Siirry pääsisältöön

WFPB - Lanttu-perunavuoka - Härkäpapurouhe

Tämän nimi saa nyt olla lanttu-perunavuoka, vaikka sisältääkin myös porkkanaa ja härkäpapua, vettä ja mausteita.


Porkkanat, lantut ja härkäpapurouhe esikeitetään kattilassa, maustetaan, laitetaan vuokaan perunoiden kanssa ja vettä tarpeen mukaan.
Härkäpapurouheelle on käsittely ja sekin kerrotaan tässä postauksessa. Eli ne huuhdotaan pari kertaa ensin. Tilalle käy myös muut, tölkkipavut tai soijarouhe, linssit, en juuri nyt testannut mutta eiköhän.



Pari lanttua, joista kunnon viipale lähti myös raasteeksi tai salaatiksi. Ei tarvitse sitten ruuan kanssa stressata erikseen salaattia. Porkkanaraastekin on kiva, ja perunaakin voi jonkin verran popsia raakana, jos ei mitään vatsaoireita ole siitä tullut. Ruokajuomaksi sopi puolukkatuoremehu, eli blenderiin puolukoita ja vettä. Sokeria ripaus, jos käyttää.

Lanttu-perunavuoka

  • Lanttua
  • Porkkanaa
  • Perunaa
  • n. 2-3 dl härkäpapurouhetta
  • Vettä

Mausteet:

  • 1-2 tl persiljaa, tai rkl
  • 1/2 tl oreganoa
  • 1/2-1 tl mustapippuria, maun mukaan
  • 1/4 tl maustepippurijauhetta, tai kokonaisia muutama
  • 1/8 tl valkopippurijauhetta
  • 1/2 tl paprikajauhetta
Maun mukaan voi lisätä loraukset ketsuppia ja 1 tl soijakastiketta, ne voi lisätä valmiiseenkin jos tarvitsee. 

Millintarkoilla maustemitoilla ei liene väliä.



Yritin laittaa sopivan määrän aineksiin nähden. Vältin liikaa voimakkuutta mausteissa, että saa selville maistuuko tämä härkäpapurouheineen ja lanttuineen millekään noin ylipäätään. Oli oikea veto, koska tästä tuli samettisen pumpulisen maukasta ja makeaa, ja vähäinen tulisuus virkisti mutta ei liiallisena. 


Porkkanat ja lantut pilkoin ja keitin puolipehmeiksi. Tässä kuvassa vettä ei näy mutta sitä laitoin niin, että suunnilleen peittyy. 
Härkäpapurouheen voi huuhtoa kattilan pohjalla pari kertaa, ja jättää näiden sekaan tässä vaiheessa.
Tällä kertaa tein erikseen härkäpapurouheen, kun en ole ennen käyttänyt. 


Härkäpapurouhe tosiaan piti pakkauksen oheen mukaan pari kertaa huuhtoa. Se tapahtui kätevimmin lisäämällä kattilaan vettä ja härkäpapurouheet, ja pesemällä rouhetta tuossa kattilassa ensin.

Käytin huuhteluveden pois kaatamisessa siivilää, mutta kohta huomasin että kätevämpää on suorittaa huuhtominen astiassa johon ne ovat tulossakin, tai jossain pyöreäpohjaisessa esim taikinakulhossa jossa on kaatonokka, ja kaataa runsas huuhteluvesi aina pois hallitusti, kun rouheet ovat vajonneet pohjalle. Jättää sen verran vettä kaatamatta sitten, ettei osa rouheestakin ala valua viemäriin.



Siivilän käyttämisessä oli rasittavaa kun rouheet takertuivat siivilään ja niitä piti sieltä noukkia, ainakin jos ei halunnut että osa rouheesta menee hukkaan.

Siksi helpommalla pääsee kun pesee niin runsaassa vedessä, että voi kaataa suurimman osan vedestä pois, lisätä uutta vettä. Vaahto vähenee kerta kerralta. Kolme tai neljä kertaa huuhtelin, kun huuhteluvesi tuntui vaahtoavan niin kovasti. Kaksi kertaa oli paketin ohjeessa.

