Siirry pääsisältöön

WFPB - Viikon ruokaostokset - Kesäkuu 2. , 125 €

No niin, kauheat kapsäkit tuli haettua kesäkuun toisella viikolla. Puhumattakaan kolmannesta, mutta ensin edes toisen viikon ostokset.

Olen joka reissulla jotakin hakenut samalla kaupasta. Tässä kesäautoillessa ei ole tuo bensa ilmaista, joten haetaan nyt kaapit täyteen jos muutenkin liikkuu. Loppuu se autoilu kuitenkin, ennemmin kuin kaappitila. 

Vaikka asunkin nyt lähempänä marketteja, niin hamstraaminen on silti jäänyt päälle. Samalla sekoan kun näen ja maistan monia mahdollisuuksia ja uutta. Pitää ymmärtää, että olen vuodesta 2018 asunut pöpelikössä.

Täytellyt kaappeja, pakastinta ja tietenkin myös jääkaappia. Toivonut, että lähikaupassa olisi edes maustamatonta soijajogurttia joskus. Toisaalta siellä oppi, että hyvin pärjää ilman moniakin asioita.

Hintoja katselin nyt ostoksilla sen verran, että vihannekset ja hedelmät pysyisivät alle kolmessa eurossa kilo.

Muuten olen vain lappanut kärryyn mitä tarvitaan, enkä ole budjetteja miettinyt. Pääasia, jos taas pysyy alle kahdensadan euron kuukausikulut. Vaikka menisi ylikin, niin sehän olisi lähinnä ihan normaalia.

Vasta luin, että ihmisarvoiseen elämään tarvitaan yli 200 euron ruokabudjetti. 


Tässä tärkeimmät ostokset. Prismasta.

Näitä bataatteja, perunoita ja riisejä sanotaan usein lisukkeeksi.

Minä katson, että nämä ovat ruokaa. Tai se pääruoka. Ja pavut. Lisukkeita ovat vihannekset.

  • 2 kg jauhoisia perunoita 1,75 € (0,87€/kg)
  • 10 kg yleisperunasäkki 6,89 € (0,69€/kg)
  • 5 kg jasmiiniriisiä 8,65 € (1,73€/kg)
  • 1 kg jasmiiniriisiä 1,79 € 
  • 2,16 kg irtobataattia 5,81 € (2,69 €/kg)

Jasmiiniriisiä ei ensin ollut tuota isoa säkkiä. Heti kun löysin, nappasin.



Noin vitosella vihannesta. Porkkanaa, tomaattia, kurkkua ja ruukkupersilja. 



Espanjalainen lehtikaali, 2,29 €, Prismasta.

Hyvä diili, koska lehtikaalta oli 300 grammaa, ja se on tuhti nippu se. Ja vielä luomua. 

Vertailin siellä hintoja. Joskus lehtikaalta ostaessa pitää verrata myös vihreyttä. Etteivät lehdet ole jo kellastuneet liikaa.

Tämä oli sekä vihreää että luomua, että edullista muihinkin verrattuna.




Noin vitosella pakastevihanneksia.

Samoissa kilohinnoissa liikkuivat, kuin tuoreetkin tomaatit ja kurkut. 

Classic Wok oli 2,18 €/kg. 1,09 /pss.


 

Lidlistä lisää pakastevihanneksia. Lapoin kylmäkassin täyteen. 

Siihen menee vähän yli kympillä kampetta. Voi käyttää mitta-apuna budjetissa pysymiseenkin.

Noin 12 euroa.



Noin kympillä marjoja Lidlistä. Kilo mustikkaa, ja 200 grammaa puolukkaa.

Kilohinta molemmilla alle kympin, ja se on marjoista hyvä.



Hedelmiä noin viitosella.



Maustamiseen sijoitin n. 18 €.


Kauramaitoja, 7,16 €. 1,79 €/litra. 

Prismassa Luomu Oatly oli saman hintaista, kuin K-marketissa Pirkka Luomu.


12 kpl paseerattua tomaattia. 8,28 €.


Tomaattisosetta viisi tuubia. 4,25 €. 0,85 €/tuubi. Hieman ehkä kallistunut.


