Siirry pääsisältöön

WFPB - Ruokaostokset 0 € - Lokakuu 1

Tällä viikolla en käynyt kaupassa. Nyt olisi satokausiämpäri K-Supermarketissa 5 euroa, mutta taidan hakea vain pari kiloa 0,69 €/kg porkkanoita Lidlistä ja pari-kolme kiloa perunaa.

Kauramaitopurkin voisi tarvita. Pavut ovat vähissä mutta koska linssejä on vielä, saa nähdä haenko laatikollista papuja tai linssipussia. Se jää nähtäväksi, kun pian lähden kauppaan ensi viikkoa varten. 

Ruoan puolesta pärjäisin käymättä kaupassa vielä muutaman päivän, mutta koirien takia on pakko lähteä hankintareissulle taas. Jolloin on sama ostaa itsellekin jotain. Oikeasti pärjäisin nälkiintymättä pitempäänkin, mutta enemmän ostostarve on tällä hetkellä kaikkea oheistarviketta kuten kauramaidot, koska jos pelkkiä kilokaloreita miettii niin kaapissa on monta pakettia kauraa, riisiä ja jauhoja. Eri asia vain millä ne saa alas, ellei ole esim. paseerattua tomaattia, mausteita, vihanneksia, hedelmiä jne.

Viikon ruokia ja ideoita:

Jos satokausiämpäri  sadonkorjuuämpäri sattuu kohdalle, se on kyllä edullista vihannesta.

Hain ainakin vuonna 2022 tämän. Silloinkin oli sen verran kylmä, että nämä sai säilöttyä parvekkeella kylmälaukussa. Jos jääkaapissa on huonosti tilaa, sehän toki voi tarkoittaa ettei tarvita ämpärillistä juureksia. Mutta kylmälaukku on silti hyvä säilytystapa juureksille, jos on sopivan viileää. Kylmälaukku voi estää yöllisen jäätymisen, mutta myös päivällä lämpenemisen.





Bataattitarjouksia on vilahdellut viimeaikoina. Nyt oli Prismassa 1,99 €/kg, joka on bataatiksi edullista. Lidlissä taisi olla 0,99 €/kg vasta, ei varmaan ole enää. Ja saattoi olla pelkästään äppitarjous. Mutta ollutta ja mennyttä joka tapauksessa.
Yön aikana tai milloin lie on hinta käväissyt S-kaupan verkkokaupan mukaan niinkin alhaalla, kuin 0,39 €/kg, mutta kun yritin päivittää ostoskoria niin tuote ei ollut saatavilla enää, vaan oli vain 1,99 €/kg tarjouksia.

Bataattipitsapohja on helppo, ei tarvita hiivaa eikä leivinjauheita.


Tämä kertoo sitä karua tarinaa, että säästääkseen mahdollisimman paljon ja tehokkaasti, olisi oltava kärppänä kaupassa jokaisen kerran, kun hinnat inahtavat alaspäin.
Toisaalta se on vain harhakäsitys, koska eniten säästää kun ei käy kaupassa. Pitää ostokset yksinkertaisena, mutta sitten jos jokin jättipotti osuu kohdalle ja on vaikka kymmenen senttiä kilo jokin hyvä tuote, niin on kaapissa tilaa sitten ostaa sitä kerralla enemmän. Kun ei ole hankkinut kaappeja täyteen. Kun ne on hankittu täyteen, ei sen jälkeen tarjousten vilkuilussa mene kuin hermot, kun tietää ettei pääse mitään ostamaan. Metsästäjä-keräilijävaistoja on turha herätellä, vaan ne pitää kohdistaa muihin asioihin.

Kaalilaatikko ja perunamuusi.

Yksi hyvä keino rauhoittaa elämä tarjouksilta, on päättää oma kipurajansa. Se voi olla vaikkapa 0,99 €/kg, 1,99 €/kg, tai 3 euroa kilo, ja jos sen halvemmalla löytyy niin hyvä, mutta ettei sen edullisemman perässä lähtisi enää kovin kauas juoksemaan.