Nyt kun ne on huuhdeltu, voi lisätä vettä ja keittää tässä, tai käyttää veden virtausta hyödyksi että härkäpapurouhe tulee saatelluksi varsinaiseen keittoastiaan, missä aikoo ruoan valmistaa.



Tässä ei nyt järki päätä pakottanut ensin, kun en koskaan ollut härkäpapurouhetta aiemmin käyttänyt, mutta prosessi kehittyy oppiessa. Joka kerta kun näitä rouheita kaatelee astiasta toiseen märkinä ja takertuvina, jää rouheita myös välille tai vähintään aikaa turhaantuu.

Rouhetta pystyisi 2-4 minuutin keittoajan jälkeen jo syömään jos haluaa. Keittämisenkin jälkeen piti huuhdella kylmällä vedellä.

Vuokaan ainekset, tässä oli prosessi vielä hukassa niin lasivuoassa ovat pelkät esikeitetyt lantut ja porkkanat. Keitin puolipehmeiksi nämä ensin, koska perunat kypsyvät uunissa niin nopeaa. Kahden litran vuoka. En voidellut vuokaa rasvalla.

Komean värinen lisuke voisi tulla jo näin, hehkuvan keltaista lanttua.


Perunat kuorin osittain, isoimmat perunat puolikkaiksi ja sitten viipaleiksi.
Punaisen tai keltaisen pussin perunoita.



Vuoka tuli liiankin täyteen, mutta sain vielä onneksi kannen päälle. 


Vuokaruokien kanssa tulee usein ihmeteltyä, pitikö sen kannen nyt olla päällä vai ei, ja otin siksi ihan kuvan. En peittänyt kokonaan kovin huolellisesti vedellä, joten kannen avulla saa höyrytystä.

Paistumisen loppua kohti kävin nappaamassa kannen pois, että päällimmäiset perunat ruskistuisivat vähän, ja nestettä pääsisi haihtumaan vähemmäksi.

Toisella kerralla annoin olla kannen päällä koko ajan, ja tulos oli pehmeämpi, ja jopa rouheet pehmenivät paremmin.

 

Tämän kannatti antaa vetäytyä jopa puolesta tunnista tuntiin kansi päällä. Maku tuli esille, sai selville tarvitseeko lisätä ripaus Herbamarea pintaan, tarvitaanko ketsuppia tai soijakastiketta.

Aluksi kun maistoin heti, niin oli melko mitään sanomaton. Tunnin päästä tätä teki mieli lapioida vatsa täyteen.

Vaikka olikin aika kauniin näköinen pinta, niin sekoitin aika pian. Joskus kun en ole sekoittanut vuokaruokia, niin perunat alkavat jotenkin kovettua ja ei ole niin samettisen pehmoinen lopputulos.

Jos pitäisi laittaa näyttävä tarjoilu, niin silloin toki säälittäisi sekoittaa pintakerros piiloon. Kokeiluja voi aina tehdä, koskaan ei muuten tiedä miten mikäkin ruoka käyttäytyy.

Lanttu-perunavuoka härkäpapuineen ei kovin nälkää pitävä varmasti ole, ellei sitten syö puolta vuokallista kerralla. Vaikka siellä tuota härkäpapua on, niin en tähän luottaisi kovin pitkään.

Siksi keitin lisäksi makaronit ja perunamuusit. Perunamuusin nesteenä perunoiden keitinvesi. Makaronit huuhtelin kylmällä vedellä ja valutin huolellisesti, etteivät paakkuunnu.


Makuasioita, mutta tumma makaroni suolattomassa keitinvedessä keitettynä kaipasi nyt ketsuppia ja mustapippuria.



Vuokaruoka oli hyvää. Härkäpapurouhe muistutti pähkinärouhetta, jäi purutuntuma. En oikein pitänyt siitä sikäli, tämä ruoka ei oikein osannut päättää pitääkö se pureskella vai ei. Välillä huomasin nielaisseeni kokonaisena härkäpapurouheet. Sitten meni rytmi taas sekaisin ja nielin perunat kokonaisena.

