatikot papuja ja tomaattia, sekä kympillä ihan pelkkiä herkkuja. Eli paljon on siihen rahaan saanutkin, vaikka koko ajan tuntuu että kaikki kallistuu. Loppujen lopuksi tästä tuli ihan hyvä kuukausi.  26,44 € Suomalaisia marjoja: Mustikka 2 x 500g = 9,9 €/kg Mustikka 1kg = 8,99 € Puolukka 7,25 €/kg,  2 x 1,45 /200 g = 2,90€ Mustaherukka 7,75 €/kg,  1,55 €/200g x 3 = 4,65 € Marjat ja kaksia eri mustikoita. Huomasin toiset hieman edullisemmat mustikat lisäksi, kun olin jo laittanut koriin toisia. Olin että laitetaanpa mustikoita toisellekin...

WFPB - Ruokaostokset 50 €, Elokuu 1 ja 2

Elokuun ruokaostoksia, viikot 1-16.8. 2026 Piti käydä vain Minimanissa ja Lidlissä, mutta erinäisistä käytännön syistä päädyin Prismaan sekä Lidliin, ja päätin ostaa isoimmat ruokaostokset kerralla, ettei tarvitse asiaan saman tien palata. Poikkesin myös K-Supermarketissa, ja Minimanissa. Ainiin, ja Salesta taisin hakea kurkun ja tofun. Olen ilmeisesti käynyt kaikissa mahdollisissa kaupoissa, vaikka yritin pitää asiat yksinkertaisina. Yksinkertaiselta tämä elämä on tuntunut kyllä, eli ei sen puoleen.  Tässä Lidlistä.  Lidlin hedelmiä ja vihanneksia. Kaikki alle 1,5 €/kilo. Oatly luomu kauramaito 1,99 €/purkki, Prismasta = 5,97 € Juon kahvin yleensä mustana. Jos se ehtii jäähtyä, niin paras laittaa kauramaitoa ja sokeria. Luomu Oatly on siitä mielestäni ihmeellistä, että maistan jotenkin kerman ja rasvan.  Voi olla makuharha, koska siinähän ei ole lisättyä öljyä.  Kahvi jos on keitetty suodatinpussin läpi, siitäkin pitäisi olla ylimääräiset rasvat poistuneet. Nykyään ...

WFPB - Ruokaostokset 50 € - Tammikuu 2

Tässä tammikuun ruokaostoksia. Ostoskorit sekä Lidlistä että Prismasta. Laitoin selostuksia mitä näistä voi nyt tehdä, ja linkin reseptipostaukseen. Reseptit ilman lisättyä rasvaa, ja vähäsuolaisesti ja -sokerisesti, sekä ilman eläinkunnantuotteita, vegaanisia. Lidlistä ensin 32,78 eurolla, Prismaan lähdin koska sieltä saa kaskinauriita. Prismaan meni 11,67 €. Ostoskorivertailu ei nyt kerro kumpi kauppa on halvempi, kävin muuten vain molemmissa. Lidlissä mietin otanko kärryn vai korin, ja päädyin koriin koska se toimii ostosrajoittimena. Jos en jaksa kantaa ostoskoria kassalle, niin sittenhän ruokaa on enemmän, kuin yksi ihminen tarvitsee viikossa? Ajatellen mitä on jo kotona valmiina. Kori tuli niin täyteen, että jouduin pakastevihannekset kantamaan toisessa kädessä. Se on heräteostosten varma merkki. Tärkkelyspitoisia siis on, hiutaletta, spagettia, papua, jyviä ym. Siksi ostin vain 6 kiloa perunaa ja pari pussia pastaa. Niistä ei tule viikon tai kahden viikon kalorit, vaan ne riittä...

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Maaliskuu 4, 207 €/kk

 (Muokattu , Setämieskastikkeita ei saa enää. ) Loput maaliskuun ruokaostokset. Yhteensä maaliskuussa parisataa euroa, joka on siis yli tavoitteen. Eipä hätää mitään, sillä tässä kuussa tuli myös jatkon kannalta isoja säästöjä. Kuten marmeladit, taatelia pitkäksi aikaa, sekä luomu rusinoitakin pitkälle kevääseen. Ja sen verran tehokkaat ovat ostokset, että ei ole vieläkään kiire kauppaan vaikka on jo huhtikuu alkanut. Syyhyttää toki lähteä katselemaan paljonko pakastevihannekset maksavat, ja keksisikö jotain inspiraatiota huhtikuulle. Vielä on pakkasessa marjoja, euron banaaneita, ja jopa perunaa voi käyttää C-vitamiininlähteenä nyt kun olen oppinut sitäkin syömään myös raakana. Kuiva-aineet eivät ole loppumassa, voi tehdä leipää, keittää puuroja, keittää spagettia, on tomaattisäilykkeitä, ananaskakkukin on vielä tekemättä. Pakkasessa on vaikka mitä. Eli pärjäisin vaikka viikonlopun yli vielä komeasti.    =10.02 € Tumma makaroni 1,85 €/kg x 1,6 kg = 2,96 e Punaiset linssi...

