Siirry pääsisältöön

WFPB - Nauris uunissa - Paistetut nauriit

Maaliskuu tosiaan pyörähti käyntiin, ja ihme kyllä nauriita on nyt ollut jopa kahdessa kaupassa 0,99€/kg. 

Näin kauniita ne ovat paistettuna. Jos näitä olisi vielä pääsiäisenä, saisi keltaista väriä pöytään. 

En tiedä saavatko kaupat ne säilymään vielä pääsiäiseen asti optimaalisissa oloissa, mutta ei enää ainakaan kotijääkaapissa tunnu onnistuvan.

*Lisäys 5.3. 2025: Alkaa olla kevät niin pitkällä, että nauriit eivät tahdo säilyä. Joten makutakuuta ei voi antaa. Syksyllä ja kesällä sitten uusi yritys, jolloin nauriit ovat parhaimmillaan. Ks. myös kommentit. *



Nauris ei säily talven yli ihan niin hyvin kuin lanttu. Raakana en itse enää yritä näitä pistellä.

Siksi tein uunissa. Koska nauriit myydään usein kilon pusseissa, näytän samalla miten saan menemään koko kilon kerralla. Nauriita ei tarvitse enää idättää jääkaapissa turhaan.


Pesin nauriit. En kovin tarkkaan jäänyt kuuraamaan tuota rypyläistä osaa, koska leikkaan sen pois joka tapauksessa. Muutaman pienen otin tästä erilleen, ne laitoin keittoon ja pataruokaan.


Näin ikään, eli tämä naattiosa pois. Tähän kasvaisi tosi nopeaa varmaan uusi naatti jos laittaisi vesilasiin, saisiko siitä lie salaattia tai huonekasvin. Nauriin naatit olivat Dr. Esselstynin listalla lehtivihreistä vihanneksista, mutta miksi siinä ei ollut itse naurismukula? Hyvä silti, koska tämä on kuitenkin ristikukkainen, eli kun on se ohje, että syödä ristikukkaisia kasviksia kokokasvisruokavaliolla. Ks. lisää tietoa kasvisryhmistä Kokokasvisruokaryhmät Kasasen Kootut -sivustolla. 

Sitä en tiedä, että mitä vitamiineja näistä jää saamatta kun eivät ole tuoreita, mutta ei kai tässä kohtaa vitamiininpuutos ole mikään realistinen uhka.



Nauriin juurinapa voi olla sitkas syödä, joten sen nappaan pois kuorimaveitsellä.


Tavallaan hyvän näköisiä vielä päältä. Sisältä osa nauriista olivat kuitenkin sen kuntoisia, että niiden olisi pitänyt olla syötynä jo. 

Voi varautua siihenkin, että jos paistaa nämä ja osa on jo näin pesusienimäisiä rakenteeltaan, niin kaikista ei tule syötävää edes paistettuna. Kannattaa silti laittaa vaan kaikki. 

Kuvassa näkyviä vaaleita raitoja ei ollut syksyllä näin vahvasti nauriissa. Heti kun näen tämän näköisen nauriin, tiedän ettei se ole enää hyvää raakana. Kaikki toivo ei ole silti mennyt.

Tällä kertaa kuitenkin osoittautui, että paistamisen jälkeen ihan hyvää. 


Leikkasin kiekoiksi, ja sitten vielä ranskanperunan mallisiksi tikuiksi. Ei haittaa jos on vähän eri kokoisia ja muotoisia. Suunnilleen sinne päin.


Kaikkia uunijuureksia voi tehdä vuoassa, kansi päällä tai ilman, mutta nyt kun juurekset eivät olekaan niin hyviä ja tuoreita kuin syksyllä, voi olla hyvä idea tehdä pellillä. 

Näin ne eivät ui siinä omassa nesteessään yhtään, toisin kuin lasivuoassa jossa on syvät reunat.

200 C ne karamellisoituvat hyvin, pysyvät mehukkaina jos ei paista liian kauan, ja ne on helppo tästä syödä vaikka saman tien. 


Laitoin uunin ylätasolle, että ottavat nopeaa sen lämmön. Asiaahan ei voi enää pitkittää.


Tosi hyviä, jopa osa noista pesusienirihmaisista. Aivan täydellistä, ja kannatti laittaa uuniin.

