Siirry pääsisältöön

WFPB - Lanttu-perunakeitto - Paljon lanttua ja herneet

Miten saa lanttua kulumaan, jos ei ole tekemässä lanttulaatikkoa? Mieluiten resepti johon menee kunnollinen määrä kerrankin, eikä vain pientä palasta. Entä mihin voisi käyttää Split Peas - nimistä hernetuotetta, eli halkaistuja, kuivattuja herneitä? Jos ei keitä hernekeittoa. Ostin kerran Lidlistä ja olen siitä asti ihmetellyt, mitä niillä tekee. Eivät ole silti pakollisia tässä keitossa.

Kiva keitto tai muhennos syntyy kun on tasapaino nesteen, vihannesten, perunoiden ja palkokasvien välillä. 

Keittoajaltaan tämä keitto ei ole kaikista nopein, mutta jonkin verran pystyy vaikuttamaan raaka-aineiden valinnalla: Halkaistujen herneiden keittoaika on jopa 40 minuuttia. Nopeuttaaksesi prosessia voit niiden sijasta käyttää vihreitä tai punaisia linssejä, tai laittaa vain tölkistä kypsiä papuja. Valmista hernekeittoa voi myös laittaa sekaan. 




Lantut saavat kiehua porkkanoiden kera ensin n. 10-15 minuuttia, jopa 20 minuuttia ennen, kuin lisätään perunat. Etteivät lantun palat jää raa-an tuntuisiksi. Siksi ajattelisikin, että tässä ehtisivät kiehua herneetkin. Eivät aivan.

Ainekset, Kattila 3 l. 

  • 0,5 - 1 dl halkaistuja herneitä eli Split Peas (jos sattuu olemaan)
  • 400 g lanttua (isohko lanttu, ehkä puoli kattilallista.
  • 200 g porkkanaa (1-2 kpl tai yksi iso porkkana)
  • n. 600 g perunaa
  • 1 dl punaisia linssejä
  • puoli purkkia paseerattua tomaattia
  • puoli purkkia kidneypapuja
  • Vettä, kaikki peitetään vedellä sitä mukaa kun tarvitaan

Mausteet: 

  • 1 -2 tl kuivattua persiljaa
  • 1 tl kuivattua oreganoa
  • 1 tl kuivattua basilikaa
  • 1 tl suolatonta jauhelihamaustetta
  • rouhittua mustapippuria maun mukaan, esim 1/2 tl
  • korianterin siemeniä muutama ( jos haluaa välillä keittoa syödessä maun mukaan joko yllättyä tai järkyttyä)
  • Cayenne-pippuria maun mukaan, puoli teelusikallista, tulista
  • Ripaus maustepippuria, jauhettua
Maustemitat ovat suuntaa antavia. Ei ole pakko laittaa täyttä teelusikkaa esimerkiksi kuivattua basiliaa. Maun mukaan. Lisäksi halutessa: loraus ketsuppia, 1 tl soijakastiketta, muuta maustekastiketta, lusikallinen kurkkusalaattia tms, mitä tykkää käyttää.


  1. Herneet likoamaan ja kiehumaan, jos käyttää
  2. Lanttu ja porkkana paloiksi ja kiehumaan herneiden tai vihreiden linssien sekaan
  3. Mausteet sekaan
  4. Perunat paloiksi, 1 dl punaisia linssejä, ja kiehumaan
  5. Lisäillään vettä aina tarpeen mukaan
  6. Kun perunat ovat kypsiä, lisätään paseerattua tomaattia ja kidneypapuja 
  7. Anna vetäytyä kannen alla
  8. Valmista syötäväksi.

Vain puoli purkkia papuja ja puoli purkkia paseerattua tomaattia. Tuntui ettei tarvitse liikaa tomaattia, ja palkokasvejakin oli jo tarpeeksi ilman papujakin. 
Kattilan pääasiallinen sisältö jakautui että puolillaan lantusta ja se yksi iso porkkana, ja loput perunaa  vettä. Herneet, linssit ja mausteet.

Pilkkomisjärjestys olisi varmaan kätevä, että ensin pilkotaan kaikki. Itse pilkon perunat sillä aikaa, kun lantut ja porkkanat kiehuvat. Näin saan ajan kulumaan, eikä keittoa tarvitse jättää yksin. Järjestelyjä voi säätää, ihan miten parhaiten sujuu.

