Siirry pääsisältöön

WFPB - Viikon ruokaostokset - 55 € - Helmikuu vko 2.

Viikon ruokaostosten aika. Ehdin jo sunnuntaille taas tekemään, vaikka joskus voikin viivästyä tämä ostospostaus. Teen välillä myös parin viikon pompseissa kerralla riippuen siitä, miten on tullut ostosteltua.

Viime viikon ostokset olivat melko tarkasti se, mitä viikossa oli kiva syödä kaikkea juureksia ja perunaa. Jääkaapissa mahtui olemaan väljästi kaikki tarvittava.

Tästä puolestaan tuli hieman ehkä enemmän rohmukeikka. Tai ainakin rahaa meni enemmän. 

Summaksi sain 54,11. Laskuvirheen vaara on, mutta varmaan pari kertaa sain saman tuloksen jo. Alle 60 euroa kuitenkin.

Koin kaupassa sisäistä huojuntaa, koska sitä ennen kävin vaikka missä, ja keskittyminen oli jo käytetty. Kiire oli jo kotiin koirien luo. Onneksi on kilohinnat ja ruokavalio mitä seurata, ja systeemini toimi minusta riippumatta.

Jos nyt meni yli viisikymppiä, voi viikon päästä mennä vähemmän taas. 

Systeemini on, että ruokaa eli tärkkelystä, ja lisäksi rehuja ja hedelmiä, sekä mausteet. Kilohinta mielellään 2-3 € ja alle, paitsi marjoissa ja mausteissa. Niissäkin mieluummin halvempi, kuin kalliimpi.

Lisäksi tavoittelen sitä, etten joutuisi poikkeamaan usein kaupassa pienten ostosten takia.

Kävin nyt Lidlissä, Prismassa ja Minimanissa.



20 kiloa perunaa. Kymmenen kilon säkki maksoi 6,19, 2 kpl yhteensä 12,38.

Sunita-lajikkeisia tällä kertaa.

Perunaostokset olin ajatellut valmiiksi. Toinen säkki jääkaappiin ja toinen lattialle. Katsoin myös, että onhan päiväystä jäljellä. 

Silti käytännössä olin hetken aikaa vähän, että "Pitäisikö sittenkin ottaa niitä punaisiakin, vai mieluummin kaksi näitä isoja?". En tiedä, näkyikö se ulospäin. 

Yritin pysyä animoituneena samalla kun mietin.

Kyllä näistäkin muusi tulee ja kaikki muutkin ruuat. 


Jostain syystä ostin vain yhden lantun, vaikka syön mielelläni lanttua. 

Olisi niitä mahtunut jääkaappiin vaikka kolmekin, ja ovat vakio-ostos. 

Yht. ~4,8 kg, ~5 €


Hiutaleostoksia Lidlistä, Prismasta ja MiniManista. 

8, 7 kg, n. 12 €

Tyrnävän kaurahiutaleiden kohdalla mietin, otanko yhden vai kaksi pakettia. Jumitushetken päätteeksi laitoin kaksi koriin. Jos mietityttää, eikö se oli sama ottaa? 

Toisaalta miksen ottanut samalla riisihiutaleita enemmän?  

Kaurahiutaleita ostin nyt neljä pakettia, vaikka niitähän olisi ollut vielä. 




Näitä lisää, kaapista jo löytyy myös. 

Olen innostunut nyt käyttämään näitä omenasose-banaanikekseissä ja puuron kastikkeena. Eipä ole hinnalla pilattu, joten turhapa näitä on laskea ja pohtia. 

Miksi silti tasan neljä? Siihen en tiedä vastausta.

3,08 €



Osa banaaneista oli luomuja, osa luomuja ja reilunkaupan. En huomannut, että oli kahta eriä. Kassa oli erotellut, kummat olivat kumpia.


Omenoita ostin yli 2€ kilohinnalla, kun innostuin näistä makeista omenoista. Ida Redit olisivat varmaan olleet eurolla kilo, mutta ihan hyvät ostokset silti.

Hedelmiä ~ 4 kg, ~ 7,5 €



Muistelin pakkasessa olevan tämän verran tilaa. 

Jos eivät olisikaan mahtuneet, olisin keittänyt heti pussillisen pois. Pakasteet piti hakea erikseen viimeisenä, että pysyvät jäässä.

6,14 €, ~3 kg



Olen nyt mieltynyt Meiran ketsuppeihin niin, että haalin aina mukaani. 

