Siirry pääsisältöön

WFPB - Ruokaostokset - Lokakuu vkot 4.-5. 90 €

Kahden viikon ruokaostoksiin meni nyt 92,71 € eli pyöristettynä 90 €.

Lokakuusta tuli nyt viisiviikkoinen, kun ensin lokakuun seurannan vko 1. sisälsi elokuuta monta päivää. Kuitenkin lokakuu päättyy kätevästi nyt viikonloppuna. 

Viidessä viikossa laskin ruokaan menneen n. 190 €. Keskimäärin menee varmaan jotain 170-180 € kuukaudessa. Viimeisessä neljässä viikossa 155 €.

Mutta nyt lokakuun ostoskuvat, sekä ostoksiin liittyvät toteamukset ja lausunnat. 



Perunoita noin yli 5 kg, kurpitsaa 5,9 kg ja 500 g bataattia. 

Olen syönyt myös puuroa, riisiä ja makaronia energianlähteeksi. Muutenhan näillä ei olisi kahta viikkoa pärjäillyt.

Yhteensä siis 11,4 kg. Rahaa näihin meni 12,90 €, eli 13. Kurpitsa maksoi vain 1 € / kg. Niitä on pari vieläkin jäljellä. 


Juureksetkin olivat tarjouksessa 1 € / kg. Yksi porkkanapussi tuli eri kaupasta, kun en tiennyt. 

Silloin oli viimeistä tai toiseksi viimeistä päivää auto käytössäni. Jaksoin sen avulla vielä kanniskella kurpitsoja ja juureksia kilotolkulla. 

Lystihän loppui jo, ja lumet tulivat maahan.


Tässä olin jo kaksijalkaisena kyytiläisenä. Kerkesin saalistaa Lidlistä kylmäkassin täyteen. 

Maksettuani bussimatkan joka tapauksessa, oli hyvä haalia samalla edukkaammat pussit pakastevihanneksia. 



Kun kotona on kotivara jo, niin pystyn ohimennen tarttumaan mihin sattuu tarjouksiin.

Bussia odotellessa niin ikään kuljin Supermarketin ohi ja näin kyltin, että siellä oli euron tarjouksia.

Tyhjä kassi, ostoslistalla lukee vain rusinat ja vihannes, kyyti lähtee pian. Siinä ehti kaapata pussillisen kaikkea tarjouksessa olevaa, ja menemään suoraan kassan kautta pihalle. 


Marjojakin ehdin hakea kilon pussit ennen, kuin auto lähti talviunille. Alle 10 €/kilo, ja nyt voi sitten olla kuin karhu pesässä vähän aikaa - näiden osalta.

Lähikaupassa halvimpia olisivat ulkomaiset vadelmat ja kotimaiset mustaviinimarjat.



Katselin viime kevään ostoskuvia ja mietin, mikä on se ostos joka toistuu aina. Mitä siellä useimmiten repussa on, kun tarvon K-Marketista tuiskussa ja pakkasessa?

Mitäpä lykkäämään vääjäämätöntä. Otetaan toisellekin jalalle taas. 


Lidlistä kaikkea myös usein toistuvia ostoksia edullisesti. Ja grahamjauho K-kaupasta.



Persiljaa oli jo kaapissa, mutta tämä on se, mitä turhauttaa lähteä hakemaan aina. Ja löytyykö sitä sormia napsauttamalla alle kolmella eurolla iso purkki? Useimmiten ei.

Persilja on hyvä ja mieto yrtti, jota laitan runsaastikin keittoihin vihreää tuomaan.

Jos pakastimesta olisivatkin parsakaalit, lehtikaalit ja pinaatit lopussa, ei tarvitse miettiä, saanko riittävästi lehtivihreitä vihanneksia.

Joidenkin mielestähän niissä ei edes tunneta sanaa "riittävästi", ja kaikki yrtit pitäisi olla tuoreita ja poimittavissa käden ojennuksella joka tilanteessa. Lehtikaalia pitäisi olla isoissa maljakoissa tuoreena, kukkaruiskulla virkistettynä, jotta jokaisen aterian jälkeen voisi popsia siitä kourallisen, ja tehdä raikkaita vihersalaatteja. 

Olen varmaan silti etulyöntiasemassa lehtivihreiden saannissa jo omistamalla tällaisen purkin.



Melkein vitosen oli sadan gramman pussi ravintohiivaa.