Ne palaset mitkä näistä paistetuistakaan eivät olleet enää kovin jees, laitoin suomenpataan joka pöhisi samaan aikaan riisinkeittimessä. Texas Peteä päälle ja mustapippuria. Siihen ruokaan oli kiva laittaa ensin nauriita, mutta näitä paistettuja vielä lisäksi jälkikäteen.

Suomenpata on sen verran mausteista ja tomaattista, että siinä vanha nauris ei häiritse.* riippuu toki kuinka vanha, rajansahan kaikella on. * Chiliä vaan lisää, ja Herbamarea jos ei muu auta.



Paistetut nauriit kannattaa tosiaan tästä tavalla tai toisella saada syötyä. Voivat olla ensin hyvinkin maukkaita, mutta jos ne laittaa vielä jäähtymään ja rasiassa jääkaappiin, ei niitä yleensä tee myöhemmin enää mieli lämmittää ja syödä. 


Nauriita popsiessa voi laitella perunatkin uuniin, ne on valeltu ketsupilla ja suolattomalla grillausmausteella. Mustapippurirouhetta vielä ripaus. 

Lautasella jäljellä enää vain ne huonoimmat nauriinpalat.

Keitto kiehuu takalevyllä, siihen vielä lentää paistettujakin nauriita ellei kaikki mene tuosta lautaselta. Keitto on vegaaninen arkikeitto perusmausteilla, paitsi että vaihdoin mausteet, ja lisäsin naurista. 

Keittoon voi laittaa joko jauhelihamausteita, tai sitten currymausteita. Tällä kertaa kokeilin rosmariinia ja savupaprikaa kun tavoittelin makkarakeiton sävyjä, muttei välttämättä ihan onnistunut.


Tässä mehevä annos, paistetut perunat tai rasvattomat ranskalaiset, puolet lautasesta uuninaurista. Ketsuppia, sinappia ja kurkkusalaattia. 

Kiva ottaa tällainen setti mm. perjantaina ns. roskaruoaksi. Syö niin paljon kuin jaksat -mallinen ateriaratkaisu. 


Koko kilon pussillinen käytetty. Suurin osa pellille uuninauriiksi, pari pientä naurista suomenpataan ja pari keittoon. 

Näissä pusseissa oli tosi eri kokoisia nauriita, se ei haittaa mitään koska ei näitä voi kuitenkaan keittää tai tehdä kokonaisena koska eivät maistukaan. Samankokoisuus ei merkitse oikein mitään.

Näistä saisi nyt kilon päivässä-systeemin, jos kävisi hakemassa vielä. Pari pussia kenties, jos on.


En muista että nauriit olisivat ennen olleet tarjouksessa. Tämä on vain oma muistikuva, kun olen ostoksiani ja ruokakauppoja seuraillut. 

Muistelisin, että sinnikkäästi niistä vaan on keväisinkin peritty yli 2 €/kg, tai sitten luomunauriista neljää euroa kilo. Vaikka niissä olisi ollut jo viiden sentin naatit pystyssä. Tosi hyvä että nauriita ei ole nyt jätetty huomiotta. 

Voisi olla kiva jos nämä olisivat silloin useammin tarjouksessa, kun ovat vielä tuoreita.


Lidl ja Prisma olivat kaupat, mistä löysin tarjouksia. Kotimaista- pussinauriit olivat tarjouksessa, mutta irtonauriit oli normaalin hintaisia.

K-ketjussa en nyt käynyt,  talvella lähikaupoissani ei ole näkynyt nauriita ollenkaan.

Ok, tämä oli tällainen ajankohtaisuudesta johtuva pika-artikkeli, kun oli se tarjous. Jouduin ihan miettimään että mitä tuli tehtyä, kun ostin kaksi pussia vanhoja nauriita. Vähän että miksi värkätä näiden kanssa, kun maailma on täynnä rehevää tuoretta kasvillisuutta? Mutta sain käytettyä, hyvin meni. 

Täytyy vaan yrittää nostaa Suomen perinteikästä viljelykasvia, ei siinä muu auta.

Ok, toivottavasti ilahduit tästä, ja jos ei nauris maita, niin ei haittaa, kuten sanottu niin kasviksia löytyy. Keltainen väri on silti iloinen asia aina.