Ettei tarvitse ostaa lähikaupasta eri ketsuppia, tai kilohinta olisi varmaan tuplat. 
Maustekastikkeisiin 8,77€

Vinkki: tuo Pimeä pullo-sinappi oli tosi vähäsuolaista, jos etsit vähäsuolaisia vaihtoehtoja.

Siinä olivat ostokset helmikuun ostosviikolta 2. 


Ylähyllyllä rehuja, keskellä valmista ruokaa ja alahyllyllä omenat ja koirien ruokia.


Sain mahdutettua toisen perunasäkillisen alalaatikoihin. 

Säilyvät itämättä sen aikaa, kunnes saan toisen säkin syötyä.

15.97

Halvemmallakin voisi päästä tässä ruokavalion suunnittelussa, mutta tähän pisteeseen olen toistaiseksi päässyt. Yritän saada ravinteikasta ja sopusuhtaista tasapainoa terveellisyyden, mukavuuden ja edullisuuden kesken, ja siinähän riittää pähkäilemistä.

Jos tulee tauko ettei pääsekään, niin kaapeissa on millä pärjätä.


Huomaan heti muutoksen ajattelussani jos valinnanvara vähenee, tai monet totutut ruokani alkavat olla vähissä. Alan silloin kannatella päässäni kaikkea, että mikä ruoka sopii yhteen toisen ruuan kanssa, mitä laittaisin huomenna, pitäisikö tehdä seuraavaksi sitä, tätä vai tuota.

Ero ei ensin ole suuri. En välttämättä edes huomaisi sitä, ellen ehtisi kuulostelemaan. Se ero on kuitenkin, että ruoan vähetessä alkaa olla enemmän pulinaa päässä, ja muut toiminnot saavat vähemmän tilaa.

Tämä sopii itselleni, että kaikkea on riittävästi. Pätee muihinkin asioihin, kuin ruokaan. Kuten vaikkapa sukkiin. 

Jos on kaksi sukkaparia, jokainen askel pitää suunnitella, etteivät sukat kastu. Banaanilaatikollinen sukkia on sen sijaan jo ihan kiva määrä. 



Helpommalla voisin päästä, jos hakisin kaikki ostokset aina samasta kaupasta. 

Mutta monestakin eri syystä joutuu käymään eri kaupoissa.

Vaikka en paljoa tarjouksia metsästä, niin joitakin asioita vielä metsästän, joita ei saa aina samasta kaupasta. Samalla tulee vertailtua hintoja.





Muistan joskus vuosia sitten, että koin jopa ostosmorkkiksia, kun oli niin tuhat asiaa mietittävänä kaupassa.

Seurasin tarjouksia, ravintomietteitä, hetken mielijohteita ja mitä kaikkea tulikaan seurattua yhtä aikaa. Kassalla summa nousi ja nousi, enkä oikeastaan edes kehdannut tai pystynyt pysäyttämään tilannetta enää, vaikka olisinkin toisaalta halunnut käyttää vähemmän rahaa ruokaan.

Kotona vasta aloin miettiä, mitä tulikaan ostettua. Oli vaikea siltikään osoittaa, että mikä olisi ollut se suurin virhe niissä ostoksissa, ja miksi ne maksoivat enemmän, kuin olin aikonut.

Sama pää oli silloinkin kesät talvet, mutta jotenkin tähän on nyt tullut syventyneeksi.

Blogin pitäminenkin auttaa hieman pitämään kuluja kurissa. Joskus minua varoitteli eräs henkilö, että jos alat kirjoittaa blogia niin varo, ettei se blogi alakin kirjoittamaan sinua.

Sehän on ihan totta, ja toisaalta myös hyvä. Ihan mielelläni vähennän tai harkitsen ensi viikonkin ostoksia. Vaikka yksi syistä olisikin, että helpompi tehdä ostospostaus yhden kuitin kanssa. 

Kiva, että olet täällä pähkäilemässä kanssani. Toivottavasti löydät blogista reseptejä tai muita ideoita, tai viihdyt vaikka pitempäänkin.