Mutta sitten teimme kimppatilauksen äitini kanssa verkkokaupasta, josta sai halvemmalla ravintohiivaa. Ne ostokset jännitetään myöhemmin. Liitän ne marraskuun ostoksiin, koska tilaus on vasta matkalla.

Fitnessfirst.fi 200 grammaa oli tarjouksessa alle kuudella eurolla. 

En tullut enää tuon jälkeen edes etsineeksi, olisiko niitä jossain vieläkin halvemmalla. 



Kahden viikon hedelmäostokset koostuivat n. 1 € / kilo - tarjouksissa olevista tuotteista. Sitruuna tietysti poikkeuksena. 

Hedelmissä on kiva etsiä aina näitä euron kilo - tarjouksia, koska silloin hedelmämenot pysyvät kurissa.



Kukkakaali lähikaupasta.

Suurta herkkuani höyrytettynä. Olipahan ihan kolmisen euroa kilolta, mutta johan tässä on säästettykin.


Vihdoinkin viimeinen kuva. Sienet. Nämä ne unohtui valokuvata, ja piti ottaa kansiosta kuvituskuva.
Ei siinä ehtinyt kameraa kaivamaan, kun pitsa paistettuine sienineen lähti uuniin.

Eurolla, alle 5 € /kilo.

Alle parisataa siis kuussa, eli jotain viiden ja seitsemän euron väliltä päivässä on mennyt ruokaan rahaa. Olen melko tyytyväinen, että kaikki kilohintojen ja ruokamenojen seuraaminen alkaa näin tuottaa mieleistäni tulosta. 

Voisi tässä onnistua varmasti vieläkin paremmin. Lähtökohtana kuitenkin on, että joskus oli nykyistäkin vaikeampi edes pyristellä sinne alle kahteensataan euroon. 

Viimeaikoina on ruokamenojeni suhteen karsiutunut osa ostoksista pois siksi, etten viitsi raahata. Kuten esimerkiksi kauramaito. 

Yleensä kun minulla kasvijuomaa on ja totun siihen, koen tarvetta sen loputtua aina lähteä uutta purkkia hakemaan.

Kierre on silloin valmis. En ole päättänyt lopettaa kasvimaitojen käyttöä, mutta olenpahan ottanut lomaa maitorallista. Säästövaikutuksia silläkin voi jopa olla. Pari - kolmekin purkkia sitä viikossa voisi nostaa ruokakuluja enemmän, kuin kympillä kuussa. 

Talven piristykseksi saatan alkaa niitäkin taas ostelemaan. Varsinkaan pula-ajan kahvikakku ei vaikuta toimivan ilman soijajogurttia tai jotain hyvää maitoa.  Kun viimeksi tein ilman, siitä tuli ihan karsea tekele. Voi toki johtua jostain muustakin. 

Siinäpä ostokset. Kiitos kun luit!

Lokakuun 2021 ruokaostokset:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 89 € - Toukokuu 3 j a 4, 169 €/kk

 Loput toukokuun ruokaostokset eli toukokuu 3 ja 4. Oli painovirhepaholainen ensin otsikossa, toivottavasti et ehtinyt hämääntymään. Osa näistä ostoksista ei ollut ihan tavallisia, vaan hamstrasin lähikaupan tarjouksista tuotteita. Tuli jopa 169 €/kuukaudessa, kun laskin toukokuun ostokset yhteen. Säilykkeitä nyt hamstrasin lähinnä. Niillähän on monesti kalliimpi kilohinta kuin tuorevihanneksilla, joten kiva että löytyi säästötarjouksia. Lisäksi kuluja nostatti kauramaidot, ostin 6 purkkia kerralla.  Toinen yli kymmenen euroa meni pelkkään ruisleipään. Löysin tarjouksesta tosi hyvää luomua ruishapanjuurileipää. Vaikka nyt tulikin maksamaan kerralla hieman enemmän, niin pitkässä juoksussa säästän kun sain halvalla leivät, pitsatarvikkeet ja hillot. Käytän näitä säilykkeitä pitsan täytteinä sen takia, että ovat valmiiksi kypsiä eikä tarvitse esikypsyttää. Tuoreet sienet ja muut kasvistäytteet pitää usein paistaa/keittää ensin, muuten ne voivat olla raakoja pitsassa. 80 € + 89 € ...