Lisää naurista:

Kommentit

  1. Olen yrittänyt osallistua näihin pelastetaan-nauriit-talkoisiin mutta välillä tulee stoppi esim kun erehtyi mukaan lapinluomunaurispussi jossa oli yksi valtavan kokoinen yksilö joka sitten pilaantui eli ainakin kolmasosa kilosta meni kompostiin. Siinä menee maku vähäksi aikaa. Uusin voimin olen nyt syönyt ihan kelvollisia raakanakin. Uuniin olen laittanut niitä kuorittuna, kun ei ole tullut hoksattua että kuorineen niitä voisi tuolla tavalla valmistaa, kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun tuot esille, ettei nauristalkoilu ole aina ollut kovin hauskaa.
      Eilen laitoin puoli kiloa nauriita pellille, ranskalaiset olivat valmiina, noin 1/3 pellillistä kaavin lopulta roskiin, kun ei enää mennyt alas. Pesusieniksi menneitä nauriita. Moni voi saada huonon käsityksen nauriista jos nyt keväällä varsinkin maistaa ensimmäisen kerran, ja käsityshän on oikea silloin, suu ei valehtele. Tai jos sattuu oikein huono pussillinen.
      Jos nauriit on kaupassa väärässä lämpötilassa kun ne varastoista tuodaan, ne alkavat jotenkin heti mennä? Mahdollisesti.
      Epätasaisuus kasviksena varsinkin keväällä, tai varastoinnin epäonnistuminen on varmasti syy miksi nauris ei ole suosittu. Nauriilla on taito olla aivan kamala sitten kun se ei ole hyvä, toisin kun omenat ym jotka rypistyvät mutta eivät ala maistua mitenkään erikoiselle ja voi ruokaan laittaa. Nauriille ei voi aina tehdä mitään. Kiitos sinulle, ja hyvä sentään että on jotain hyviäkin nauriita osunut kohdalle! On siinäkin rajansa, miten paljon pystyy nauriiden arvostuksen hyväksi tekemään. Kilohinta nousee kun nauriita menee kompostiin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ruokaostokset 70 € - Maaliskuu 4, 207 €/kk

 (Muokattu , Setämieskastikkeita ei saa enää. ) Loput maaliskuun ruokaostokset. Yhteensä maaliskuussa parisataa euroa, joka on siis yli tavoitteen. Eipä hätää mitään, sillä tässä kuussa tuli myös jatkon kannalta isoja säästöjä. Kuten marmeladit, taatelia pitkäksi aikaa, sekä luomu rusinoitakin pitkälle kevääseen. Ja sen verran tehokkaat ovat ostokset, että ei ole vieläkään kiire kauppaan vaikka on jo huhtikuu alkanut. Syyhyttää toki lähteä katselemaan paljonko pakastevihannekset maksavat, ja keksisikö jotain inspiraatiota huhtikuulle. Vielä on pakkasessa marjoja, euron banaaneita, ja jopa perunaa voi käyttää C-vitamiininlähteenä nyt kun olen oppinut sitäkin syömään myös raakana. Kuiva-aineet eivät ole loppumassa, voi tehdä leipää, keittää puuroja, keittää spagettia, on tomaattisäilykkeitä, ananaskakkukin on vielä tekemättä. Pakkasessa on vaikka mitä. Eli pärjäisin vaikka viikonlopun yli vielä komeasti.    =10.02 € Tumma makaroni 1,85 €/kg x 1,6 kg = 2,96 e Punaiset linssi...