Kuvia työvaiheista ja aineksista:





Mitä ovat split peas eli halkaistut herneet? Näitä myytiin kerran Lidlissä. 
Nämä ovat hyvän makuisia, mutta tietävät todennäköisesti pelkästään ongelmia keittoaikansa takia. 
Ihan samoja kuin tavalliset herneet minun nähdäkseni, halkaistuja vain. Ja näillä pitäisi olla lyhyempi keittoaika. On se 40 minuuttia silti aika pitkä jos vertaa, että pakastevihanneksista ja perunoista tulee keitto alle puolessa tunnissa. Eivätkä nämä edes siinä 40 minuutissa kypsyneet.



Jos ei ole halkaistuja herneitä, ei siis kannata mielestäni lähteä ostamaan, vaan käyttää muita linssejä ja papuja. Mikä estää laittamasta kokonaisia kuivattuja herneitäkin, ne vain pitää liottaa ja keittää. 

Tuli mieleen myös, että tähän keittoon voisi vain laittaa desin valmista hernekeittoa sekaan. Kiva maku, hyvä suurus, ja helpompi elämä. 
Tai jättää tämä keitto keittämättä, ja syödä hernekeitto? Ei, koska silloin jää ne lantut käyttämättä.

Lanttua voi keittää pelkästäänkin ja sotkea hernekeiton sekaan? Tehdään nyt tämä kuitenkin, pysyn siis alkuperäisessä suunnitelmassa.



Keittoaika siis yli 40 minuuttia. Ja vaikka jopa yön yli liotin ensin niitä jääkaapissa, suurin osa jäi silti keitossa koviksi. 

Söin keiton siitä huolimatta. Ei tapahtunut mitään, eli eivät ole ilmeisesti myrkyllisiä kuten kuivatut pavut.
Ikinä ei saa syödä kypsentämättömiä papuja tai linssejä, mutta näitä herneitä söin puolikovina keiton seassa, enkä joutunut lasarettiin. Kahden kattilallisen verran jo keittoa, ja molemmissa puolikovat herneet kun ei onnistunut toisellakaan yrittämällä. Jokainen toki omalla vastuulla. Keitin näistä pelkän hernekeiton kerran, ja se kuitenkin onnistui, ihme kyllä.



Lantut voi pilkkoa miten haluaa. Tähän keittoon jätin vähän isommaksi kuin kuvassa. 





Oreganoa, persiljaa, basilikaa. Maustepippuriripaus, cayennepippuria ja muutama korianterin siemen.
Mustapippuria ja suolatonta jauhelihamaustetta. 
Jos ei kotoa löydy kaikkia näitä samoja mausteita, se ei haittaa. Varsinkin korianterin siemenet heitin vain hetken mielijohteesta sekaan. Niiden määrässä pitää muutenkin olla varovainen, pilaavat herkästi koko ruuan jos menee liikaa.

Jauhelihamauste sopii lantun kanssa, tämä Meiran versio sisältää: Sipuli, paprika, valkosipuli, basilika, mustapippuri, maustepippuri ja valkopippuri.

Tässä noin puoli desiä halkaistuja herneitä, jotka ovat yön yli lionneet jääkaapissa. En kaatanut liotusvettä pois.


Annoin niiden jo kiehua sen aikaa, kun pilkoin lantut ja porkkanan. Siltikään nämä eivät muuttuneet täysin pehmeiksi. Varmaan liian vanhoja jo. Voisi olla eri asia, jos käyttäisi herneet heti, kun ne on mennyt ostamaan. Ks. Kommentit, lisää pohdintaa miksi eivät kypsyneet.



Keräsin mausteet tähän purkkiin ensin, ja huomasin että sehän oli melkein täynnä. Yllättävän paljon maustemateriaaliakin siis keitossa, jos laittaa kaikki. Tämä oli entinen Hot Curry purkki, joten sitäkin makua saattaa nyt olla seassa.




Herneiden kiehuttua vähän aikaa, paloitellut lantut ja porkkanat, peitetään vedellä. Sekä mausteet.
Annoin nyt kiehua suunnilleen vartin tai 20 minuuttia, kunnes lisätään perunat.



1 dl punaisia linssejä on ihan hyvä lisä. Perunat ja lisää vettä. Nyt oli Afra-perunoita, eli jauhoista laatua. 




Eipä siinä paljoa muuta. Kun perunat ovat kypsiä, on keitto valmista. Vielä voi laittaa paseerattua tomaattia ja papuja.