Pellavarouhe 2,39 €. Näissä ei luomun ja tavallisen välillä näyttänyt suurelta hintaero.

Nyt en katsonut kilohintaa kylläkään, enkä pakkauskokoakaan. Tätä menee se 1-2 rkl /pvä, suunnilleen.



Näkkileipää. 2,15 €/pkt.



Lauantai kun koitti, olivat perunat jo loppuneet. Banaaneja sai euron kilo tarjouksesta.

Tässä noin vitosen edestä arvoa.


Ei kokokasvisruokaa, ei missään tapauksessa.

Maksoi 5,85 K-Supermarketissa.

Olisi se banaanijätskikin kelvannut, mitä blenderissä tehdään. 

Mutta pyykkikoneen asennus ei mennyt toivotulla tavalla. Ajattelin, että tällainen siinä koiranpetien ja -karvojen päällä kestokassissa harhauttaa äitiä sopivasti.

Olisi niitä 24 h pesuloitakin, mutta kivempihän se Äidille on viedä pyykit.



Syötiin koko paketillinen. Ei jätetä mihinkään pakastimeen enää pyörimään.

Se hyvä puoli on, kun ei paljoa syö näitä valmisjäätelöitä, että sitten kun syö niin ei tarvitse miettiä otanko yhden siivun vai puoli siivua, ja montako söin eilen. Entisellä ruokavaliolla koin, että joutuu miettimään/mietin enemmän aina. 

Ei muutako, kaikki napaan kerralla. 

Kiitos kun luit, en tiedä miten tästä selvisin. Kuvia, kuitteja, kauppareissuja..Niitä on vielä lisääkin.
Tämä on vasta kesäkuun toinen viikko. 

Mitä ruokia näistä sitten tuli, katsotaan sitten toisella kertaa. Tässä joitain kesäkuisia.

Maustamisistakin on jotain vielä käsittelemättä. 

Muut kesäkuun ostokset:



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokasuunnitelma - Syyskuu

Ruokasuunnitelma syyskuun puolella.  Laitetaanpa nyt syyskuulle vielä jotain, mitä ei elokuussa tullut mainittua. Sekään ruokasuunnitelma ei ole vielä vanhentunut, kaikki kasvikset ja ainekset varmasti löytyvät kaupasta.  Nyt olen innoissani selleristä ja lantusta. Punajuuriakin olen alkanut miettiä. Syy miksi suunnitelmat etenevät niin hitaasti on, kun ei ehdi syömään kuin sen viisi kertaa päivässä. Yksi ruoka riittää kauan. Toisaalta suunnitelmaahan ei ole pakko noudattaa joka päivä. Ottaa idean sieltä, toisen täältä. Kaupasta voi hakea mitä sattuu edullisesti olemaan tarjolla. Mietin ensin tarvitaanko tässä mitään suunnitelmia, mutta voihan se olla silti kiva. Maanantaista lähtee,  Kurpitsapata Kaupassa on tarjolla erilaisia kurpitsoja, nyt oli kotimaisiakin ja alle 3 euroa kilo. Viimeksi kun ostin tällaisen hienon hokkaidokurpitsan, paistoin sen ensin kokonaisena uunissa koska en omistanut yhtään puukkoa, millä sen olisi saanut helposti halkaistua. Hokkaidokurpitsan ...