Tästä taas jatkamme. Saa nähdä, mitä ruokia ensi viikolla tulee tehtyä.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Vappu

Vapputerveiset ja muutama ruokaidea. Tein viimeksi vappuna ideakoosteen , ja huomasin tässä että minulla on täsmälleen samat ideat tänäkin vappuna. Kuten hampurilainen, ranskalaiset, bataattia. Taisi olla makea leivonnainenkin. Allaolevassa kuvassa bataattipitsa, johon löytyy helppo ohje bataattiluukusta.   Tein vasta, kastikkeineen päivineen ja olipa hyvää. Blogissa tapahtuu ja ei tapahdu. Kuvia ja ideoita on vaikka miten paljon, mutta aikaa istua alas ja laittaa ei ole. Talossa on nyt uusi kokkiapulainen, joka tekee kaiken ruuan laiton melkein mahdottomaksi. Eli hyvin tehokas apulainen.  Se on siis vitsi, oikeasti en velvoita koiraa auttamaan minua missään asiassa. Päinvastoin. Joitain koirat haluavat silti tehdä. Pentu sylkee mm. nappulat suustaan, ja ottaa mieluummin tehtävän ensin. Lenkit ovat nyt tosi monimutkaisia ja monivaiheisia. Sitten kun koirilla on nukkumatauko, minulla on se vähän aikaa jolloin pitää siivota kaikki sotkut, ja juosta kaikki asiat. Koirahan voi nukkua 16 tu

WFPB - Ruokaostokset 50 € - Huhtikuu 2

Tällä viikolla ei tarvinnut perunaa, kun hain edellisten ostosten perunat vasta viime loppuviikosta. Ostin nyt bataattia vähän lisähöysteeksi. Ostokset noin 50 euroa. Siitä 16,5 euroa mustikoihin, kuten viimekin viikolla, joita en olisi tarvinnut ihan heti. Nostivat siis hieman normaalia viikkoruokasummaa, mutta eipä se mitään. Sitten ei tarvitse mustikoita miettiä enää joka kauppareissulla.  Olen tässä harkinnut, että tämän kuun vedän vähän löysemmin eli en pyri mihinkään alle 150 euroon.  Ihan sama mitä menee, kun olen nyt pitänyt kaapintyhjennysviikkoja, eli silloin syödään mitä on valmiina ja tyhjennellään vajaita paketteja. Vieläkin oikeastaan pystyy jatkamaan. Haen seuraavaksi mitä mieleen juolahtaa, mistä pidän ja mikä on in. Katson kilohintaa toki, ei siitä tavasta eroonkaan enää varmaan heti pääse. Tämä ei muutu edullisuutta etsivästä ruokablogista kalliin ruuan blogiksi. = 5,24 € Bataattia 2,025 kg x 2,59 €/kg  = 2,35 € Omena Jonagold 0,403 kg x 1,39 €/kg = 0,56 € Mandariini

WFPB - Öljyttömät ranskalaiset ja paistetut perunat uunissa - Vinkit - Kuvitettu analyysi

Valmistetaan ranskalaiset tavallisessa uunissa ilman öljyä. Ei ole helppoa. Mutta vaikeaa ei ole öljyttömyys vaan se, että miten tähdätä uunin lämpötila ja paistoaika kohdilleen.  Voisi sitten rauhassa syödä ilman, että yhtäkkiä huomaa pureskelevansa raakaa pottua. Joutuu aprikoimaan, kaataisiko nämä takaisin pellille ja antaisi paistua vielä 10 minuuttia? Uunikin kerkesi jo jäähtyä ja leffakin kerkesi jo alkaa. Hienoa. Ei muuta kun hommiin. Tein ennen ranskalaisia paljon hillitymmin. Järjestellen ne sopuisasti riviin jotta kaikki paistuisivat samalla tavalla. Vaivaa näin myös pilkkomisessa, että jokaisesta ranskalaisesta tulisi saman kokoinen.  Sekään ei ole helppoa, sillä perunan ollessa pyöreä, se leikkaantuu eri kohdista eri tavalla.  Enää en ole välittänyt ovatko ranskalaiset järjestyksessä pellillä. Kyllä ne paistuvat, jos pitää tarpeeksi aikaa. Tässä kuvassa on aika ohuita. Teen usein paksumpia.   Ihan pienimmät voivat alkaa käryämään, jolloin voi joutua pelastamaan niitä. Siksi

WFPB - Perunalaatikko - Ruskeat pavut

Ainekset: Perunoita Ruskeita papuja, kypsiä Vettä Mausteet: Maustepippuri, n. 1/2 - 1 rkl Mustapippuri, 1/2 - 1 tl Persilja, 1 rkl Tilli, 1 tl Työvaiheet: Puhdista perunat, kuori tarvittaessa. Viipaloi perunat. Laita perunat ja pavut vuokaan. Mausta. Kaada vettä päälle. Paista ilman kantta, 200-asteisessa uunissa keskitasolla, kunnes valmista. Noin 40 min - 1 h.  Kuvia työvaiheista Nämä perunat olivat Gala- lajiketta. Kokeilin myös jauhoisista Afra- perunoista. Molemmista tuli hyvä perunalaatikko. Muovisessa pussissa myytäviä perunoita kannattaa haistaa ensin. Jos niissä on homeen haju tai muu epämiellyttävä haju, ne kannattaa pestä ja kuoria tätä ruokaa varten. Jos perunat tuoksuvat neutraalille, niitä ei tarvitse kuoria ellet halua. Poista vain selkeimmät huonot kohdat.  Käytin kokonaisia maustepippureita, koska annostelu tuntui helpommalta niillä.  Kun näkee että joka puolella on pippureita, tietää ettei ruoka ainakaan jää maustamattomaksi. Maustepippuria ei tule myöskään vahingossa