WFPB - Ruokaostokset 7 € - Lokakuu 4 - 80 €/kk

Ruokaostospostauksen aika.  Katsotaan mitä tuli. Vältin ostelua ja kaupassakäyntiä, että saisin lokakuun ruokakulut alas.  Kaupassa kävelin vaikka minkä herkullisen ohitse. Haksahdin silti kalliiseen pikaruokaan, josta kuvat alempana. Tumma makaroni 1, 13€/ kg 400g,0,45  € X 2 = 0,90 € Omena Suomi 0,386 kg x 2,49  €/kg = 0,96 € Satsuma 0,99 €/kg x 0,564 kg = 0,56 € Ruukkupersilja 1,07 € Ruustinnan salaatti 1,79 € Piti laittaa koti mahdollisimman edustavaan ja sievään kuntoon hetkellisesti, ja siksi laitoin näitä ruukkuihin pöydille. Ostin tulilatvankin. Se maksoi vain alle 3 euroa Lidlissä, näillä pystyi täydentämään sisustusta vielä sitäkin halvemmalla. Salaattipurkin viereen mandariini- ja omena-asetelma. Edullista sisustamista hyötykasveilla. = 1,69  € Kauramaito Prismasta. Varsinaiset ruokaostokset tekivät n. 7  € , huvituksiin 7,90 € eli Picnicissä nautittu patonkisämpylä. En laske ruokakuluihin, mutta pitää tilittää jotta en ensin kerro vain koko...

Luukku 1 - Suippokaali - WFPB

Joulukalenteri 2023. Meininki on se, että laitan luukkuun aina kasvisruokiin tai ruokaostoksiin liittyvän reseptin, ruokaidean kuvan tai muun. Kiva kuitenkin hengailla blogin parissa päivittäinen hetki, toivottavasti näistä tulee välillä hyviäkin ideoita.  Kirjasuosituksia, video- tai ohjelmasuosituksia laitan, jos satun törmäämään johonkin jännään, että hei tuo olisi kiva laittaa. Liittyen jotenkin blogin aihepiiriin. Kuten tämän päiväinen on ruokakaupassakäynteihin liittyvä radio-ohjelma. Vuonna 2022 julkaistu ohjelma Miten meitä houkutellaan?  Miten siis järjestellään kaikkia tavaroita kaupassa, että saa ihmisen ostamaan kaikkea. Ja onko se huono vai hyvä asia. Vieraana käyttäytymistaloustieteen tuntija Markus Kanerva. Päivän ruokana on  Suippokaali paistettuna: Suippokaalissa on vähän avoimemmat lehden välit, kuin tavallisessa keräkaalissa. Lisämerkintä: Suippokaalia on punaisenakin. Tuli mieleen laittaa poikki ja käyttää suippo osa raikkaaseen salattiin. Isompi osa ...

WFPB - Ruokaostokset 12 € - Tammikuu 3, 126 €/kk

Tässä loput tammikuun 2025 ruokaostokset. Hintapohdintaa ja laskelmia perunasta ja kauramaidosta, mitä ne tulisivat maksamaan vuodessa ja paljonko niitä voisi mennä. Pakolliset vitamiinit ja lisäravinteet piti hankkia, niistäkin kuva. Ruokasuunnitelmaluonnos mitä lopuista voisi tulla, mitä on jäljellä tammikuussa. = 5,27 € Yleisperuna 2 kg, 0,90 €/kg = 1,79 € Jauhoinen peruna 2 kg 0,90 €/kg = 1,79 € = perunat yhteensä 3,58 € Porkkana 2 kg 0,85 €/kg = 1,69 € Perunat olisivat Salessa maksaneet reilusti yli 2 euroa säkki, kilohinta varmaan jopa 1,25 euroa. En muista, enkä ottanut kuvaa kun kävin, mutta jossain Salessa maksoi verkkokaupan mukaan jopa 1,23 €/kg. Eli kaksi kahden kilon säkkiä olisi tullut lähikaupassa maksamaan 4,90 €.  Säästin 4,90 - 3,58 €  = 1,32 € ostamalla Prismasta perunat. Jos käyttäisi vaikka 6 kiloa perunaa viikossa, se olisi vuodessa 312 kiloa. 0,9 kilohinnalla 280,8 € Jos peruna maksaa 1,25 euroa kilo, 6 kg perunaa viikossa vuoden on 390 ...