Perusruokaa eli jotain leiväntapaista kuten kaurapuurorieskat, ja keitto. Tämä keitto on syksyinen keitto muuten, mutta lisätty riisiä ja vaihdettu currymauste, lisäksi testasin rosmariinia. Ihan ok. Tai tämä voisi olla myös kolmen kasviksen keitto, kikherneiden sijasta linssit.

Tarjousten tarkoitushan on käsittääkseni pohjimmiltaan vain houkutella asiakas kauppaan ostoksille, ja on aika huono asiakaskin tällainen joka vain hakee euron porkkanat eikä osta mitään muuta.
Jos koko Suomi toimisi näin kuten itse meinaan tehdä, loppuisivatkohan porkkanatarjoukset ja bataattitarjoukset hyvin lyhyeen? 

Rasvattomia vegaanisia lättyjähän voisi paistella, hiivaleipäjauhoja on vaikka muille jakaa. Nehän myydään aina 2 kg pussissa. Näihin tarvitsen hilloa, en ole oppinut kokokasvisruokavaliosta huolimatta vieroittautumaan mansikkahillosta näissä. Mutta jokainen tyylillään.


Panostan vaikkapa kotimaisiin omenoihin, tai muuten sitten ostan välillä jotain naurista ja muuta. Siitä voi nousta vähän ruokakulut, mutta jos ne ensin saa laskemaan. Huomasin että kotimaisia omenoita on tosi kiva syödä, kun tulee se mielikuva että ne ovat puhtaita ja raikkaassa ilmassa kasvaneita. Vaikka en tiedä tietenkään niiden tuotannosta mitään. 

Kaurapuuro silloin, kun oli vielä pari banaania jäljellä. Kaurapuurossa on kiva olla jotakin makeaa seassa, ja toinen vaihtoehto on kauramaito ja ripaus sokeria. Marjoista C-vitamiinit niin ei ole hedelmiäkään kiire ostaa.

Metsästäjä-keräilijävaistoja voi kuluttaa syömällä puuron ulkona termarista ja kerätä siihen marjoja.
 Puuroon voi laittaa rusinoita, ja jopa vähän sokeria+suolaa mukaan. Olen tottunut että puurossa on aina jotain mukana, joten vaikea syödä pelkkä se puuro vain ilman suolaa ja mitään.



Ainiin, ja lehtivihreitä ja tofua, kaikenlaisia kalsiumin lähteitä voisi alkaa miettiä kaupasta. Alkaakohan tässä taas unohtua kalsiumit kun elää vain päivästä toiseen, eikä muista mitään miettiä? Tein kalsiumista joskus laskelmia, mitä piti ostaa viikoksi, että saa 800 mg päivässä. Ja yritin etsiä ne kokonaisista kasveista ja kasviksista, sekä mieluiten kotimaisistakin jos mahdollista. 


Näistä sain enimmät kalsiumit kerättyä. 

  • 8 kg perunaa
  • 3 kg bataattia
  • 4 kg lanttua
  • 2 kg porkkanaa
  • 700 g lehtikaalia, helpointa ottaa se 500 g pakastepussi, ja tuore 200 g
  • 200 g mustaherukkaa


Kaloreita on näissä vasta 10 914 kcal. Ei vielä viikon tarpeisiin, joten muutakin ruokaa saa olla. Ja vielä parempi, jos tyytyy 600mg kalsiumiin ja risat, koska se kokokasvisruokavaliolla voikin riittää ainakin  lähteiden mukaan. Ks. esim tuossa kalsium mainitaan Kasasen kootut-sivustolla, löytyy erilaisia ravintotaulukoita ja ostosvinkkejä, niistä on hyvä katsoa.

Johonkin sellaiseen teemaan voisi pian palata, koska helppo miettiä mitä ostaa, kun on jokin teema minkä mukaan lähestyä ruokakauppaa. Toinen teema voisi vaikkapa olla raudan saanti tai muu. Mutta alla ne kuvat kalsiumruokien ruodinnasta. Postaus missä käyn niitä läpi löytyy tuolta, se oli 35 euron viikkobudjettiin liittyvä juttu.