WFPB - Ruokaostokset 80 € - Syyskuu 1 j a 2 - Tuoreostokset

 Tässä listalla on vain suurin osa, hedelmät, vihannekset, perunat.  Kuivakaappiin keräilin myös taas kaikenlaista, mutta niistä lisää toisessa postauksessa. = 8,97 € Paseerattu tomaatti 2 x 0,98 €/500g = 1,96 €/kg Maribel mansikkahillo 1,35 € Vemondo soijajogurtti 2 x 1,25 €/500g = 2,50 €/kg Omena punainen 0,198 gx 2,49 €/kg = 0,49 € Omena vihreä 0,134 g x2,59 €/kg = 0,48 € Alesto pähkinä-hedelmäsekoitus 2,19 € Elokuvaevääksi hain Lidlistä pussin pähkinäsekoitusta.  Ja omenaa. Tein pakasterasiaan omenalohkot, ja pähkinää laitoin pieneen pussiin. En sitten syönyt elokuvissa mitään, mutta hyvä olla mukana. Jos ei olisi, niin varmasti kaduttaisi. = 7,02 € Banaani 1,128 kg x 1,49 €/kg = 1,68 € Omena Juliet luomu 0,555 kg x 3,19 €/kg = 1,77 € Yleisperuna pesty 1,392 kg x 0,79 €/kg = 1,1 € Pakattu kiinankaali 0,417 kgx 3,79€/kg = 1,58 € Porkkana 0,89 €/kg  Jos ei keksi mitään erikoisempaa, niin näistä tulee jo ruoka. Peruna-porkkanakeitto, ja kiinankaali salaattina. Jälki...

WFPB - Ruokaostokset 60 € - Syyskuu 3 ja 4

Kuiva-aineita kaapin täytteeksi. Talveen varustautuminen. Ei ole niin paljoa, etteikö joutuisi kauppaan vielä monta kertaa. Olo on silti jo kotoisa ja mukava, pystyy kokkaamaan täyden aterian vaikka hakemalla tuoreraaka-aineiksi vain pari vihannesta ja perunaa lähikaupasta.  = 10,24 € Täysjyväspagetti 0,95 /500g x 2 = 1,90 €/kg Tumma makaroni1,88 €/kg, 400gx2 = 1,5 € Coop vihreät linssit 400 g 3,98 €/kg = 1,59 € Coop punaiset linssit 400 g, 3,98 €/kg =1,59 € Meira Curry ei lisättyä suolaa 25g 26,00 €/kg =0,65 € Meira Kurkuma 24g 37,08 €/kg = 0,89 € Coop paseerattu tomaatti 0,73€,500 gx2=1,46 €/kg  Xtra tomaattimurska 0,83 €/kg, 400 g x 2 0,33 € = 0,66 € Prismasta kympin pussillinen.  = 32,31 € Tyrnävän Hiivaleipävehnäjauho 1,6  €/kg , 2 kg =  3,19 € Ohraryyni kokonainen 2,39 €/kg Tyrvävän kauraryyni 2,39 €/kg Kaurahiutale x 2 0,98 €/kg =  1,96 € Pikakaurahiutale 2x0,37 €/500g = 0,74 €/kg Myllärin täysjyväohrajauho 1,99 €/kg  Meira ketsuppi 1,2 l...

WFPB - Ruokaostokset - Elokuu 3 ja 4 - 100 €, n. 190 €/kk

Lisätty  2.9. linkki, uusi kokaru-kirja, löysin tänään. Hups ja haa, Tässä heti kirjalinkki niin ei tarvitse selata alas asti:)   https://www.suomalainen.com/products/kokaru-kokokasvisruoka Uutuus voi löytyä pian kirjastostakin jo, ks. lähimmän kirjastosi saatavuustilanne  https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=kokaru&type=AllFields Tekijät Pauliina Tervo / Ville Miettinen Nyt elokuun loput ruokaostokset, vuosi 2025. Noin 100 € parin viikon ostokset, tässä postauksessa on sekä aloiteltuja talvivarautumisia, että joka päiväistä lanttua ja leipää. Aloin hyvän sään aikana hamstraamaan talvivarastoja, tai ainakin etukenoa että kaikki tarvikkeet eivät lopu yhtä aikaa, kun lumi sataa maahan. Homma vielä jatkuu hyvän matkaa, kunhan ei ala menemään ihan hirveitä summia rahaa. Kertasijoitus on aina mietittävä, koska ruokien kanssa voi sattuakin jotain. Tulee vaikka äkillinen matka, ja sitten olisi tuhansilla euroilla ruokaa tyhjässä talossa? Ei sitä koskaan tied...