WFPB - Ruokaostokset 110 € - Huhtikuu 1, 2 ja 3

Huhtikuun 2026 ruokaostokset kolmen viikon ajalta. Miten on huhtikuu sujunut ? Söitkö mämmiä pääsiäisenä, tai pääsiäisen jälkeen? Kohtahan se on jo vappukin. Lakaisukoneita odotellaan, niitä on jo näkynyt täälläpäin. Pölyä on niin, että tikahtuu. Onneksi näin jonkun oikein fiksun ja koulutetun henkilön paasauksen, jossa hän sanoi että luomuruoka ja puhdas ilma eivät ole syy eliniän pitenemiseen ihmiskunnassa, vaan tiede. Tiede meidät hengissä pitää, jos mikään. Voi olla niin, tai voi olla olematta. En silti lähde tahallaan nyt tien viereen imuroimaan kaikkea pölyä nenään. Elämän pidentyminen ruokavaliolla ei välttämättä olekaan hallinnassamme, eli ei lisätä vuosia elämään vaan elämää vuosiin. Niin päin. Kokokasvisruokavaliolla 39-vuotiaasta asti, nyt on mittarissa 47 ja kohta alkaa olla se ikä, että suvussa kulkevat sairaudet viimeistään pullahtaisivat pintaan. Saa nähdä miten käy, mutta jatketaan siitä huolimatta. Aivan hyvin voi käydä hyvin tai huonosti, ja motivaatio ei olekaan lopp...

WFPB - Ruokaostokset 35 € Lidlistä - Maaliskuu 3

Tässä postauksessa 35 euron ostoskori Lidlistä maaliskuussa 2026. Loput maaliskuun ostokset jäävät seuraavaan postaukseen, koska tämä yksi Lidlin ostoskori oli jo niin pitkä lista etten muita pysty nyt kerralla käsittelemään. = 34,55 Riisi 0,84 €/kgx2 = 1,68 € Ketsuppi 2,95 €/kg  Punainen linssi 3,96€/kg = 1,98 €/500g Luomu paseerattu tomaatti 1,76 €/kg 4x0,88 €/500g = 3,52 € Ananasmurska 2x0,97 €= 1,94 € Vihreät linssit 1,98 €/500g  Ruukkupersilja x 2 = 2,5 € Ruukkubasilika 2x 1,45 € Pikahiutaleet 0,72 €/kg, 500g = 0,36 € Täysjyväspagetti 4 x 500g,1,72 €/kg = 3,44 € Luomu kaurahiutaleet 0,96 €/850g = 1,13 €/kg Rosmariini 0,48 € Tofu teriyaki 1,28 €x 3 = 3,84 € Savutofu 1,74 € Sitruuna luomu 3,39 € x 0,104 kg = 0,35 € 7-8 kg tärkkelyspitoisia eli riisiä, papua, spagettia, viljoja. Tarkoittaa sitä että tässä on noin parin viikon ruoat, kulutuksesta riippuen 12-14 päivää vähintään. Arvioin aina toki yläkanttiin määrät ja tarpeen ostoksilla, mutta se ei haittaa koska mieluummin k...

WFPB - Ruokaostokset 50 € - Tammikuu 2

Tässä tammikuun ruokaostoksia. Ostoskorit sekä Lidlistä että Prismasta. Laitoin selostuksia mitä näistä voi nyt tehdä, ja linkin reseptipostaukseen. Reseptit ilman lisättyä rasvaa, ja vähäsuolaisesti ja -sokerisesti, sekä ilman eläinkunnantuotteita, vegaanisia. Lidlistä ensin 32,78 eurolla, Prismaan lähdin koska sieltä saa kaskinauriita. Prismaan meni 11,67 €. Ostoskorivertailu ei nyt kerro kumpi kauppa on halvempi, kävin muuten vain molemmissa. Lidlissä mietin otanko kärryn vai korin, ja päädyin koriin koska se toimii ostosrajoittimena. Jos en jaksa kantaa ostoskoria kassalle, niin sittenhän ruokaa on enemmän, kuin yksi ihminen tarvitsee viikossa? Ajatellen mitä on jo kotona valmiina. Kori tuli niin täyteen, että jouduin pakastevihannekset kantamaan toisessa kädessä. Se on heräteostosten varma merkki. Tärkkelyspitoisia siis on, hiutaletta, spagettia, papua, jyviä ym. Siksi ostin vain 6 kiloa perunaa ja pari pussia pastaa. Niistä ei tule viikon tai kahden viikon kalorit, vaan ne riittä...