Mustaherukkapussi ei näy kuvassa tai olikohan sitä valmiina.

Nyt lähdenkin kauppaan, mutta tämän viikon ruokaostoskuluiksi katson 0 euroa, koska mitä tänään sitten ostankin ne ovat ensi viikkoa varten. Huominen menee kaikessa muussa paitsi ruoanlaitossa, joten ehdin täällä laitella vasta myöhemmin, ja ne jääkaapissa olevat pitää muuttaa ruuaksi.
Muutama punajuuri, yksi lanttu, muutama peruna. Yksi porkkana. Uunijuurekset ehkäpä, ja WFPB-ranskalaiset uunissa.

Tervetuloa uudelleen, ja katsotaan onko ensi kerralla sadan euron ostokset, kun riehaannun ja ostan kaiken sen, mistä kokokasvisruokavaliolla voi ikinä haaveillakaan. Mausteita 30 eurolla ja kaikki kastikkeet ja heviosastolta vaikkapa 12 euroa kilo maksavia kumkvatteja, ja mielikuvitus apuun jos löytyisi jotain vielä kalliimpaa. Vaikkapa valmissalaatteja ja pähkinöitä, mitä kaikkea keksisikään. Tai sitten vain hakee sen juuresämpärin ja on siihen tyytyväinen. Lidlissä voi olla banaanitarjous, ellei se ole vain äpillä.






Lokakuun ruokaostokset :
Lokakuu 1, 0€




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 26 € - Huhtikuu 4 - 136 €/kk

 Huhtikuun 2026 loput ruokaostokset.  = 5,44 € Xra omenat 1 kg = 0,99 € Lidlistä omena 0,99 €/kg x 0,566 € = 0,55 € Luomu sitruuna 2,99 € x 0,228 €/kg = 0,68 .€ Peruna 2 x 2 kg= 4kg, 0,80 €/kg = 3,18 € = 15,46  Vemondo luomu kaurajuoma 1,15 €/l Baresa luomu tomaattipyree 1,29 € tuupi Chilikastike jalopeno 19,9 €/l, 100g 1,99 € Ananasviipaleet 1,19 € Luomu paseerattu tomaatti 2x0,88 €/500g = 1,76 €/kg Peruna 0,88 €/kg 2kg = 1,76 € Punajuuri 1,39 €/kg Porkkana 1,15 €/kg x 1,752kg Punakaali 1,946 kg x 1,59 €/kg = 3,09 € Lehtikaali pakaste 5,58€/kg, 500g = 2,79 € Minimanista lehtikaalia. Aina kun miettii että tuleekohan tarpeeksi ravintoaineita, kannattaa ostaa lehtikaali. Lisähuomio että sanoin kerran blogissa, että lehtikaali ei yleensä maistu ruuissa tai pilaa ruokien makua. No, koitin tehdä kastikkeen missä oli vihanneksena melkein pelkästään lehtikaalia puoli pussia, ja tomaattisosetta. Kyllä se olikin yhtäkkiä jotenkin pahan makuista.  Syötävää, mutta pitäisi ...

WFPB - Ruokaostokset 89 € - Toukokuu 3 j a 4, 169 €/kk

 Loput toukokuun ruokaostokset eli toukokuu 3 ja 4. Oli painovirhepaholainen ensin otsikossa, toivottavasti et ehtinyt hämääntymään. Osa näistä ostoksista ei ollut ihan tavallisia, vaan hamstrasin lähikaupan tarjouksista tuotteita. Tuli jopa 169 €/kuukaudessa, kun laskin toukokuun ostokset yhteen. Säilykkeitä nyt hamstrasin lähinnä. Niillähän on monesti kalliimpi kilohinta kuin tuorevihanneksilla, joten kiva että löytyi säästötarjouksia. Lisäksi kuluja nostatti kauramaidot, ostin 6 purkkia kerralla.  Toinen yli kymmenen euroa meni pelkkään ruisleipään. Löysin tarjouksesta tosi hyvää luomua ruishapanjuurileipää. Vaikka nyt tulikin maksamaan kerralla hieman enemmän, niin pitkässä juoksussa säästän kun sain halvalla leivät, pitsatarvikkeet ja hillot. Käytän näitä säilykkeitä pitsan täytteinä sen takia, että ovat valmiiksi kypsiä eikä tarvitse esikypsyttää. Tuoreet sienet ja muut kasvistäytteet pitää usein paistaa/keittää ensin, muuten ne voivat olla raakoja pitsassa. 80 € + 89 € ...