Tämä keitto oli niin hyvää, että voin oikeasti tätä suositella.
Olisi voinut laittaa koko purkilliset tomaattia ja papuja, mutta  liikaa tomaattia olisi peittänyt lantun maun.  Kidneypapuja menee myös toiseen ruokaan, joten ei haittaa vaikka jäi yli.

Harmi että herneiden piti olla niin hankalia keittää kypsiksi. Uskon että ihan hyvää tulee ilmankin, tai ehkä ensi kerralla tosiaan laitan valmista hernekeittoa niin saa saman maun.


Makua kannattaa arvioida vasta kun keitto on vetäytynyt kannen alla hetkisen. Noin 10 minuuttia ehkä.
Sitten voi lisätä vaikkapa ketsuppia, soijakastiketta tai muuta, jos ei maku ihan riitä. Tai Herbamare-suolaa ripaus pintaan.
Nesteen määrästä taas riippuu, meneekö muhennoksen puolelle vai pysyykö keittona. Herneet ja linssit tekevät liemestä tuhtin.

Rasiasta kun tätä ottaa jääkaapista, niin kannattaa varautua lanttumaiseen tuoksuun.

Näin vastakeitettynä kokonaisuus oli erittäin miellyttävä. Maustettahan tuli monenlaista ja nehän auttavat loiventamaan lantun keittiössä. Tai sopivasti korostavat sitä, miten vain. Joka tapauksessa hyvää oli.



Ostin Prismasta kahden kilon lanttupussin, ja siinä oli tosi isoja lanttuja. Ei oikein pystynyt valikoimaan, kaikki pussit aika lailla samanlaisia.

Puolikkaan tai paloitellun lantun säilyttäminen ei paranna sen makua, joten yritän käyttää aina parin päivän sisällä koko lantun. Siksi nämä isot lantut ovatkin joskus vähän vaikeita.



Isosta 800 g lantusta meni nyt noin puolet keittoon, jäi 400 grammaa josta voi tehdä raastetta, palasia, ja laittaa loput uuniin. Kun tekee lantusta tikkuja ja paistaa 200 C perunoiden kanssa, niin tulee aika hyviä. Ks. Ohje uuniperunoille, sinappi, ketsuppi ja kurkkusalaatti tekevät ranskanperunavaikutelmaa.



Finelin mukaan 100g lanttua sisältää  45.6 mg C-vitamiinia.

Lantturaaste pitää syödä heti, samoin pilkotut lanttupalaset. Valmiiksi pilkotuista lantuista tulee ihan järkyttäviä, jos joutuvat liian kauan aikaa odottelemaan. Aina lanttu ei ole lähtöjäänkään raakana hyvää, ja jokainen lanttu on yksilö. 

Lanttua ja omenaa naposteluun


Kun lanttu on hyvää, voisin melkein väittää että se voi olla parempaa, kuin moni omena. Riippuu myös omenasta.

Ok, nyt on enää illaksi tai huomiseksi noin 200 g lanttua jäljellä, aika hyvin. 

Sattui taas olemaan maaginen luku eli 800g kasviksia päivässä, kuten uusissa ravitsemussuosituksissa. Parin sadan gramman porkkana takaa A-vitamiinin esiastetta. Samoin tomaatissa on sitä. Lanttu ei ole kaikista helpoin valinta päivän vihannekseksi alun perin, mutta nythän tämä onnistui. Lanttu on ollut monessa kaupassa alle euron kilo.



Keitto oli niin hyvää, että jää ainakin omiin vakioresepteihin pysyvästi. Tällä pääsee ennen näkemättömän tehokkaasti eroon liian isoista lantuista, ja vihannesta tulee syötyä pikavauhtia ilman suuria lisäkustannuksia. 