WFPB - Ruokaostokset 85 € - Kesäkuu 1, 2, ja 3

Kesäkuun ruokaostokset kuun alusta juhannukseen asti. Eli noin kolmen viikon ostokset. Jaettuna kolmella on jotain 26-27 euroa viikossa.  Tavallaan vähän, mutta sain silti toki rahaa kulumaan. Tässä siis ensin ne varsinaiset ruokaostokset, ja eväitä ja ulkonasyömisiähän en laske. En tosin ulkona ravintolassa syönyt, mutta ostelin jotain aina auton etupenkille siinä kun menin ja tulin. Hyvää juhannusta samalla! Kesäkuu alkoi näillä. Säästääkseni kirjoitusenergiaa olen nyt pyrkinyt ottamaan kuitista kuvan, siinä kun näkyy kilohinnat samalla. Samoin näemmä kassan virheitä: Tässä on peritty kahdesti appelsiinit 1,49 €/kg, vaikka toiset olivat mandariineja ja appelsiinit jotain yli 2-3 euron.. En ole vieläkään oppinut tarkistamaan kuittia heti, otan siitä jopa kuvan enkä silti katso mitä siinä lukee. Tämä virhe sattui mahdollisesti olemaan minun edukseni. Lisätietona :/jälkikirjoituksena:  Kirsikkatomaattirasia  2,89 €, 500g..Tarkoittaa että kilohinta alle 7 €. Halvempia siis ...

WFPB - Ruokaostokset 34 € - Kesäkuu 4, 120 €/kk

 Muokattu klo 11.41, korjaus chilikastike-aineksiin. klo14.21 korjattu toimimaton linkki Kesäkuun viimeisen viikon ruokaostokset. Vuosi on 2026. Nämä tämän kesäkuun viikon ostokset olivat varmasti monelta osin ravintoaineiden kannalta puutteelliset. Tuleekohan kalsiummääräkään täyteen?  Kalsiumiahan pitäisi olla appelsiinissa, miksei kaalissakin, ja lisäksi pieninä määrinähän kaikesta kertyy kaikkea. Mustaherukoita on pakkasessa, ja niitä olen syönyt joka päivä varmaan 1 dl. Sekin on niin mieletön ravintoainepommi, että kaikkea luulisi löytyvän. Eiköhän mahdolliset puutokset tule korjattua taas pian. Jodi 150 mikrogrammaa päivässä, D3 ja B12 vitamiinit joka viikko. Pikku Salesta perunaa, omenaa ja appelsiinia 7,15 € Pelotti hieman nuo Valencia- appelsiinit, ovatko ne kenties hyviä vaiko eivät. Uskalsin kuitenkin kokeilla, ja hyvin kävi. Ne olivat hyviä. Ei liian kirpeitä. Hedelmälihaa ympäröivä kalvo oli paikoin melko sitkas. Siihen auttoi kun otti veitsellä tai saksilla pahi...

WFPB - Ruokaostokset 50 € - Tammikuu 2

Tässä tammikuun ruokaostoksia. Ostoskorit sekä Lidlistä että Prismasta. Laitoin selostuksia mitä näistä voi nyt tehdä, ja linkin reseptipostaukseen. Reseptit ilman lisättyä rasvaa, ja vähäsuolaisesti ja -sokerisesti, sekä ilman eläinkunnantuotteita, vegaanisia. Lidlistä ensin 32,78 eurolla, Prismaan lähdin koska sieltä saa kaskinauriita. Prismaan meni 11,67 €. Ostoskorivertailu ei nyt kerro kumpi kauppa on halvempi, kävin muuten vain molemmissa. Lidlissä mietin otanko kärryn vai korin, ja päädyin koriin koska se toimii ostosrajoittimena. Jos en jaksa kantaa ostoskoria kassalle, niin sittenhän ruokaa on enemmän, kuin yksi ihminen tarvitsee viikossa? Ajatellen mitä on jo kotona valmiina. Kori tuli niin täyteen, että jouduin pakastevihannekset kantamaan toisessa kädessä. Se on heräteostosten varma merkki. Tärkkelyspitoisia siis on, hiutaletta, spagettia, papua, jyviä ym. Siksi ostin vain 6 kiloa perunaa ja pari pussia pastaa. Niistä ei tule viikon tai kahden viikon kalorit, vaan ne riittä...