WFPB - Ruokaostokset 80 € - Toukokuu 1 ja 2

 Toukokuun ruokaostoksia kahden ensimmäisen viikon ajalta, toukokuun viikot 1 ja 2.  Ruukkubasilika 2x 1,45 € = 2,90 € Luomu paseerattu tomaatti 0,88 €x 2 = 1,76 € Luomu borlottipapu 2 x 0,82 € = 1,64 € Banaani 1,79 € x 1,424 kg = 2,55 € Omena 1,09 € x 0,862 kg = 0,94 € Kirsikkatomaatti 2,99 € Kurkku 1,49 € x 0,260 kg = 0,39 € = 13,17 € Lidlistä nämä. Oli onneksi niin vähän jonoa, että ehdin pikaisesti ottaa kuvan. En siis ala kameran kanssa leikkimään, jos näen yhdenkin ihmisen takanani. Harkitsen siirtymistä vanhanaikaiseen systeemiin, jossa levitän ostokset kotona, ja kuvaan vanhalla digikameralla. Nyt olen tehnyt niin, että aina jos on mahdollista, kuvaan ne jo kaupassa tai vaikka ulkona autossa. Jostain syystä ostosblogin pitämisessä kuormittaa eniten, jos ei saa tulla kotiin ja laittaa heti ostoksia kaappiin. Vaikka tavallaan vaivalloisuusastekaan ei hirveästi siitä muutu, miten tekee.  Saa nähdä mikä systeemi tulee olemaan, vai kaikki vuoron perään. Heräteostokset ...

WFPB - Peruna, makaroni ja vihreät pavut - Helppo startti kasvisruokiin

Reilusti ruokaa kolmesta pääraaka-aineesta. Lisäksi vesi ja mausteet.  Mittasin yhden kaikkia, tai jonkin tasamitan saadakseni reseptimäisen ohjeen. Jos sinulla sattuu vaikka olemaan eri vihannesta, tai jokin mauste puuttuu, niin eiköhän siitä ruoka tule. Vettäkin voi lisätä tarpeen mukaan. Ainesten määrät voi puolittaa, jos haluaa tehdä vähemmän. 1 kg perunaa 1,5 l vettä 400 g pussi makaronia 120-150 g vihreitä papuja 1-2 rkl tomaattisosetta 1 rkl suolatonta jauhelihamaustetta 1 tl kuivattua persiljaa 1 tl kuivattua oreganoa 1 tl kuivattua basilikaa 1/2 tl mustapippuria Mausteita tietysti myös maun mukaan. Omaan makuuni jauhelihamauste on melko pippurista jo valmiiksi.  Suolaa en lisännyt ruuanlaitossa. Tuli ihan toimiva ruoka ainakin vasta laitettuna. Kun lämmitin ruokaa myöhemmin, laitoin lurauksen ketsuppia ja ripottelin ravintohiivaa ja mustapippuria. Tästä tuli iso kattilallinen, tai ainakin itselleni riitti koko päiväksi ja ylikin. Riippuu varmaan monesta asiasta, kuten...