Ei siis mikään kaikkein mahtavin idea tuo härkäpapurouhe tässä, mutta näin saa tämän käytettyä. En epäile etteikö tässä vuoassa toimisi ihan hyvin mitkä tahansa muut, valmiiksi kypsät tölkkipavut, jopa paremmin.


Tästä vuoallisesta tuli nyt n. 5-7 syöntikertaa, kun lisäsin nuo makaronit ja muusit myös.
Auttaa siihenkin, ettei ala kyllästyttämään helposti.

Lisäys: Toinen syy annosjakoon oli, että vuokaani tuli n. 3 dl härkäpapurouhetta. Tuntui suurelta määrältä ruokalajia, jota en ole koskaan syönyt. Varminta jakaa annoksiin, ja vähin erin totuttelee härkäpapuun.
Jos ei ole ollenkaan tottunut papuihin, ei kannata isoa vuokaa mitään papuruokaa syödä heti samana päivänä, vaan totutella pitemmän ajan kuluessa. 



Lantussa on kummallinen piirre: Jos teen mielikeiton, jonka reseptissä on vain 1 dl lanttukuutioita, siihen ei saa laittaa enempää kuin desi, (hups, olinkin kaksi laittanut ja silti onnistunut, mutta siinä meni raja, enempää ei saanut olla) tai muuten keitto ei onnistu eikä ole hyvää.

Tämä lanttu-perunavuoka oli hyvää, vaikka nyt oli kattila puolillaan melkein lanttua. Ja porkkanaa. Tämä vuoka, sekä esimerkiksi lanttu-perunakeitto saavat yhtäkkiä sisältää paljon lanttua, ja sen kun vain paranevat. 


Porkkanan kanssa on oltava tarkka silloin tällöin, ja porkkanan takia yhtäkkiä joutuu maustamaan eri tavalla jos tekee porkkana-perunavuoka-ruoan. Porkkanaa taas (tai lanttua) en menisi laittamaan perunavuokaruokaan, jossa on ruskeita papuja. 

Sanoin näitä vuokaruokia ennen laatikkoruuiksi, kun en huomannut että laatikko voi mennä sekaisin joululaatikoiden kanssa. Kuten imelletyn perunalaatikon kanssa. Tai porkkanalaatikon. Kyllä näitä minusta on meillä sanottu aina laatikoiksi, kuten makaronilaatikko, mutta ehkä vuoka-sana olisi selkeämpi. 

Tältä näytti härkäpapurouhepakkaus.

Prismassa 600 g, 4,95 €
8,25 €/kg

Viimeksi tammikuun ruokaostoksissa näytin kun ostin sekä härkäpapurouhetta että kokonaisia härkäpapuja. Keitossakin kokeilin näitä. Vertailin soijarouheeseen hintoja ym.

Riisin joukkoonkin testasin jo keittää rouhetta, siitä valokuva joskus myöhemmin, mutta eivät nämä riisissä paljoa näkyneet. En edes huomannut näitä siellä. Joten ellei inspiroi laittaa mitään erityistä ruokalajia, ja haluaa saada härkäpapurouhetta kulutetuksi, niin kannattaa kokeilla riisin tai muiden jyvien seassa. 

Kommentit

  1. Tuo on kyllä paha jos menee pureskelurytmi sekaisin ja tulee nieltyä mitä sattuu vääränkokoisena 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muitakin hankaluuksia näytti olevan härkäpapurouheen kanssa kun jouduit siivilän kanssa taistelemaan. Tunnistan tilanteen siitä kun kokeilin kotimaista kvinoaa, joka oli niin pientä että meni normisiivilästä läpi ja suodatinpusseista sitä lopuksi päädyin niitä nyppimään, ja sitten ne vielä tarrautuu sormiin ja joka paikkaan. Harmi sinänsä, ehkei kvinoa ole tarkoitettu kasvatettavaksi näillä Suomen leveysasteilla.

      Poista
    2. Hyvä vinkki koska olin ajatellut kvinoaakin kokeilla.
      Siivilöinti- ja huuhteluvaatimukset raaka-aineissa aiheuttavat itsellä joskus jopa ettei tule alettua ja ainesosa saattaa jäädä kaappiin . Tulee mieleen hirssi. Innoissani ostin, ja kun lueskelin että sille pitää tehdä sitä sun tätä, niin meni hieman into ensin.
      Punaisia linssejä olisi pitänyt huuhdella, mutta aika pian lakkasin huuhtelemasta.