Luukku 22 - Bataatti - WFPB

Luukku 22, bataatti. Tehdään bataatista piirakkapohja tai pitsapohja, ja täytetään se kuten pitsa. Tomaattisosekerros ja oreganoakin. Bataattipitsa tarvitsee raikkaan sitruunaisen vegaanisen juustokastikkeenkin, ja kastike puolestaan käy sitten moneen muuhunkin ruokaan. Kuten bataattipihvien kanssa, jotka laitetaan hampurilaisen väliin. Bataattipiirakka, bataattipitsa kypsää bataattia pikakaurahiutaleita Kypsennä bataatti, esim. mikrossa. Anna jäähtyä, irrota kuoret. Muusaa bataatti. Taikina: sekoita bataattia ja kaurahiutaleita, kunnes muodostuu taikina. Jauhota leivinpaperi. Laita taikinapallo leivinpaperille, ja muovaile siitä piirakkapohja. Laitoin nyt puolikkaan tai 1/3 isosta bataatista. Tomaattisose: tomaattisosetta, loraus esim. ketsuppia, ripaus oreganoa, mustapippuria. Täytteet: sulata jäiset, pienennä jne. Sieniä, pinaattia, jalopenoja, jne Esipaista pohjaa 180 C noin 10 min. Ota pois uunista ja levitä tomaattisose ja täytteet. Paista uunissa n. 20 minuuttia. Valmista. Noin

WFPB - Ananaskakku - Tofukuorrute

Ananaskakku pääsiäispöytään. Tai vappu! Herkullinen ja helppo. Maku yllätti myönteisesti. Voin todellakin suositella, ja tästä tuli paras kakku pitkiin aikoihin.  Tofusta tein kuorrutteen.  Kuorrutteen voi myös hyvin jättää pois, ei haittaa mitään. Lisäys: Tofun maku voi tuntua kuorrutteessa. Toisissa merkeissä enemmän, toisissa vähemmän. Ks. myös erilaiset kasvikermat , esim cashew-kuorrute. Resepti tähän kakkuun löytyi Lindsay S. Nixonin kirjasta Helpot ja nopeat kasvisherkut. Olen pitkään halunnut kokeilla, mutta aina päätynyt siihen, ettei tämä kuitenkaan voi olla hyvää. Pelkästään reseptiä lukiessa tunsin aina grahamjauhojen leipäisen tuoksun. En voinut kuvitella, miten ananaksen leipominen sekaan muuttaisi niitä herkulliseksi kakuksi. Mutta kylläpä vain tuli syötyä. Herkullista. Sokerin määrästä: Lisättyä sokeria ei ole pakko laittaa. Ananas omassa mehussaan sopii tähän parhaiten. Laitoin kuitenkin teelusikallisen vaniljasokeria, että saan vaniljaa. Toisekseen, laitoin vielä koke

WFPB - Haudutuspata ja riisinkeitin

Olen lykännyt moninaisten keittiökoneiden hankintaa, muun muassa koska haluan pitää keittiön tasot tyhjinä. Nyt päätin että on tullut aika luovuttaa taistelu, ja hankkia ne tasot täyteen keittiökoneita. Tässä postauksessa kerron miten keittiökoneiden kanssa on lähtenyt sujumaan. Jos sinulla ei vielä ole näitä, niin tästä voit ehkä saada vinkkiä kannattaako hankkia ja mitä. En tee nyt laitteiden tuotearvostelua teknisten ominaisuuksien osalta, vaan enemmän kyseessä on arvostelu arjessa. Mitä näillä tekee ja miten nämä soveltuvat tarkoitukseen, joka voi myös muotoutua tässä.  Tarkoitukseni näille laitehankinnoille oli arjen helpottaminen ruuan laiton osalta, ja bonuksena toivon säästäväni myös sähköä. Postauksen sisältö: Hankinnat, mitä ostin ja valintaperusteet Tilan käyttö Riisinkeitin Haudutuspata Valmiiseen pöytään Raaka-aineiden keittoajoista Reseptien etsiminen Keittoastian koko ja puhdistus Kuuden litran padan riittävyys Kahden litran padan riittävyys Sähkön säästäminen Ruuan lait