Ks. lisää ruokaideoita lantusta

Toinen lanttukeitto

porkkanasta muutama idea : isoäidin porkkanakastike, porkkanakakku, porkkanasalaatti, porkkanalaatikko

Kommentit

  1. Jäin miettimään tuota herneiden kypsymistä, kun ne sinulla hernekeitossa keittyivät pehmeäksi mutta tässä eivät kaikki kunnolla. Muistelen että minulle on käynyt joskus niin että hernesopan herneet ovat jääneet raa’an tuntuisiksi jos olen liian aikaisessa vaiheessa lisännyt keittoon jotain muuta ainesta ja olen miettinyt että joku entzyymi tm pysäyttää kypsymisen. Tämä nyt on vaan spekulaatiota...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen melko varma, että puhut nyt täyttä asiaa.
      Olen joskus itsekin kirjoittanut vihreistä linsseistä, että ei pidä mennä lisäämään porkkanaa tai muuta heti. Varsinkaan tomaattia. Sitten muutaman kerran kuitenkin on onnistunut vihreät linssit keittää niin, että oli porkkanaa seassa, ja ajattelin että ehkä olen vaan kuvitellut.
      Mutta näyttää siltä, varsinkin kun olet todistanut samaa, että se on sittenkin niin. Ettei voi lisätä niitä muita aineita, jos haluaa varmistaa kypsymisen. Voi varmaan ajatella, että saattaa onnistua tai olla onnistumatta lanttujen ja porkkanoiden seassa, jos ne palkokasvit ovat jotenkin laadultaan sellaisia (tuoreempia?) että kypsyvät. Mutta varminta on siis keittää ensin pitkän aikaa herneitä sun muita, ja sitten vasta laittaa kaikki muut ainekset.
      Tokan erän tästä keitosta keitin niin, että liotin herneitä ja sitten vielä jonkun 10-15 minuuttia annoin niille etumatkaa, saattoi mennä jopa 20. Siltikään eivät kypsyneet. Mutta hernekeittoahan keitin vielä pitempään, ja lisäsin porkkanaa vasta sitten. Ja huomionarvoinen seikka on sekin, että hernekeiton keitin aikoja sitten, ja herneet saattoivat olla parempia ja vähemmän varastoituja siinä vaiheessa. Veikkaan että kyse on yhdistelmästä, että herneet olivat sekä vanhoja, että eivät tykänneet lantusta seuralaisena. Itse olen epäillyt happamuutta, mutta se voi tosiaan olla joku mikä vain enzyymikin
      Sekin vielä, että voiko ne olla kypsiä, vaikka ovatkin kovia. Eli onko se palkokasvin rakenne kuitenkin mennyt myrkyttömäksi. Itse en kovia papuja uskalla syödä, ne eivät nii paljoa maksa että kannattaa riski ottaa. Mutta herneiden suhteen uskaltauduin rouskuttelemaan ne kovina. Omalla riskillä.

      Poista
  2. No herneitähän popsitaan muutenkin raakana tuoreina, ja kun kuivaherneistä tehdyn sopan mukana tulee paljon nestettä niin eipä uskoisi että pikku al dente siinä mitään haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. Voisi korkeintaan kuvitella että jos huonon sulavuuden takia tms. tulisi ongelma mutta ei onneksi mitään tullut. Keittoon voisikin laittaa vaikka pakasteherneitä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 26 € - Huhtikuu 4 - 136 €/kk

 Huhtikuun 2026 loput ruokaostokset.  = 5,44 € Xra omenat 1 kg = 0,99 € Lidlistä omena 0,99 €/kg x 0,566 € = 0,55 € Luomu sitruuna 2,99 € x 0,228 €/kg = 0,68 .€ Peruna 2 x 2 kg= 4kg, 0,80 €/kg = 3,18 € = 15,46  Vemondo luomu kaurajuoma 1,15 €/l Baresa luomu tomaattipyree 1,29 € tuupi Chilikastike jalopeno 19,9 €/l, 100g 1,99 € Ananasviipaleet 1,19 € Luomu paseerattu tomaatti 2x0,88 €/500g = 1,76 €/kg Peruna 0,88 €/kg 2kg = 1,76 € Punajuuri 1,39 €/kg Porkkana 1,15 €/kg x 1,752kg Punakaali 1,946 kg x 1,59 €/kg = 3,09 € Lehtikaali pakaste 5,58€/kg, 500g = 2,79 € Minimanista lehtikaalia. Aina kun miettii että tuleekohan tarpeeksi ravintoaineita, kannattaa ostaa lehtikaali. Lisähuomio että sanoin kerran blogissa, että lehtikaali ei yleensä maistu ruuissa tai pilaa ruokien makua. No, koitin tehdä kastikkeen missä oli vihanneksena melkein pelkästään lehtikaalia puoli pussia, ja tomaattisosetta. Kyllä se olikin yhtäkkiä jotenkin pahan makuista.  Syötävää, mutta pitäisi ...