      Hirssipaketissa minkä ostin, ei pakotettu huuhtomaan, mutta muilla vinkkisivuilla ym tuli huuhtelu, ja maun takia.

      Poista
    3. Ulkomaiset kvinoat on isompia ja helpommin käsiteltäviä kuin suomalaiset. Hirssikin on tuollaista pikkulinnunruoan kokoista piperrystä. Kiva joskus kokeilla noita eksoottisempia lajeja vaikkei tavan takaa haluakaan viedä ruokia ns kolmansien maiden asukkaiden suista.

      Poista
    4. Hyvä tieto. Herättipä mietteitä heti kun sanoit että kolmansien maiden asukkaiden. Pitipä se googlettaa ja löytyikin paljon kaikkea kotimaiseen ja ulkomaiseen kvinoaan liittyen. Kiinnostavaa, kvinoan kasvuolot, käyttö, alkuperä, mitä kaikkea suosio tekee alkuperämaissa ja mitä hyötyjä ym.ja miten Suomessa viljely tapahtuu jne.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

WFPB - Ohrarieskat - Perunamuusista ja kaurahiutaleista

Kesä on, kaikki on tuoretta. Leivänpäällisiä riittää, kurkku on halpaa, salaattia ja tilliä on tarjouksessa silloin tällöin. Jokin helppo leipä tarvitaan, jossa ei ole muita kuin itse valittuja lisäaineita. Näihin ei tarvita maitoa, munia, rasvaa, eikä edes omenasosetta. Muok. 11.7 lisätty vinkki keitettyjen perunoiden muusaamiseen Rieskat olen jo esitellyt monta kertaa, mutta nyt laitoin ihan paperille ylös minkä verran mitäkin tuli. Silti nämä ovat noin-arvioita, koska ei voi tietää millaisia jauhoja ja muuseja kenelläkin on käytössä. Sehän aina vaihtelee paljonko perunamuusissa on nestettäkin. Perunamuusi on nyt pelkkään perunoiden keitinveteen tehty, ja ollut yön jääkaapissa. Ohrarieskat  3 dl ohrajauhoja 1 - 2 dl pikakaurahiutaleita 2 dl perunamuusia 1-2 dl vettä suolaa jos käyttää esim. 1/4 - 1/2 tl Lisäksi jauhoja tai leseitä lautaselle niin, että voi pyörittää taikinanpalan siinä. Paistetaan n. 200-250 asteessa. Leivinpaperi kestää usein sen 220C max. Voit halutessasi lai...

WFPB - Ruokaostokset 25 € - Hyvää juhannusta! - Kesäkuu 3

Juhannusaattoviikon ruokaostokset. = 3,91 € Xtra tomaatti 0,557 kg x 1,49 €/kg= 0,83 € Kiinankaali 0,351 kg x 3,99 €/kg = 1,4 € Xtra kurkku 0,752 kg x 1,49 €/kg = 1,12 € Sitruuna luomu 0,148 kg x 3,79 €/kg = 0,56 € = 8,12 € Yleisperuna harjattu 2,733 kg x0,75 €/kg= 2,05€ Kiinankaali 0,494 kg x 3,99 €/kg = 1,97 € Xtra kurkku 0,980 kg x 1,49 €= 1,46€ Xtra tomaatti 0,819 kg x 1,49 €/kg = 1,22 € Varhaiskaali 0,595 kg x 2,39 €/kg =1,42 € 6,78 € Oatly luomu kauramaito 1,69 €/l x 4 = 2,43 € Paseerattu tomaatti  1,46 €/kg, 500g=  0,73 € Kaneli  27g 31,48 €/kg =  0,85 €  Grillausmauste ei lisättyä suolaa 35g 24,29 €/kg  = 0,85€ Tulee ihan yhtä halvaksi ostaa Xtra tomaatteja, kuin edullista kaupan merkin paseerattua tomaattia. Prismasta löytyy tomaatit, jos löytyy. Nehän on laitettu aina sivummalle. Sama laittaa keittoihin ja muihin nyt kokonaisia tomaatteja siis. En ala niitä paseeraamaan eikä kokonaiset tomaatit ole välttämättä käytännön elämässä sa...