WFPB - Ruokaostokset - 35€/vko budjettihaaste - Viikko 3

 Kolmannen haasteviikon ruokaostokset 26,43 €. 35 eurosta jäi käyttämättä 8,57 €. Perjantaina vaihtuu neljäs viikko käyntiin.  Täällä blogissa päivitykset tulevat jälkijunassa, koska en ehdi aina heti tekemään postausta. Haasteviikko vaihtuu itselläni täällä kotisohvalla perjantaina. Yleensä ehdin kauppaankin paremmin vasta lauantaina tai sunnuntaina.  Mitä tehdä loppurahoilla? Nyt olisi mahdollisuus taas lisätä vaihtelua. Vaihtoehtoja: a) ostaa papuja ja linssejä b) säästää seuraavalle viikolle c) ostaa jotain kalliimpaa, kuten maustekastikkeita tai herkkuja d) ostaa valmiiksi lisää tärkkelyspitoisia, kuten hiutaleita ja jauhoja Mikä olisi paras vaihtoehto? Riippuu varmasti tavoitteesta. Alun perin tämän säästöhaasteen piti olla viikon kokeilu, seitsemän euron ostoskoreja lähikaupasta. Päätinkin sitten jatkaa, ihan mielenkiinnosta, ja koska ruokaa jäi. Elän siis koko ajan näillä ruuilla mitä olen ostoskoriin ostanut, tai kaapistani ostanut siirtämällä haastehyllylle, enk...

WFPB - Ruokaostokset 55 € - Huhtikuu 1

Ruokaostokset, huhtikuun ensimmäinen viikko. Löytyi kotimainen riisinkorvike. Marjaostoksia ja hintavertailua. Salaattilajike Caesar-salaatti. Joitakin ruokaideoita viikon varrelta, ja mitä näistä ruuista voisi tulla. Lisätty 8.4. Banaanin hyödyntämiseen liittyviä linkkejä loppuun. = 7,58 € + 1,.. Baresa luomu tomaattimurska 500 g 2x 0,93 € = 1,86 €/kg Ruukkupersilja 1,25 € Palsternakka 0,224 kg x 2,29 €/kg = 0,51 € Kurkku 0,292 kg x 3,69 €/kg = 1,08 € Banaani reilun kaupan 0,872 kg x 1,79 €/kg = 1,56 € Banaani luomu reilunkaupan 0,630 kg x 2,09 € = 1,32 € Kurkku yli 3 €/kg, mutta ostin. Lisäys: Unohtui merkitä ruukkusalaatti, varmaan jotain 1,49 tai 1,69 € tms.  = 6,72 € Mantelijuoma, ale -50 % 3,29 €-1,65 € = 1,64 €/l x 3 =  4,92 € Persilja  1,49 € Banaani 0,156 kg x 1,99 €/kg  = 0,31 € 3,20 € Hävikkiä K-Marketista chilejä,  banaania,  paprikaa,  miniluumutomaatteja,  päärynää,  veriappelsiineja. = 2,86 € Hävikkivihannesta 4 pussia Cae...

WFPB - Lanttu-perunakeitto - Paljon lanttua ja herneet

Miten saa lanttua kulumaan, jos ei ole tekemässä lanttulaatikkoa? Mieluiten resepti johon menee kunnollinen määrä kerrankin, eikä vain pientä palasta. Entä mihin voisi käyttää Split Peas - nimistä hernetuotetta, eli halkaistuja, kuivattuja herneitä? Jos ei keitä hernekeittoa. Ostin kerran Lidlistä ja olen siitä asti ihmetellyt, mitä niillä tekee. Eivät ole silti pakollisia tässä keitossa. Kiva keitto tai muhennos syntyy kun on tasapaino nesteen, vihannesten, perunoiden ja palkokasvien välillä.  Keittoajaltaan tämä keitto ei ole kaikista nopein, mutta jonkin verran pystyy vaikuttamaan raaka-aineiden valinnalla: Halkaistujen herneiden keittoaika on jopa 40 minuuttia. Nopeuttaaksesi prosessia voit niiden sijasta käyttää vihreitä tai punaisia linssejä, tai laittaa vain tölkistä kypsiä papuja. Valmista hernekeittoa voi myös laittaa sekaan.  Lantut saavat kiehua porkkanoiden kera ensin n. 10-15 minuuttia, jopa 20 minuuttia ennen, kuin lisätään perunat. Etteivät lantun palat jää raa-...