WFPB - 35 €/vko - Ruokabudjettihaaste - Viikko 2. - Mitä kaapissa? Ruokaostossuunnitelma

Budjettihaaste kesti seitsemän päivää. En lähtenytkään kauppaan heti, ostamaan marjoja ja kaikkea mikä haasteviikolla puuttui. Aion jatkaa toisen viikon 35 euron viikkobudjettia. Nyt kun aloitan uuden viikon (2.), käytän pesämunana niitä ruokia mitä jäi jäljelle. Kaapissa on haasteen jäljiltä: 1 dl punaisia linssejä n.700 g jauhoja n. 500 g kaurahiutaleita 1 prk paseerattua tomaattia keräkaali, aukaistu pari kiloa perunoita  Jääkaapissa mealprepattuna sunnuntaipäiväksi kastiketta, rieskoja, banaanikeksiä muutama. 1kg perunoita keitin viimeisen haastepäivän iltana, ja jätin taas 200 g syrjään uusia rieskoja varten. Sitä voi ihmetellä, että onpa nyt kallis haaste, eikä mitään erikoistakaan syöty. Puuroa, banaania, pottua lanttua ja porkkanaa. Mutta: Kun ottaakin huomioon mitä jäi jäljelle, seuraavalla viikolla voi mahtua jo marjojakin. Ostossuunnitelma on tehty, ja esittelen sen tässä postauksessa. Tämä postaus on jatkoa 35 euron viikkoruokabudjettihaasteelle. Nyt on alkamassa uusi v...

WFPB - Ruokaostokset 102 € - Maaliskuu 1 ja 2

Maaliskuun parin viikon ruokaostokset, eli noin 50 €/viikko. 35 euroa riittäisi viikoksi tavalliseen ruokaan, nyt tuli esimerkiksi 10 eurolla pelkkää marmeladia kun oli tarjous. Turhia soijajogurtteja ostelin, ja jättikasat perunaa ja banaania. Ruukkuyrttejäkin. Siinä valossa ihan normaalin kuuloinen summa kahdeksi viikoksi. Nykyhinnoilla. Pidin 10 päivän Mary's mini dieettikuurin, se helpotti ostoksia. Toisaalta siksi tuli pikkuisia silppuostoksia paljon, isompien kauppareissujen sijasta. Ei tarvinnut miettiä kuin n. 4 kiloa perunaa per kauppareissu että riittää pariksi päiväksi aina, hedelmiä ja vihanneksia. Hedelmiä jälkiruuaksi, vihanneksia salaatiksi.  Paseerattua tomaattia sitä varten, että saa tehtyä perunoille jotain kastiketta. Kastikkeista jäi pavut pois, koska dieetillä ei syöty kuin perunaa tärkkelykseksi. 18 kiloa perunaa on nyt mennyt, ihmeen vähän, eli 1,8 kiloa perunaa per päivä. 13,42 €  Luomu paseerattu tomaatti 2x0,88€/500g = 1,76 €/kg Borlottipapu 3,61 €/k...

WFPB - Peruna, makaroni ja vihreät pavut - Helppo startti kasvisruokiin

Reilusti ruokaa kolmesta pääraaka-aineesta. Lisäksi vesi ja mausteet.  Mittasin yhden kaikkia, tai jonkin tasamitan saadakseni reseptimäisen ohjeen. Jos sinulla sattuu vaikka olemaan eri vihannesta, tai jokin mauste puuttuu, niin eiköhän siitä ruoka tule. Vettäkin voi lisätä tarpeen mukaan. Ainesten määrät voi puolittaa, jos haluaa tehdä vähemmän. 1 kg perunaa 1,5 l vettä 400 g pussi makaronia 120-150 g vihreitä papuja 1-2 rkl tomaattisosetta 1 rkl suolatonta jauhelihamaustetta 1 tl kuivattua persiljaa 1 tl kuivattua oreganoa 1 tl kuivattua basilikaa 1/2 tl mustapippuria Mausteita tietysti myös maun mukaan. Omaan makuuni jauhelihamauste on melko pippurista jo valmiiksi.  Suolaa en lisännyt ruuanlaitossa. Tuli ihan toimiva ruoka ainakin vasta laitettuna. Kun lämmitin ruokaa myöhemmin, laitoin lurauksen ketsuppia ja ripottelin ravintohiivaa ja mustapippuria. Tästä tuli iso kattilallinen, tai ainakin itselleni riitti koko päiväksi ja ylikin. Riippuu varmaan monesta asiasta, kuten...