WFPB - Bataatti-lehtikaalikeitto - Kastike - Härkäpapu

Perjantain helppo ja nopea kasvisinspiraatio, bataatti-lehtikaalikeitto. Rautaisannos vitamiinia ja kivennäisaineita. Tämä on kuppi kuumaa leivän kanssa. Makaronia voi keittää erikseen ja ripotella niitä sekaan, saa lisää energiaa ruokaan.  Tai voi kiehauttaa isot, keltaiset perunat, ja tämä on silloin niille hyvä kastike.  Tämähän sopii myös alkukeitoksi, jonka jälkeen voi tarjoilla paistetut perunat, tai minkä tahansa ruoan. Lisätty papuvinkki-uusi-tuote Bataatti-lehtikaalikastike/keitto 500g lehtikaalia n. 500 g bataattia n. 200 g muita vihanneksia, esim. kurkku, tomaatti - jos on n. 200 g kypsiä härkäpapuja vettä, niin että ainekset peittyvät 500 -1000g tomaattituotteita, paseerattu/murska lisätään lopuksi mustapippuria 1-2 tl orergano, basilika, persilja, kuivatut esim. 1 -2 tl /kpl Ensin kuoritaan bataatti. Helpointa on laittaa kiekoiksi, ja kuoria hedelmäveitsellä aina yksi kiekko kerrallaan.  Otin aika suurpiirteisesti. Ei haittaa jos jää tuota vaaleaa, tai on jä...

WFPB - Ruokaostokset 17 € - Kesäkuu 4 , 146 €/kk

Kesäkuun loput ruokaostokset. Tänään ruokaostoksien lomassa säästömietintää ja paljonko maksaa mikäkin. muo k. korjattu summat. = 3,39 € Kurkku 1,89 €/kg x 0,93 kg = 1,76 € Xtra tomaatti 1,19 €/kg x 1,372 kg = 1,63 € Kurkku ja tomaatti olivat Prismassa halpoja, eli alle 2 €/kg. Tosin nuo tomaatit olivat Kotimaisia Xtra-tomaatteja, ja siksi edullisempia kuin tavalliset. Tänäänkin näyttäisi olevan molemmat alle 2 €/kg Prismassa.  K-Lähikaupan verkkokaupassa kävin äsken mutkan, ja siellä näyttää tilanne siltä ettei herkutella halvoilla hinnoilla. Tomaattia ei tämän kaupan sivulla ollut, ja kurkkukin melkein 4 euroa kilo. 3,97 €. Ainut vihannes mikä oli alle 2 €/kg oli valkokaali, varmaan ei edes kesä- tai varhaiskaali vaan se tavallinen. Jos olisin nyt lähikaupan asiakas, ja haluaisin alle 2 €/kg, tai edes alle 3 €/kg ostaisin banaania hintaan 1,49 €/kg, aprikoosia, persikkaa joita siellä oli 1€/500g eli 2 €/kg, ehkä sen keräkaalin. Varhaiskaali olisi sitten 3,49 €/kg. Vertailun ...