WFPB - Ohrarieskat - Perunamuusista ja kaurahiutaleista

Kesä on, kaikki on tuoretta. Leivänpäällisiä riittää, kurkku on halpaa, salaattia ja tilliä on tarjouksessa silloin tällöin. Jokin helppo leipä tarvitaan, jossa ei ole muita kuin itse valittuja lisäaineita. Näihin ei tarvita maitoa, munia, rasvaa, eikä edes omenasosetta. Muok. 11.7 lisätty vinkki keitettyjen perunoiden muusaamiseen Rieskat olen jo esitellyt monta kertaa, mutta nyt laitoin ihan paperille ylös minkä verran mitäkin tuli. Silti nämä ovat noin-arvioita, koska ei voi tietää millaisia jauhoja ja muuseja kenelläkin on käytössä. Sehän aina vaihtelee paljonko perunamuusissa on nestettäkin. Perunamuusi on nyt pelkkään perunoiden keitinveteen tehty, ja ollut yön jääkaapissa. Ohrarieskat  3 dl ohrajauhoja 1 - 2 dl pikakaurahiutaleita 2 dl perunamuusia 1-2 dl vettä suolaa jos käyttää esim. 1/4 - 1/2 tl Lisäksi jauhoja tai leseitä lautaselle niin, että voi pyörittää taikinanpalan siinä. Paistetaan n. 200-250 asteessa. Leivinpaperi kestää usein sen 220C max. Voit halutessasi lai...

Luukku 1 - Suippokaali - WFPB

Joulukalenteri 2023. Meininki on se, että laitan luukkuun aina kasvisruokiin tai ruokaostoksiin liittyvän reseptin, ruokaidean kuvan tai muun. Kiva kuitenkin hengailla blogin parissa päivittäinen hetki, toivottavasti näistä tulee välillä hyviäkin ideoita.  Kirjasuosituksia, video- tai ohjelmasuosituksia laitan, jos satun törmäämään johonkin jännään, että hei tuo olisi kiva laittaa. Liittyen jotenkin blogin aihepiiriin. Kuten tämän päiväinen on ruokakaupassakäynteihin liittyvä radio-ohjelma. Vuonna 2022 julkaistu ohjelma Miten meitä houkutellaan?  Miten siis järjestellään kaikkia tavaroita kaupassa, että saa ihmisen ostamaan kaikkea. Ja onko se huono vai hyvä asia. Vieraana käyttäytymistaloustieteen tuntija Markus Kanerva. Päivän ruokana on  Suippokaali paistettuna: Suippokaalissa on vähän avoimemmat lehden välit, kuin tavallisessa keräkaalissa. Lisämerkintä: Suippokaalia on punaisenakin. Tuli mieleen laittaa poikki ja käyttää suippo osa raikkaaseen salattiin. Isompi osa ...

WFPB - Kesäkurpitsa-mustikkapiirakka - Muffinit

Mustikkapiirakka tai muffinit kesäkurpitsalla. Tämän voi leipoa kakuksi, tai tehdä useita kakkusia muffinssivuokaan. Täyspainoinen ateria samalla makean leivonnaisen muodossa, eli sisältää tärkkelyspitoista, vihannesta, marjaa ja kuitua. Mitä kaikkea täysravinnolta nyt edellytetäänkin. Vielä jokin tuore hedelmä tai vihannes lisäksi, on paketti valmis. Ihanaa aina jos on mukaankin otettavaksi sellaista pullaa, mikä maistuu vaikkei ole kuorrutteita. Niin paljon taatelia, rusinoita, mustikkaa ja kesäkurpitsaa ettei tule kuivaa kakusta. Lisätty vaniljakastikevinkki. Tähän tulee useita kasviksia: Banaania pari kappaletta, mustikoita 1,5 dl, taatelia n. 70 g  Rusinoita 0,5 dl . Kesäkurpitsaa 2,5 dl. Sanon nämä tähän alkuun heti, jotta niihin voi varautua, tai miettiä jos haluaa korvata. Taatelit voi laittaa likoamaan aiemmin, niin on helppo aloittaa leipomaan. Tosi nopeaa ne likoavat silti jos laittaa tilkkaan kiehuvaa vettä. Pikku blenderillä voi silputa. Tai banaanien kanssa sauvaseko...