WFPB - Viikon ruokaostokset - Kesäkuu 1. - 30 € - Muutto

Ostoksilla jatketaan.  Aivan eri meininki oli tämän kertainen muutto. Vuoden 2018 muuttoeväät olivat paljon eläinproteiinipainotteisemmat. Nytkin oli hieman vilunkipeliä ilmassa, vegaaninen suklaa, mutta se oli sellainen valinta. 2018 en ollut sen enempää ruoka-asioita miettinytkään, veuhtasin menemään vain. Uskaltaisiko laittaa kuvan niistä loppuun? *Ei herkille.* Vanhan asunnon siivouseväät siis tässä. 5.72 € Jouduin kaupassa kipaisemaan, koska eväsleipien kanssa sattui sekaannus. Kaupassa kipaiseminen oli yllättävän vaikeaa, koska tekemistä oli niin paljon. Piti ottaa pellillisestä sämpylöitä loput mukaan, ja jättää kaksi kotiin. Tulikin kaksi mukaan, ja loput jäi pois. Kaurahiutaletta, kikherneitä, banaaneja.  Muuttajan vinkit: mieti kylmiä eväitä esim kaura-ateria, tölkkipavut ruokatermari? leipaise illalla tai aamulla tuoreet sämpylät, peltileipätyyliin ilman kohotusta*, (*ilman kohotusta? Korjaus: Ilman vaivaamista.) tosi ihana jos ei tarvitse vanhaa jänkkileipää järsiä...

WFPB - Ruokaostokset - Elokuu 3 ja 4 - 100 €, n. 190 €/kk

Lisätty  2.9. linkki, uusi kokaru-kirja, löysin tänään. Hups ja haa, Tässä heti kirjalinkki niin ei tarvitse selata alas asti:)   https://www.suomalainen.com/products/kokaru-kokokasvisruoka Uutuus voi löytyä pian kirjastostakin jo, ks. lähimmän kirjastosi saatavuustilanne  https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=kokaru&type=AllFields Tekijät Pauliina Tervo / Ville Miettinen Nyt elokuun loput ruokaostokset, vuosi 2025. Noin 100 € parin viikon ostokset, tässä postauksessa on sekä aloiteltuja talvivarautumisia, että joka päiväistä lanttua ja leipää. Aloin hyvän sään aikana hamstraamaan talvivarastoja, tai ainakin etukenoa että kaikki tarvikkeet eivät lopu yhtä aikaa, kun lumi sataa maahan. Homma vielä jatkuu hyvän matkaa, kunhan ei ala menemään ihan hirveitä summia rahaa. Kertasijoitus on aina mietittävä, koska ruokien kanssa voi sattuakin jotain. Tulee vaikka äkillinen matka, ja sitten olisi tuhansilla euroilla ruokaa tyhjässä talossa? Ei sitä koskaan tied...

WFPB - Perunalaatikko - Ruskeat pavut

Ainekset: Perunoita Ruskeita papuja, kypsiä Vettä Mausteet: Maustepippuri, n. 1/2 - 1 rkl Mustapippuri, 1/2 - 1 tl Persilja, 1 rkl Tilli, 1 tl Työvaiheet: Puhdista perunat, kuori tarvittaessa. Viipaloi perunat. Laita perunat ja pavut vuokaan. Mausta. Kaada vettä päälle. Paista ilman kantta, 200-asteisessa uunissa keskitasolla, kunnes valmista. Noin 40 min - 1 h.  Kuvia työvaiheista Nämä perunat olivat Gala- lajiketta. Kokeilin myös jauhoisista Afra- perunoista. Molemmista tuli hyvä perunalaatikko. Muovisessa pussissa myytäviä perunoita kannattaa haistaa ensin. Jos niissä on homeen haju tai muu epämiellyttävä haju, ne kannattaa pestä ja kuoria tätä ruokaa varten. Jos perunat tuoksuvat neutraalille, niitä ei tarvitse kuoria ellet halua. Poista vain selkeimmät huonot kohdat.  Käytin kokonaisia maustepippureita, koska annostelu tuntui helpommalta niillä.  Kun näkee että joka puolella on pippureita, tietää ettei ruoka ainakaan jää maustamattomaksi. Maustepippuria ei tule myösk...