Luukku 22. - WFPB - Makaronilaatikko ja italiansalaatti

Tuli ehkä paras makaronilaatikko pitkiin aikoihin. Italiansalaattikin onnistui. Makaronilaatikko: 1 pussi/400 g tummaa makaronia 1 porkkana n.100g mustapapuja (n. alle puoli tölkillistä, valutettuja) vettä Mausteet: 1 rkl soijakastike 1/2 tl mustapippuri 1/4 tl maustepippuri 1/8 tl valkopippuri, tai ripaus loraus ketsuppia 200 C noin tunti Mustapippurimääräni, 1/2 teelusikallista, voi olla paljon jollekin. Tässä oli jonkin verran potkua nyt.  Ketsuppia lorahti siten, että huuhtelin lopun ketsuppipullon. En tiedä paljonko meni. Soijakastiketta 1 rkl voi olla paljon suolaa, mutta kannattaa maistella. Vettä meni jotain alle puolitoista litraa. Keitin vedenkeittimessä litran. Vielä ketsuppipullosta ja mukista lisää, ja että peittyy hyvin. Sekoitin mausteet ensin veteen mukissa, ja sekoitin vuokaan, että varmasti leviävät. Porkkanaraastetta näytti ensin olevan tosi paljon, mutta hyvin se sinne lopulta upposi. Paistoin 200C- asteisessa uunissa noin tunnin, ilman kantta. Noin tunnin päästä al

Pullat - Rasvattomat, vegaaniset, vaivaamatta - WFPB

  Pullat ilman rasvaa, vegaanisesti ja vaivaamatta. Resepti, ohjeet ja kuvia tekovaiheista. Postauksen lopussa vinkit laskiaispullien tekoon ja terveellisempään kermavaahtovaihtoehtoon. Nämä tehdään siis ilman vaivaamista ja pyörittelemistä. Pullataikinapalanen työstetään piilottamalla taikinaa pullan alle taittelemalla ilmassa, käsissä. Ei siis pöytää vasten pyörittämällä, kuten usein olen nähnyt työstettävän. Pullat onnistuivat täydellisesti. Kunniaa en nyt ota. Koska tämän reseptin kehittely ylitti tämän hetkiset leipomistaitoni, joiden suhteen ollaan muutenkin menty pitkälti äärirajoilla, pyysin avuksi blogiin vierailijan: Äiti tuli leipomaan nämä pullat. Kiitos tuhannesti. Olisimmekin muuten saaneet odottaa seuraavaan alkupamaukseen asti pullareseptiä. Varsinkin reseptiä jolla saa kuohkeat, pehmeät, oikeat pullat. Tästä tuli 11 kpl pientä pullaa. Voit myös tehdä isompia pullia muutaman.  Ruokavalion kannalta: Pulliin laitettiin nyt hiivaleipävehnäjauhoja, vaikka tavallinen vehnäj

WFPB - Piirakkapohja pula-ajan tapaan - Suolainen täyte

Piirakkapohjalle löytyi mainio sapluuna "Pula-ajan ruokaohjeita" - nimisestä kirjasta, Marttaliiton kirjasia N:o 22, 6.painos, vuodelta 1946, näköispainos vuodelta 1997, Marttaliitto ry, kirjoittaja Saimi Latonen. Ohjeen nimi oli "Omenapiirakka", ja se löytyi sivulta 10. Resepti vaikutti  käyvän sekä suolaisiin että makeisiin. Ohueksi kaulittuna taikina toimii myös pasteijoiksi leivottuna.  Vegaaninen tämä oli jo valmiiksi, ja vieläpä ilman taikinaan lisättyä rasvaa. Joulutortut saa kun tekee hiivaleipävehnäjauhoihin, kokonaisten keitettyjen perunoiden kera.  Uusin: Pasteijat +tortut Ainekset menivät näin: 200 g keitettyjä perunoita 4 tl. etikkaa 1/2 tl. suolaa 2 tl. leivinjauhetta tai 2 tl. soodaa jauhoja Vaikka ohjeessa puhuttiinkin keitetyistä perunoista, käytin silti veteen tehtyä perunamuusia. Sitä sattui olemaan valmiina.  Pohjasta voi tulla ominaisuuksiltaan erilainen, käyttäessä keitettyjä perunoita kuten neuvottiin.  Ei se varmaankaan kauas poikkea näinkä