WFPB - Ruokaostokset 89 € - Toukokuu 3 j a 4, 169 €/kk

 Loput toukokuun ruokaostokset eli toukokuu 3 ja 4. Oli painovirhepaholainen ensin otsikossa, toivottavasti et ehtinyt hämääntymään. Osa näistä ostoksista ei ollut ihan tavallisia, vaan hamstrasin lähikaupan tarjouksista tuotteita. Tuli jopa 169 €/kuukaudessa, kun laskin toukokuun ostokset yhteen. Säilykkeitä nyt hamstrasin lähinnä. Niillähän on monesti kalliimpi kilohinta kuin tuorevihanneksilla, joten kiva että löytyi säästötarjouksia. Lisäksi kuluja nostatti kauramaidot, ostin 6 purkkia kerralla.  Toinen yli kymmenen euroa meni pelkkään ruisleipään. Löysin tarjouksesta tosi hyvää luomua ruishapanjuurileipää. Vaikka nyt tulikin maksamaan kerralla hieman enemmän, niin pitkässä juoksussa säästän kun sain halvalla leivät, pitsatarvikkeet ja hillot. Käytän näitä säilykkeitä pitsan täytteinä sen takia, että ovat valmiiksi kypsiä eikä tarvitse esikypsyttää. Tuoreet sienet ja muut kasvistäytteet pitää usein paistaa/keittää ensin, muuten ne voivat olla raakoja pitsassa. 80 € + 89 € ...

WFPB - Ruokaostokset 80 € - Toukokuu 1 ja 2

 Toukokuun ruokaostoksia kahden ensimmäisen viikon ajalta, toukokuun viikot 1 ja 2.  Ruukkubasilika 2x 1,45 € = 2,90 € Luomu paseerattu tomaatti 0,88 €x 2 = 1,76 € Luomu borlottipapu 2 x 0,82 € = 1,64 € Banaani 1,79 € x 1,424 kg = 2,55 € Omena 1,09 € x 0,862 kg = 0,94 € Kirsikkatomaatti 2,99 € Kurkku 1,49 € x 0,260 kg = 0,39 € = 13,17 € Lidlistä nämä. Oli onneksi niin vähän jonoa, että ehdin pikaisesti ottaa kuvan. En siis ala kameran kanssa leikkimään, jos näen yhdenkin ihmisen takanani. Harkitsen siirtymistä vanhanaikaiseen systeemiin, jossa levitän ostokset kotona, ja kuvaan vanhalla digikameralla. Nyt olen tehnyt niin, että aina jos on mahdollista, kuvaan ne jo kaupassa tai vaikka ulkona autossa. Jostain syystä ostosblogin pitämisessä kuormittaa eniten, jos ei saa tulla kotiin ja laittaa heti ostoksia kaappiin. Vaikka tavallaan vaivalloisuusastekaan ei hirveästi siitä muutu, miten tekee.  Saa nähdä mikä systeemi tulee olemaan, vai kaikki vuoron perään. Heräteostokset ...

WFPB - Peruna, makaroni ja vihreät pavut - Helppo startti kasvisruokiin

Reilusti ruokaa kolmesta pääraaka-aineesta. Lisäksi vesi ja mausteet.  Mittasin yhden kaikkia, tai jonkin tasamitan saadakseni reseptimäisen ohjeen. Jos sinulla sattuu vaikka olemaan eri vihannesta, tai jokin mauste puuttuu, niin eiköhän siitä ruoka tule. Vettäkin voi lisätä tarpeen mukaan. Ainesten määrät voi puolittaa, jos haluaa tehdä vähemmän. 1 kg perunaa 1,5 l vettä 400 g pussi makaronia 120-150 g vihreitä papuja 1-2 rkl tomaattisosetta 1 rkl suolatonta jauhelihamaustetta 1 tl kuivattua persiljaa 1 tl kuivattua oreganoa 1 tl kuivattua basilikaa 1/2 tl mustapippuria Mausteita tietysti myös maun mukaan. Omaan makuuni jauhelihamauste on melko pippurista jo valmiiksi.  Suolaa en lisännyt ruuanlaitossa. Tuli ihan toimiva ruoka ainakin vasta laitettuna. Kun lämmitin ruokaa myöhemmin, laitoin lurauksen ketsuppia ja ripottelin ravintohiivaa ja mustapippuria. Tästä tuli iso kattilallinen, tai ainakin itselleni riitti koko päiväksi ja ylikin. Riippuu varmaan monesta asiasta, kuten...