WFPB - Ruokaostokset 110 € - Huhtikuu 1, 2 ja 3

Huhtikuun 2026 ruokaostokset kolmen viikon ajalta. Miten on huhtikuu sujunut ? Söitkö mämmiä pääsiäisenä, tai pääsiäisen jälkeen? Kohtahan se on jo vappukin. Lakaisukoneita odotellaan, niitä on jo näkynyt täälläpäin. Pölyä on niin, että tikahtuu. Onneksi näin jonkun oikein fiksun ja koulutetun henkilön paasauksen, jossa hän sanoi että luomuruoka ja puhdas ilma eivät ole syy eliniän pitenemiseen ihmiskunnassa, vaan tiede. Tiede meidät hengissä pitää, jos mikään. Voi olla niin, tai voi olla olematta. En silti lähde tahallaan nyt tien viereen imuroimaan kaikkea pölyä nenään. Elämän pidentyminen ruokavaliolla ei välttämättä olekaan hallinnassamme, eli ei lisätä vuosia elämään vaan elämää vuosiin. Niin päin. Kokokasvisruokavaliolla 39-vuotiaasta asti, nyt on mittarissa 47 ja kohta alkaa olla se ikä, että suvussa kulkevat sairaudet viimeistään pullahtaisivat pintaan. Saa nähdä miten käy, mutta jatketaan siitä huolimatta. Aivan hyvin voi käydä hyvin tai huonosti, ja motivaatio ei olekaan lopp...

Luukku 8 - Ruis - WFPB

Kahdeksannessa joulukalenteriluukussa ruis, erityisesti ruisjauhot ja ruispuurot. Jälkiruoka ruisjauhoista ja puolukoista, eli ruisjauho-puolukkavaahto. Sokeria maun mukaan. Voinee makeuttaa taateleillakin, jos ne liottaa ja hienontaa.  Herkkuun löytyi ohje äidin vanhasta köksänvihkosta. Kiitos äidille vinkistä. Oli ensimmäistä kertaa tehdessä melko vaikea, kun en tiennyt yhtään miten tämän pitäisi käyttäytyä missäkin vaiheessa. Mutta sain kuin sainkin vaahdon tehtyä.  Tämä resepti vaati koneellisen vispilän, koska joutuu vatkaamaan niin kauan.  Jos ei sähkövatkainta löydy kotoa tai ei muuten hotsita vatkaaminen, niin ehdotan tilalle tavallista ruispuuroa jonka maustaa puolukoilla (tämän ohjeen jälkeen), tai  ruismannapuuroa tai mannapuuroja  yleensä, muutkin kun ruis. Tai nopea puuroherkku on  riisipuuro mikrossa , tai kattilassa, vuoden 2021 joulukalenterissa luukku 7. Ruisjauho-puolukkavaahto Alkuperäinen ohje oli: 4 kkup kiehuvaa vettä, 2 kkup ruisjauho...

WFPB - Ruokaostokset 33 € - Lokakuu 4

 Viikon ruokaostokset, 33 €. = 6,44  Jauhoiset perunat Salesta, 2kg =  2,49 €. 1,24 €/kg Pirkka- perunoita 0,79 €/kg x 5 = 3,95 € Tällä viikolla panostin perunaan, koska on se vaan niin hyvää ja helppo miettiä ruokia. = 2,65 € Golden Sun Riisi Parboiled  0,90 €/kg Golden Sun Riisi,  0,88 €/kg  2 kg = 1,75 €/pss Kyllä täytyy jotain pastaakin hakea lisää, mutta nämä riisit ovat kuitenkin hyviä siihen, että aina on vähintään jotain. Niin halpaa, että sama laittaa pari säkkiä aina.  Lidlin luomu tofu 2 x 1,35€, 6,75 €/kg  = 2,70 € Koiralle ostin 20 % naudanlihaa se oli n. 10 euroa kilo, ja maksalaatikko koiralle maksoi jotain 5-6 €/kg. Jos siis tofun ajattelee "lihan tilalle" koska siinä on paljon proteiinia, niin tämä on ainakin minusta ok hinta, ja vieläpä luomuakin sattuu olemaan. Lisäksi tofusta saa ainakin kalsiumia, ja mitä kaikkea muutakin. (pitääpä kokeilla syökö koira, koska koirakin voisi tarvita lisää kalsiumia.)   4,95 € K-Market...

