Varhaiskaali on nyt kesän parhainta satoa, ja on aika laittaa sille resepti.
Jos sinulla on misoa ja ravintohiivaa, tähän keittoon voi nyt laittaa molempia.
Mikäli on mahdollisuus noudattaa reseptiä, saat melko varmasti parhaan tuloksenkin. Toisaalta jos jokin aineksista puuttuu, runkoa voi myös hyödyntää ja tehdä oma keitto.
Varhaiskaali-curry-misokeitto
- Perunoita n. puoli kattilaa
- Varhaiskaalia sopiva palanen, esim. 1-2 nyrkin kokoista,
- 1/2 dl kauran jyviä
- n. 200 g tai sinnepäin papuja tai 1 dl kuivia punaisia linssejä
- Tomaattia
- Kurkkua
- Omenaa, jos on.
- Mausteet:
- Suolaton currymaustesekoitus
- 1 tl rouhittu mustapippuri, tai maun mukaan
- sinappi 1-2 rkl, n.
- ripaus kurkumaa värin vuoksi lähinnä, jos on
- 1 dl ravintohiivaa. Tai 3 ruokalusikallista riittää pieneen keittoon.
- 1-2 rkl misoa jos on
Perunat ja vihannekset pilkotaan kattilaan, jyvät ja pavut kaadetaan sekaan. Kaikki peitetään vedellä ja laitetaan kiehumaan. Keitetään kunnes kypsää. Lopuksi n. 5 minuutiksi kannen alle hautumaan.
Tähän keittoon ehdottomasti makua tuomaan kaikki ylikypsät tomaatit. Jos ei ole, niin loraus tomaattimurskaa käy.
Kurkut myös. Suolakurkunkin tuonne heittäisin, ja vaikka paprikat. Kun laadin tätä reseptiä, kesäporkkanat eivät olleet saapuneet kauppoihin. Joten tämä on resepti johon ei pakollisesti tarvita porkkanaa.
Puolikas omena sattui olemaan, ja se antaa makeutta jonkin verran. Jos omenaa jää koskaan yli, se kannattaa pakastaa niin on kiva lisätä ruokiin, jotka tarvitsevat vähän pehmeyttä ja makeutta. Ei omena toki mikään kulinaristisen ihmeen tekijä tässä ole, en ainakaan usko. Mutta uskon omenaan yhtenä osana, ja yleisesti.
Mausteet :
Sinapin lisäksi voi laittaa kaikki tutut kuten ketsuppi, 1 tl soijakastike ym jos ei ole misoa, tai tulisetkin maustekastikkeet.Perusmaut ovat curryssa ja mustapippurissa. Koska varhaiskaali on sellainen minkä kanssa kävisi soijakastike, mutta soijakastikkeessa voi olla suolaa jopa yli 16 g/100g, niin valitsin tilalle misotahnan. Keltainen miso voi olla muistaakseni parempaa tähän kuin tämä tumma mitä ostin, mutta tein nyt tällä tummemmalla.
Katso lisää tietoa misosta, mison hintaa ja johtolankoja tietolähteisiin : Huhtikuun ruokaostokset 3
Miso antaa umamia ja suolaa yhtä lailla kuin soijakastike, mutta on sallitumpi WFPB-ruokavaliolle kuin soijakastikkeet. Voi se lisätä suolanhimoa. Jos suolaa ei halua käyttää ja haluaa pysyä tästäkin kaukana, niin voi jättää pois. Umamia voi saada muualtakin.
Testasin ensin ilman misoa ja ravintohiivaa, ja kyllä tästä ruoka tuli. Currymauste, tai voi lisätä kaikkea mitä currymauste yleensä sisältää kuten korianteri. Jätin yrtit tästä pois, mutta ainahan niitäkin voi kokeilla.Misot ja ravintohiivat sekaan, ja sekoitus. Sinappiakin voi laittaa lisää, tai pelkkää sinappijauhetta esim 1/4 tl tai mikä riittäisi.
Koska varhaiskaali on niin hyvää salaatissa, se voi mennä kokonaan raakanakin perheessä. (tai kesäkaali. Kumpi on oikea nimi?)
Jos taas yksin tai pienemmällä porukalla on iso varhaiskaali kulutettavana, on sitäkin mahdollisempaa että siitä jää se kantaosa mietittäväksi. On kiva laittaa se pian johonkin, ja hakea salaatiksi uusi kaali.
Monihan tekee kaalista erilaisia wokkeja, ja se on todella hyvä idea. Uunissakin voi paistaa.
Toisaalta yhden kattilan keitto jossa laitetaan kaikki samaan kattilaan, ja selataan puhelinta tai tehdään tärkeitä piirustuksia ja suunnitelmia sillä aikaa 20 -30 minuuttia, on vähemmän vaivalloinen ja suosittelen niihin hetkiin, kun asioiden on edistyttävä ja ihmisellä on vain 0- 2 kättä, maksimissaan 3. Tai apulaisia.
Kiva kun tulit vierailulle, toivottavasti keitto maistuu. Muita kaalireseptejä tähän loppuun blogin linkkeinä, mitä voisi varhaiskaalista vielä tehdä:
- Suippokaali, tämä vinkki käy varhaiskaalillekin
- Aamiainen lähikaupasta -sarjaa, +perunat, sama toimii varhaiskaalille
- Kaalia tomaattisena, kaalikastike.
- Riisinkeittimessä, suippokaali-idea mutta varhaiskaali on yhtä hyvä
Olen huomannut että uskot omenaan, noin yleisestikin 😂
VastaaPoista😂😂 Usko on vankka siihen iloiseen pieneen hedelmään :D
Poista