WFPB - Ruokaostokset 30 € - Lähikaupasta viikoksi ruokaa - Heinäkuu 1

Onnistui ostaa alle 30 eurolla viikon ruuat lähikaupasta. Kävin sekä Salessa että K-Marketissa, ja ihan pikkuinen poikkeama tuli kurkkujen kohdalla kun tapahtui K-Kaupassa asioidessa virhe. Mutta hinnan kannalta ei väliä, molemmista kaupoista olisi saanut kurkutkin alle 2  €/kg jos en olisi sekoillut. Tule katsomaan mitä ostin. Kannattaa ottaa kuppi kahvia tai teetä, ja nauttia lähikauppakierroksesta värikuvina. Sekä numeroina. muok. lisätty rusinakuva. + makaronin rasvatieto  Lisätty kaurahiutalekuva ja kaurajauhokuva, tarjoukset. lisätty leseitä. Puolukkaa 28,96 € K-Marketista: Pirkka grahamjauho luomu = 1,69 €/kg Pirkka ruisjauho = 1,39 €/kg Oatly kaurajuoma luomu 1,79 €/l x 3 =  5,37 € Pirkka tomaatti Suomi 3,04 kg x 1€/kg = 3,04 € K-Menu pitkäjyväinen riisi 0,99 €/kg Kesäporkkana 1,99 €/kg Banaani Pirkka 1,063 kg x 1,89 €/kg = 2,01 € K-Menu peruna 2kg,  1,05 €/kg = 2,09 € Pirkka kurkku 3 kpl 1,19 €/kpl,3,97 €/kg = 3,57  € Palautin Pirkka kurkut, kun hu...

WFPB - Ruokaostokset 21 € - Kesäkuu 2

Tässä viikon ruokaostokset kesäkuun toiselta viikolta. Muok. 14.6. lisäilin parit linkit öljyyn liittyen = 10,96 € Porkkana värimix 3 x 1,49 €/kg= 4,47 € Palsternakka 0,5 kg x 2,09 €/kg = 1,05€ Ruukkupersilja 1,25 €  Ruukkutilli 0,99 € Jääsalaatti 1,19 € Kurkku 1,168 kg x 1,49 €/kg =  1,74 € Banaani 0,948 kg x 1,39 €/kg =  1,32 € = 2,84 € Yleisperuna harjattu 1,84 kg x 0,75 €/kg= 1,38 € Xtra tomaatti 0,603 kg x 1,79 €/kg = 1,08 € Maustekurkku 0,123 kg x 3,09 €/kg = 0,38 €  Meira ketsuppi 1,2 kg x 3,49 €/kg =  4,19 € = 1,99 € 0,360 kg x 5,53 €/kg = 1,99 € Siinäpä viikon ruokaostokset. Ruokasuunnitelma: ks. toukokuun ruokia ja kesäkuun ruokaostokset 1 .  Kun hernekeitto loppuu, uudet herneet likoamaan ja keitto. Kun puuro loppuu, niin uudet jyvät likoamaan ja sitten kiehumaan. Jos leipä loppuu, uudet leivät uuniin puolen tunnin varoitusajalla. Jos ei ole mitään hyvää, niin  kakkupulla jonka tekemisessä ei mene pitkään. Kukkaset kukkivat ja variks...

WFPB - Varhaiskaalikeitto - Miso, sinappi, ravintohiiva, curry, (+ pippuri)

 Varhaiskaali on nyt kesän parhainta satoa, ja on aika laittaa sille resepti.  Jos sinulla on misoa ja ravintohiivaa, tähän keittoon voi nyt laittaa molempia.  Mikäli on mahdollisuus noudattaa reseptiä, saat melko varmasti parhaan tuloksenkin. Toisaalta jos jokin aineksista puuttuu, runkoa voi myös hyödyntää ja tehdä oma keitto. Varhaiskaali-curry-misokeitto Perunoita n. puoli kattilaa Varhaiskaalia sopiva palanen, esim. 1-2 nyrkin kokoista,  1/2 dl kauran jyviä n. 200 g tai sinnepäin papuja tai 1 dl kuivia punaisia linssejä Tomaattia Kurkkua Omenaa, jos on. Mausteet: Suolaton currymaustesekoitus 1 tl rouhittu mustapippuri, tai maun mukaan sinappi 1-2 rkl, n.  ripaus kurkumaa värin vuoksi lähinnä, jos on 1 dl ravintohiivaa. Tai 3 ruokalusikallista riittää pieneen keittoon. 1-2 rkl misoa jos on Perunat ja vihannekset pilkotaan kattilaan, jyvät ja pavut kaadetaan sekaan. Kaikki peitetään vedellä ja laitetaan kiehumaan. Keitetään kunnes kypsää. Lopuksi n. 5 minuuti...