WFPB - Kurpitsat - Kurpitsapata - Hokkaidokurpitsa

Kurpitsateemalla lokakuista torstaita viettämään.  Ostin läjän kurpitsoita 1 €/ kilo tarjouksesta, joten nythän olikin hyvä testailla, mitä ruokia näistä voisikaan laitella.  Tänään on luvassa hokkaidokurpitsan pilkkominen sekä kurpitsapadan ja siihen sopivan maustesekoituksen valmistus.  Jos kurpitsa on niin iso että sitä on vaikea pilkkoa, suosittelen paistamaan sen kokonaisena uunissa ensin. Anna jäähtyä, ja pilko sitten, ohjeet:  Kurpitsan paahtaminen uunissa kokonaisena Seuraava ruokaidea sopii myskikurpitsoillekin yhtä hyvin. Hokkaidokurpitsa (vas.) oli itselleni uusi tuttavuus. Isompi hokkaidokurpitsa oli 3,460 kiloa painava. Pienempi oli 1,75 kiloa. Hokkaidokurpitsan pilkkominen: Terävä veitsi olisi oikein suositeltava väline.  Sain pienemmän kurpitsan halkaistua veitsellä. Hieman nyrhimiseksi se meni.  Piti käyttää sekä voimaa että tekniikkaa, jotta sen sai halkaistua.  Pilkoin ensin lohkoiksi kurpitsan ja lähdin leikkelemään niitä kuoria pois...

WFPB - Punajuuret - Mitä punajuurista? - Punajuurien keittäminen, pakastaminen ja käyttö

Eilen bongasin tarjouksen, että saisi halvalla punajuuria. Myös muut juurekset olivat tarjouksessa. Kokoan nyt tähän postaukseen kuvia ja mainintoja, joista voi myöhemminkin palauttaa mieleen ideoita punajuuriin liittyen.  Hyviä reseptilistoja on muuallakin, mutta tässä erikoistumme nyt siihen, että ollaan myös WFPB-maailmassa. Tässä tapauksessa se tarkoittaa, että vältetään rasvaa ja eläintuotteita ja vähennetään suolaakin.  Suolaa, öljyä, kermaa ja voita pystyy lisäämään aina, joten ei varmaan haittaa, jos joku ei ole samalla ruokavaliolla.  Ja käytän itsekin mm. sinappia jossa voi olla suolaa, kun teen punajuurille kastiketta. Resepti punajuurien kastikkeeseen voi mennä vaikka niin, että Dijon-sinappia, balsamiviinietikkaa tai ehkä punaviinietikkaa (jota en ole testannut), sitruunamehua ja jotain makeutusta, kuten vaahterasiirappia. Nyt käytän tuota koti-sinappia, jossa on makeutta valmiiksi. Puolet ja puolet balsamietikkaa ja sinappia. Sinappien valmistusaineluettelo ...

WFPB - Lidlissä ostoksilla, 40 € - Viikon ruokaostokset

Lidlistä noin viikoksi ruokaa. Ostoskoria kerätessäni pidin teemana ruokia, jotka voi tehdä ilman pilkkomista. Siksi ostin tölkkipapuja ja pakastevihanneksia. Jos lisätyn suolan vähentäminen kiinnostaa ja et vielä tiennyt: Lidlistä löytyy hyvä valikoima tölkkipapuja ilman lisättyä suolaa.  Lidlissä oli vastikään vegaanituotteet paljon esillä, ainakin tammikuussa veganuaryn ja vegaanihaasteen aikaan. Hyvä on varmaan katsastaa myös tällainen WFPB-viikkokin, ihan omatoimisesti. Tämä voi mahdollisesti auttaa suunnittelemaan kauppareissuja jos aloittelet kokokasvisruokavaliota, tai etsit kasvistuotteista inspiraatiota noin muuten.  Tuli muuten aika luomuhenkiset ostokset tällä kertaa, Lidlissä se tuntui jotenkin helpolta aina valita. Ja mahtui budjettiinkin, jonka ajattelin olevan siinä 35-40 euroa. En ostanut mausteita tai mitään erikoisempia lisukkeita.  = 4,79 € Nämä kaikki pavut olivat ilman lisättyä suolaa, ja kaikki muut luomua paitsi kidneypavut. 380 g/prk nesteineen ja...