WFPB - Ruokaostokset 110 € - Huhtikuu 1, 2 ja 3

Huhtikuun 2026 ruokaostokset kolmen viikon ajalta. Miten on huhtikuu sujunut ? Söitkö mämmiä pääsiäisenä, tai pääsiäisen jälkeen? Kohtahan se on jo vappukin. Lakaisukoneita odotellaan, niitä on jo näkynyt täälläpäin. Pölyä on niin, että tikahtuu. Onneksi näin jonkun oikein fiksun ja koulutetun henkilön paasauksen, jossa hän sanoi että luomuruoka ja puhdas ilma eivät ole syy eliniän pitenemiseen ihmiskunnassa, vaan tiede. Tiede meidät hengissä pitää, jos mikään. Voi olla niin, tai voi olla olematta. En silti lähde tahallaan nyt tien viereen imuroimaan kaikkea pölyä nenään. Elämän pidentyminen ruokavaliolla ei välttämättä olekaan hallinnassamme, eli ei lisätä vuosia elämään vaan elämää vuosiin. Niin päin. Kokokasvisruokavaliolla 39-vuotiaasta asti, nyt on mittarissa 47 ja kohta alkaa olla se ikä, että suvussa kulkevat sairaudet viimeistään pullahtaisivat pintaan. Saa nähdä miten käy, mutta jatketaan siitä huolimatta. Aivan hyvin voi käydä hyvin tai huonosti, ja motivaatio ei olekaan lopp...

Luukku 8 - Ruis - WFPB

Kahdeksannessa joulukalenteriluukussa ruis, erityisesti ruisjauhot ja ruispuurot. Jälkiruoka ruisjauhoista ja puolukoista, eli ruisjauho-puolukkavaahto. Sokeria maun mukaan. Voinee makeuttaa taateleillakin, jos ne liottaa ja hienontaa.  Herkkuun löytyi ohje äidin vanhasta köksänvihkosta. Kiitos äidille vinkistä. Oli ensimmäistä kertaa tehdessä melko vaikea, kun en tiennyt yhtään miten tämän pitäisi käyttäytyä missäkin vaiheessa. Mutta sain kuin sainkin vaahdon tehtyä.  Tämä resepti vaati koneellisen vispilän, koska joutuu vatkaamaan niin kauan.  Jos ei sähkövatkainta löydy kotoa tai ei muuten hotsita vatkaaminen, niin ehdotan tilalle tavallista ruispuuroa jonka maustaa puolukoilla (tämän ohjeen jälkeen), tai  ruismannapuuroa tai mannapuuroja  yleensä, muutkin kun ruis. Tai nopea puuroherkku on  riisipuuro mikrossa , tai kattilassa, vuoden 2021 joulukalenterissa luukku 7. Ruisjauho-puolukkavaahto Alkuperäinen ohje oli: 4 kkup kiehuvaa vettä, 2 kkup ruisjauho...

WFPB - Ruokaostokset 33 € - Lokakuu 4

 Viikon ruokaostokset, 33 €. = 6,44  Jauhoiset perunat Salesta, 2kg =  2,49 €. 1,24 €/kg Pirkka- perunoita 0,79 €/kg x 5 = 3,95 € Tällä viikolla panostin perunaan, koska on se vaan niin hyvää ja helppo miettiä ruokia. = 2,65 € Golden Sun Riisi Parboiled  0,90 €/kg Golden Sun Riisi,  0,88 €/kg  2 kg = 1,75 €/pss Kyllä täytyy jotain pastaakin hakea lisää, mutta nämä riisit ovat kuitenkin hyviä siihen, että aina on vähintään jotain. Niin halpaa, että sama laittaa pari säkkiä aina.  Lidlin luomu tofu 2 x 1,35€, 6,75 €/kg  = 2,70 € Koiralle ostin 20 % naudanlihaa se oli n. 10 euroa kilo, ja maksalaatikko koiralle maksoi jotain 5-6 €/kg. Jos siis tofun ajattelee "lihan tilalle" koska siinä on paljon proteiinia, niin tämä on ainakin minusta ok hinta, ja vieläpä luomuakin sattuu olemaan. Lisäksi tofusta saa ainakin kalsiumia, ja mitä kaikkea muutakin. (pitääpä kokeilla syökö koira, koska koirakin voisi tarvita lisää kalsiumia.)   4,95 € K-Market...