WFPB - Ruokaostokset - 35€/vko budjettihaaste - Viikko 3

 Kolmannen haasteviikon ruokaostokset 26,43 €. 35 eurosta jäi käyttämättä 8,57 €. Perjantaina vaihtuu neljäs viikko käyntiin.  Täällä blogissa päivitykset tulevat jälkijunassa, koska en ehdi aina heti tekemään postausta. Haasteviikko vaihtuu itselläni täällä kotisohvalla perjantaina. Yleensä ehdin kauppaankin paremmin vasta lauantaina tai sunnuntaina.  Mitä tehdä loppurahoilla? Nyt olisi mahdollisuus taas lisätä vaihtelua. Vaihtoehtoja: a) ostaa papuja ja linssejä b) säästää seuraavalle viikolle c) ostaa jotain kalliimpaa, kuten maustekastikkeita tai herkkuja d) ostaa valmiiksi lisää tärkkelyspitoisia, kuten hiutaleita ja jauhoja Mikä olisi paras vaihtoehto? Riippuu varmasti tavoitteesta. Alun perin tämän säästöhaasteen piti olla viikon kokeilu, seitsemän euron ostoskoreja lähikaupasta. Päätinkin sitten jatkaa, ihan mielenkiinnosta, ja koska ruokaa jäi. Elän siis koko ajan näillä ruuilla mitä olen ostoskoriin ostanut, tai kaapistani ostanut siirtämällä haastehyllylle, enk...

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Maaliskuu 4, 207 €/kk

 (Muokattu , Setämieskastikkeita ei saa enää. ) Loput maaliskuun ruokaostokset. Yhteensä maaliskuussa parisataa euroa, joka on siis yli tavoitteen. Eipä hätää mitään, sillä tässä kuussa tuli myös jatkon kannalta isoja säästöjä. Kuten marmeladit, taatelia pitkäksi aikaa, sekä luomu rusinoitakin pitkälle kevääseen. Ja sen verran tehokkaat ovat ostokset, että ei ole vieläkään kiire kauppaan vaikka on jo huhtikuu alkanut. Syyhyttää toki lähteä katselemaan paljonko pakastevihannekset maksavat, ja keksisikö jotain inspiraatiota huhtikuulle. Vielä on pakkasessa marjoja, euron banaaneita, ja jopa perunaa voi käyttää C-vitamiininlähteenä nyt kun olen oppinut sitäkin syömään myös raakana. Kuiva-aineet eivät ole loppumassa, voi tehdä leipää, keittää puuroja, keittää spagettia, on tomaattisäilykkeitä, ananaskakkukin on vielä tekemättä. Pakkasessa on vaikka mitä. Eli pärjäisin vaikka viikonlopun yli vielä komeasti.    =10.02 € Tumma makaroni 1,85 €/kg x 1,6 kg = 2,96 e Punaiset linssi...

WFPB - Ruokaostokset 55 € - Kesäkuu 3 ja 4 - Dr. John McDougall 1947 - 2024

Tervehdys lukijat! Vastikään tuli murheellinen uutinen, ilmoittivat Instagramissa  Dr. John McDougallin kuolleen 77 -vuotiaana. Hän oli kokokasvisruokavalion kannalta merkittävä, ellei sitten jopa kehittäjä. Ainakin pioneeri, joka on potilaiden hoitamisen lisäksi ollut mm. vaikuttamassa USA-ssa lainsäädäntöihin ja pitänyt tv-ohjelmia ja radio-ohjelmia, pitänyt kovaa ääntä kokokasvisruokavaliosta. Tai enemmänkin tärkkelyspohjaisesta ruokavaliosta.  70-luvusta asti. Instagramissa  Dr. Esselstynkin kirjoitti  lähteneensä seuraamaan Dr, John McDougallin kautta Whole Food Plant Based - ravitsemusta: "ᴀ ʙᴇᴀᴄᴏɴ ғᴏʀ ᴍʏ ᴛʀᴀɴsɪᴛɪᴏɴ ᴛᴏ ᴡʜᴏʟᴇ ғᴏᴏᴅ, ᴘʟᴀɴᴛ-ʙᴀsᴇᴅ ɴᴜᴛʀɪᴛɪᴏɴ." Dr. Esselstyn on lääkäri, jonka itse löysin ensin ja kuvittelin aluksi, että hän on se kehittäjä. Kaikkea sitä oppii aina, kerralla ei voi näin laajaa kokonaisuutta omaksuakaan. Katsotaan ostosten jälkeen miten Dr. John McDougall oli myös ruokaostosten kunkku, ja neuvoi miten niitä tuoteselosteita oikein luetaa...