WFPB - Viikkokokkailut elokuussa I - Retiisi, fenkoli, lehtikaali - Hävikkilaatikko - Viikon ruuat

Viime ostosviikolla ei tarvinnut ostaa perunaa tai bataattia, koska niitä oli tarpeeksi jäljellä. Viikon kokkailut sujuivat vaihtelevasti. Ei kaikin puolin idyllistä. Riippuu katsantokannasta. Toivottavasti saat ideoita itsellesi. Kasvit ovat aina mielestäni kauniita. Ruokaostospostauksilla on suurempi pointti, jos näyttää mitä ruuista edes tuli.  Suunnitelma viikolle oli syödä tähtiateriaksi nimeämääni yhdistelmää, bataatti+peruna+wokvihannes+srirachakastike.  Tämä on tosi tasapainoinen annos, ja ravintoarvot nähtyäni finelin sivulla meinasin lentää taas selälleni. Laitan niistä vähän loppuun. Ilman reseptiä kun kokkaa, niin hävikkikin on usein pientä ja elämä huoletonta. Vokkivihannesten tilalla olisi kesäkurpitsaa, naurista ja porkkanaa.  Kastikkeesta taas: ketsupissa on usein suolaa noin 2 g/100 grammaa, ja tässä jotain 9g/100g.  Kaupat ovat täynnä öljyä sisältämättömiä maustekastikkeita, jossa joissain ei ole suolaa ollenkaan, tai liikutaan paljon alle viiden g...

WFPB - Ruokaostokset 40 € - Elokuu vko 3.

 Ruokaostoksien esittelyt alkaen vihanneksista.  Sitten katsotaan mitä viime viikon jälkeen on tapahtunut. Persilja, 1,35 €,  selleri 2,19 € lähikaupoista. Kiinankaali 2,89 € / kilo lidlistä. Kuuden euron setti tässä. Pakastealtaasta vihreät pavut, maissit, pari hernepussia ja pinaattia. Noin 3 €. Porkkanaa, bataattia, punajuuria ja palsternakkaa. Yhteensä n. 7-8 € Hedelmänä omenat, Jonagold. 1,5 € 2 kg pussit olivat 0,89 € /kpl.  Perunan kilohinnaksi jäi alle 45 senttiä.   Edullista ruokaa jo. yhteensä 3.56 € Lidlistä sai riisiä 1,39 € kahden kilon säkeissä.  Riisin kilohinnaksi jäi 0,69 €.  Riisi oli italialaista alkuperää.  Spagetit olivat halpoja, 0,69 € pussi, kilohinta siis 1,38 €.  Yht. 4,55€ Erilaisia tölkkipapuja ja paketti kuivattuja, punaisia linssejä. Yhteensä n.6-7 euroa. Maustamisiin n.5 euroa.  Lidlistä löytyi edullinen appelsiinimarmeladi 1,05 €.  Aamun n. 3€ ostokset lähikaupasta. Yhteensä sain laskettua kuitei...

WFPB - Ruokaostokset 30 € - Marraskuu 4

Ostoskeikka 4, 30 €.  Marraskuussa meni yhteensä 100 euroa ruokaan. Tässä postauksessa ensin ostoksia, sitten surullisempi asia.  Mietin joulukalenterin tekemistä. Nyt on blogissa ollut sen verran vähemmän kävijöitä, että kiinnostus on selkeässä laskussa. Joulukalenteria tehdessä voisi silti tulla hyviä ideoita. = 3,38 € 4 kg Jauhoiset perunat Lidlistä 0,85 €/kg = 1,58 € Kikherneet 0,79 €/380g nesteineen 2,08 €/kg. Valutettuna 230 g, kilohinta pelkät herneet 3,43 €. Ei lisättyä suolaa.  Vertailua: Prismassa Foodinin kuivat kikherneet 500 g pussi oli 2,95 €/kpl, josta tuli viimeksi noin kilo keitettynä.  3,43 € - 2,95 € = 0,48 €. Sen verran säästäisi keittämällä itse. Ei pelkkää säästämistä:  Keittäminen n. tunti ja pakastepussit päälle, sen jälkeen pakkasessa säilyttäminen. Pakkasesta annostelu on toisaalta vaivatonta. Eikä tule uutta pahvitetraa joka kerta roskaksi.  = 1,99 € Porkkanat 2 kg. = 6,98 €/kg 1 kg Pakastettua lehtikaalia 3,49 € /500g  = 4,...