WFPB - Ruokaostokset 67 € - Heinäkuu 2

Lisätty pari kuvaa.  Viikon ruokaostokset. Kävin kaupoissa eilen perjantaina ja tänään. Ostosten jälkeen katsaus, mitä ruokia pystyi tekemään viime lähikauppareissun ruuista. Viimeksihän kaavailin sitäkin, että mitä kaloreita viikossa tarvitaan.  Oli mielenkiintoista. Jokainen vihannes meni viimeistä tomaattia myöten, perunat söin, mutta kaurahiutaleita on toinen paketti avaamatta, ruis- ja vehnäjauhoja on molempia 600 g jäljellä. Riisit ja linssit menivät kaikki. Kalorin tarve on siis reilusti yliammuttu niissä ostoksissa, koska niin paljon jäi. Kuitenkin hedelmistä ja vihanneksistakin saa jotain. En vaan koskaan huomioi niitä kauppareissuissa, vaan ajattelen vihannekset kiloittain. yli 6 kg ainakin pitää olla viikoksi, ja varmasti enemmän. Ensin intoilin lähikaupan 30 euron budjetista, mutta kalpenin sitten iltaa kohti. Koska ostin vain käytännöllisimmät ostokset niin piti ihan miettiä, mitä näistä alan tekemään. Ruis- ja täysjyvävehnäjauhoja ja 2 kg kaurahiutaleita? Kaksi k...

WFPB - Ruokaostokset 102 € - Toukokuu 1

Ruokaostoksia toukokuulta. Jatko-osakin tulee, koska tässä postauksessa ei ole vielä kaikki. Ostoskuvien lisäksi kirjoitin selityksiä, vinkkejä ja havaintoja tehdyiltä kaupparetkiltä. Muokkaus Noloa, mutta bataatin hinta unohtui, ja nyt se on hukassa, hetkinen. 3 minuuttia myöhemmin: lisätty. = 8,24 € Rainbow tofu luomu 200 g 1,29 €, 6,45 €/kg = 3,87 € Xtra tomaatti 1,05 kg x 1,79 €/kg = 1,88 € Xtra kurkku 1,106 kg x 1,79 €/kg = 1,98 € Maustekurkku 0,165 kg x 3,09 €/kg = 0,51 € Prismasta löysin Xtra tomaatit ja kurkut, olivat kotimaisia. Näitä ei näkynyt verkkokaupassa. Ne oli laitettu ihan eri paikkaan kaupassa kuin muut kurkut ja tomaatit, ja ne isoimmin esillä olleet olivat tietysti kalliimpia. Jos siis haluat että kurkku ja tomaatti maksavat alle 2 € kilo, niin kannattaa etsiä Prismasta Xtra-versiot. Toki nämä eivät sitten ole suoria ja täydellisen saman kokoisia, vaan ovat jonkin kosmeettisen haitan vuoksi laitettu eri laariin. Näiden paikka vaihtelee. Ensin löysin nämä alahyl...

WFPB - Mary's Mini - dieetti

Mary's Mini dieetillä puhdistan ruokavalioa ja pyrin resetoimaan tilannetta joulun odotuksen jäljiltä.  Mary's mini ( Mary’s Mini-McDougall Diet® )   dieetillä jätetään pois tiheäkaloriset ja prosessoidummat kasviruuat, sekä korkean rasvapitoisuuden omaavat kasviruuat. Öljyjä ja kasvikermaa en syö nytkään, enkä eläinkunnan tuotteita. Siltä osin ei muutosta. Annoskokoja ei ole rajoitettu, ja saa ottaa lisää ruokaa.  Mary's Mini dieetillä en siis syö pähkinöitä ja siemeniä tofua soijarouheita jne soijapapuja jauhoista tehtyjä ruokia, kuten leipä ja pasta, suurustetut kastikkeet kuivattuja hedelmiä avokadoa kookosta Kuvaan keräsin kaikkea, mitä en syö dieetillä. Mitä syödään? Mary's Minissä valitaan yksi tärkkelyspitoinen energianlähde. Kun valitsen perunan, tehden vaikkapa kymmenen päivän "peruna-Minin", otan ruuaksi ja energianlähteeksi perunan jokaisella aterialla. En keitä välillä puuroa ja riisiä. Valitun ruuan voi valmistaa monella eri tavalla. Perunat voi...