WFPB - Viikkokokkailut elokuussa I - Retiisi, fenkoli, lehtikaali - Hävikkilaatikko - Viikon ruuat

Viime ostosviikolla ei tarvinnut ostaa perunaa tai bataattia, koska niitä oli tarpeeksi jäljellä. Viikon kokkailut sujuivat vaihtelevasti. Ei kaikin puolin idyllistä. Riippuu katsantokannasta. Toivottavasti saat ideoita itsellesi. Kasvit ovat aina mielestäni kauniita. Ruokaostospostauksilla on suurempi pointti, jos näyttää mitä ruuista edes tuli.  Suunnitelma viikolle oli syödä tähtiateriaksi nimeämääni yhdistelmää, bataatti+peruna+wokvihannes+srirachakastike.  Tämä on tosi tasapainoinen annos, ja ravintoarvot nähtyäni finelin sivulla meinasin lentää taas selälleni. Laitan niistä vähän loppuun. Ilman reseptiä kun kokkaa, niin hävikkikin on usein pientä ja elämä huoletonta. Vokkivihannesten tilalla olisi kesäkurpitsaa, naurista ja porkkanaa.  Kastikkeesta taas: ketsupissa on usein suolaa noin 2 g/100 grammaa, ja tässä jotain 9g/100g.  Kaupat ovat täynnä öljyä sisältämättömiä maustekastikkeita, jossa joissain ei ole suolaa ollenkaan, tai liikutaan paljon alle viiden g...

WFPB - Ruokaostokset 40 € - Elokuu vko 3.

 Ruokaostoksien esittelyt alkaen vihanneksista.  Sitten katsotaan mitä viime viikon jälkeen on tapahtunut. Persilja, 1,35 €,  selleri 2,19 € lähikaupoista. Kiinankaali 2,89 € / kilo lidlistä. Kuuden euron setti tässä. Pakastealtaasta vihreät pavut, maissit, pari hernepussia ja pinaattia. Noin 3 €. Porkkanaa, bataattia, punajuuria ja palsternakkaa. Yhteensä n. 7-8 € Hedelmänä omenat, Jonagold. 1,5 € 2 kg pussit olivat 0,89 € /kpl.  Perunan kilohinnaksi jäi alle 45 senttiä.   Edullista ruokaa jo. yhteensä 3.56 € Lidlistä sai riisiä 1,39 € kahden kilon säkeissä.  Riisin kilohinnaksi jäi 0,69 €.  Riisi oli italialaista alkuperää.  Spagetit olivat halpoja, 0,69 € pussi, kilohinta siis 1,38 €.  Yht. 4,55€ Erilaisia tölkkipapuja ja paketti kuivattuja, punaisia linssejä. Yhteensä n.6-7 euroa. Maustamisiin n.5 euroa.  Lidlistä löytyi edullinen appelsiinimarmeladi 1,05 €.  Aamun n. 3€ ostokset lähikaupasta. Yhteensä sain laskettua kuitei...

WFPB - Ruokaostokset 30 € - Marraskuu 4

Ostoskeikka 4, 30 €.  Marraskuussa meni yhteensä 100 euroa ruokaan. Tässä postauksessa ensin ostoksia, sitten surullisempi asia.  Mietin joulukalenterin tekemistä. Nyt on blogissa ollut sen verran vähemmän kävijöitä, että kiinnostus on selkeässä laskussa. Joulukalenteria tehdessä voisi silti tulla hyviä ideoita. = 3,38 € 4 kg Jauhoiset perunat Lidlistä 0,85 €/kg = 1,58 € Kikherneet 0,79 €/380g nesteineen 2,08 €/kg. Valutettuna 230 g, kilohinta pelkät herneet 3,43 €. Ei lisättyä suolaa.  Vertailua: Prismassa Foodinin kuivat kikherneet 500 g pussi oli 2,95 €/kpl, josta tuli viimeksi noin kilo keitettynä.  3,43 € - 2,95 € = 0,48 €. Sen verran säästäisi keittämällä itse. Ei pelkkää säästämistä:  Keittäminen n. tunti ja pakastepussit päälle, sen jälkeen pakkasessa säilyttäminen. Pakkasesta annostelu on toisaalta vaivatonta. Eikä tule uutta pahvitetraa joka kerta roskaksi.  = 1,99 € Porkkanat 2 kg. = 6,98 €/kg 1 kg Pakastettua lehtikaalia 3,49 € /500g  = 4,...