WFPB - Ruokaostokset - Elokuu 3 ja 4 - 100 €, n. 190 €/kk

Lisätty  2.9. linkki, uusi kokaru-kirja, löysin tänään. Hups ja haa, Tässä heti kirjalinkki niin ei tarvitse selata alas asti:)   https://www.suomalainen.com/products/kokaru-kokokasvisruoka Uutuus voi löytyä pian kirjastostakin jo, ks. lähimmän kirjastosi saatavuustilanne  https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=kokaru&type=AllFields Tekijät Pauliina Tervo / Ville Miettinen Nyt elokuun loput ruokaostokset, vuosi 2025. Noin 100 € parin viikon ostokset, tässä postauksessa on sekä aloiteltuja talvivarautumisia, että joka päiväistä lanttua ja leipää. Aloin hyvän sään aikana hamstraamaan talvivarastoja, tai ainakin etukenoa että kaikki tarvikkeet eivät lopu yhtä aikaa, kun lumi sataa maahan. Homma vielä jatkuu hyvän matkaa, kunhan ei ala menemään ihan hirveitä summia rahaa. Kertasijoitus on aina mietittävä, koska ruokien kanssa voi sattuakin jotain. Tulee vaikka äkillinen matka, ja sitten olisi tuhansilla euroilla ruokaa tyhjässä talossa? Ei sitä koskaan tied...

WFPB - 35 €/vko - Ruokabudjettihaaste - Viikko 2. - Mitä kaapissa? Ruokaostossuunnitelma

Budjettihaaste kesti seitsemän päivää. En lähtenytkään kauppaan heti, ostamaan marjoja ja kaikkea mikä haasteviikolla puuttui. Aion jatkaa toisen viikon 35 euron viikkobudjettia. Nyt kun aloitan uuden viikon (2.), käytän pesämunana niitä ruokia mitä jäi jäljelle. Kaapissa on haasteen jäljiltä: 1 dl punaisia linssejä n.700 g jauhoja n. 500 g kaurahiutaleita 1 prk paseerattua tomaattia keräkaali, aukaistu pari kiloa perunoita  Jääkaapissa mealprepattuna sunnuntaipäiväksi kastiketta, rieskoja, banaanikeksiä muutama. 1kg perunoita keitin viimeisen haastepäivän iltana, ja jätin taas 200 g syrjään uusia rieskoja varten. Sitä voi ihmetellä, että onpa nyt kallis haaste, eikä mitään erikoistakaan syöty. Puuroa, banaania, pottua lanttua ja porkkanaa. Mutta: Kun ottaakin huomioon mitä jäi jäljelle, seuraavalla viikolla voi mahtua jo marjojakin. Ostossuunnitelma on tehty, ja esittelen sen tässä postauksessa. Tämä postaus on jatkoa 35 euron viikkoruokabudjettihaasteelle. Nyt on alkamassa uusi v...

WFPB - Marraskuun ruokia 2

Ruokasuunnitelma laadittuna marraskuussa, toimiva myös joulukuussa. Lisätty loppuun ruokalinkki, ja tähänkin , jossa on inkivääriä käytetty. 1. Maanantai, hernekeitto Hernekeitto, vegaanisesti ja vähäsuolaisesti .  Ruokajuomana vesi, tai jäisistä marjoista Lidlin tai muun miniblenderissä tehty suodattamaton mehu. Hernekeiton kanssa sopivat keitetyt tai paistetut perunat. Hedelmä tai salaatti jälkiruuaksi.  Tiistai, makaronilaatikko Makaronilaatikkoon testasin viimeksi punaisia linssejä, hyvin toimi. Soijarouhe on hyvä, tai pavut. Makaronilaatikosta on 3 ideaa: Makaronilaatikko vegaanisesti ja vähäsuolaisesti.  mustapavuilla Makaronilaatikko 0,99 €, porkkanaraasteella Makaronilaatikko mustapavuilla, porkkanalla + italiansalaatti Keitetyt punajuuret .  Keskiviikko, kastike ja perunat, spagetti Perunat ja kastike. Kastike: Porkkanaa Punaisia kuivattuja linssejä Paseerattua tomaattia, tai tomaattimurskaa. +(ainiin, ja vettä tietysti missä keitetään ensin porkkanat ja lin...