Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella yksinasuvan ruokamenot merkityt tekstit.

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Maaliskuu 4, 207 €/kk

 (Muokattu , Setämieskastikkeita ei saa enää. ) Loput maaliskuun ruokaostokset. Yhteensä maaliskuussa parisataa euroa, joka on siis yli tavoitteen. Eipä hätää mitään, sillä tässä kuussa tuli myös jatkon kannalta isoja säästöjä. Kuten marmeladit, taatelia pitkäksi aikaa, sekä luomu rusinoitakin pitkälle kevääseen. Ja sen verran tehokkaat ovat ostokset, että ei ole vieläkään kiire kauppaan vaikka on jo huhtikuu alkanut. Syyhyttää toki lähteä katselemaan paljonko pakastevihannekset maksavat, ja keksisikö jotain inspiraatiota huhtikuulle. Vielä on pakkasessa marjoja, euron banaaneita, ja jopa perunaa voi käyttää C-vitamiininlähteenä nyt kun olen oppinut sitäkin syömään myös raakana. Kuiva-aineet eivät ole loppumassa, voi tehdä leipää, keittää puuroja, keittää spagettia, on tomaattisäilykkeitä, ananaskakkukin on vielä tekemättä. Pakkasessa on vaikka mitä. Eli pärjäisin vaikka viikonlopun yli vielä komeasti.    =10.02 € Tumma makaroni 1,85 €/kg x 1,6 kg = 2,96 e Punaiset linssi...

WFPB - Ruokaostokset 22 € - Heinäkuu 4

 Nyt oli ensin teemana löytää euron tai alle kilohinnalla kasviksia, ja se oli hieman vaikeaa. Ellei osta vain yhtä tai kahta laatua. Teemasta huolimatta päädyin lopulta Prismaan, ja ostin parsakaalia vaikka se oli 3,59 €/kg. Luomusitruuna unohtui, se pitää vielä hakea jos tulee menoa. Sitä ei saa kovin edullisesti nyt.  Monet vihannekset olivat nyt 1,99 €/kg. Jos se kelpaa hintatavoitteeksi niin alkaa löytyä jotain valikoimaa. 1,49 €/kg on myös helpompi raja kuin euro, löytyy kasviksia. K orjattu hintoja ja lisätty kuva pilkkojista = 7,34 6,92 € Peruna 1,19 €/kg   0,98 € /kg x 2 = 2,38 € 1,96 € Cayennepippuri, 27,80 €/kg, 50g = 1,39 € Porkkana 1,19 €/kg x 3 = 3,57 € Cayennepippurissa säästi Prismaan verrattuna, siellä Meira Cayennepippuri jauhettu 22g, 0,89 € 44,50 €/kg Golden Star merkkinen olisi halvempi muttei ilmeisesti saatavissa kaikissa Prismoissa, 26,80 €/kg. Prismassa siis olisivat olleet porkkanat alle euron, mutta olin jo Lidlissä.  Peruno...

WFPB - Ruokaostokset 10 € - Lokakuu 1

Melkein kymppi meni, eli 9-10 €.  = 1,79 € Perunapussi jauhoinen 2 kg = 3,47 € Keräkaali 1,064 kg x 0,95 € = 1,01 € Bataatti 0,402 € x 2,09 €/kg = 0,84 € Lanttu 0,658 € x 0,95 €/kg = 0,63 € Porkkana 2 kg = 0,99 € Punaiset linssit 1,99 €  Alpro Soya Custard vanilja 1,99 € Siinä ostokset. Kaapistahan löytyi valmiina tärkkelyspitoisia, kuten riisiä, spagettia, hiutaleita, jauhoja. Siksi tämä ei ole se todellinen ruokakulusumma. Viime kuussa meni 160 euroa, ja melkein sama sitä edellisessä kuussa. Olisin keksinyt helposti kaikenlaista, mitä olisi voinut ostella. Vihanneksia riitti, se on pääasia. En kerinnyt ajankäytön puolestakaan luontevasti kauppoihin, ja halusin haastaa itseäni kehittämään aterioita niistä aineksista, mitä on. Kävi myös iloisesti tuuri, että sain ilmaiseksi kaarnikkaa ja puolukkaa pakkaseen. Juuri sen verran ettei tarvinnut marjaostoksille lähteä.  Tekisi mieli tietysti mansikkaa, mustikkaa ja kaikenlaista kivaa. Näitä kaarnikoita ja puolukoita saa s...